Eipä voisi paljon kehnommin enää nukkua. Parempi olisi ollut valvoa, mutta toisaalta, kolme erilaista uniavitetta nautittuani olisin varmasti ollut pöpperöinen siihenkin. Niin että tuota, kehnoa unta nelisen tuntia. Kättäkin alkoi vaihteeksi särkeä täpöllä, vaikka en tehnyt eilen mitään. Olisiko päivän viipeellä (kirjoitin noin, nyt saisi taas kirjoittaa viiveellä – kuulin ja tiedoksi teillekin!) saapunut särky rankasta siivoamissessiosta? Parempi nousta ja lipaista aamupala sekä mömelöt, alkaa päivitellä *muahaah, sanaleikki, huom!*!
Varastolle pitäisi, taksot on tilattu ja sain oikein kauniin vahvistusmeilinkin. Saa nähdä, miten aikataulut taas toteutuvat. Tällä viikolla ei olekaan mitään erityistä, ehkä yksi postikeikka tulee. Materiaalia pitäisi olla tulossa, erilaista. Kirjoja on luvattu ja muutakin, minä vain odotan... Minua vähän pelottaa mennä Varastolle! Kun lähdin, sepustin jotain sekavaa työkaverille. En haluaisi, että kukaan reagoi asiaan millään tavalla. Minä vain tekisin mieluummin työt, joita varmasti on kasaantunut ja rehkisin itseni väsyksiin. Olisi toiveita saada ensi yönä unta, vaikka sitten kipeämpänäkin. En ole mitenkään innostunut vatvomaan keidenkään kanssa tätä Kummisedän kuolemaa – se ei ole työpaikan asia. Se on heidän asiansa vasta sitten, jos se vaikuttaa minun työhöni jollakin tavalla. Ja se nähdään vasta tänään tai tällä viikolla. Siihen asti soisin, että antaisivat minun olla rauhassa.
On minun kyllä annettukin olla rauhassa, kaikin puolin! Ei ole paljon puhelin vihellellyt Hyviä, pahoja ja rumia, vaikka me kaikki olemme paikalla samassa persoonassa. Josta tulikin mieleeni, että puhelin alkaa vedellä viimoisiaan... näppis ei toimi enää kunnolla, kortti luistelee sisällä jne. Argh, en minä halua mennä ostamaan mitään uutta puhelinta, prle! Kukaan muu kuin Belgarion ei ole käynyt torpassa. Kissakin on ollut suht asiallisella tuulella. Ulkomaailmaan en ole viikkoon ollut paljonkaan yhteydessä, hätinään uutiset kuunnellut raatiosta, pari kertaa lukenut Höskän nettiversiota. En kyllä usko menettäneenikään mitään. Lepoa on siis tullut melkoisen riittävästi. Laskin juuri, että kolme vajaata viikkoa, pari täyttä työviikkoa ja kas, Welhottarella on lomaviikko. Sitä sopii odottaa. Loma, jonka aikana pitäisi ainakin käyttää karvatakamus elukkalääkärillä, itse pitäisi hammassellaiseen, mutta en taida viitsiä (-> lue: en ole varannut edes aikaa). Jospa silloinkin vain keskittyisin olennaiseen eli olemiseen. Kertaalleen voisi riipaista pienet päiväkännit, antifasistiset sellaiset. No, turha tässä on mitään suunnitella – kaikki voi muuttua niin kovin äkkiä.
Eilen ryhdyin tekemään muutamaa soijapihveliä, yllättäen (kuten aina) siitä paisui kirjaimellisesti isompi taikina ja tulikin koko pellillinen pieniä soijapihvejä. Harmi kyllä, taikina jäi hiukkasen liian kuivaksi. Eli hyviä, mutta kuivia pihvejä on nyt lautasellinen jäljellä. Söin pari eilen lounaaksi, vihannes-tomaatti –wokin kanssa, hyvejä. Evääksi tuli sitten sitä samaa. Lisäksi vetäisin äsken yhden aamuleipien päällä sinapilla ja tomaateilla höystettynä, njam. Huomiseksikin taitaa sitten olla samaa ruokaa, eri vihanneksilla vain. Pääsen ainakin illalla helpolla ,D On tuo soijarouhe kyllä ihmisen melkein parhaita kavereita; kun ei keksi mitään muuta muonaa, siitä melkein aina irtoaa jokin ideo. Harmi vain, että touhuskelu ja tuoksut saavat kissassa aikaan jauheliha-reaktion. Vincent ei millään suostu uskomaan, että en ole tekemässä lihapullia! Siitä käydään joka kerta pieni taisto, ihmettely, maistelunokare ja märinä. Ihan aina. Tuoksut kun tuppaavat olemaan hyvät ja touhu näyttää samalta, kuin jauhiksen käsittely – varmaan noin kissan näkökulmasta, luulisin ainakin.
Ulkona hei sataa jotakin! Lämpötilasta sen voisi päätellä olevan kuitenkin vettä, jäks. Sama se toisaalta, miten sen sisään suljetun päivänsä viettää ja missä kelissä. En minä kuitenkaan mihinkään muualle ole menossa. Koskaan enkä ikinä, ainakin melkein.
--------------------------------------
Purrrrrrviska, kaiffat! Mä luin tota mamin viästilaatikoi – mä oon hurrrrrrrjan pahoillaa, ku jonku kissi on jääny auton alle. Kamala. Mä en osaa sanoo muuta, ku ett toivottavast se löytää sinne Kissoje Parempaa Paikkaa, miss on aina kesä, paljo hiiruloi ja hyvää seuraa. Siäll on maminkii entiset kaikki tutut kissit, se sano. Ja ett niill on siäll hyvä olla. En mä muuta osaakaa sanoo, mä oon vähä jäyhä kolli. Parast ois hakee toine kissi tilall, löytökissi, niinku. Jos vaa haluu ja pystyy. Kuitenkii meit kodittomii on aina ja varpist taas lisää tulee! Ett tämmöset teekut multa... Mä oo mitää tehny, ku pitäny mamist hualta. En oo saanu ees heekkui *möks*. Onneks sill on aina mull kummiski kalkonii aamusi, vaiks se itte vetelee jotai iha omituisii mustii piffei. Mä tosiaa luuli niin lihapullukoiks – eikä ollu, sitä murujutskaa taas. Aina joko murui tai sitä valkost höttöö. en syä. Jäks! Mä kylll tiän, ett tänää vissii illall voi jo pyytää jotai muutaki, donarii? Toll on aina salajömmat, mulle heekkui, jos menee pitkää etei se laita mitää tipuu tai fisuu. Ei niit kyll oo näkyny, nii ett ois kyll aika jo! Hei mamiih! Aha, ett pitää venaa iltaa asti. Ett se kattoo mite täss pärjätää. Vois ny vähä luattaa meikäläisee vaihteeks, enhä mä nyt paljo pahoi oo saanu aikaseks edes ikinä. Iha jotai piäntä, senki vahinkoss. Niinku ett, hei, anti olla sitt. Mä meen möksöttää, orja voi painuu töihi! Ja fotoi ei tipu...
Kaikill muill mä toivotan oikee kliffaa viiko alkuu!
----------------------------------
Vincent, kyllä sinuun luotetaan, mutta taipumuksesi myös tiedetään.
Päivän slogan: En minä pysty ketään auttamaan tai neuvomaan – hyvä jos pysyn itsekään kasassa.
Päivän biisi: Kevät
Luettua: Ursula K. Le Guin – Kahdesti haarautuva puu , voisi luokitella jonkinlaiseksi scifiksi, mutta en kuitenkaan luokittele. Mielenkiintoinen tarina maailmasta, jossa Kirjojen paikantamisen toimiston tehtävänä on etsiä ja hävittää universumin vanhat kirjastot ja kirjat. Eräällä planeetalle kerätty aineisto ei kuitenkaan koskaan saavu perille. Kirja on Le Guinin tapaan yllättävä, hieman unenomainen, mutta täysin uskottava kertomus. Kuin antropologinen matka tulevaisuuteen. Kannattanee vilkaista linkkiä. Suosittelen! Jane Green – Hiekkalinnoja. Hömppää Nantucketissa eli Nanin vanhassa, mutta upeassa talossa pistetään pystyyn aamiaismajoitus rahan ansaitsemiseksi. Paikalle kerääntyy eri ihmisiä eri syistä. Hömppää riittää enemmän kuin jaksaa kestää. On, tämä on ihan luettavaa hömppää. Kuriositeettina se kaapista tuleva homppelimies, jonka avioliitto päättyy. Rakkautta ja omituisen kiemurtelevia suhteita ympäriinsä. Ei silti, leidi on varsin taidokas kertoja. Hömpän parhaille kavereille! Uma Karma – Kaiken se kestää, erinomaisen positiivinen yllätys! Kertomus lukiolaispoikien rakastumisesta, erilaisista taustoista, vaikeasta yhdessäolosta ja asian salaamisesta muilta sekä varsinkin perheiltä. Niin todenmukaista, että kuvittelisin kirjoittajan tietävän asiasta enemmänkin. Minä pidin tästä, vaikka tässä hieman kömpelyyttä olikin – se jotenkin sopii tähän. Nuorille, vanhemmille, jokaiselle sopivaa luettavaa, millaista on kokea ensirakkaus saman sukupuolen kanssa, salata suuri osa elämästään ja yrittää käyttäytyä ns. normien mukaisesti. Loppu on onnellinen ja kauniskin omalla tavallaan eli jää juuri sen verran auki, että odottaa kaikille tapahtuvan jotakin hyvää. Ehdottomasti suositeltavaa luettavaa jokaiselle, teinarien vanhemmille varsinkin! Ehkäpä tästä lisää myöhemmin toisaalla...
PELOKAS JA AHDISTUNUT!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti