JOSKUS LASKUSSA ON MUKAVA(KIN) YLLÄTYS,

eli eilinen sähkön tasauslasku näytti maksettavaa vähän yli 2 juuroa, joka siirrettiin seuraavaan laskuun syksylle ;) Ei paha, tuli nimittäin pari muutakin laskua – onneksi nekin olivat pieniä. *phuuh*. Lisäksi tuli yksi kirja (jei!) sekä eräs lähetys, josta on iloa jollekulle muulle, ei siis itselleni. Päivän postisaldo oli kohtuullinen.

Apoteekista tarttui koko kassillinen erilaisia mömelöitä matkaan, vaikka jätin osan ottamatta. Seuttikin siinä jo kyseli, syönkö todella kaikkia. Oli pakko selittää, että syön esim. kipulääkkeitä vaihdellen eli toiseen pahempaan kipuun sitä ja välillä normisärkyyn tätä – en kaikkia yhtä aikaa! Ehdotteli B-vitamiinilisää, mutta katson syöväni aivan tarpeeksi jo vitamiinoja: kaikkien hedelmien ja vihannesten lisäksi vetelen monivitamiinit, magnesiumia sekä överinä D-vitamiinia. Rahuva meni kiitettävästi, mutta noilla taas pärjää jonkun aikaa. Kaappi on siis tupaten täynnä *wirn*.

Normaalit kauppakuviot eli mitään ihmeellistä ei ollut halvennuksessa eikä muutenkaan tarjolla. Belgalle siis valmistetaan soija-Lindströmejä ja samalla uunipellillä kypsyy muutama feikkifetalla ja fenkolilla täytetty jättiherkkari. Lisäksi raguunaporganoita ja uuden sadon pottuja. Ja toki kotitekoista tsatsikia. Pakko kirjata ruokalista, että tietää itse, mitä on syönyt ja mitä ei ehkä heti ensi viikonloppuna laita uudestaan ;)

Alakerrassa tehdään jotain remppaa. En tiedä mitä, mutta aamusta 7 – 8 alkaen iltapäivään porataan niin prleesti, riuhdotaan ja mekastetaan. Argh, turha yrittää mitään järkevää eilenkään tai toissapäivänä. Mitään ajatusta vaativaa ei päivällä pysty tekemään. Kotihommia hissukseen ja jotain vähemmän paneutumista vaativaa luettavaa. Eilen sain kuitenkin pyykättyä isohkon pyykin. Netissäkin tuli roilattua kiitettävästi. Tänään on varmaan hiljaista, jospa saisi jotakin edes aikaiseksi.

Ilolla huomasin, että eräs juttuni oli luvattu julkaista. Ei paha yhtikänäs, vaikka se ei sen kummempi olekaan. Tai siis se luvattiin julkaista jo aikoja sitten, mutta nyt tiedän jo aikataulun öbauttia. En minä itse siitä niinkään ole ilokas, luulen kirja-arvostelun enempi kiinnostavan kirjailevaa osapuolta ;D

Väsytys valtaa, nukkumiset ovat olleet taas äärikehnoja. Lonkat juilivat pitkin yötä ja selkä kirroilee. Käsien ja koipien puutuminen on muuten vaan epämiellyttävä yöllinen(kin) tuttavuus, josta ei pääse eroon... Hmph, eikä Vinskikään sitä joikaamistaan lopeta, vaikka eilen yritin leikittää sen repoksi jo päivällä. Kas kun vanha ei jaksa innostua edes leikkimään kuin hetkeksi kerrallansa (tällä tarkoitin KISSAA!!!).

Mmmm, Belgalle pitäisi keksiä jotain kotityötä. Ikkunoita ei vieläkään kannattane pestä, mutta verhot voisi vaihtaa ja pari mattoa käyttää pesukoneessa? Jospa ehdottaisi näin radikaaleja toimenpiteitä. Saisi vähän färskimpää ilmettä torppaan, meikäläisellä on uudet (no, uudet ja uudet, toisten vanhat) verhot tulossa ikkunaan. Tämmöiset paneeliverhot siis kettiö-olohuoneen ikkunoihin...

Varastosta sen verran, että Upo lähtee virkavapaalle eli pois melkein vuodeksi. Tilalle astuu analfabeetti Härra, joka ei ole koskaan huomaavinaankaan meikäläisiä rottia. Elämästä tulee hankaavaa. Lisäksi organiseerausuudistuksen yhteydessä meistä tulee oma yksikkö pitsiniskojen kanssa ja saamme lähiesihenkilön, joka hoitaa työnjakopoliittiset kysymykset. Tämä koko juttu on aika paha eli tulee aiheuttamaan vielä monenlaista ongelmaa jokaiselle. Ainakin niille, jotka ovat tottuneet puuhastamaan eli tekemään töitä ja tarttumaan kyselemättä asioihin... Pelvoittavaa suorastaan. Mitään hyvää ei meistä kukaan tässä asiassa ole vielä nähnyt!

Mutta ehkä nyt taas unohdan ne asiat hetkeksi ja keskityn leikkimään kotoareenalla. Pari kirjoitusta on tehty, niidenkään kanssa en ole viitsinyt ihmeesti hötkyillä. Toinen kirjoittelee lastenkirjoista pari riviä... minä taas 900 sivuisesta historiaopuksesta. On hieman eri asiat esillä, myös sisällöllisesti ja aikataulullisesti, mielestäni.

Uhh, kävin tässä välissä uusiounilla. Ei olisi pitänyt. Taas tarjottiin Exää ja itkua, eli heräsin sojona itkien. Eipä ole mukava aamun aloitus tämäkään.

POLKA – MUISTAKAA TEHDÄ PALJON LISTOJA!

 

SANOKAA MITÄ SANOTTE, MUTTA POLKA SE ON!

Se, joka aamun kähmeessä taas aikoo suoriutua kylille eli posti-kirjasto-apteekki-kaupat -keikalle. Ja ei, en hae mitään uusia mömmöjä, vanhoja tuttuja eri annostuksella. Ja ei, niistä ei tule edes hyvä olo, mutta toivottavasti titrattu annostus avittaa öihin edes vähän. Apteekista on muutenkin haettava kassillinen erilaisia mömelöitä eri tarkoitukseen eli allegriaan sun muuhun; repsut on kirjoitettu niin vekkulisti, että kaikki laukeaa suurin piirtein samoihin aikoihin. Kerralla enemmän – valitettavasti paljousalennusta ei sieltäkään saa.

Eilinen meni tavan mukaan hänekseen ja pääsin tekemään jotakin vasta illan mittaan. Jos siis tekemiseksi voi sanoa marikassin pesua, kukkaruukkujen tehopesua ja valmistelua uusien istutusten laadintaa varten – se lienee vielä illemmalla tänään siis edessä. Duuniin menevät yrtit tarvitsevat kunnollista elvytyshoitoa ja uudet ruukut sekä mullat. Lisäksi heittelin vaatetta ja kirjoja myyntiin jokusenkin kappaleen, josko saisi kaappeja vähän tyhjennettyä käyttämättömästä tavarasta. Jotakin on mennytkin kaupaksi, ei paljon. Mutta se vähäkin on kuitenkin jotakin ja pois hyllyistä sekä ainakin yksi kauppareissu tulee maksetuksi. Loppuaika meni taas lukiessa, nettaillessa ja pähkiessä.

Onnistuin yhdyttämään Iltapulusta taas uuden ärtsyn jutun – tämä on taas sitä tuttua provoa, jota on tarjolla vähintään kerran viikossa muodossa tahi toisessa. Nyt taas on keksitty The Lääke, mikä tepsii ihan kaikenlaiseen masennukseen! Voihan vee minä vaan sanon. Suosittelen, että kaikkien ei kannata lukea koko juttua eikä varsinkaan kommentteja. Niistä tulee vain erittäin vihaiseksi, katkeroksi sekä aggressiiveja alkaa lennellä suristen ympärillä.

Muuten rauhoittelin itseäni pitkin päivää olemalla ajattelematta tiettyjä asioita. Ei, en ajatellut positiivisesti, pois se minusta. En minä sellaista osaakaan. Kunhan suunnittelin kaikenlaista yltiöpäistä paashaa, josta kyllä nopeasti tipahtaa todellisuuteen. Nyt on vain elettävä näin kuin elän. Se, että minä täällä valitan särkyjäni, kipujani sun muuta johtuu siitä, että kissanperkele ei kuuntele. Eikä minulla ole muita kuuntelijoita. Luuletteko te, että minä jotakuta ihmistä ihan oikeasti alkaisin kiusata jatkuvasti vonkumalla? No en todellakaan... pirulauta. Joku roti meikäläiselläkin on ja se on se, että minä olen hiljaa. Todella hiljaa, vaikka te ette sitä ehkä uskokaan!

Joku residenssissä ei ole hiljaa ja se on Vinski. Jolina alkaa klo 1 – 2 välillä ja jatkuu siihen asti, että pikkuvalot ovat päällä, radio soi, minä olen juonut aamukaffet ja ottanut mömelöt. Laatikot on siivottu ja muonat tsekattu. Sen jälkeen kissi asettuu tyytyväisenä meditoimaan tai suorastaan nukkumaan – enkä minä taaskaan ole saanut nukuttua kunnolla! Ihanaa, kissat, ihanaa >o<

Pitääkin muistaa ostaa lisää kissanraksuja. Vinskistä on nyt vanhemmiten tullut harvinaisen kronkeli sapuskansa suhteen eli vain tietyt muonat kelpaavat, siis teolliset. Väänsin eilen itselleni harvinaisen herkkuva kanakeittoa, paljon erilaisia nuutuneita vihanneksia, sieniä sekä pakastimessa majailleen puolihintaisen tipusuikulanyttösen. Koko ajan karvakasa kiehnäsi vieressä ja kun soppa oli valmista, tuolilla vieressä päivysti oranssi karvakasa tarkkaan seuraten lusikan liikkeitä:"Äitee!!! Mulle kans!" Ja saihan poika palasia, suoraan lautaselta. Meitä ei kukaan täällä tarkkaile, joten eletään kuin pellossa. Tänään syödään nimittäin loput siitä sopasta...

Jahas, pakko pungertaa itsensä kyläreissuvaatteisiin, kerätä kirjat ja ostoslistat, postit sun muuta, mitä tarvitsen. Se on menoa taas.

POLKA, MITEN NIIN LEPPOISIA PÄIVIÄ?

 

OSA-AIKAISEKSI SIIRTYESSÄ EI TULLUT PIENEEN TYPERÄÄN MIELEENKÄÄN

semmoinen, ilmeisesti kaikille muille päivänselvä asia, että osa-aikaista kusetetaan lähes jokaisessa käytännön asiassa. Arkipyhän sattuessa sopivasti, osa-aikainen tekee joka tapauksessa töitä 16 h, eli meikäläiselle se tarkoittaa samaa kolmea päivää oli pyhä tahi ei. Kokopäiväisellähän tällä ei ole mitään väliä. Lisäksi loma kuluu osa-aikaisella eri tavoin; jos olen lomalla 2 päivää jonakin viikkona, minulta kuluu 5 päivää, koska mukaan lasketaan koko viikon päivät. Jep, jep-jep. Ja loppupeleissä eli jos sattuisi olemaan onnekas (tai onnetoinen) ja pääsisi / joutuisi kokopäiväeläkeläiseksi, kertymä näiden osa-aikaisuuksien aikana onkin hurjan paljon pienempi! Tässä nyt pahimmasta päästä, paljon muutakin on. Tämä on sikäli jännittävää, että Varastolla ei ole yhtenäistä käytäntöä asioiden suhteen ja kun aloin kysellä, eräskin pitsiniska ilmoitti, että ei hän mitään sisään tee, päiviä tahi tunteja. Ei hänen tarvitse! :O Vähänkö ihmettelin.

