Työtä lähes vuorotta. Olen näköjään viettänyt tämän viikon joka ainut ilta koneella muutaman tunnin kirjoittaen tai tehden jotakin ns. oikeaa(kin) hommaa. Samaa töissä. Apua, arvatkaas onko niskat ja koko lihaksisto – se olematon – jumissa? En oikein pääse aamulla edes ylös, jäykkis ja kipeä. Argh. No, kaksi päivää vielä. Kyllä sen kestää, on pakko. Taas on teetetty töitä ihan varmuuden vuoksi, kun erehdyin kertomaan, että loma-anomus hyväksyttiin. Toivottavasti palatessani on pienempi pino odottamassa. Matalalentoa yhtä kaikki, kiirusta pitää.
Enkä minä ymmärrä, miten minä illatkin saan niin nopeasti katoamaan. Jotenkin ne vain valuvat läpi sormien. Teen sen pari tuntia kotihommia eli jotain pientä syötävää, tiskausta, eväät, kaffetta ehkä, lueskelen, kirjoitan. Äkkiä kello onkin viittä-vaille-nukkumaanmeno. Tai oikeastihan kello on tosi vähän, mutta on pakko painua sänkyyn, jos aikoo töihin ajoissa. Eilisaamuna lähtö kesti tismalleen 2.5 tuntia eikä siinä jäänyt yhtään tyhjää kohtaa eikä liikaa aikaa. Jumankauta, on tämä hankaavaa. Vasta 10 v. sitten kesti 20 min heräämisestä, kun olin jo bussipysäkillä. N. 5 vuotta sitten selvisin 1 h valmisteluilla. Tätä menoa (ja jos vielä töihin joudun) parin vuoden päästä en ehdi mennä enää ollenkaan nukkumaan... *lurpsuttaa sameita silmiään*
Ei, ei mitään jännittävää kerrottavaa. Belgalle sain ne stiflat, tulevat ensi viikolla eli asia ok. Itselle tulossa tänään lisää kirjoja sekä ensi viikolla jotakin jännää syötävää. 
Mutta nyt minä menen taas keittämään triplakaffet, sateenkaarimömelöt sekä *heh* triplavitamiinit myös. Jos sillä jaksaisi vielä tämän ja huomisen, hyvä olisi. Nämä ilmeisesti ovat syöneet kivamömelöitä, kuva täältä.
Päivän slogan: Mitäs siitäkin tulisi, jos elämä reilua olisi!
Päivän biisi: Waiting for the
Luettua: Hannu Salama – Sydän paikallaan, aivan... ,D Niinhän se on, Hande ei jätä sanomatta vieläkään mitään. Hän ulostaa kaiken samalla tavalla kuin ennenkin, ei kumartele kuvia, vaikka viina on jäänyt ja potenssipillereitäkin tarvitaan. Kirjoituskin etenee, naisasiat myös. Ei paha, Handen kavereille, ei-kavereille varmaan epämieluisa ylläri. Tykkäsin! Anne Holt – Kasvoton tuomio, julmia murhia yhdistää eräs asia, viharikoksen tunnusmerkit täyttävä motiivi (jos sitä siksi edes voi sanoa). Kammottavia tekoa käsittämättömistä syistä... Mutta Inger Vik ratkoo päässään asioita oudolla tavalla, johon hänen erityinen lapsensa antaa vielä lisää potkua. Ajankohtainen, asiallinen jännäri, jossa poliisin toimintaakin kuvataan suht asianmukaisesti. Lukukelpoisaa Holtin ystäville. Jari Järvelä – Zombie, italialainen toimittaja pakomatkalla Suomessa tappouhkausten jälkeen. Outoa eksoottista elämää täällä, pizzerian apulaisena. Sitten pizzerian omistajan ja tyttöystävän kanssa paluu Italiaan ja se odotettu... Suosittelen, vinkeää omanlaistansa kerrontaa. Erilainen! Loppu on uskomaton ajankuva – suositan. Sauli Uhlgren – Kuolema kulkee yöllä, perinteinen poliisiromaani, jossa murhaaja kulkee Kuopion yössä tappaen naisia. Häntä jälestää stereotypia suomalaisesta miehestä (ja ehkä myös poliisista...). Syyllinen vaikuttaa jo löytyvän, kunnes kaikki pysähtyy. Tarina mielen järkkymisestä ja sen perusteista, väittää tukeuvansa tositapahtumiin. Ei kehnompi ollenkaan. Marja Björk – Puuma, ei oikeastaan niinkään puumamaista kuin oletin. Asiallista vanhenevan naisen huolta itsestään ja seksuaalisuudestaan, haluistaan ja kyllästymisestään mieheensä. Rakastajakin siis löytyy, se nuorempi. Samalla tarina siitä, mihin nainen (Puuman ystävätär) voi itsensä ajaa etsiessään Sitä Oikeaa kaikkialta, tosiseikkoja tahallaan huomaamatta. Lapsuusmuistoja... Ehdottoman suositeltava Welhottaren ikäisille ruttuturville, joilla on vielä jotakin tallella ;D Paul Auster – Näkymätön, melkoinen kolmiodraama nuoruudesta, kuolemasta, kirjoittamisesta... kaikesta. Mikä vaikuttaa siihen, mitä ihmisestä lopulta tulee – sekä ammatiltaan että ihmisenä? Hieno, vivahteikas tarina, joka pitää lukea hiukkasen hitaammin ja jopa nautiskellen kaikesta. Ei välttämättä aina niin kaunista, mutta elämää! Hannu Mäkelä – Kivi, Mäkelä kuvittelee olevansa ilmeisesti Aleksis Aleksiksen paikalla. Jotenkin tämä ei välillä oikein toimi, välillä taas toimii. Hiukkasen hairahduksiakin kielestä löytyy (tämä on siis Kiven kielenkäytönomaisesti tehtyä muka-muistelmaa). Jotenkin sai oloni vain kiusaantuneeksi itsensä miehen (siis Kiven!) puolesta. Hän olisi ansainnut hieman paremmin valmistellun opuksen. Kursorisesti luettava, jos on pakko. Linksu ylistää teosta, minä en... Ja enemmänkin on luettu, siitä myöhemmin!
POLKA LÄHTEE VÄSYNEENÄ – PALAA VIELÄ VÄSYNEEMPÄNÄ!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti