SUOSIKKI INHOKKIPÄIVÄNI

 

Kuten olen jo useammankin kerran maininnut *kopioi itseään*, inhoan näitä sunnuntaipäiviä. Olen aina inhonnut. Näissä ei ole mitään hyvää. Koska viikolla ei pysty eikä jaksa siivota, tänään on sitten siivouspäivä. Imuroidaan siis kursorisesti sekä ehkä, hyvin ehkä, pyihitään pölyjä ja läikkiä sieltä sun täältä. Jos huomataan, jaksetaan ja muistetaan. Lisäksi tehdään ruokaa ainakin kolmeksi päiväksi evääksi Varastolle. Käydään pakkoruiskussa varo-varo-vasti. Tilataan taksot normiaikoihin, mainitaan lopussa, että muutoksista ilmoitetaan ajoissa. Tänään kerätään myös laskut ja katsotaan ne läpi, laitetaan kaikki maksuun eräpäivinä. Tsekataan HelMetin varaus- ja uutuuslistat, varmuuden vuoksi. Tehdään muutakin semmoista, mikä ei yhtään huvittaisi. Kiroillaan jo huomista päivää sekä uuden työviikon alkamista. Juuri kun alkaa olla vähän parempi olo ja on saanut nukuttua melkein 5 tuntia, joutuu taas sinnittelemään tosi lyhyillä unilla 5 vrk. Koivetkin näyttävät normaaleilta ja särky on kestettävän rajoissa. Mutta huomenna kaikki on taas toisin. Ähh.

 

Eilen Belga kävi siis tavan mukaan lounaalla, olimme oikein tyytyväisiä appeisiin. Tarjolla jokunen uusi pottu, savukalaa vähän, herkkareita purjon kanssa paistettuna, tsatsikia, etikkapunajuuriraastetta, saladoa sekä rutkasti erilaisia mausteita kylkeen tarvittaessa. Jälkkärinä ensin omatekoinen jädelö, myöhemmin keksikakkua kaffen kanssa. Belga sai mukaansa tietty myös vähän heekkuja. Lopuksi hän lupasi pestä residenssin ikkunat, ehkä ensi viikolla tai seuraavan. Kelistä riippuen, eilen nimittäin tuli sen verran lahjakkaasti sadekuuroja, ettei ikkunanpesu oikein houkutellut. Lupasin maksaa siitä kuten joutuisin muutenkin maksamaan, joten asia lienee ok. Hyvä.

 

Jahas, jospa laittaisi pari kirjoitusta tuosta menemään. Lukisi hetken, keittäisi uudet kaffet sekä alkaisi miettiä, mitä Varastolla syödä pari päivää. Sen jälkeen sitten siivousahia ja muuta ärsyttävää.

 

Ei, minulla ei ole mitään kantaaottavaa, raflaavaa kirjoittamista. Tämä oli siis tässä!

 

 

 

POLKA, TYLSÄ JO KIRJOITTAESSAAN!

LAUVANTAILEPUUTUSTA

 

Sekä Matti että Jukka olivat kylässä! Meikää siis vietiin eli sain nukuttua 5.5 h melkein kunnolla *taputuksia, hurraa-huutoja, yleistä biletystä*. Asiaa ehkä auttoi se, että kun Vinski oli jolissut iltayön tosi kovaa ja märissyt välillä korvan vieressä sekä huutanut toisessa välissä parvekkeella, ehdotin karvamöllille nukkumista basessa. Kas vain, se onnistui ihan hyvin. Aamulla alkoi lievä märinä oven takana ja silloin minäkin olin jo hereillä, joten mölli sai kissimaitoa, muonaa ja pääsi parvekkeelle. Muuten aamulla oli yhtä särkyhelvettiä. En vain jaksanut nousta ottamaan nappeja. Sitten oli pakko eli kaffetta, hyppyleipää, vitamiinot ja mömelöt. Sänkyyn takaisin ja jo tunnin päästä pääsinkin liikkeelle :O

 

Eilinen roudaus sinänsä oli taas yhtä kushemmettiä. Kun sitä tavaraa kertyi taas kolme kassillista, kirjoja ja apteekkitavaroita yksi kassi. Kaksi kassia vihanneksia, rahkaa, juggaa, vähän pottuja, fisua, pesuainetta jne. Eli hemmetin painavaa tavaraa vielä, viikon ihan kaikki tarvittavat appeet ja emmeet. Onneksi oli tuttu kivatakso, joka tiesi missä asun ja joka itse HALUSI kantaa kassit sisään hissille asti. Tällaisia kuskeja on harvassa, joten poikkeuksellisesti Welhotar kiitteli oikein nätisti ja toivotteli hyviä viikonloppujakin. Kyllähän minä osaan kuulkaas käyttäytyäkin, jos vain haluan. Tosi usein en vaan halua tai jaksa.

 

Varastolla olikin yllättäen ropotettavaa ihan normitahtiin, melkein kiire. Pirulauta, ei kiva. Ensi viikko tulee olemaan karmea, kun tämäkin viikko jo meinasi laittaa meikäläisen polvillensa. Huh, pelottaa. Mutta katsomma, jos pahaksi äityy, sairista on haettava. Kävi sitten miten kävi. Työkaverilla on samoja ongelmia, jäikin sairikselle keskiviikkona. Toisen työkaverin sairista jatkettiin marraskuulle asti, tilanne on mennyt yllättäen vain huonompaan päin. Ei kiva... Meitä alkaa olla monta.

 

Josta tulikin mieleen, että ainakin viikko pitäisi käyttää lomaa vielä tässä lomakautena, mieluusti käyttäisin kaksi. Pitää odottaa, että Upo rantautuu maisemiin ja sopia asiasta tarkemmin. Tod.näk. elo-syyskuun vaihteessa sitten. Ainakin pari hoidettavaa tärkeää asiaa sekä perskännit. Lomista linksu. Ja vähän loma-asiaa...*heh*. Eli ei kotomaassa nyt todellakaan mitkään ihmeen pitkät lomat ole, vaikka aina niin väitetään!  Kuvitelkaa muuten, kaksi viikkoa töissä (suht rauhallisissa olosuhteissa vielä) ja meikäläinen on jo repopoikki. Hmph.

 

No, onneksi tänään on se viikon ainut todellakin vapaa päivä eli en tee yhtään mitään. Tai siis laitan toki ruokaa, luen ja kirjoittelen, mutta en tee mitään järkevää tai asiallista. Sellaiset typeryydet säästetään viikon inhoimmalle päivälle eli söndaagille. Miten minä olenkin aina inhonnut sunnuntaipäiviä, jo penskasta asti! Inhoan edelleen. Sen voi siiis täyttää tosi tylsillä pakkotöillä ei siivouksella sun mulla välttämättömällä toiminnalla. Ehkä myös valmistellla perusteellisempaa maanantaipostausta, jossa mukana myös kirjat! Sain taas muutaman erinomaisen opuksen kirjastosta, mukana on kyllä myös silkkaa fuulaa. Mutta minä luen kaiken, minkä käsiini saan...

 

Nyt lähden suunnittelemaan lounasta Belgalle; tarjolla savukalaa, täytettyjä herkkareita, uusia pottujakin jokunen, saladoa, tsatsikia... Jälkkärinä kupsiskook ja kohuked sekä kaffetta. Eiköhän tuolla opiskelijakin pärjää taas yhden päivän. Ei ainakaan pistänyt hanttiin, kun kerroin, että en keksinyt mitään järkevää syötävää. Eilisessä 27 asteen helteessä ei oikein borskeitto tai seljanka tuntunut mieleiseltä vaihtoehdolta :D

 

Minä menenkin tästä ensin vähän lueskelemaan tuonne sänkyyn – ihan vähän vaan!

 

 

 

 

POLKA OTTAA RELAA!

 

 

 

 

 

 

PITKÄN VIIKON MATKA VIIKONLOPPUUN

 

Jesh, se on tehty taas. Yksi työviikko lähes lusittu, pitkä ja pissinen semmoinen. Toivon muuten, että kukaan tätä lukevista työttömistä ei pane pahakseen (panna mainittu!) jatkuvaa työmärinää. Se johtuu lähes pelkästään siitä, että meikäläinen on oikeasti kipeä-sairas eikä pysty kunnolla mihinkään... Tämä ei siis ole tarkoitettu kenellekään v*ttuiluksi. Varastolla eräs kaveri kuuli, kun sanoin, että ”joutuu” käymään töissä. Hänen mielestään "saa" (saada mainittu!). Lopulta oli pakko parilla sanalla mainita, mikä vaivaa – kaveri meni vähän hiljaisemmaksi. Ymmärrän kyllä hyvin, lähes ikäiseni kaveri, joka oli pitkään työttömänä ja nyt on sijaisena meillä. No – joka tapauksessa on perstai!

