PETETTYJÄ LUPAUKSIA - KOKEMUSTA ON

Hah - petyittehän? Ei mitään täydellistä postausta tänäänkään. Kuten entinen ystäväni teki, lupasi yhtä-ja-toista eikä pitänyt mitään! Niin teen siis minäkin...

Syyt ovat kyllä rationaaliset: kirjoittelin pari sivua tekstiä tuossa aamun kähmeessä ja kas, se prleen kranppi iski oikein, oikein kipeästi. Oli pakko lääkitä ja uinua tunti perään. Nyt on vähän parempi, mutta edelleenkään en uskalla pahemmin istuskella koneella.

Toinen, ehkä vielä parempi syy on se, että kesken on eräs erittäin odotettu ja mieluisa kirja!

Lisäksi poistun kohta jo valmistelemaan lounasta, Belga on tietysti tulossa apehtimaan.

Haukkukaa vaan, kavaraani kulkee!   Polka ei sentään omin jaloin...

LAUVANTAI - OMIA HOMMIA, RUOKAA, KIRJOJA...

 

NORMITAVISLYHYTRAPO

 

 

Pitäydymme edelleen lyhytmerkintöjen puolella ja satsaamme ehkä – siis vain ehkä – viikonloppuun ja täydellisempään rapotukseen mm. kirjoista ja muusta turhuudesta. Pari huomiota luetuista blogeista ja varsinkin eräästä... hmph. Olkoon, katsotaan nyt. Sanottavaa olisi ja paljon, mutta ehkä kuitenkin mietin ensin, mitä kirjoitan. Yleensä nimittäin en. Ehkä.

 

Kunhan vain tulin kertomaan, että kiirus Varastolla jatkuu. Pääsin kuitenkin jo tekemään omia rästihommia pois ja niitä uusiakin opeimaan, joten ei hätiä mitiä. Vielä pari-kolme viikkoa ja taas on pätkä lomaa, josta tulen toki konfirmeeraamaan kaikkia hyvissä ajoin. Ei siinä mitään, mielelläni minä töitä teen ja olen parhaimmillani pienessä kiireessä. Mutta hei, liika on aina liikaa. Upokin kävi eilen jo tiedustamassa, millä tolalla asiat ovat. Näkihän hän, että kohtuuhyvällä – että ei aihetta enempään. Jos vain työtilanne säilyisi edes kohtuullisen maltillisena olisi melkein mukavaa *ohoh*!

 

Kivut ja säryt vain haittaavat eloa jatkuvasti. Eikä nukuta. Niihin kun saisi jotakin tolkkua (-> lue: lääkitystä) olisi kaikki melkein kohdallansa. En edes uskalla toivoa, että enää koskaan pääsisin normaalisti liikkeelle, siihen kun eivät edes tropit auta. Mutta jos saisi vaikka nukkua? Olla edes muutaman päivän viikossa ilman kipuja? En pistäisi pahakseni, en ollenkaan.

 

Eli normiväninäthän tässä taas. Ja muutenkin normaalit perjantaipuuhat: kirjastoon ja kaupoille sekä äkkiä kotoon. Lämmin sänky odottaa ja pari todella isoa pinoa kirjoja, mmmm. Sekä vähäsen hapankorppuja, paria plaatua juustoa sekä Serkkujen uutuussuklaata. Ei sitä oikeastaan enempää tarvitse, kun lämpöäkin tulee jo pattereista.

 

Olen muuten koko viikon pyykännyt erilaista kissipissitavaraa. Nyt riisuin jopa molemmat soffatkin, saan samalla karvat huitsin hiiteen. Toivoa on siis edes yhdestä siistimmästä viikonlopusta. Tämä johtui kyllä siitä, että Belga-raukka olisi niin etokarvainen pari viikkoa sitten, kun erehtyi raukka soffalle makoilemaan. Nyt ainakin se tilanne on korjattu – hetkeksi.

 

Ei, en edelleenkään oikein uskalla kirjoitella kovin pitkään. NYT nimittäin alkaa jo juilia helkkarin ikävästi tuossa vasemman olan takana, autttttttttts. Joten seuraavaksi normaalit aamujen perustoimet, kaffet ja mömelöt. Ai niin, uusi hyppyleipäkone on ehdottoman mainio. Tämä tykkää!!!

 

 

 

POLKA EI PERJANTAILTA(KAAN) ENÄÄ PALJOA ODOTA!

MINIPOSTAUS KAIKILLA *köh* HERKUILLA!

 

Jälleen – jo perinteinen – Welhottaren minipostaus aitoine väninöineen!

 

Varastolla on niin kiirus, ettei ehdi kissaa sanoa. Onneksi. Siis kissan onneksi, se prle oli taas kussut juuri pestylle tyynylle... Mutta siitä kiiruksesta, minä olen tulossa (!) hulluksi. Kaikki haluavat kaiken ja mieluusti eilen.  Ei tämä sovi Welhottaren elämään, ei. Teenhän minä, ei se mitään. Mutta kun osa jää kuitenkin tekemättä eli on lojunut jo toista viikkoa odottamassa toimenpiteitä. Ei hyvä!

 

Lisäksi tässä vaiheessa viikkoa myös koivet, selkä ja kas, nuo hartiat sun muut ulokkeet alkavat valittaa työehtosopimuksestaan ja silleensä. Eli olen kipeä kuni kani! Tähän kun lisätään vielä alkava mukava syysflunssa, ovat kaikki kivan viikonlopun emmeet kasassa. Argh!

 

Vielä kun nukutaan yksi yö, onkin perjantai!

 

Kävin eilen sitten asioilla ja kaikki hoitui varsin kivuttomasti *eheeh*, paitsi siis minä tietysti. Sain mitä tarvitsin ja ostin uuden hyppyleipävekottimen, hiano & uppe – ja kahden vuoden takuu. Tämmöinen oli vielä alennuksella ja maksoi 22 monikansallista. Enhän edes minä pysty syömään kuin yhden leivän kerrallaan, tuo on tyylikäs ja leipäkin saa olla aika iso. Että olen sitten tyytyväinen, toistaiseksi.

 

Wanha hyppyleipävekotin jää vielä odottamaan, josko joulumarkkinoille ilmestyisi opus "3 nörttimatemaatikkoa ja hyppyleipäkoneen arvoitus" eli opiskelijat saavat katsoa, voisiko se toimia oikeissa olosuhteissa *köh?*.

 

Uhh, on tukkoinen ja kälyinen olo. Lähden troppaamaan itseäni ja testaamaan uutta konetta sekä juomaan kaffetta!

 

Lupaan joskus (!) paremman (?) ja luettavamman päivityksen, siihen asti tää on niin tätä!

 

 

 

 

POLKA ON TAAS KIPEÄ, HÄNTÄÄ HELLII KÄÄRME!

TÄLLAISTA ON POLKAN LOKAKUU...

 

Edes vähän päivityksenpoikasta... jos uskallan. Eli svindut mihinkään Arvaustalon tohtorille, ei toki. Päätin toipua luonnonmenetelmin -> vähennä pakollisetkin työt minimiin, kanniskele ympäriisi aina paperipinoa (jos käyt esim. tupakalla tai muiden huoneissa), siirrä kaikki siirrettävissä olevat hommat myöhempään. Johan alkoi toimia. Tein saman kotona eli ei koneelle enää iltaisin lainkaan -> tilalle kotitouhua eli siivousta, pyykkäystä jne.

 

Tämän tuloksena pystyn hätinään kirjoittamaan ilman taukoja n. 20 min, joka olkoon ihan ok viikon tässä vaiheessa! Unetukseen auttoi kiva, oma, itse titrattu mömelöannos, jolla sain viime yönä jo melkein 5 h unta (no joo, vähän yli 4 h kaikkine heräämisineen).