Itse asiassa tämä oli pitkä juonto siihen, että sain eilen lievähkön raivarin Upolle em. asiasta kysellessäni vahvistusta Vappendahlin ajan työpäiville. Juu, hän ehdotti, että olen vapaalla vappendahlin aaton ja töissä loppuviikon. Aika epäonnistunut ehdotus käytännössä, mutta työnantajahan sen määrää. Kyllä minä niin teen, jos näin sovitaan. Outoa vain, että taas ketään muuta asia ei ole kiinnostanut (ja puolipäiväisiä eli osa-aikaisia on torpassa aika monta). Lisäksi ilmoitin, että Hra HlöstöHra on suoraan valehdellut minulle päin näköä enkä usko hänen sanomisiinsa pätkääkään. Mikä todeksi tässä taas kirjattakoon! Osa väestä saa jolkolehtia päissään työpaikalla ja heidät ohjataan kauniisti tekemään etätyöpäivää. Jotkut ovat toista viikkoa kateissa ilmoittamatta, sitten vastaavat kännikkäänsä ja haistattelevat sekä huorittelevat – kun ilmestyvät töihin, ei mitään. Oma Paras Ystävä Jo Monta Vuotta! Lisäksi hallinnosta joku vuotaa työntekijöiden sairausloma- ja terveystietoja, joka on jo rikollista. Jos minä vain tietäisin, kuka se on.... käpä kävisi kyllä harvinaisen nopeasti. Nimittäin tiettyjä tietoja ei voi olla muutoin kaikkien yleisessä tiedossa, koska eräskin henkilö ilmoitti lähettäneensä paperit ja viestin vain hallintoon.

Lisäksi on mielenkiintoista tämä, että iso osa työntekijöistä on oikeutettu tekemään kaksi etätyöpäivää viikossa. Käytännössä siis esim. työkaveri, joka on suurinpiirtein yhtä sairas kuin meikäläinen ei ajattelekaan osa-aikaisuutta vaan tekee etätöitä sopivasti sekä pitää sitten pahimmassa vaiheessa pitkät sairikset sekä tietysti tavan mukaan pitkät lomat. Hän saa näin optimoitua sekä lomien käyttönsä että käteen tulevan palkkansa. Mihin siis tstorotalla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta. Siis se jolla jo on, sille annetaan tässäkin tapauksessa vielä pikkuisen lisää mahdollisuuksia sopia itse omista asioistaan sekä saada normipalkkansa... Jotenkin koen tämän lievästi epäreiluksi!

Muuten – te osa-aikaiset voisitte kommata asiaa, jos muutakin on vielä tiedossa. Nämä nyt minusta ovat selkeästi pahimpia. Ja sitten vielä tietysti se, että ainakin itse joudun tekemään kolmessa päivässä enemmän töitä kuin jos olisin kokoaikaisena ja tekisin normiviikkoa. Siis suhteessa ropotan koko ajan, lähes taukoja pitämättä... Tämä on tietty edukasta sekä työnantajalle että lomittajalleni, suvun nuorimmaiselle. Hänen nimensä olkoonkin tämän jälkeen SN eli kämppikseni ;)

Phuuh! Osa tästä ylenannosta tuli varmasti siitä, että eilen oli taas sellainen päivä, ettei kunnolla kaffelle ehtinyt. Olisi ollut Upon ja parin kaverin läksiäiskaffet – ei edes sinne voinut, kun piti ennen lähtöä hoitaa jokunenkin asia pois. No, en minä niitä kaffeita vailla ollut vaan yleensä sitä, että tänään torstaina heräsin taas aivan hemmetin kipeänä. Selkä ja koivet eivät pidä olostaan niin yhtään. Tätä kirjoittaessa olen pitänyt jo pari taukoa. Siis että kolmen päivän duunin jälkeen olen yhden päivän aivan petikamaa. MOT (mikäli ollenkaan tajuat). Sekin on epäreilua, jos ajattelee, että tarkoituksena olisi muka kuntoutua. Ja paskat, sanon minä. Lääkärien ilmoitusten mukaan näistä ei enää kuntouduta, siis mitään parantavia hoitoja tms. ei ole ja mahdollinen selkäleikkauskin olisi fifti-siksti -mallia.

Ja että oikein taas ärsyttäisin, koittakaas kuvitella, että leikitte Pientä Merenneitoa. Jonka jokainen askel on kuin astuisi veitsenterälle, sillä tavalla minä kävelen. Vähän-joka-paikasta-kolotteleekin-ja-olen-sairas-mutta-minä-valitan-siitä, diagnooseja on kapallinen, ziitosta vaan. Äskeinen keittiössä käynti vei noin 10 min koska joudun liikkumaan niin hitaasti, varoen ja huonekaluista / seinistä tukea ottaen. Jihhuu, on kiva olla sika, on kiva olla sika!

Tällaista tajunnanvirtaa tänä aamuna. Onneksi on olemassa pahnue, jossa on hyvää seuraa kaltaisilleen :D

POLKA, JOKA MENEE TAAS PITKÄLLENSÄ LEIKKIMÄÄN SAIRASTA!

PS: Itse asiassa piti kertoa aivan muista asioista, mutta palaan toki astialle!!!

 

JOSKUS PELKKÄ LUPAUSKIN HELPOTTAA...

kummasti. Tuli käytyä eilen lekurissa ja en nyt ihan aplodeihin ryhdy, mutta se melkein paras omisarvis on palannut takaisin! Joka siis tiesi ja muisti minut, n. 1.5 vuoden takaa, silloiset lääkeongelmat jne. Eipä tarvinnut paljon selitellä, ojentelin repsuja uusittavaksi ja samalla marmatin Varaston muutosta, uusista systeemeistä, organiseerausuudistuksesta, kaikista ongelmista. Lopulta valittelin vaihteeksi unetuksen hankaluudesta ja lääkityksestä yms. Hah – hän olisi kirjoittanut oitis sairaslomaa, jos olisin halunnut. En siis halunnut, koska tänään on yksi ihan pakkojuttu. Mutta miten voikin oloa kohentaa jo se tieto, että lääkitystä sain vähän rukattua paremmaksi ja hän lupasi tarvittaessa kirjoittaa sairaslomaa. Kunhan käyn pyytämässä. Lisäksi sovin mahdollisesta lääkekokeilusta ja samalla sairaslomasta sen aikana eli ei kylmiltään, kuten se ulostettu arvis aikanaan yritti (tarkoitus olisi taas mahd. testata Lyricaa pienesti annosta lisäten myöhemmin – älkääkä naureskelko, olen todetusti lääkeherkkä!). Ziis, ei siis turha reissu, vaikka ottikin koville. Tarkoitan lähinnä kävelyä siinä helvetillisessä räntäsateessa. Uuuh, ja Pazilan tyyliä; ulkohissejä tasoilta toiselle on, ne eivät toimi, raput tosi hankalat, rikki ja jyrkät. Käks! Sain siis oikein vekkulit selkä- ja lonkkakivut loppupäiväksi, vaikka troppasin jo töissä lisää.

Töitä riittää edelleen samaan malliin, ziitosta vaan. Nyt istun omassa pilttuussa pärshe ovelle, enkä pysty kertakaikkiaan kääntymään heti (pitää kääntyä hitaasti ja rauhallisesti, ettei joku paikka vihlo / revähdä / retkahda), oli pakko jo selittää porukalle, että ei ole tarkoitus olla huomaamatta. Meikä on vaan jäykkis niinkuin silleensä, että hankala kääntyä – ei tahallansa, etteikö huomaisi tai ottaisi duuneja tms. ;) Sisustus on kesken ainakin siiheksi asti, että edes kaappien ovet yms. tulevat laitetuksi paikoilleen – eipä ole näkynyt.... Paljon muutakin on hakusessa. Revenneestä hameesta ja siitä saakelin ovessa olevasta piikistä reklameerasin taas eilen, iltapäivään mennessä ei vielä ollut tapahtunut mitään. Jos ei vielä tänäänkään, ensi viikolla pakko muistaa ottaa vasara mukaan töihin. Se on iso, oikea timpurin Stanley, ei mikään pilipalivehje. Että näyttää varmaan tosi ammattimaiselta, kun alan sillä kilkutella sitä piikkiä kondikseen. Jumaleissön, talo täynnä äijiä, joiden hommiin moinen kuuluisi eikä kukaan sitä ole tehnyt! Entäs jos omat mustat fiinimmät housut olisivat menneet? Täh? Tai Herra Ison Herran pökät? Jo vain olisi tullut kiirus ja korvausvaatimuksia, perkele!

Lyhyempi työpäivä – ei paha. Eilen sain myös papereita vähän järjestykseen, joten hommat on hiukan helpompi hoitaa. Samoin oma rintteri toimii, vaikka ei olekaan verkossa. Mitä välii... kunhan saan ulostettua heti tarvittavat kappaleet kyynärpään viereen, en yhtään valita. Onneksi muuten kaffittelen ja syön täysin eri aikoihin kuin muu maailma, pelastun paljolta pashan puhumiselta. Kun tulee aikaisin töihin, saa tehdä yli pari tuntia töitä rauhassa ja keitellä kaffet ja juodakin ne. Kun kämppis on tullut töihin ja mennyt suoraan aamukaffelle ja aamupalalle, minä melkein sen jälkeen jo häivyn apehtimaan. Ja saan yleensä olla ruhtinaallisesti yksin lehden kanssa. En yhtään pistä pahakseni asiaintilaa – minulle sopii erinomaisen hyvin. Haisen siellä yksin ja syön mitä syön. Kukaan ei tuijota eikä arvioi ruokalistaani tai sen omituisuuksia, jep – jep-jep! Mitä muutoin tulee työperäiseen antisosiaalisuuteeni, se on pahempaa kuin koskaan. Toisaalta, minua se ei haittaa, mutta muitapa vaikuttaa haittaavan. Siis se, että en kulje kenenkään kanssa, en juorua, en hakeudu yhteen porukoitumaan jne. Yliarvostettua tuollainen, töissä tehdään töitä, perkele nih!

Duunin jälkeen vaihteeksi postiin ja kauppaan hakemaan pari juttua. Sitten kotiin relaamaan ja lukemaan. Joltisestikin on taas opuksia kertynyt. Ei paha, tämä tykkää ja kirjaston varauslistakin alkaa olla jopa huolestuttavan täynnä! *wirnuaa häveliään leweästi*. Tänään myös alkaa lämpösäätelyn ja pattereiden termostaattien tarkkailu residenssissä, kestää kolmisen viikkoa. En valita keleistä sinä aikana ollenkaan, koska kyllähän tässä joku pahasti mättää. Vieläkin nukun paita ja villatakki päällä, college-housut jalassa ja parit sukat vielä varmuuden vuoksi. Lisäksi kunnon peitto ja paksuhko päiväpeitto päällä, se alkaa riittää. Silti saan unta sen 2.5 h ja loput sekalaista urvahtelemista. Kattiroikaleen vienon volinan, joikunan ja mouruamisen välillä. Ja eikö se perkele taas eilenkin ollut kussut yöllä vessan matolle, kun en jaksanut nousta laittelemaan maitoa joskus klo 1 – 2 tienoolla, en vaan kyennyt nousemaan ylös! Juu, kosto on kusinen. Kissiperkele joutuukin täksi päiväksi kylppäriin arestiin ja oveen on jo liimattu iso lappu: Kissa kylpyhuoneessa – älä avaa ovea, älä siirrä tuolia! (Vinski toki osaa avata oven myös hantaakista, ei se tyhmä ole, pirullinen vaan... tullut meikäläiseen ilmeisesti. Tosin minä en ainakaan yleensä ilmaise vittuuntuneisuuttani kusemalla matolle *idea*.)

Päivän slogan: Kaikki eivät voi ja jotkut eivät viitsi. Siinä kaikki!

Päivän biisi: California Dreamin'

Luettua: Virginie Despentes – Maailmanlopun tyttö. Valentine katoaa, rikkaan perheen tytär, mutta minne. Yksityisetsivä Lucie yrittää jäljittää häntä apunaan Hyeena. Tässä hyvinvointiyhteiskunnan pahoinvointipuolen kuvaa, maahanmuuttajia, huimeita, lesboja ja muuta mielenkiintoista tuotuna eteen lukukelpoisessa muodossa. Suositan! Lea Edwards – Juonittelevien jumalten kaupunki, suomalainen aviossa engelsmannin kanssa Ateenassa. Kotirouvan elämää, kielenopiskelua, kulttuuria, eräänlaista arkipäivää. Expateille ja muuttoa suunnitteleville. Nimi ei aukea taatusti kaikille, sorry vaan. Ja ensimmäinen romaani nyt sattui olemaan parempi, tässä hiukan liikaa mättöä tai omakohtaiseen ympätty ylimääräistä. En tiedä, ei kuulu meikäläiselle, mutta saumoja löytyy. Jane Green – Vuosi maalla. Rockmimmi muuttaa maalle, sisko sairastuu vakavasti ja tähän enempi keskitytäänkin. Ei paha, hömpähtävää, mutta jotakin vetoavaakin tässä on... Erikoisempana yllärinä muutama hyvänkin kuuloinen resepti joidenkin lukujen lopussa, Steffi kun sattuu olemaan alunperin keittiömestari ;) Kuka estää kokeilemasta, sano. Sarri Nironen – Tähdenpeitto, kahden abinuoren tytön ja pojan tarina. He asuvat eri puolilla Helsinkiä, tapaavat ehkä kerran nähden toisensa tietämättään. Elämä on elettävä, nuoruus on kiihkeä, täytyy elää ja kokea. Esikoisromaani, joka on kyllä selkeästi velkaa Waltarille, sorry vaan. Eeva Rohas – Syvä pää. Uimaritytön nöyryytys, isän omituisuus äidin kuoleman jälkeen, ikiopiskelijan reborn-nuken hankintaa ja erään etelänmatkan kohtaamiset ja yhteenvetoa. Rohas on aika ovela tuttavuus, pidin novelleista ja tästäkin. Eino Leino – Kirjailijoiden Helsinki. Kuvaus 1800-luvulta lähtien, ei nyt ihan viime aikoihin asti kuitenkaan, eri kirjailijoiden asuinseuduista. Nimiä turha luetella, mutta ihan fiksu teos. Keskusta, Rööperi, Krunika, Töölö, Kalliokin sekä Ågeli... Mutta ja jumaliste: alkuosassa 1800-luku on painovirheenä monta kertaa joutunut 1900-luvuksi!!! Välitöntä korjausta vaaditaan, alkoi tosiaan huvittaa tarina Snellmanin asuneen 1900-luvulla siellä ja täällä nuorena opiskelija jne. Moka! Opus on asiaa. Peter James – Kuolema peittää jäljet. Taas omela Roy Grace -dekkari. Mitä yhtäläisyyttä on Lontoon viemäriverkostosta löydetyllä kuolleella naisella ja Australiassa löydetyllä menehtyneellä leidillä – paitsi se, että heidät on murhattu? Ja miksi eräs mies kuoli 9/11, tai sitten ehkäpä ei? Gracella on paljon selvitettävää, hyvä dekkari ja pysyy koossa, vaikka aikajanalla hypitään, samoin tarinan muissakin osissa. Kiittäen suositan dekkarien kavereille! Chevy Stevens – Kadonnut. Eräs nuori nainen siepataan ja hän tilittää oloaan ja tuntojaan, millaista on elää yli vuosi vankina tietämättä missä on, miehen armoilla. Loppu on armoton, varsinkin kun asiaan on sotkeutunut vähän muutakin. Suositan ja pidin, hyytävän paljasta kerrontaa mielten rujoudesta! Eve Hietamies – Tarhapäivä, jatkoa Yösyötölle. Eli Antin yksinhuoltaja-arkea Paavon kanssa, äkkiä myös pikkutyttö ilmestyy kuvioihin kuin vahingossa. Ihan luettavaa ja asiaakin mukana, perhe-elämästä ja yksinhuoltajuudesta kiinnostuneille taattua tavaraa, sopivaa hupia ja sattumuksia sekä onnen hetkiä mukana takaa luettavuuden! Ja ehdoton sokeri pohjalla eli Helena Ruuska – Marja-Liisa Vartio, kuin linnun kirkaisu. Elämäkerta, jota olen odottanut. Parempi kuin olisin uskonut. Ensinnäkin leidin elämä lapsuudesta lähtien, lisäksi teosten erinomaisen hyvät analyysit aivan suunnitteluvaiheesta julkaisemiseen ja kritiikkeihin. Sosiaaliset suhteet, mielentilat, ongelmat, talous, terveys – kaikki, koko elämä. Ja täytyy sanoa, että minuun tämä teki vaikutuksen ensinnäkin asiantuntevuudella sekä toiseksi Ruuskan erinomaisella sanankäytöllä. Lisäksi Haavikon lainaukset sekä joidenkin haastattelujen sekä kirjeiden ym. otteet olivat aivan ehdottomasti kohdallansa. Kevään paras kirja, lukekaa pois. Tiesin lukeneeni, koska tämä lävähti kerralla – vaikuttaa vieläkin! Ja jotain luettua saattoi taas jäädä pois, jääköön... Osasta näistä tarkempi, parempi sekä huomattavastikin asiallisempi ote siellä toisaalla – käykää vaan kiltisti päivittäin kuikuilemassa! ;D *härn*

POLKA, JOKA LUULEE JOSKUS JOTAIN KIRJOISTA YMMÄRTÄVÄNSÄ!

 

VUOROSSA EHKÄ KYSYMYSMERKKEJÄ?

Miksiköhän mahtaisi vituttaa niin armottomasti?

Miksi sattuu ja särkee jokaista paikkaa, kivutonta kohtaa ei ole olemassakaan? Eilen hädin tuskin pääsin kotoon ja taksosta pois -> kaaduin sänkyyn.

Miksi tämän lisänä tarjotaan ikäänkuin kuorrutteena sähkömiesten alihankintatöitä eli kivoja sähköiskumaisia kipuja, jotka vallan vekkulistikin toimivat jo muutenkin kärsivässä "ihmisessä"?

Miksiköhän aivastuttaa koko ajan niin saatanasti ja on alilämpöä? Palelen koko ajan, joka paikassa, jatkuvasti... en pysty ajattelemaankaan enää mitään. Jos nyt olen muka joskus pystynyt?

Menossa lekurille heti aamusta – miten minä jaksan sinne ja etenkin sieltä pois?

Miksi minä kulutan energiaa edes inhoamalla pitsiniskoja, jos ne voisi täysin nonseleerata? Ikävä kyllä, ne kulkevat jatkuvasti huoneen ohi... scheisse!

Voisikohan tapetoida huoneensa vanhoilla "Lenin puhuu joukoille" -julisteilla, virallisella Vilenin kuvalla (arkistoissa on!) sekä muulla veikeällä? Punalippujakin olisi – saisiko siitä huomautuksen?

Miksi esimiehet valehtelevat suoraan päin näköä?

Voisiko salainen solu toimia salassa Varaston sisällä, yksinäisenä soluna, jonka jäsenenä toimisi vain minä & minä?

ALLENDELLE

Mitä ne mahtoivat

oudolle linnulle,

mitä ne mahtoivat Chilen porvarit,

oopperamurhaajat, pienet Hitlerit?

Mitä ne tekivät oudolle linnulle,

kunnian miehelle, Allendelle?

 

Tappoivat tietysti CIA:n armosta,

ylijäämävaraston hienolla aseella.

Tappoivat palasen maailman sydäntä,

näyttivät keltaisen hyeenanhampaan,

ottivat paikkansa historiassa.

 

Mitä ne luulivat saavuttavansa?

Saivat otsaansa Kainin merkin,

vastaansa kansojen vihan,

maailman vahvimman sissiliikkeen:

sydänten punaiset armeijakunnat –

 sydänten punaiset armeijakunnat!

 

JOO, DIAGNOOSEJA KERÄILEMÄÄN TÄSTÄ!

 

KETUTUSTA JA NILLITYSTÄ

Maanantain kunniaksi siis, ei sen kummempaa päivitystä!

Sinä, joka lainasit kaksi kirjaani yli vuosi sitten: Ole ystävällinen ja palauta ne vaikka postitse, maksan tarvittaessa postikulut!

Sinä, joka käytit jokusenkin euron tililtäni maksamatta takaisin (etkä lue blogeja): Painu hemmettiin ja mahdollisimman nopeasti tai minä ohjaan sinut sinne henkilökohtaisesti!

Sinä ns. "työ""kaveri", jos naurat vielä kerrankin radiolleni, vermeilleni, kompastuksilleni tai voihkinnalleni – lyön turpaan kyselemättä!

Sinä, joka Varastolla vihjaatkaan hajuista tms. kts. ylläoleva kohtalo!

Anonillit voivat sitten jättää tämän blogin rauhaan tai muutan muualle vittuilemaan toisille!

Huomenna ehkä vuorossa kysymysmerkit?

PERKELE, SANOI POLKA JA TAAS MENNÄÄN!

 

PAREMPI, JOS ON KERRANKIN HILJAA,

 

toteaa vaan, että päin pärshettä menee. Menköön! Ei jaksa, ei huvita eikä varsinkaan tahdo.

Päätin piruuttani lopettaa loppujenkin lääkkeiden syömisen, jospa kuukahtaisi nopeammin tai saisi päähänsä jotakin reilun poikkeavaa. Jotakinhan tässä on tehtävä, mutta minä en tee mitään. Todennäköisesti parempi niin.

En vuodata, koska jos alan vuodattamaan, se ei taas lopu lainkaan.

POLKA, JOKA TOIVOTTAA KETTUMAISTA PYHÄÄ KAIKILLE!