Helle ei voi olla hyväksi millekään eikä kenellekään! Tuntuu, että Varastollakaan eivät kaikkien aivot toimi. Muistattehan, että meillä on se vekkuli ilmastointiremontti. No, on se sentään hyvä, että on sisätyö; varjoa pään päällä ja ikkunat saa kiinni sekä auki. Muuten ei paljoa huvita. Pienikin liikahtelu käytävillä tai aulassa on tushkaa eli siellä ei ilma kierrä lainkaan. Ähh, mukavin ja vilpoisin paikka on muuten tupakkahuone ,D Ja tämän tutkimuksen mukaan pitää liikkua ainakin kerran tunnissa, mikäs sen paremmin siis todistaa...
Edelleenkään ei mikään huvita. Kun tulen kotoon, alakerta läiskii mielenosoituksellisesti ovia ja ikkunoita kiinni sekä raahaa parvekekalusteita joko sisään tai kasaa niitä (hirveä kolina ja rähinä!). Uhh, mutta rouva sanoo niiiiiiiiin iloisesti huomenta joka aamu... En tiedä, pitäisiköhän alkaa polttaa oikein reippaasti ja väliin laittaa oikein paha suitsuke itsekseen sinne kytemään – olisi vaihtoehtoisia haisuja? Tai pitäisi kunnon bakkanaaleja joka viikonloppu tuonne aamuun asti, siihen asti, kun normisti herään (kuten naapurit, ei haittaa siis minua). Toisaalta, eilisiltana härra itse kailotteli jostakin juopottelureissustaan, josta ei muistanut mitään (inhoan ihmisiä, jotka kailottavat kännikkään parvekkeella). On se omituista tämä elu, on. Onko minussa oikeasti niin paljon vikaa? Ilmeisesti!
Olin eilen niin kettuuntunut, etten halunnut edes reagoida mitenkään repsujen uusimiseen, sairauskertomukseen tai ns. asuntoasioihin. Ehkä tänään kirjoitan omisarvikselle jonkinlaisen viestin resepteistä. Pakkohan ne on kuitenkin saada uusittua. Tietysti voisi varata pika-ajan ja pääsisi jollekulle muulle, mutta siinä on vaaransa. Voi olla, että vuorossa oleva ei suostu niitä uusimaan... ähh. On tämä hankaavaa kaikin tavoin. Minä alan suorastaan inhota sitä naikkosta, en suostu enää kutsumaan häntä edes leidiksi! Voi kun asiat hoituisivat joskus helposti, mutta kun ei. Ei sitten, tapellaan, perkele. Ja jos ei reseptiä tule, uhkaan, että samat mömelöt voi hankkia helposti Malmilta ilman niitä. Itse asiassa paremmat(kin) lääkkeet varmasti saisi *kolakkaa hekotusta*.
Koivet ovat melkoisen kipeät vaihteeksi. Eivät ole oikein toipuneet parin viime viikon ylimääräisistä kävelyreissuista ja seisoskeluista. Nytkin pitäisi vain lepuuttaa eikä kirjoitella. Oikeastaan pitäisi suoraan kotoon tultua mennä lepuuttamaan, mutta aina on jotakin. On laitettava evästä, syötäväkin jotain pientä. Hoideltava kissahommia, katsastettava rääsyjä. Juu, ei niihin mene teillä paljon aikaa, mutta minä saan kaikkeen kulumaan sen ajan x ainakin 3. Hitaasti ja varo-varo-vasti, katsokaas. Pitäisiköhän olla ikävä ihminen ja hakea sairaslomaa. Sitten soittaisi Hörhölle ja aloittaisi lyhyen systemaattisen rännin: kaikki alas, missä on alkomahoolia. Saisi alakertakin taas ajateltavaa kerrakseen. Hörhö on lievästi huonokuuloinen ja puhuu kovaa, saati sitten kännissä vielä kovempaa. En minäkään ihan maan hiljaisin ole, kännissä siis tahi muissakaan elukoissa. Alkaa ahi olla sitä luokkaa, että tästä ei toivukaan kuin lievällä sieppomisella, sano. Liika raittius on pahasta – kuten tuo hellekin! Ja muistakaa, se parhaiten nauraa, jolla on vekkulein lääkitys =D
Mietitään asiaa! Nyt kuitenkin kaffetta ja tomaattileivät, joissa on vielä vaan tuoretta basilikaa, njam...
Päivän slogan: Taidan ottaa ja juoda itseni mukavaksi ihmiseksi!
Päivän biisi: Itseoikeutetusti Hotel California
Luettua: Erkki Ahokas – Itärajalta Linnan länsisiipeen, Linnanvoudin elämäntarina. Asiaa tästä virasta ja aikaisemmista. Ei erityistä, toimenkuva tulee tutuksi ja se kai on tarkoituskin. Ei silti, tuttujakin esiintyy kirjassa ;D *vilkuttaa* Ihan käypäinen ja lyhyt, tiiviihkö esitys ilman hirmuista itsetehostusta. Etiketin mukainen kaikin puolin. Suosittelen sille, joka ei tiedä, mitä Linnassa tehdään ja kuka on kuka. Ei siis paha, mutta ei varmaan kaikista kovin mielenkiintoinen. Minä kyllä pidin kompaktista paketista. Leif J. Qvarnström – From Hell To Heaven, Kirjeitä kylmästä. Yksi AA-intoilija jaanaa ja jaanaa asiaansa useampaan kertaan. Lahkolaisen tapaan asiat toistuvat ja toistuvat. *huokaus* Ja vihreitä löytyy taas, runsaasti ja osa kirjoitettuna useammalla eri tavalla, mutta aina väärin. Niitä kavereita olisi voinut käyttää apuna! Ei jaksa, en suosittele – en edes vertaistueksi enkä miksikään ”pelastumiskertomukseksi”. Tätä kuulee tuossa muutaman sadan metrin päässä aina halutessaan. Ei aihetta toimenpiteisiin, tumput irti tästä, eikä edes linksua löydy (kannattaa hakea HelMetistä, sieltä löytyy lainaksi). Maria Kara – Olen muistanut sinua. Minä en halua muistaa tätä kirjaa. Ilmeisen omakohtaisia tai / ja omakohtaisen kuvittelun tuloksia, vihreitä täälläkin ja osittain karmeaa kieltä, lähellä fingliskaa. Leidi näyttääkin asustavan muualla maailmalla. Auts, silmiin sattuu eikä tarina anna aihetta mihinkään! Tumput irti tästäkin, pliiz! Marc Eliot – Eagles, Take It To The Limit eli kirja bändistä alusta aina näihin päiviin. Ei kovinkaan erikoinen, mutta luettava. Katkeruutta havaittavissa loppusanoissa. Plussat sentään kattavasta diskografiasta. Vain heavy usereiden ja kerääjien käyttöön, muille kertaluenta riittää. Marja Linnakivi ja Terttu Levonen – Kekkosten miniänä. Matti Kekkosen ensimmäinen vaimo muistelee elämää Kekkosen perheen lähipiirissä. Yllättäviäkin muistoja, luonnehdintoja jne. Mielenkiintoinen, vaikka vähän... miten sen nyt sanoisi, yrittää enemmän kuin lopulta sanoo. Ajankuvana hyvä, Kekkosista perheenä kiintoisa – tästä kiinnostuneille ihan luettavaa. Minä tavallansa pidin tästä.
TAAS MENNÄÄN – POIS ALTA KAIKKI... POLKA TULEE!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti