VAIN MUODON VUOKSI

tämänkertainen päivitys. Eli ei mitään ihmeellistä kerrottavaa. Eilinen meni siinä, että ensin roudasin kaksi kassillista tavaraa postiin ja kirjastoon. Sitten roudasin vielä enemmän tavaraa takaisin kotoon – tosin se oli eri tavaraa :) Josta voimme vain todeta, että tämä on yhtä roudaamista, hmph. Ja tänään sen huomaa tehneensä; yöllä jo särki selkää ja olkapäitä oikein rätväkästi ja otin tuossa aamunapit kaffen avustuksella. Edes ne eivät auta, olkapäät ovat jäykkiskipeinä ja kyynärpäitäkin jomottaa. Koivista nyt puhumattakaan...

Pientä helvetin esimakua oli jo kaupoissa huomattavissa eli ihmiset ostivat jotain j-ruokaa jömmaan. Käks, oikein pelottaa ensi viikon kauppareissut! Minä jään kepoisasti mummoarmeijan ja kuningataräitien jalkoihin, kun ei ole tuollaista turnauskestävyyttä eikä tarvettakaan sellaiseen. Toivottavasti vihannestsioski on toiminnassa, siellä ei niin hirveää tappelusta yleensä ole. Ja jotakin ehkä noudan viikolla Serkkuin kaupasta. Mutta siitä huolimatta on normikaupoissakin käytävä eli noudettava normiapetta sekä kissalle että itselle. Mikä hemmetti siinä on, että ihmiset hamstraavat kärrytolkulla tavaraa, jos kauppa on pari päivää kiinni? Ja paljonkohan tuosta ostetusta kannetaan roskiin? Ei ole kiva edes ajatella koko asiaa – katselen vain syyttävästi...

Minä menen valmistelemaan huushollia hieman parempaan kuntoon, kun Belgakin on tulossa syömään. Ei muuta, mutta täällä lojuu lehtiä ja kirjoja joka puolella, lisäksi on sieniä silleensä hassusti aseteltuna pitkin työpöytää ;D

Minä menen, mutta ette te minusta silti eroon pääse. Vaikka näyttääkin siltä, että lukijamäärä on oudosti laskenut. Menkää, te epäuskoiset! *muhahaaah*

POLKA, JOLLA ON TAAS OLEVINANSA JONKINLAINEN KIIRUS...

 

MITEN MINULLA ON NÄIN KIIRE KOKO AJAN?

 

Siis jotenkin, minä olen oikeasti luullut, että nämä vapaapäivät ovat vapaita. Tuota, myönnän olevani väärässä. Täysin väärässä. Eilen nousin normiaikaan ja ennenkuin huomasinkaan, oli kelli reilusti yli puolen päivän ja hirmuinen nälkä. Siis vähän lueskelin, keittelin kaffet, tein ison pinon paketteja kaikkine vermeineen (eli osa pehmusteineen, etsin sopivat laatikot tai muunlaisen päällysteen jne) ja vähäsen *köh* nettailin. Nettailusta tulikin mieleen, että kaikkea sitä ihmiset kuukkeloivat :D

Sitten siinä laittelin vähän erinomaisen hyvää vihanneskeittoa, taas kerran. Se oli oikesti hyvää ja sitä oli juuri riittävästi meikäläiselle. Tänään saa siis jotakin muuta muonaa, mitä nyt keksisikään. Ei mitään heekkua, mutta jotakin mukavaa kuitenkin.

