TURHUUKSIEN TURHUUS

 

ja näin. Ahittaa jo tänään. Ei mitään järkevää tehtynä eikä tekeillä, vaikka pitäisi olla. Ei vaan jaksa. Väsyttää, mutta ei nukuta. Nukuin eilen päivällä pariin otteeseen, kun oli pakko. Siis simahdin suoraan. Särky on harvinaisen jatkuvaa ja riipivän ketuttavaa.

Tämä on tällaista itsensä rääkkäämistä koko olo ja elo, ei tästä kuulkaas mitään tule! Olen edelleen pahalla päällä, en löytänyt etsimääni juttua... Hmph. Ei sitten, ei. Annetaan olla, mitä sillä on välii – ei yhtään mitään.

Paneudun makoilemaan lisää. Edes kunnollisia kirjoja ei tarjottu, jotain hevonhumppaa vaan. Olen pettynyt ja kyllästynyt.

 

 

POLKA, JOKA MENEE SOFFALLE LOTKOTTAMAAN!

 

LYHYTPÄIVITYS TÄNÄÄNKIN JA OMELA KYSSÄVETO...

 

Eli tarjolla ei mitään uutta. Tosin blogitoveritar heitti kysymyspläjäyksellä, jota pitäisi jatkaa ja keksiä itse kysymykset. En jaksa. Eikä mulla ole ketään, kenelle tämän lähettää.

Joten te, jotka tämän luette, olette velvollisia ensin vastaamaan näihin kysymyksiin ja sitten tekemään omanne sekä lähettämään ne eteenpäin 11 – 15 blogiin? Joskohan ymmärsin oikein, jotain semmoista. Kunhan nyt jotakin teette asian eteen! Vastata voi vaikka kommalaatikossa, jollei halua vastata blögissään tai muuten julkisesti.

Eli kysymykset ovat Bateau rougelta:

1. Millainen on ollut mukavin unesi? Wanha Torppa oli vielä pystyssä, W, K ja heidän äiteensä hengissä, istuttiin siellä, juotiin drinksuja ja juoruttiin, naureskeltiin jollekin tosi hölmölle jutulle. Kaikki kissat olivat myös hengissä ja toinen bernhardilainenkin :)

2. Mikä on vanhin arpesi, mistä olet saanut sen ja missä se on? (Ja napaa ei sitten lasketa.) Pohkeen sisäsivulla, repäisty pystyssä olevaan naulaan joskus alle kouluikäisenä. Naula koukkasi palan lihaa ja siitä jäi omalaatuinen arpi.

3. Mikä on vanhin esine jonka omistat? Kolme palaa keramiikkaa kivikaudelta, savipadan kappaleita

4. Millainen oli viimeisin saamasi lahja? Amigurumi



5. Kuinka monta ihmistä olet tavannut tänään? En yhtään!

6. Mitä aiot hankkia seuraavaksi? Ruokaa tänään kaupasta. Ainakin päärynöitä!

7. Mikä on pahin esteesi elää juuri sellaista elämää kuin haluaisit? Fyysiset esteet ja sairaudet.

8. Millaisista elokuvista pidät? Kummallisista ja oudoista ;)

9. Suosikkipiirteesi ihmisessä? Epätavalliset ajatukset, mielikuvitus, lievä hulluus

10. Mitä syöt kun herkuttelet? Katkarapuja, kuhaa tai ahventa...



11. Minkä väriset silmät sinulla on? Siniharmaat, tietääkseni....

Ja tästä pääseekin sitten jo ketterästi valittelemaan, että sataa *eeheeheh*. Helkkarin hyvä, on vähempi ihmisiä liikkeellä. Pääsen kirjastoon ja ruokakaupoille. Ei tarvitse tunkuilla joka paikassa, jep. Siellä on kuitenkin lämmin, mitä välii siis sateellakaan.

En saanut taaskaan nukuttua kuin aamuyöstä ja olisin nukkunut vieläkin, mutta kissiherätys kävi. Oli siis pakko nousta, sitä märinää jaksa kuunnella kukaan. Kun se olisi edes normaalia maukumista, mutta se on todellakin ahdistavaa "mä-olen-yksin-eikä-oo-ruokaa-laatikotkin-on-täynnä" -märinää ja jollotusta. Nyt Vinski on hiljaa ja tyytyväinen, kun olen hereillä ja kirjoitan. Silloin ilmeisesti ovat asiat kohdallansa. Hän on saanut appeensa ja maitonsa, laatikot on putsattu ja asiat tarkistettu. Hjuu, parvekkeellekaan ei voi mennä, kun sataa. Turkki ei tykkää, vaikka on lasitettu partsi. Se on eri asia >o<

No, minä tästä menen. Ei minulla kuitenkaan ole mitään kerrottavaa!

 

 

POLKA, JOKA TAAS ON MENOSSA JOHONKIN!

 

VÄSYPÄIVITYS

Eli vain lyhyesti: väsyttää! Olin jo eilen ehtoolla aivan loppu (siis hei, kolmen työpäivän jälkeen, joista eilinen oli hyvinkin hektinen!) ja kömmin petiin suhteellisen ajoissa. Uniavikkeella tipahdin tunniksi uneen, josta heräsin pirtsakkana. Pirtsakkana, mutta silti väsyneenä. Eli ei unta koko yönä, lievää horrostamista lukuunottamatta. Ennen klo 3:a päätin antaa luvan keitellä aamukaffet ja riipiä kipulääkkeet. Jesh, niiden avulla sain goisittua parit uusiounet eli n. 4.5 h tai jotakin yhteensä.

Ei kiva eikä varsinkaan mukava! Nämä alkuviikot menevät aina unen puutoksessa, en vain saa nukuttua kunnolla. Toisaalta, en edes muista, milloin olisin oikeasti nukkunut hyvin ja heräämättä pidemmän session. Tässä yksi syy, miksi en torstaisin enää lupaa mitään – en itselleni enkä muillekaan. Tiedän, että en saa mitään aikaiseksi. Tiedän myös, että piristyn illan mittaan ja silloin taas löytyisi tekemistä vaikka kuinka.

No, mitäpä minä tässä valitan. Lähden kohta katselemaan vihannestarjontaa ja laadin pariksi päiväksi sopan. Syömisen jälkeen saatan saada otettua jopa pienet tirsat. Ainakin kovasti toivon sitä. Pää ja ajatukset ovat sumuiset ja lievän synkeät. Ähhh, miksei ihmiselle voida kirjoittaa jotakin kunnollista, oikeaa unilääkettä! Tai laittaa kokonaan eläkkeelle, silloin ei olisi niin väliä, mitä teen ja milloin... Nyt tämä on lähinnä naurettavaa; lähteä puoliunessa Varastolle (jossa tekee mokia ja virheitä, koska on niin väsynyt), palata sieltä ja viettää loppuilta puolikoomassa odottaen väsyneenä iltaa. Ja sitten saa 1 -2 h unta jollain perkeleen avituslääkityksellä. Argh. No, ehkä se tästä taas tänään iltaa myöten hieman paranisi. Toivon ainakin.

 

 

POLKA – VÄSYNYT, MUTTA EI ONNELLINEN!

 

PITSINISKOJEN KAFFEEPROBLEEMI ja muita Varaston ihmeellisyyksiä pitkän kaavan mukaan!

Voi Laamasen lehmät ja Äimälän pässit sentään! Olen varmaan ennenkin maininnut, että Varastolla on erilaisia kaffeporukoita yleensä osastoittain. No niin meilläkin, toki. Minua on vähän harmittanut, kun ohjeena on aina ostaa vuorollansa sitä Festis Kaffetta (JM). Minusta se ei nyt vaan maistu oikein miltään, täyttää kaffetarpeen – ei sen kummempaa. Olen silti kiltisti tehnyt työtä käskettynä ja hommannut sitä joka kerta. Paitsi kerran ostin halvempaa, tyhjäsin pönttöön ennen muiden tuloa eikä kukaan huomannut eroa. Että se siitä. No siis asiaan: osaston kaapissa on aina ollut jömmassa pari pakettia tätä em. kaffetta, edellisaamuna ei ollut. Sen sijaan oli ns. hätäjömma, joka on jotakin halpiskaffetta, ihan tavallista kaffetta siis. Keitin siitä koko pannun, join saavillisen ja ihan hyvää oli. No, eilisaamuna menin keittelemään taas aamukaffetta ja tilalle oli tuotu Festistä. Ihmettelin, missä on kaksi pakettia halpiskaffetta? Jossain muualla? Kunnes kaffet tiputeltuani heitin suodatinpussin roskiin. Ai jumankauta, siellä kökötti täysin avaamaton paketti kaffetta päällimmäisenä. Ei siis kelvannut pitsiniskoille, myyntipäiviä oli ensi vuodelle asti. Olin hyvin lähellä kilahdusta. Tyynesti täytin mukini ja otin paketin roskiksesta kainalooni täysin julkisesti näkyviin ja onnuin loppusijoituspaikalleni. Jos joku edes olisi nähnyt! Valitettavasti ei. Ziis, jos kaikki toimivat näin, ei ihme, että ruokaa menee roskiin todellakin paljon.

Olen aika ihmetellyt mihin tuo ruuan laittaminen roskiin perustuu. Meillä kotona kun sitä ei vaan mene roskiin. Joskus ääriharvoin joku pala jostain vihanneksesta on mennyt pilalle, sen voi leikata pois ja muun osan pilppoa pataan. Varastollakin entisessä ruokaporukassa oli tapana, että jos joltakin oli jäämässä esim. puolikas sämpylää, osa tomaattia, pätkä kurkkua tms. sitä tarjottiin ensin kaverille. Aina se jollekin kelpasi, säästi vaikka sitten päiväkaffelle välipalaksi tms. Nimittäin jo aikaisemmin Varastolla törmäsin siihen, että aivan tuoreen näköinen sämpylän puolikas oli heitetty roskiin, ei ilmeisesti ollut jaksettu / haluttu syödä... Mutta ei sitten viitsitty tarjota muillekaan! Jos minulle olisi tarjottu, toki olisin sen kahminut itselleni ;) Selvähän se. Ei vaan, oikesti tämä on minusta äärimmäistä tuhlausta... jos ei sitä salaatin kanssa saatavaa sämpylää halua, siitä VOI kieltäytyä! Tai jättää pöydälle lapun "Ota tästä, jos haluat". Vai onko tässäkin kyse jostakin kateudesta, että jos ei itselle maistu tai mahdu, ei sitten mitään ilmaiseksi muillekaan? Minä kyllä tyyneesti kehtaan dyykata, jos tiedän mistä tavara on kotoisin (tai jos se on pakkauksessa). No en minä vieraan puoliksi rouskuttamaa päärynää mene hamuamaan, mutta kokonaisen varmaan pelastaisin. *saarnaa, eikä ole kateellinen vaan harmistunut*

Jännä juttu vielä, tuolta samasta paikasta. Nyt näkee vielä harvemmin tuttuja ihmisiä kuin ennen. Eilen tapasin yhden niistä leideistä, joiden kanssa on tullut juteltua enemmänkin. Ja kuukausi ollaan jo elelty tuolla, muttei olla törmätty! Tosin hänkin on nyt osa-aikasairiksella, joten päivät eivät aina kohtaa optimaalisesti. Sen verran tuli juteltua myös työkaverin kanssa, että hän valitteli samaa. Mistään ei tiedä mitään, kaikki istuvat kämpissään (vrt. eilinen postaukseni) ja ylin johto vain hehkuttelee miten upeaa täällä torpassa onkaan, miten hienoa kaikki on. Vaikka läheskään kaikki ei teknisesti toimi, tavaroita puuttuu (mm. työtuoleja, valaisimia, aika olennaisia työvarustuksia) ja kaikkien asiasta jotakin sanoneiden mielipide on ollut negatiivinen. Tässä vain yksi kuva. Eikä edes kunnolla julkaisukelpoinen, myöhemmin lisää. Tällainen on siis yleisilme – ei ihme, jos meikäläinenkin alkaa vaikuttaa kulahtaneelta! Niin ja mitään ei ehdottomasti saa laittaa seinille ilman sisustusarkkitehdin virallista lupaa ja hyväksyntää. Paitsi tietysti meikäläinen on jo dekoreerannut huoneensa ihan omien stailauskykyjensä mukaan *eheheeeeeeeeeeh*.

 

Tänään tämän onneksi saa taas jättää hetkeksi taakseen ja jäädä paljon suttuisempaan, mutta huomattavasti mukavampaan kotoon. Ehkä saan jopa nukuttua. Unet ovat olleet kortilla taas kolme yötä. Jokunen tunti tullut horrosteltua ja olo on sen mukainen. Ei näe mitään, ei kuule mitään, suuri osa jutuista menee suoraan ohi korvien, samoin ohjeistuksista tai / ja käskytyksistä... lisäksi näköhäiriöitä alkaa taas ilmestyä. Ihan noin muuten: onko muilla fibroilla kellään omalaatuisia näköhäiriöitä. Siis sellaista sumentumisen tapaista, joka häipyy kyllä nopeasti... meikäläisellä on tällainenkin pieni poikkeama vielä. Se ei sentään koske, mutta on aika inhottava töissä. Pitäisi kirjoittaa ja olla tarkkana ja sitten tulee The Sumu! Mainitaan muuten yhtenä fibron sivuoireena, minulla kun on tätä varsin epätyypillistä puolta enemmänkin siis myös fibrossa ;(

Jahas, tänään postiin ja kauppaan. Heti kotiin keittelemään kaffetta ja sitten viettämään rauhoittava ilta, valvon mahdollisimman pitkään. Jospa ihan oikeasti saisi nukuttua, olisin tosi ilokas! Jos vielä saisi jotakin huomenna tehtyä, se olisi jo melkein pienen lottovoiton vertaista.

Kaffetta ja mömelöitä, jospa nyt saisi edes taksit ajastettuna oikein? Jookosta?

 

POLKA, JONKA TYÖVIIKKO ON LOPUILLANSA!

 

PS: Vuodatus ei anna laittaa kuveja oikein - älkää minua syyttäkö :(

 

ANTISOSIAALISUUDEN MULTIHUIPENTUMA?

Olen alkanut kehittää näitä kykyjäni niin paljon kuin mahdollista. Vastaan toki, jos minua suoraan puhutellaan. Sanon myös oma-aloitteisesti huomenta. Muuta en sitten sanokaan. Syön ja juon itsekseni eri aikaan kuin muut. En osallistu mihinkään ns. yhteisiin rientoihin. En yleensäkään enää osallistu mihinkään. En myöskään mene vapaaehtoisesti mihinkään, jollei ole aivan pakko. Pakon taas päätän minä ihan itse. En myöskään juoruile, puhu hyvää tai pahaa, olen täysin – jopa korostetun asiallinen, mikäli on pakko jotakin kommentoida. En tunkeudu yhteenkään huoneeseen (esim. kaffehuoneeseen, kirjastoon Varastolla), jos siellä on jo joku. Riittääkö? En soita kuin aivan pakolliset puhelut ja nekin mieluusti töistä. Kaupassa ja postissa käyn pari kertaa viikossa, koska on pakko. Kirjastossa kerran viikossa. Voisiko joku antaa vielä lisää vinksuja?

Alkaa nimittäin pikkuhiljaa entistä enemmän kyrsiä tuo Varaston systeemi. Eilen kävi fysterppa tsekkaamassa ns. työympäristön. Aikomukseni oli selvitellä, miten voisi parantaa tiettyjä asioita sairauksien takia. No, selvisi, ettei hän tiennyt minusta mitään. Olin vaan ilmoittautunut porukkaan, joka halusi työpisteensä tarkastuksen :O Just joo, luettelin osan diagnooseista, ilmoitin hissaavani sitten omat apuvälineeni duuniin (jos kerran on pakko) ja alan käyttää myös rollaattoria, jotta vammakkostatukseni todella otettaisiin huomioon! Ilmeisesti lääkäreiden diagnoosit eivät ole riittäviä eikä kivunhuutojani oteta vakavasti. Leidi oli vähän omalaatuisen näköinen, kun tiputtelin diagnooseja ja niiden aiheuttamia haittoja sekä apuvälinetarvetta. Lupasin hänelle, että voi katsoa tietoni ja tarvittaessa ottaa yhteyttä. Tuskin ottaa...

