MAANANTAI - EI MITTÄÄN...

 

Melkein jo alkoi eilen tuntua, no, ei hyvältä, mutta vähän paremmalta. Kas, pitää taas lähteä ropottamaan Varastolle ja saamaan itsensä vielä kipeämmäksi. En ala, en kohta enää jaksa. Oikeasti.

 

Eilenkin tapahtui yllättävä romahdus. Olin jo saanut jotenkuten pyykit viikattua ja matot pyörimään. Imureerattuakin ja osan pölyistä pyyhittyä. Sitten iski täysi väsy, aivan infernaalinen väsy. Ei mitään jaksuja jäljellä. Pakko mennä pitkällensä. Särkyä, kipua, ei jaksuja – ei mitään. Meni puoli tuntia siinä horrostellessa. Pakotin itseni nousemaan ja tekemään, mitä naisen on tehtävä eli loput päivän hommat. Mitäänhän ei tapahdu, jos ei itse tee. Ei hyvä. Ei.

 

En ole vieläkään jaksanut alkaa laatia mitään listoja omisarvikselle. Pitänee tänään paneutua asiaan oikein kunnolla. Aika on huomenna klo 8.30 ja silloin alkaa aamumömelöiden vaikutus jo laantua, olen ärhäkämpi, särkevämpi ja harvinaisen paljon veemäisempi ihminen kuin töihin tullessa tai lounasaikaan. Hmph. Taas mietin sitäkin, miten helposti kuullaan vain ensimmäiden diagnoosi eikä mitään muuta. Vrt. tarjonta 1.5 päivän sairaslomasta *muhahahah*. Melkein itkua tuli eilenkin jo väännettyä, asiasta jo etukäteen siis. Kun tietää jo, mitä on tod.näk. tulossa. Ei ainakaan mitään rakentavaa, luulen. Toivon toki, mutta olen heittänyt kaikki toiveet paremmasta kaivoon jo aikoja sitten.

 

Miten selittää esim. lekurille – niin ja oikeastaan teillekin – miksi minun on pidettävä kiinni aikatauluista ja kauppapäivistä jne. Kuulkaas ihan sen takia, että jos teen jotakin ylimääräistä viikolla, seuraava  päivä on garmiwa. Särkee ja jäytää aivan tuhottomasti. Siksi siis kaikki toiminta on keskitetty perjantaille. Toki postissa tms. voi poiketa muinakin päivinä eli jos se on vain jokin yksi asia, joka pitää noutaa. Mutta jössus, jos pitäisi johonkin mennä. Ei, ei onnistu. Jopa roskiskeikka pitää suunnitella eli minä aamuna sen pystyy vielä viemään niin, että pysyy koipiensa päällä... Ei kannattaisi naureskella, tämä ei nimittäin ole minusta yhtään kivaa! Kellon mukaan elän sitten päivät; mömelöt tiettyyn aikaan, ruoka tiettyyn aikaan jne. Kaikki kipusärkyjuilimisten mukaan – siksi myös herään niin aikaisin eli silloin, kun muut vasta menevät usein nukkumaan. Prle.

 

Kaikki hemmetin säryt sun muut aiheuttavat myös sen, että spontaanisti ei voi lähteä mihinkään. Kaikki pitää suunnitella etukäteen. Kaverin luokse ei voi lähteä kaffelle, jollei satu olemaan esim. lomaviikolla tms. Edes keikkaa ViiVoaniin on turha kuvitella muuksi päiväksi kuin maanantaiksi, silloin on vielä sen verran tehoa jäljellä, että ehkä jaksaa käydä siellä ja hallissa sekä odotella taksoja ja katsella kimppakyydissä vekkuleita Helsingin salaisia kohteita.

 

Ähh, mitäs minä valitan, kun takso palvelee. Paitsi että nyt taas ei. Eilen tein viikon taksotilaukset, vain tämän aamun varaus vahvistettiin :o Eli taas niillä on jotakin häikkää järjestelmässä, mutta eivät kertoneet. Ilmoittivat vain vahvistavansa loput matkat joskus myöhemmin. Olisi ihan kiva  tietysti tietää, että pääsee joka päivä töihin ja töistä pois sekä tänään hakemaan postista pari kirjaa ja perjantaina kirjastoon ja kaupoille. Mutta kun mitään ei näköjään voida taaskaan tehdä. Prle, on tämä kaikki taas yhtä vastusta, sanon minä.

 

En minä sitten eilen jaksanut enää niitä kahta juttua, mitkä piti. Ehkä myöhemmin. Ei vaan jaksa, ei pysty, ei kykene. Enkä minä jaksa tätäkään valitusta taas enempää, koska tästä ei ole mitään hyötyä. Menkää pois, niin menen minäkin. Muistakaa tekin kaffet ja mömelöt, niistä se päivä lähtee käyntiin. Unohtakaa vaikka tuoremehu (se akkuhappo!) tällä kertaa....

 

 

 

KÄRTTY-POLKA JA MAANANTAIN TYÖPINOT – EI HYVÄ YHDISTELMÄ!

 

TAVANOMAINEN PITKÄ JA TYLSÄ SUNNUNTAIPÄIVITYS... mukana myös kirjat!

 

Äh näitä inhoja söndaageja! En edelleenkään pidä näistä päivistä; menee kotihommien tekemiseksi eli jotakin hyödyllistä sentään. Tänään vuorossa parin pikkumaton pyykkääminen, kursorinen siivous eli imureeraus, ruokaa ja evästä huomiseksi sekä jonkinlaisten Varasto-vaatteiden etsintä... Kyllä siinä saa aikansa kulumaan. Lisäksi pitäisi kirjailla vähäsen sekä alkaa miettiä tiistaista lekurimiittiä. Laatia siis jotakin luetteloa, jos sellaiseen päädyn. Ja todennäköisesti se olisi parasta, muuten tulee taas hepuli ja käyttäydyn huonosti.

 

Eli eiköhän tällä ohjelmalla saada taas yksi tylsä päivä kulumaan. Eilinen olikin oikein mukava. Belga tuli ja kävi vielä tullessaan Liiterissä ja toi pari asiaa, joita en ollut jaksanut kantaa perstaina kaupoilta. Lounaaksi tarjolla oli pieniä, jauhoisia pottuja, pikaisesti kärtsättyä lohta, tsatsikia, timjamiporganoita sekä yllärinä paahdettuja auringonkukan siemeniä. Siemenet ovat taas viruneet jonkun aikaa avatussa pussissa ja ajattelin käyttää ne pois. Sopivathan ne tuohonkin mukaan, yllättävän hyvin jopa. Eli hyvää oli, örps. Ja parin tunnin päästä Belgan keittämät hyvät ja vaffat kaffet sekä jättimäiset palat keksikakkua. Ruoka oli molempien mielestä ihan parhaasta päästä – meikäläiset arvostavat näköjään samanlaista kuin ovat itsekin; yksinkertaista ja helppoa.

 

Sain vielä pyykättyä koneellisen pitovaatetta sekä editeerattua pari juttua menemään. Siinäpä ne, meikäläisen tekemiset. Ei kannattaisi mainita, mutta kokonaisen päivänhän tuohon saa vekkulisti kulumaan kun hituroi Welhottaren tapaan. Hitaasti, mutta varmasti. Luettua tuli toki, joka välissä kirja kädessä. Tätä lienee turha mainita, kaikkihan sen jo tietävät muutenkin.

 

Nukkuminen on vieläkin erittäin hankalaa. Heräsin taas puoliltaöin melkein tunniksi ihan ylös asti. Niin kipeä, argh. Kävin tupakalla ulkona, melkein keitin kaffet, jätin sitten väliin. Minuahan kaffet eivät piristä, pikemminkin uinuttavat. Jotenkin sain sitten vielä vähäsen unta. Ja kun heräsin normiaikaan ja riivin aamupalan sekä mömelöt, sain palkaksi vielä vähän uusiounta. Tosin kotivideot eivät olleet kovin miellyttäviä tällä kertaa, enempi ahittavia. Hmph. Olen vakaasti sitä mieltä, että tarvitsisin alkuillaksi tai yöksi myös jotakin kipulääkitystä. Nyt olen vaan sinnitellyt tuolla vanhalla ohjeella, joka takaa vain työhön menon ja siellä jotenkuten pärjäämisen. Saas nähdä, mitä uusi arvauslekuri on mieltä – tai minähän sen kyllä jo arvaan, mutta hanttiin taatusti pistän, prle nih!

 

Jahas, tyhjää täynnä tämäkin päivitys. En vaan jaksa esittää mitään älykköpostausta tms. Menköön siis näin.

 

 

 

 

 

Päivän biisi: Luulosairas

  

Päivän slogan: Sillä ei ole mitään merkitystä, kuinka huonosti asiasi ovat. Kunhan kellään muulla ei mene paremmin.

 

Luettua: Timo Sandberg – Kalmankokko, peruskotomaista sälää. Ennalta arvattavaa ja lievästi kökköistä tavaraa. Rikosromaaniksi luulisi tätä... tunput käteen siis. Elizabeth Adler – Unelmien Saint-Tropez, aika karmeaa; rikoksia ja rhomantiikkaa samoissa kansissa eivätkä kummatkaan ole uskottavia… Ei toimi meikäläiselle, sorry! Kathrin Schmidt – Et sinä kuole, kirjailija herää sairaalassa ilman aavistustakaan, mitä on tapahtunut. Hän sai aivoverenvuodon, josta toipuu hiljalleen. Hyvin kuvattua, voisi olla jopa dokumentaarisia aineksia! Mieli tekee tepposiaan, hän ymmärtää enemmän kuin muut luulevat jne. Suosittelen, tämä kannattaa ehdottomasti lukea! Ina Lange – Huonompaa väkeä, uskomatonta, siis tämä on kirjoitettu 1885! Hieno historiallinen, realistinen kuvaus eräästä lapsesta ja hänen kasvustaan nuoreksi, hiukan irroittelevaksi ja hauskanpidosta pitäväksi naiseksi sekä lopullisesta kohtalosta. Hyvä tarina, oikeasti siis. Minä pidin ja tajusin todellakin vasta kirjan lopussa, että tämä EI ollut nykykirjailijan työtä *nolostuu*. Suosittelen, lukekaa ihmeessä – elämänolojen kuvaus sekä Helsingin kuvaaminen kaupunkina tuolloin on melkomoisen upeaa! Irma Jouttenus – Elämää tapulien varjossa. Yleensä murputan kirjoitus- ja oikolukuvihreistä, mutta jätän sen tällä kertaa tekemättä, vaikka niitä on opuksessa todella paljon. Kuvaus nimittäin vie niin mukanaan, samoin käytetty murre ja tapahtumat, pienetkin, ettei virheisiin enää kiinnitä huomiota. Itse asiassa, ne jopa sopivat tavallaan tähän – romaani ilmoittaa pohjautuvansa todellisuuteen ja sen aistii. Hieno kuvaus rankasta työläiselämästä Kemin edustan Juuurakon saarella 1930 – 1940 –lukujen vaihteessa, kaikkine sattumuksineen, eukkojen ja lasten puuhia sekä miestenkin salamyhkäisempiä juttuja. Suositan! Arto Melleri – Pääkallolipun alla; proosateokset. Ja tästä pidin sitten vieläkin enemmän. Olen aina pitänyt Melleristä ja nyt yksissä kansissa kaikki julkaistu prooosa, lisäksi artikkeleita, työpäiväkirjoja, kokeiluja, tajunnanvirtaa... Mahtavan upea tiiliskivi, joka kyllä säilyy meikäläisen hyllyssä. Kuvaa hyvin Mellerin kehitystä kirjailijana, hahmojen kasvamista ja kehittymistä, tyylilajien muuttelua jne. Kaikille Melleristä pitäneille ja häntä jo eläessään arvostaneille! Jann S. Wenner & Corey Seymour - Gonzo. Hunter S. Thompsonin elämä, taas kirjapläjäys meikäläisen mieleen. Tekijät ovat haastatelleet satakunta Hunterin lähellä toiminutta ja hänen kanssaan työskennellyttä henkilöä, lisäksi entistä vaimoa ja poikaa... Kirjan muoto on aluksi vähän ongelma eli pätkittäiset lausunnot aikajanalla eivät ole paras mahdollinen tapa. Mutta tämä unohtuu nopeasti eli asiaan tottuu ja lukeminen alkaa maistua yllättävän hyvältä. Kirjassa kukaan ei kaunistele gonzokuninkaan käytöstä, tämä on pidäkkeetöntä totuutta – tai ainakin näin olettaisi, sillä melkoista tekstiä ja totuuksia tässä tulee julki – sellaistakin, mitä ei aikaisemmin ole kerrottu. Koska aina olen pitänyt miehestä, pidin myös tästä elämäkerrasta ihan hitosti! Lukeaa pois, prleen nartut! Andrea Maria Schenkel – Bunkkeri. Monika on siepattu, mutta miksi ja kuka  on tämä mies? Tehokas trilleri, joka aikaisempien tekijän kirjojen tapaan perustuu lukijan tekemille päätelmille – itse tarina antaa kyllä vinkkejä. Lyhyet lauseet ovat tehokkaita ja antavat potkua mielikuvitukselle. Pidin, trillerien ja psykologisten jännäreiden kavereille! Ja eipä tässä tietenkään vielä kaikki, osa jätetään strategisista syistä vielä kertomatta. Osa näistä opuksista esiintyy myöhemmin myös toisaalla. Ja sitten lukemaan lisää :D

 

 

 

KIRJAT OVAT HIMO – LUKEMINEN INTOHIMO!

 

 

 

PELKKÄÄ VALITUSTA JA VINKUMISTA...

 

Eipä tunnu olevan laitaa taas säryille, kivuille eikä työn teettämiselle Varastolla, pirulauta. Eilen tuntui olevan ensin normiperjantai eli töitä kyllä, muttei nyt hirveää haipakkaa. Kunnes puoliltapäivin selvisi, että parikin hyyppää aikoo lomailla ja kantoivat tavaraa pöydälleni pinoittain. Ei hyvä, en pysty tekemään kuin yhden asian kerrallansa. Tuli kiire, hemmetinmoinen kiire. Viimeiset korjaukset ja tärkeimmät rojut hra A:lle juuri lähtiessä – murputin ja puhuin rumia itsekseni... Tästä tulee taas sanomista. Lisäksi sinne nyt jäi keskeneräiseksi ensi viikon kiireellisiä, jotka täytyy saada valmiiksi heti ma-aamuna. Hrh, edes pissille ei iltapäivällä ehtinyt – uskokaa pois.

 

Tästä sitten seurasikin se, että koska jouduin ravaamaan käytävätulostimilla (kahdella, molemmat eri puolilla käytäviä), vasen koipeni alkoi osoittaa hauskoja kurpitsoimisen merkkejä eli turvota ja särkeä oikein täpöllä. Eihhh. Onneksi edes tänään saa lepuuttaa, tai oikeastaan onkin pakko. Pahinta ovat juuri nämä lyhyet kävelykeikat vähän väliä johonkin. Pitäisi muistaa ja pystyä asettelemaan koipensa eli askelensa aina täsmällisen kohtisuoraan ja olla kääntymättä nilkkojen varassa tms. Tiedän, tämä kuulostaa tosi hullulta,  mutta näin se nyt vaan on. Jos astun harhaan, nuljautan vinosti nilkkaani tai askel menee tietyllä tavalla vinoon, seurauksena on äkillisiä viiltelyjä, puikotusta ja myöhemmin lisäkipuja ja turvotusta. Eikä minua silti mikään vaivaa! Korvien välissä hauskasti koko juttu... argh.

 

Sen jälkeen sitten melkoinen iltapäivän jatke eli roudausreissu kirjastoon ja kaupoille. Kirjastoon vein kasan palautuksia sekä noudin jokusen tulleen opuksen. Sieltä lähtiessä alkoi jo vetää jaksuja aivan loppuun. En olisi millään jaksanut, mutta kun oli pakko. Sorry Toveritar T. En todellakaan ollut parhaimmillani juttelemaan mukavia, yritin vain selvitä hengissä koko hommasta...

 

Ruokakaupoista sain kuitenkin kaiken haluamani ja tarvitsemani sekä vielä vähän lisääkin eli tarjonta oli kohtuullista, jopa vihannekset olivat suht. ok :O Mutta se määrä; täytyy tietysti muistaa, että siinä on mukana koko viikon ruuat eli myös eväkset sekä Belgalle lounas ja vähän jömmamuonaa. Lisäksi Vinskille koko sarja, mukana tällä kertaa taas iso pussi raksuja ja muuta mukavaa. Ei ihme, että kassit olivat hädin tuskin liikuteltavissa taksoon. Onneksi oli kivatakso, avuliaskin, joka kantoi kassit autoon sekä kotona rappuun asti – kiittelinkin kaveria. Osaan minä ihan totta olla kiva(kin) ihminen!