 

Pirulauta, että sitä on ihminen kremppana. Oikein raivottaa! Kaksi päivää melkein itkenyt töissä ja mitä sanoi lekuri aikaisemmin: hjjuuu, ihan terve, mihinkään eläkkeelle, mitään vaivoja ole tms. Prle, minä sille vielä Sepin egut näytän (vrt. Närhen munat!).

 

Eli raivolla selvitään siis tästäkin, toivon. Töitä tosiaan riittää Varastolla yli omien tarpeiden – olen joka päivä raatanut itseni aivan puhki. Tuloksena aamuksi ilmaantunut uusi pino... njäh... Eilen jätin jo ns. houkutuspinon valmiiksi muhimaan sinne.  Yllärinä kaikille nimittäin. Lisäksi on ilmaantunut jälleen selkeitä käsitysongelmia siitä, kenen kieliopin (Suomen vaiko Varaston tahi peräti minun) mukaan edetään. Yleensä olen oikeassa, Suomi tukenani. Raastavaa vain vakoilla kaikkea paperia myös sillä silmällä. Eräskin leidi on ilmeisesti jäämässä kohtapuoliin eläkkeelle ja se näkyy! Kaikki hommat on tehty älämölöhutiloiden puolivillaisesti ja jätetty meikäläisen korjattavaksi. Ihan kiva, ei ihme siis, jos hommia piisaa.

 

Tässä vain nyt kärsii iso osa muita röitä, joita huostaani ja vastuulleni on laskettu. Kelelautattu! No, toivon pääseväni niihin käsiksi ensi viikon alusta *peukuttaa*.

 

Muutoin ei muuta! Hörhölle on sanottu Hyvää Loppuelämää, prle! Toivon hänen pysyvän todellakin pois täältä. Visiitin jälkeen joudun nimittäin tänään menemään ostamaan SEKÄ uuden hyppyleipäkoneen (leivänpaahdin!) ETTÄ harja-kiffeli –yhdistelmän. Argh! Lisäksi olen siivonnut residenssin sisältä ja päältä, pessyt joka päivä koneellisen pyykkiä (vielä riittää pari) sekä korjannut pienempiä vaurioita.

 

Tänään on siis ihan pakkomenoa kylille! On haettava postista kirjoja ja toinenkin paketti, kirjastosta pari varausta, apteekista kassillinen mömelöitä sekä Rismasta vähän muonaa, jos vain aikaa jää. Olisin käyttänyt tämänkin päivän vielä muuhun, mutta on ihan pakko tehdä nuo hommat nyt. Perstaina ei vaan ehdi.

 

Muuten olen kunnostautunut laittamalla hurjan hyvää kesäkurmitsa-vihannes-pataa, njam. Se kompensoikin kivasti eiliset kekkerit töissä, joissa oli tarjolla kaikkea mansikkakermakakusta lähtien *odottaa saavansa aamukaffelle jämiä*. Ikävä kyllä / onneksi vatsa ei tykkää tuollaisesta kovinkaan paljon... Lisäksi Serkuista on löytynyt uusia kivoja herkkuja, joista myöhemmin.

 

Nyt alkoi nimittäin selkää, olkapäätä ja muitakin paikkoja juilia jo erittäin pahasti – auts. Lähden keittämään siis aamukaffet ja repäisemään mömelösatsini. Kaikki kirja- ym. listat jäävät jonnekin hamaan tulevaisuuteen, kun jaksan ja pystyn niihin paremmin keskittymään.

 

 

 

SE ON SITTEN KEKSIVIIKKO – KEKSIKÄÄ TOISIANNE!

 

 

POLKA VAIHTEEKSI VALITTELEE...

 

Edelleenkin vain lyhyesti: pyydän anteeksi kaikilta ystäviltä, tovereilta sekä yhteistyötahoilta, että tällä viikolla EN vain pysty osallistumaan mihinkään! En mihinkään, mihin olen luvannut, ilmoittautunut, päättänyt hoitaa, viedä eteenpäin jne.