 

Eilinen meni taas Varastolla ihan kuulkaas normitöissä. Niitä alkaa siis jo kertyä. Sain kuitenkin vielä aamusella kirjoitettua pari juttua, mutta illalla sivusto oudosti tökki enkä saanut niitä esille oikealla konseptilla. Jätin ne makaamaan jömmaan. Toivoisin kovasti, että ehtisin vielä tänäänkin kirjoittaa jotakin, saisi loputkin rästit jo melkein pois tuolta makoilemasta.

 

Josta sopivasti kirja-asioihin: Äijälle kiitokset kirjasta, odotan kiihkoisasti sen lukemista. Maltoin jopa eilen olla selaamatta sitä :D Ehkäpä tänä iltana sitten, ainakin viimeistään viikonlopun aikana! Lisäksi posti toi yhden uutuuden syksyn tarjonnasta, hmmm. Tuota, siitäkin myöhemmin. Kirjastossa odottaa vähän yli yksi kädellinen kirjoja. Aika kehnoa on tarjonta vielä tässä vaiheessa, mutta odottakaas kuukausi tahi pari. Silloin on kirjoja paikat tulvillaan sekä kotona että kirjaston varauksissa. Minä tiedän tämän jo etukäteen. OK, myönnän kyllä myös nauttivani siitä, että pinoja on yltympäriinsä. Ei tarvita mitään sisustusefektejä *jaksaa edelleen huutonauraa*.

 

 

 

Muuta tänään? Apteekissa on ihan pakko käydä, samoin tietty ruokakaupoilla. Enkä minä edelleenkään keksi mitään kivaa ja vähän erilaista syötävää. Tuntuu, että kaikki on taas käyty läpi. Tofustakaan ei oikein mitään viitsisi laittaa, kun Belgalla oli juuri tofupaistosviikko :D Jospas tekisi soija- tai kasvispiffejä, niitä en olekaan väkertänyt pitkään aikaan. Ei kehnompi ajatus ollenkanas. Jos niitä tekisi ison pellillisen, niistä jäisi viikolle myös kunnon eväksiin materiaalia. Just, tämä harkintaan. Muuten on taas ihan hemmetisti ostettavaa, kaikenlaista. Monet tarpeet ovat taas loppuneet tai lähes lopussa, käks. Raahaamista tulee taatusti sen kolmen kassin verran. Toivoa vain sopii, että taksokuski on avulias kivahemmo eikä mikään torpso.

 

Illalla ajattelin nauttia elämästä. Syödä jotakin kivaa, keittää vaffat kaffet, heittäytyä sänkyyn parhaan valitsemani kirjan kanssa ja valvoa juuri niin myöhään kuin sattuu huvittamaan. Mikäli ei siis muusta muuta johdu. Toivottavasti ei. Minä en edelleenkään kaipaa muuta kuin lepoa, rauhaa ja kaffetta... Hyvin vähään tyytyväinen olen nykyisin. *vaatimatoinen irw*

 

Suorastaan niin tyytyväinen, että olen notkea kuin heinäseiväs ja lähdenkin heittämään mömelöt kitusiini, että pärjäisi vielä tämän päivän. Ja kaffetta kans kera kärtsätyn leivän. Kyllä tuo annos jo naisen tieltä pois pitää, eikö?

 

 

 

 

 

MUKAVAMPAA PERSTAITA MUILLE – POLKA VALMISTAUTUU ILTAPÄIVÄÄN!

 

 

 

TOIVO TAITAA OLLA PÄISSÄÄN

 

Torstain pitäisi olla Toivoa täynnä. Ei näy missään, joten epäilenkin Toivon olevan täynnä Sitä Itseään eli alkomahoolin vaikutuksen alaisena. Ei näy myöskään Uskoa, Motivaatiota, Jukkaa eikä Mattia! Kaikki ovat kateissa (kissoissa?), ei ole tavattu pitkään aikaan. Hmph.

 

Onneksi Varastolla palaillaan vasta hiljalleen normieloon. Ehtii ihan pikkisen tehdä omia juttujaan, eilen ehdin kirjoituttaa itselläni pari juttua – erinomaisen hyvä näin. Meikäläiselle ainakin, kun en ole suostunut tyytymään pariin lauseeseen...*silkkaa v*ttuilua, jos joku tätä ymmärtää* Lisää pitäisi vielä ehtiä tällä viikolla tehdä, sillä ensi viikko on jo normiviikko ja silloin meikäläistä taas viedään kuni päätöntä kanaa. Kaikki ovat silloin paikalla ja syksyn myllytys alkaa. Sitä jatkuukin sitten vuoden vaihteeseen asti täpöllä. Ne tavoitteet, nähkääs – ne tavoitteet, ne on saavutettava. Mitä väliä, jos joku / jotkut ovat sairaina tms. Tavoite se on se jokin, joka määrää arvomme. Eikä mitään bonusta edes, käks.

 

Näin Varastolta katsoen sitä äkkinäinen voisi muuten epäillä, että sisäministeriössä ei oikein riitä töitä. Kun pitää puuhastella kaikenlaisten asioiden parissa...  Mutta kun suomalaiset ovat niin periaatteen miehiä!

 

Muuten ei todellakaan mitään erityistä. Samaa vanhaa valia; särkee, juilii, jomottaa, ei nukuta. Kissi kuseskelee, eilen viimeksi taas huonekumipuun juurelle levittäen hupaisasti mulllat laattialle minun laastavikseni. Perkele, sanon minä. Pitääkö Vinski aresteerata kokonaan baseen vai mitä ihmettä tässä oikein pitäisi tehdä?! Tulen kohta hullluk... siis vielä hullummaksi kuin jo olen. En kestä, en jaksa.

 

Käväisin sitten hupituttamassa itseäni Serkuissa eilen  kuorman tultua ja hain vähän keksikakkua, kohuked ja muuta pientä viikonloppua ajatellen. Pitäisi keksiä jotakin kivempaa ruokaakin sekä viikonlopuksi että koko viikoksi. Ei tule muuten mieleen yhtään mitään :O Vain ne tavalliset vihannessössöt, joihin alkaa vähitellen kyllästyä. Viikonlopuksi ehkä voisi laatia seljankan... hmmmm. Ei se oikein kesäruokaa ole kyllä sekään. Josko löytyisi kunnollista savukalaa. No, sen näkee sitten huomenna. Pitää illalla miettiä taas ostoslistaa ja se tulee olemaan jumalattoman pitkä, kaikkea puuttuu tai on vähissä.

 

Ei, ei siis taaskaan mitään uutta. Mikä on minusta ihan mukavaa, eipä tarvitse huoliintuakaan mistään eikä pähkäillä mitään kummallisuuksia kuten ”Mihin menisi tai minne lähtisi?”, ”Kenelle soittaisi?”, ”Kuka tulisi kylään tai minne itse haluaisi mennä?”. Nämä ovat kuulkaas meikäläisen elämästä täysin poissuletud aatokset. Kun saisi olla rauhassa kotona, välillä makoilla koivet ylhäällä niitä lepuuttaen ja särkyjä alasajaen. Kun saisi nukkua jonakin yönä katkeamatonta unta edes 5 – 6 h minä olisin aivan ratkiriemuissani ja taputtelisin pieniä karvaisia käsiäni. Mutta kun ei niin ei.

 

Siispä märinät ja valitukset kehiin, keittämään kaffetta vaihteeksi sekä riipimään normimömelöt. Ei se mitään paranna, mutta voihan sitä kuvitella kaikenlaista!

 

 

 

 

 

 

POLKA, TUO KUVITTELUN AMMATTILAINEN!

 

 

PS. Olen alkuviikon käyttänyt kotipaitana ”VITTUILE VAAN – SAUNAN TAKANA ON TILAA”! T-paitaa, ihan mielen (ja naapureiden) virkistykseksi...

 

SAMAA JAANAUSTA JOKA PÄIVÄ

 

Uhhhuh – näyttää siltä, että postaus alkaa joka aamu samalla tavalla. Juu, olen aivan hemmetin väsynyt ja kipeä, kuten joka ikinen aamu. Ei tästä kuulkaas tod. tule yhtään mitään. Eilenkään mitään järkevää saanut aikaiseksi. No yhden jutun sentään kirjoitin ja vein jonoon. Pyöritin koneellisen kuspyykkiä (just!). Söin iltasaladon, makoilin, lueskelin, kävin pakkoruiskussa...