Tänään ulkoliikuntaa eli laidunnusta; vuorossa ensin posti, jonne vien seitsemän lähetystä ja noudan kaksi. Kirjastosta haen vähän yli yhden kädellisen kirjoja. Sitten pitää ruokakaupoille vihannestsioskin kautta. On sitä kuitenkin ostettava tuorettakin salaattia sun muuta härpäkettä sekä Belgaa varten jotakin lounasta huomiseksi. Lisäksi tapaan jälleen erään leidin vaihtamisen nimissä. Se on kuulkaas mielenkiintoista, ei se tapaaminen niinkään, mutta tämä vaihtaminen. Jotkut kuvittelevat todella omituisia asioita: Joku haluaa vaihtaa kirjekuoren tai rikkinäisen froteepyyhkeen tuliterään tarjoilulautaseen (erästä merkkiä) – noin vaan esimerkkinä. Tai on ilmoittanut antavansa ensin ilmaiseksi jonkin tavaran ja tarjoaakin sitä sitten vaihdokkina johonkin. Hjuu, ja jotkut taas pyrkivät oikein hemmetin hienoihin lopputuloksiin varsin epäkorrektilla tavalla. Mutta noin pääasiassa hommat ovat hoituneet kivasti ja olen saanut tarpeellista tavaraa itselleni sekä antanut niitä vastaan taas omia tarpeettomia kamojani. Katson siis olevani suht tyytyväinen, mitä nyt näytän tulleen pari kertaa ns. ammattilaisten pissittämäksi, mutta siitä sitä oppii. Aika äkkiä nimittäin eli joidenkin kanssa en enää kyllä tee ainuttakaan vaihtoa =(

Mutta, joristessa menee tämäkin aamu, jos en nyt lähde keittelemään kaffetta ja apehtimaan jotakin mömelöiden kera. Raporteeraamisiin – toivottavasti j-kansa ei ole vielä liikkeellä *pelottaa*...

Päivän slogan: Me kaikki olemme orjia – kuka milläkin tavalla. Paras tunnustaa se itselleen ja nauttia siitä, jos se on sen arvoista!

Päivän biisi: Third Eye

Luettua: Peter James – Kuolema ei riitä. Aika omela dekkari, jossa lukija luulee tietävänsä kaiken, mutta erehtyy. Miksi mies olisi murhannut vaimonsa – kaikki todisteet näyttävät siltä, mutta Roy Grace ei oikein usko tähän. Grace myös kuulee, että hänen kadonnut vaimonsa olisi nähty Saksassa ja paljon muuta miehen mielessäkin liikkuu. Tämä tykkäsi taas ja suosittaa. Lauren Conrad – L. A. Candy, jössus mitä soopaa, tunput käteen ja varokaa tätä, jäks! Veli-Matti Hyttinen – Kuolemaantuomittu. Tästä tykkäsin, suht hyvin kirjoitettu tarina kaverista, joka kuulee sairastavansa syöpää ja kieltäytyy hoidoista. Sen sijaan hän päättää kostaa kaikille, jotka ovat vaikuttaneet hänen elämäntilanteisiinsa ikävällä tavalla. Oikoluku olisi ollut paikallaan, mutta muuten kelpo opus. Lisäksi tässä syödään, juodaan sekä tupakoidaan erinomaisen hyvin, josta minä tietty tykkään. Tämä olisi minusta kelvannut kustantajallekin pienen siivoamisen jälkeen! Lisää, kiitos. Ritva Sarkola – Suukkoja murhaajalle. Hyi hemmetti ja tämä leidi luulee olevansa kirjailija. Tuo edellinen opus oli kuulkaas sata kertaa parempi. Pelkkää scheissea jaanausta ja pashaa paketissa. Lisäksi kammottavia virheitä! Viekää tämä tunkiolle... Katherine Neville – Tuli. Jahas, taas Tavinskikootin kopiointia shakkipelin merkeissä. Ei jaksa, ei sitten millään. En tykännyt, en sitten yhtään. Anna & Eppu Nuotio – Tuplana kiitos. Tyttären ja äidin yhteistyössä laatima opus, joka on aika mitäänsanomaton. Juu, on ruumis. On sisaruspari. On äiti ja kaikenmoista muuta, sisarkateutta ja silleensä. Mutta ei tämä vaan oikein toimi... Karin Ehrnrooth – Vinoon varttunut tyttö. Tästä minä pidin. Elämäkerta lapsuudesta ja nuoruudesta Kakskerran maisemissa ja tutussa koulussakin ;) Erilaisesta elämästä omanlaisensa äidin varjossa, sisaruksista kaukana, sairastumisesta ja terapiasta. Paljastava, avoin – tykkäsin ja suositan. Tämän luki ihan mielikseen, vaikka tarina onkin välillä rujoa ja henkisesti rankkaa. Ja muutakin tuli vähän vielä luettua – osa näistä ja muutakin Siellä Toisaalla!