 

Ai, että miksikö? Muistatteko, kun ennen lomaa kerroin hillittömistä selkä- ja niskakrampeista? Ne palasivat, entistä pahempina. Eilen melkein lähti taju Varastolla... taksokin jo huolehti minut kotiin asti ja kysyi, jaksanko. Selkää, niskaa, rankaa ym. puukotettiin, puikotettiin ja semmoista kliffaa. Kolmeen vuorokauteen unta on tullut yhteensä n. 6 h – no onhan se pari tuntia päivässä *muahhaaahhhh*!

 

Eli en tiedä, mitä edessä tänään? Lekurille svinduiltavaksi vaiko mitä... Prle, kun kaikkea olisi ollut kerrankin tarjolla, paljon muutakin tekemistä jne. *raivoisa argggggggggggggggh*

 

Ainoana plussana se, että vakuutusbolaagi ja minä pääsimme yhteisymmärrykseen muuttovaurioista ja korvaussumma oli melkein euroilleen yhteneväinen! Aika hyvin laskettu – ilokas minä.

 

Palaan rapoamaan lisää, kun tiedän enemmän. Jo tämän kirjoittaminen on nimittäin hemmetinmoisen työn ja tushkan takana. Sorry folks!

 

 

 

POLKA, AINA VAAN JOKIN PAIKKA KIPEÄNÄ *sniiiiiiiiiiif*

ON SE INHO KYLLÄ PIUKASSA =b

 

Wain lyhyesti Welhottaren lomasta; se meni kuten pitikin.  Nukuin ensimmäiset pari päivää niin, että Belga sai käydessään tehdä itse itselleen muonat jne. No sitten tinttailin pari päivää – ja just prle! Enkö ole aina sanonut, että Hörhö ON ongelma? Miten se ihminen sai hienon leivänpaahtimeni rikki ja TÄRISEMÄÄN.  Aivan käsittämätöntä... ja siihen se hupi sitten haihtuikin. Loppuaikana menikin syödessä varastoon.

 

Eli mitään en juuri tehnyt, vähän lueskelin ja nyt on sitten stressi.

 

Töitä on odottamassa sekä Varastolla että kotona hirmuisia pinoja. Lisäksi olen ängennyt tälle viikolle yhtä ja toista. Vielä eräs pankkiasiakin tuottaa ylimääräistä tushkaa – arrrrrrrrrrrgh.

 

Seuraava loma onkin n. kk:n päästä ja hallitummin järjestetty – sitä siis odotellessa! Lisärapoa, kun joskus aikaa olisi (190 sähköpostia.... maksupyyntöjä... käks!)

 

 

 

TULIKIN TAKAISIN – MUTTA LÄHTIKIN JO!

 

 

ODOTTAA MINILOMAA...

 

Sanon vaan, että olen jumissa. Ainakin fyysisesti siis. Hartiat ovat täynnä kivikovia isoja paukamia, hrrh ja helkatin kipeitä sellaisia. Sattuu eikä päätä pysty kunnolla kääntämään. Mikään ei auta. Illalla aion kitata viinaa, jospa se laukaisisi patoutumia *eheh*. Kunhan ensin saan raahattua jotakin muonaa kotoon, lisää kirjoja ja jotakin kivaa (joka tod.näk. ainakin näyttää suklaalta).
 
Eli vielä tämä päivä töitä, sitten viikko ns. lomaa. Tosin en tiedä, miten tästä nyt lomaksi taipuisi. Tekemistä olisi. Ja valittamista. Huomasin nähkääs taas uudessa residenssissä oikein yyberkivan jutun: parvekkeen ulko-ovesta puuttuu toinen lasi! Ai miksi en ole aikaisemmin huomannut? No kun se on niin siististi poissa, että yhtenä päivänä ihmetellessäni oven outoa epästabiiliutta tajusin, että lasien tilalla on vain lasiurat.  Että hiukan ihmettelen, mitä svindua täällä luukussa on oikein puuhasteltu? Laitoin taas viestiä tarkastajalle, kohta en enää jaksa. Kukaan ei ole vieläkään käynyt katsomassa liesituuletinta eikä jää-pakastinkaappia. Vielä? Argh.

