PAINOSTUSTA JA AHIA - HEI, NYT SATAA!

Huh, painostus ilmojen taholta jatkuu. Ilma ei liikahda mihinkään, edes pihahaapojen lehdet eivät värähdä :o. Eilen tuli jokunen hetki vettä, n. minuutti kerrallansa (siis ainakin niin, että minä näin). Illankähmeessä pikkuisen enemmän, onneksi oli edes pilvistä. Hei, nyt just alkoi sataa! Silti on tukahduttavaa. Taksossa sen sijaan oli ihanan viileän oloista, tosin taksoherra sanoi ei-huomaavansa koko asiaa eli oli varmaankin täysin normaali ilmastointi. Niin äkkiä sitä tottuu kaikenlaisiin mukavuuksiin *köh*. Varastolla edelleen ainut vilvakka paikka on tupakkahuone ja eräs toinen tila. Niissä ilmastointi pelaa – ei missään muualla.

 

Kotona on ihan sama. Parvekelasejakaan kun ei voi pitää levällänsä kissan takia tai sitten täytyy taas laittaa ovi kiinni – yhtä tyhjän kanssa siis. Nyt olen viritellyt lasit niin raollensa kuin se on mahdollista ilman, että kissa niistä vielä mahtuisi. Samoin makkarin pikkuikkuna on nippa-nappa raollansa. Sekin täytyy muistaa sulkea ainakin töihin lähtiessä, ettei siitä sada sisään. Kerran jo ehti sataa – se näkyy...

 

Kaveri naapuritalosta laittoi eilen meiliä, että tänään katsotaan sitten kummankin asunnot. Saas nähdä, samoja vaurioita tuntuu sielläkin olevan eli palovammat lattiassa (Hörhön prle!) ja jotain pientä. Kuitenkin minua kovasti tuo innostaisi. Hermoilen aina ja haluaisin, että asiat sitten myös tapahtuvat eikä niistä vaan puhuta. Tyypillinen neitsyt siis *tsihih, neitsyt mainittu!*. Mutta siihen asti olemme siis päässeet; hän on kiinnostunut ja olisi valmis muuttamaan mahdollisimman nopeasti, jos kaikki on ok. Peukuttakaa, oi ihmiset! Äh, taas minä kirjoitan tästä, vaikka lupasin, että en koskaan enää. No, ei pidä luvata, ei, ei todellakaan. Ei siis asiasta tällä kertaa sen enempää. Pidän teidät kyllä hyvin informeerattuna tilanteesta, se on varma  ,D

 

Muuta ei olekaan tapahtunut. Eilinen meni taas tätä asiaa pähkiessä ja töitä tehdessä. Kyllä, ihan oikein luette. Meillä on juuri sen verran väkeä osastolla, että on myös töitä. Eli normieloa. Tänään pitäisi lopultakin saada vietyä repsut uusittavaksi Arvaustaloon. Kyllä minä vien, kun kirjoitan sen tähän ylös. En kehtaa olla viemättä. Siitä tämä loki on hyvä keksintö -> oma ”pakko tehdä, kun tuli kirjoitettua kerta” –lista. Kuvassa suurinpiirtein meikäläisen aamuannostus... ne kuulut sateenkaarimömelöt!

 

 

Kävisiköhän tänään Serkuissa vai vasta huomenna? Ehkä huomenna, kun torstaina tulee leipäkuljetus suoraan Tallinnasta ja samalla myös muuta taravaa. Adjika alkaa taas olla loppu, sitä kuluu ihan tajuttomasti joka paikassa. Se muuten sopii salaattiinkin ihan helkkarin hyvin, jos pitää vahvoista mauista. Eli sekosalado ja vaikka donaria, raikkua tms. mukaan ja päälle vähän Serkkujen Kreeka salat (etikkatuoresäilyke, jossa porkkanaa, kurkkua, sipulia, vähän paprikaa) ja adjikaa, jo vain sitä syö *örps*. Samoin pitäisi hakea taas suitsujuust künslaugaga – ja kukeseenjuustu, njam. Niin ja ne tavalliset Belgalle... Tulee taas nälkä, hitsi. Menenkin keittämään vaihteeksi kaffetta ja kas kummaa, tomaattileipiä basiliskon kanssa – aamupala johon en ole vuosien aikana ehtinyt kyllästyä.

 

Päivän slogan: Ainoa tapa pysyä terveenä olisi syödä sitä mitä ei halua, juoda sitä mistä ei pidä ja tehdä sellaista jonka mieluummin jättäisi tekemättä!

 

Päivän biisi: Take It As It Comes

 

Luettua: Fred Vargas – Jalattomat, elottomat . Omalaatuisen poliisin murhatutkimus vielä omituisemmista murhista ja niihin liittyvistä asioista. Välillä ei tiedä, itkeäkö vaiko nauraa – todella outoa puuhaa ja kummallisia ihmisiä, merkillisiä tapahtumia ja tapoja, erikoisia työkavereita, peräti ihmeellisiä uskomuksia – vai onko sittenkään. Tykkäsin, mutta tämä on todellakin erilainen dekkari eli ei mikään normijännäri. Vaatii asennetta ja ehkä hermojakin... ,D Lisäksi luettu melankoliseen mielentilaan sopivaa Sinuhea, kuten joka kesä on tapana.

 

 

 

POLKA HERMONA JÄLLEEN KERRAN – PEUKUTTAKAA SIIS!

 

 

ILMA EI LIIKAHDA, MUTTA MINUN ON PAKKO...

Helle ei voi olla hyväksi millekään eikä kenellekään! Tuntuu, että Varastollakaan eivät kaikkien aivot toimi. Muistattehan, että meillä on se vekkuli ilmastointiremontti. No, on se sentään hyvä, että on sisätyö; varjoa pään päällä ja ikkunat saa kiinni sekä auki. Muuten ei paljoa huvita. Pienikin liikahtelu käytävillä tai aulassa on tushkaa eli siellä ei ilma kierrä lainkaan. Ähh, mukavin ja vilpoisin paikka on muuten tupakkahuone ,D Ja tämän tutkimuksen mukaan pitää liikkua ainakin kerran tunnissa, mikäs sen paremmin siis todistaa...

 

Edelleenkään ei mikään huvita. Kun tulen kotoon, alakerta läiskii mielenosoituksellisesti ovia ja ikkunoita kiinni sekä raahaa parvekekalusteita joko sisään tai kasaa niitä (hirveä kolina ja rähinä!). Uhh, mutta rouva sanoo niiiiiiiiin iloisesti huomenta joka aamu... En tiedä, pitäisiköhän alkaa polttaa oikein reippaasti ja väliin laittaa oikein paha suitsuke itsekseen sinne kytemään – olisi vaihtoehtoisia haisuja? Tai pitäisi kunnon bakkanaaleja joka viikonloppu tuonne aamuun asti, siihen asti, kun normisti herään (kuten naapurit, ei haittaa siis minua). Toisaalta, eilisiltana härra itse kailotteli jostakin juopottelureissustaan, josta ei muistanut mitään (inhoan ihmisiä, jotka kailottavat kännikkään parvekkeella). On se omituista tämä elu, on. Onko minussa oikeasti niin paljon vikaa? Ilmeisesti!

 

Olin eilen niin kettuuntunut, etten halunnut edes reagoida mitenkään repsujen uusimiseen, sairauskertomukseen tai ns. asuntoasioihin. Ehkä tänään kirjoitan omisarvikselle jonkinlaisen viestin resepteistä. Pakkohan ne on kuitenkin saada uusittua. Tietysti voisi varata pika-ajan ja pääsisi jollekulle muulle, mutta siinä on vaaransa. Voi olla, että vuorossa oleva ei suostu niitä uusimaan... ähh. On tämä hankaavaa kaikin tavoin. Minä alan suorastaan inhota sitä naikkosta, en suostu enää kutsumaan häntä edes leidiksi! Voi kun asiat hoituisivat joskus helposti, mutta kun ei. Ei sitten, tapellaan, perkele. Ja jos ei reseptiä tule, uhkaan, että samat mömelöt voi hankkia helposti Malmilta ilman niitä. Itse asiassa paremmat(kin) lääkkeet varmasti saisi *kolakkaa hekotusta*.

 

Koivet ovat melkoisen kipeät vaihteeksi. Eivät ole oikein toipuneet parin viime viikon ylimääräisistä kävelyreissuista ja seisoskeluista. Nytkin pitäisi vain lepuuttaa eikä kirjoitella. Oikeastaan pitäisi suoraan kotoon tultua mennä lepuuttamaan, mutta aina on jotakin. On laitettava evästä, syötäväkin jotain pientä. Hoideltava kissahommia, katsastettava rääsyjä. Juu, ei niihin mene teillä paljon aikaa, mutta minä saan kaikkeen kulumaan sen ajan x ainakin 3. Hitaasti ja varo-varo-vasti, katsokaas. Pitäisiköhän olla ikävä ihminen ja hakea sairaslomaa. Sitten soittaisi Hörhölle ja aloittaisi lyhyen systemaattisen rännin: kaikki alas, missä on alkomahoolia. Saisi alakertakin taas ajateltavaa kerrakseen. Hörhö on lievästi huonokuuloinen ja puhuu kovaa, saati sitten kännissä vielä kovempaa. En minäkään ihan maan hiljaisin ole, kännissä siis tahi muissakaan elukoissa. Alkaa ahi olla sitä luokkaa, että tästä ei toivukaan kuin lievällä sieppomisella, sano. Liika raittius on pahasta – kuten tuo hellekin! Ja muistakaa, se parhaiten nauraa, jolla on vekkulein lääkitys =D

 

Mietitään asiaa! Nyt kuitenkin kaffetta ja tomaattileivät, joissa on vielä vaan tuoretta basilikaa, njam...

 

Päivän slogan: Taidan ottaa ja juoda itseni mukavaksi ihmiseksi!

 

Päivän biisi: Itseoikeutetusti Hotel California

 

Luettua: Erkki Ahokas – Itärajalta Linnan länsisiipeen, Linnanvoudin elämäntarina. Asiaa tästä virasta ja aikaisemmista. Ei erityistä, toimenkuva tulee tutuksi ja se kai on tarkoituskin. Ei silti, tuttujakin esiintyy kirjassa ;D *vilkuttaa* Ihan käypäinen ja lyhyt, tiiviihkö esitys ilman hirmuista itsetehostusta. Etiketin mukainen kaikin puolin. Suosittelen sille, joka  ei tiedä, mitä Linnassa tehdään ja kuka on kuka. Ei siis paha, mutta ei varmaan kaikista kovin mielenkiintoinen. Minä kyllä pidin kompaktista paketista. Leif J. Qvarnström – From Hell To Heaven, Kirjeitä kylmästä. Yksi AA-intoilija jaanaa ja jaanaa asiaansa useampaan kertaan. Lahkolaisen tapaan asiat toistuvat ja toistuvat. *huokaus* Ja vihreitä löytyy taas, runsaasti ja osa kirjoitettuna useammalla eri tavalla, mutta aina väärin. Niitä kavereita olisi voinut käyttää apuna! Ei jaksa, en suosittele – en edes vertaistueksi enkä miksikään ”pelastumiskertomukseksi”. Tätä kuulee tuossa muutaman sadan metrin päässä aina halutessaan. Ei aihetta toimenpiteisiin, tumput irti tästä, eikä edes linksua löydy (kannattaa hakea HelMetistä, sieltä löytyy lainaksi).  Maria Kara – Olen muistanut sinua. Minä en halua muistaa tätä kirjaa. Ilmeisen omakohtaisia tai / ja omakohtaisen kuvittelun tuloksia, vihreitä täälläkin ja osittain karmeaa kieltä, lähellä fingliskaa. Leidi näyttääkin asustavan muualla maailmalla. Auts, silmiin sattuu eikä tarina anna aihetta mihinkään! Tumput irti tästäkin, pliiz! Marc Eliot – Eagles, Take It To The Limit  eli kirja bändistä alusta aina näihin päiviin. Ei kovinkaan erikoinen, mutta luettava. Katkeruutta havaittavissa loppusanoissa. Plussat sentään kattavasta diskografiasta. Vain heavy usereiden ja kerääjien käyttöön, muille kertaluenta riittää. Marja Linnakivi ja Terttu Levonen – Kekkosten miniänä. Matti Kekkosen ensimmäinen vaimo muistelee elämää Kekkosen perheen lähipiirissä. Yllättäviäkin muistoja, luonnehdintoja jne. Mielenkiintoinen, vaikka vähän... miten sen nyt sanoisi, yrittää enemmän kuin lopulta sanoo. Ajankuvana hyvä, Kekkosista perheenä kiintoisa – tästä kiinnostuneille ihan luettavaa. Minä tavallansa pidin tästä.

 

 

 

TAAS MENNÄÄN – POIS ALTA KAIKKI... POLKA TULEE!

 

 

KIPUA JA INHOA, KETUTUSTA JA AHIA

Ah – armas maanantai! Ihan vain ilmoitusluontoisena asiana; motivaatiot ovat hukassa. Ei ole työmotivaatiota. Kaipailisin myös kaikenlaista muuta innostusta. Nyt ei huvita, enempi ahittaa. Ketuttaa ja ahittaa. Edessä pitkänpitkä ja ilmeisesti hemmetin helteinen (eli paskamainen) viikko ilman mitään mukavaa odotettavaa.

 

Joten tämä tässä, valitkaa joku vanha kiva (?) postaus ja lukekaa se vaikka uudestaan. Minä taidan olla tänään pahalla tuulella.

 

Lisää kaffetta ja mömelöitä, prle, että minä edes liikkuisin sen vähän!

 

 

 

POLKA MENEE JA TULEE, MENEE JA TULEE, MENEE JA ... pitäkää hienot helteenne!!!

 

 

UNIVELAT KUITATTU - KOHTA OTETAAN TAAS LISÄÄ VELKAA!

Sitä pitäisi varmaan kertoa taas totuus eilisestä; minä nukuin! Kuittasin viikon univelat kepoisasti. Mieluummin kyllä nukkuisin ihan viikolla ja öisin, mutta olkoon – menee se näinkin. Tekemistä olisi tietysti ollut, mutta minä itse preferoin omia tekemisiäni, joten olkoon. Tänään sitten!

 

Belgarion tuli eilen tavan mukaan lounaalle. Tarjoilu oli hänenkin mielestään harvinaisen onnistunut. Söimme sen verran aikaisin, että pahin helle ei ehtinyt vielä purra. Vaikka oikeaa wokkia ei ole, wokkasin pannulla purjoa, savutofua, tuoreita ruskeita herkkusieniä, paprikaa sekä bambusuikulaa, vähän herneitä, papuja ja muuta vihannesta mitä oli pussin pohjalle jäänyt. Keitin riisiä kylkeen. Aivan helkkarinmoisen herkullista siitä tuli! Sen verran jäi aineita, että teen samaa tänään evääksi huomiseksi Varastoon, siis pienemmän annoksen kyllä ,D Muuten taidan syödä uusia perunoita ja fisua sekä saladoa. Muuten ei erikoista, luimme ja kälättelimme vaisusti. Ei mitään uutta missään. Toisaalta olemme Belgan kanssa samanlaisia siinä, että keskeneräisistä asioista tms. ei kannata puhua kenellekään... Ei siitä sitten tule yleensä mitään (kuten tuosta asuntoasiasta nähtiin!).

 

Kun Belga alkoi tehdä lähtöä, minua alkoi väsyttää aivan tuhottomasti. Hätinään jaksoin sänkyyn asti. Sitten unta, sitä riittikin pari tuntia. Sitten piti herätä, virittää sälekaihtimet, käydä kylppärissä ja syödä pari leipää. Luinkin jonkun sivun. Ja lisää unta. Heräsin illalla. Tekelehdin mukamas jotakin, söin mansikoita ja menin ”lukemaan sänkyyn”. Just, tunnin päästä taas uni voitti. Enkä aamulla viitsinyt nousta edes kissan mouruamiseen, sähähdin rumasti ja käänsin kylkeä. Uskomatonta, nukuin ainakin klo 4.30 asti! Tällaista tapahtuu ääriharvoin, melkein voisi piirtää ruksin seinään ,D

 

No, tänään se sitten kostautuu eli on tellittävä taksot, ainakin imureerattava, hoideltava viitakko jne. Pakkotyöt siis tehtävä. Hitaasti, mutta ei välttämättä huolella. Luvattiin kaikkien aikojen helle-ennätystä. Minä inhoan koko ajatusta, ei kiva. Täältä ei pääse pakoon edes mihinkään vilpoisaan. On vain kärsittävä. Josko vielä laittaisi jotakin uuniruokaa ja saunan päälle – tasoittaisikohan se lämpöä. Että ikäänkuin molemmista suunnista tulee kuumaa, jotka kohtaavat jossakin kohtaa keskellä residenssiä. Että siihen voisi muodostua jonkinlainen viileämpi tasku? Onneksi fysiikan tietoni ovat erinomaisen vajavaiset sekä äärimmäisen hatarat. Belgalla voisi olla sanottavaa tästä =D Hän muuten aikanaan myös laski sen, kuinka kylmää jäätelön pitää olla, jotta se kuluttaisi oman määränsä energiaa: jäätelö pitäisi syödä yli – 44 –asteisena!

 

Taidan mennä keittelemään toiset kaffet ja suunnittelemaan työjärjestystä. Iltapäivällä täällä ei todellakaan voi tehdä muuta kuin makoilla ja hikoilla, joten kaikki olisi syytä saada valmiiksi näin aamusta ja aamupäivän aikaan.

 

Päivän slogan: Jos pystyisin tekemään tämän päivän hommat vielä suunniteltua hitaammin, siitä tulisi hieno valokuva!

 

Päivän biisi: Kesäkatu

 

Luettua: Max Manner – 72 h, Annika Malm –romaani, toinen laatuaan. No juu, on tämä parempi kuin eräs Manner, jota haukuin täälläkin. Tosin tässä on lievästi sekavuutta tapahtumien kulussa, kuvannee ilmeisen hektistä toimintaa eli sopinee tähän. Muuten en voi sanoa hirveästi pitäneeni tästä. Menee vähän liian överiksi, mutta aineksia olisi. Toivottavasti seuraava on parempi. Edellinen oli hyvä, tämä vähän flopahtaa jostakin syystä. Mielipidekysymys, kuten aina. Dekkarien kavereille! Jodi Picoult – Koruton totuus. Amishityttö syytettynä vauvansa  murhasta, mutta kertoo vain totuuden – niinhän amishit aina. Puolustusasianajaja elää amishiperheessä jonkun viikon ja pyrkii ymmärtämään, mistä oikeasti on kyse ja mitä tapahtui... Olen lukenut tämän tuoreena ja pidin, ei ole pahentunut. Ei tämä mitään suurta kirjallisuutta ole, mutta jos haluaa tietää jotain amisheista ja erilaisesta tavasta tulkita asioita, tämä voisi olla paikallaan lukaista. Nani Power – Yöryömijät, japanilainen sushimestari ja jusalainen tarjoilija, molemmat taipuvaisia myös juomaan ja seksiin omalla tavallaan. Tässä kaikilla on omat puheenvuoronsa elämästään, juomisesta, sushista elämyksenä sekä japanilaisuudesta Jusalassa. Ei paha, sen verran sekava kuin kertojien ajatuksetkin muutaman saken ja sushinökkösen jälkeen, seksin lomassa ,D Suosittelen! Reijo Rask – Kirje, kotomainen rikosromaani. Enempi kertomus yhden miehen tekemisistä kostaakseen tyttärensä itsemurhan. Itsemurhan, jonka syyt tyttö kertoo isälleen kirjeessä ennen kuolemaansa. Suoraviivaisesti kirjoitettu, hyvin oivallettu vaikka toisaalta perinteinen kaava. Kosto elää ja lautamiehet saavat kyytiä samalla kun miehen mielenterveys horjuu. Kotomaisena psykologisena(kin) poliisiromaanina toimii aivan kohtuuhyvin – etenkin kun tämä on kirjoittajansa esikoinen! Kesälukemiseksi dekkarien kavereille! Matti Särkkä – Kaikki kuvat. Tämän listan paras... Taidemaalari-isännöitsijä-omaishoitaja kertoo tarinaansa talosta, jossa asuu vain naisia. Juoneen punoutuu monenmoista ketkua ja yrittäjää, rahaa ja tauluja, naisia ja suunnitelmia. Jos myös omalaatuisia ystäviä, talon asukkaita ja mukavia juopottelusessioita. Sekä näyttely yhdessä taiteilijatoverin kanssa... Minä pidin tästä – itse asiassa aika paljonkin - syytä en osaa selittää!  

 

 

 

TÄNÄÄN ON PYSYTTÄVÄ SISÄLLÄ – HELLE VAARANTAA AJATUKSIANI (ai mitä)!

 

 

KUOLEMA JA KIROUS!

Joitakin elämä potkii aina huopatöppösin, minua raudoitetuilla maihareilla ja kovaa! Surettaa, tänään monikin asia, monen kuolema. Aamulla luin Höskän digiversiosta, että Tommykin lähti. No, hän ainakin suhtautui asiaan tietäen mitä on tulossa. Hörhö kävi puolestaan eilen täällä kääntymässä ja kertomassa, että juhannuksena eräs ystävämme J. kuoli. Löydettiin Kummisedän tapaan kotoaan... No, hänkin sairasteli kyllä, pidempään ja lienee ollut helpotus ja lähtö rauhallinen, se sentään on hyvä. Mutta surettaa sekin. Taas yksi numero poistettavaksi puhelinlokista – eipä sinne montaa jää. Kaiken lisäksi talossakin oli lippu puolitangossa. Hmmm... ei hyvä.

 

Ai että joku on kipeä ja väsy. Eilinen vei voimat totaalisesti. Lisäksi kotona iski kaiken nielevä ketutus: omisarvis oli toimittanut ”sairauskertomukset”. Just joo, voi p*le sitä akkaa! Korjattavaa on niin, että näköä haittaa. Mm. lääkkeiden määrämisen tarina on tuosta ymmärettävissä täysin väärin, samoin moni muu asia. Nyt riipoo niin pahasti, että en pystynyt taas eilisiltana juuri muuta ajattelemaankaan. Repsut on vietävä ensi viikolla uusittavaksi. Lienee samalla laadittava kirje rva trille asiasta, voihan vee kumminkin. Tuosta nimittäin saa sen käsityksen, että HÄN on valmis määräämään minulle mitä tahansa mömelöä, mutta minä en ole halunnut... kysehän on siitä, että en ole halunnut mielipidelääkkeitä, koska yksikään ei ole sopinut, ei myöskään Lyrica eivätkä kovin monet kipulääkkeetkään siitä miedommasta päästä. Argggggh, maanantaihin on paljon matkaa ja runsaasti aikaa ajatella, varsinkin kun valvon ilman mitään unetuslääkitystä! Vituttaa, sanotaan suoraan.

 

Varastomiitissä kävi ilmi, että saamme erään henkilön lisää osastolle. Just, se henkilö nyt sattuu olemaan juuri sama, joka sai työkaverin toisella osastolla pitkälle sairaslomalle työpaikkakiusaamisen takia =I Ihminen, joka ei ole ollut tämän vuoden aikana yhtään täyttä työviikkoa paikalla, vaan aina vähintään yhden päivän ”sairaana”. Ihminen, joka käyttää muutaman tunnin päivässä kävellen ympäri Varastoa ja juoruillen halukkaiden kanssa. Ihminen, joka on täynnä omaa ja lapsensa erinomaisuutta. Ihminen, joka ei tee omia töitään eikä edes katsokaan toisten töihin päin. Hups, sanon minä. Taisi tulla paashat paikat. Meidän on suunniteltava jonkinlainen ratekia asiaa varten. Aivan varmaa se ei vielä ole, mutta 90 %:n todennäköistä. Ojasta suoraan rähmälleen ratikan alle! Meikäläiselle tulee ihan järkeviä lisäpuuhia, sopii. En pistä hanttiin.

 

Kiirusta vähän piti töissä ja taksokin oli myöhässä, kirjastosta saadut kirjat eivät olekaan siitä mielenkiintoisemmasta päästä ainakaan kaikki, hmph. Kaupoista ja tsioskista sentään sain hyvin vihanneksia ja muuta kivaa, mm. nättejä herkkareita ja savutofua, paprikoita, purjoa joista vängerrän jotakin lounaaksi – ehkä. Paluu kotoon olikin mielenkiintoinen, taksokuski haisi niiiiiiiin tuoreelle oluelle, että meinasin pyytää huikkaa. Saattoihan se olla pilsnerin tuoksuakin, mutta... kovin ajoi mies varo-varo-vasti. Melkein ajattelin soittaa asiasta, mutta kun en heti älynnyt ottaa rekkaria ylös, jätin sentään tekemättä. Jospa hän tosiaan oli juonut pilsneriä janoonsa (mikä kyllä on lievästi epätodennäköistä, tiedän hänet ennestään). Hiukka epämääräinen olo siitäkin jäi. Olisiko kuitenkin pitänyt...

 

No – jään tässä odottelemaan, että Belga tulisi lounaalle ja saisi jutella ihan elävän ihmisen kanssa. Se on harvinaista herkkua täällä residenssissä.Eilen soittaessani opiskelija-asunnossa oli melua ja melskettä niin, että omia ajatuksiaankaan ei kuullut ,D Siivotakin ehkä pitäisi, ruokaa katsastaa alustavasti ja muuta pientä puuhastelua. Hmph, kun mikään ei nyt vaan oikein huvita. Ajatukset  pyörivät erinäissä muissa asioissa.

 

Muistetaan tässä nyt kuitenkin lauvantakin kunniaksi palkita ne, jotka yst. vast. sain tietusteluun muuttoasiassa. Vaikka muuttoa ei nyt näyttäisikään tulevan, pidän asian kuitenkin mielessä. Parhaat perustelut tulivat (tämä ei ole missään järjetyksessä) Reineltä, Jarylta ja Susulta. Erityinen kunniamaininta Olgalle ja Anittalle sekä kiitokset tietysti kaikille. Eli tulen ottamaan yhteyttä (tai jos meiliosoitetta ei ole tiedossa, laittakaa te minulle viestiä!!!) ainakin asianomaisiin luonnollisiin blogihenkilöihin sekä palkitsemaan heidät - ei sentään virtuaalisesti vaan ihan oikeasti joko jollakin luettavalla tahi syötävällä taikka mahdollisesti molemmilla ;D Ja jos joskus muutan, tuparit pidän - saatan jopa piruuttaan kutsua julkisesti kaikki halukkaat paikalle! :O

 

Tänään ei sen kummempaa, ei oikein ole jaksuja ja inhoan päivän odottamista. Minä vihaan aurinkoa ja hellettä yli kaiken; täällä huushollissa se on silkkaa kärsimistä!

 

 

 

IKÄVÄÄ, IKÄVÄÄ – KUNNES TOISIN TODISTETAAN!

SIIRRYMME NORMIPÄIVITYSTEN YHTEISRINTAMAAN...

Mitäpäs tässä huono huokaisi *huokaus*? Mitään ei ole tapahtunut, ei millään rintamalla, ei ainakaan asuntosellaisella. Taidan siis aktiivisesti unohtaa koko jutun. Tosin tämä vaihtokaveri voisi edes ilmota, jos hän ei enää olekaan kiinnostunut asiasta, toivoo tämä. Eli unohdetaan koko kämppä... Hetken sitä jo ehtikin pähkiä kaikenlaista, kivaa ja vähemmän mukavaa. Näin se käy yleensä muutenkin. Mutta ei huolta, minä olen jo tottunut siihen useiden kymmenien vuosien aikana!

 

Varastolla on pientä kiireen poikasta, ylläriksi asti. Vielä töissä olevat tekevät rästihommia erinäisestä tärkeästä syystä ja siitähän kärsin minäkin. Jäljellä on myös jonkin verran isoja ja hankaloita asioita, joita on venytetty ja vanutettu. Ne sitten kaivellaan myös aina kesällä esiin ratkottaviksi, joten niidenkin kanssa on tässä pähkitty. Tänään pähkitään lisäksi työnjakoa meidän työkavereiden kesken eli pidämme Upon kanssa palaverin asiasta. Lähinnä kyse on siitä, miten lisääntyvät työt jaetaan syksyn alussa eli se, mitä minulle tullaan kasaamaan lisää. Toki tiesin tämän ja selvähän se; siksihän minut vakinaistettiin ja liksakin vähän nousi. No, tämä on siis ihan asiamiitti eikä kauaa kestäne. Hommat on suht helppo jaella, ainakin minun mielestäni... Tarvitaan vaan pomon siunaus tällekin, josta jo keskenämme olemme jutelleet epävirallisesti.

 

Muuten vain on se normaali roudauspäivä. Kirjoja tulossa reilun oloisesti, suurin osa uutuuksia. Pari sellaista, jotka olen lukenut ja halusin lukea uudestaan. Olenko muuten kertonut, että koska pääsen kirjastoon vain kerran viikossa, minun on aina varattava haluamani kirjat eli maksan aina sen 0.50 €/kirja. Vuoden aikana saan kyllä menemään kohtalaisen summan eli ainakin itse käytän jo ns. maksullista kirjastoa. Toki joskus hyllystäkin jotain löytyy, mutta kun... minä oikeasti olen lukenut niin älyttömän paljon eloni aikana, että en kehtaa edes kertoa. Eli ei sieltä useinkaan lukematonta opusta löydy – tai jos löytyy, ei se ole kiinnostava missään mielessä.

 

Kun nyt kirjat ovat aina tapetilla *tsihih*, tässä linksu vähän erilaiseen antikvariaattiin, josta voi tehdä erikoisia(kin) löytöjä! Siis hei, lukekaa huolella tarjontaa, vaikka vähän pilkekin silmäkulmissa ,D Erilaisuutta tarvitaan!

 

Tein eilen illalla taas kauppalistaa eikä se koskaan juuri enempää muutu, mitä nyt tarjoukset täytyy laittaa erikseen muistiin ,D Eli se, onko tomangeja ja paprikoja tarjouksessa tänään Liiterissä vaiko Rismassa ja jos ei, pitääkö ne ostaa tsioskista. Elämä on täynnä valintoja! Huomasin taas, että kassit kyllä tulevat tipitäyteen. Kele, eikä apuja ole. Hörhöllä on maksupäivä ja hän olisi minulle vähän avonainen, saas nähdä, soitteleeko mies vai unohtaako aktiivisesti asian. Ja jos soittelee, milloin ja missä kunnossa sekä voisiko häntä pyytää avittamaan? On tämä niiiiiiiiin vaikeaa. Toisaalta, minulla on sen verran rahaa, että voin ostaa vihanneksia, kissanruokaa ja varmaan vielä muutakin syötävää. Onhan sekin jo jotakin, sano *kumartelee Varastolle päin*. Ai niin, Serkuista löysin eilen tyrnijuggaa (astelpaju!), njam, minulle vaan vähän liian makeaa. Sisältää kaikkia hyviä basiliskoja, on funktionaalinen elintarvike jne. kans, tämä muuten kyllä suosittaa eli herkkuva oli. Makua olisi saanut olla enempi! Juu, suklaata Belgalle ja itselle ihan vähän, keksikakkua, keksejä, kuivahetelmiä, mehua, kantarellijuustoa... Siinä se taisi taas olla viikon herkut kahdelle.

 

Ei, tässä ei ole optimismin häivääkään! Pois se minusta, kirottu! Nimittäin jos jollakulla ei ole mitään tekemistä tänään ja huomenna, kannattaa lähteä tänne! Eilen Radio Suomesta tuli tapahtumasta NIIIN hillittömän huono mainos, että meikäläinen meinasi pissiä työtuolilleen, tenatti oikein kunnolla meinaan! *käkättää vieläkin*. Lukekaa ihmeessä, osallistukaa Puolangan pessimismipäiville - se on Polgara mielitapahtuma Suomessa tänä vuonna. Hah, tyypillisen pessimistin tapaan en pääse edes mukaan! Ja jos pääsisin, minulla voisikin yllättäen olla kivaa. Parempi siis olla osallistumatta tuollaisiin menoihin.

 

Ja jos kiinnostaa, koipeni ovat jälleen kuni puolikkaat ranskanpullat kiedottuina ohuisiin patongeihin – repikää siitä, repikää nyt jo! Prle, sattuu / särkee / juilii ja kaikkea vielä yhtä aikaa. Kaffetta! Mömelöitä! Töihin... *käks*

------------------------------------------------

 

Purrrrrrrrrrvinka, kaiffanderit! Mä aattelin, ett jos mä vaiks skrivaan ihan snadist kerrankii täss väliss. Nimittäi mä oon vaa lojunu ja goisinu. Toi mamiska on jo funtsinu, ett oonks mä kipee tai jotai. Mitää kipee oo, laiska vaa. Ja ku kerrankii saa olla suulikses, on lämmint ja kliffaa ja sillee – ulkon on nimittäi tosi nasta goisii Mun Tualill ja sitt siirtyy sisää Mun Pallill tai lattiall lepää viilees välill. Ett semmost mä oon harrastanu. Kumma judeka vaa, ett yhtää en oo ruskistunu >o< Hei nii, se mun piti kertoo, ett meill on vissii nyt semmone lemmikki-kimalaine niinku. Ku eile oli jo toine päivä, ko semmone iso karvane suriseva höttiäinen lens sisää. Mä yritin hirveest mettästää sitä, mut möhkö kiälsi. Se sano, ett sitt voikii tulla hätä. Ku mä en oo kauhee painava kolli ja se on myrkylline se pistos meinaa, ett jos semmone pistää vaiks kuanoo tai jotai ja mä oisinki vaiks allergiaine ja mitä kaikkee se selitti. Nii ni, höh, mä saakkaa mettästää semmosii lentävii. Mutt yäpeehosii mä mettästän! Oon juu ollu tuala yälläkii, ku meill kert on kaikki ovet ja akkunat levällää. Sillee kyll, ett mä en mahdu niist *katkero kolliwirn*. Ja sitt mä oon saanu jääfisuu ja donarii ja kaikkee, kaakkii kans. Ja tavismuanaa. Joka päivä ei oo kyll maistunu ja siitki toi on ollu vähä hualissaa... Eikä taavii olla, mä oon iha kondiksess, mä oon vaa kissi, joll on kaavanlähtö. Mä ykäilen välill niit kaavapallukoit taas ja sillee. Ok, mutt toi alkaa koht safkaa ja divaa kaffet, mä saan kaakkii...

 

Tosi kliffaa viikendii hei kaikill!

---------------------------------------

 

Ohoh, Vincentiltä varsinainen vuodatus :o

 

Päivän slogan: Tahtotilani on pitkässä juoksussa loppupeleissä kuitenkin sellainen, että Varastolla on suoritettava sisäinen auditointi, jossa evaluoidaan käytössä olevia suoritustapamenetelmiä.

 

Päivän biisi: Musta aurinko nousee

  

Luettua: Dean Koontz – Pako, Koontzia taas kieroimmillaan. Kaveri on parantanut viime vuosina tyyliään opus opukselta. Odd Thomas  –kirjat olivat kyllä parhaita, sano. Mutta on tälläkin puolensa! Kerrassaan viehättävän kieroutuneen ironista, jopa huvittavan puoleista kauhua ja kalmanhajuista pakoa tappajan edellä. Erittäin kekseliään ja tietävän tappajan, jolla on pakko olla apureita jossain korkealla taholla... mutta miten sitten käykään? Mukana toki myrsky, salamoita ja ajatuksia yliluonnollisesta sekä outoja avuliaita kavereita – tappajalla siis ,D Lisää linksusta ja myöhemmin toisaalla *härn*. Lisäksi luettu vanhoja opuksia omasta hyllystä...

 

 

 

LISÄÄ KIRJOJA JA LISÄÄ RUOKAA – VÄHÄÄN MINÄ OLEN TYYTYVÄINEN!

HERMO-POLKA TÄSSÄ TÄNÄÄN, TERVE-TERVE!

Olen edelleen hermona, ei siitä asuntoasiasta sen kummempaa ole kuulunut. Ei siitä tietysti mitään tule, kun kerran erehdyin siitä tänne kirjoittamaan. Niin siinä käy, kun jotakin ilmineeraa julkisesti. Suunnataan ajatukset sitten toisaalle eli huomiseen kirjasto- ja kaupparoudaukseen. Siinä onkin vaihteeksi puuhaa, oudosti on kirjauutuuksiakin taas haettavana, tod.näk. kaksinumeroinen luku *jihhaa*. Viimeksi kirjastosaalis olikin poikkeuksellisen köyhä. Sen sijaan pöydällä makaa pino omia opuksia, tosin luettuna, mutta toimia vailla toistaiseksi *köh*. Asia ei johdu välttämättä minusta vaan ns. jonosta.
 
Eli kirjat käsitelty. Paitsi että tänään on haettava kilo kirjoja postista, mukavaa. Ei ole nimittäin enää yhtään lukematonta kirjaa... Arvatkaas sattuuko ja tätä sattuu aina toisinaan. Pitäisi olla lukemattomia lukemattomia kirjoja.

 

Ruokaa, juu, ruokaa taas viikoksi. Ja mitäkähän ihmettä keksisi Vinskille, kun märkäruoka ei oikein maistu. No, tällä kelillä ei maistu kellekään kovasti paljon. Ehkä täytyy taas vaihtaa merkkiä. Jääfisu ja donari kyllä kelpaisi, hmph. Itsekin söisi mieluusti jotakin muuta välillä, mutta aina se menee vihannessössöjen puolelle nuo eväkset. En halua kulahtanutta salaattia päivällä, en. Ajatelkaas nyt, märkiä ja ruttanoita salaatinlehtiä, yöks. Enkä viitsi viedä niitä Varaston jääkkäriinkään kaikkia jemmaan, että laatisin siellä vasta appeet. Ei hyvä ajatus. Ihan siksi, että omat ns. salaattini eivät ole kauniita eivätkä nätin näköisiä - hyviä ne kyllä ovat omaan makuuni. Teen siis salaatin ilta-appeeksi kotona. Töissä muut vain saisivat entistäkin karmeamman käsityksen syömisistäni, nytkin jo ihmettelevät ;D Jospa tekisi soijapiffejä, niitä voisi syödä myös kylmänä tai sotkea johonkin. Ei paha, olen sen joskus tehnytkin. Minä kun maustelen niitä piffejä aika usein mm. oviileilla, sienisilpulla tms. mukavalla. Juu eli harkintaan, sillä selviäisi hyvinkin 2 - 3 päivää! Belgalle jotakin kivaa myös lauantaiksi.
 
Hyvillä mielin tämän mukaan aion muuten tänään mennä Serkkuihin ja OSTAA SUKLAATA ihan itselleni(kin), nih kerta! Ei, en käynytkään siellä vielä tällä viikolla. En ole ehtinyt, ihan totta! Jospa keksisi sieltäkin taas jotakin uutta.
 
Mutta koska itse olen tylsä, blogi on tylsä ja Vinskikin on harvinaisen tylsällä päällä, voitte kokeilla anagrammigeneraattoria. Tämä on oikeasti hauska *hirn*. Valitettavasti en voi laittaa tähän mitä molemmista etunimistäni ja sukunimestäni sain aikaan - mutta hirnuvirnua riitti kuiteskin. Sopii kokeilla vaikka tylsänä työ / lomapäivänä ;D
 

Ja todellakin on niin tylsää, että Vinskikin vain loikoo varjossa – on liian kuuma! Ei huvituta mikään. Eilen pienen reaktion sai sentään aikaan partsille eksynyt kimalainen, joka ikävä kyllä löysi äkkiä tiensä ulos. Vinski-ressu jäi katselemaan silmät viiruilla perään, häntä kiemuroiden. Yöllä sitten alkaa kyllä huvituttaa, minuakin. Mutta kun pitää lähteä Varastolle ja olisi suotavaa myös nukkua vähäsen. Pakkonukkumista, voihan inho.

 

Päivän slogan: Ei pidä vain olla, pitää ajatella, ajatella, ajatella...

 

Päivän biisi: Kalamiehen toveri

  

Luettua: Chimamanda Ngozi Adichie – Purppuranpunainen hibiskus. Tosi hieno, parempi kuin Puolikas keltaista aurinkoa, sanoo tämä. Nigerian sisällissota on alkamassa ja perhe-elämä on outoa, tai sanottaisiinko hyvin säädeltyä. Dominoiva ja jopa julma isä pahoinpitelee uskonnon varjolla perheenjäseniä, esittää omia omalaatuisia näkemyksiään jne. 15-v. Kambili ja tämän veli tottelevat isää, kunnes pääsevät lopulta tätinsä luona käymään ja näkevät Oikeaa Elämää. Viehättävä, erikoinen, välillä henkisen hyytävä tarina nuoruudesta tässä ympäristössä, ensi-ihastuksesta, muuttumisesta, ajankuvaa ja tapahtumia. Tykkäsin täpöllä ja suositan! Lisäksi taas omia vanhoja opuksia hyllyistä... ei luetteloita, ei kiusallakaan!!!

 

 

 

 

POLKA RAUHOITTUU NYT JA LAKKAA KUVITTELEMASTA TURHIA ITSESTÄÄN!