POLKA – TUO KIIRUISA TULEVA JA MENEVÄ (!) VAJAAELÄKELÄINEN!

 

ON SE SITTEN MUKAVA OLLA KOTONA,

 

ainakin kun ulkona sataa ja on pimeää. Vaikka ei taaskaan nukuttanut, hittolainen. Otin eilisen retkueen jälkeen vähän vahvemman kipulääkkeen, kuten lupa on. Sitten vielä roilasin rehvakkaasti netissä ja kuinkas ollakaan, klo tuli 23 eikä meikäläistä nukuttanut yhtään. Riipaisin iltanapit ja sain niiden avitteella unta taas sen 1.5 h. Sen jälkeen olenkin vain horrostanut eli ollut puoliunessa. Sen kyllä huomaa, silmäpussit ovat melkoiset. Mutta mitä välii – edelleenkään Vinski ei asiasta välitä ja minä en viitsi edes katsella peiliin sen kummemmin. Välillä kävin kyllä keittelemässä aamukaffet ja nauttimassa lisää mömelöitä, mutta eivätpä nuokaan oikein tehoa. Ei unetukseen, ei kipuihin. Hmph. Siksikin on aika onnellista olla kotona ;)

Kävin tosiaan eilen pienellä ylimääräisellä roudauksella, kun piti tavata eräskin leidi. Tapasin myös rouva T:n eli entisen työkaverin *vilkuttaa terhakasti*. Olipa mukava taas tavata! Kaupoillekin ehdin sen verran, että noudin vihannestsioskista tarpeellista tavaraa; tällä kertaa purjoa, varsiselleriä sekä herkkareita. Lasku oli hirmuinen 2.10 juuroa (2 isoa purjoa, korillinen herkkareita sekä isohko juurakko sitä selleriä) ;D Saa taas kaikenmoista kivaa muonaa. Tänään taidankin värkätä vaihteeksi (!) jonkinmoista vihanneskeittoa, ihan vaan teillekin taatusti yllätyksenä... Lisäksi hain Liiteristä kaffetta ja leipää jömmaan sekä tarpeellisia alennushalvennuksia. Tavaramäärään nähden lasku oli erinomaisen kohtuullinen, sain nimittäin ongittua kaikenmoista itselle sopivaa alelaputettua muonaa, kerrankin. No, siinä tuli käveltyä ja seisoksittua taas sen verran, että kun taksokaveri lopulta tuli olin ensinnäkin notkea kuin rautakanki, en millään meinannut päästä normitaksoon enkä siitä pois. Lisäksi särki maan julmetusti koko loppuillan. Oikea koipi pisti perin pahakseen ja alkoi vihloa, mennä tunnottomaksi, krampata ja pettää – kaikkea tätä yhtä aikaa. Myös tämä on erittäin hyvä syy viihtyä kotona ;)

Eilinen työpäivä Varastolla oli silkkaa tuskaa kaikin puolin. Uposta Seuraava kävi suoraan sanomassakin minulle, samalla kun pyysi tekemään pikaisesti erään isohkon homman, että hän ei vaan voi jättää sitä sellaisenaan sijaistajan tehtäväksi. Kuulin kyllä sijaistamisestani muutaman tarinan, jotka eivät olleet mairittelevia. Taas on käynyt niinkin, että tämän tekemät hommat olen joutunut ottamaan uusiksi ihan alusta asti. En tiedä, tekeekö hän ne tahallaan niin kehnosti ja huolimattomasti vai onko se normaalia ja esim. kiireestä johtuvaa. Eipä se minulle kuulukaan enkä edes tunne koko ihmistä, pari kertaa olen nähnyt ja moikannut. En minä häntä mitenkään moiti, mietin vaan, että sälytetäänkö hänelle nyt sitten turhan paljon tekemistä? Toisaalta, sillä osastolla on kaksinkertainen määrä rottia meihin verrattuna – että sitäkin voi vähän ihmetellä. Ja kun minä puolestani olen sijaistanut heitä, ei ainakaan huomautuksia ole tullut. Tosin olen aika herkästi palauttanut joitakin asioita merkinnällä, että asiaa käsitellyt Ylempi Taho katsoisi, mistä oikein on kyse (kun moni ihminen on korjannut samaa materiaalipinoa, käsialat vaihtelevat ja merkinnät ovat puutteelliset). Kyse voi olla vaan alkukankeudesta, kuten itselläkin. Hirmuinen paniikki joka maanantai, ehtiikö tehdä kaiken tarpeellisen ja yleensä näytän hyvinkin ehtivän. Mutta kuten jo olen sanonut, tämä ei ole normaalia aikaa töiden puolesta. Selittelyt sikseen ja lisämärinää eli jo alle parin tunnin tehokkaan työn jälkeen olen töissäkin tosi jäykkis, en pääse liikkeelle kuin varo-varo-varovasti ja kävely on kankeaa. Lisäksi olkaa puikotellaan jatkuvasti ja välillä viilletään tosi tylsällä veitsellä. Oikea koipi kärsii myös partaveitsen viiltelyistä tuossa akilleksen tienoolla, varsinkin kävellessä. Eilenkin oli loppupäivästä taas pakko kiroilla ääneen, ei voi mitään!

Mutta se, mitä olen odottanut: lopullinen päätös kuntoutustuen maksamisesta tuli eilen! Ei paha, minusta. Pitää maanantaina soittaa veroihin ja kysellä pidätysprosentteja, sitten voipi laskea tarkemmin. Mutta jos laskee vähän yläkanttiin senkin, kyllä minä pärjään. Vaikka heikomminkin, mutta pärjään. Taksoasiat onkin jo sovittu eli ne menevät samoin kuin nytkin, hyvä juttu! Tärkeimmät tekniset asiat ovat nyt kunnossa ja laitoin loppulomat eilen vahvistettavaksi. Teen helmikuun alkuun asti näitä vajaita viikkoja ja loppiaisen tienoolla olen kokonaan lomalla 1.5 viikkoa. Silti jää muutama päivä käyttämättä. Eihän se haittaa, se tulee sitten vain kulumaan eri tavalla. Hyvä se on pitää kuitenkin jokunen päivä jömmassa! Koskaan tiedä, mitä kummallista minä saan pieneen päähäni ja toteutan sen sitten kaikkien ihmeeksi ja ketään kuuntelematta :D

Juuei, ei minulla tänäänkään ole tämän kummoisempia aiheita. Ohjelmassa olisi seuraavaksi vähän kirjoitushommia. Sitten pakkauspuuhia ja nettailua asioiden ympäriltä. Minä olen näinä vapaapäivinä kuulkaas täystyöllistetty ja ohjelmoitu – ajasta on enempi pulaa, niin ja jaksuista myös. Onneksi sänky on lähellä ja siinä on ihanan paljon peittoja ja siellä on lämmintä ja mukavaa ja... taidankin mennä ihan vähäksi aikaa vielä pitkälleen :) Siksikin on ihan mukava olla kotona...

POLKA, TUO KOTOPERÄINEN MAATIAISLAJIKE!

 

VALEHTELISIN, JOS VÄITTÄISIN

olevani pirteä, hyvin nukkunut, eloisa, aktiivinen ja aikaansaava. Tiedättehän te sen jo, en minä ole. En vaan jaksa. Eilen puoliltapäivin iski Varastolla jo aivan hirmuinen väsy, säryt sekä niiden ilmaannuttua varsinainen ketutus. Kävin työkaverin kanssa tupakalla (hän on osa-aikasairiksella) ja totesimme molemmat saman; meitä pissitään niskaan. Näköjään se kaikista hienoista kliseee-istä huolimatta menee siihen, että 3 päivässä pitäisi ehtiä melkein ainakin ne 5 pvän työt. Vaikka ”muka” huolehditaan asiasta, sitä ei kuitenkaan muisteta kuin hetken. Ja jokainen, joka teettää meillä hommia, ajattelee, että vain tämän kerran ja vain hänellä on tämä etuoikeus...

Tämä siis tarkoittaa sitä, että jo kaksi päivää on tehty ympäripyöreitä työpäiviä ja vähän ylikin vain nimellisillä tauoilla. Ketutukseen kävin riipaisemassa yli yksi palaa suklaata, jota oli tarjolla. Fyi, ei olisi pitänyt. Siis suklaassa ei tietenkään ollut mitään vikaa! Mutta oletteko joskus syöneet monen kaffekupillisen jälkeen nälkäänne parilla haukkaisulla isoja suklaabiittejä? Siis georgethan siinä melkein tuli – tosi etova olo. Aivan. ahneella on kakkainen loppu. En sentään yksönnyt, pääsin ulos tupakalle raittiiseen ilmaan ja odottamaan taksoa. Mutta hemmetisti on kiirettä. Tänään on samanlainen päivä, minä tiedän sen jo etukäteen. Tiedän, mitä he tekivät viim.. ei kun siis eilen! Se on nähkääs tarjolla minulle tänään. Jotta heillä olisi kaksi päivää aikaa tehdä asioille jotakin ja sitten uudestaan kiikuttaa rojut minulle maanantaina. Kuka voittaa? Talo – kuten ruletissakin. Semmoista duunirulettia tämäkin.

Joo, ei pitäisi valittaa. Mutta oikeasti minä mielelläni jäisin kokonaan eläkkeelle ja toivoisin todella kovasti, että joku työtön palkattaisiin tilalleni. Se ei vain ainakaan vielä ole lainkaan todennäköistä, jollei todellisia ihmeitä tapahdu. Olisi kyllä aika. Viimeksihän sellaista tapahtui n. 2012 v. sitten *härn*. Hullua tässä on se, että töitä olisi. Meitä osa-aikaisia ties-millä-eläkkeellä olevia alkaa olla aina vaan enemmän. Kyllä löytyisi hommia ainakin parille kokopäiväiselle uudelle työntekijälle. Mutta eihän se ole meistä kiinni, se on kiinni kuulkaas paljon isommista tahoista. Edes Varaston Iso-Herra ei pysty kovasti vaikuttamaan tähän puoleen – valitettavasti.

No, tänään kuitenkin pääsen siis vapaalle. Joskus. Kunhan ensin tiukan duunipäivän jälkeen suuntaan Malmille, tapaan yhden leidin, vien muutamankin kirjekuoren laatikkoon, käyn parissa kaupassa hankinnoilla sekä vielä ruokakaupassa. Huh, kotona lienen joskus klo 17 tienoolla, semmoinen 11 h päivä tästä tulee. Lupaan itselleni, että saan olla illalla ”vähän väsy”. Se on vaan kumma, että vaikka olisi kuinka väsy, nukkumaan ei pysty. Ai niin, se ei ollut tämän kappaleen tarkoitus. Tässä oli tarkoitus valittaa siitä, että kaikki luulevat minun ehtivän ja pystyvän töiden jälkeen tekemään kaikenlaista puolimaratonilta vaikuttavaa. Minä tunnustan, että en vaan jaksa. Olin jo eilen illalla rättipoikki, aivan raakki. Niin taatusti tänäänkin.

Onneksi huomenna ei ole välttämäti mitään sovittua. Pakkimista olisi tiedossa aika paljon. Kirjoittamista parin jutun verran, ainakin. Ja ihan nukkuakin olisi tosi mukava, siis uusiounet. Ja kaikennäköistä voisi huushollin hyväksikin tehdä. Kissakin pitäisi muistaa etsiä jostakin esille... >o< *pelottelee* Hjuu, minä olen täysohjelmoitu myös huomiseksi ja perstaina on normiroudauspäivä. Eikä tämä ala nyt kyllä yhtään mitään! Missä ovat minun vapaapäiväni???? Kuka ne on vienyt? Palauttakaa ne heti. Semmoiset päivät, että minä saisin vain makoilla, käydä välillä syömässä ja kaffella, nettailla ja lukea! Jos joku on nähnyt niitä, tuokaa ne takaisin...

Tulikohan tässä jo känistyä riittävästi? Kaffet odottavat ja kaipaan jo kovasti mömelöitä... minä pyrin huomenna rapoamaan taas tärkeistä ja mielenkiintoisista maailmanpjolitiikan syövereistä, hyippytjeknologiasta, mjuodista, kjästjöistä ja sen semmoisesta – kaikesta, jota te aina olette halunneet lukea minun blögistäni *kakkamaista naurua*... ,D

POLKA – HÄN JOKA LUULEE EHTIVÄNSÄ JOKA PAIKKAAN...

 

OLENKO MINÄ OLLUT KILTI?

 

Hei, minä sain lahjoja!!! Meillä kävi ihminen – kylässä ja Minä sain Lahjoja :D Olen minä kai sitten ollut kilti, ainakin joskus *hyvin harvoin, tunnustaa*. Kiitosta vaan, vieläkin.

Josta pääsenkin suvereenisti kertomaan, että niin oli, kuten arvelinkin; pinosotalla tekemätöntä työtä jätetty meikäläiselle. Ja osa taas ihan tarkoituksella jömmattu, odottamaan. Upo kävi tiedustamassa, miten on, selviänkö? En luvannut selvitä, mutta työt lupasin hoitaa *muahahaah*. Siis parhaitten kykyjeni mukaan. Tosin kiirusta tulee ja tämän kyllä ilmineerasinkin. Toisaalta vuoden vaihteessa on aina kiirus, joten ei voi arvioida ns. normitilannetta tässä vaiheessa. Sellainen normitilanne syntyy vasta tod.näk. tammikuun puolen välin jälkeen. Ja minun pitäisi olla taas sitä ennen lomalla, joten silloinkin on taas kiirus. Ei hyvä...

Sen verran taas piti tosiaan hösistä, että hätinään ehti evästää ja pari kertaa käydä tupakalla. Muuten semmoista normaalia matalalentoa. Maanantain vielä jaksaa ja ehkä tämänkin päivän, mutta huominen iltapäivä tulee kuulkaas tekemään jo tiukkaa. Tiedän sen jo etukäteen. Selkä valittelee omiaan ja koivet muistuttavat jo olemassaolostaan. Hetkenhän sitä kestikin, semmoista – ei nyt normaalia – mutta kuitenkin vähän parempaa oloa. Nukkumisen kanssa on yhtä perkelettä. Nukun korkeintaan pari tuntia jotenkin ja herään puolilta öin, vähän ennen tai vähän jälkeen. Sitten horrostelen lyhyitä pätkiä ja klo 3 tienoolla nousen ylös, kun en enää jaksa piehtaroida ja tapella tyynyjen, pehmoelukkain ja peittojen kanssa. Argh! Saisi se omisarvis jo uskoa ja kirjoittaa repsun jollekin aineelle, joka veisi kerralla tajun kankaalle. Tätä jaksa kukaan, kun ei illalla uskalla eikä pysty unille, menisivät ne loputkin yöunet vielä.Vapaapäivänä tämä ei ole ongelma, koska olen reipas uusionukkuja eli voin mennä kaffen jälkeen esim. klo 5 – 6 uudelleen goisimaan ja nukkua jopa pari tuntia. Nyt ei kykene pystymään, joten on vain sinniteltävä. Se taas tietää sitä, että huomenna tekee huolimattomasti yhtä ja toista, josta sitten tulee taas sanomista. Paras olisi, että ei tekisi yhtään mitään. Lusmuilisi vaan jossakin. Mutta kun ei oikein osaa kunnolla lusmuilla, lintsata minä kyllä olen osannut – ainakin koulussa. Pitäisikin muistella niitä taitoja vissiin.

Mielenkiintoista unettomuudesta ja täsmällisyydestä, sopii ainakin meikäläiseen sekä moniinkin tuntemiini tapauksiin :)

Tosin on pakko vali-vali-valittaa siitä, että viime yönä nukuin 1.5 h ja sen jälkeen katselin taajaan kelloa. Kusetti, särki ja ketutti – en tiedä, mitä pahiten. Nyt vain ketuttaa ja rankasti.

No, mitäpä minä tässä sen kummempia märisemään lisää. Eilen oli ihan kivaa, kun Toveritar tosiaan kävi kaffella. Tänään tiedossa yhtä sun toista pientä pakkimista ja huomenna käyn pikaisen ylimääräisen kauppareissun ja tapaan erään leidin ohimennen. Torjantaina lisää pakkimista jne. Huh, en minä ikinä saa tehtyä sitä, mitä pitäisi. Minä vaan väsään jotakin pientä ja nysvään...prleen saamatoinen akka, sano!