 

Kotona, hyväinen aika! Sain vielä purettua kassit ja tavarat paikoillensa. Sitten iski aivan armoton jäykistys, jumalattomat kivut sekä hirmuinen nälkä. Ei muuta kuin apetta kehiin ja päälle vaffat kaffet kera keksien, toivuttihan se vähäsen. Tekemistä kuitenkin vielä riitti. Ostin lohen, pienen. Se piti fileerata  - toinen puoli syödään tänään Belgan kanssa, toinen meni pakkaseen odottamaan. Roippeista keitin uppevan kalaliemen seljankaa varten, pakkaseen sekin jömmaan sopivaa tilaisuutta varten. Kun vielä tiskasin, kelli näytti melkein 19.00. Siis minä tiedän, että olen hidas, mutta ajatelkaas nyt vähän. Tuohon asti siis puudutin itseäni tekemällä kaikkea oikeasti tarpeellista! Sitten uskalsin jo heittäytyä soffalle lukemaan. Seurauksena olikin taas järjetön jäykistely ja kivuskelu heti, kun nostin persaumukseni ylös aikomuksena mennä tupakalle tms.

 

Aikaisin unikin yllätti eli olen oikeasti rättipoikki. Tämä taas ilmenee mm. siinä, että heräsin klo 00.45 täysin pirtsakkana enkä saanut heti uusiounta. Särki vaan niin kovaa, että oli pakko nousta. Ei hyvä eikä kiva. Lueskelin päivityksiä ja aloitin tämän typerän päivityksen kirjoittamista. Sitten uudestaan petiin lukemaan ja kohta uusiouneen. Tuohon aikaan kun ei kehtaa kaffellekaan taas ruveta.

 

No niin, hereillä taas. Sain uudestaan unta, yhteensä melkein 6 h. Jee, ei ihan enkka, mutta melkein. Eli hyvin uinuttu. Särky herätessä oli kyllä stnallista; selkää, koipia ja oikeaa kättä juili aivan mahdottomasti. Nyt on kaffet ja leivät riivitty ja mömelöt nautittu. Lievää vaikutusta havaittavissa, koska pystyn taas kirjoittamaan ainakin hetken aikaa.

 

Eipä ole ihmeellinen rapo tämäkään, pirulauta. En vaan jaksa keksiä mitään kivaa tänään. Onneksi on ns. vapaa lauvantai eli Belga on tulossa syömään eikä ole pakko tehdä mitään (paitsi pyykätä...).

 

Parempaa päivää muille – riipikää tekin mömelönne kiltisti :D

 

 

 

POLKA – HÄN, JOTA SÄRKEE KAIKKI ELÄMÄNSÄ PÄIVÄT!

 

MIKSI TÖISSÄ TEHDÄÄN VAAN TÖITÄ :O

 

Voi kun vielä tämän päivän jaksaisi – mistä ihmeestä noita hommia riittääkin taas tällä viikolla aivan hitonmoisesti :o Mitään muuta ehdi töissä tehdä. Vain töitä. Epäreilua. Pitäisi pystyä ja ehtiä myös viihdyttämään itseään rauhassa netin parissa, tekemään jokusen oman homman jne. Nyt ei, raataa vain työ-työtä palkkansa eteen.  Palkan, joka valtionapuna tipahtaa taas tilille (vasta) tiistaina ja on jo nyt lähes kulutettu loppuun eli laskut laitettu maksuun jne.

 

Eli kiirettä on pitänyt -> Welhotarta on särkenyt. Eilen jo iltapäivästä kävelin pitkin seiniä varo-varo-vasti myös Varastolla. Koivet eivät edelleenkään pidä olostaan yhtään. Kipua ja niljahduksia, särkyä, jomotusta, puikottelua, viiltelyä. Lievää turvotusta taas vasemmassa koivessa, ei kuitenkaan niin pahana kuin viime viikolla. No, ”pääsen” Arvaustaloon tiistaina. Ans kattoo sitten. Ilmineerasin jo lekurillekin, että tulossa ollaan. Että voisi jo hyvissä ajoin tutustua paperisiin potilasasiakirjoihin sekä aikaisempaan koneella olevaan versioon. Varsin kiltillä, mutta armottomalla otteella tämäkin tuli taas kerrottua, ähh.

 

Kotoon päästyä sain eväkset tehtyä, ruiskussa käytyä ja salaattini ahmaistua. Sitten tuli aivan järjettömän kylmä. Täällä on muuten oikeasti kylmä, on. Menin peiton alle talvitakki päällä lämmittelemään ja sammahdin horrokseen ainakin tunniksi. Olen aivan järjettömän väsy eikä mikään auta. No, kai sitä väsyttää, kun yhtenäistä unta on aivan liian vähän tarjolla. Ja kun uudelleen nukuttaisi, pitääkin jo olla menossa töihin. Niin epistä, sanon minä jälleen kerran!

 

Ei, minä en aio tänäänkään kertoa yhtään mitään kivaa / reipasta / radikaalia / huvittavaa / järkevää / mietityttävää. Minua väsyttää, särkee ja pelottaa. Pelottaa iltapäivän roudausreissu. Olisi niin paljon tuotavaa enkä minä tajua, miten minä muka saan kaiken kannettua. En edes tiedä, miten saan osan nostettua ostoskärreihin ja kärreistä pois. Selkä on viime aikoina alkanut svinduilemaan kaikenlaisten nostojen ja seisomisten ym. jälkeen – oikein pahasti nimittäin.

 

Sen minä vaan sanon, että jos ja kun pääsen kunnialla kotoon, minä keitän oikein jumaleissönin vaffat kaffet sekä nautin jotakin herkkua! Nih kerta, minä olen sen arvoinen. Aivan varmasti! Tiedän, että tulen olemaan aivan loppurättipuhki enkä pysty kävelemään taas illalla mihinkään. Onneksi on potta sängyn vieressä...

 

No, muille parempaa päivää! Tavan mukaan tarvitaan saavillinen kaffetta ja kapallinen mömelöitä, että pääsisi edes työnsä ääreen, voihan vee.

 

 

 

 

POLKA – KIPEÄ, MUTTA SAIRAS JA RAIHNAINEN!

 

MINUSTA TULEE KÄSIKIRJOITTAJA!

 

Olen taas leikkinyt tunnollista työntekijää eli eilinenkin meni vielä aivan työn merkeissä Varastolla; tyhjentelin jopa hyllyllä seisseistä epäselvilöistä asioista suurimman osan pois. Voi miten reipas minä *taputtaa itseään päähän*! Niin ja vielä normityöt siinä sivussa. Vielä reippaampi siis...

 

Tämä pitikin kompensoida heti suljettuani Varaston oven eli tieni kävi Serkkuihin, vain ostamaan sokeria. Minähän en käytä sokeria, mutta muutama meillä joskus poikkeava vieras haluaa sitä kaffeeseensa tms. ja sitä nyt ei ole ollut murustakaan. Fiksuna ajattelin hakea sen Serkuista, ettei tarvitse perstaina raahata vielä kiloa ylimääräistä tavaraa mukana kaupoilta. No, tuota, niin... poistuin sitten puodista mukanani kupsiskookia (sellaista ihanan mähnäistä keksikakkua), kurkkuja, adjikaa, keksejä, sukulaatia, juustoa. Että näin siinä aina käy.  Onneksi kaikelle on käyttöä ja tarpeeseenhan se menee, osa vieläpä Belgalle. Ja minä nyt vaan tykkään käydä Serkuissa!

 

Lisäksi kiusasin taas Palmiaa eli otin eilenkin poikkeamisen kotomatkalle – tällä kertaa kirjastoon. Selasin HelMetiä ja huomasin, että varauksia olikin tullut äkkiseltään vähää vaille kaksi kädellistä. Parasta hakea siis nekin pois ennen perstaita. Voihan niitä tulla lisää ja on siellä käytävä kuitenkin, mutta sain edes isomman kasan pois päältä. Fiksusti suunniteltu, eikö. Mutta epäfiksusti oli ajatellut se rakennuttaja, joka hääräsi torilla korjaten sossun torppaa. Taksolla ei päässyt torille lainkaan, ei mitään kautta. Työkoneet oli ajettu juuri niin knaftisti eteen, ettei sivusta mahtunut edes normitaksolla. No, kirjaston eteen uimahallin kautta kiertäen sentään pääsi hiinä-ja-hiinä. Ihmettelen vaan, siinä nimittäin vilske ja vilinä käy, kun me vammakot ja juopot ajelemme taksoilla ympäriinsä mennen tullen...

 

Onneksi ei ihan mitään ihmeellistä tekemistä eilisiltana. Tämä alkaa olla taas aivan poikki ja repo, koivet elävät omaa omalaatuista elämäänsä. Uni on erinomaisen hankalaa, herään vähän väliä kipuihin tai puutumiseen enkä pääse hetikään uneen uudestaan. On tämä, on. Argh. Tekisi mieli kiljua ja kiljua.

 

Kun en muuta keksinyt, aloin kehitellä uutta tosi-tv –ohjelmaa. Malmilaisittain, tietty. Sen nimeksi tulee Hörhölle hörhötär! Siinä esitellään ensin 6 – 10 Tosi Hörhöä, elävää legendaa, juoppoa, narkkia, rikollista ym. Sitten saapi lähetellä viestejä näille ja toki juttu etenee hamaan loppuun asti. Mitkä parit saavat toisensa jne. Lopulta edetään aina maistraattiin asti, hääpidot meitin Tillikassa ja yöpyminen Avionissa. Lopuksi pariskunta saa kaupungin asunnon Malmilta, ison kaksion, jossa on jopa parveke! Väliin mahdutetaan mukavia otoksia livenä erilaisista oudoista ja mahdollisesti jopa laittomiksi tulkittavista tempauksista kesäisillä kunnailla ja pöpelikössä eli Vaahterabaarissa .D Voi hitsi, minkä käsikirjoittajan tämäkin formaatti minussa menettää – vai?!

 

Ahh, minä poistun keittämään aamukaffet ja riipimään kourallisen sateenkaarimömelöitä. Lisäksi on aamuluettavaa, mmmm. Ei paha, vaikka sattuukin! Antaa sattua, perkele. Siitä tietää ainakin toistaiseksi olevansa elossa.

 

 

 

 

POLKA – TOSI-TV:N YLTIÖFANITTAJA!

 

 

 

 

 

 

POLKA - (N)ISKURITYÖLÄINEN

 

Sanoisikohan suoraan, että paska päivä – kirjaimellisesti. Siis eilinen. Ei siinä mitään, että tekee töitä. Mutta mikä prhanan luterilainen työmoraali saa meikäläisen taas irrottelemaan senkin kanssa oikein olan takaa. Niin, että hätinään ehtii evästää ja pissillä käydä. No, nyt sen tuntee taas koivissaan ja olkapäässä. Ei hyvä heilu, johan se onkin keskiviikko ja hyytyminen alkaa tänään... Stahanovilaisen iskurityöläisen henki on vahva, mutta lih... ei kun siis vihannekset heikot ,D

 

 

Lisäksi Vinski osaa olla kostonhimoinen ja veemäinen halutessaan. Kun olin kotosalla, oltiin kuni kissienkuliinia ainakin. Kaikki meni hienosti, loistavasti suorastaan. Uinuakin sai äiteen nenän edessä useamman yön, kun en raaskinnut kurmuuttaa toista kylmempään paikkaan. Eilen sitten otin raksukupin hetkeksi pois, että loppu pehmomuona katoaisi. Itse kävin pikasuihkussa. Sinä aikana, muutama minuutti siis, ehtikin paskisenkku käydä löräyttämässä ihkaoikeat kissanpaskat paikalleni sänkyyn. Eli haisevat terveiset veemäiselle emolle! Sen jälkeen baseen piiloon. Yllärinä vielä hetken päästä kaadettiin raksukuppi yltympäriinsä. Että osaavat ne, kissatkin! Argh – miksi minua aina näin rangaistaan.

Toisekseen Hörhö soitteli myöhäisillalla ja kyseli, mitä aion tehdä. Olin jo menossa lukemaan sänkyyn tarkoituksena alkaa uinua pikapuoliin. Poikki mikä rätti ja kipeä. Kerroin tämän, jolloin hyvin marisevainen ja säälittävä ääni kertoi sitten suuntaavansa kämpille... Tiedän, ei hän viihdy siellä. Asunto on ankea ja seura melko tyrmäävää. Mutta en minä viikolla voi hänen antaa öitsiä täällä. En pysty itse silloin nukkumaan sitäkään vähää mitä muutoin. Toisaalta hän itse valittaa, että nousen ja lähden töihin aivan liian aikaisin. Argh – siis minua taas rangaistaan jostain tuntemattomasta syystä. Lisäksi lievä syyllistämisen meininki kuultaa jotenkin läpi. En vaan ymmärrä miksi :O

Kävin noutamassa postista kirjan – on se hieno, on. Arvostelua seuraa myöhemmin, varsinainen arvo-opus tavallansa ,D Ei ehkä aivan minun alaani, mutta eiköhän sekin paikkansa ja kotonsa löydä arvostelujen jälkeen. Ai niin, yhden jutun sain eilen sentään mallattua paikallensa. Reipas minä...

Ei, minulla ei edelleenkään ole mitään radikaalia tahi järkevää kerrottavaa. Se on normiaamun puuhat: kaffetta ja mömelöitä, lukemista ja pientä puuhastelua sekä töihin ropottamaan eiliseltä jääneitä hommia. Niitähän riittää, kivasti oli porukka taas sairikseni aikana ehtinyt jömmailla teelmiään.

  

POLKA – STAHANOVILAISUUS KUNNIAAN!

 

VANHOILLA MÄRINÖILLÄ JATKETAAN!

 

 

Lievästi se vaan jaksaa Varastollakin nyppiä – töitä oli odottamassa pinosotalla ja lisää tuotiin päivän mittaan. Onneksi oli lomitettukin, kollega kävi vielä tarjoamassa lisäapua päivän mittaan. Hah, minähän jopa kiittelin ja hän otti hoitaakseen pari helppoa pinoa lisää, koska oli puutetta hommista :O Olinpas minä kilti, kerrankin *muahhaah*!

 

Lisäksi sama kilti-Polka varasi ajan omisarvikselle, sen 1 h ajan, tasan viikon päästä olisi tarjolla. Listoja olisi siis syytä alkaa laatia ja hyvissä ajoin, tarkkoja ja yksityiskohtaisia... Onneksi on mistä luntata eli omat vanhat paperiset potilaskertomukset. Jep, jep-jep *kiero wirn*! Saas nähdä, mitä mielipidelääkettä leidi tarjoaa, sillä se on aivan varma, että siihen ollaan menossa. Minä vaistoan sen jo etukäteen. Perkele!

 

Hiukkasen olin tympääntynyt, kun Hörhö halusi illalla ”poiketa lämmittelemään”. Piti ruokkia ja juottaa kaffet, antaa nukkua jne. Mies ei viihdy kämpillään ja senkin ymmärrän. Toisaalta, jos tänne majoittuisi, olisi syytä myös tehdä jotakin ja käydä vaikka kaupassa minun puolestani tms. Mutta kun, ei voi luottaa – ei vaan voi! Hörhö voi kadota jopa 1.5 viikoksi, kun olisi tarkoitus hakea kaupasta litra maitoa. Niin että se siittä. Oikeastaan velkojaan hän olisi tullut maksamaan, mutta rahoja ei ollut tullut. Siispä hän tuli vain itse. Odotettavissa lienee siis visiitti joko tänään tai huomenna vielä ainakin. En minä sillä... minä en vain saa aikaiseksi mitään järkevää, jos täällä on muita läsnä. En minä osaa kirjoittaa, jos joku haluaa jutella puolihönössä jotakin tai katsella kuvalaatikkoa ja kommenteerata sitä samalla. Ei vaan onnistu – olen keskittymisrajoitteinen!

 

Pitäisi ja pitäisi, taas pitäisi niin kovasti paljon. Eikä millään jaksa. Olen yliväsy rankasta työpäivästä. Koivet huutavat jälleen omiaan, särkee ja juilii. Eli se siitä sairaslomasta ja sen hyödyllisyydestä. No, katsotaan sitten ensi viikolla, mitä vekkulia uusi omisarvis kehittelee pienessä kierossa mielessään. Huomaattehan, että en todellakaan luota lääkäreihin. En enää keneenkään. En kyllä muihinkaan ihmisiin, ei sen puoleen.

 

Muuta vekkulia – no ei sitten mitään. Edelleen olisi posti-, kirjasto- ja kauppa-asioita, mutta kun ei millään jaksaisi tänäänkään. Selviäisiköhän sitä perjantaihin asti sinnittelemällä Serkkuin antimilla ja omilla opuksilla? Ehkä... nyt kaffetta ja mömelöitä. Varastolla minua kuitenkin odotetaan taatusti antaumuksella ja kiitollisina ;D Ah onnea... hmph.

 

 

 

 

POLKA – VARASTON ONNENKANTAMOINEN!