 

Vinski on ottanut tavakseen nukkua päivät sisällä, koska en voi jättää parvekkeen ovea auki. Ei muuten, mutta partsille mennään makkarin kautta. Se taas tietäisi lisää kuspyykkiä, koska silloin karvamölli pääsisi kushelle myös sänkyyn. Joten nyt liukuovi on päivät kiinni, kun olen Varastolla. Illalla Vinski sitten siirtyy goisimaan aurinkoon omaan korituoliinsa. Ja toki, kun minä olen kömpimässä nukkumaan, kissa pirkistyy ja alkaa ahmia ruokaa, kakkia, jolista omiaan jne. Tätä sitten jatkuu pitkin yötä. Viimeistään aamuherätys on vähän ennen klo 3:a, jolloin on mukamas niiiiiin nälkä, ettei voi mitään. Älämölö on karmea ja jos en tuolloin muka jaksa nousta, käydään kusaisemassa johonkin kostoksi! Argh, hermo menee, Feliway ei auta. En halua verhoilla huushollia myöskään muovilla, en halua kyllä haista itsekään kissinkuselle. Ratkaisua ei siis ole, en ainakaan minä ole vielä keksinyt. Vaikka laittaisin ruokaa enemmänkin tarjolle, jolistaan minut silti hereille. Ilmeisesti seuran toivossa, valot ja radio päälle! Akka keittämään kaffetta ja urputtamaan... >o<

 

Varastolla alkaa olla normihommat kohdallansa, viimeistään ensi viikolla alkaa taas hitonmoinen pyöritys. Silloin lähes kaikki ovat jo paikalla ja näköjään asioita valmistellaan jo tällä viikolla. Pelottavaa, siis kyllähän minä töitä teen, mutta kun – jaksut alkavat nyt loppua ihan oikeasti. Jos oikein pahaksi  pääsee, on pakko hakea taas sairista. Sitä en kyllä ihan mieluusti tekisi. No, sen näkee sitten! Se on vasta ensi viikolla. Sitä ennen on vielä vaikka mitä. Mitä?

 

No, tuota, itse asiassa ei niin yhtikäs mitäkänäs. Onneksi ja toivottavasti. Vain perjantain pakkoroudaukset linjalla posti-kirjasto-apteekki-ruokakaupat. Sekin alkaa nyt jo käydä hermoille, etukäteen siis. Miten minä taas jaksan? =( No, sitten minä toivottavasti saan taas uusia kirjoja. Nyt on enää kaksi lukematonta opusta jömmassa ja se tuntuu erittäin kummalliselta. Toisaalta, kirjoittamista olisi paljon. Se pino kun ei ihan itsestään vähene, ähhh. Yritän tällä viikolla saada vielä Varastolla jotakin tehtyä luppoaikana eli varhaisaamuisin, kun muut eivät ole vielä paikalla. Kyllä siinä yhden jutun ehtisi kirjoittaa, jos ei sortuisi nettailemaan vieraissa.

 

Josta tulikin mieleeni, että en voinut olla huutonauramattta, kun vahingossa törmäsin tämmöisiin tauluihin, anteeksi, sisustuselementteihin :DD Tuota *kikattelee*, meillä on tällaista ihan livenä... katsokaa nyt, ihan oikeasti! Upeat sisustusefektit *kääääääääääk*, tulee niin intellektuelli olo :D

 

Tuon katsottuani olenkin jo riittävän hyvällä tuulella ja menen laatimaan kunnon kaffet sekä riipimään normimömelöt, että pääsisin edes pukemaan tästä. Se on sitten tunnin päästä vasta, ensin pitää antaa vaikutukset nousta edes sen verran, että saan taivutettua käsiä, koipia ja ehkä jopa selkääni!

 

 

 

 

KEHITTÄVÄÄ KESKIVIIKKOA MUILLE!

 

ONKO VIIKKO JO PITKÄLLÄ?