 

No, ilta meni taas – ette usko – lukien ja kirjoittaen. Nyt se saa luvan unohtua pariksi päiväksi, toivon.

 

Harvinaisen osuvahko kuva teemasta täältä, jossa muuten myös kaikkea muutakin jännää...

 

 

 

 

Päivän slogan: Parempi itkeä lattialle läikkynyttä viinaa kuin ostaa maitokaupan makeutettua siideriä!

 

Päivän biisi: Sister Morphine

 

Luettua: SusuPetal – Sairaalapäiväkirja, merkintöjä ja kuvia suljetulta osastolta. Tämä on kertomus päiväsairaalasta suoraan päivystyksen kautta suljetulle osastolle joutuvan henkilön tunnoista. Lyhyitä ja hieman pidempiä merkintöjä, alunperin käsin kirjoitettuna, itse tilanteesta, koettuna ja elettynä. Se kertoo toisten potilaiden kohtaamisesta, lääkkeiden otosta, aikataulusta, tärisevistä käsistä, arkipäivästä sairaalassa; suklaasta, tupakasta, vapaakävelyistä. Lopulta kotilomista ja paluusta kotiin sekä päiväsairaalan rutiineihin. Suorastaan pelottavan intensiivistä, välillä taas surullisen koskettavaa, ahdistavaakin tekstiä. Lähes kronologisesti etenevien merkintöjen ohessa huomaa pieniä vivahduksia vapauttavasta tunteesta, ehkä tervehtymisestä, toivon. Ainakin nukkumisesta rauhassa, ilman unia. Paluusta rutiineihin, jotka turvaavat päivää ja rytmittävät arkea. Luvasta vain olla. Tekstiin kannattaa ja pitääkin syventyä uudestaan. Kirjan kuvat, maalaukset ja teokset, jotka syntyivät samaan aikaan, rytmittävät kerrontaa ja antavat viitteitä kulloisestakin tunnetilasta. Jotkut ovat pelottavia ja surullisia, osa taas lempeitä, turvallisia, fantasioivia ja jopa ilokkaan oloisia. Painoasu on hyvä; teksti on sijoitettu miellyttäväksi ja helpoksi lukea vaikka vähitellen. Taitto on selkeää ja fontti hyvin valittu. Kuvitus on hienoa ja värit toistuvat upeasti. Aiheestaan huolimatta tai ehkä juuri siksi kuvat ovatkin tässä niin tärkeitä. Kuvallinen ilmaisu yhdessä tekstin kanssa luo tästä ainutlaatuisen kokonaisuuden. Kirjassa on yhteensä 31 värikuvaa, jokainen uniikki teos. Tekijän mukaan kirja on tarkoitettu sinulle, joka olet masentunut. Tunnet ehkä itsesi näiltä sivuita – et ole yksin! Jos haluat ymmärtää, mitä masennus tekee ihmiselle, tämä kirja on myös sinulle. Jos lähipiirissäsi on masennusta sairastava ihminen, jos kohtaat masentuneita työssäsi, jos hoidat masentuneita ihmisiä – tämä on sinulle. Ja etenkin sinulle, joka et tiedä mitä masennus on, tämä on sinulle.Tämä oli selkeästi myös minulle! Ensilukeminen sai aikaan ristiriitaisia tuntemuksia; tuttuja asioita, pelkoa, häpeää ja tyhjyyttä sekä paljon ajatuksia. Mutta myös toivoa paremmasta kaikille. Suosittelen lämpimästi kirjaa jokaiselle, kuka tahansa voi olla joskus tässä tilanteessa. (Lisää siellä toisaalla myöhemmin, joten ei olisi kovin suotavaa lainata tätä tekstiäni ilman lupaani toistaiseksi – jookosta?!)

 

 

 

 

POLKA MENEE – KOHTA SE TAAS TULEE...