TERVEYSVALISTUSTA, PASKAA JA FISUA!

 

 

Ensiksikin: Jos koet olevasi terveysvalistaja – lopeta tähän! Sain eilen melkein itku-huuto-potku –raivarit Malmilla. Kas, olin jo polttanut tupakkani ja odottelin taksoa ulkona. Kaikki tupakoivat olivat oikein nätisti sammuttaneet röökinsä siihen roskiksen päälle olevaan lumikekoon, koska tuhkis oli täynnänsä lunta. Eikö vaan tämä ole parempi kuin syytää niitä kadulle? No, paikalle tuli keski-ikää lähentelevä kultiveerattu daami, joka alkoi känättää kovaan ääneen. Tupakasta varsinkin. Ja roskista. Ja huoltoyhtiön vastuuttomuudesta. Yritin siinä kovin nätisti sanoa väliin, että eikö todella ole parempi, että ne ovat tuossa kuin kadulla jne. Ei, hirveä HUUTO! ”Jokaisella ON OIKEUS ja PAKKO antaa tuommoisille sadisteille ja hulluille (!!!) terveysvalistusta!” Jatkoa seurasi vielä, suljin korvani. Nythän on niin, että jos otat huikkaa valvomattomalla kiinteistön alueella, kukaan ei sano mitään. Jos tupakoit, taatusti tulee ainakin henkisesti turpaan. Miten tähän oikein ollaan päästy? Kaikki on näköjään kielletty, mitä ei erikseen ole mainittu sallituksi. Tämä on garmiwaa – minä tunnen itseni jo muutenkin ajojahdin kohteeksi. Olisi parempi nyykähtää wegs, luulen...

 

Lisäksi tuo stanan karvakasa, jota kissaksi kutsuttiin oli paskonut taas sänkyyni. Ja kyllä, laatikot olivat puhtaat ym. Kun minä olen poissa kaksi (-> 2) tuntia, tämä jo ehtii tapahtua. Se on kuulkaas hyvin lähellä, että kohta ei Vinskiä enää täällä torpassa nävy. Halukkaat voivat ottaa yhteyttä. Minä en oikeasti enää jaksa, kuntokaan ei kestä – ei näitä raivareita, ei jatkuvaa pyykkäyssouvia, ei mitään! Perkele, sanon minä ja kaikkeni olen todella tehnyt.

 

Kyllä, siis on ja oli huono päivä. Onneksi pääsin lahtauspuuhiin *wirn*. Ostin kalan. Vain iso kala kannattaa eli kun noita kirjolohialtaita nyt tyhjätään, oli Rismassa kirjis alle 5 juuroa tsilo. No ei kun pienin niistä kainaloon eli 1.5 kg. Jep. Ja kotona hommiin eli fileeraus, päät, ruodot yms. kattilaan ja niistä seljankalle liemi. Toinen filee puoliksi ja maustumaan täksi päiväksi; Belga saa lemppariruokaansa eli paistettua lohta, tsatsikia ja pottuja. Toinen puolikas pakkaseen. Sekä se liemi, johon tietty perkasin kaikki ruotoihin jääneet biitit. Mmmm, herkkuva tulossa siis. Toisaalta, sorruin pahasti *jäks*. Kaveri Malmilta tarjosi puolikasta kolmioleivästään, siis semmoisesta muovipaketista. Otinhan minä, kun nätisti tarjottiin ja nälkäkin oli – vaaleaa höttöleipää, majuneesia, metvurstia, juustomähnää ja kuolasurkkua. Maistui oudolle... en kehdannut kieltäytyäkään. Kotona sitten pari silakkapiffiä ja pesofatillinen saladoa teki terää tuon jälkeen. Iltasella vetelin vielä jokusen kuivahedelmän omasta sekoituksesta nassuun. Jo vain kelpasi meikäläiselle. On ne omatekemät appeet kuitenkin aina parhaimmat, ei voi mitään. Tai jos joku taidokas on tehnyt, en minä sillä. Mutta nuo teolliset voi kyllä huoleti jättää ostamatta, onneksi!

 

Illalla iski puuhakkuuskohtaus. Laitoin kirjoituksia framille. Meiliä yhdestä tulevasta isommasta jutusta. Silmittelin iiPeitä taas sellaisella terävällä katseella, katseella, joka tyhjää myös tilin nopeasti. En tehnyt mitään radikaalia, vielä. Työkavereille väkersin pikkuyulelahjukset, kun ovat minua taas tämänkin vuoden kestäneet. Sellaiset ihan pienet, ja vain kahdelle, oman osaston lähimmille. En minä muita siellä aio lahjoa. Upo saa porukalta yhteisen joulukukan ja hän taas tarjoaa pullakaffet, joten se on ainoa julejudeka, johon osallistun. Muuten annan olla. Belga tullee syömään, jos ehtii. Yuleruokaa ei ole tarjolla, syömme sitä, mistä eniten pidämme! Koska Belgan synttärit osuvat vuodenvaihteen tienoille, hän saa vähän isomman stipendin. Sekin lienee parasta laittaa tilille heti veronpalautusten saavuttua, etten tuhluuta turhuuteen *ristii taas sormiaan*. Ja sitten on tullut vähän luettua – kuva täältä.

 

 

 

 

Luettua: Kevin Wignall – Lipun varjo, ei hirveän paha, melkein katu-uskottavaa jännäriä. Vähän tökkäisee joiltain osin, mutta ei tod. pahasti. Odottelukirjana kohdallaan. Nicolai Lilin – Siperian opetukset, tarina rikolliskylästä Siperiasta, sen kunniakäsityksistä ja pojasta kasvamassa mieheksi. Tykkäsin – suositan! Joyce Carol Oates – Kosto: rakkaustarina, hrrh, karmiva pienoisromaani joukkoraiskauksesta, sen jälkeisistä tapahtumista sekä äidin ja tyttären kärsimyksistä. Aiheutti painijaisia, lukeaa, jos pinna kestää! Dmitri Gluhovski – Metro 2033, ydinsodan jälkeinen Moskova, elämää vain metroasemilla. Ja millaista elämää. Scifi-kauhua (jos sallitaan), suositan, tykkäsin. Frederick Forsyth – Kobra, kokaiinisota pahimmoillaan. Tyypillistä Forsythia, tunput käteen, odottelukirjana nippa-nappa menee. Marjo Näkki – Hepoa Tallinnaan, miten nuori leidi joutuu kirjeenvaihtajaksi Tallinnaan ilman kokemusta. Hupittava, hiukan kritisoivakin esitys – pyrkii kuitenkin ehkä liikaa olemaan hauska ja nokkela. Kuitenkin ihan lukemisen arvoinen esitys, lisää toisaalla. Riikka Pulkkinen – Totta, perheen tarinaa sekä siihen liittyviä asioita ja henkilöitä. Rakkautta eri muodoissaan, muistoja, haikeita kesiä ja lopulta kuolema. Lisää tästäkin toisaalla. Andrzej Sapkowski – Viimeinen toivomus (Noituri, 1. osa). Fantasiaa, synkkyyttä, vihjailuja – petoja, ylimystöä ja omituisia taikuuden osaajia. Aika omela opus, suositan! Rebecca James – Ystävä hyvä, melkoisen kälmi jännäri, joka nuorisollekin kävisi. Miten eräs tyttö kokee olevansa syyllinen sisarensa raiskaukseen ja murhaan sekä mitä siitä seuraa. Lisää tästäkin muualla... Ja mainitsematta taisi jäädä jokunen opus *kiero wirn*.

 

 

 

POLKA JA BELGA TUTUSTUVAT LÄHEISESTI JA LÄMPÖISESTI FISUJEN ANATOMIAAN....

 

 

 

 

 

 

 

PLUIKASTA - RUTOSTI HANKATTU KYNTTELIÄ...

 

 

Älkää vaan kysykö, mihin tämä viikko on mennyt! Minä en tiedä, en todellakaan. Olen nukkunut, haahuillut, lukenut, jupissut joutavia Hörhölle, jutellut vieraan kanssa (Polkalassa kävi The Vieras!), mupeltanut erilaisia mättöjä ja välillä taas nukkunut. Mitään järkeväksi luokiteltavaa ei ole tullut tehtyä, vaikka se käytännössä ehkä olisikin ollut nippa-nappa mahdollista. Onko siis oikein potea huonoa omaatuntoa siitä, että potee? Ilmeisesti, tämä hvtillinen luterilainen työmoraali ajaa ihmisen aivan outoihin sfääreihin näemmä.

 

No, tänään roudauspäivä ja –retki tuloillansa. Normihommat eli posti-kirjasto-apteekki ja kaupat. Argh, taas kaikki on loppu – tai ainakin melkein. Ja pitää muistaa ajatella jo ensi viikkoa sillä silmällä, että evästääkin täytyy ja iltaisin ahtaa jotakin nassuunsa. Voihan vee, ei huvittaisi eikä haluttaisi lähteä tuonne liukastelemaan!

 

Lisäksi ensi viikko pelottaa paitsi töiden myös kelien osalta. Lupasivatten sitten pakastuvaa eli tod.näk. erittäin pluikasta. Jos minä jotakin vihaan niin liukasta ja pakkasta varsinkin yhdistettynä toisiinsa! Ei muuten, mutta Polka on kuni pampi liukkaalla jäällä, varsin hentoinen otus siis... *eheheeeeeeeeh* Argh, en muuta sano. Pitäisikö ottaa rohkaisutippoja ennen töihinlähtöä? Tai runsas annos rauhoittavia, että voisi kaatuilla riittävän velttona? No, se nähdään. Ajatteluttaa taas etukäteen kaikki tämmöinenkin.

 

Päädyin sitten siihen, että otan yhteyttä Arvaustalon terkkariimme ja yritän sitä kautta saada jotakin liikkeelle. Jos ei onnistu, annan olla. Minä en tod. enää jaksa yrittää yhtään mitään. Olen niin kyllästynyt, tympiintynyt ja kettuuntunut. Yksikään lekuri ei kuuntele, mitä minä sanon. Ei, se on jo todettu moneen kertaan. Miten jotkut saavat äänensä kuuluviin, huutamallako? Vai voivoivoivottamalla? Minä en varmaan sitten meuhkaa riittävästi tai meuhkaan väärällä tavalla. Perkele, pitääkö minun oikeasti alkaa vihaiseksi? No, sitten minut tietysti poistetaan vastaanotilta. Annetaan tämänkin asian olla. Annetaan ihan mieluusti kaikkien asioiden nyt vaan olla.

 

Olisi niin mukava, jos saisi vain olla rauhassa ja kohtuullisen kivuttomana. Voisi jopa tehdä töitä, jos niitä ei olisi aivan tuhottomasti eivätkä ne saisi taas hartioita jumiin. Jumi on melkein poistunut, aivan kevyt venyttelykin onnistuu lääkityksen jälkeen *vaisu jee*. Ei hyvä, ei sitten mitenkään.

 

Tänään ei kuulkaas taaskaan ole minun päiväni, jos nyt sitten on koskaan. Ei, mikään ei ole erityisen pahasti, mutta silti. Jokin kalvaa nyt taas – työnalkuahihan se tietysti ilmoittelee itsestään sekä tekemättömät työt. Kaikki siihen liittyvä minuuttiaikataulutus, lääkkeet, syömiset, taksot – ihan kaikki. Minä kuulkaas oikeasti elän aikataulutettua elämää, jotta yleensä pystyisin elämään edes jotenkin. Ei kiva, ei sitten yhtään!

 

Ähh, väninää ja marinaa. Mitäpäs tässä muuta, lisää kaffetta ja mömelöitä kehiin ja baanalle – tehkääs perässä!

 

 

 

POLKA – PAMPI JO SYNTYESSÄÄN!

 

ULKONA NÖKÖTTÄÄ!

 

 

Jahas, nököttää. Tuli talvi. Ainakin vähäksi aikaa ja yhtä yllättäen kuin aina. Jo illalla kuuntelin raadiosta kelivaroituksia. Eijjumankauta, aina lumi yllättää työmatkalaiset, autoilijat ja etenkin VR:n.... ihan kiva. Nyt kelpaa olla kotona. Paitsi että parvekelasien raoista on vähän tullut lunta plaattialle, hmph. Eikä mattokaan ole vielä kuivunut. Sopii sitä nyt kaivautua lämpöisten peittojen alle kirjan kanssa. Ainakin vielä tänä aamuna. Huomenna tuolla on tod.näk. loskapashaa nilkkoihin asti.

 

Ihan vaan tuli mieleen, että ehkä ei pitäisi kaikesta valittaa. Eikä kannattane paljon kommentoida näköjään, ei päättäjiä   eikä minun ainakaan lekureita, heti tulee paaskaa niskaan. Jotenkin hupittavaa tämä kyllä on - eivätkö sekä kaupunki että yksityinen lääkäriasema ole palvelulaitoksia, TÄH?! Muutenkin kommentointi tuntuu olevan paikottain melkoisen omalaatuista, myös lokiloissa... *pthyh*

 

Tässä sitä sitten ollaan vietetty sairista. Eilen sain pestyä yhden maton ja laitettua kuitenkin apetta, myös Hörhölle, joka ei ollut syönyt pariin päivään. Sitten jo kutsui unetus meikäläistäkin parien päikkärien verran. Senhän tuo lääkelisäys teettää, että kivat nokoset ovat aina paikallaan. Ainakin ruuan jälkeen, kaffen jälkeen, oikeastaan minkä tahansa jälkeen. Mitään ihmeempiä aktiviteetteja ei ole siis suoritettu. Eipäs, sainhan minä hyllykköön koottua pari paffilootaa ja rojut tungettua niihin. En siis järjestettyä. Löysin vanhan käsikirjoituksen, jota en uskaltanut alkaa edes tavata. Tai oikeastaan en edes halunnut, muhikoon siellä muistona. Hah, paashaa, sano.

 

Toveritar töistä oli sitä mieltä, että hän on lomalla tänään ja huomenna, minä sairiksella – meillä on vain siis yksi leidi remmissä. Auts ja voih, onneksi en ole ollut tällä viikolla siis aktiivinen eli hänellä ei liene hirmuista kiirusta. Harmittaa vähän tietysti toisen puolesta. Muutenkin totesimme, ettei Varasto yhtä ihmistä kaipaa eivätkä työt mihinkään karkaa. Eivät, mutta ne pirulaiset ovat taatusti siellä odottamassa! Vanhan tyylin mukaan en usko, että kukaan on sijaistanut minua. Toisaalta, ei se nyt kyllä yhtään tällä hetkellä haittaa. Mielessä käy vaan paluu maanantain kaaokseen. Ei pitäisi, ei. Mutta kun on niin työorientoitunut kuin minä *tähän noitamaista naurua* ei sitäkään voi olla välillä ajattelematta.

 

Ei, minulla ei ole mitään kerrottavaa. Ainakaan uutta siis. Pitänee alkaa suunnitella huomista retkuetta kylille. Sehän on aina viikon The Tapaus, kun Welhotar suunnistaa keskustaan. Ennakkovaroitus on jo annettu.

 

Yhdet kaffet juotu, lienee kohta toisen pannullisen vuoro. Josko sitten vaikka pienet uusiotirsat. Ans kattoo!

 

 

 

POLKA OTTAA RELAA!

 

JOTKUT PÄIVÄT ON KULTAA JA KIVEÄ MUUT...

 

 

 

No niin toverit, kohta jaetaan kiväärit! Uskomatonta, mitä ns. oikea lepo eli vähän viiniä, lukuisat päikkärit sekä kunnolliset yöunet saavat aikaan. Melkein tunnen itseni ihmiseksi... ei nyt sentään.

 

Maanantain lekurikäynti meni kyllä ihan hänekseen. Leidi oli rutkasti myöhässä jo alkuunsa, minulla 20 min aika varattuna. Samalle ajalle oli tehty vahingossa tuplavaraus ja tämä toinen oli hyvin nuori tyttö, joka tuli sisään ääneen itkien. Joku oli siis tosi pahasti. Henkilökunta yritti rauhoitella, minä rauhoittelin. Jäi sitten istumaan ja sanoin vielä hlökunnalle, että ei nyt päästäisi tätä ainakaan lähtemään, että jos jotakin on oikeasti huonosti, lupasivat... Viivyin vain sen hetken, että sain saikkua ja mömelöt uusittua. Lupasin infota loppuviikosta meilillä tms. ellei tilanne parane. Tarkoittanee sitä, että on etsittävä toinen lekuri *huokaus*. Tuli kyllä mieleen sekin vaihtoehto, että menisin meidän terkkarille ja kertoisin koko jutun sekä pyytäisin häntä suosittamaan hyvää lekuria! Hän kuitenkin kuuntelee, ottaa kantaakin pyydettäessä sun muuta. Olen pari kertaa käynyt siellä, joten ehkä se olisi ihan rakentava vaihtoehto. Nimittäin jos menen Arvaustaloon kuulumattoman lekurin puheille, pitäisi olla pitkä aika ja kaikki tiedot rintattuna mukana eli 10 cm pino papereita ja trin pitäisi vielä ne ehtiä lukea. Ja pitäisi kertoa taas kaikki alusta lähtien, mikä on aika stressaavaa kaikille osapuolille. Tuskin siis ensimmäisellä käynnillä edes saisi mitään aikaan. Tuosta mömelöpuolesta vielä, leidi määräsi vain ottamaan päivällä pari pamia lisää, kun kerta olen lomalla *heheheh*. Eipä paljon lohduta, ei. Mutta näin siis kävi, taas meikäläisen tuuri näyttäytyi. Toivottavasti se tyttö sai asiansa hoidettua, minulle jäi asiasta oikeasti huoli. Vaikka olikin ihan tuntematon, mutta silti – mikä voi saada ihmisen noin pois tolaltaan? Asia pyöri mielessä vielä kotonakin, kaikkine kauhuskenaarioineen.

 

No, tässä sitä sitten lusmuillaan. En ole tehnyt mitään, vähän lueskellut. Hörhö kävi käännähtämässä ja toi vähän juotavaa ja jorisi hörhöjoukon kuulumisia. No, on ainakin seuraa. Jäi tuohon soffalle yöksi, ei jaksanut kuulemma lähteä kännisten äijien seuraksi asunnolle. Ainakin on ollut hiljaa eikä päheltänyt pahemmin. Outoa, alkaakohan puhti miehestä loppua.  

 

Eli en aiokaan tehdä mitään ihmeellistä. Jos perjantai-aamuna kävisi kaupoilla ja kirjastossa sekä taas noutamassa yhden paketin. Niin ja apteekissa, syön nyt varastomömmöjä. Minä kun pidän aina jemmassa 1 – 2 viikon annosta kaikista lääkkeistä. Jos nyt sattuisi tilanne, ettei pääse apteekkiin tai on rahat täysin finito. Eli ei oikeastaan mitään erikoista tai sen kummempaa. Koneelta olen viisaasti pitäytynyt poissa mahdollisimman paljon. Ihan pikkisen käynyt lukemassa lokeja ja ihan vähäsen vaan kommannut, jos on ollut pakko. Näin siis täällä. Koneen tilttaaminenkin ilmeisesti johtuu taas siitä typerästä ajurista, pitäisi jaksaa etsiä parempi ajuri. Siis ajantasalla oleva versio varmaan tästä. Näin on muistaakseni käynyt aikaisemminkin. Ei vaan huvittaisi... mutta kun taitaa olla pakko!

 

Vinski on tietysti tyytyväinen, kun emo on korjaamassa jätökset heti jonkin tapahduttua, muonaa ja heekkuja tulee solkenaan. Aivan ihastuttavaa on Vinskin mielestä se, että tulee miespuolinen vieras. Vinskihän on tavattoman tykästynyt Belgaan, mutta näköjään myös Hörhöön. Jo kauan sitten mietin, olisiko Vinskin ensimmäinen koto ollutkin  jonkun miehen luona. Jotenkin se tuntuisi vähän siltä. Heh, tuota kiehnausta ja kaveeraamista. Minä jään ihan toiseksi. Valitettavasti ei ole nyt kuvaa ottaa mistään tilanteesta – molemmat maata röhnöttävät epämiellyttävän näköisinä pikkusoffalla. Kumpikaan ei näytä oikein hyvältä – Vinskiä kun ei ole taas harjatettu eikä Hörhö ole vielä aamuherännyt kunnolla. Ehkä joskus toiste.

 

No, minä jo kietaisin reilut aamukaffet, leivät ja kapan mömelöitä. Tehkääs te samoin... sitten minä lueskelen tässä vähän lokiloita ja painun sänkyyn, jos vieläkin tulisi edes pieni uni tai alan lueskella yhtä erinomaista kirjaa, joka tipahti laatikosta. Josta tuli vielä mieleen, että on kyllä ollut naismuistiin parhaita kirjasyksyksyjä, olen aivan ihmeissäni. Tai sitten on vaan tullut seurattua tänä vuonna paremmin uutuuksia. Mielipiteitä on lupa esittää, mutta tätä mieltä minä nyt vaan olen.

 

No, nyt jatkan saikkua. Kyllä tämän kirjoittaminen saa jo lieviä tuntemuksia aikaan hartioissa ja vasen käsi puutuilee, että ei minusta töissä hupia olisi, MOT.

 

 

 

POLKA JATKAA SAIKUTTAMISTA....

 

UUNI PARAS LÄÄKE ON!

Polka-ressu sairastaa, häntää hellii käärme.

Pampuloilla hoidellaan nyt Polka-ystäväänne.

Uuni ja pampulat paras lääke on, sänky lahja aivan.

Kaikkihan se parantaa, kaiken tuskan vaivan.

Neljä päivää saikkua se tohtorilta sai vain,

Tällä kertaa viiniä se aikoo ottaa aivan....

 

RAPOTUSTA TOISEN KERRAN *NARSK*....

DOCTOR PLEASE SOME MORE OF THESE...

  

Taas mennään, kun on pakko. Varasto kutsuu, oli sitten kipeä tahi ei. Lekuriaika on vasta illankähmeessä. Juu, olisi ollut aikaisemminkin, sellaisille, joille en halunnut. En tiedä, muistaako tämäkään minut, mutta toivon ainakin. Enkä oikeastaan edes odota enää mitään – kunhan saan edes uudet mömelöreseptit. Tosin aion känättää taas kivusta ja sen hoidosta, jos en muusta. Lisäksi verikokeista, joita ei näemmä itkemälläkään saa. Eikö ole muuten outoa? Kun joitakin testaillaan vähän väliä.  Minulta kai viimeisin PVK otettiin n. 2 v. sitten ja TVK 3 v. sitten. Että minusta olisi kyllä aika, testata samalla myös vähän muutakin. Tulen palaamaan asiaan eli rapoamaan kyllä, ehdottomasti!

 

Viikonlopun vietin tehden ei-mitään. Makoilin kuni possu ainakin. Sain jopa pakkonukuttua edellisyönä, kun tahallani valvoin myöhään, otin mömelöt ja kun heräsin, otin lisäkipumömelöt. Kerrankin peiliin katsoessa ei ollut väsypusseja silmien alla :O Näytin melkein pirteältä, ettenkö lähes normaalilta *liioittelee rutkasti*.

 

Belga kävi lounastamassa, ei sen kummempaa. Vain lueskeltiin, syödä mussutettiin pizzaa ja leivarit. Sovittiin ensi lauvantaista uudelleen. Jospa silloin saisi vaihdettua keittiön verhot ja toiset matot. Kissanoksua on vaaleammassa matossa aika kivoina tipluina. Lisäksi olisi lämpimämpi olo, kun taas vaihtaisi vähän väritystä. Alkaa olla se aika vuodesta! Lisäksi talvivalot voisi laittaa tiipiihin :D Kunhan saisin Belgan jotenkin innostumaan – ehkä se vaatii jotakin herkumpaa... lohta? Stipendin tahi muuta lahjusta? Harkintaan siis.

 

Kuitenkin sain eilen imureerattua, pyykättyä taas lisää ja vähän kirjoitettuakin. Lisäksi keittelin muutaman oikein jauhoisen potun ja laadin soija-vihannespataa pariksi päiväksi. Oli muuten hyvää, pitkästä aikaa. Ja täyttävää, phuuh. Mutta kylmä on edelleen, varsinkin suihkun jälkeen meinasin paleltua pystyyn. Pakko mennä peiton alle, eikä ehkä kannata kertoa, että vedin vielä takinkin päälleni. Hrrrh.

 

Josta päästään taas siihen, miten kylmää Varastolla mahtaakaan olla? Varmaan jäätävää. Olen varustautunut, mutta silti. Pelottaa oikein, jostakin syystä käytävän päässä meidän siivessämme on oikeasti viimaista ja todella kylmää. Lupasivatten kyllä tarkistaa, johtuuko tämä kesäisestä rempasta. Yleensä Varaston viileys on ollut pahimmillaan vasta kunnon pakkasilla, siksi tämä onkin vähän omituista.

 

Niin, Varastolta postiin hakemaan kirjapaketti. Samalla käväisen kirjastossa ja parissa kaupassa. Aikaa nimittäin on, kerrankin. Eli saan samalla reissulla hoidettua ne asiat, joita en perstaina ehtinyt enkä jaksanut. En tiedä, jaksanko nytkään. Yritän ainakin, on niin kirotusti muistettavaa pikkuhankintaa (siis tosi pientä, joka aina vaan unohtuu). Tietyn värisestä ompelulangasta lähtien...

 

Joku kysyi Vincentin kuulumisia. Vastaan diplomaattisesti, että viimeisen katastrofin jälkeen on ollut melko hiljaista väkeä. En halua kissaa viereenikään, ennenkuin huusholli pysyy kuivana ja puhtaana. Harkinnassa on jo jonkinlainen makuuhuoneen päiväsulkuoperaatio – en vaan raaskisi millään. Toisaalta, en haluaisi myöskään pestä monta kertaa viikossa kusi- ja paskapyykkiä yhden laiskimuksen ja vettuilevan katin takia. Mitään vikaahan kissassa ei elukkatrin mukaan ole. Tuo on silkkaa laiskuutta ja mielenosoitusta! Nih kerta. Ja ei, kissaa ei ole kidutettu, hakattu eikä uhkailtu. Lehdellä huiskaistu persiimukselle sekä käytetty rumia sanoja sihisten – ei edes ääneen, ettei kukaan saisi huonoja vaikutteita. Mutta en todella tiedä, mitä tehdä. Ei muuten olisi hassumpi juttu tuo kuvan mieskään *muahahaaaaaaaah, vai vielä mies*.

 

 

 

 

 

En ole pahemmin jaksanut edes nettailla, ottaa niin hartioihin kaikki homma. Oikeastaan toivon, että olisi rankka päivä. Olisi lekurille, mitä näyttää. Tai onhan se, koko ajan. Eikä ainakaan parane. Ei tällä tavalla. Eikä kai sitten millään. Tämäkin on varmaan vain korvien välissä, toki-toki-toki! Prletto, sano....

 

Hermostun niin, että menen vetäisemään kaffet ja mömelöt sekä kunnon perstupakit, pirulauta nih.

 

Päivän slogan: Rumuus ei tartu eikä raha ole häpeäksi – mutta jos molempia olisi tarjolla samaan aikaan...

 

Päivän biisi: Vuonna ’85

  

Luettua: Anilda Ibrahimi – Punainen morsian, hieno tarina kahdesta tytöstä eri aikoina ja heidän kasvamisestaan naiseksi sekä yhtä aikaa heidän kanssaan muuttuvasta maasta – Albaniasta. Erikoisuus jo sinänsä, tekstinäkin erinomainen. Suosittelen! P.C. Cast & Kristin Cast – Petetty (Yön talo 2.), jatkoa Merkitty-kirjalle, jonka luin keväämmällä. Ei paha, ei. Vaikka tämä vampyyrigenre vähän jo meneekin yli. Tämä on kuitenkin nuorisolle parempi vaihtoehto laadullisesti kuin moni muu tarjolla oleva ja ollut. Aidompaa mystiikkaa ja kokemuksia, juonitteluja ja muutakin kuin seksiä ja väkivaltaa (vaikka niitäkin ripaus löytyy). Ihan mieluusti luin ja luen varmaan jatko-osatkin. Eli vaihtoehto niille löysemmille versioille olisi tässä. Laura Lähteenmäki – Alexandra Suuri, miten käy, kun perheeseen tulee hollantilainen vaihto-oppilas, vielä poika. Alexandran elämä käy käsittämättömäksi! Ei enempää paljastuksia, helkkarin hyvä nuortenkirja. Suositan aikuisillekin! Tämä tykkäsi.  Nora Roberts – Jotain vanhaa, hömppää talon täydeltä hääbisneksen ympärillä. Vain hömpän kavereille, menee odottelukirjana. Carlo Emilio Gadda – Via Merulanan sotkuinen tapaus. V. 1927 sijoittuva omalaatuisen erilainen romaani, jossa tapahtuu kaksi rikosta samana päivänä. Arvoitus mutkistuu ja kerrontakin on vähintään erilaista. Erilaisten tarinoiden ja historiallisten viitteiden ystäville (fasismi teki tuolloin nousuaan...). Karin Slaughter – Pelon huone, murhia ja sieppaus, kohteina nuoret opiskelijat, vielä lähes lapset. Tutkijana dysleksiasta kärsivä Will sekä hänen kumppaninsa. Oudosti dysleksia liittyy myös muutenkin tutkimuksiin. Jännäri ihan kelpoisalla tavalla, vähän liiankin verinen ehkä joillekin! Atso Almila ja Jorma Panula – Vaistoa on vaikia opettaa. Kapellimestarin eli kapun hommista, musiikista, anekdootteja ja muuta mehukasta. Panulan mieletöntä kieltä ja tarinointia. Suositan täpöllä, tykkään Almilasta! Muualla lisää... Piia Posti - Talven jälkeen valo. Perheen hajoaminen ja uusioperheiden synty, jokaisen omakohtaisesti kertomana. Ei paha ollenkanas, esikoiseksi mainio. Suositan ja muualla tästäkin lisää! Ja on toki luettu vielä muutakin, mutta antaas olla vaan...

 

 

 

 

POLKA MENEE AIKAISIN JA TULEE MYÖHÄÄN... ähhh!

 

 

LYHIN POSTAUS MELKEIN IKINÄ

 

Jatketaan eilisellä teemalla: lötköttämistä, syömistä, lukemista. Ei se auta, mutta ei se ainakaan pahenna tilannetta. Ei, en ole saanut mitään järkevää tehdyksi. Enkä luultavasti saa tänäänkään. Annetaan siis olla, annetaan särkeä – nukun, jos pystyn.

 

Hauskaa kaupallista typerää päivää, jota minä en taaskaan vietä!

 

 

 

POLKA MENEE TAKAISIN MAATE!