Voi sikapossuemon sukupuolielimet sentään, että nyt Welhotarta vetuttaa ihan reilusti! Eilen minulle tehtiin kahdet oharit – kyllä, kahdet. Oikein reilusti ja anteeksipyytämättä. Voihan vittu!
Asia lähti siitä, että olisin eilen tarvinnut vain purkillisen rasvatonta maitoa ja kissapuruja... Nooooh – kun sain Hörhön kiinni puhelimitse, hän sanoi ettei voi juuri nyt puhua. Soittaa minulle sitten myöhemmin. Myöhemmin hän toki soittikin ja kertoi ensin makoilevansa patiolla puolipukeissa, ottaen suulista, pienessä sievässä ja sitten ihmetteli, mitä minä oikein olisin tarvinnut. Kerroin. Hän ihmetteli kovasti, miksi en ”ota taksia ja käy hakemassa”. Yritin muistutella kyytien rajallisesta määrästä ja tarpeellisuudesta. Sitten sain kilarit ja haukuin miehen samantien. Perkeleen rötväle, saatana. Niin kauan kuin kaikki menee, kuten hänelle sopii ja hänellä on aikaa (sairaseläkeläisellä!) kaikki on ok. Mutta jos minä pyydän jotakin, ei se nyt sitten sopinutkaan! Illalla hän tosin soitti anteeksipyyntöpuhelun ja halusi tulla tänään kaffelle. Lupasin, mutta sillä ehdolla, että parista jutusta keskustellaan ihan vakavasti.
Eli minun oletetaan lähtevän kaupoille yli 38 asteen kuumeessa (se on muuten minulla aika paljon), lääkehuuruissa tärisemään ja hakemaan nuo kaksi perkeleen tarviketta. Nou vei, sano! Ei kävele, ei myöskään tanssi tämä ehdotus. Eilen aamusta tekelehdin tosi pieniä kotihommia ja jo nekin vetivät aivan veltoksi, olemattoman sydämen laukkaamaan ja levätä piti vähän väliä soffalla tahi sänkyssä. Vaffoilla antiloopeilla on nimittäin melko vaffat muutkin vaikutukset! Että sitten pitää lähteä huomenna tekemään viikonlopun ostoksia ja käymään kirjastossa? Kyllä – näin on pakko tehdä!
Toinen juttu oli sitten se, että sain hra Ikkunanpesijän lopulta kiinni. Ja ei, hänelle (työttömälle...) ei sovi kuin aikaisintaan sunnuntai, mieluummin maanantai tai myöhemmin. Perkele! Lisäksi hän väitti soittaneensa, ainakin yrittäneensä soittaa jo asiasta aikaisemmin. Hmph - puhelimen lokin mukaan hän ei ole soittanut. Että nyt kyllä mättää ja kovasti lujaa. Lupasin hänelle maksun joko rahana, tavarana tai lippuina – silloin se hyvin olisi kelvannut. Nyt en tiedä... sain kilarit, kehoitin pitämään hauskan pitkän viikonlopun ja iskin luurin kiinni. Muuten olisin hirttänyt itseni! Perkele noita ihmisiä.
Joten tässä totean vaan, ettei keneenkään eikä mihinkään VOI luottaa. Aina ei edes itseensä, mutta se on sitten oma häpeä. Pakko tehdä itse. Taidan alkaa etsiä kohta sellaista Kodin Onnea, joka tulisi pesemään asiallisesta maksusta ikkunat sekä tekisi kerran viikossa kanssani kauppakeikan – siihen kellonaikaan kun MINÄ haluan. Haluan nimittäin välttyä yleensä ruuhkilta ja tiedän mitä teen! Se ei siitä muutu, jopa kauppalistan voi melkein tehdä täysvalmiiksi mielipiteideni mukaan. Että jos joku tietää tällaisen firman tahi henkilön, voisi ottaa yhteyttä. Ikkunanpesu mieluusti HETI. Kauppakeikat nyt poikkeuksellisesti pe-aamuna, muutoin yleensä pe-iltapäivänä, kesto 1.5 h, vain kantoapu tarpeen. Saa tuoda kotiinkin asti, tarjoan kyllä kaffet ja pullat. Ja todella, maksan hei rahassa!!! Ilmotkaahan asiasta. Olen niin lopen kyllästynyt järjestelemään elämääni jopa kauppa- ja kirjastoreissujen ym. mukaisesti. Nytkin olisi paljon muualle tarvis, mutta kun ei niin ei!
Samalla huomautan ns. entisille ystäville, jotka aikanaan auliisti lupailivat avittaa ym. että ei sitten sopinutkaan, kun tapaaminen olisi ollut la klo 10.00. Liian aikaista – just! Eli vammakko tarvitsee puolueettoman tahon näköjään avittajakseen. Ai niin, kun minä en ole virallisesti vammainen eikä liikuntaestekään näy kovin hyvin päällepäin noin lyhyellä aikavälillä, olen tosi kusessa. Pitäisikö ostaa kivan väriset kyynärskepit tai virtaviivainen rolleri (näitä on kyllä tarjottu), jotta asemani tulisi selväksi? En vain haluaisi alkaa käyttää näitä ennenkuin tulee oikein tosi tarvis. Apuvälineet nimittäin voivat vielä tässä vaiheessa ”laiskistuttaa” omien nivelten ym. toimintaa.
Ainut asia mikä ilahduttaa, on se, että eilen sain syödä jo oikeaa hyvää itsetekemääni ruokaa! Ensin aamusella keitin taateli-kaurapuuroa, vain taateliköntsä mukaan veteen jo keittämisen alussa ja avot, miten herkkua siitä tuleekaan – eikä tarvitse mitään lisättyä sokeria tai rasvaa. Njam, tänään teen toisenkin satsin. Lounaaksi tein sitä parsakaalimuhennosta, salaattia raastetusta kurkusta, raejuustosta ja pilpotuista kirsikkatomaateista. Kun vielä kohta tyhjättävästä pakkasesta löysin pari pientä sinne jömmattua silakkapiffiä, tilsin ne ja nakkelin nuiden vieressä nasssuuni. Olipas hyvää, njam!!! Ei suu vielä ihan täysillä aukene eikä ihan kaikkia mausteita uskalla käyttää, mutta parempi on kuitenkin jo! Tosin tuon jälkeen vatsan lisäksi kurkku tiesi syöneensä... Mutta ei enää niin itkettävän tuskallista kuin vielä maanantaina. Hienoa – ehkä se tästä.
Käväisin juuri vetämässä päivän mömelöannoksen ja menen kohta keittelemään aamukaffet. Tämä päivitys jääköön nyt tällaiseksi – ehkä jo huomenna saatte ns. normipäivityksen pitkine kirjalistoineen ja muine härpäkkeineen.
Ai niin ja vielä, nuo perkeleen kisat! Sain viime yönäkin nukuttua peräti kaksi (-> 2) tuntia. Muutoin koko ajan huudettiin ja kiljuttiin naapureissa – voi isäkissan vittu. Minä EN jaksa tuollaista räyhäkettä – en! En minä siitä mitään, jos vaikka vaan kimpassa katselisivat ja kommenteeraisivat, mutta kun pitää tulla parvekkeelle huutelemaan tai kiljua sisällä niin, että varmasti herää... Hmph! Lähettäisiköhän laskun asiasta? Mieluummin kuuntelisin juomisen ja huoraamisen ääniä – se olisi sentään edes elämää!
ERITTÄIN KRANTUSTI PUHUTELTAVA TÄNÄÄN!