Viikon jo-toinen-työpäivä. Aamu ja tämä on niiiiiiiin väsynyt kuin olla ja voi. Pilkin eilenkin jo Varastolla ja sitten iltasaladon jälkeen kotosoffalla. Melkein nukahdin, mutta pakko oli sinnitellä ns. oikeaan nukkumaanmenoaikaan asti. Muuten en varmaan olisi saanut nukuttua lainkaan. On tämä taas... sitä samaa kushemmettiä! Mikään ei auta ja vasen koipikin on edelleen omituinen, kipeä ja turvoksissa. Olen uskollisesti nukkunut Kallen kanssa eli Kalle jalkojen välissä, mutta siitäkin on apua vain vähäksi aikaa. Lisäksi karvamölli jolisee kaiket yöt, kun ensin on nukkunut päivän ja illan rauhassa. Argh!

 

Josta päästäänkin omisarviksen vastaanotille. Jep, jep-jep! Leidi uusi reseptini kyselemättä. Kun veivasin samaa vanhaa valitusta, lopulta hän myöntyi siihen, että loppukuusta otetaan tunnin vastaanotti, jolloin hän vängertää kasaan osatyökyvyttömyyseläkehakemuksen :O Hämmästykseni oli suuri, mutta ilmeisesti hänkin jo tajuaa, että en tod. pysty enää juuri mihinkään. Ja jos kerran kokoaikaista ei tarjota, otetaan se mitä EHKÄ on mahdollista saada! Siis ja nimenomaan ehkä, sehän on hakemus, joihin yleensä tulee rutosti hylkyjä. Osa-aikainen on kuitenkin himppasen helpompi saada, olettaisin. Mutta siis ans kattoo, ei tipahdeta ennen huikan nuolaisemista. Kuitenkin jotakin alkaa tapahtua ja se on edes positiivista. Tulen rapottamaan asiasta sitten kohta kohdalta myöhemmissä vaiheissa, mutta näin on nyt närhen kellit. Ei paha – eihän? Tulotaso laskee, mutta mihin minä kotona rahaa tarvitsen? Oikeasti en mihinkään, kun kuitenkin teen ruuat muutenkin itse ja tuolloin pystyn ehkä haldaamaan paremmin logistiset toimet eli hankinnat yms. Toivoa sopii ja jäisi itselle aikaa; lepäillä, kirjoittaa, lukea enemmän!

 

Peukuttakaa siis kaikkien hakemusteni puolesta – muutakin on nimittäin vielä sitten tulossa. Mutta siitä ehkä myöhemmin, jos silloinkaan. Katsotaan nyt tuonne kuun loppuun asti ensin ja sitten hakemus sekä päätöksen odottaminen, sopiminen työnantajan kanssa (jos päätös olisi myönteinen) ja kaikki käytännön toimet. Paljon paperisotaahan se taas tietää, mutta eikö sen pitänyt olla minun leipälajini?

 

Muuta uutta tänne ei kuulu, onneksi. Yritän hissutella itseäni vähän parempaan kuntoon, mutta kun mikään ei todellakaan auta. Varsinkaan tämä helle (minusta edelleenkin on liian lämmintä!) ei tee hyvää – ei sitten yhtään. Ajatuksetkin tahmaantuvat, ei saa nukuttua, Vinskikin kärsii joutuessaan olemaan sisällä, kun olen töissä. Ähhh, ei kiva. Minä niin pitäisin semmoisesta sopivan vilpoisasta kelistä, jolloin jopa ajatuksetkin alkaisivat kulkea vähän paremmin. Nyt ei jaksa mitään. Illalla teen pariksi päiväksi eväkset ja laadin iltasaladon, saatan syödä jopa hetelmiä (ainoita mitä voi syödä eli nyt framilla olevia persikaanoja, kirsikoita ja semmoisia) ja näkkäriä. Sitten vain lojun jossakin ja luen tai istun tässä koneella ja lueskelen nettilehdyköitä, uutisia ja lokiloita *heippa vaan kaikki!*

 

Jahas, jospa sitä taas toimeentuisi keittämään kaffet. Aamukaffet ovat päivän parhaat kaffet  - samoin aamumömelöt ovat päivän parhaat mömelöt! Niitä nyt ja paljon.

 

 

 

 

 

TIMMIÄ TIISTAITA SINNE MUILLE – POLKA VAIN VETKUTTAA!

 

MINÄ YRITÄN, YRITÄN, YRITÄN...