SN touhuaa ns. kaiken kivan merkeissä järjestellen sitä-sun-tätä, kuten minäkin vielä joskus 15 v. sitten. Toki hänelle sen ilon suon, sehän on ihan mukavaa ja järjellistä hommaa. Ainoa vaan, että nyt tuolla tuvassa ramppaa sakkia jatkuvasti. Ja minä yritän niin perkeleesti tehdä kiiruusti hommia, kun kerran olen niin paljon pois! Eijjumalauta, edelleenkään ei tunnu menevän perille, että olen vain kolme vajaata päivää töissä ja minulla on siihen oikeus! Nyt tietyt asiat on siirretty tahallisesti maanantaille, kun ne aikaisemmin hoidettiin tiistaisin. Ihan sen takia, että maanantai-iltapäivisin voidaan koko kuorma runtata meikäläisen niskaan hoidettavaksi keskiviikkoon mennessä... Ei tämä minun mielestäni ollut tarkoitus?! Minusta nimenomaan tarkoitus oli helpottaa työtaakkaa, että pysyisi(n) työkykyisenä edes jonkun aikaa. Ei tämä kyllä sitä edistä. Jollei joku paikka brakaa lisää, brakaa mieli aivan varmasti kohtapian. Sen verran työllistävä ja stressaava vaikutus tällä kaikella on. Lisäksi työkaveri kasaa (no, ehkä tahtomattaan) vielä paineita niskaani, koska hän on joutunut hoitamaan osan hommistani. Porukka ei luota SN:n kykyihin hoitaa niitä siten kuin meillä on ollut ne tapana hoitaa. Nuo pitsiniskat kun tekevät joitakin asioita kovin vanhakantaisesti ja omalaatuisen sekavasti ;) Minäkin paras puhumaan, joo. Mutta totta on, esim. SN ei tee kaikkia niitä hommia alusta loppuun kuin minä. Hän tekee vain osan, joku toinen osan ja kolmas vielä lisää jotakin. Että näin heillä, meillä taas ei. Tästä pitäisi sitten hitsata joku yhteistyössä toimiva kokonaisuus – voi poikaparka, kuten jo totesin! *kylmää hekotusta*.

On vasta tiistai ja minä olen täpötäynnä tätä hommaa. Onneksi luin eilen yhden aivan mielettömän kiinnostavan kirjan, josta lisää myöhemmin. Muutenkin tuli taas asiaa postiin eli lisää kirjoja. Mukavaa! Ilman kirjoja ei ole elämää. Eikä ilman kaffetta. Olen addiktoitunut ja myönnän sen, mutta en halua näistä irtikään ;) Mitäs paheita minulle sitten muka jäisi – hah, minähän olen puhto kuin... no, vain puhto.

Ei voi mitään, taas täytyy saada vaffat kaffet, vitamiinot ja mömelöt sekä lähteä roikuskelemaan taksoa odotellen. On se muuten omalaatuista, nouto-osoitteen vaihtuminen ei mene sitten millään perille. Eilenkin odottelin melkein puoli tuntia, onneksi oli edes suht lämmintä. Hieno palvelu!

 

 

POLKA, JOLLA ON TÄNÄÄN VIIKON KESKIMMÄINEN TYÖPÄIVÄ!

 

VOIKO MAANANTAI OLLA PAREMPI PÄIVÄ

 

kuin eilinen? Tuntuu, että eilinen oli pohjanoteeraus joka suhteessa. Ensinnäkin nuo kammottavat aamupainijaiset veivät mielen matalaksi. Sitten jatkui jo lauantai-ehtoona alkanut taisto teknisten vempainten kanssa. Tiedättehän päivät, jolloin kaikki hajoaa käsiin? No, eilen oli sellainen. Kirjaimellisesti eräskin laturi räjähti melkein käsiin. Toisen kameran säädöt hävisivät huit helkkariin ja arvatkaas onko ao. vanhempaan kameraan olemassa ohjekirjaa edes netissä? No eipä tietenkään. Aikanaan minulle nopeasti näytettiin perussäädöt ja sen jälkeen vain itse kokeilin. No, nyt olivat kaikki pois... vähänkö puuhakasta tuli. Vielä on yksi härpäke kokonaan koskematta, en edes uskaltanut tutustua käyttikseen eilen ;) Olisi taatusti tullut jotain outoa ja ihmeellistä!

Tämä näin perusteluna sille, että kerrankin toivon maanantain olevan parempi päivä! Pahaa pelkään, että ei ole. Mutta onneksi voi edes pikkuisen toivoa. Koska tekniikka ryöstäytyi käsistä, yritin keskittyä lukemiseen, mutta se melkein tyrehtyi, koska käsillä ei ollut mitään todella hehkuttamisen arvoista opusta. Pahus, oli tyydyttävä hyvään kirjallisuuteen ;D

Lisäksi laitoin vihannespataa, johon pilpoin kolme kaunista kesäkurmitsaa, pienen fenkolin, kolme porganaa, pari nahkeaa paprikaa, pari puolikasta purjoa (vihreää osaa), valkosipulia sekä komeaksi lopuksi ison pussillisen herkkareita. Siitähän riittää taas evästä kolmeksi päiväksi. Mausteena myös inkivääriä, currya, chiliä ja kaikkea muuta mukavaa, joka karkoittaa loputkin lunssapöpöistä sekä epätoivottavat pitsiniska-kermaperseet lähistöltä. Kyllä minä varmasti olen taas suosittu tänään. Varmasti myös koko viikon. Tämä lienee asia (minun haisemiseni), joka otetaan taatusti esille uuden lähiesimiehen kanssa kehareissa *muahhahaah* - kuvitelkaa nyt hämillistä, tosi nuorta pojankloppia, ensimmäisessä vähänkin pomon paikkaa muistuttavassa hommassaan ämmien ympäröimänä. Ei tiedä laps, mihin on päänsä pistänyt, kun tuohon hommaan lupautui!

Minä vain voin siis toivoa edes sen verran parempaa viikkoa, että taksot kulkisivat. Viime viikolla oli kaksi työpäivää eli viisi matkaa ja kaksi asiointimatkaa. Näihin ehti tulla jo kolme tilausvirhettä sekä kaksi kuljettajan älyttömän isoa mokaa. Yksi tilaus oli unohdettu kirjata, toinen oli kirjattu väärään suuntaan ja kolmas kimppanormikyydiksi, vaikka se oli työmatka. Kuskien mokat olivat tavanomaiset eli väärä osoite ja toisella kerralla kolmen kilometrin lenkki 400 m:n ajon sijaan... sille kuskille kun ei uskalla turpaansa avata, jollei halua turpaansa. No, ehkä tänään pääsen töihin ja takaisin kotoon. Sitä minä taas odotankin eniten!

Toisaalta, tajusin taas vaihteeksi, että kukaan ei kaipailisi minua ainakaan kahteen viikkoon. Eli tapahtuu mitä tapahtuu, onneksi kissa voi sentään syödä minut. Hyvää ruokahalua! Mietinkin Iltapulun otsikkoa. Olisiko se "Kissa söi naisen, joka ei voinut liikkua!" vai "Nainen, joka ei voinut liikkua, söi kissan!". Hmmm... siinäpä sitä onkin miettimistä, jos jäisi vielä henkiin.

 

 

Päivän biisi: People Are Strange

Päivän slogan: Minä voin antaa anteeksi, mutta minä en unohda!

