POLKA VAIHTEEKSI VALITTELEE...

 

Edelleenkin vain lyhyesti: pyydän anteeksi kaikilta ystäviltä, tovereilta sekä yhteistyötahoilta, että tällä viikolla EN vain pysty osallistumaan mihinkään! En mihinkään, mihin olen luvannut, ilmoittautunut, päättänyt hoitaa, viedä eteenpäin jne.

 

Ai, että miksikö? Muistatteko, kun ennen lomaa kerroin hillittömistä selkä- ja niskakrampeista? Ne palasivat, entistä pahempina. Eilen melkein lähti taju Varastolla... taksokin jo huolehti minut kotiin asti ja kysyi, jaksanko. Selkää, niskaa, rankaa ym. puukotettiin, puikotettiin ja semmoista kliffaa. Kolmeen vuorokauteen unta on tullut yhteensä n. 6 h – no onhan se pari tuntia päivässä *muahhaaahhhh*!

 

Eli en tiedä, mitä edessä tänään? Lekurille svinduiltavaksi vaiko mitä... Prle, kun kaikkea olisi ollut kerrankin tarjolla, paljon muutakin tekemistä jne. *raivoisa argggggggggggggggh*

 

Ainoana plussana se, että vakuutusbolaagi ja minä pääsimme yhteisymmärrykseen muuttovaurioista ja korvaussumma oli melkein euroilleen yhteneväinen! Aika hyvin laskettu – ilokas minä.

 

Palaan rapoamaan lisää, kun tiedän enemmän. Jo tämän kirjoittaminen on nimittäin hemmetinmoisen työn ja tushkan takana. Sorry folks!

 

 

 

POLKA, AINA VAAN JOKIN PAIKKA KIPEÄNÄ *sniiiiiiiiiiif*

ON SE INHO KYLLÄ PIUKASSA =b

 

Wain lyhyesti Welhottaren lomasta; se meni kuten pitikin.  Nukuin ensimmäiset pari päivää niin, että Belga sai käydessään tehdä itse itselleen muonat jne. No sitten tinttailin pari päivää – ja just prle! Enkö ole aina sanonut, että Hörhö ON ongelma? Miten se ihminen sai hienon leivänpaahtimeni rikki ja TÄRISEMÄÄN.  Aivan käsittämätöntä... ja siihen se hupi sitten haihtuikin. Loppuaikana menikin syödessä varastoon.

 

Eli mitään en juuri tehnyt, vähän lueskelin ja nyt on sitten stressi.

 

Töitä on odottamassa sekä Varastolla että kotona hirmuisia pinoja. Lisäksi olen ängennyt tälle viikolle yhtä ja toista. Vielä eräs pankkiasiakin tuottaa ylimääräistä tushkaa – arrrrrrrrrrrgh.

 

Seuraava loma onkin n. kk:n päästä ja hallitummin järjestetty – sitä siis odotellessa! Lisärapoa, kun joskus aikaa olisi (190 sähköpostia.... maksupyyntöjä... käks!)

 

 

 

TULIKIN TAKAISIN – MUTTA LÄHTIKIN JO!

 

 

ODOTTAA MINILOMAA...

 

Sanon vaan, että olen jumissa. Ainakin fyysisesti siis. Hartiat ovat täynnä kivikovia isoja paukamia, hrrh ja helkatin kipeitä sellaisia. Sattuu eikä päätä pysty kunnolla kääntämään. Mikään ei auta. Illalla aion kitata viinaa, jospa se laukaisisi patoutumia *eheh*. Kunhan ensin saan raahattua jotakin muonaa kotoon, lisää kirjoja ja jotakin kivaa (joka tod.näk. ainakin näyttää suklaalta).
 
Eli vielä tämä päivä töitä, sitten viikko ns. lomaa. Tosin en tiedä, miten tästä nyt lomaksi taipuisi. Tekemistä olisi. Ja valittamista. Huomasin nähkääs taas uudessa residenssissä oikein yyberkivan jutun: parvekkeen ulko-ovesta puuttuu toinen lasi! Ai miksi en ole aikaisemmin huomannut? No kun se on niin siististi poissa, että yhtenä päivänä ihmetellessäni oven outoa epästabiiliutta tajusin, että lasien tilalla on vain lasiurat.  Että hiukan ihmettelen, mitä svindua täällä luukussa on oikein puuhasteltu? Laitoin taas viestiä tarkastajalle, kohta en enää jaksa. Kukaan ei ole vieläkään käynyt katsomassa liesituuletinta eikä jää-pakastinkaappia. Vielä? Argh.

 

No, ilta meni taas – ette usko – lukien ja kirjoittaen. Nyt se saa luvan unohtua pariksi päiväksi, toivon.

 

Harvinaisen osuvahko kuva teemasta täältä, jossa muuten myös kaikkea muutakin jännää...

 

 

 

 

Päivän slogan: Parempi itkeä lattialle läikkynyttä viinaa kuin ostaa maitokaupan makeutettua siideriä!

 

Päivän biisi: Sister Morphine

 

Luettua: SusuPetal – Sairaalapäiväkirja, merkintöjä ja kuvia suljetulta osastolta. Tämä on kertomus päiväsairaalasta suoraan päivystyksen kautta suljetulle osastolle joutuvan henkilön tunnoista. Lyhyitä ja hieman pidempiä merkintöjä, alunperin käsin kirjoitettuna, itse tilanteesta, koettuna ja elettynä. Se kertoo toisten potilaiden kohtaamisesta, lääkkeiden otosta, aikataulusta, tärisevistä käsistä, arkipäivästä sairaalassa; suklaasta, tupakasta, vapaakävelyistä. Lopulta kotilomista ja paluusta kotiin sekä päiväsairaalan rutiineihin. Suorastaan pelottavan intensiivistä, välillä taas surullisen koskettavaa, ahdistavaakin tekstiä. Lähes kronologisesti etenevien merkintöjen ohessa huomaa pieniä vivahduksia vapauttavasta tunteesta, ehkä tervehtymisestä, toivon. Ainakin nukkumisesta rauhassa, ilman unia. Paluusta rutiineihin, jotka turvaavat päivää ja rytmittävät arkea. Luvasta vain olla. Tekstiin kannattaa ja pitääkin syventyä uudestaan. Kirjan kuvat, maalaukset ja teokset, jotka syntyivät samaan aikaan, rytmittävät kerrontaa ja antavat viitteitä kulloisestakin tunnetilasta. Jotkut ovat pelottavia ja surullisia, osa taas lempeitä, turvallisia, fantasioivia ja jopa ilokkaan oloisia. Painoasu on hyvä; teksti on sijoitettu miellyttäväksi ja helpoksi lukea vaikka vähitellen. Taitto on selkeää ja fontti hyvin valittu. Kuvitus on hienoa ja värit toistuvat upeasti. Aiheestaan huolimatta tai ehkä juuri siksi kuvat ovatkin tässä niin tärkeitä. Kuvallinen ilmaisu yhdessä tekstin kanssa luo tästä ainutlaatuisen kokonaisuuden. Kirjassa on yhteensä 31 värikuvaa, jokainen uniikki teos. Tekijän mukaan kirja on tarkoitettu sinulle, joka olet masentunut. Tunnet ehkä itsesi näiltä sivuita – et ole yksin! Jos haluat ymmärtää, mitä masennus tekee ihmiselle, tämä kirja on myös sinulle. Jos lähipiirissäsi on masennusta sairastava ihminen, jos kohtaat masentuneita työssäsi, jos hoidat masentuneita ihmisiä – tämä on sinulle. Ja etenkin sinulle, joka et tiedä mitä masennus on, tämä on sinulle.Tämä oli selkeästi myös minulle! Ensilukeminen sai aikaan ristiriitaisia tuntemuksia; tuttuja asioita, pelkoa, häpeää ja tyhjyyttä sekä paljon ajatuksia. Mutta myös toivoa paremmasta kaikille. Suosittelen lämpimästi kirjaa jokaiselle, kuka tahansa voi olla joskus tässä tilanteessa. (Lisää siellä toisaalla myöhemmin, joten ei olisi kovin suotavaa lainata tätä tekstiäni ilman lupaani toistaiseksi – jookosta?!)

 

 

 

 

POLKA MENEE – KOHTA SE TAAS TULEE...

VIELÄ VÄHÄN TÖITÄ...

 

 

Työtä lähes vuorotta. Olen näköjään viettänyt tämän viikon joka ainut ilta koneella muutaman tunnin kirjoittaen tai tehden jotakin ns. oikeaa(kin) hommaa. Samaa töissä. Apua, arvatkaas onko niskat ja koko lihaksisto – se olematon – jumissa? En oikein pääse aamulla edes ylös, jäykkis ja kipeä. Argh. No, kaksi päivää vielä. Kyllä sen kestää, on pakko. Taas on teetetty töitä ihan varmuuden vuoksi, kun erehdyin kertomaan, että loma-anomus hyväksyttiin. Toivottavasti palatessani on pienempi pino odottamassa. Matalalentoa yhtä kaikki, kiirusta pitää.

 

Enkä minä ymmärrä, miten minä illatkin saan niin nopeasti katoamaan. Jotenkin ne vain valuvat läpi sormien. Teen sen pari tuntia kotihommia eli jotain pientä syötävää, tiskausta, eväät, kaffetta ehkä, lueskelen, kirjoitan. Äkkiä kello onkin viittä-vaille-nukkumaanmeno. Tai oikeastihan kello on tosi vähän, mutta on pakko painua sänkyyn, jos aikoo töihin ajoissa. Eilisaamuna lähtö kesti tismalleen 2.5 tuntia eikä siinä jäänyt yhtään tyhjää kohtaa eikä liikaa aikaa. Jumankauta, on tämä hankaavaa. Vasta 10 v. sitten kesti 20 min heräämisestä, kun olin jo bussipysäkillä. N. 5 vuotta sitten selvisin 1 h valmisteluilla. Tätä menoa (ja jos vielä töihin joudun) parin vuoden päästä en ehdi mennä enää ollenkaan nukkumaan... *lurpsuttaa sameita silmiään*

 

Ei, ei mitään jännittävää kerrottavaa. Belgalle sain ne stiflat, tulevat ensi viikolla eli asia ok. Itselle tulossa tänään lisää kirjoja sekä ensi viikolla jotakin jännää syötävää.  Ihan kiva, tämä tykkää paketeista ja etanapostista. Huomenna taas normiroudaus, mutta ehkä pienemmällä volyymillä. Ajattelin käydä ensi viikolla täydentämässä ruoka- ym. varastoja ihan ajan kanssa jonakin päivänä. Hah – Varastollakin joku kaipaili muuten Syksyn Satoa eli oli huomannut saman ongelman: kotomaisia juureksia ei ole tarjolla oikein missään! Fyi, sanon minä.

 

Mutta nyt minä menen taas keittämään triplakaffet, sateenkaarimömelöt sekä *heh* triplavitamiinit myös. Jos sillä jaksaisi vielä tämän ja huomisen, hyvä olisi. Nämä ilmeisesti ovat syöneet kivamömelöitä, kuva täältä.

 

 

 

 

 

Päivän slogan: Mitäs siitäkin tulisi, jos elämä reilua olisi!

 

Päivän biisi: Waiting for the Worms

 

Luettua: Hannu Salama – Sydän paikallaan, aivan... ,D Niinhän se on, Hande ei jätä sanomatta vieläkään mitään. Hän ulostaa kaiken samalla tavalla kuin ennenkin, ei kumartele kuvia, vaikka viina on jäänyt ja potenssipillereitäkin tarvitaan. Kirjoituskin etenee, naisasiat myös. Ei paha, Handen kavereille, ei-kavereille varmaan epämieluisa ylläri. Tykkäsin! Anne Holt – Kasvoton tuomio, julmia murhia yhdistää eräs asia, viharikoksen tunnusmerkit täyttävä motiivi (jos sitä siksi edes voi sanoa). Kammottavia tekoa käsittämättömistä syistä... Mutta Inger Vik ratkoo päässään asioita oudolla tavalla, johon hänen erityinen lapsensa antaa vielä lisää potkua. Ajankohtainen, asiallinen jännäri, jossa poliisin toimintaakin kuvataan suht asianmukaisesti. Lukukelpoisaa Holtin ystäville. Jari Järvelä – Zombie, italialainen toimittaja pakomatkalla Suomessa tappouhkausten jälkeen. Outoa eksoottista elämää täällä, pizzerian apulaisena. Sitten pizzerian omistajan ja tyttöystävän kanssa paluu Italiaan ja se odotettu... Suosittelen, vinkeää omanlaistansa kerrontaa. Erilainen! Loppu on uskomaton ajankuva – suositan. Sauli Uhlgren – Kuolema kulkee yöllä, perinteinen poliisiromaani, jossa murhaaja kulkee Kuopion yössä tappaen naisia. Häntä jälestää stereotypia suomalaisesta miehestä (ja ehkä myös poliisista...). Syyllinen vaikuttaa jo löytyvän, kunnes kaikki pysähtyy. Tarina mielen järkkymisestä ja sen perusteista, väittää tukeuvansa tositapahtumiin. Ei kehnompi ollenkaan. Marja Björk – Puuma, ei oikeastaan niinkään puumamaista kuin oletin. Asiallista vanhenevan naisen huolta itsestään ja seksuaalisuudestaan, haluistaan ja kyllästymisestään mieheensä. Rakastajakin siis löytyy, se nuorempi. Samalla tarina siitä, mihin nainen (Puuman ystävätär) voi itsensä ajaa etsiessään Sitä Oikeaa kaikkialta, tosiseikkoja tahallaan huomaamatta. Lapsuusmuistoja... Ehdottoman suositeltava Welhottaren ikäisille ruttuturville, joilla on vielä jotakin tallella ;D Paul Auster – Näkymätön, melkoinen kolmiodraama nuoruudesta, kuolemasta, kirjoittamisesta... kaikesta. Mikä vaikuttaa siihen, mitä ihmisestä lopulta tulee – sekä ammatiltaan että ihmisenä? Hieno, vivahteikas tarina, joka pitää lukea hiukkasen hitaammin ja jopa nautiskellen kaikesta. Ei välttämättä aina niin kaunista, mutta elämää! Hannu Mäkelä – Kivi, Mäkelä kuvittelee olevansa ilmeisesti Aleksis Aleksiksen paikalla. Jotenkin tämä ei välillä oikein toimi, välillä taas toimii. Hiukkasen hairahduksiakin kielestä löytyy (tämä on siis Kiven kielenkäytönomaisesti tehtyä muka-muistelmaa). Jotenkin sai oloni vain kiusaantuneeksi itsensä miehen (siis Kiven!) puolesta. Hän olisi ansainnut hieman paremmin valmistellun opuksen. Kursorisesti luettava, jos on pakko. Linksu ylistää teosta, minä en... Ja enemmänkin on luettu, siitä myöhemmin!

 

 

 

 

POLKA LÄHTEE VÄSYNEENÄ – PALAA VIELÄ VÄSYNEEMPÄNÄ!

ILMOITUSLUONTOISESTI KAIKENMOISTA =b

 

loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma

 

Odotettavissa perjantai-iltaan asti:

 

Malmin ja Pazilan suunnassa pikkuhiljaa kiristyvää hyytävää tunnelmaa, pakastavaa. Ketutus ja svindutus lisääntyvät voimakkaasti, jopa aggressioihin asti! Työuupumus saapuu lännestä keskiviikkona puoliltapäivin ja saavuttaa huippunsa loppuviikosta. Sateita siellä ja täällä, joka välissä itketään kiukusta, raivosta, työn paljoudesta, kirjoittamisen hankaluudesta, kivuista, säryistä, ikävästä ja muusta typerästä - kaikesta mahdollisesta.

 

Perjantaina iltapäivästä lähtien poutaantuvaa ja illalla aurinko pilkistää taas. Yöstä tulee kirkas ja auvoinen. Ensi viikolla seestyvää ja selkeää.

 

Varoitukset: keskiviikkona ja torstaina Lounais-Helsingissä Welhotar-varoitus, synkkiä ukkospilviä ja vihaa kaikkea kohtaan odotettavissa. Varokaa vihaista Welhotarta ja välttäkää hänen kulkureittejään, älkää soittako älkääkä varsinkaan lähettäkö tekstareita näinä päivinä. Perjantaina annetaan puolestaan kännipostausvaroitus – alustavaa känniä odotettavissa alkuillasta muuttuen myöhemmin jatkuvammaksi törpöttelyksi.

 

loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma loma

 

 

Ja koska minulla ei ole mitään kerrottavaa (ja eilisilta meni vakuutusasioissa ja muissa tärkeissä paperitöissä...) tässä hieman ajankohtaista sienitietoa:

 

 

Syksyn 2010 sienikirja

 

Sienestäminen on mukavaa, mutta muista ettet poimi vääränlaisia sieniä.. Mukaan sienimetsään tarvitset korin, sieniveitsen (mielellään myös harjan kera), jos vierassa metsässä, kartan ja kompassin, kahvia tms. termoskannuun, vähän eväitäkin mutta ennenkaikkea hyvän sienikirjan...

 

 

Ei, tätä EI pidä poimia - ei todellakaan *tsihih*!

 

Lomavinokas (Pleurotus holidayrios)

 

Tavallinen alkoholia imevä sieni koko maassa. Esiintyy koko kesän, mutta erityisen yleinen juhannuksesta alkaen aina elokuun puoliväliin saakka.Viihtyy terasseilla, vesialueiden rannoilla, peitteisillä pientareilla ja jopa kosteissa sisätiloissa. Olemus turpea, punakka, lakki vinossa. Esiintyy yksin tai pienissä ryhmissä. Viihtyy aurinkoisilla paikoilla. Katoaa maisemasta kesälomakauden jälkeen.

 

 

Rantasiitake (Lenitus bikinikus)

 

Maan etelä- ja keskiosassa yleinen viinaa imevä sieni. Viihtyy hiekkaisilla ja aurinkoisilla ranta-alueilla pienissä ja isoissa ryhmissä. Häviää nopeasti auringon laskiessa. Jalka usein solakka ja notkea. Väri varsinkin loppukesällä paahtuneen rusehtava, joskus palaneen punainen. Lakki värikäs, usein niskassa. Vaatii erittäin runsaasti nestettä.

 

Tuurijuopokas (Hygorophorus intervalligus)

 

 

Alkoholia imevistä sienistämme eräs tavanomaisimmista. Esiintyy tavallisimmin suurten juhlapyhien jälkeen, jolloin se juurtuu sitkeästi ravitsemusliikkeisiin, joutoväen kansoittamiin peräkamareihin ja kolmannen luokan kuppiloihin. Tunnistaa kalvakasta ulkoasusta, tyypillisesti, pistävästä hajusta sekä hontelosta jalasta.

 

Räkänuljaska (Gomphidius spyttagus)

 

Tuurijuopokkaiden sukulaislajike. Sen tunnistaa harmahtavasta ulkoasusta, jalka usein horjahtanut, maiti tyypillisesti rinnuksilla, lakki silmillä. Yleinen kaikkialla maassa koko satokauden. Kannattaisi korjata talteen, mutta hapahkon tuoksunsa ja epämääräisen ryhdittömän ja luontaantyöntävän muotonsa takia jää usein omaan arvoonsa. Huom: aina ryöpättävä.

  

Kotkaseitikki (Cortinarius feminius)

 

Kaikkien alkoholia imevien sienien esiintymispaikoilta löytyy yleensä yksi tai kaksi kotkaseitikkiä. Turpeahko varsi, hompsuinen ulkoasu. Lakki epämääräinen (voi olla myös huivi tai nuttura). Heltat usein leveät ja roikkuvat. Jalka lyhyt ja horjuva. Tuoksu tyypillinen eltaantunut hajuvesi. Esiintyy yleisesti hämärissä loukoissa, viihtyy ravinneköyhässä ympäristössä, mutta vaatii paljon nestettä. Huom: erittäin vaarallinen, varsinkin kieli terävä ja myrkyllinen .

 

Kaappijuopokas (Clitocybe fingerporilus)

 

Koko kesäkauden varsin yleinen viinaa imevä sieni koko maassa, mutta vaatimattomien elintapojensa ja syrjäisten esiintymispaikkojensa takia jää usein huomaamatta. Viihtyy kaikenlaisissa oloissa, jos saatavilla on nestettä (sitä ei tarvita paljon kerrallaan, mutta sitä on olatava saatavilla koko ajan). Jalka ja varsi usein ryhdikäs ja suora, mutta nenä punerva. Tunnushaju olematon tai korkeintaan vain hieman pistävä. Tavanomainen harmiton lajike.

 

Aamuvalmuska (Tricholoma dagenefterum)

 

Kaikkialla maassa verrattain yleinen. Tavataan tavallisimmin aamupäivisin. Pinta tyypillisen maitomainen ja niljakas. Haju tympeä ja läpitunkeva. Jalka raskas ja huojahteleva, lakki tärisevä. Nämä tuntomerkit kuitenkin väistyvät, kun lajike saa lisää nestettä.

 

Syyshapero (Russula dogalus)

 

Viinaa imevien sienten syyslajike: ilmaantuu kesälomakauden jälkeen työpaikan nurkkiin ja hiljaisiin katvepaikkoihin. Tunnusomaisesti turvonnut ja pöhöttynyt varsi, himmeäpintainen ja/tai punertavan läikikäs. Malto hauras, vioittuneista kohdista verestävä. Jalka väsähtänyt, muoto haalistunut ja kulahtanut. Saavuttaa ryhtinsä vain erittäin hitaasti. Hyötyarvo työpaikoilla vain vähäinen.

 

 

 

HYVIÄ SIENISAALIITA KAIKILLE *muahahhahhahaaaah*!

SITTEN MINÄKIN RUPESIN BLOGGAAMAAN...

 
Varastolla aamulla pieni tuokio vapaata. Toimetonta oloa, jonka kulutin lueskelemalla uusia ja vanhoja lokeja sekä kirjoittamalla alustavasti paria juttua myöhemmin kotona editeerattavaksi. Ei Varastolla valmista tekstiä saa aikaan, siis omaa ainakaan. Sen verran on hälyä ilmassa ja työt uhkaamassa. Tarjottiin Varastollakin yhtä kirjoitushommaa, yritän skipata sen myöhemmäksi. En tajua, kirjoittaminen ei kertakaikkiaan nyt maistu. Ei, ei sitten millään. Lukeminenkin mieluusti vähän hupipitoisempana, ziitosta vaan.
 
Alustavasti merkkasin lomaa jo ensi viikoksi. Upo ei ole vielä vahvistanut, voisiko sen myös pitää... minä odotan. Tarvitsen sen lomani, hevletto. Enkä ala vänistä taas, miten siivosin ja muutin ja siivosin jne. koko 3 vkon ns. kesälomani ajan. En, en vänise. Kunhan vaan mainitsen, että sen jälkeen minä vasta väsynyt olen ollutkin. Stressi ilmeisesti alkoi helpottaa. Tässä olisikin hyvää aikaa hankkia uusi stressi loman aikana eli miten uudet naapurit suhtautuvat Welhottaren älämölöön, hillittyyn kurlaamiseen *köh*, Hörhöön & Co? Onhan se jossakin vaiheessa kuitenkin testattava. Niin ja lomasta sen verran, että tämä olisi kyllä töidenkin kannalta paras viikko kuukaudesta pitää lomaa, loppukuu on aina kushemmettiä kaikin puolin. Jookosta,  Upo, kiltti hei!?
 
Olipas ankeaa taas vääntäytyä työmaalle, kylmäkin kalisuttelee sekä kotona että työpaikalla. En valita, kunhan totean. Oli lisättävä vaatetusta ihan reippaasti, jopa kunnon takki päälle *huh*. Kissikengillä vielä mennään, mutta maiharien sijoituspaikka on jo tarkastettu. Onneksi on tarpeellinen talvivarustus hankittuna, itse en tarvitse mitään. Belgalle on hankinnassa talvikengät, Huutiksesta tietysti. Ei sitä uusia sentään, vaikka melkein uudet nuo huutamani kyllä ovat. Muuten hänelläkin on kunnolliset vermeet, hyvä näin. Varaudumme siis talveen... varastoja ei valitettavasti ole. Siis ruokavarastoja yhtään mitään; ei sieniä, ei marjoja, ei mitään. Lasketaanko Liiterin halpispakastepizzat? Tällä hetkellä ainut ruokajömma, jota ei ole syöty loppuun nimittäin.
 
Pitäisiköhän tällä viikolla kunnostautua ja käydä pari kertaa ruokakaupassa? Jos vain jaksaisi, prle. Mutta kun ei niin ei. Enkä minä tiedä, mitä edes ostaisi. Ei ole pahemmin intoa laitella edes pakkaseen mitään muonaa, tsorgen vaan. Sen minkä teen, jätän evääksi ja muutenkin kaikki tulee syötyä parin päivän, korkeintaan viikon sisällä. Edelleen peräänkuulutan kauppoihin sitä Syksyn Satoa? Jos sitä ei tule, turvaudun Serkkuihin ja laadin paria punajuurimuonaa, jota tässä on vähän kaipailtu! Jopa Belga oli sitä mieltä, että se voisi välillä maistua. Opiskelija tuntuu ihan vähän kyllästyneen pasta-tomaatti-soija-tofu-riisi-vihanneshärpäkkeisiinsä... Ei pahalla, varmasti ihan hyviä ovat, mutta kun viikon vetää samaa linssipataa - ensin patana, sitten kastikkeena ja loppuviikosta keittona (aina vettä lisäten) alkaahan se kyllästyttää. Siksi pyrin tarjoamaan viikonloppuisin aina jotakin muuta muonaa hänellekin. Ei silti, omatkin evääni ovat melko samankaltaisia eli erilaisia vihannessösstöjä ja -patoja, tomaatilla ja ilman. Tänään tomaatilla. Muuten, pikku vinkkinä, porgana rakastaa raguunan lisäksi myös korianteria ja garam masalaa, mutta kaikkia vain sopivana tujauksena eli ei liikaa! Tein sunnuntaina porkkana-sipuli-purjo-paprika-valkosipuli -wokkia em. mausteilla ja ihan ripauksella ingevääriä, tuli aivan helkkarin hyvää, njam.

 

Kaiken tämän turhan ja tylsyttävän jorinan välissä olen yrittänyt vääntää vakuutusyhtiölle korvaushakemusta muuttovaurioista, ähhh. Vielä pitää odottaa, että saan kaameran kokoon ja kuvia tuosta lipastosta. En minä paljoa pyydä, mutta pilallahan se on. Ja se yksi disain-tarava rikkisärki kokonansa pirstaleina – heitetty jo poiskin. Helppoa asioida netin kautta, mutta liitteiden tuottaminen hieman hankaavaa – ans kattoo eli rapoa seuraa tästäkin.

 

Hitsi, että olenkin väsy! Vinski kunnostautui eilen paskimalla kumpaankin laatikkoon eli tietysti sitten kusaisemalla sänkyyni – kiitti vaan, puolet sänkyä pyykkiin. Pitääkö hankkia vielä kolmas prleen hiekkalaatikko? En kestä, joku vaihtaa kohta residenssiä...

 

Minä juon kohta kahvia. Minä en muuten jaksa. Sitten minä otan vähän lisää lääkkeitä, että minä jaksaisin taas tämänkin päivän.

 

 

 

 

KOVIN, KOVIN VÄSYNYT POLKA

 

 

VOI TYLSYYDEN TYLSYYS JA KAIKEN MAAILMAN TYLSYYS

 

Tarvitseeko mainitakaan, että olen harvinaisen tympääntynyt. Uusi, ankea viikko aluillansa Varastolla. Taas miittiä tarjolla runsaan työn jatkoksi. Onneksi lomalista kiertää, minä tahdon lomalle. Pian. Oikeastaan mieluummin heti!

 

Kyllästyin eilen melkein jo makaamiseenkin, vaikka torkuttelin ja nukuin tai viihdyin muuten vaan vällyjen alla kirjan kanssa. Ei mitään järkeä, tekemistä olisi – ei jaksa. Yksin ei edes huvita tehdä eikä suunnitella mitään. Kunhan sain taas pahimmat paashat imuureerattua ja itseni pyykättyä. Siinäpä meikäläisen tekemiset. Ei myöskään mitään odotettavaa.

 

Paitsi, yllättäen (kuten aavistelinkin) Hörhö on noussut kivien ja pöpelikköjen suojasta. Josko pitäisi vähän kulautella sihijuomaa hänen kanssaan. No, ei vaiskaan. Lupasin laatia taas paperia eteenpäin, on kertoman mukaan vaihteeksi sellainen tilanne. Kyllähän minä, aina sen verran. Loppuviikosta lupasi ilmestyä, en luvannut kuin ehkä torstaina tai perjantaina. Sen verran tiedän ja tunnen myös itseäni, että mieluusti pidän vapaata seuraavan päivän, jos äityisin vaikka kippaamaan janojuomaa.

 

Eli kokonansa, tämä viikko lienee yhtä tapahtumaköyhä kuin muutenkin. En valita, se sopii. Tosin aika tylsää, koska minulla ei todellakaan ole yhtään mitään kerrottavaa mistään eikä kenellekään. Kuviakaan en ole jaksanut laitella.

 

Tyytykää siis siihen, mitä saatte. Sen verran olen nettaillut, että tätä komppaan ihan reilusti. Tämä taas  – tuota, näin scifiä ja fantasiaa aika paljonkin lukeneelle ei nyt ehkä ole yllätys, mutta pieni outo tuntemus kutittaa kantapäitä (niitä kipeitä)!

 

 

 

Päivän slogan: Joka toiselle kuoppaa kaivaa kaivinkone!

 

Päivän biisi: California Dreamin’

 

Luettua: Minä ja herra fibro – matkakumppanina fibromyalgia, oikeasti luin tämän jo aikaisemmin, mutta en kai listannut muistaakseni tänne. No, ihan vaan tiedoksi, että leidi saapi olla onnellinen. Hän pystyy liikkumaan, prle ja se sitten muka helpottaa jne. Kaikilla ei ole näin eikä tämä opus kyllä minulta nyt pisteitä saa kuin siitä, että joku yleensä asiasta kehnohkosti kirjoittaa. Että sen verran. Viäräleukanen vielä, muka, ziiiiiiiiis, tunput käteen ystävät!  Staffan Bruun – Kohtalokas kapsäkki, kiva, ei enää Kobbat-dekkareita, toivon. Tämä oli nimittäin hauska ylläri, omituinen sattuma lentokentällä (vai oliko se lopulta sattuma...)  , jonka jälkeen tavallisen mainosmies Sallisen perhe joutuu tapahtumien pyörteeseen mukaan. Perheestäkin paljastuu kaikenlaista, ei vähiten tietysti vaimosta.  Tykkäsin! Maarit Verronen – Kirkkaan selkeää, Tiksu P. joutuu velkoihin ja suostuu muodonmuutokseen, jonka seurauksena päätyy kuumailmapallon omistajaksi ja ammattilaiseksi. Ensin tutkimaan säätä, tavallaan. Sitten hieman erilaiseksi palkkionmetsästäjäksi ja lopulta ehkä turvaankin. Fantasiaa, sellaista rujompaa mallia, ehkä tulevaisuutta lähellä olevaa. Hyvä, paljas, todenoloinen tarina! Suositan kaikille... pidin kovasti. Brian McGilloway – Rajamailla, 16-v. Angelan ruumis löytyy Pohjois-Irlannin ja Irlannin tasavallan rajamailta, alastomana, ainakin melkein. Näyttää kuin mukana olisi huimeita ja raiskaus. Tutkimukset johtavat kuitenkin muualle ja syyllinenkin selviää, toki. Hyvää ympäristönkuvausta ja nimenomaan Irlantiin liittyviä tapahtumia ennen ja nyt. Sormus on isossa osassa, mistä se onkaan kotoisin? Tutkintaa johtava poliisi Ben Devlin on nuori ja kunnollinen, mutta hänelläkin on omatunto ja sitä ehkä joutuu välillä tutkimaan. Poliisi- ja murhajutuksi kohtuukestävä ja ihan ok, ei paha, luin mieluusti! Tim Weiner – CIA – Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun historia, melkoinen opus sekä tietomäärältään että sivustoltaan. Tätä oli pakko lukea rinnakkain muiden opusten kanssa pari viikkoa, että pystyi omaksumaan edes osan. Kaikille asiasta kiinnostuneille ihan ehdoton opus! Diana Gabaldon – Luiden kaiku, taas tiiliskivi, leidi jatkaa tarinaansa aikamatkailuista sekä USA:n vapaussodasta 1700-luvulla että elämästä Englannissa 1980-luvulla, jonne Bree matkasi takaisin. Lisää linksusta ja asiasta kiinnostuneille (JA aikaisemmat tarinat lukeneille) ihan suositeltavaa luettavaa eli tarina jatkuu entiseen tapaan! Lincoln Child – Utopia, elämyspuistossa alkaa tapahtua outoja ja eräs asiantuntija kutsutaan apuun. Kuka haluaa särkeä tämän erityisen maailman lumouksen karmeimmalla mahdollisella tavalla. Ziis, että Child osaa, tämän luki kyllä ihan herkeämättä, jopa meikäläinen...Yasmine Galenorn – Noitanainen, sekoitus seksiä, vampyyreitä ja muita olioita, velttoa scifimäisyyttä, magiaa (ja sitäkin lievän veltohkosti), romantiikkaa ja muuta; kaikki sotkettuna ihan kohtuullisesti tsioskikirjaksi, mutta niiiiiiiin täynnä joko kääntäjän mokia (lauseenvastikkeita ja lauseita muutenkin sotkettu oikein tosissaan, sanoja puuttuu välistä ym.) ja / tai kirotusvihreitä, että hävettää lukea. Lisäksi tämä lupaa olevansa kolmiosainen ja toisen osan I luku on tässä kirjassa mukana – että tehtäiskö vähän bisnestä, vai? Ei, ei näin! Toinen todellisuus ja muu kirjan maailma ovat kyllä ihan ok, samoin tarina sinänsä, mutta.. jokin mättää, valitettavasti. Tarkistakaas ensin tuo kirjan kieliasu siellä kustantamossa, jookosta. Ja hei kaikki lukijani, tsekatkaa aina myös nuo linkit – arvioni ovat edelleen erittäin subjektiivisia, joten turha minua on syyttää!

 

 

 

POLKA LÄHTEE VAROVAISEN EPÄTOIVOISENA...