ANKEA VIIKON ALKU

 

Eipä voisi paljon kehnommin enää nukkua. Parempi olisi ollut valvoa, mutta toisaalta, kolme erilaista uniavitetta nautittuani olisin varmasti ollut pöpperöinen siihenkin. Niin että tuota, kehnoa unta nelisen tuntia. Kättäkin alkoi vaihteeksi särkeä täpöllä, vaikka en tehnyt eilen mitään. Olisiko päivän viipeellä (kirjoitin noin, nyt saisi taas kirjoittaa viiveellä – kuulin ja tiedoksi teillekin!) saapunut särky rankasta siivoamissessiosta? Parempi nousta ja lipaista aamupala sekä mömelöt, alkaa päivitellä *muahaah, sanaleikki, huom!*!

Varastolle pitäisi, taksot on tilattu ja sain oikein kauniin vahvistusmeilinkin. Saa nähdä, miten aikataulut taas toteutuvat. Tällä viikolla ei olekaan mitään erityistä, ehkä yksi postikeikka tulee. Materiaalia pitäisi olla tulossa, erilaista. Kirjoja on luvattu ja muutakin, minä vain odotan... Minua vähän pelottaa mennä Varastolle! Kun lähdin, sepustin jotain sekavaa työkaverille. En haluaisi, että kukaan reagoi asiaan millään tavalla. Minä vain tekisin mieluummin työt, joita varmasti on kasaantunut ja rehkisin itseni väsyksiin. Olisi toiveita saada ensi yönä unta, vaikka sitten kipeämpänäkin. En ole mitenkään innostunut vatvomaan keidenkään kanssa tätä Kummisedän kuolemaa – se ei ole työpaikan asia. Se on heidän asiansa vasta sitten, jos se vaikuttaa minun työhöni jollakin tavalla. Ja se nähdään vasta tänään tai tällä viikolla. Siihen asti soisin, että antaisivat minun olla rauhassa.

On minun kyllä annettukin olla rauhassa, kaikin puolin! Ei ole paljon puhelin vihellellyt Hyviä, pahoja ja rumia, vaikka me kaikki olemme paikalla samassa persoonassa. Josta tulikin mieleeni, että puhelin alkaa vedellä viimoisiaan... näppis ei toimi enää kunnolla, kortti luistelee sisällä jne. Argh, en minä halua mennä ostamaan mitään uutta puhelinta, prle! Kukaan muu kuin Belgarion ei ole käynyt torpassa. Kissakin on ollut suht asiallisella tuulella. Ulkomaailmaan en ole viikkoon ollut paljonkaan yhteydessä, hätinään uutiset kuunnellut raatiosta, pari kertaa lukenut Höskän nettiversiota. En kyllä usko menettäneenikään mitään. Lepoa on siis tullut melkoisen riittävästi. Laskin juuri, että kolme vajaata viikkoa, pari täyttä työviikkoa ja kas, Welhottarella on lomaviikko. Sitä sopii odottaa. Loma, jonka aikana pitäisi ainakin käyttää karvatakamus elukkalääkärillä, itse pitäisi hammassellaiseen, mutta en taida viitsiä (-> lue: en ole varannut edes aikaa). Jospa silloinkin vain keskittyisin olennaiseen eli olemiseen. Kertaalleen voisi riipaista pienet päiväkännit, antifasistiset sellaiset. No, turha tässä on mitään suunnitella – kaikki voi muuttua niin kovin äkkiä.

Eilen ryhdyin tekemään muutamaa soijapihveliä, yllättäen (kuten aina) siitä paisui kirjaimellisesti isompi taikina ja tulikin koko pellillinen pieniä soijapihvejä. Harmi kyllä, taikina jäi hiukkasen liian kuivaksi. Eli hyviä, mutta kuivia pihvejä on nyt lautasellinen jäljellä. Söin pari eilen lounaaksi, vihannes-tomaatti –wokin kanssa, hyvejä. Evääksi tuli sitten sitä samaa. Lisäksi vetäisin äsken yhden aamuleipien päällä sinapilla ja tomaateilla höystettynä, njam. Huomiseksikin taitaa sitten olla samaa ruokaa, eri vihanneksilla vain. Pääsen ainakin illalla helpolla ,D On tuo soijarouhe kyllä ihmisen melkein parhaita kavereita; kun ei keksi mitään muuta muonaa, siitä melkein aina irtoaa jokin ideo. Harmi vain, että touhuskelu ja tuoksut saavat kissassa aikaan jauheliha-reaktion. Vincent ei millään suostu uskomaan, että en ole tekemässä lihapullia! Siitä käydään joka kerta pieni taisto, ihmettely, maistelunokare ja märinä. Ihan aina. Tuoksut kun tuppaavat olemaan hyvät ja touhu näyttää samalta, kuin jauhiksen käsittely – varmaan noin kissan näkökulmasta, luulisin ainakin.

Ulkona hei sataa jotakin! Lämpötilasta sen voisi päätellä olevan kuitenkin vettä, jäks. Sama se toisaalta, miten sen sisään suljetun päivänsä viettää ja missä kelissä. En minä kuitenkaan mihinkään muualle ole menossa. Koskaan enkä ikinä, ainakin melkein.

--------------------------------------

Purrrrrrviska, kaiffat! Mä luin tota mamin viästilaatikoi – mä oon hurrrrrrrjan pahoillaa, ku jonku kissi on jääny auton alle. Kamala. Mä en osaa sanoo muuta, ku ett toivottavast se löytää sinne Kissoje Parempaa Paikkaa, miss on aina kesä, paljo hiiruloi ja hyvää seuraa. Siäll on maminkii entiset kaikki tutut kissit, se sano. Ja ett niill on siäll hyvä olla. En mä muuta osaakaa sanoo, mä oon vähä jäyhä kolli. Parast ois hakee toine kissi tilall, löytökissi, niinku. Jos vaa haluu ja pystyy. Kuitenkii meit kodittomii on aina ja varpist taas lisää tulee! Ett tämmöset teekut multa... Mä oo mitää tehny, ku pitäny mamist hualta. En oo saanu ees heekkui *möks*. Onneks sill on aina mull kummiski kalkonii aamusi, vaiks se itte vetelee jotai iha omituisii mustii piffei. Mä tosiaa luuli niin lihapullukoiks – eikä ollu, sitä murujutskaa taas. Aina joko murui tai sitä valkost höttöö. en syä. Jäks! Mä kylll tiän, ett tänää vissii illall voi jo pyytää jotai muutaki, donarii? Toll on aina salajömmat, mulle heekkui, jos menee pitkää etei se laita mitää tipuu tai fisuu. Ei niit kyll oo näkyny, nii ett ois kyll aika jo! Hei mamiih! Aha, ett pitää venaa iltaa asti. Ett se kattoo mite täss pärjätää. Vois ny vähä luattaa meikäläisee vaihteeks, enhä mä nyt paljo pahoi oo saanu aikaseks edes ikinä. Iha jotai piäntä, senki vahinkoss. Niinku ett, hei, anti olla sitt. Mä meen möksöttää, orja voi painuu töihi! Ja fotoi ei tipu...

Kaikill muill mä toivotan oikee kliffaa viiko alkuu!

----------------------------------

Vincent, kyllä sinuun luotetaan, mutta taipumuksesi myös tiedetään.

Päivän slogan: En minä pysty ketään auttamaan tai neuvomaan – hyvä jos pysyn itsekään kasassa.

Päivän biisi: Kevät

Luettua: Ursula K. Le Guin – Kahdesti haarautuva puu , voisi luokitella jonkinlaiseksi scifiksi, mutta en kuitenkaan luokittele. Mielenkiintoinen tarina maailmasta, jossa Kirjojen paikantamisen toimiston tehtävänä on etsiä ja hävittää universumin vanhat kirjastot ja kirjat. Eräällä planeetalle kerätty aineisto ei kuitenkaan koskaan saavu perille. Kirja on Le Guinin tapaan yllättävä, hieman unenomainen, mutta täysin uskottava kertomus. Kuin antropologinen matka tulevaisuuteen. Kannattanee vilkaista linkkiä. Suosittelen! Jane Green – Hiekkalinnoja. Hömppää Nantucketissa eli Nanin vanhassa, mutta upeassa talossa pistetään pystyyn aamiaismajoitus rahan ansaitsemiseksi. Paikalle kerääntyy eri ihmisiä eri syistä. Hömppää riittää enemmän kuin jaksaa kestää. On, tämä on ihan luettavaa hömppää. Kuriositeettina se kaapista tuleva homppelimies, jonka avioliitto päättyy. Rakkautta ja omituisen kiemurtelevia suhteita ympäriinsä. Ei silti, leidi on varsin taidokas kertoja. Hömpän parhaille kavereille! Uma Karma – Kaiken se kestää, erinomaisen positiivinen yllätys! Kertomus lukiolaispoikien rakastumisesta, erilaisista taustoista, vaikeasta yhdessäolosta ja asian salaamisesta muilta sekä varsinkin perheiltä. Niin todenmukaista, että kuvittelisin kirjoittajan tietävän asiasta enemmänkin. Minä pidin tästä, vaikka tässä hieman kömpelyyttä olikin – se jotenkin sopii tähän. Nuorille, vanhemmille, jokaiselle sopivaa luettavaa, millaista on kokea ensirakkaus saman sukupuolen kanssa, salata suuri osa elämästään ja yrittää käyttäytyä ns. normien mukaisesti. Loppu on onnellinen ja kauniskin omalla tavallaan eli jää juuri sen verran auki, että odottaa kaikille tapahtuvan jotakin hyvää. Ehdottomasti suositeltavaa luettavaa jokaiselle, teinarien vanhemmille varsinkin! Ehkäpä tästä lisää myöhemmin toisaalla...

 

 

PELOKAS JA AHDISTUNUT! 

 

KUULEN VARASTON KAUKAISEN HUHUILUN =E

Uhh, menivätpä eilisen unetukset sekaisin. Joko urvahdin liikaa päivällä tai elimistö luuli, että tänään pitää pungertaa töihin. Eli valvoskelin puoli yötä, hain lisänappia ja kävin ulkona. No, kehnoa unta sitten tarjottiin jokunen tunti. Ja niin – hra Ikkunanpesijä soitti iltavuorostaan, klo 22.30, että enhän vielä ole nukkumassa. Jooen =I Onneksi soitti juuri silloin, kun olin torkkujen välillä hereillä. Hän vain ilmoitti olevansa vapaana tänään, huomenna, ylihuomenna ja ehkä kykenevänsä jonain päivänä tulemaan. Emme enää sovi varmaksi mitään. Viimeksi siitä tuli nimittäin vähän sanomista... ihminen niin helposti lupaa olla jossain johonkin aikaan, tulee sitten muutaman tunnin myöhässä täysin viattomana ja ihmetellen. Meillä on aivan erilainen aikakäsitys! Eli hän ei siis luvannut mitään, tulee tod.näk. jossain vaiheessa puolen tunnin varoitusajalla. Se riittää, saan viitakon turvaan ikkunoiden edestä pois. Muuta en voikaan tehdä asian avittamiseksi. 

Kieltämättä, eilen harmitti, kun naapuri siivosi omaa partsiaan. Minulla olisi ollut siihen jopa tarvittavaa energiaa ja tänään aikaa sairastaa siitä seuraavia kipuja. Nyt homma kuitenkin jää vähän kaueammas, jollei ihan tänään mitään tapahdu. Eilen siis siivosin kursorisesti vain residenssin eli imureerasin – en minä muuta sitten jaksanutkaan. Se puhti tuli ja meni. Jatkoin sitten makoilemista ja lukemista. Nyt selkä alkaa jo tykätä kehnoa tuosta makaamisestakin, tai sitten se on se eilinen urheilusessio pölkkärin kanssa. Paikkoja jomottaa... Juu, en ole viime aikoina ihmeemmin valitellut, mutta se johtuu siitä, että en ole myöskään ollut töissä. Jo pari päivää kotona saa kivut vähenemään yli 50 %. Siinä on yksi parhaista kipulääkkeistä; koto, sänky, kissa, kirjat...

Ruokapuoltakaan en mainosta, koska olen elänyt enimmäkseen jämillä. Niillä, mitä on jäänyt Belgarionin käynneistä. Niin ja tomaateilla. Ei ole ihmeemmin maistunutkaan. Tänään on pakko laatia jotakin oikeaa apetta. Pitäisi näet Varastolle huomenna! Kai minä pystyn ja pystynhän minä. Pakko se on, ei tästä muuten mitään tule, tästäkään. Menen sitten omisarvikselle, jos siltä tuntuu. Katsotaan kuitenkin asiaa huomenna paremmin. Tämä on ollut yksi pahimmista Päästäisistä ikinä. Välillä itkettää vieläkin, yhtäkkiä, jokin asia tulee mieleen ja taas mennään. Ei kiva eikä varsinkaan viehättävän näköistä (tehän toki tiedätte, että se on minulle äärimmäisen tärkeää). Ruiskuunkin on pakko raahata itsensä – jäks, en tykkää. Olen myös palellut koko ajan, meillä on kylmä!

No, pientä puuhaa järjestyi tällekin päivälle, täytyy inventeerata kaappeja. Siinähän sitä riittäisi, kun vain jaksaisi. Keittiön alakaapit olen siivonnut, hra Ikkunanpesijä kun lupasi viedä myös tyhjät pullot, tietämättään hän saa luvan viedä myös keräyslasikassin *kieroa hekotusta*. Jos jaksaisi sitten tarttua näihin puuhiin, se onkin jo toinen ongelma. Pikkuhiljaa, välillä makoillen, niin kai se on taas lähdettävä liikkeelle. Ja prhanan taksot on tilattava ensi viikolle *huoh*, taas se alkaa! Toisaalta, päivittäiset normit pitävät joko kunnossa tai saavat romahtamaan täysin. Ans kattoo, miten käy.

Ulos en ole nenääni pistänyt – miksi olisi pitänyt väkisin kiusata itseään. Eilen aurinko näyttäytyi joskus hyvin varhain aamulla hetken ajan. Ei paljon kiinnosta, edes kävely roskikselle. Eikä keittiöroskis ole vielä edes täynnä. Näin koipivammaisena oppii myös kivoja käytännön taitoja, mm. roskiksen optimin täyttötavan sekä jätteiden lajittelun niin, että muiden on ne helpompi viedä. Ai että, olen minä kauhea ihminen! Hyväksikäyttäjä viimeisen päälle. Hyvä, etten umpivierailtakin kysy, menisikö yksi roskapussi tuossa lähtiessäsi? Vahinko vain, että taloroskis on nykyään lukittu ,D

Ulkona on normikeli, lämmintä, kosteaa, en usko aurinkoon enkä kevääseen! Käyn kuitenkin vilkaisemassa vielä uudestaan, tiedän, että odotatte selvitystä Malmilta. Ai ette, no siellä on kuitenkin pimeää ja kosteaa!

------------------------------------

Purrrrrve, kaiffat! Mä en taas eile tehny muuta ku makoilin ja goisin, ees kunno heekkui tullu. Tai joo tuli, piän biitti semmosest heekkupuukist. Mutt ku se haisuu mamin miälest hirveelle, nii ni se piti syädä äkkii pois, ku se meinas heittää sen vegs. Siis fisuliinia. No haisuuha se, mutt ton nokka ei just nyt kestä mitää haisui. Se kehtas eile väittää, ett mäkin haisuun, höh! Ite se haisuu, en viitti kertoo, mitä kaikkee äänii täält öisi kuuluu. Mä luulen, ett te arvaatte. Ja sitt valittelee mun haisuist, ei ois paljo varaa meinaa! Sitt se vähä yritti leikkii mun kaa, mä menin halpaa taas ja hyäkin sen koipii ja unohdin, ett meill on helmuslakana. Juma, mä jäin siihe jumii mun kynsist, ku piti iskee orjan koipisii. Ja toi nauro, höh. Vaaralline tilanne himass ja yks vaa nauraa julmast! Jotai kostostki se jupis... no tota, on sill molemmiss koipisiss kynsien ja hampuleitte jäljet. Pitäähä se merkkaa. Ja sitt sill on luvallist raapimist, ne meinaa kutisee tosi hyvi ruisku jälkee, mä tiän, mä oon nähny. Ett mull ei kuulu mitää uutta. Röihi toi meinaa huamena, ei kiva. Paljo kivempi, ku se on mun tyynyn ja mä saan olla viakuss, jos sill taas tulee vaiks paha olla. Viärihoitoo mä tarjoon kummiski joka päivä – se on tarttennu sitä kyll, vaiks se väittäis jotai muuta. Kissit on sitä varte. Eilenkii se roikku mun turkiss kiini pual yätä... No nyt se saa ettii jonku foto, sen kaamera on tuala latauksess. Enkä menis muutenkaa nyt kuveihi. Tulis se Ikkunanpesijä tänää, mä diggaan siit kovast paljo kans >o<

Kliffaa leedii viäl täks päiväks!

---------------------------------------

Vincent, kiero ja kavala karvatakamus, juoruilija...

Päivän slogan: Emme me itke kuolleiden vuoksi, me itkemme itsemme ja oman menetyksemme takia!

Päivän biisi: Älä itke

Luettua: Aarne Pynnönen – Sähköä ja siedätystä, just. Älkää iskekö kättänne tähän paashaan, tässä muka-pilaillaan armeijalla ja siviilipalveluksella, tuulivoimalla jne. Mutta, nämä pilat kun eivät ihan hirveästi naurata, ainakaan minua. Eivät armeija- eivätkä sivaripuolelta. Joten tämän olisi voinut jättää hyllyynkin, ihan mieluusti. Unohtakaa koko juttu! Jukka Niskanen – Sapelikissa, suhtauduin alkuun vähän varauksella. Päähenkilön nimi on Jake Klein, sopeutumaton poliisi, eli hiukka kliseinen alku. Mutta yllättäen tarina alkaakin kantaa vasta alun jälkeen eli ensimmäisten tapahtumien tultua esiin. Pahempi niille, joilla on tapana jättää kirja kesken. Tästä nimittäin sukeutuu ihan kelpoisa tarina kaikkinensa, ei kotomaiselle dekkarille ollenkaan kehno. Vaikka en pidä tästä, että liikutaan muissa maissa, tähän se yllättäen istuu juonen puolesta. En kehu kauheasti, mutta jos kotomaista dekkaria haluaa lukea, tässä on siitä tuntemattomammasta päästä ihan luettavaa tavaraa, johon voisi vaikka tutustua. Anneli Vainio – Kotini on linnani – Elämää Etelä-Ranskassa, jep, jepjep. Tässä taas sitä tyypillistä tarinaa. Ostetaan talo, korjataan sitä, eletään kuin alkuperäisasukkaat. Ei paljon poikkea muista aiheesta kirjoitetuista opuksista. Toki nautittavaa luontokuvausta, mutta niin on niissä muissakin. Eli sorry, leidi, tästä aiheesta on paljon parempiakin opuksia valitettavasti olemassa ja kokemuksesi on vain sinulle ainutlaatuinen. Vain pahimpaan Ranskan ikävään välipalana... muuten voi jättää hyllyyn. Kun luet näistä yhden, olet lukenut ne kaikki!

 

VARASTO PELOTTAA! 

VIELÄ VAAN VAPAATA RIITTÄÄ...

Yöhuomenta taas, vaihteeksi! Ei tämä minun vuorokausirytmini näytä sitten enää miksikään muuttuvan. Tai sanotaanko nyt niin, että kyse on ehkä enemmän kissan rytmistä kuin omastani. Ei se kyllä haittaakaan ihmeemmin, jos ei nyt ole työpäivä edessä. Saan päikkäröidä kun haluan ja minähän tietysti haluan!

Ai että, eilinen kauppareissu alkoi hyvin. Kunnes taas piti niitä vihanneksia, jäks! Ei siis, tämä ei voi olla totta! Ensiksikin joku ihmeen hävityksen komppania oli kulkenut Rismassa ja vängertänyt elintarvikkeet mukaansa, hyllyjä tyhjänä (tai melkein) pilvin pimein. Vihannesosastolla kasvit luprsuttelivat hädin tuskin hengissä! Kesäkurmitsat valuivat melkein pakoon korin pohjalla. Ei – ei minulle. Ostin kuulkaas kaikki vihannekset Liiteristä ja sain tosi hyvejä kirsikkatomaatteja, söin juuri kaksi – namia, makeita ja hyviä, kypsiä vieläpä. Samoin sieltä saladokerä, kurkkua, porganaa, paprikaa jne. Eipä Risma juuri loistanut anneillaan muutenkaan, ostoslista oli enempi kissalle sopiva eli hänen tarpeitaan sekä jotain pientä meille. Taidan ottaa asiakseni kysellä kaupan vastaavalta, onko heidän tarkoituksensa todella saada asiakkaansa pakenemaan Kitymarkettiin tai kokonaan Liiteriin, minulla se on kohta jo sillä hilkulla! Vähillä rahoillani en puolimätiä vihanneksia osta, nih kerta.

Belgarion on siirtynyt fillarikantaan ja pyörä kulkee – se on hyvä se. Ensi kuussa hän alkaa fillaroida myös Lipastolle eli ei vielä, Vantaa tulvii (siis suorimmat pyörätiet ovat kehnossa kunnossa) ja lippukin on vielä voimassa. Muistattehan, että ostimme hänelle sen vanhanuuden fillarin syksyllä 30 juurolla. On kuulkaas taatusti vähintään sen arvoinen, etopeli, minäkin nyt tarkistin oikein Welhottaren tarkoilla silmillä ja mahtavalla fillariasiantuntemuksellani – ai ette usko, no ei sitten. Eli minä tulin taksolla perässä, Belgarion meni edellä fillarilla. Kotona tein jo legendaarista (jos nyt kolmisen viikkoa koeteltua ruokaa siksi voi sanoa) Itämaista soija-vihannespataani. Kyllä, se on juuri niin hyvää kuin mainostinkin. Jos sitä uppoaa tuohon poikaan kaksi isoa kupillista eikä hän lisää mausteita, kaikki on silloin kohdallansa. Jee, uusi, edukas ja hänellekin sopiva ruoka jälleen hallinnassa. Minä sitten olen ilokas siitä, tämä on hänenkin helppo, nopea ja halpa tehdä. Isänsä oli nimittäin tehnyt jauhetusta päkästä kiusausta, runsaalla kermalla vielä. Tuota, arvatkaas, mitä melkein-kasvissyöjäpoikansa oli tehnyt. No, eipä ollut edes maistanut. Belgarionilla kun alkaa olla myös samat omituiset mielipiteet ruuasta kuin itselläni. No, exä söi sitten päkättimensä kermamössössä ihan itse, kuulin. Siis, päkättimen ja kerman tuhluuta, jos minulta kysytte! Mies, joka aikanaan väitti, että minä en käytä tarpeeksi vihanneksia ruuanlaitossa, arrgggh *kolea virn*.

Muutoin eilen vain höpöttelimme joutavia, Belgarion koodasi jotakin omia juttujaan, minä veivailin netissä, lueskelimme ja tietysti nautimme pullakaffet pitkän vapaan kunniaksi. Olisimme myös istutelleet vähän nuita yrttejä, mutta uskokaa pois, kaupoissa ei ollut multaa tarjolla. Siis juuri eilen. Kai sitä jostakin kauempaa olisi voinut hakea, mutta en minä viitsinyt käskeä tahi pyytää. Kai sen ehtii, kasvakoot nyt vielä noin. Tai sitten vähän siirtelen kasvatuksia ja itämättömiä yhteen... Kyllä tässä jotakin keksitään! Ensi viikolla voin käydä taksoreissulla jonkun myymälän kautta ja samalla napata koko säkin matkaan, jos hyvin käy. Samoin olisi tehnyt mieli laittaa parveke kuntoon, mutta hra Ikkunanpesijä ei ole vieläkään ilmoittautunut. No – ei sillä nyt niin väliä. Minä ja kissa sitä vain tuijotamme. Mutta toisaalta, meillä on hyvin kultiveerattu kauneuden ja siisteyden taju, jota tuo parvekkeen nykyinen tilanne ei oikein ilahduta!

Kävin katsomassa nyt taas, ei ilahduta, mutta on kelvattava. Kuten niin monen muunkin asian. Toistaiseksi, kunnes Joku Muu tekee jotakin. Että sieppaa taas tämä avituksen pyytäminen! No, kai tässä jotenkin saa edes lusittua nämä pari pyhäistä päivää vielä. Pääsee sitten Varastolle, ähhh, sillekin jutulle. Minua ei nyt sattumoisin kiinnosta oikein muu kuin lojuminen, lukeminen ja kirjoittaminen. Miksi minä en saisi elää kotona rauhassa? Nyt kun on muutaman päivän saanut olla kotona, olen suht hyvässä kunnossa, ei särkyjä mitenkään hirvittävästi (jatkuva jomotus kyllä), pystyn jopa pikkuisen päivittäin tekemään jotakin (odotan jihhaa-huutoja) enkä ole järjettömän ahdistunut (ainakaan omasta mielestäni). Kyllä – minun oikea paikkani olisi kotona!

----------------------------------

Purrrrrrrve, kaiffat! Ai ett oli kliffaa, ku Poika oli eile tääll. Sill oli se ihana Reppu mukan ja sitt semmone tosi piäni Kone, piänempi ku toi mamin. Mä menin heti Pojan viakkuu vahtii Reppuu ja Konetta, se kone oli kans länpimänpi ku mamin. Ett hyvä mesta, niinku. Sitt mä sain semmosii piänii ruakajutskii ja isoi pönttöi ja purui ja kaikkee, kaakkeiki. Yks kassi oli vissii melkee vaa mun taravoit. Ett kyll mami sitt muisti kuiteskii kaikkee. Ja sitt se yritti saada mut taas maistaa sitä, ku näyttää jauhikselt mutt ei oo. Ei mee läpi, se huiji. Mutt sitt se anto mull yhe pilpotu oviilin, huuhto ja pilppo, njamm. Mun yks heekku! Ja sitt mä vaan koko ajan valtasin soffall Pojan paikkaa ja lojusin siin ku noi söi ja lipitti sitä kaffet ja muut. Sitt noi nauro, ett kuin mä voin niinku suurentuu, ku mut jätetää yksin soffall. Ei ne tajuu, ett tottakai must tulee isompi, ku must tulee niinku Vartija Kissi! Ku iha yksi pitää hoitaa iso Reppu ja kallis Kone ja kaikki Pojan taravat, nih kerta. Nii ja sen ihaanaan haisuset kenkätkii. Nii paljo taravoi, kattokaas. Ett mä olin eile niinku vahtikissin, sen jälkee mä goisinkii oikee kunnon päikkärit. Ja taas ne nauro, mä kuarsin niitte miälest. Mä annoin jutskan olla, mull on lupa kuarsii ku mamikii vinkuu unissaa, nih kerta! Must ei vissii nyt oo fotoo, ku ain on niit rintterifotoi. Mami ettiköö uude >o<

Kliffaa vapaat hei kaikill kissinkoill – vedetää relaa, jooko?

--------------------------------------

Vincent, täällä ei ole muuta tehtykään kuin vedetty relaa moneen päivään...

Päivän slogan: En odota mitään – en kyllä saakaan mitään!

Päivän biisi: Makasiinin luona

Luettua: Thomas Kanger – Sunnuntaivieras, Elina Wiikin tutkimuksia taas tarjolla. Eräs murha on vanhenemassa ja Wiik haluaa selvittää sen. Vastustuksia tulee mm. johdon taholta, lisäksi juttu on harvinaisen epäselvä ja hankala tutkia. Samaan aikaan toisaalla adoptiotytär etsii oikeita vanhempiaan. Ei hassumpi ruotsalaisdekkari, siisti ja kompakti paketti tutkintaa ja selvittelyä, odottamattomia käänteitä ja yllätyksellinen ratkaisu. Kaikille dekkarien kavereille sopivaa luettavaa, ei kyllä aiheuta myöskään mitään järisyttäviä tunteita. Leslie T. Chang – Tehtaan tytöt, unelmia muuttuvassa Kiinassa. Tekijä on itse amerikankiinalainen toimittaja, joka alunperin lähtee selvittämään maan sisäisten siirtotyöläisten asemaa Kiinassa. Rinnan tämän työn kanssa hän selvittää myös oman sukunsa vaiettua menneisyyttä. Minä pidin tästä. Erityisesti siirtotyöläisten asema ja ongelmat tulevat hyvin esiin. Tässä mm. tulee esiin se, miksi Kiinaan on voitu siirtää niin paljon tuotantoa ja keiden kustannuksella. Useiden tehtaiden olot ovat länsimaalaisille täysin käsittämättömiä ja alkeellisia, palkat pienet, vapaa-aikaa ei ole. Siksi työläiset yrittävät eteenpäin, keinolla millä hyvänsä. Valehdellen, yrittäen opiskella kehnojen opettajien johdolla, huijaten... Keinoja on! Toisaalta tyttöjen elämä on heidän omasta mielestään jännittävää, hauskaa ja vaihtelevaa, kännykkä on tärkein statuksen osoitus ja usein myös ainut keino pitää yhteyttä jatkuvasti muuttaviin ystäviin. Myös toimittajan oman sukutaustan selvittely on merkillisen jännittävää puuhaa. Tätä kirjaa suosittelisin kaikille, jotka käyttävät tiettyjen valmistajien juoksukenkiä, matkapuhelimia yms. Made in China merkitsee nykyisin... no lähes kirosanaa, lukekaa ihmeessä, Welhotar suosittelee! Helena von Zweigbergk – Tulivuoren partaalla, kertomus perheen hyvin ansaitusta lomaviikosta Sisiliassa. Perheen, joka on itse vaarassa tuhoutua. Vanhemmat eivät pysty keskustelemaan ja lapsetkin oireilevat. Aika karua luettavaa osittain. Toisaalta, pari tapahtumaa saavat aikaan sen, että paluumatkan alkaessa näkyvissä on vähän toivoa tilanteen muuttumisesta. Suositan perhehelvetistä kiinnostuneille, muillekin, joita kiinnostaa perheen sisäinen kommunikaatio, syyllistäminen, opitut reagoinnit jne. 

 

 

VÄSÄHTÄNYT JA KANKEA! 

 

MELKEIN NORMILAUVANTAI

Jahas, melkein normilauantaita pukkaa. Nukuin kehnosti, karvatakamus jolisi minut taas hereille suht aikaisin. Mikäs siinä on märistessä, kun on ensin kuorsannut itse koko päivän vieressäni ja sen jälkeen vielä puoli yötä. Minäkin alan kadehtia kissojen elämää suuresti.

Tänään ei siis kirjastoon, koska se ei ole auki. Törkeää. Toisaalta, pino ei ole niin hirveästi huvennut, joten melkein metri on vielä lukemista ja viikko aikaa. Hyvä näin, pääsen pakenemaan todellisuutta vielä moneen kertaan ihan luvan kanssa enkä tarvitse siihen edes alkoa ,D Kirjoista nyt harvemmin tulee edes krapula, vaikka on sekin koettu! Kehnon, pitkän tiiliskiviromaanin jälkeen on melkein-krappis, sellainen mähnäinen olo. Miksi minä tuonkin menin lukemaan –fiilis. Että on niissä kirjoissakin omat vaaransa. Joskus löytää kirjan, jonka haluaa ehdottomasti omistaa ja alkaa armoton metsästys, mistä sen löytäisi halvimmalla – tai yleensä löytäisi. Kuin lähtisi sunnuntai-aamuna hankkimaan krapulahuikkaa. Pakko saada, muuten tämä ei helpota. Löytämisen ilo ja lopulta kirjan tulo postissa on taas kuin aamun ensihuikan raikas puraisu, se tuli sittenkin! Se on Minun! Ihan Oma!

Belgarion on tulossa tuossa aamupäivällä avittamaan kauppa-asioissa. Taas on viikon appeet haettava, myös erinäisiä tarvikkeita. Ette muuten usko – onnistuin taas, siis jälleen, hajottamaan vastikään vaihdetun lampun! Nyt ostan tilalle energiansäästölampun ja katson, onko sillä vaikutusta. Jos ei ole, ilmoitan asiasta talon huoltoon. Täällä on silloin oltava jotakin omituista nuissa sähköissä. Olenhan aikaisemminkin manannut samaa asiaa. Lamppuja kuluu, kaikki poksahtelevat samaan aikaan jne. Belgarion puhui energiapiikeistä.... se on harvinaista, mutta mahdollista. 

Eilen aamulla taas olin tekemistä vailla, laadin siis ohra-porganalaatikkoa, josta tuli tietysti ihan mielettömän hyvää. Samoin tein tipupiirakkaa, hyvää tuli siitäkin. En vain jaksanut oikein syödä. Reilusti yli puolet jäi odottamaan joko tätä päivää tahi huomista, mitä Belgarionille sitten tänään taas tarjoankaan. Lisäksi puuhastelin parin pikkusiivouksen parissa, erittäin pienen siis. Olisin halunnut laittaa parvekkeen kuntoon. Sitä taas en voi tehdä ennen ikkunoiden pesua. Tämä on järjetön kierre – odotan hra Ikkunanpesijän ylläri-ilmoitusta mielenkiinnolla.

Niin – ruokaa on taas haalittava, tein listaa ja se näyttää aina samanlaiselta. Vihanneksia kun ei voi listata etukäteen. Eräs toveritar jo huomauttikin, että Risman vihannekset ovat kehnon näköisiä ja tosi on. Itsekin olen ihmetellyt samaa, viimeisen n. puolen vuoden aikana Risman tarjonta on muutenkin mennyt alaspäin. Onkohan vetäjä vaihtunut? Nimittäin jopa Liiteri hakkaa nykyään Risman kesäkurmitsat, normikurkut ja muut – ja se on sentään aika paljon. Herkkareita ei Rismasta uskalla ostaa, viimeksi ostin ja sain limaisia ja hiukka haiskahtavia möllyköitä, jäks. No, pesin ja pilpoin ja paistoin, mutta tarkoitus oli tehdä täytettyjä herkkareita, joten ikävä ylläri. Vihannestsioski pelastaa joskus, mutta kun senkään tarjonnasta ei ole takeita (eikä siitä laadusta). Pakkasvihannesta on pakko ostaa aina jemmaan, jos muuta ei ole tai on epäilyksiä tuoreudesta. Ensin syödään äkkiä tuoreimmat pois ja sitten siirrytään pakasteisiin. En tykkää, mutta on vähän pakko! Kadehdin suuresti ihmisiä, jotka jaksavat vielä lisäksi Kittariin, minä en jaksa, se on liika iso kauppa kävellä. Vielä enemmän kadehdin etelämässä asuvia bloggaajia, joiden toriostokset ja ruokalistat saavat minut kuolaamaan. Oi miksi suomalaiset olivat niin jääräpäitä, että piti tänne asti vääntäytyä. Keski-Juurooppa olisi jo riittänyt minulle. Vaikka ihan vain Puola-Unkari-Alankomaat –akseli olisi jo tyydyttävää tasoa ,D Saati sitten Italia... jossa muuten ystävättäreni omistaa oliivipuumetsikön n. 80 km:n päästä Roomasta. Hän itse asuu tällä hetkellä Itä-Helsingissä ja toipuu edelleen pahasta aivoverenvuodosta. 

Tarkistin muuten Kummisedän hautajaispäivän, ähh, osuuhan se lauvantaille sekin! Minä vain taas hömelönä katsoin väärää kuukautta. Välillä on ollut hiukka keskittymisvaikeuksia, jostain syystä *apea virn*. En enää itkeskele jatkuvasti, mutta saan sellaisia minikohtauksia, tyyliin ”bääääääääh” jostain aivan mitättömästä asiasta. Ja tämä häslääminen. On se hyvä, että kuitenkin olin sairiksella tuon alkuviikon. Ties mitä olisin töissä tehnyt. Belgarionkin suhtautui vähän varovasti torstaina, kunnes tajusi, että olen oma omituinen itseni kuitenkin. Joskin varmaan vanhentuneen näköinen, nopsasti nimittäin, valvominen ja itku eivät sovi yhteen enää tällä iällä. Sen kirjaimellisesti näkee naamasta. Piste. 

Ja tavanmukainen katsaus Malmin säätilaan tänä lauantaina, pikku hetki vaan... Malmi makaa paikallansa, on lämmintä ja kosteahkon oloista, ei kuitenkaan sada.

----------------------------------

 

Purrrrrrrrrve, kaiffat! No nih, siihe sitt loppu heekut taas. Eilenkii vaan näin tipusta, sitäki oli nii vähä muka, ett mä en saanu ku biiti maistaa. Joo, tavisruakaa tuli. Sitt toi teki jotai porkanapuuroo uunis, hyvät haisut tuli, ku siäl oli tipupiirastkii. Mutt ei se mulle käyny, ku toi oli tunkenu siihe taas kaikkee purvelei ja sipulii ja semmost *huoh*. Se kans yhtää ajattele kissii! Mutt sitt se jotai taas häsläs ja putsas ja löys mun piäne musta boltsi, jeeeee. Mull oli tosi kliffaa ku mä pelasin pallii yksinää. Hirvee melu muute siitäki tuli, sano mami. Se on kans semmone kova ja piäni, ett koli-koli-naks-poks-koli-koli vaa kuulu. Ja tais olla vähä aikast (tai myähäst). Kaikki kliffa menee sillee vähä piälee. Mä ku innostun väärää aikaa leikkii väärii leikkei. Mutt mä oonki vaaralline yäeläjä, nih kerta! Jos alakerra koiruli herää, nii ni seki haukkuu välill. En mä ainaskaa hauku. Mamii välill, mutt hiljaa, sillee jäkätän vaa. Tänää tulee taas Poika käymää ja noi menee kaupoill ja tua mulle mun taravoit kans. Pakko, ku kert on viikonloppu. Mä tarviin safkaa ja purui ja heekkui ja kaakkei, laita listall mami, hei! Juu, skrivas se, hyvä sitt. Viikko on tiätteks kauheen pitkä aika! Eilenkii mä hoiteli viäl tota mamii, niinku viärihoiton. Ei se tykkää siit yhtää huanoo, ei tiäteskää, ku kilti ja kiva kissi makaa olkapäill tai toss käsiiin päälä. Ainoo vaa, ett pitää olla tarkkan, ett se pystyy silti lukeen. Muute siit voi tullakki hankala otus. Mutt oon ollut ihan kamalan kilti jo tosi pitkän aikaa, kuin mä oon osannukki =O Vaiks on se ollu vaikeet välill.... Täss fotos mä oon just korjannu mein rintteri – kaikki on kondikses >o<

Kliffaa loppuu Päästäist kaikill – toivottavast teill on sentää oikeit heekkui!

---------------------------

Vincent, kuulenko katkeruutta äänessäsi? Sinulle on varattu aamupalaksi lohiherkkua, odota vaan hetki...

Päivän slogan: On parempi, että et ala yksinäsi koluta pääsi sisällä – se on pelottavan vaarallinen paikka!

Päivän biisi: Neiti Kevät

Luettua: Cecelia Ahern – Suoraan sydämestä, suoraa hömppää taas, auts. Verensiirrossa leidi saa erään henkilön verta, josta seuraa outoja kokemuksia puolin ja toisin. Ei juonipaljastuksia, jos joku ihan oikeasti tämän tahtoo lukea. Hömppää pahimmoillaan, melkein. Luettavaa kuitenkin. En suosittele kuin hömpän perusystäville. Louise Penny – Kylmän kosketus, erittäin mukava dekkarituttavuus, tekijänsä toinen opus (ensimmäinen oli Naivistin kuolema, jos muistatte!). Tässä eletään pienessä kylässä Kanadassa, kylässä, jossa kaikki tuntevat toisensa. Kunnes eräs häiriötekijä ilmestyy kehiin, CC, omituisen ideologiansa ja tyrmäävän huonon käytöksensä kanssa. Curlingottelun yhteydessä CC murhataan kekseliäästi ja tästä seuraakin sitten pohdintaa ja paljastuksia. Melkein erinomainen dekkari kaikkinensa. Minä pidin, varsinkin Kanadan kuvauksesta, monimutkaisten suhteiden paljastuksista kylässä ja muusta. Oikein luettava, mutta ei hankittava dekkari, jota suosittelen kaikille. Ei mitään veristä, mutta kohtuullisen julmaa henkistä kärsimystä, tapahtumia ja muuta ahdistavaa(kin). Suosittelen!

PRLEEN KARVATAKAMUS ISKI TAAS KINTTUIHINI!

PITKÄN PITKÄ PERJANTAI ALUILLANSA

Kuten niin tavallista minulle, eiliset suunnitelmat menivätkin uusiksi. Leidi oli sairastunut, käynyt työarviksessa, saanut antipiloottikuurin ja määräyksen painua kotiin ja petiin – keuhkoputkentulehdus flunssan jälkitautina. Ääni ja mieli maassa sitten soitti iltapäivällä, että ei nyt pysty mihinkään, eikä ole edes lupa. No, vähän harmitti, mutta selviäähän tässä itsekin. Säästin piirakkaemmeet täksi päiväksi ja säälittelin kaverin sairaslomaa, jota hän sai vain yhden päivän, torstain – kun on tämä Munajuhla, viisi päivää saikkua, ei siis mitään ylimääräistä edes. Kehnoa tuuria, sano! Minäkään saanut kunnolla nukuttua, kökin hereillä vielä myöhään. Ei vain nukuta! Sitten aloin mielessäni kerrata, mitä kotona pitäisi tehdä, jo alkoi unikin maistua. Näin voi itsensä kätevästi valjastaa sekä uneen että kotitöihin.

Belgarion kävi eilen istuskelemassa, juttuamassa sekä tietysti syömässä. Varma tapa saada opiskelija kylään, on luvata hyvä lounas ,b No ei vaiskaan, hän kävi puolestani kirjastossa ja postissa. Nyt on kuulkaas pelottavan mieletön kirjaläjä odottamassa, semmoinen yli metrin huojuva torni. Lisäksi hän haki postista paketin – hah, siellä mitään kustantajalta ollut, Saksasta ostamani hame! On tämä maailma kummallinen juttu. Kannattaa ostaa Saksan iiBeistä hame, maksaa postimaksut ja se toimii, on paljon halvempaa kuin kotomaassa. Ja hame oli hyvä, semmoinen musta kesähame, pitkä loihkana, jollaisia minä pidän, yhteensä postikuluineen 9 juuroa, käyttämätön siis. Ei, tästä lokista EI ole tulossa muotilokia, mutta ostokset on pakko tuoda esille.

Lisäksi Belgarion poikkesi kaupassa hakemassa kaffetta ja pullaa sekä vähän lisäapetta, silloin vielä odotin, että kaveri tulisi myöhemmin. No, itse taas olin jo laittanut pullukat kanankoivet uuniin. Muuten, jos kanankoivissa on hyvä marinadi (ja näissä oli, paksu tomaattipohjainen sellainen), kannattaa kääntää koko paketti pariksi vuorokaudeksi ylösalaisin ennen valmistusta. Silloin se marinadi marinoi ne koivet, ei vain luupuolta! (Haa, keittiövinksu muodin lisäksi, en olisi uskonut!). Paistelin ne rapean mehukkaan kypsiksi ja vängersin pesofatillisen saladoa kylkeen. Olipas hyvää, kerran vuoteen kun syömme nuita koipisia! Jälkkäriksi oikein vaffat kaffet ja mähnäpullaa (-> vaniljakräämipullaa siis). Örps, ei muuten maistunut ruoka enää koko iltana. Sen verran oli tavaraa. Koko ruokaympyrä, kirjaimellisesti, tuli syötyä ,D Poika oli oikein tyytyväinen. Hän sai myös mukaansa kirjoja, jotka täälläkin on arvosteltu, peräti kolme häntä kiinnostavaa opusta löytyi. Tosin tenttiviikko on tuloillansa, mutta välipalojakin tarvitaan, eikö? Kun ei ollut antaa ruokaa, annoin siis kirjoja.

Kummisedän monttubileet (kuten Hörhö sanoi) pidetään 25.4. päiväsaikaan. Tytöt kyselivät, saanko itseni järjestettyä sinne. Yhtään empimättä vastasin tulevani, samoin Belgarion, jos ei tentti ole suoraan samaan aikaan. Minä nimittäin lähden työstä, vaikka en saisi lupaakaan. Täytyy ensi viikolla tilata etukäteen pieni puska, me emme millään ihme vermeillä aseistaudu, pitäydymme punaisissa ruusuissa. Mutta kun, muistaen taas taksohankaluudet ja muut, on pakko ennakoida kukat ym. etukäteen, että kaikki toimisi edes jotenkin. Kun en uskalla oikein luottaa näihin aikatauluihin jne. No, tällä kertaa laitan Iisalameen pyynnön, jota he eivät voi vastustaa. Onhan tällaisessa asiassa joustettava, esim. siirtymisessä muualle muiden aikataulun puitteissa jne. No, tytöt toimittavat lisätietoja vielä, met odotamme.

Tänään siis on se pitkän pitkä perjantai, ainakin se lapsena oli sitä. Ei saanut lähteä kylään tms. Onneksi minulla jo silloin oli kirjat! Niin on muuten nytkin ,D Lisäksi aion tehdä tipupiirasta ja laittaa sen jälkeen uuniin ohra-porganalaatikon muhimaan, samoilla lämpimillä. Ehkä vähän siivoilen paikkoja, joita ei usein siivota esim. klaffisoffan alakerran tai jotakin muuta, lukemisen ja nettiseikkailujen välissä. Juu, jos olette liikkeellä, on täällä iso tipupiiras heti aamupäivästä tarjolla. Saa tulla maistamaan, voin jopa tarjota teet tahi kaffet! *leikkii höveliä*

Mutta nyt vaihteeksi pieni ulkoilu aamunikotiinien parissa... hetki vaan! Malmi makaa paikoillansa, kaikesta huolimatta.

