MM. VINCENTIN KISSA-ASIAA - EI NORMIVÄNINÖITÄ =O

Ihanaa, siellä on turvallinen loskakeli ja vesisadettakin on luvattu! Kyllä nyt kelpaa lähteä Varastolle ja odottelemaan taksoja, pysyy jopa paikallaan seisoskellessaan tuolla pihalla. Eilittäin vielä seisoin rauhassa ns. lipan alla odottamassa autoa ja huomasin hipohiljaa valuvani alamäkeä =O Siis semmoinen olematon luiska lumesta, heh. Tuntui oudolta ja erittäin pluikkaalta, myös vaaralliselta. Noutava taksoherra on onneksi vanha stara, jota kelit ja lumet eivät pelvoita, läpi hankien hän rientää pelastamaan Welhottaren Varaston turvalliseen huomaan joka aamu! Hienoa, olen ollut aivan ajoissa töissä. Eilen iltapäivällä jouduin taas outoon tilanteeseen, tuli normitakso. Yleensä nämä kyllä tietävät miten kortti leimataan jne. Nyt kuskina oli tosi nuori kaveri, mukava kyllä ja näin. Ensimmäiseksi osoitteen saatuaan hän kuitenkin kysyi, miten toimitaan, kun on "tämä tämmöinen kuljetus?". Huoh! Welhotar sitten kertoi, että tällä on tämmöinen kortti, joka työnnetään tuohon mötikkään – se on lukija. Siihen syötetään koodi kuljettamalla kursoria, tänään koodi on 4, sitten 0 saattajaa ja kuitataan ok. Ja kas, siinä pitäisi lukea "Maksettu, ota kortti pois!". Kaveri vähän punasteli ja sanoi, että ei ole ajanut näitä keikkoja ja silleensä. No, neuvoinhan minä, toki ja olin jopa ihan ystävällinen. Juu-juu, uskokaa pois, olin minä, en yhtään ikävä ihminen! En ollut, varmasti. Pääsimme kotiin, loppumatkan jouduin neuvomaan, mutta se ei ole outoa, ei tänne kukaan normaali ihminen helposti löydäkään. Sehän on muuten selvääkin, ettei Welhotar kovin julkisessa paikassa voi asua...

 

Varastolla on edelleen pieni kiirus, ei mitään mittavaa kuitenkaan (vielä). Unohdin, että minun piti olla puhumatta, puhuin vahingossa kuitenkin. Anteeksi! Yritän tänään parantaa tapani ja olla hipohiljaa. En vain voinut olla tarttumatta tilaisuuteen, kun hallintopuolen ihmisiä oli tupakalla. Käytin taas lahjojani esittämällä fiksua eli kyselemällä, miksi ihmeessä ihmisiä väkisin pidetään epävarmuudessa määräaikaisuuksilla eli nöyrinä, tottelevaisina ja tehden mahdollisimman paljon tulosta odottaessaan vakivirkaa. Tiedänhän minä, ettei se heistä johdu. Vika on aika paljon ylempänä tässä ketjussa, ei edes tässä talossa vaan noin yleensä Valtiolla. Tuolla kaukana siis. Toisaalta, on sanottu, että valtio olemme me! Miksi me emme siis lisää vakinaisia virkoja niin, että Welhotar saisi viran eikä vain määräaikaisuuksia ,D No niin, kaverit, laittakaas toimeksi!  Minä odotan.

 

Kummisetä kävi eilen tuomassa noutamansa paketin. Jössus, että oli ihminen juovukkeessa. Hätinään pysyi pystyssä, mutta silti toi kissille paketin ;D Istui hetken ja poltti tupakan. Ei edes oikein saanut sanaa suustaan. Ilmoitin sitten, että olisi varmaan parempi mennä kotiin ja sänkyyn – hän myönteli ja lähti samantien. Parempi niin. Täytyy lähtiessä katsastaa, ettei hän ole jäänyt hankeen makaamaan. Kunto oli melkoinen. Mutta Vincent siis sai pakettinsa ja rapoaa asiasta erikseen.

 

Minä menen etsimään jotakin vaatetta, joka kelpaisi Varastolle – onhan sitä sentään pukeuduttava töihin lähtiessä. Ainakin jotakin on oltava päällä, ei ehkä muuten, mutta tulee kylmä ja voisin aiheuttaa pahennusta muissa (pahennusta, silkkaa kauhua luulisin!).

 

--------------------------------------

 

 

Purrrrrrrrrrrrrrrmenta, kissinkat! No nii, kuulkaas hei, mä sain mun-mun-mun paketin. Oikee jätti-iso paketti tuliki. Ja kaikki on kissitavaraa, ei kellee muulle. Mulle vaa! Mami tsiigaski vähä, ett kyll on nyt muanaa. Siin on kaks pualen kilon pussii raksui, sitt on neljä semmost piänempää pussii toiselaisii raksui, ainaki mä luulen. Sitt on iiso pussi semmost kissihiakkaa, ku mull ei oo enne ollu. Mami sano, ett sen nimi on kristallihiekka. Son semmost iha valkost =O Emmä tiärä, voiks siihe sitt pissii, voin mä koklaa kummiski. Mami sano, ett entisell kissill se kyll kävi. Mutt ett se ei ite osta sitä, ku se on aika kallist ja toi on niinku elo.. epo...ekolokisempaa tommone puupellettijudeka, mitä meill on aina ollut ja se haiseeki hyväll. Ett ton hiakan osalt mä vähä epäile. Mutt eile me sitt alotettii jo ja mä sain pual piänest pussist kananaksui, hurrrrrrja hyvää on. Mami sano, ett senki nenää ne tuaksuu hyväll. Ja ne pussit on kaikki tosi hianoi ja tyylikkäit. Yhes on kuva, ku on melkee ku mä >o< Mami otti fotonki. Ne on siält – oottakaas, mami skrivaa – Buzzadorist! Joo, niinku semmosest paikkaa. Ett mami sitt skrivaa rapon, ett oonks mä digannu niist ruuist ja hiakast, se lupas laittaa fotoi kans mukaa, ku mä safkaan ja semmost. Ett ilmane ruaka ku kelpaa meill aina, ainaki ku se on noi hyvää. Siis ainaski toi kana. Toine on lohta, mä tsiigasi. Emmä viälä ehtiny kattoo, oisko muitaki makui, mutt ainaki noit nyt ainaskii. Mulleha noi riittää vaiks kuin kaua. Mä kyll melkee jo ahmasi pualet siit piänest pussist, heekkuu se on, tiätteks te. Tää ei oo mikää mainos, mä en vaa oo ikin saanu tommost enne. Apuu, hei, mami luki mull sitä niitte kirjett =O Siin luki, ett nää on jotai vähärasvasii terveysraksui, jäks. Tarkotettu just niinku leikatuill kateill, ku tuppaa läskistyy. Hei siis, enhä mä oo semmone!!! Ja ett noit piänii pussei voi antaa vaiks kavruill testattavaks. Tota, jos tän lukee joku frendi, voi laittaa viästii ni me laitetaa vaiks pussillinen per kattendaali. Sanokaa vaa ett kana vai lohi. Nih! Mull jää sitt noi kaks isoo pussukkaa viälä. Täss mä oon avaas tota pakettii.

 

 

Kliffaa melkee viikon loppumist kaikill!

 

---------------------------------------

 

Vincentille tuntuvat tosiaan uudet raksut maistuvan – eikä ilmainen ruoka ole koskaan pahaksi ,D

 

Päivän slogan: Paha mieli kuolemaksi, hyvä mieli on alituiset pidot! (Niinhän sitä sanotaan, ei päde Welhottareen – en ole juuri koskaan hyvällä mielellä.)

 

Päivän biisi: Born In A Prison

 

Luettua: Mahvish Rukhsana Khan – Guantánamon päiväkirja: Todistajana vankileirillä. Kirjoittaja on 27-v. amerikkalaisnainen, jolla on afgaanivanhemmat ja joka on itse syntynyt USA:ssa. Hän kiinnostuu vankileiristä ja varsinkin niistä tapahtumista, joista on niukasti uutisoitu ja hankkiutuu töihin lakiasiaintoimistoon, joka edustaa jo 15:sta leirin vankia. Jo pääseminen vankileirille on tehty vaikeaksi ja epämiellyttäväksi, etenkin naisille. Muutenkaan olosuhteet eivät ole optimit kuulustelujen ja tapahtuneiden vääryyksien selvittämiselle sekä leirillä tapahtuneiden pahoinpitelyjen, suoranaisen kidutuksen ja mahdollisesti jopa murhien todentamiseksi. Kirjasta selviää myös hyvin se, miten esim. afgaanien ja arabien välillä ei nähdä mitään eroa, roistoja kaikki – vartijoiden mielestä. Vartijat eivät ymmärrä islamilaista kulttuuria eivätkä kunnioita esim. rukoushetkiä, eivät tiedä miten suhtautua vaan käyttäytyvät aina itse epämiellyttävästi, aggressiivisesti ja uhitellen. Khan on kuitenkin sitkeä. Hän myös matkustaa itse Afganistaniin etsimään todisteita edustamiensa vankien syyttömyydestä, etsien mm. lausuntoja, valokuvia ja tapaamaan vangittujen omaisia. Kirja kertoo vain muutaman vangin tarinan, mutta ne erittäin perusteellisesti ja koskettavasti. Uskon Khanin olleen objektiivinen kirjoittaessaan tätä, mukana on haastatteluja, valokuvia  ym. Khan itse on ajanut vain sitä, että vangit pääsisivät edes heille luvattuihin oikeisiin oikeudenkäynteihin, tätähän ei vieläkään ole tapahtunut. Toivottavasti Obama nyt tekee ensimmäisen miehen tekonsa presidenttinä ja pitää lupauksensa lopettaa tämä leiri sekä takaa vangeille (jotka eivät siis teknisesti ottaen edes ole vankeja) puolueettoman oikeudenkäynnin asianajajineen ja todistajineen. Minä suosittelen tätä kaikille, jotka ovat kuulleet Guantánamosta ja joilla on harhakäsityksiä paikasta. Se ei ole mikään vankila vaan pahinta laatua oleva leiri – en uskalla kirjoittaa suoraan mitä ajattelen, minua seurataan *ahdistuu*. Eli lue tämä, luulet taas vähemmän!

 

                                 

                                             

 

                                              JO/VASTA TORSTAI!

 

PS: No nyt jo Varastolla - prleen pluikasta on siellä, vieläkin. Olkaas varovaisia!!!

 

OLETUSARVONA VÄNINÄÄ, MÄRINÄÄ JA MUUTA

Ehheeheh, siellä Sitä jo on, ainakin parvekkeelta päätellen. Nimittäin sohjoa ;D Turvallista sohjoa, jossa ei liukastu. Siis jos ei ole pakkasen puolella tai jäätä alla. Ja jos on vielä vesisadettakin luvattu, mikäpä tässä on odotellessa! Nytkin siellä sataa jotakin, en saa selvää mitä se on =O Menköön lumi, se vain tekee ihmisistä kipeitä. Tänä vuonna ole näin kipeä taas ollutkaan... joka paikkaa särkee. Eilinen taiteilu taksolla kotiin oli äärimmäisen hankalaa ja tuskaisaa. Ensin Varaston päässä se kuskintyperys jätti auton liian pitkälle, hätinään varovasti seinästä kiinni pidellen pääsin autoon. Sinnekin itseni hinasin, kun astinlaudat olivat niin pluikkaat. Kotopihassa oli taas aurattu, silleensä mukavasti, että jäljellä oli peilimäinen kerros – hvtin liukasta siis. Kuskikin jo huolehti, pääsenkö sisään. Ja kun sitä yrittää 20 cm:n raosta auton ja hangen välistä luikahtaa – siis Welhotar, hei, luikahtaa – on tilanne aika järisyttävä! Kannatan itselleni kelivapaan myöntämistä aina lumien ja liukkaiden tullessa. Taidan ottaa yhteyttä omisarvikseen jo tänään. Koipia ja lonkkaa särkee niin, että unista ei tullut oikein mitään. Sattui, särki, juili ja ketutti vaan. No, olipas taas aikaa ajatella. Niin, ajatella, yhtä ja toista, olemattomia ja pidäkkeettömiä.

Ilmoitan, että tässä blogissa sitten muutkin saavat märistä ihan työkseen, jos eivät omassa blogissaan viitsi tai kehtaa! Minä nyt vänisen ja märisen kuitenkin. Kyllä jostakin aihetta löytyy ja jos ei helposti löydy, äkkiäkös jotakin keksii. Turha sitä on tulla minulle märisemään, jollei itsellä ole mitään märistävää. Ryhtyköön ammattimärisijäksi, vaikka. Siinä sitä olisi hommaa. Minä nyt vain valitan vaikka ihan ensiksi sitä, että noin kolmeen vuoteen ei ole ollut kivutonta päivää. Ainakaan pariin vuoteen en ole saanut nukuttua kunnolla. Silti minulla ei ole mitään pätevää diagnoosia, vain (siis tod. vain) fibromyalgia, joka käytännössä tarkoittaa JPK KVV (joka paikka kipeä, korvien välissä vikaa!) Riittääkö? Ai että ei. No, jospa se, että olen Varastolla töissä riittäisi jo teillekin? 

Eilen taas huomasin Varastolla, että en todellakaan kuulu joukkoon. Ei, minä en tiedä mitään Idolsista, BB:stä, jostain muista ns. julkkiksista. Ei, minä en todellakaan katso kuvalaatikkoa. Juu, minä puhun mielelläni, mutta kukaan ei sitä kuuntele. Jospa lopettaisi puhumisen pariksi päiväksi. Huomaisikohan sitä kukaan? Tai alkaisi aktiivisesti keskustella kirjallisuudesta ja vaikka pähkäillä Finlandia-palkinnosta? (ei taitaisi pokka pitää, siis minulla) En minä ketään tyhmäksi sano, ihmisillä nyt vain on erilaiset kiinnostuksen kohteet *pärsk*! Ikävä kyllä, en ole tavannut yhtään hengenheimolaista vielä tuolla työpaikassa. Ainakaan samoja hommia tekeviä... pari kylläkin, mutta kun ovat enempi johtavassa asemassa, ei ilmeisesti ole sopivaa (!?) jututa heidänkään kanssaan kovasti pitkään – tämän ovat ilmeet antaneet minulle kertoa. On tämä outo maailma, tämäkin! Varastollakaan ei puissa kasva pulloja, on vain yksi aurinko, ihmiset tekevät työtä ja vaikka mitä! Kiirustakin pukkaa. Welhotar siis yrittää pitää turpansa kiinni vaikka loppuviikon ja tehdä vain töitä. Ups, tulikohan luvattua liikaa. No, ainakin lupaan yrittää! 

Kummisetäkin kävi eilen vähän nolona, oli unohtanut koko paitajutun ja muut lupauksensa. Ihan vähäsen jouduin palauttamaan hänen mieleensä vanhoja puheitaan. Että silleensä, sievässä sihneessähän hän näytti olevan. Mutta muuten juttusimme ihan leppoisasti ja hän lupasi käydä tänään postissa. Minä taas lupasin joskus tehdä jotakin mukavaa evästä ja pyytää hänet syömään. Että näin, mutta en minä turhaan häntä eilen haukkunut. Jos en olisi sitäkään tehnyt, tuskin mies olisi ovelle ilmestynyt ,D

Nyt minä taidan lähteä joko tupakalle tai keittämään uudet kaffet, ehkä teen molemmat – ihan piruuttaan, että jaksaisi taas vänistä.

------------------------------------

Purrrrrrrrrrrrrrve, kavrut! Hei, nyt siälä partsill on sitt vähä viälä nököö ja märkää, jäks! Koskaa ei oo siälkää hyvi. Kävin äske siälä, en tykkää. En mee tänäänkää sinne, meinaan goisii koko päivä siiheks asti ku orja tulee himaa. Jos vaiks irtois jotai heekkuu, ei oo nyt taas irronnu. Jos se vaiks ottais jauhist sulaa tai jotai. Eikä, ku sehä sano, ett mä saan sen paketin. Jeeeee, siin on pakko olla ruakaa kans! Kummisetä lupas hakittaa sen kuiteski mulle, se käviki eile meill pitkäst aikaa. Sano, ett must on tullu pläski >o< No eikä varmaa oo, ehkä iha pikkuse täyteläine masun kohalt, mutt ei pläski ja mull on nyt kerta talvikaavatkii. Se ei kyll sitt tajuu mitää, eikä oo kyll yhtää hianotuntene. Mähä oisi voinu vaiks loukkaantuu. En loukkaantunu, sanoin vaa mourrrrrrrrrrrrrrrh sillekki, ett älä äijä viitti mollaa mua. Sitt se leikkihaukku mua ja mä vähä puffasin sitä. Nii ni sitt ku mun-mun-mun paketti tulee, katotaa mitä siälä oikee on. Mua oikee jänskättää. Mamikaa ei tiädä tai ei oo ainaskaa kertonu! Mä sitt kyll kerron teill kaikill, mitä mä oikee oon saanu. Mä toivon tiätty uusi ruakii ja semmosii kaikkii heekkui enite. Voi siäll olla muutaki. Nii ett pakko se on goisii, muute mä hermoon koko päivän. Mä vähä hermoon jo nyt. Mä aika harvon saan pakettei, meinaan.... Ei mamill ookkaa nyt kuvei. Se sano, ett se joutuu ottaa sitt kuvei, ku se paketti tulee. Ett mitä mä siit funtsin ja mitä siälä oikee on lopultaskii. Ett mä löysin sitt tämmöse foto teill.

Klliffaa viiko keskimmäist päivää!

---------------------------------------

Kiitos Vincent, goisi ja hermoa sinä, minä lähden töihin hermoamaan!

Päivän slogan: Juopolle meri ulottuu vain polveen!

Päivän biisi: Hello Hooray!

Luettua: Hannu Mäkelä – Eetu, Matkoja Eduard Uspenskin maailmaan. Uspenskin elämänkerta ja kertomus arjesta Neuvostoliitossa ja nyky-Venäjällä. Tarina alkaa 1970-luvulta, jolloin Mäkelä matkusteli Neuvostoliitossa kustantajan edustajana, yleensä. Opiskeli venäjää aktiivisesti ja sai ensimmäisen kerran kuulla Uspenskista. Eri vaiheiden jälkeen Uspenskin kirjojakin aletaan hitaasti julkaista Neuvostoliitossa, Venäjän aikana sitten jo enemmän. Eetu kun ei oikein piittaa byrokratiasta ja vaatii selvitystä, miksi kirjoja ei julkaista, vaikka kehnompaakin on tarjolla, puolueen hyväksymää kirjallisuutta tietenkin. Useiden turhien byrokraattisten yritysten jälkeen he onnistuvat lopulta tapaamaan ja tästä alkaakin elinikäinen ystävyys. Ystävyys, joka antaa molemmille jotakin erikoista ja erilaista. Uspenskia aletaan kääntää myös suomeksi, jotakin uutta lastenkirjallisuutta tarjolle vaihteeksi. Tai mitä lastenkirjallisuutta, nämähän sopivat ihan kaikille luettavaksi - kuten muuten Mäkelän Herra Huukin ,D Mäkelä onnistui kutsumaan Uspenskin lopulta myös ensimmäistä kertaa Suomeen, mikä oli hänelle ensimmäinen ulkomaanmatka ja melkoinen kulttuurishokki. Kyllä Mäkelä osaa, jestas! Minä pidän tästä kirjasta, kovasti. Pidän kertomuksista Venäjän arjesta, Uspenskin työstä ja ystävistä, Mäkelän matkakuvauksista Venäjällä ja Suomessa. Tuntuu, että Mäkelä tuo tässä esille hiukan myös oman elämänsä vaiheita ja tapahtumia peilaten niitä Uspenskin tarinaan. Eetu on tämän kirjan ansainnut ja Mäkelä sen hienosti kirjannut. Suosittelen kaikille – mieli tekisi heti etsiä kätköistään Fedja-setä, kyllä se siellä jossakin on ,D Tämän hankin omaankin hyllyyni, kun edukkaasti yhdytän jostakin!

                                            

                                                        KESKELLÄ VIIKKOA!

                                                          

TALVI - JÄKS, LIUKASTA - ARGH!

Sieltä se tuli, se tämänvuotinen talvi. Pysyy kai pari päivää. Ainakin nyt ulkona näyttää hvtin liukkaalta ja kälyiseltä kuten jo eilen iltapäivällä. Olkaas nyt tosi-tosi varovaisia siellä! Varastolla muutama oli jo eilen vetänyt kunnon lipat, mm. P-P. Juu, ei naurattanut, kaatuminen on kamalaa. Kävin äsken ulkona, siellä on hipohiljaista ja lisää nököä vaan tulee, paljon lisää.

Eilisaamuna takso ei päässyt lähellekään pihaa, tuohon risteykseen asti vain. Oli pakko huitoa kuskille, että tulen, tulen, voisitko tulla jeesaamaan. Eihän se mies ymmärtänyt, käytti vain autoaan ja odotti. Olisi prle tullut auttamaan, minä siinä polvia myöten lumessa vedän koipia perässäni. Arvatkaas huvikseen, tekikö kipeää? No, pääsin kuitenkin taksoon ja Varastolla olimme ihan ajoissa, keli oli kehno, mutta siihen aikaan liikennettä ei paljoa ole. Iltapäivä olikin vaarallisemman oloinen, lisäksi kaveri ei taaskaan uskonut minua, kun annoin ajo-ohjeet. Väkisin piti kiertää mahd. pitkää kautta. Pihassa sitten uskalsi jo sanoa, että juuh, olisihan sitä tosiaan suoremminkin päässyt! Auts, siis jotkut kuskit eivät usko Welhottaren tervejärkisyyteen? Niin, no, tuota, siis enhän minä täysjärkinen olekaan, mutta nuo taksoreitit olen vuoden aikana oppinut erinomaisen hyvin. Että siinä mielessä pää pelaa, vielä ainakin.

Yhtä tushkaa siis eilisaamun hiihto ja taiteilu Varastolle mennen tullen, tullessa oli taas pluikasta. Ihan vaan tiedoksi, että iltasärky oli myös mainitsemisen arvoisen räväkkää. Piti ottaa lisälääkitystä, joka muutoin on melko harvoin tarpeen. Nyt oli. Vieläkin sattuu ja jomottaa, eikä se ihan helpolla häviäkään. Tänään on sama edessä, kunhan hengissä pääsen Varastolle ja kotoon takaisin, olen aivan tyytyväinen. Muuta en edes pyydä.

Paitsi että taas ketuttaa ihan älyttömästi mm. miehet eli tässä tapauksessa Kummisetä. Hän lainasi tuossa taannoin yhtä maripaitaani eikä palauttanut sitä. Etsin nimittäin sitä paitaa eilisaamuna puoli tuntia, olisin halunnut juuri sen värin päälleni. No, sitten muistin, että hänellehän se jäi. Laitoin viestiä meilillä, ei mitään vastausta, vaikka viesti oli luettu. Prle, voisi edes postilaatikosta tunkea paidan, vaikka likaisena, kyllä minä pesen. Se vaan on yksi lempparipaidoista, lämmin ja pehmoinen. Hitsi, hän ei muuten ikinä palauta lainaamiaan tavaroita heti vaan vasta pitkän muistuttelun jälkeen. Kirjatkin olivat lainassa melkein vuoden, vaikka ne oli luettu ja pöydänkulmalla tulossa naapuriin. Outo tapa, hyvin outo ,> Lisäksi hän olisi voinut samalla hakea yhden paketin minulle postin italo-vastineesta. Prletto, joko minä soitan Belgarionille tänään tai sitten kähmin sen jotenkin itse – vaikeaa sekin tulee taas olemaan. Hitto, miksi ihmisen elämästä tehdään tällaista? Siis ettei mitään saa itse tehdyksi. Ketuttaa niin rankasti taas, ettei ole tosikaan. Ja aikanaan Kummisetä lupasi avittaa aina kun tarpeen on. Katin kellit, hän avittaa silloin kun sattuu olemaan suht. selvinpäin tai muutoin häntä huvituttaa. Ei välttämättä silloin, kun aivan oikeasti apua tarvitsisin. Arggggh! Kai se on itse sekin asia yritettävä hoitaa, siinä menee taas yksi (ainakin) matka täysin hukkaan enkä minä varmaan saa sitä pakettia edes kannettua. Takso toivottavasti voi avittaa, asia jää huomisen huoleksi kuitenkin.

Varastolla on kiirus, lievä kiirus. Kaikilla on kiirus. Ikävä kyllä, eräs henkilö lähti äkkiarvaamatta lomalle ja asiat jäävät seisomaan viikoksi. Toki hän oli lomansa hyväksyttänyt ym., mutta ei mitenkään mainostanut lähtöään ,D Minua asia hiukan huvittaa, toiset ovat kärmeissään. Olisivat tarkistaneet lomalistasta, jos on tärkeitä asioita hoidettavana... On se mukava, että joku muukin ajattelee kuten minäkin. Että turha se on mainostaa jo sovittuja asioita, jotka ovat näkyvissä kaikille. Ihan kaikille, jotka viitsivät vain katsoa. Melkein nautin tuosta sählingistä, jota tämä aiheutti. Ehkä se osoittaa sen, että asiat kannattaa tarkistaa, mieluusti useampaan kertaan. Tiedän, että Welhottarelle naureskellaan sekä työssä että kotona siitä, että minä tarkistan asioita usein moneen otteeseen. Se on vain minun luonteessani, haluan aina olla varma asiasta. No, kaikki eivät ole *tsihih, vahingoniloa*. Oikesti, ei se aiheuta kenellekään mitään ongelmia tai viivästyksiä asioiden kulkuun. Muutamat vain olivat automaattisesti laskeneet, että ao. henkilö on paikalla, eli täysin oma vika.

Kissakalenteriakin sain eilen rintattua salamyhkäisesti Varastolla. Hyvä juttu, siihen ei tarvitse anoa apuja muualta tällä kertaa. Ensimmäinen kalenteri menee jo tänään meidän siivoojalle. En tiedä, miten hän on taas meidän puolella vuoroissa, joten saakoon sen sitten mieluummin jo hyvissä ajoin ,D

------------------------------------

Purrrrrrrrrrrrrrrrrve, kaiffat! Hei vähäks on kipeen näköst tuall ulkon. Mä kävin äske partsill ja siälki on sitä nököttii viäläki. Ei sitä saa poiskaa, sano mami. Se sano, ett se ei ala muutamaa kourallist heittelee mihkää, ku se kuiteski koht sulaa vegs. Ja sitä on vaa paris kohtaa. Nii joo, vaa paris kohtaa. Just semmoses kohtaa sitte, miss mä tykkään nuuskuttaa. Nyt sitt tassui kylmii ja takamust palelee! Epist toi tommone. Kissin elämä tarttis tehdä mahdollisimma mukavaks ja helpoks, kerta nih. Toi ei tee nyt. No, mä sain taas sitä uutta puukkiruakaa ja kaakkei, nyt mä melkee goisin uudestaa sänkys. Eilenki goisin koko päivän. Orja herätti ku tuli, eikä heekkui yhtää mukan. Sitt se teki jotai vihannesmössöö, ei mulle taas mitää. Mä ehdoti, ett avattais donaripuukki, mutt se sano, ett ei joka päivä voi. Miten nii ei voi joka päivä, mä ainaski voisi. Vois seki varmaa, se ei vaa haluu. Höh, mennää sitt kissinmuanall. On seki nyt aika hyvää, ku orja on ostanu sitä uutta meekkii mulle. Mull on tuloss paketti, hei mulle-mulle-mulle. Mutt toi ei saa hakittuu sitä – se se vast onki epist. Eikä Kummisetäkää hae, siithä toi marisee tuala jo. Se paketti on nimittäi mua varte. Mä kerron sitt myähemmi lisää, jos toi joskus saa sen niinku hoidettuu tänne himppee. Onneks mun ei tarvii lähtee mihkää ulos tai mitää. Mun tulee vaa tosi paha olo, ku mä muistan, millast oli olla villin kissan tämmösell kelill tuall ulkon. Mä toivon, ett kukaa kissi ei oo tuall nyt yksi ja kadoksiss. Mä tosiaan toivon! Hei, tämmöne foto löyty, täss mä vaihteeks suuntaan tanakast mun ruakakupill ku oon ensi pelannu palloo. Sitt se palli jäi mami stifloje sekaa, mä en saanu sitä vegs. Nii ett parempi sitt painuu vaiks skruudaa >o<

Mutt kuiteski kliffaa lökötyspäivää kaikill, nukutaa ja loikoillaa!

--------------------------------

Vincent, arvaas tekisikö minunkin mieleni jäädä kotiin lämpimään ja loikoilemaan?

Päivän slogan: Tänään minua eniten ilahduttaisi käsky pitää vapaapäivä tai vaikka vapaaviikko huonojen keliolosuhteiden vuoksi!

Päivän biisi: Aja hiljaa, isi!

Luettua: Ewan McGregor ja Charley Boorman – Halki Euroopan ja Afrikan, siis nämä samat kaverit, jotka ajoivat maapallon ympäri. Joku sarja kai pyöri kuvalaatikossakin joskus, en tiedä. Nyt kaverit päättivät ajaa moottoripyörillä John O’Groatsista Skotlannin pohjoiskärjestä Afrikan eteläisimpään ulokkeeseen Kapkaupunkiin. Matka tapahtui periaatteessa hyväntekeväisyyden merkeissä, mm. Unicefin, CHAS:n (Children’s Hospice Association Scotland) ja Riders’n (Riders for Health) puolesta ja niiden toiminnan tukemiseksi. Mukana matkusti myös huoltoväki eli varsinaisesti kaksitaanhan kaverit eivät siis reissanneet, hämäystä tämäkin. Kohtalaisen mukava matkakirja, kerrottuna vuorotellen kaverusten suusta. Eli ei paha ollenkanas, jos pitää matkakirjoista ja on ihastunut pyöriin. Luettavana sellaista keskinkertaista, matkakirjoista kyllä pidän eli tämä menee siinä sivussa. Ei mitään suurta ja mainittavaa kirjallisuutta, mutta tällaisten epämiellyttävien talvipäivien hupina aivan kelpoisaa tavaraa.

                                        

                                                 TIRSKEÄÄ TIISTAITA!

VALITUSENNAKOINTIA MM. LUMIESTEISTÄ JA MUUSTA

Ai että, oli synkkä ja myrskyinen iltapäivä, ilta ja yö – oikein viihdyttävää seurata sitä sisältä. Ei tarvinnut edes yrittää ulos, ei edes haaveilla. En olisi päässyt varmaan askeltakaan eteenpäin. Parvekkeella on lunta! Sitä on tuiskunnut pienenpienistä lasien raoista. Vincent oli ihmeissään – meidän parvekkeellamme lunta, ei ole tapahtunut aikoihin, ei lasien laittamisen jälkeen. Tuli kissallekin kiire sisään. Tuiskuttaa siellä vieläkin. Ei se muuten haittaa, mutta mitenkähän Iisalami kommunikeeraa taas taksojen kanssa. Se tässä epäilyttää! Ei se, että olisin myöhässä vaan kuinka paljon tulen olemaan myöhässä töistä. Ihan pieni ongelma on myös se, että tänne pihaan saattaa olla mahdotonta ajaa, jos kaapunnin miähet ovat käyneet jo auraamassa kujan – silloin edessä on kiva lumivalli, jota matalapohjainen pakettiauto (siis invatakso!) ei pysty ylittämään. Jännitys tiivistyy.... kohta se ratkeaa. Pääseekö Welhotar töihin vaiko eikö? Jäänkö lumen saartamaksi keskelle Malmia?

Eilisen vietin lämpöisessä sängyssä kirjaläjän ja leviävän kissan kanssa. Oikein viihtyisää ja mukavaa. Välillä syötiin vähän ja taas takaisin sekä pienet päikkärit, hiukka huppua silmille vaan ja unille. No, pari pikkujuttua oli pakko hoitaa. Mutta eivät tekemättömät työt rasita, jos ei huvita. Eilen ei huvituttanut. Lisäksi koipeakin oli pakko lepuuttaa (mikä hyvä tekosyy)....

Ai niin, nyt minä tiedän, missä ovat ne kaikki parittomat sukat – siis niiden toinen pari! Kysykää vaan minulta ,D Nimittäin Belgarion kertoi, että eräällä luennolla hän oli istunut erään vanhemman härran vieressä, jolla oli ollut mahtavan iso, upea salkku. Kesken luennon mies oli raottanut salkkuaan – se oli ollut täpötäynnä kauniisti viikattuja (villa)sukkia, hivellyt niitä ja sulkenut salkun huolekkaasti. Mehän tiedämme, että pesukoneet syövät sukkia ja niitä katoaa myös muutoin. Nyt olemme löytäneet siis miehen, jolla on pari niihin! Menemme vain laitokselle parittoman sukan kanssa ja etsimme miehen käsiimme. Kaupat tehdään tietysti salamyhkäisesti jonkin nurkan takana ja kas – taas meillä on kiva uusi pari. Yleensähän hävinnyt pari on aina mielisukka tai uusi tai muutoin vain kiva pitää. Ajatelkaa, opiskelijat varmaan kadottavat noin keskimäärin pikkuisen enemmän sukkia valtaväestöön verrattuna. Mikä bisnesidea miehellä onkaan! Tätä ajatusta pyörittelimme myös Belgarionin kanssa lauantaina, melkoisen hekotuksen kera, tietysti. Mies, Jolla On Kaikki Kadonneet Sukat =D

Taitaa olla tulossa ikävä työviikko Varastolla. Pahaa pelkään, että P-P on vieläkin innosta soikeana ja säntäilee ympäriinsä. Argh, ei ole kyllä säntäillyt minun luonani. Kerroin hänelle kerran olevani luonnoltani ei-sosiaalinen eläin eli en käy samaan aikaan kaffella muiden kanssa ja elelen kopissani omaa elämääni. Meni perille, ei hän käy kuin asian kanssa. Ei minulla olekaan hänen kanssaan mitään yhteistä keskusteltavaa. Huolestuisin, jos olisi! Tervehdin tietysti, kun näemme ja pistäydyn puheilla jos asiaa on. Muutoin ohitamme toisemme kuni kaksi laivaa merellä *tsihih*!

Eli residenssissämme ei ole tapahtunut mitään uutta tai kummempaa. Taidan käydä taas katsomassa, joko lumisade on loppunut.

---------------------------------------------

Purrrrrrrrrmenta, kaiffat! Hei mull on taas ollu oikee kissinpäivät. Eilenkii mä sain makaa koko päivän mami viakus tyynyll ja se paijatti-rapsutti välill, ku mä avasin silmät ja tökkäsin sitä. Ja sitt mä sain heti aamust jo jauhist. Sitt päiväll toi safkas jotai, nii ni se avas donaripuuki ja mä sain viäl donarii. Ja illall hei ison kasan raksui ja napikoit ja tavissafkaa. Mä olin iha ähky! Siis jostai syyst eile riitti sitt heekkui. Must kyll tuntuu, ett tänää ei sitt varsin tuukkaa mitää. Se vähä niinku enteilee tommost. Hirveest siäl on tullu snögee, mä kävin nimittäi äske partsill. Meinas takamuski kastuu ja tassui palelsi. Ja mami-raukka joutuu painuu tonne ulos. Voi ku se vois jäädä himaa viäl tänää mun kaa. Meill oli eile niiiin kliffaa keskenää. Yhtää tapeltukkaa eikä mitää. Oltii tosi iisist ja vedettii relaa ja safkattii. Oikee hiano päivä, vaiks nököttiki nii hirveest. Ai nii ja tuuli sillee, ett noi akkunat helis. Mutt emmä pelänny ku mami sano, ett ei kert tarvii. Ett mein sisäikkunat kyll kestää, vaiks partsi lentäiski huitsin vitelii. Ei lentäny sekää, kyll se oli paikoillaa ku mä tarkistin. Enkä mee uudestaa. Mustaki toi yritti ottaa fotoi, vissii se yhe sainki, mutt mä menin aina piiloo. Sitt se otti lumifoton vaa, tämmöse.

Hei, kliffaa viiko alkuu – älkää menkö ulos, piänet kissit uppoo sinne snögee!

---------------------------------------

Hyvä pointti, Vincent! En minäkään menisi ulos, mutta on kai pakko...

Päivän slogan: Lumi on jo peittänyt hörhötkin Malmin tienoolla...

Päivän biisi: Snowing ,D

Luettua: Hekuman huipulla, eroottinen sf/f-antologia, toim. Pasi Karppanen. Erotiikkaa esiintyy useinkin scifissä, mutta varta vasten järjestetyn kirjoituskilpailun satoa esitellään tässä. 54:stä novellista 9 on valittu edustamaan erotiikkaa, ei siis pornoa. Itse heti kirjan luettuani kolahtivat Harri Erkin Resonanssi ja Markku Penttilän Näkymätön sydän sekä Jenny Kangasvuon Käenmunat. Kaikissa on jotakin vinkeän erilaista. Suosittelen kaikille scifin kavereille, ehdoton hankinta siis! Lidia Ravera – Peilikuvaleikki. Norma pitää kirjailijan työstään ja viettää itsellistä elämää. Äkkiseltään hän huomaa rakastuneensa naapurin Sergioon. Lääkäri taas on naimisissa 25-v. tytönheitukan kanssa. Norma seuraa sivusta pariskunnan elämää ja myrskyisää liittoa, joka päättyy puukotukseen. Tarina jatkuu 10 v. myöhemmin, Sergion vapauduttua vankilasta. Murhatarina saa parikin erilaista käännettä, molemmat järkyttävät perin pohjin Normaa. Taas uutta italiaista proosaa, jännäriäkin, jota kelpaa kyllä lukea. Monia juonteita sisältävä opus, suosittelen kaikille ajatteleville ihmisille. Tässä on tarjolla paljon sivujuonteita ja arkipäivän psykologiaa erinomaisessa paketissa! Emily Giffin - Vauvanpitävä, viikonlopun floppi. Uranainen menee naimisiin ja eroaa, koska ei halua lasta. Hän alkaa seurustella esimiehensä kanssa, joka on komea, fiksu ja filmaattinen, mutta ei kuitenkaan se oikea. Lopulta entinen mies onkin se paras, eli ei kun uudelleen naimisiin ja vauva kehiin –ajatuksella. Argh, sietämätöntä soopaa, vain kammohömpän kavereille. Ei puhuttele Welhotarta missään mielessä. Vältettävä sisätiloissa.

                                    

                                          

                                                      TAAS MAANANTAI  =(

SUNNUNTAI-AHIA JA MYRSKYN ODOTTELUA *huoh*!

Äh, sunnuntai, äh! Tämä ei tykkää, tämä voisi nukkua koko päivän ohi, jos pystyisi. Ennemmin tylsääkin tylsempi maanantai kuin typerä, tekemätön sunnuntai. Mitään ei tapahdu. Odottelen sitä luvattua lumimyrskyä. Siitäkään ei minkäänlaista merkkiä – minua on huijattu. Heräsin taas klo 2 tienoolla, mutta ei huvituttanut edes päivittää. Riivin kaffetta ja mömelöt, lueskelin ja otin parit täsmäpäikkärit. Ihan vain nähdäkseni uneja. Tein eilen saman ja näin oikein mukavia 5 – 10 min. uneja koko aamun. Nyt vain tunnin. Mutta mukavia, tavallaan. Missä sitä meikäläinen muuten näkisi edes ihmisiä tai tekisi mitään erilaista tai poikkeavaa, jollei unissaan. Oi te kivat unet! Kohta minä taas yritän saada lisää niitä unia, aivan varmasti.

Muutama pikkuasia on tänään hoidettava ja valmistauduttava taas huomiseen. Siivoskelin jo eilen vähän, tänään pitänee vielä vähän luututa lisää. Belgarionin kanssa kävimme kirjastossa – yllättäen siellä olikin useampi varaus, mukavaa. Kaupatkin tarjosivat vielä vähän oranssia eli pakollista tipua ja leipää sekä, taas, juustoa. Eli ei paha ollenkanas, pakkanen on aika täynnä. Tai ei täynnä, minä syön sieltä viikolla ,D Samoin kissalle oli jotakin pientä, myös kissa saa jauhista ainakin tänään. Laadin eilen Belgarionille toivomuksen mukaan pizzaa ja salaattia. Tuli tomaatti-paprika-pinaatti-parsakaalinnuppu –pizzaa juustoineen ja mausteineen. Oli muuten hyvää! Lisukkeeksi tein taas muka-kreikkalaista salaattia. Salaattia jäi vähän, sitä oli turhankin iso kipollinen. Kaikki muu upposi. Belgarion kertoi viettäneensä laitoksella pitkiä päiviä eikä ollut laittanut kunnon ruokaa viikolla, apehtinut sitä-sun-tätä ja välillä nuudeleita. Ei hätää, lastasin repullisen tofua ja muuta mukaan. Sillä pärjää ainakin ensi viikon, jos hän tänään malttaisi laittaa ruokaa usemmaksi päiväksi. Belgarion vaikuttaa ottavan opiskelut melko tosissaan...

Myöhemmin keittelimme hyvät kaffet ja maistelimme kaikkia aikaisemman postaukseni antimia. Ai että se kirsikkasuklaa onkin hyvää. Hirmuisen paljon kirsikoita ja tummaa sukulaatia – sopii hyvin kaffen kanssa. No kyllä sopivat ne muutkin, Laimatkin jäivät koskemattomiksi. Ei sentään niin makeaa tällä kertaa. Muuten jaoimme myös vähän kirjoja tuosta pinosta, jonka lainasin. Siellä oli pari Belgarioniakin kiinnostavaa ja hän sai ne mukaansa. Toki sillä ehdolla, että palauttaa ne ensi lauantaiksi, että minäkin ehdin ne lukea.

Pojalla oli kiirus tekemään laskuharjoituksia ja hän lähtikin melko aikaisin. Oli sen verran puhtia vielä jäljellä, että minä sitten imureerasin huushollin ja pesin vielä kasan pyykkiä. Sitten loppui energia. Loppuillan lojuin ja lueskelin, hoivasin särkevää nilkkaa. Niin – se nilkka. Yhtäkkiä sitä alkoi koskea aivan hvtisti keskellä toria, kun odottelimme taksoa. Ei mitään syytä, alkoi vain sattua ja vihloa aivan mielettömästi ja jatkui koko illan. Vieläkin se on arka. Omituista, outoa ja kummallista. Niin se vain on, tällaisia ovat Welhottaren säryt ja koipikivut yleensäkin. Tämä oli vain tavallista radikaalimpi isku koko nilkan ympäri...

Jaa, jos menisi ja keittäisi toiset kaffet – kaffevajausta on selvästi havaittavissa.

---------------------------------------

Purrrrve, kaiffat! Hei, se kävi, Poika kävi. Mutt mä missasi taas tärkeimmä. Ku toi teki sitä pizzaa, se unohti kertoo, ett se laitto siihe katkiksiiki (toim. huom. totta, siis pizzassa oli myös pieni pussillinen katkarapuja!). Mä en ala ku mä sain vaa yhen, yhen vaivasen katkiksen. Iso se oli, mutt ku mä oisin voinu syädä vaiks ne kaikki. Nii, mami sitt sano, ett mä ykäsen niist. Mitä välii, jos vähä ykäiski, jos sais niit heekkui kerranki tarpeeksee! Mut ku kerta ei, ni mä taas olin vähä möks ja meninki sitt päiväpeiton alle vähäks aikaa. Juu ja nukahdin sitt sinne. Heräsin vast, ku mami kömpi kirjan kaa sinne. En heränny hei ees imuriin. Enkä tykänny, ku en sitt voinukkaa olla Pojan kaa melkee yhtää, iha vähä aikaa vaa. Epist, pitiks mun nyt nukahtaa sinne sitt. Mutt ku siäll iha keskell sänkyy ja peiton all on nii lämpöst, kivaa ja rauhallist.... Hmph! Vähäks mä oon katkero, itelleni kyll täll kertaa *möks*. Viarait ja mä en ollu hereill koko aikaa enkä päässy ees pummii kunnolla, iha vähä vaa sitäki. Ett ei niinku oikee onnannu nää mun hommat taas täll kertaa. Mami kyll äske anto mull biiti jauhist, mutt ku mull ei viäl oo oikee kunno nälkä. Ett nyt ei mikää innosta. Mamiiih – voitaisi goisii viälä! Juu, se sano, ett se tulee ihan koht viakkuu, ku vaa skrivaa tän judekan valmiiks. Ei must sitt saatu kuvei eileskää, ku mä olin vaa se mytty keskell sänkyy. Tämmöse mä kyll löysi.

Nyt mä oottelen mamii goisii ja sitt me molemmat ootetaa sitä myrskyy. Kliffaa myrskyy!

---------------------------------

Aivan, minäkin toivoisin sen kuuluisan myrskyn nyt tulevan, kun siitä on ainakin kolme päivää puhuttu!

Päivän slogan: Ei kummituksia, henkiä, pimeää tms. tarvitse pelätä – toiset ihmiset ovat se todellisempi uhka.

Päivän biisi: Please Kill Me

Luettua: Marianne Käcko – Tapa minut, äiti! Äidin kertomus tyttärestään, joka kieltäytyi syömästä. Katariina sairastui anoreksiaan ensimmäisen kerran 11-vuotiaana ja toipui hyvin. Hän sairastui kuitenkin uudelleen 15-vuotiaana ja tuolloin tilanne paheni lähes käsittämättömäksi. Tästä kirjan nimikin: Katariina makasi sairaalassa ravintoletkuissa, ahdistuneena ja sairaana pyytäen äitiään tappamaan hänet, koska hän ei halua syödä. Kirja ei ole mitään voivottelua eikä huomion etsimistä vaan asiallinen kertomus perheestä ja Katariinan sairastumisesta. Tositarinaa siitä, miten vaikeaa anorektikon on saada oikeanlaista hoitoa ja etenkin omalla kielellään (perhe on ruotsinkielinen). Lopulta äiti saa tyttärensä hoitoon Huddingeen, varsin erilaiseen yhteisöön, jossa ns. opetellaan syömään uudestaan. Hoidon kehittäjä pitää anoreksiaa toisenlaisena sairautena eli sen aiheuttajia olisivat laihduttaminen ja liikunta, jotka aktivoisivat aivot toimimaan väärällä tavalla. Muut pitänevät edelleenkin hoidon kehittäjää hieman kerettiläisenä, mutta Katariinalle hoito toimi – tosin erittäin pitkän ja rasittavan opettelun jälkeen. Nyt Katarina on terve kahden lapsen äiti. Kirja sinänsä on hyvin ja objektiivisesti(kin) kirjoitettu, taistelu hoitomuodoista kuvataan hyvin. Miten vaikeaa on taistella terveydenhuollon viranomaisten kanssa, jotka ”aina tietävät paremmin”. Parasta on ehkä anorektikon oma kuvaus tunteistaan ja syömisen tuottamasta ahdistuksesta, joka lähentele psykoosia. Suosittelen kaikille asiasta kiinnostuneille, anorektikoille itselleen ja varsinkin vanhemmille, joita usein pyritään asiasta syyllistämään. Hienoa, että tositarinalla on onnellinen loppu!

                                             

                                                 

                                            MENNÄÄN NUKKUMAAN!

HRRR - KYLMÄÄ LAUANTAI-AAMUA KAIKILLE!

Taas lauantai... miten se aika meneekään, liian nopeasti kuitenkin. Welhotarkin heräsi keskellä yötä vatsakipuun ja lievään varpustautiin, kele. Mömelökaappi pelasti tilanteen ja sain vielä nukuttua kolmisen tuntia. Olen taas niin väsy. Koipiakin särkee – liekö ilma taas muuttumassa. Olen kuin vanha akka, joka povaa säätä kolotustensa perusteella. Ai niin, niinhän minä olenkin. Pahus kun pääsi unohtumaan ,D Se on tietysti se huomiseksi luvattu lumimyrsky, joka jo ilmoaa itsestään. Myrsky on kivaa, kun sitä katselee sisältä. Ikävä kyllä, se on aina yllätys autoilijoille ja kaupungin aura-autoille, joten maanantain työhönmeno lienee taas pieni taistelu, hrrr...

Eilinen nautinnollinen ja viehättävä työpäivä Varastolla oli nopea ja hikinen, ainakin kuvannollisesti. Eli töitä riitti, aivan tarpeeksi asti. Ei ehtinyt paljoa vierailla lokeissa, ei lukea postejaan, ei mitään oikeaa – vain töitä ja töitä. No, kuukauden loppu lähestyy, aina se on samanlaista. Lisäksi myös vuoden loppu on kohta käsillä ja meitä ruoskitaan kaikkia. Ne tulostavoitteet, katsokaas! Kuka hitsi sen mallin onkaan tuonut töihin, joita ei voi mitata samoilla arvoilla kuin esim. teollisuudessa. Ei näitä hommia voi laskea kappaleittain, kun kaikki asiat ovat kovinkin erilaisia. Hitto, silti sitä noudatetaan ainakin jonkinlaisena osviittana. Onneksi (miten surkuhupaisesti sanottu!) sitä ei kuitenkaan ole sidottu mihinkään tulospalkkioon, se tästä vielä puuttuisikin! No, tätä kuitenkin siis myös ensi vuosi, ehh. En tiedä olenko tyytyväinen vai en. Kai sitä ainakin pitäisi olla, kaikkien tosiasioiden valossa. Ainakin jaksan käydä tuolla ja sairaslomia on ollut hiukka vähemmän. Ketutus ei vähene, ei se vähene koskaan, joten se ja sama, olenko Varastolla tahi jossakin muualla. Minua ei vain ole suunniteltu tällaiseen työntekoon ,D Palkka, no siitäkään ei kannata puhua. Ei ainakaan minun osaltani. Toivottavasti keväällä on taas palaveri, jossa sitä voisi vähän edes yrittää hilata ylöspäin. Nyt se on hävettävän pieni, mutta pakko sillä on selvitä. Ja selviäähän sitä, kun ei osta mitään – kirjaimellisesti yhtään mitään turhaa. Vain ruokaa ja kissatavarat, kirjan pari kertaa vuodessa (oikeaan hintaan siis), tekee muutaman Huutis-ostoksen (rätei ja lumpui sekä halpoja kirjoja) ja aivan pakolliset muut roippeet. Onneksi en ole shoppailija muutenkaan, se ei sovi minulle. Inhoan oikeasti kaupoissa käymistä ja jos se olisi mahdollista (eikä siitä tulisi lisäkuluja) tilaisin ihan kaikki suoraan netin kautta kotiin!

Tästä sitä taas pääseekin päivän puuhiin. Treffit Belgarionin kanssa on sovittu kirjastolle heti aamupäiväksi. Pakko hakea varaukset ja katsastaa pikalainahylly. Lisäksi olisi syytä käydä halpiskaupassa katsomassa jonkinlainen kylpytakkitilanne, eikö niitä ole aina joulun alla halpiksena? Tämä postausretrokylpyvaate rusahtelee oudosti ja on halki kainalosta ja selästä – odotan milloin se putoaa päältäni. Ja ei, minä en ole lihonut! Vanha kangas vain vetelee viimoisiaan. Vai voisikohan senkin asian jättää johonkin ale-hässäkkään, eikös niitä ole tapana olla joulun jälkeen? Juu, hah, sitten voimmekin painua suoraan ruokakauppoihin, joissa on paljon kivempaa. Kunhan taas keksisi, mitä laittaa lounaaksi tänään. Kyllä minä viikolla evääni keksin, ei ongelmaa – aina jotakin syötävää kaapeissa on. Minusta vain on kiva tehdä lauantaina jotakin parempaa ruokaa Belgarionille. Tiedän hänenkin tod.näk. koko viikon taas syöneen samaa apetta, kuten usein on käynyt. Hmmmm... en minä keksi, jospa sitten päättäisi vasta kaupassa. Mieli tekisi kalaa, mutta kun sekin on niin arvokasta.... käyn kuitenkin katsastamassa tilanteen.

Ei, täällä ei ole mitään kerrottavaa. Päivä menee normilauantaina ja huomenna on edessä piiiitkä ja tylsä sunnuntai! Taidan lähteä kirjoittamaan kauppalistalle kaapeissa esiintyviä puutoksia!

--------------------------------

Purrrrrrrrve, kaiffat! Hei, nyt se sitt on ilmestyny, se Karvatassujen kalenteri 2009. Mä sain sen jo Reetilt, hei se on sitt hiano. Ei me viälä olla rintattu sitä, mutt kateltii just niit kuvei. Älden magee jutska taas. Eli kiitti Reeti ja äippä, ett taas jaksoitte tehä tommosen. Meill se on ihan suasikki, se on kahes paikkaa ja mamill viäl duuniskii >o< Ja sitt se antaa sen joillekii kissi-ihmisill kans. Ett jos teki haluutte sen, Reetill voi lähettää viästii. Reeti on herrasmiäs, se on toss sivupalkis ja siit pääsee Reetin lokii ja sillee, kyll te tiijätte tai tein ihmiset tiätää, mite toimitaa. Mä pääti – tai siis me mamin kans päätettii – ett me ei taas tänäkää vuana laiteta yhtää joulukorttii eikä mitää. Ja sitt me annetaa näit kalentereitt joilleki ihmisill. Joku aina sanoo, ett mitä se maksaa. Me ei oteta mitää rahoi tiäteskää. Mutt me itte laitetaa tonne HeSyn tilill semmone sopiva määrä rahaa, sen tekee mami ja mä tsiigaan viäress. Ihan sen takii HeSyll, ku ne hoiti mua pual vuatta eikä yhtää ollu ilkeitt, vaiks mä olinki siäll aika tenp... tep... temperamenttine kans. Niinku. Ett iha kiitokseks ja siks, ett sill rahall ne voi ostaa ruakii toisill kissoill, ku on siälä ilma omaa himaa. Mull kuiteski on oma hima, mami ja koko tää hela hoito mun käytöss. Aatelkaa, ett kui paljo niit on kissei ilma himaa ja omii ihmisii! Mull tulee iha paha ja semmone herkkis olo, sniff. Eiku, koviskollit ei spiidaa – nih kerta >o< Ett mä en niinku tyrkytä tätä ideaa, mutt tää on niinku yks mahollisuus muistaa muit kissinkoi ku ite tsiigailee ton kalenterin kuvei ja miättii joulujudenkoi. Meill ei sitä viätetä, meill on iha muut bileet. Mutt et niinku sillee! Mull ei oo taaskaa omei fotoi, mutt tämmöne löyty...

Kliffaa viikendii vaa kaikill – pidetää kivaa, ja hei, huamiseks on luvattu lumimyrsky, jihhaa!

------------------------------------

Vincent jo pohjusti asiaa, mutta lisää HeSyn tilanteesta tässä ja täällä. Lahjoitukset voi tehdä tässä näkyvän sivuston perusteella. Tsadilaiset voivat varmaankin edelleen toimittaa tavaraa kirpputorille entiseen tapaan - kannattaa ehkä kuitenkin soittaa ensin asiasta tässä tilanteessa!

Päivän slogan: Käykö erakolla vieraita? Missä internet elää? Omituisia kysymyksiä, joihin voi itse laatia vastauksia.

Päivän biisi: Naming Of Cats

Luettua: Mila Teräs – Pimeän taivaan kilta. Ensimmäistä vuottaan Turussa historiaa opiskelevat nuoret perustavat keskiaika-seuran, syövät räättikkäpataa ja suunnittelevat aikakauden vaatteita. Samalla Sella alkaa seurustella Jonnin kanssa, joka yllättäen alkaa vetäytyä itseensä. Tämän tarinan vierellä kulkee toinen tarina, tarina keskiajalta. Valpurista, joka syyttä syytettynä leimataan spitaaliseksi. Hänen elämäänsä hallitsee pala peiliä ja hänen vanha elämänsä Turussa, jonne hän lähtee sinnikkäästi pyrkimään. Jossakin vaiheessa Sellan ja Valpurin mielet tuntuvat yhtyvän, metsässä, unissa, pimeässä – kumpi kokee toisensa vai onko kaikki kuvittelua ja vilkasta mielikuvitusta? Vai muistuttavatko tarinat toisiaan sattumalta, tekeekö aika tepposiaan? Kiintoisa kirja sekä keskiajasta että nuoren naisen arjesta ja harrastuksista, rakkaudesta ja sen mahdollisuuksista. Suosittelen kaikille hieman mystisestä pitäville, keskiaikafriikeille ja ehkä itseäni nuoremmille mieluustikin. Eipä silti, Welhotar piti tästä ja toivoo kirjailijalle erinomaisen hyvää jatkoa! 

LAUVANTAITA VAAN!

WELHOTAR S A I PYYTÄMÄNSÄ =b

Eheheeh – juu, Welhotar sai! Totta se vaan on, siellä se oli. Pöydällä odottamassa, kun palasin Serkuista eilen aamupäivällä. Nimittämiskirja siis 1.1.2009 – 31.12.2009 eli toinen vuosi Varastolle, tilanne 2 – 0. Tottapuhuen, olin jo sopinut yhden haastattelun muualle, ei-kiinnostavaan paikkaan sekä ilmonnut olevani käytettävissä keikkalaisena sekä Herjaamolla, jos sopimusta ei tuotapikaa ilmesty. Jo sitä ehdinkin vähän kinuta. Ei muuten, mutta minun on anottava työmatkat taas ensi vuodeksi. Vapaa-ajan matkat (asiointimatkat siis) on taattu kevääseen 2011 asti, jos olen tuolloin vielä hengissä eli päätös niistä on voimassa siihen asti. Jihhaa – ei siis uutta fyssakäyntiä vain tämän asian takia. Kun ne prleet laskuttavat ensin poliklinikkakäynnin ja sitten vielä lisää lausunnosta, ei ole kovin halpaa enää käydä lääkärissä. Tavoittelee jo yksityispuolen hintoja. Mutta nyt minulla on se! Laadin eilen illalla jo huolekkaan vapaamuotoisen hakemuksen – tehän tiedätte: kun Welhotar laatii jotakin, se on yleensä laadukasta ja mahtuu yhdelle arkille. Niin nytkin! Tänään siis hakemus postiin ja tuosta kopio liitteeksi ja odottamaan päätöstä. Parempi huonokin taksokyyti kuin ei taksoja lainkaan. Minä en nimittäin pääsisi sitten töihin ollenkaan. Eli sopivaa olisi teidänkin pidellä niitä peukkuja, mielellään ylöspäin eli tarkistakaa asento.

Kas, eilisilta menikin leppoisasti. Oli kaikkea mukavaakin puuhasteltavaa. Hakemussession jälkeen tartuin alla olevan postauksen haasteeseen. Enkä syönyt kuormasta – ihan varmasti en! Enpäs! Kun sain jotenkin aikaa kulumaan kuvaamiseen, noinkin kehnoihin kuviin siis, ihan riittävästi. Lisäksi Vuodatuksen päivitys on nykyisin äärihankalaa. En tiedä syytä. IE junnaa ja hurruuttaa tuntisotalla eikä mitään tapahdu, tai jos tapahtuu erinomaisen hitaasti. Opera taas jättää jänniä jälkiä, jotka pitää käsin korjata kooditilassa. Siihenkin saa mukavasti menemään aikaa. Olen kuitenkin käyttänyt silti Operaa, tuo IE on niin kirotun hidas... pitäisköhän hakea vielä Tulikettukin avittamaan, hmph.

Tällä sitä pitäisi tehdä töitä koko vuosi - karkit ovat vain  lavastus =D

Kun pääsin irti koneesta (no, piti sitä muutama päivitys vielä lukea...) kömmin lukemaan. Vincent olikin jo märissyt, että jotakin puuttuu. En nimittäin ehtinyt loikoilemaan hänen kanssaan ylimääräisiä sessioita ollenkaan koko iltana. Kostona yön mittaan oli sitten kuopaistu kumipuun isoa ruukkua niin, että puolet huoneesta oli veikeästi peitetty multahitusilla ja tassuteltu likaisilla kävelyttimillä ympäriinsä. Eli siivoamisella alkoi tämäkin aamuyö, etten itse levittelisi sitä lisää ympäri huushollia. Nukkuminen oli taas äärikehnoa. Puoliltaöin alkoi särky ja pienet krampit, en jaksanut nousta mömelöille. Kärsin vaan ja torkuskelin siinä klo 2 asti. Sitten oli jo ihan pakko nousta, en enää jaksanut särkyä enkä Vincentin märinää. Kun tuossa hiljakseen kiroilin, Vincent päätyi taas omasta halustaan baseen, josta silloin tällöin kuuluu katkeria äännähdyksiä. Kissi tietää, että kun minä kiroilen ääneen, asiat ovat jotenkin sijoiltaan. No, kalkoni on annettu ja napikat odottavat, samoin päivämuona. No, nyt sieltä tultiin hakemaan hampulikarkkeja...

Viikonloppu on onneksi edessä, mutta tekemistä riittää silti. Pitäisi yhtä ja toista, sitä ja tätä. Normiroudaus nyt kuitenkin on tärkeintä ja treffit Belgarionin kanssa on sovittu. Kirjastossa odottaa jokunen varaus, ei mitään suurta kirjallisuutta sielläkään. Kaapit ovat jälleen tyhjäytyneet oudosti, joten ruokaakin on vaihteeksi ostettava. Ei Welhotarkaan ilman muonaa elele. Lisäksi on jaettava Vii Voanin ja Serkkujen hankinnat Pojan kanssa jotenkin tasaisesti – siitä voi tulla pientä sanomista ;D Mieli tekisi vähän vaihtaa taas värejä isommassa huoneessa, josko jo vihreä ja punainen iskisi talven pimeyden vähän matalammaksi. Jos Belgarion suostuu, tämäkin on mahdollista. Eilen jo pesin koneellisen pieniä mattoja, yhden ison poppanapeitteen ja muuta pientä.

Jahas, taidan keitellä toiset kaffet tässä – on tuota oheistoimintaa tässä kirjoittamisen lisäksi... nyt Vincentin pitää saada päivämuonaa.

---------------------------------------

Purrrrrrrrrve, kaiffat! Ai, ett orja on ny loukkaantunu, ku mä kaiveli vähä yht kukkapuukkii. Mitäs ei heränny, ku mä herätteli. Siin on sitt, esto kolaa, meinaa. Mä haluun ett se herää ku mä herätän! Mun kaa eilenkää ehditty olee, ku vaan toss koneell. Ja taas toi kaupast jotai kivaa rapisevaa enkä mä saanu mitää. Ihan tavisjuttui vaa. Yritti se leikkii sitt myähemmi, mutt ku mua ei leikityttäny sitt enää yhtää. Kattoin vaa, ett mikä sä luulet oikee olevas. Se huisputteli ja heitteli mylpyröit, kamalast teki miäli mennä mukaa. Olin kuiteskii kovan kollin, ett en mee mukaa, kerta ei olla tarpeeks kiltei mulle, nih kerta! Lupas se tänää, ett jos löytyis jotai heekkumuanaa. Ois kyll syytäki. Koko viikko eletty jollai tavismuanall ja toi niill omill sotkuillaa. Mä oo saanu mitää! Mä tahon jauhist ja kunno lihaa, hei, kissi tarvii lihaa eikä mitää muut. Tai sitt donarii tai jotai fisuu kummiski, niitäkää oo näkyny taas. Ai, jaha, juu, nyt se lupas ett illall tehtäis donarileipii. Ett mä saan sitt osuude. Joo, näkis vaa. Mä oon kyll vähä katkero. Ku se kiroili nii rumei taas, ku näki mun vähä kaivellee tota puukkii. Miks – en mä tajuu? Jos mä vähä avitan ja pehmustelen sitä pintamultaa ja oon puutarhurin nii ni toine sanoo rumei sanoi. Ei sitt, mä möksötin ja painuin basee vähä miättii. Siinä nyt sitt istukoo ja funtsatkoo, mitä tuli suust taas päästettyy *möks*! Ihmisorja, nih. Kissit puhu tommosii koskaa. Sais häpee oikee. Enkä anna ottaa must mitää fotoo tääll bases, laittakoo jotai muut. Ai se laitto jo, hmph. Olkoo sitt.

Kliffaa viikendii hei kaikill kavruill – pidetää kivaa!

------------------------------------

Olipas Vincentiltä hiukan katkeraa tilitystä, mutta sitä saa mitä tilaa – itse kukin.

Päivän slogan: Kulttuurisesti olemme kaikki orpoja.

Päivän biisi: Kirjoituksia kellarista

Luettua: Richard Ford – Maan laulu. Päähenkilönä Frank Bascombe, joka esiintyi jo romaanissa Itsenäisyyspäivä. Tässä kirjassa Frankin elämää seurataan kolmen kriittisen päivän ajan ennen hiukan epätavallista kiitospäivän viettoa. Frank täyttää kohta 55 v. ja elämä on muuttunut. Hän on sairastunut eturauhassyöpään ja miettii elämänsä huippukohtia, saadakseen unta hän taas laatii hautajaistensa saattajalistaa. Hän on myös muuttanut, mutta toimii edelleen kiinteistönvälittäjänä. Tässäkin on lisää mietittävää, lama alkaa kolkutella ovia. Ollaan vuodessa 2000 ja presidentinvaalit ovat edessä. Ongelmanpoikasia siis riittää. Vastapainoksi hän on mennyt vapaaehtoisena mukaan ystävätoimintaan, jossa tapaa erilaisia ja erikoisia ihmisiä kummallisten ja yksinkertaisten asioiden ääressä. Ford kirjaa hyvin tarkasti ja seikkaperäisesti kaiken, mitä Frankille tapahtuu näinä kolmena päivänä. Kapakkareissut, edellisen vaimon tapaamisen, ystävän maahanpanijaiset - erittäin tarkkanäköisesti, ironisesti ja ymmärtäväisesti. Welhotar piti tästä kovasti ja suosittelee myös muille. Tosin opus on melkoinen tiiliskivi ja joillekin alusta voi olla hankala saada kiinni, kerronta ei etene mitenkään hurjaa vauhtia siis. Minä pidin tästä järjestelmällisyydestä, ironiasta, vallitsevan järjestelmän pienestä kritiikistä ja lievästä vastahakoisuudesta olla amerikkalainen kuluttaja sanan pahimmassa merkityksessä. Amerikkalainen unelma ei enää ole sitä, mitä se oli ennen. Vaarat vaanivat ja elämänhallinta puuttuu. Eli – suosittelen lämpimästi! Tämä voisi muuttaa minunkin hyllyyni asustamaan eli voisin lukea useampaankin kertaan.

                                         

                                                      EI KUN JATKETAAN!