Nyt kaffetta kitusiin ja Varastolle, ei tämä tästä parane kuitenkaan. Maailma edes, saati sitten minä.

POLKA, JOKA EI EDES YRITÄ PARANTAA MAAILMAA EIKÄ ITSEÄÄN!

 

VARASTOLLE LÄHDETÄÄN, SINNE MENEE KAIKKI..

 

kultasannalla hiekoitettu on Varastolle raitti. Ja paras olisikin, keli näyttää epäilyttävältä. Minusta tuntuu myös hyvin epäilyttävältä. Olen nukkunut taas äärivähän, tosin eilen päikkärit, mutta se vaan nahistaa yöunia entisestään. Ai niin, tosiaan, täysikuu! Jep, jep-jep...

Ahistaa myös mahdolliset työpinot, tekemäni mokat (juu, on tehty, mutta ne voi korjata jälkikäteen – ei ongelma sinänsä). Mokia nimittäin tulee silloin, kun on hemmetinmoinen kiire, paljon töitä ja meikäläinen alkaa olla kipeä ja väsy. Ja siitä onkin toisten sitten kiva tulla sanomaan. Tuntevat itsensä varmasti oikein hyveellisiksi. Tosin eräskin leidi tekee samoja mokia, vaikka on ollut tuolla jo kymmeniä vuosia... hmm. No, tekemätöntä ei voi muuttaa. Turha itkeä kaatunutta koskista siis.

Muuten olen teeskennellyt (kirjaimellisesti) vähän (myös kirjaimellisesti) kotihommia ja enimmäkseen nettaillut. Hiukan ansaitsin rahaa, vähän myös tuhluutin siinä samalla. Voitolle kuitenkin jäin – ainakin jätskiostosten ja heekkujen verran :) Ei sen enempää tarvitsekaan. Luettu tietysti on, kissaa kiusattu ja sen semmoista tavanomaista.

Ei, ei mitään radikaalia kerrottavaa. Ehkä huomenna sitten. Tai voisin minä jo ilmoittaa, että vasenta lapaa puikotetaan jo NYT täpöllä. Mielessä käy, ottaisiko omisarvikseen yhteyttä. Josko sairista saisi, mutta tuskin. Sattuu vaan niin prleesti, että välillä itku tulee silmään ja tähän ei auta kipulääke, ei relaksantti. Kipupiikit voisivat tehota, ehkä. Ans kattoo taas sitäkin. Lisäksi harmittaa se, että juuri kun on saanut koipensa suht näteiksi – hei, ne näyttävät melkein normaaleilta eivätkä kovasti särkyilekään – taas tänään illalla tiedän olevani puolirampa. Ikävää, mutta totta.

Kaffetta ja kapallinen mömelöitä, pakko se on köyhän yrittää jotakin.

POLKA, JOKA KUVITTELEE TEKEVÄNSÄ TÖITÄ JA SAAVANSA VIELÄ PALKKAA..

 

EN MINÄ EHDI NYT MITÄÄN

päivittämään, kun on niin kiirus. Kun on tämmöinen peruutettava päivä, on myös hoidettava itsellensä paljon tekemistä. Ettei saa siis turhaa ahia tai hepuleita.

Että tällä mennään! Tähän mennessä olen ehtinyt tehdä jo vaikka mitä. Siis mitä? Tuota, no kirjoittanut ainakin yhden jutun ja lukenut paljon. Nyt pitäisi kääntyä kotohommien puoleen. Eipäs kun hainhan minä äsken pyykit ja viikkasin ne kaappeihin. Isosti hommaa... *sekoilee*.

Eli ette saa tälle päivälle tämän kummempaa irroittelua; kunhan manailen taas paluuta Varastolle. Siitä sitten huomenna taas lisää, taatusti.

POLKA – HÄN JOKA PITÄÄ ITSENSÄ KIIREISENÄ KONEEN ÄÄRESSÄ...