 

No niin ja taas mennään – vauhtia ei kyllä ole, mutta yritystä on pakko jatkaa. Eli Varastolle tieni käy ja puoliltapäivin omisarviksen vastaanotille. Ainakin uusimaan pari repsua sekä korjaamaan muutama asia, joita ne prleet eivät vieläkään ole sisäistäneet (siis kuunnelleet, kirjanneet oikein jne.). Vähänkö olen taas katkero.

 

Lisäksi olen lievästi katkero tämän hikinihkeisen ilman jatkumisesta. Mitään ei huvittaisi tehdä, mutta on pakko. Liikahtaa vaikka miten vähän, pää on märkänä ja hiki valuu, silmälasit huurtuvat ja silmiä kirveltää. Oikeasti, tämä ns. kesä on mennyt minulta jo muutenkin ohi kokonansa, saisivat mennä nämä helteet myös. Korkeintaan 20 astetta ja pilvipoutaa, yöllä ja iltaisin saisi kunnolla ukkostaa ja sataa, ziitosta?! Tämä siis merkittänee tilaukseksi, jooko... Myös yöunia saisi joku käydä vähän rukkaamassa. Herään nykyisin joka yö puoliltaöin ainakin puoleksi tunniksi, sitten nukun pätkittäin 2.30 – 3.00 asti. Ei kiva tämäkään, ei vaan saa riittävästi unta. Sitten tulee pilkittyä Varastolla ja iltaisin on supiväsy. Nukahdan kyllä uniavitteella, mutta en tod. tiedä, miksi herään tuolloin :O Ilmeisesti vaihdan ensimmäistä kertaa kunnolla asentoa ja kivut herättävät. Jotakin outoa tässä on... en edes käy syömässä tms. Yleensä käyn polttamassa puolikkaan tupakan ja katselen, onko joku muukin vielä hereillä.

 

Muutoin ei mitään mainittavaa. Eilen sentään sain jokusen tekstin taas vietyä eteenpäin, olikohan niitä kaksi vai kolme. No, kuitenkin sen verran, että on taas jotakin sielläkin laatikossa. Muuten siivoilin kursorisesti, laadin evästä, tein uutta jädelöä (tällä kertaa banaania, persikkaa, vaniljarahkaa) ja lueskelin menemään. Koneen ääressä tuli vietettyä taas turhankin paljon aikaa, koivet ja selkä eivät tykkää siitäkään kovasti. Alkavat vihoitella, jos ei pääse välillä jaloittelemaan. Hmph, on tämä yhtä prlettä, kun mikään ei enää toimi kuten pitäisi!

 

Harmittaa, kun oli pakko pitää se parin viikon loma jo aikaisemmin – nyt olisi loma odottamassa, jos ei olisi käyttänyt osaa silloin. Tosin Upon kanssa sovittiin, että ainakin viikon voisin pitää vielä tässä syksymmällä, mieluummin pitäisin parikin viikkoa. Ahh, olenhan minä jo viikon ollutkin töissä =(

 

Ei, minulla ei ole taaskaan mitään järkevää ilmoitettavaa, kerrottavaa tahi kantaaottavaa viestiä. Lähden siis riipomaan omia säälittäviä mömelöitäni, jotta pääsisin edes kustannuspaikalle. Rapoa toki, jos omisarvikselta jotakin irtoaa – tuskin, on sekin sen verran omanlaisensa höpöttäjä.

 

 

 

 

 

Päivän slogan: Säälittävää, sanoi vihreä kettu rauhoittavista.

 

Päivän biisi: Purple Pills 

 

Luettua: Jan Jalutsi – Tarinoita matkasellistä. Lyhyitä linnalegendoja, mahdollisesti jopa tositarinoita. Osan olen kuullut itsekin, malmilaisittain. Aika hauska, suositellaan kermaperseille ja pitsiniskoille! Jouko Metsälä – Pakoon pahaa mailmaa. Mielisairaalan vastaanotto-osaston työryhmän tarinaa – aika kökköä semmoista vieläpä. En pitänyt, tässä nonseleerataan myös asiakkaita työntekijöiden lisäksi. Eikä tämä mene edes ironian piikkiin. Epäkivaa. Karin Mäkelä – Valkea voima, huumeäidin tarina. Leidi saa ensimmäisen lapsensa jo nuorena, käyttäessään kamaa. Toisen kohta perään – ja molemmat otetaan huostaan, koska narkkari on narkkari on narkkari. Vielä kolmas ja sama kohtalo. Mitäs tästä sanoisi; todenoloista kerrontaa, kirjoitettu leidin lusiessa, joten kokemusta on. Hiukan överiksi menee tämä äidinrakkaus sitten kuitenkin spiidin käyttöön verrattuna jne. Mutta suosittelen, jos on kiinnostunut aiheesta, tragediaakin riittää kotitarpeiksi! Rhyannon Byrd – Suden taisto. Hömppä-ihmissusitarinaa, seksiä kans ja kaikkea. Ei kannattele tämä hömppä, ei sitten millään ilveellä. Tunput käteen. Mikael Niemi – Aivot pellolle. Hiukkasen pelottava ompi tämä kirja juuri nyt. Nuoruus ja hulluus, rakkautta pitäisi saada ja ainakin huomiota. Runoja kaveri löytää sisältään, mutta ne tulkitaan uhkauksiksi koulua vastaan. Kaverinsa taas kilahtaa niin, että tulos on lähellä joukkomurhaa... Suosittelen, vaikka aihe on nyt pinnalla. Kirjana hyvä ja kantava, vahva, omannäköisensä. Jennifer Weiner – Ikuiset ystävät. Addie ja Valerie tapaavaat 9-v. ja ovat siitä asti parhaat ystävät, kunnes jotakin tapahtuu kouluaikoina. Hömppää, mutta sisältää myös koulukiusaamista, petollisia kavereita (joita jopa ystäväksikin luulisi), sekä vähän muutakin mietittävää. Eli hömpäksi ihan lukukelpoista tavaraa. Kang Chol-hwan & Pierre Rigoulot – Pjonjangin akvaariot, 10 vuotta Pohjois-Korean gulagissa. No, arvaatte kai tekstin luonteen eli syyttä suotta leirille, josta poiskin hengissä koko perhe. Nuori mies janoaa rahaa ja vapautta, materian hinku on kova. Pakeneminen Kiinan kautta Etelä-Koreaan, jossa sitten ”totuus julki”. Hmph, en oikein pidä kaverin hinguista. Kuvaus muuten varmaan kohdallansa. Markku Halme – Rumba, 20 vuotta rockin takahuoneessa. Rumban syntytarina ja paljon muuta; avustajia, herjoja, juttuja. Sopivaa kaikille Rumbaa lukeneille, vähänkään rock-henkisille ja mahd. kirjoittaville(kin)... muutama mainio juttukin mukana, vaikka hiukka sisäpiirijuttuja onkin. Pekka Jaatinen – Kalpeat sotilaat. Romaani (ja melkoisen todenoloinen sellainen) siitä, mitä tapahtui monelle sotainvalidille, jotka jäivät heroiinikoukkuun haavoituttuaan. Pidin, karmiva totuus julki, sillä näin toki kävi oikeasti useallekin. Koskaan ei Suomessa ollut muuten niin paljon laillistettuja morfinisteja kuin tuolloin! Suositan. Ari Paulow – Khilafa! Valtakunta. Argh, maailma on islamisoitunut ja samoin Suomi. Vielä riittää kuitenkin vastustajia ja sissejä, jotka haluavat tuhota järjestelmän. Tässä hemmetin huonossa opuksessa sissijoukkio pyrkii Jusalaan samalla tappaen ja tuhoten kaiken edestään. Järjetön juttu, en pitänyt, joku roti sentään, hei! Taina Haahti – Kaikki mitä tiedän huomisesta. Helen joutuu äärimmäiseen tilanteeseen, kun mies lähtee ja jättää hänet todella nuoren rakastajattarensa takia. Menneisyys iskee pahasti takaisin ja Helen yrittää jatkaa elämäänsä ja löytää intohimoisen suhteen sijoitusneuvojansa kanssa – puumailua :D Ei paha, kertomus naisen elämästä vielä kuusikymppisenä, naisten välisestä lojaalisuudesta ja ystävyydestä, pienestä kieroilustakin ja rahamarkkinoista. Ei niin paha, ettei tätä näin vanhana jo arvoistaisikin... Ja enemmänkin tuli luettua, mutta jääköön tämä taas tähän tällä kertaa!

 

 

 

POLKA, JOKA ON JO VÄSYNYT TÄSSÄ VAIHEESSA VIIKKOA!