---------------------------------

Purrrrrrve, kaiffat! Hei, hei-hei mä sainki eile isoo tipuu =O Mami paisto jättikoipisii, mä vahdin niit toss koko aika, uuni viäress. Tai ei siin viäress voinu olla koko aika, mutt kävin aina tsiigaas ja ilmotin sitt, ett hyväss kondiksess on muanat, joo. Eihä mami voinu vastustaa ja ku Poikaki tuli. Se riipi mulle sitt biittei siit hirrrrrrmuse hyväst lihast, oli kuulkaas njamskista. Miks meill ei oo tommost useemmi! Ihan on heekkuu, tosi heekkuu siis niinku. Mä söin nii paljo ku annettii. Vaiks toi sano, ettei koivis paljo lihaa oikee oo, luit vaa, ja hirmu hualellisest se perkas mulle paloi. Tulin mä nii täytee, ett simahdin sitt sänkyy enkä jaksanu Pojankaa kans kauheest enää olla. Aatelkaa nyt, masu täyn hyvää roipentelii ja ihanan sekane sänky, mmmmm. Taas noi nauro, ett mä kuarsin täpöllä, okei okei. Mutt ei tarvii nauraa, mä oon jo sen ikäne kolli, ett mull on lupa kuarsii! Oli hyvä päivä joo. Paitti ett mä piristysin sitt, ku toi meinas jo goisii. Valvo seki kyll myähempää, me vähä hiiviskeltii täälä ja semmost. Nukuttii sitt kummiskii. Enkä herättänykkää orjaa ku vast pual neljält, niinku vähä myähäss jo. Enks ookki kilti? Huamenn noi menee taas kaupoill, vaiks Poika jo eile kävi. Mulle tuadaa taas muanaa ja kaikkee, mami lupas, kaikkee (no ei varmasti, toim.huom.). Ja Poikaki tulee taas. Kissinpäivii, sano. Mamikii koton, vaiks vähä jotenki apeen olone se on. Vollas se eileskii, vaiks luuli, ett mä en hiffaa. Ihan vähä vissii vaa. Se lukittaa hirveest ja skrivailee tai sitt se väsää jotai pikkujudekoi, omituine häslääjä. Juu, ei tääll sitt sen ihmeellisempää, mä pidän mamii edellee viärihoidoss aika paljo. Se tarvii sitä ihan selväst, siis niiku mä meen makaa sen olkapäill nassu nätist, ett se melkee näkee lukee ja sillee. Sitt sill on parempi fiilis, ainaki se välill sanoo mulle jo vähä narisevastki, tsihih. Juu, täss fotoss mä edellee korjaan mein rintterii. Nyt ajetaa semmost... semmost niinko mallikappalet tai jotai...

Kliffaa päivää kaikill – paljo heekkui teill, joill syädää päkättimii ja kermoi sun muit judekoi *kade huoks*!

---------------------------------------

Vincent, kyllä sinullekin on omia herkkuja jömmassa!

Päivän slogan: Minä pelkään sitä, että vielä joku tulee sanomaan: Otan osaa! Saatan alkaa joko itkeä välittömästi tai kirkua pelkkää väsymystäni. Tiedän, että ihmiset tarkoittavat hyvää, mutta...

Päivän biisi: Paint It Black

Luettua: Kathy Kelly - Rakkauden kielioppi, dharmatiikkaa, salattuja tunteita, menneisyyden ahdistuksia eli siis varsinaista hömppää kaikkinensa. No, luettavaa sellaista, mutta ei nyt taaskaan saa minussa aikaan mitään muuta kuin toivoa, että opus loppuisi nopeasti. Plussat Irlannin kuvauksille. Hömpän kavereille, vassokuu. James Patterson – Lontoon sillat, Axel Cross –jännäri jälleen eli kohtuuhyvä poliisiromaani. Kettu on ilmestynyt jälleen maisemiin ja jättää tahallaan jälkiään, kuvioon on ilmestynyt myös Susi. Pari kylää häviää maan pinnalta, Susi uhkaa myös isoja kansainvälisiä kohteita. Crossin periviholliset siis vauhdissa ja Axel toimii. Lopputuloksena tietysti hyvisten voitto, aivan varmaa ei kuitenkaan ole... jäikö Susi kuitenkin henkiin? Suosittelen poliisijännäreiden kavereille, tässä sitä toimintaa riittää, ei nyt ihmeesti kirjallisia ansioita. Timmi paketti kuitenkin, suosittelen melkein aikaisempien opusten lukemista, koska useassa kohdassa vedotaan menneisiin tapahtumiin. Kate Mosse – Krypta, no en ymmärrä miksi tästäkin on taas kohkattu. Historiaa ja rhomantiikkaa, tarot-kortteja ja mystisiä tarinoita. Tarina kulkee kerroksina 1891 ja 2007 vuosina, naisten tahdittamana tällä kertaa. Ei juonipaljastuksia, tämän jotkut kuitenkin ehdottomasti haluavat lukea itsekseen. No, historia on ihan ok, vaikka ei uskottavaa olekaan, samoin nykypäivän tapahtumat eivät oikein kanna. Mutta Taviskoodin ym. kavereille ihan sopivaa luettavaa. Minä en ehkä oikein osaa arvostaa tätä(kään) lajityyppiä.

 

 

TÄYTYY KOITTAA RYHDISTÄYTYÄ! 

HILJAISELOA JA MIETINTÄÄ - ENIMMÄKSEEN

Kumma juttu, saan sentään jotenkuten nukuttua. Enkä näe painajaisia, en mielestäni näe unia juuri ollenkaan. No, hyvä näin, vaikka iltaisin vähän pelottaa, josko tultaisiin kauhuviiteoitten kanssa kylään! Nyt on tullut kirjoiteltua, enemmän ja vähemmän. Enemmän, mutta teksti on vailla fiilistä, sellaista niukkaa tavistavaraa, jota en ikinä kirjoita normioloissa. Toisaalta, se tekee ihan hyvää saada edes se aikaiseksi siellä toisaalla, ne kun taitavat tykätä sellaisesta enemmän kuin minun vuodatteluistani.

Hörhökin on lomilla. Kerroin Kummisedän poistumisesta, Hörhöllehän tämä on tuttua, kavereita kaatuu viereltä vuoden aikana niin kovin monta. Hänen mielestään kaikilla on aikansa syntyä ja aikansa kuolla, emmekä me itse tiedä tai voi paljolti vaikuttaa oikeastaan kumpaakaan. Hörhöfilosofiaa parhaimmillaan. Oli jopa tulossa tänne, en luvannut, kunto oli sitä luokkaa (Hörhön siis, hei!) ja hänelläkin asioita vielä hoitamatta. Mutta tietoa on nyt levitetty, tutut ainakin tietävät.

Kummisedän toinen tytär, A. käväisi pikaisesti hakemassa avaimet. Ovat sopineet taloyhtiön kanssa, että se hoitaa siivouksen, tiedättehän, on näitä virmoja, jotka eivät mainosta mitä siivoavat... Eli tytöt ja äiteensä tulevat sitten siistiin kämppään pistämään tavarat kasaan. A. oli tosi surullinen, oli lyönyt luurin korvaan isälleen juuri ennen tämän kuolemaa. Ei ollut ehtinyt puhua, Kummisetä oli ollut jurrissa, A. on varsin temperamenttinen likka kun sille päälle heittäytyy. Nyt sitten vain todistelin, että eihän se nyt mitään, satoja kertojahan olet muuten keskustellut. Eikä asioista voi tietää etukäteen, koskaan, ikinä. Rauhoittuihan hän siitä, puhuimme sitten muita asioita, muistelin vähän ääneen, hänelle jäi ainakin kuulemma ihan hyvä olo. Kerroin taas samat kuin S:llekin, kuinka menin sisään jne. Tosin kerroin vähän reippaammin, A. on realisti ja tietää, mitä on tapahtunut, kyllähän hän arvasi minun fiilikseni. Kiire hänellä kyllä oli, vauva odotti kotona. Sovimme, että nähdään porukalla sitten, kun tulevat tyhjäämään tuota asuntoa. Mutta tässä juttu, jonka kerroin hänellekin....

Saattaa olla, että olen tämän aiemminkin lyhyesti maininnut. No, kuitenkin, taas kerran istuimme iltaa ja pohdimme maailman menoa. Kummisetä suuresti kadehti, kun hoivailin siinä samalla Vincentiä, annoin ruokaa, karkkia, rapsutusta jne. Hän huokaisi ja sanoi kovasti kadehtivalla äänellä, että seuraavassa elämässään hän ehdottomasti haluaisi olla kissa. Naureskelin siinä ja kyselin miksi. No, ovet avattaisiin, ruoka tuotaisiin eteen, voisi olla miten nirso tahansa, asiat hoidettaisiin, ei vaadittaisi mitään, saisi makoilla auringossa ja kivan tädin sylissä paijatettavana ja pehmoinen sänkypaikka olisi taattu. Ja ei, ehdottomasti ei ulkokissana eikä mitään valjasulkoilua, sisätilat ja lasitettu parveke... Kysyin, olisiko hän valmis siihen, että myös tehtäisiin se pakollinen, mitä nyt poikakissoille tehdään. Hetken mietittyään ja asiaa hartaasti tuumittuaan Kummisetä sanoi, että kyllä – kyllä sellainen kunnon kollin elämä hyvässä kodissa mukavan naisihmisen kanssa voisi olla jopa yhden munien menetyksen arvoista! Että katselkaapa lähiaikoina ympärillenne, myös eri kissataloissa. Jos luoksenne pyrkii vähän ylikarvoittunut ja ränsistynyt, ei enää aivan nuori kolli, ottakaa ihmeessä mukaan. Siinä saattaa olla Kummisetä! =D

Muuten elo Welhottarelassa on rauhallista, itsekin olen suht. rauhoittunut. Välillä kesken kaiken alan vänistä – joku pikku juttu laukaisee asian. Sain eilen myytyä yhdet kengät, toinen koipivammakko sai oikein hyvät kenkimet äärihalvalla. Haluan päästä vähän eroon noista tavaroista, joita en vain käytä! Sain eilen jo laitettua ruokaakin ja syötyä, reipas Polka! Vihanneskeittoa, vaffaa ja kuumaa, oli nimittäin tosi vilpoista ja kävin ihan ruiskussakin eilen *taputtaa itseään päähän*! Tänään Belgarion lupasi pistäytyä ja käydä puolestani kirjastossa ja postissa. Nyt ei ole varaa tuhluuttaa yhtään vapaa-ajan matkaa. Niitä tullaan tarvitsemaan loppukuusta, kuten arvaatte. Eli vain kauppa- ja kirjastoreissut, 4 – 5 matkaa ja yksi Hakiksen reissu, muut on pidettävä jömmassa. On ne hautajaiset ja muuta. Tyttöjen luonakin ehkä pitää käydä, eivät olleet vielä ihan varmoja kaikista järjestelyistä. A:llakin opinnot vaiheessaan ja työharjoitteluosiokin kesken, vauva hoidettavana, mies käy töissä ja samalla myös opiskelee, huhh. Raskastahan tämä heille on, mutta onneksi heitä on kaksi ja ovat hyvissä väleissä. Ainahan eivät siskostenkaan välit ole maailman parhaat. Yritän pitää heihin nyt yhteyttä, olisi sääli, jos meidän suhteemme katkeaisi kokonaan. Olen kuitenkin tavannut tyttöjä, he ovat tavanneet Belgarionia ja minua, minä olen Iso-Täti eli vaavin tätsykkä ja kaikkea sellaista.

Tänään malmilainen ystävätär on tulossa iltasaunaan, ehkä otamme siiderin tai pari. Puhumme asiaa ja varmasti myös asian vierestä. Hän nimittäin löysi ex-miehensä samalla tavalla, pari päivää kuoleman jälkeen, viedessään tytärtä tapaamaan isäänsä. Vain 45-vuotias kaveri, mutta myös alkoa ym. taustalla. Syynä oli ollut massiivinen aivoinfarkti, oli ehtinyt (tutkimusten mukaan) sängystä olohuoneen puolelle ja siihen kaatunut. Siitä leidille jäi tuolloin hirmuisen pahat fiilikset, syytteli itseään ja kävi terapiassakin vähän aikaa. Onneksi tyttö oli niin pieni, että ei tajunnut muuta, kuin että ”isi oli nukkunut lattialla”. 

Tämä on taas tätä tajunnanvirtaa, yhtä ja samaa asiaa. Sorgen, lukijat, on pakko kirjoittaa ulos kaikki, kun ei oikein ole ketään kenelle soittaa parin tunnin välein...

Outoa tapahtuu muuten kasviviitakossani: tyhjissä purkeissa alkaa kasvaa taas jotakin. White Habanerot, joista kaksi ensimmäistä tuupertui, purkaa nyt syvyyksistään vihreää roppakaupalla. Kaksi erilleen istutettua Rainbow Chiliä punkeaa vartta ja jo uutta lehteä. Kudzut pitää ehdottomasti saada jo kohta eri purkkeihin. Outoa. En vielä uskalla heittää mitään itämätöntä pois – kummallisia mullan alta nousuja siis.

------------------------------------

Purrrrrrrviska, kavrut! Joo hei, mami tääll väkertää kaikkee piäntä ja skrivaa ihan hulluna. Eilenki aamull ja sitt pitki päivää se vaa luki ja skrivas kaikkee. Mä kyll pidin hualta, ett aina ku se tuli sänkyy, mä menin viärihoitaa sitä. Ihan sillee kunnoll toho olkapäill, ett se tiätää, ett mä hualehdin. Ja mä oon ollu ihan hurrrrrrrrrrjan kilti, ette varmaa ees usko kuin kilti oon ollu. Mä tiän ett sill on vähä paha olla, kai mä sen nyt huamaan, nii ni sillo pitää olla toiselle kilti. Ja mä saan sitt kans vähä heekkui, eile tuli aamull semmost tosi hyvää, päiväll vähä kehnompaa ku se ite mätti taas niit vihanneksei. Mutt hei keitti kuiteskii jotai, parempaa päi ollaa menos. Mä tiän, meill on fisuliiniiki pakkases. Se lupas nimittäi Pojall lounaan (vai oliks se joku muu, koilline?), ku se tulee tänää. Jos mullekki irtois jotai? Muute tääll eile on käyny ihmisiiki. Aatelkaa, toi sano sill yhdell oudoll ihmisell, ett mä flöittaan, ett munt ei kandee viaraan silittää. No tota *nolo virn*, onha se oikees. Mutt ett heti ovell sanomas viaraall tommottis! Ikävä orja mulla, nih kerta. Melkee koskaa suaraa hyäkkiny... no joskus, joo, mutt ei sitä lasketa. Mä täss lötköilen ja oottelen mun kaakkei. Toi unohti ne! Ja hei, täss on must foto. Eile vähä taas korjattii tota atk-kalustoo ja mä täss tarkastan, ett rintterin piuhat on varpisti oikee asennettu – kyll ne on! Huamatkaa mun päättäväine ja tarkka ilme >o< Kissihelppari, karvatakamustuki, tsihih!

Kliffaa päästäise alkuu kaikill kavruill – päkäheekkui ja muuta (mitä mä en saa, möks)!

Vincent, mitä minä tekisin ilman sinua?

Päivän slogan: Kevään tullen olkaa tarkkana tuon vihreän kanssa – mikä tahansa saattaa alkaa kasvaa!

Päivän biisi: The End

Luettua: Jo Rees – Kostajattaret, toimintaa, jännitystä, seksiä ja lisää seksiä. Komeita miehiä, upeita naisia, shampanjaa ja stilettikorkoja, rahaa, väkivaltaa – ja lisää toimintaa. Ei sovi minulle tämä genre, ei ollenkaan. Mutta tämä on vaihtoehto tietyn tyyppiselle hömpälle. Jos siis pidät nopeista tapahtumista ja äkkikäänteistä, kohtuusimppelistä juonesta, älykkäistä naisista sekä näiden siististä kostosta ja taas seksistä, tämän voi lukea. Minä en ihmeemmin pitänyt, mutta tälläkin on oma lukijakuntansa... Lisää asiasta siellä toisaalla. Jan Costin Wagner – Vaietut vuodet, 33 v. sitten tapahtui pikkutytön murha. Nyt on tapahtunut jotain saman tyyppistä. Kirjassa yksi kertojista on todistaja, ensimmäisen murhan silminnäkijä. Tämä tuo kirjalle melkoisen oudon pohjan, tarinaa tarkistelee vinkeällä tavalla. Suosittelen älykkäiden dekkareiden kavereille, ei tämä mitään huippua ole, mutta ratkaisu on melko epätavallinen ja tyylikäs omalla tavallaan. James Patterson, Maxine Paetro – Viides ratsumies. Outoja potilaskuolemia sairaalassa aletaan tutkia, Naisten Murhakerho saa töitä kuten myös syyttäjä ja poliisit. Tuomioistuimessa oikeudenkäynti tuomitsee sairaalan hoitovirheistä, mutta tekijä on oikeasti kyllä olemassa. Eikä hän ole se henkilö, jota kaikki syyttävät, sen voin paljastaa. Loppu on todellakin odottamaton. Suositan, vaikka tuo tylsästi käännetty Naisten Murhakerho saattaa käännyttää lukijoita. Kirja on älykäs, hauskakin, fiksu ja juoni on tyylikkään yksinkertaisen oloinen, vaikka totuus onkin toinen. Varsin luettava poliisiromaani, kokeilkaa tätä (niin ja edellisiäkin kaksikon teoksia!). Ja sitten pas... ei kun sokerina pohjalla: Ave Koskela - Hemmo, iskän poika. Zum Teufel teki taas kulttuuriteon eli julkaisi Pahkiksen parhaita (myös Hemmo-albumissa ja Potsissa) ilmestyneitä Hemmo Paskiainen –tarinoita kokoelmana, kovat kannet ja kaikki! Joka ei Hemmoa tunne, on jäänyt paljosta paitsi. Nuoriso tarttukoon Paskiaiseen nyt sen ansaitsemalla kunnioituksella ja arvostuksella jatkaakseen sukupolveni perintöä *upeeta, eikö*. Tätä suositan jokaiselle, vain pari sivua törkyä ja maailmankirjasi ovat taatusti sekaisin, varsinkin kun isi Armas Paskiainen on myös kova luu ,D Ehdotonta sarjisaatelistoa kotomaasta – kannattaa hankkia vaikka itsellensä, hinta ei päätä huimaa ja tästä voi tulla jopa keräilykappale, painos ei ole jättisuuri! Suosittelen jokaiselle, jolla ei omaa Paskiaista vielä ole. Hanki se! Lisää tästäkin siellä toisaalla...

 

 

HILJAINEN, MUTTA TOIMIVA! 

PS: Vuodatuksen suosikit ei näytä päivittyvän oikein lainkaan, hmph! Muutenkin on taas ongelmia... kututtaa....

 

APEAA JA HILJAISTA - ELÄMÄ JATKUU?

Vähän hiljaista ja apeaakin on tällä hetkellä. Sain sentään nukuttua viime yön, en muista edes nähneeni unia. Onneksi. Uudelleen en mene nukkumaan, silloin tulee taatusti painajaisia enkä halua nähdä mitään ikävää nyt vähään aikaan!

Hain sitten eilen aamulla työarviksesta sairaslomaa terkkarilta. Vähän vanhempi leidi, joka puhui ihan järkeviä, kun suoraan kerroin tilanteen. Antoi parikin hyvää neuvoa ja kirjoitti sen 3 pvää sairista, joka oikeasti on tarpeen. Kun sitten töissä sanoin työkaverille, että minä nyt menen, jään sairikselle, hän katsoi vain kummissaan. Olinhan yrittänyt jo raapustaa jotain töitäkin. Sitten aloin itkeä ja parilla sanalla kerroin tilanteen. Leidi valahti aivan kalpeaksi ja suorastaan hääti minut kotiin, sanoi vielä, että käy lääkärillä ja hae lisää lomaa jos tarpeen. En usko, että on. Kyllähän tämä koskettaa minua, toki. Enemmän tämä koskettaa Kummisedän lapsia ja ex-vaimoa, eli läheisempiä ihmisiä. Suhtautuminen kuolemaan on vaan meidän osastolla nykyisin aika pinnalla, niin moni on lähtenyt. Yksi henkilö tod.näk. lähdössä – emme ole varmoja, hän on piiitkällä sairaslomalla eikä ole suoraan kertonut meille, P-P:lle tietysti, mutta hänhän ei voi asiasta muille puhua. 

Taksokin soitti minulle, että tarkoitanko tosiaan, että minut pitää hakea näinpäin, pois töistä heti aamulla (tuttu kaveri). Kerroin hänellekin vähän, että tulisi ja noutaisi äkkiä. Kyllä takso tuli ja kaveri vei kotiin, oli vain hiljaa ja katseli minua huolissaan. En minä mitään siinä, yritin lukea. Varmisti vielä, että pääsen kotiin, olen kunnossa. Kiitos takso J., huolehtivainen kaveri! Taksojakin on moneksi...

Sain Kummisedän toisen tyttären eli S:n kiinni puoliltapäivin, hänkin oli käynyt töissä ja loppuviikko hänellä on muutenkin vapaata. Jotenkin hän ei selkeästi ole vielä tajunnut asiaa, ehkä se shokki ja menetys ym. tulee vasta myöhemmin. S. oli täysin entisensä, pirtsakka ja tehokas sihteeri, jolla oli hommat hoidossa. Tytöt järjestelevät hautajaisia, eilen kokoontuivat porukalla suunnittelemaan jne. Kerroin, miten olin sitten löytänyt Kummisedän ym. (erittäin kaunis ja sensuroitu versio) ja juttelin muutakin. Sanoin myös, että jos vain haluavat ja tarvitsevat apua tms. voivat aina soittaa minulle. Toisaalta, siskokset ovat erittäin läheisiä ja äitinsäkin asuu aivan vieressä, joten heistä on nyt seuraa ja tukea toisilleen. Hyvä niin! Ja erittäin hyvä, että S. ei tiedä kaikkea, hän kun ei uskalla lukea edes kauhua sipaisevia kirjoja yksinään, saati sitten katsella leffoja, joten... 

Soittelin myös hra Ikkunanpesijälle, ihan ikkunoiden pesusta, mutta myös kertoakseni tästä tarkemmin. Hra on hyvä kuuntelija, kun on selvänä. Eli puhuin pitkään, teki ihan hyvää. Hän lupasi tässä minä päivänä nyt ehtii, tulla hoitelemaan nuo ikkunat – se ei kauaa vie. Samalla hän lupasi käydä Kummisedän luona nopeasti viemässä pahimmat roskat ja pullot pois. Sanoi kyllä pystyvänsä sen tekemään. Sanoin jo S:lle, että en halua heidän näkevän sitä sotkua, että jos sopii... soitan myöhemmin sitten uudestaan. Huoneisto oli nimittäin kuin kantopommin jäljiltä, on parempi, että tytöille jää mukava muisto asunnostakin! Sitäpaitsi tajusin, että siellä haisevat myös vanhat roskat, mädäntyneet ruuat ym. Keittiön ikkunat olisi käytävä avaamassa, samoin parvekelasit, että koko kämppä raikastuisi edes vähän. Pääsevät sitten jakamaan tavaroita ja siivoamaan. Hoitamaan käytännön asioita, jotka pitävät taas ajatukset poissa muista asioista.

Itte Minä tässä olen lueskellut, välillä tietysti muistellut Kummisetää, hyvässä ja pahassa ,D Yritin kirjoittaakin, ei siitä oikein mitään tule. Hyvin lyhyen tekstin sain väännettyä, ei minkään arvoista. Mutta joistakin rutiineista on pidettävä kiiinni. Esim. päivityksestä! Fyysisesti minulla on jatkuvasti kehno olo, lievästi etoo. Ei tee mieli syödä, mikä on edelleen hyvä asia. Eilen sain väkisin syötyä vähän salaattia ja pari keksiä. Kaffetta kyllä ja iltayöstä näkkäripalasen. Hah, tällaista kuuria en kyllä toivo kenellekään. Lisäksi nenässäni kaikki hajut tuntuvat vahvistuvan, juu nou. Eli tänään on myös iso pyykkipäivä, aion pestä pari koneellista pyykkiä. Lisäksi eräs leidi on tulossa katsomaan kirpparivalikoimaani, niitä kenkiä nyt lähinnä. Elämän on jatkuminen kuitenkin. Rutiineista on pidettävä kiinni, sänkyyn ei saa jäädä makaamaan kuin vähäksi aikaa kerrallaan!

Ja nyt parvekkeelle, magnesiumia kehiin ja katsastamaan säätila!

--------------------------------------

Purrrrrrrrviska, kaiffat! Mamiska on ollu iha outo. Se puhuu kyll mulle ja sitt se itkee välill. Kyll mäki tajuun jo, ett mä en enää nää mun Kummisetää, mun omaa Kummisetää. Ei se enää tuu leikkihaukkuu ja pyärittelee ja leikkikiusiin mua ikinä. Se on menny pois, toivottavast se on siälä, miss se entine kissiki, se Emppu! Niist on seuraa sitt toisillee, joo. Mä yrittäny lohduttaa mamii, eilenkii makasi sen olkapäill ku se luki eikä se ees häätäny mua pois, paijas vaa. Ja mä oon saanu hurrrrrrjan hyvää heekkuruakaa. On se must hualehtinu, ja muutenki. Ei oo jaksunu leikkii vaa. Ei se kyll oo huutanukkaa, en mä oo mitää tehnykkää. Munki pitää nyt olla sille kilti, jos sill on kert paha olla. Se sano ett sill on ja höpis jotain tsykophysiikast, mä tajunnu mitää. Mitä välii, mutt ku ruakaa ei oo tehty! Jotai rehui se söi, mutt ei jaksunu niitäkää. Kaffet se vetelee ja jotai näkkärii yälä. No, ei oo mun asia. Kunha se pysyy kondikses ja mä kans. Ei meill hätää oo, Poikakii on luvannu tulla käymää ja semmost kaikkee. Me pärjätää, hei, meit on kaks! Fotoo ei oo, mä goisin taas eikä mua sillo kuvata, nih kerta. Toiste sitt, mami ettii tähä jotai sopivaa.

Mä toivon muide orjill kliffempaa päivää, vaiks ei meilkää tääl hätää oo!

-------------------------------

Vincent, ainoa rakastettuni!

Päivän slogan: Ei kuolleita pidä pelätä vaan eläviä!

Päivän biisi: Ei elämästä selviä hengissä

Luettua: J. R. Ward – Pimeyden rakastaja, uusi vampyyrisarja alkaa. Tämä kumoaa eräitä sterotypioita vampyreista ja tuo esiin aivan uuden rakennelman vampyyrihierarkiassa, uusia tapoja ja sanontoja. Sarjan ensimmäinen opus! Ensimmäiseksi tulee mieleen, että tässä hekumoidaan vähän liikaa seksillä ja väkivallalla, tunne häipyy kirjan loppua kohden ja sitten pelataan jo enemmän historialla ja totuuksilla, traditioilla ym. Minä pidin, erinomainen alku. Odotan seuraavaa osaa ja suosittelen kaikille vampyyreista kiinnostuneille, tämä EI siis ole mikään pure- ja ime –juttu, ei ollenkas. Hynninen, Keitele, Lehti - Neljä kertaa nopeammin kuin pännällä – konttoritekniikan historia. Savitauluista digitekniikkaan, historian keksintöjä, joista on tullut jotakin mainittavaa. Outoja koneita, joiden tarkoitusta voi vain arvailla. Sääli, että kirja on pikkuisen kuivahko, suurin osa menee eri konttorikone- ym. firmojen ”mainostamiseen”, suurin osahan on lopetettu. Mukana on hauskaakin, minua joukkoon sirotellut vanhat mainokset ilahduttavat suuresti, varsinkin kirjoituskonepuolella. Ja niin, minä nyt olen niin vanha, että muistan miten telefax ja fax sekä IBM:n suuri ihmetys, pallokone, jossa oli korjausnauha, ilahduttivat aloittelevaa konttorirottaa takavuosina. Suositeltavaa luettavaa alan harrastajille (?) sekä innokkaille ja motivoituneille työntekijöille *tshihh*. Lukekaa kursorisesti pois, jos tulee vastaan – on tämä sentään sen arvoinen. Torey Hayden – Lapsi muiden joukossa. Jälleen Haydenilla on hoidetttavana uusi erityisluokka, johon liittyy myös erään lapsen äiti ja hänen ongelmansa eli alko, perhehankaluudet ja muut. Luokka on heterogeeninen, tapaukset moninaisia, mutta Hayden pelastaa jälleen. Mikähän siinä on, että tämä leidi kirjoittaa aina kaiken, missä hän on pätenyt ja pystynyt jne. No, tässäkin vain eräs lapsi voi myöhemmin huonosti, muilla menee kohtuuhyvin. Hayden siis leikkii taas maailman pelastajaa, kuten aikaisemminkin olen sanonut. Luettava opus, jos olette ensi kertaa Haydenin kyydissä. Jos ette, tämä on sitä samaa kuin ennenkin. Jahas, ja tiedoksi, että posti on tuonut kaikkea kivaa. Nyt tuossa pöydällä on pino, jossa odottaa mm. suuri suosikkini Hemmo Paskiainen, asiasta myöhemmin lisää – kiitokset lähettäjälle *leveä virn*! 

Ihan lopuksi – kiitokset TEILLE KAIKILLE, jotka olette lukeneet eilisen postauksen ja/tai jättäneet viestejä! Arvostan sitä enemmän kuin ehkä luulettekaan...

 

 

MELKO HILJAINEN WELHOTAR!