Luettua: Jefrrey Eugenides – Naimapuuhia, vinkeästi 1800-luvun romaaneja kerrontatavallaan (ehkä jopa ironisoiva) lähellä oleva yliopistomaailmaa sivuava opus. Ei pahempi, dharmaa riittää siinäkin, kuka rakastaa ketä ja mitä siitä seuraa. Kunnon romaanien kavereille, jotka eivät vieroksu aihetta. Hilkka Ravilo – Nimeltään Eerika. Miten saksalaissotilaan äpärä kasvaa Lapissa ja muuttaa etelään. Miten koko elämää leimaa osaltaan tämä asia, viimeiseen asti. Kohtuullisen totuudenomainen romaani asiasta, olen kyllä perillä näistä kohtaloista. Tragediaa, julmuutta, mutta myös uuden alkua sekä melko hurjaa lappilaista elämäntapaa. Suositan ao. asioista kiinnostuneille. Iain M. Banks – Pintakuvio, scifiä, jonka edelliset osat olisi syytä lukea. Vain scififaneille, muut älkööt vaivautuko, linksusta siis lisää. Santeri Niittyaro – Aallon etsijän päiväkirja. Omela tapaus tämä. Surffarikundi hankkiutuu lähetystyöhön kauas pois eli surffausaaltojen lähelle. Kuvausta myös pohjoisesta... ja erilaisesta elämäntavasta. Merkittävää sinänsä, että kaveri on uskossa, muttei ihmeemmin tee siitä numeroa. Lopulta sitten POKS, kuten surffatessa käy ja elämä muuttuu... Lukekaas pois, kerrankin hiukan erilainen myös nuorille sopiva kirja reissaamisesta ja surffauksesta elämänmuotona, elämästä toisessa kulttuurissa mukana arkipäivässä sekä todellisesta elämänmuutoksesta ilman mitään jesseilyä. Hanna Tuuri – Tuulen maa, tilannekertomuksia suomalaisnaisen avioliitosta Irlannissa, ei pashempi arkielämän kuvaus... suositan. TÄSTÄ POISTETTU KIRJAILIJAN PYYNNÖSTÄ PAHAA MIELTÄ AIHEUTTAVA ARVOSTELU!!!.S.J. Watson – Kun suljen silmäni. Tästähän on paljonkin kohkattu eri puolilla eli vähän pakko lainata. Eikä nyt ihan hirveän kehno, vaikka alku toiselta vaikutti. Ei tämä nyt ihan odottamaton ollut – kuitenkaan, mutta kelpoista tavaraa jännäreiden kavereille, jotka eivät pidä poliiseista ja raa'asta väkivallasta! :) Laura Jackson – Freddie Mercury, elämäkerta. Jep, tämä oli kiva, täydellinen elämäkerta miehestä ja osin myös bändistä. Minä pidin, tosin pidin kovasti Freddien tyylistäkin, joten suositan! Carol Shields – Ruohonvihreää. Menneisyys palaa, kun aikuinen tytär matkustaa vanhan äitinsä häihin. Minä pidin tästäkin, tosin Shieldsillä on aina ollut puolensa. Suositan, sieluunkäyvää kerrontaa. Reetta Laitinen – Kirjailija ja madame. Historian havinaa sarjakuva-albumina, upeana sellaisena. Viiva hieman rujoa, mutta kuvaavaa, samoin pelkistetty väritys. Ja tarina itsessään eli oikeasti Paavolaisesta sekä Craucherin salongista, mutta tämä kuvaa myös takaumina leidin elämää. Tykkäsin, kevään paras suomalainen sarjakuva! Suositan kaikille. Riitta Konttinen – Oma tie, Helene Schjerfbeckin elämä. Tätä metsästin pitkään itselleni (ja se tonttuzombi sen tipautti luukusta) ja yhtä hieno kuin arvelinkin. Tätä on onni lukea. Upeasti koottu elämäkerta kaikkinensa, kumarran molemmille sekä tekijälle että Helenelle. Paljon uutta tietoa varmalla otteella ja hyvällä näkemyksellä. Suosittelen jokaiselle taiteen ystävälle. Paljon muutakin on tullut luettua, katsokaa sieltä toisaalta – tämä vain vinksuna jälleen kaikille!!! *härn*

 

 

NÄIN SE ON JÄLLEEN LÄHDETTÄVÄ, PAKKO ON PAKKO ON PAKKO!

 

JOS SITÄ TAAS HERÄÄ ÄÄNEENSÄ ITKIEN,

mitäkähän se mahtaisi tarkoittaa? Että olisi pitänyt elää toisin (nämä ovat aina ns. todellisia unia)? Että nimenomaan onneksi on elänyt toisin? Eivät tarkoita mitään muuta kuin sitä, että on tullut nukuttua liikaa? Tarkoittavat juuri sitä mitä unessakin eli Exä on mulkqvist? Näin vaihteeksi nimittäin taas unta Exästä, semmoista ilkeää. Jossa hänellä oli uusi hellä ja rakastava, kaunis vaimo. Belga oli unessa pieni ja aivan lääpällään uuteen leidiin... Onneksi en tunne ketään sen näköistä naista tai voisin oikeasti hermostua! Onneksi en myöskään usko kenenkään kovin helposti hairahtuvan Exään, paitsi no joo – tehän tiedätte – rahan takia ehkä...Hrr, se siitä, mutta otti taas herääminen nimittäin koville ja silmät ovat punaiset, turvoksissa. Argh.

Sitten menin lukemaan Iltapulua, joka tarjoaa taas mainiota hoitokeinoa mm. masennukseen. Joka viikko siellä on tarjolla jotain todella helpottavaa ja yksinkertaista apua. Kannattaa ehdottomasti luottaa näihin vinksuihin, koska nehän on lehteen kirjoitettu!

Eilen oli suunnitteilla (joooooo...) kaikenlaista. Mitään ei tullut toteutettua. Maattiin kumpikin omalla sohvalla, lueskelimme, kälättelimme, söimme kiinalaista (toki itse tehtynä) muonaa ja jädelöä. Lopulta päätettiin yhteistuumin, että ensi viikolla toimeen voisi jo ryhtyä. Kun tässä on jo hyvinkin kuukausi asiaa suunniteltu perusteellisesti, sehän on jo kuin puoliksi tehty, eikö? ;)

Jahas, aamu siis alkoi varsin epämiellyttävästi. Jatkossa seuraa vain kotihommia ja pakollisia toimia. Tänään ei tarjota edes mitään hyvää luettavaa, luulisin. Parhaimmat on jo lukaistu ja jäljellä on semmoista puolipakollista kirjallisuutta. Mutta toki nekin luetaan, en minä sillä... Alkaa nyt jo särkeä kun vain kuvittelenkin raahautuvani taas Varastolle, siellä odottavaa työmäärää ja SN:n paheksuntaa työpinoja kohtaan (minun työpinojani siis...). Voihan villu! Jos olisin paremmassa kunnossa, hakisin jostain muualta sijaisuutta vähäksi aikaa. Mutta tässä tilanteessa ei voi muuta kuin yrittää vain kestää ja jaksaa. En pysty näyttelemään työkuntoista kovinkaan hyvin! Varsinkin kun invatakso kulkee ;) Siitä on reippaus kuulkaas kaukana, kun Polka pungertaa itsensä normitaksoon ollessaan jäykkistilassa. Uskokaa tai älkää, kansanjoukoillekin siinä jo olisi nähtävää! Voisin myydä tilaisuuteen lippuja, halvemmalla kuin gummipalamatseihin. Kiinnostuneita? Any?

Taidan mennä keittämään toiset kaffet ja toimeentua johonkin järkiperäiseen. Tähän aikaan vaikka nyt kukkien kasteluun ihan ensimmäiseksi!

Ai niin, olipa muuten todella upea appelsiinikuu viime yönä! Olin hereillä yön aikana useampaan kertaan ja kävin parvekkeella vilkuilemassa. Komea oli...

 

 

POLKA, JOKA OTTAISI MIELUUSTI KUUN, MUTTEI TARVITSE TÄHTIÄ!