VÄSYNYT, MUTTEI ONNELLINEN...

 

Tekisi niin mieli kommata eilistä raatio-ohjelmaa onnellisuudesta ym. Eipä paljon naurata, joku oli onnellinen, kun pääsee sairaseläkkeelle – voi hoitaa puutarhaa, käydä tanssimassa jne. Silloin meinasi taas pokka pettää, pirulauta. Pakko märistä taas siitä, että todellakaan Varastolla ei tajua kuin pari ihmistä, että minä en oikeasti pysty kävelemään ja mitä nämä hemmetin krempat todella konkreettisesti ovat. Juu, toisella on samat krempat ilman kävelyongelmia (sen sijaan hänellä on fibroon liittyvät suolisto-oireet, jotka osaavat taatusti olla yhtä epämiellyttäviä).

Eilen häiriköin useampaa varastolaista piinaamalla ohjeita, miten pääsen huoneeseeni. Oli nimittäin se söpökkäihana taksokuski, jonka kanssa aina länkytetään kaikenlaista. Töihin mennessä kerroin uudesta osoitteesta ja hänen aloitteestaan käytiin tsekkaamassa paikka. Aaaaivan, väärään mestaan olisin taas yksin mennyt. No, eihän kukaan osannut neuvoa kuin "kävelet tästä ihan kuin menisit sinne-ja-tänne ja sitten siitä..." kunnes keskeytin huomautuksella, että minähän en, btw, kävele... Osa porukasta selkeästi ärsyyntyi asiasta, eräs jopa huomattavasti. Sitten eräs tervejärkinen mies (?!) aloitti juuri oikein:"kun menet siitä-ja-tästä ovesta, olet siinä, josta sitten jne". Eli näillä ohjeilla kuvittelen jopa muutamassa tunnissa löytäväni perille. Joku kiusaantuneena ehdotti, enkö voisi tulla vaikka vasta tosi myöhään esim. 9 – 10 välillä. Ei, ihan periaatteessa en voi ;) Ja sinä Varaston salalukija: heheeheh, pihistin kerroskartan mukaani! :D

Juu, eli kamat ovat melkein kasassa, vain pakollinen enää esillä. Lupasin vielä eräälle kivemmalle ihmiselle tehdä nipun hommia heti aamusta. Kun ei ole tietoa siitä, toimiiko maanantaina kaikki. Pitäisi tietysti, mutta tilanteita seuranneena – epäilen. Kuitenkin eilisenkin jälkeen olen jo aivan repo. Kun tämän päivän vielä jaksuisi, on ihan pakko. No, otan ylimääräisiä lääkkeitä mukaan! Perskele, että tähänkin puututaan. Jo muutenkin on lääkityksen saanti äärimmäisen hankalaa eikä minulle ole edes n. 6 vuodessa löytynyt hyvää yhdistelmää. Sitten ainoat jotenkin johonkin toimivat mömelöt aiotaan vielä laittaa pahemmin kivien alle jömmaan. Missään muualla maailmassa ei löydy tällaista kipulääkityskielteisyyttä ja -politiikkaa kuin Suomessa, jos verrataan ihan vaikka vaan EU:n ja Jusalaan. Muistan myös nähneeni artikkelin Suomen erittäin huonosta kivun hoidosta sekä kroonisesta kivusta  – että sopisi hiukan miettiä, mitä tekee! Perkele, nih!!!

No, töiden jälkeen vaihteeksi postiin ja kaupan kautta kotoon. Treffit Belgan kanssa postin edessä, koska siellä on paketti minun kauttani Belgalle eli hän saa huolehtia sen suoraan kotoonsa. Se on semmoinen hyvin salamyhkäinen paketti, että kiitti vaan Sinne Jonnekin. Minä raporteeraan taas tarvittaessa. Itsellä on postitettavaa kassillinen. Kaupat – niin no jaa, arvasittehan te, päärynät ovat LOPPU! =E Kai ne kohta kieltävät päärynätkin, ainakin tuon ainoan minulle sopivan lajikkeen.

Ai niin, minäpä olin reipas ja vilmaattinen. Pyysin huonekaverikseni tulevan kottaraisen käymään eilen audienssilla tyyliin tapellaanko vai ollaanko leikisti allergisia kaikille. No, naureskeluksihan se meni, hänellä on useampaa plaatua elukoita eikä kuuleman mukaan vierasta eikä haittaa sen kummemmin asiat. Molemmat totesimme myös kiroilevamme asiattomasti sekä mahdollisesti pitävämme jopa poikakalentereista, joten ehkäpä se siitä... Etuotto-ote, nähkääs.

Mutta muutapa en todellakaan toivo kuin pääseväni aika äkkiä kotiin, petiin ja jotakin hyvää pää.. ei kun siis ruokaa sekä iltakaffet! Ja jospa vielä tarjottaisiin unta edes 4 h, jos saisi pyytää.

Jos ei saa, menen kumminkin aamukaffelle ja riipimään semmoisen lääkityksen, että pystyn toimimaan vielä tämän päivän. Hankalaa tästä tulee, mutta pakko mikä pakko.

POLKA – HÄN JOTA LYÖDÄÄN AINA KUNI PUOLITUTTUA SIKAA!

NE TEKEE MUT HULLUKS, NE SOTKEE MUN PÄÄN...

ja nyt kyseessä eivät ole tupakka, viina ja villit miehet – voi kun olisikin! Minä voin vain unelmoida sellaisesta. Olen jo melkein lopettanut unelmoinnin, kun unikin on taas niin vähissä. Tässä mennään vaihteeksi taas 2 – 3 h unilla ja loppuaika sellaisilla muutaman minuutin horrospätkillä. Ei tunnu kovin hyvältä se. Joku jo Varastollakin huomautti minun näyttävän väsyneeltä, hmmm.

Todellakin, jättimoinen määrä hommia eilen. Jatkuvalla syötöllä tuotiin lisää, että jos tämän vielä ja ihan silleensä, että ehtisi hetikohta. Että ennen The Muuttova. Juu, ymmärrän, että he haluavat rauhassa pakata ja setviä paperinsa. Kukaan ei vaan ole ottanut huomioon, että minä olen töissä tämän ja osan huomista. Minun pitäisi tehdä normihommat ja pakata oma osani konttoorista siinä sivussa. Yksi huoneellinen tavaraa siis. Itkuhan siinä eilenkin pääsi, vessassa sentään. En minä vaan jaksa, koska fysiikkakin piru vieköön vaatii taukoa. Kuvittelen tietenkin, mutta olin jo näkevinäni paheksuvia ilmeitä apehtiessani peräti 25 minuuttia... niin, ja hyväinen aika, käydessäni tupakalla kai neljä kertaa. Tosin kaikki ajoittuivat siten, että oli jotain muuta tekeillä. Joku innokas tstovarastojen inventoija oli esimerkiksi pakkinut kaikki paperit – ulostuspaperit. Meikäläisellä kuluu riisi-pari päivässä, joten oli pakko sanoa, että etsisi niitä jostain, koska minä en löytänyt enää mistään nippuakaan...

En olekaan ollut näin supipoikki pitkään aikaan. Kotoon päästyä peiton alle lämmittelemään ja horrostamaan ja yrittämään tyhjentää päätä, ettei sekoaisi kokonaan. Lisäksi kun huomaa, että henkilöasiainhoitaja on suoraan valehdellut päin näköä, myös Upo on puhut suoraan sanoen paskaa. Mikseivät ne voineet sanoa suoraan, miten hommat menevät!? Kukaan mitään kaunisteluja kaipaa, minua suunnattomasti ärsyttää tämmöinen toisten mielipiteiden ja selvitysten muka-kysely, jos niillä ei ole mitään merkitystä. Raivoni oli lähes ylitsevuotavaista sorttia, toki sanoin huomenta jne. Mutta jos hän tänään tulee kysymään tai sanomaan jotain, aion kyllä ilmoittaa, mitä mieltä minä olen tällaisesta feikkaamisesta? Voihan sitä toki sitten kirjata, että tiedustettu on – liekö kyse siitä...

Ensi viikosta ja paikasta ei edelleenkään ole minkäänlaista tietoa. Osoite on, soisin taksokuskin tietävän. Itse en tiedä, miten pääsen portaat ylös. Hinautumalla, meneehän siihen vekkulisti kyllä aikaa. Ja taatusti saa itsensä kipeäksi, se ainakin on varmaa. Jos vielä raahaisi paria isoa kassia ja kokoonkasattua rolleria? :D Voisiko tuota jo kutsua kidutukseksi, sekä fyysisesti että psyykkisesti? Ei minulle ainakaan mitään ole helpoksi tehty, apuja ei ole tarjottu tms. Jouduin ruikuttamaan yhteen asiaan pakkoapua eli en taivu kertakaikkiaan meidän pöytähärpäkejärjestelmän alle purkamaan kone-rintteri-yms. viritelmää (se on muuten todella hankalan takana pienissä huoneissa!). Sain vastauksen, että ehkä joku sitten ehtii. No, minä olen asiasta ilmoittanut ja aivan todellakin voin myös toimittaa lääkärintodistuksen siitä, että saatan minä sinne vielä päästäkin, mutta pois tai ylös ilman lanssimiehiä tai Pekka Niskaa on ehkä turha yrittää.

On ihan pakko tunnustaa, että nyt ottaa koville! Jos tuleva huonetoverineitokainen ottaa yhteyttä ja sanoo, että minä en saa haista, minä tiedän mitä minä teen. Harjaan aamulla ensiksi itseni Vinskillä! Sen jälkeen käytän kolmea vahvinta parfyymiä, jotka omistan. Sen jälkeen hinkkailen erilaisia viherkasveja vaatteisiin ja sullon jotakin vihreää vielä taskuihin. Aamupalaksi apehdin kokonaisen valkosipulin siivuina leivän päällä, runsailla haisumausteilla ryyditettynä. En pese hampaitani enkä myöskään itseni – parfyymihän on keksitty peittämään haisut ;) Kun kaikki on valmista, otan tuon korkkaamattoman Jallu-pullon kaapista mukaani ja leimatessani sisään kulautan myös huikan... Sitten taatusti haisee. Olisikohan siinä jo syytä myös fuduihin? *kolkkoa hekotusta*

Minä en kuulkaas jaksa tänään enää mitään ja aamu on vasta alussa? Minä en todellakaan tiedä, mitä minä teen...

POLKA – VAIHTEEKSI TAAS ÄIMÄNÄ KÄKENÄ!

 

MÄRINÄKSIHÄN SE MENI – JOTEN NYT ÄRSYTYKSIÄ

Entiset maanantaiset kommentit – väsyttää, ketuttaa, särkee jne. Ei siis mitään uutta, ei edes kerrottavaa. Mitä minulla? Vai kerronko, miten taas tuli pyörittyä sängyssä, mitä syötyä ja juotua? Ketään kiinnosta kuitenkaan yhtään mikään, ei itse asiassa minuakaan kiinnosta minun elämäni!

Pakkotyöhön, pakko kotiin, pakkokotityöt ja pakkonettailut, että pääsee lukemaan omiaan. Muu ei nyt vaan sattumalta kiinnosta. Ei ole mitään eikä ketään, joka voisi edes kiinnostaa. Miksi edes pitäisi olla? Minä saan olla juuri niin flegmaattinen ja antisosiaalinen kuin minä haluan. Enkä tiedä edes haluanko, on pakko... joillekin nyt vaan käy näköjään näin, toisille taas ei. Tuli aivan riittävästi märistyä jo eilen sitäkin, etten taas pysty fyysisesti siihen kaikkeen, mihin minun luullaan pystyvän; voi kilin sukupuolielimet – en vaan pysty! Tietysti sillä tavalla saa aiheutettua itselleen vielä pysyvämpiä vammoja tahi jopa saiskukeikan, mutta kun ei hirveästi haluttaisi. Lienee pakko.

Voi miten minä jaksankaan inhota eräitä söpösteleviä blögejä, joiden vakavin huolenaihe on kynsilakan oikea sävy tai tietyn sisustusaineksen löytäminen. Ehkäpä jopa vaativan kutomuskuvion aikaansaaminen tai sanasta sanaan selostettu ostoshelvettireissu. Käks, ei – tämä on sentään vakavasti otettava täyttä paskaa oleva blögi eikä edes yritä ollakaan mitään muuta! Nih kerta, hmph!

Toinen yllättävä inhoni kohde on eräät ihmiset, jotka automaattisesti olettavat, että minulla on joku prleen äly-stnan-puhelin tms. vastaava. Uskokaa jo: meikäläisen matolaatikolla puhutaan puheluja tai lähetetään tekstiviestejä (korkeintaan kaksi-kolmesanaisia!). Siinä EI ole muita toimintoja! Niin ja voisitte ihan huvin vuoksi opetella itsekin käyttämään sitä messevää nettiyhteyttä puhelimessanne: viestinne ovat täynnä kirotusvihreitä ja käsittämättömiä sanoja. Lisäksi osa on ainakin mennyt täysin väärään osoitteeseen, kuten eräänä aamuna klo 6.30 tullut viesti, jossa minua haukuttiin, että en ole vastannut viesteihin (siis sähköposteihin, joita em. henkilö oli lähettänyt, omasta mielestään). Pirulauta, minä en ollut saanut ainoatakaan viestiä! Tämä ei siis koske lukijakuntaani vaan aivan muussa yhteydessä hoidettuja asioita... Raivostuttavaa vaan noin muuten eli mieluusti hoidan asiat sähköpostilla, koska se nyt vaan on kätevää! Mutta ei silloin, jos toinen osapuoli ei osaa käyttää oikein sitä välinettä, millä ikinä ne viestinsä sitten lähettääkään =E

Päivän biisi: Täydellinen tiistai ;)

Päivän slogan: Tyytymättömyyden loppuessa loppuu edistyskin!

Luettua: Dan Fante – Aasin kaviot, ehehheh, tykkäsin, tottakai. Jos kirjassa mies juopottelee, hurviloi ja kirjoittaa, ei siitä voi olla pitämättä. Tyyli muistuttaa hiukan vaikka... ööö... hyvin, hyvin nuorta Bukowskia tai Hubert Selby Jr:a. Suosittelen, jollet kammoksu viinaa, viivaa ja muuta! William S. Burroughs – Koulutukseni – Unien kirja, jälleen puolidokkaria, otaksun. Mitä tapahtuu, kun kaveri nappailee, dokaa ja kirjoittaa. Hyvin samaa tyyliä kuin Burroughsilla muutenkin, joten suositan kaverista pitäville ja minähän pidän! Pirkko Vekkeli & Liisa Jäppinen – Tätinä taipaleella. Erilainen vaellus Santiago de Compostelaan. Siitä, mikä voi olla vaelluksen tarkoitus eli joillakin usko, toisilla taas ei – vaan jokin muu, kullakin omat motiivinsa. Eli lähteä voi vanhempanakin eikä matkaa tarvitse aloittaa alusta. Siisti tarina, myös vinksuja, minä tykkäsin. Mitenkähän tuo rollerilla sujuisi? :O Sophie Kinsella – Soitellaan, soitellaan. Juu, taas sorruin hömppään pahimpaa plaatua, mutta kyllä tuollakin puolikkaan aamuyötä sinnitteli, vähän väkisin kylläkin. Hömppäkin voisi olla laadukkaampaa, siis edes loogisempaa, jookosta. Tunput käteen siis! Maija Porma – Kuolema soittaa kelloa. Juu, tämänkin kustantajan kirjat voisivat olla laadukkaampia. Tässäkin hypitään merkillisesti 50-vuotiaan (vanhan, kirjan mukaan) yksityisetsivän pukeutumisesta ja muusta elämästä murhiin ja se elämäpuoli näyttää kiinnostavan enempi kuin murhatutkimukset, jotka vain loksahtavat kohdalleen. Keskittyisitkö, pliiz, vaikka omaan ikäkompleksiisi ja pukeutumis- sekä asuntoahdistukseesi, jotka tulevat läpi kirjassa sekä vanhoihin plagiointeihisi! Isot tunput! Magde Hovden – Saamelandia, hulvaton norjalaissatiiri, jossa suomalaisetkaan eivät säästy. Mitä syrjäkylässä Pohjois-Norjassa onkaan keksittävä, että saisi rahaa ja elämää aikaiseksi – no, kaikenlaista :) Aika hauska, sanoisin, vaikka välillä kieltämättä pikkuisen osoitteleva. Ei paha, noin hupimielessä eli kyllä tämän kerran lukee. Pia Tervo – Kokonainen, en ymmärrä tämän funktiota, tämä on jotenkin niin tarkoituksellista pashaa, ettei oikein jaksa. Liiallista tyypittelyä, ei toimi edes viihteenä saati sitten johonkin johtavana ajatuksellisesti. Kaksinkertaiset tunput, pidä vaan oma miehesi ja itsesi kurissa! J. Pekka Mäkelä – Muurahaispuu. Mies palaa kesän ajaksi lapsuudenkotiinsa, isä on joutunut Laaksoon loppuiäkseen. Hän alkaa selvitellä asunnossa lojuvaa tavaravuorta ja aina löytyy jotakin uutta, mielenkiintoista tarkistettavaa. Hän käy läpi lapsuuttaan ja omia kokemuksiaan. Samalla miettien, mitä siskolle tapahtui, millainen ns. sotasankari isoisä mahtoikaan olla. Lisänä ovat oudot, kuin muiden silmin nähdyt unet, jotka alkavat muistuttaa todellisuutta. Oman lisänsä tuo Iriksen, lapsuudenkaverin, asuminen samassa talossa ja tämän ihmissuhteet. Tästä pidin tosissani, suositan kaikille – hankintaan, ehdottomasti! Ja pakko tietysti kertoa, että kyse on muuten Kontulasta, joka nyt ei ole aivan vieras pelikenttä meikäläisellekään ;) Markku Ropponen – Kuhala ja yöjuna. Kuhala elelee edelleen mukavassa suhteessa Jolandan kanssa, kaikessa rauhassa kotona Hippu-koiran kanssa. He ovat palaamassa pohjoisesta lomalta, kun yöjuna omalaatuisesti pysähtyy... ja lähtee taas liikkeelle. Myöhemmin Kuhala kuulee, että hänenkin seisahduksen aikana tapaamansa ravintolavaunun emäntä on murhattu. Kuinka omituista, että samalla kun hän alkaa kärsiä eturauhasvaivoista, hän saa ilokseen myös toisen naissuhteen. Ja ettei kaikki kävisi liian helpoksi, hän joutuu lähtemään Hipun kanssa reissaamaan ympäri maata kahden murhan selvittelyissä. Taattua Ropposta, selkeää ja kotomaista dekkaria, josta ei surkuhupaisia piirteitä puutu. Suositan, dekkarina ainakin uskottavampaa kuin tuolla yllä mainittu soopa. Maritta Lintunen – Sydänraja. Hmph, jos nyt hyvin lyhykäisesti sanoisi, että oikeistosolu toimii kuten muunlaisetkin solut, tämä kertoo kaiken. Harhaanjohdettu (?!) Ronja, joka käy intin ja ihannoi jatkosodassa kuollutta Ottoa, sai vapaan kasvatuksen vasemmistolaisessa kodissa lähtee mukaan liikkeen toimintaan, tavoitteena... niin, kaikkea ei ehkä kerroa kaikille eikä muuten tässä teillekään. Suoraan sanoen, en näe tässä kirjassa muuta hyvää kuin sen, että tämän voisi lukea varoituksena. Merete Mazzarella – Ainoat todelliset asiat, Vuosi elämästä. Pidin kovasti taas tästä, kuten Mazzarellasta aina. Tämä siksi, että leidi uskaltaa vielä reilusti iäkkäänä pistää elämänsä uusiksi, erota ja ottaa uuden avomiehen, ostaa asunnon ja muuttaa pois lapsuudenkodistaan, muutenkin muuttaa tapojaan sekä jaksaa ja uskoo kirjoittamiseen, lukemiseen, itsensä sivistämiseen ;) Ai että, arvostan ja suositan! Aivan, muutama muukin kirja tuli luettua, mutta jääköön nyt nekin pois. Joku taas väittää, että en ole niitä lukenut tms. Katsokaa sieltä toisaalta, jookosta *härn*!

POLKA – MÄRINÄÄ JA MARINAA RIITTÄÄ!

 

UNI MENI – AHI TULI

Näinhän se aina käy eli yksi hyvin nukuttu yö ehkä puolessa vuodessa ja sitten siirrytäänkin taas normimeininkiin. Eli hyyyvin vähän unta, kissan riekkuessa edelleen yöllä useampaan otteeseen. Ahi taas on perinteistä sunnuntai-ahia, lisänä tulee muuttoahi. Eli ensi viikon normihommien osana on pakittava toimistonsa eli laatikot. Pirulauta, siitä tulee taas äärikipeäksi. Ei voi mitään, ei tod. Kukaan ei edelleenkään ota minua vakavasti, siis siinä mielessä, että sattuu-särkee-juilii-huudan ääneen kivusta. Ei todellakaan, apua ei ole tarjottu. No, silloin kerran pakolla, kun piti käymän siellä uudessa torpassa Upon ohjeistuksen mukaan ja sekin oli vähän... lievästi siis väkinäistä. Voi huokaus, kun olisi kunnossa! Tai edes kunnon lääkkeet. Vedin äsken viimeisen jömmamömmön yhtäkin laatua, jospa saisin edes söndaagin kotohommat tehtyä jotenkin kunnialla.

Niin, en minä siis mitään iloa varsinaisesti mistään muusta ole huomannutkaan kuin siitä yhden yön nukkumisesta. Muuten hupia ei elämässä varsinaisesti ole. Jos itsellä menee tasaista harmaata janaa, menee jollakin toverilla huonommin ja sitten on siitäkin aina vähän huolissansa. Omituista, mutta kummallista. Minä sentään olen lähes antisosiaalisuuden huippua. Belga tuntuu olevan hyvin lähellä sitä, tosin hän ei näytä nörtiltä, joka puolustukseksi luettakoon, vaan täysin normaalilta nuorelta mieheltä. Siis ihan tavalliselta. Mutta antisosiaalisuus nostaa sielläkin päätään aika hyvin. Eli meille kummallekaan ei taida soittaa kukaan muu kuin jompikumpi... Muutenkin ihmettelemme kovasti, jos jollakin sattuisi nyt olemaan kone päällä kotona vain esim. 6 h, jos on itse kotona. Sehän on päällä koko ajan, aamusta iltaan (no, joskus yölläkin ruksuttamassa eräitä asioita...), tietty!

Ja minä ainakin hoidan kaikki mahdolliset asiat mieluiten netin kautta. Tähän on kyllä aivan proosallisiakin syitä liikuntaesteen lisäksi -> netistä jää yleensä aina tilausfaktat esille! Taksot ainakin tykkäävät kovasti *kälmi wirn*, kun on lähettää tilaus ja tilausvahvistus, jotka ovat oikein ja HMPK:n keskus väittää kivenkovaa minun olevan väärässä. Todisteet – hyvät toverit – todisteet ovat avainasemassa. Samoin kyllä nettiostoksissa olen pärjännyt varsin pitkälle. Kaikki muu löytyy, mutta vielä ei ole paikkaa, joka myisi netin kautta itämaiset härpäkkeet kotiinkannettuna halvalla, samalla toisi käsin valitut edukkaat II luokan vihannekset ja hetelmät kotiin. Kaikki muut palvelut on – no kirjastokaan ei tuo kotiin. Tai toisi, kerran kuukaudessa keskellä päivää :O Eipä oikein ole meikäläisen heiniä semmoinen.

Jahas, päivästä näyttää tulevan epämiellyttävän aurinkoinen tai keväinen tai jopa molempia. Ainakin täällä on aivan helvatun kylmä taas vaihteeksi, joten toiset kaffet ennen huushollihommia lienevät paikallaan. Pakkoruiskuun vasta sitten, jos aurinko alkaisi vähän lämmittää torpan akkunoista. Äääh, taas huomenna pakkotöihin....

POLKA – ANTISOSIAALINEN JO SYNTYESSÄÄN!

 

VOIH – MINÄ SAIN PITKÄSTÄ AIKAA...

nukuttua oikein reilusti! Ei kyllä mikään ihme, olen valvonut monta yötä melkein kokonaan tai nukkunut hemmetin vähän ja huonosti. Eilen annoin jo luvan itselleni päikkäröidä, mutta se onnistui vain horteeseen asti. Sitten illalla normiaikaan petiin, uniavitetta ja kas, seuraava havainto on kissan märinä puoliltaöin. Kissalle jotain ja takaisin petiin, herätys kissan märinään neljän tienoolla, kissalle kissinmaitoa ja muonaa sekä uudestaan nukkumaan! Väittäisin saaneeni kunnon unta ainakin 8 h, joka lähentelee jo huippulukemia Welhottarelassa. Ilmankos onkin vähän tööt-olo :O Tämä on niin epätavallista, että vaihdoin taas vaihteeksi päivälääkityksenkin. Olen siis varsinainen sekakäyttäjä.

Eilinen kirjastoreissu tuotti muutaman mukavan uutuuden, lisäksi posti on parin viikon aikana myös tuonut kirjakevään satoa. Olen oikein iloisa tästä, kun ei muuta jaksa. Siis jaksan lukea ja kirjoittaa (vähän), mutta siinä se sitten onkin. Fyysiset aktiviteetit vaativat jatkuvaa pinnistelyä, että jaksaisi ja pystyisi kykenemään! Kevät on siitä inhaa aikaa, että kaikki paashat punkeavat näkyviin; ikkunat, seinät, kaappien ovet. Viherviitakko vaatisi jo melko nopeaa hoitoa, mullan ja ruukkujen vaihtoa, erottelua, leikkausta, uudelleen istuttamista jne. Eikä jaksaisi, ei sitten millään. Pari mattoa pitäisi saada tuonne pesulaan, josko Belga veisi ne. En tiedä tänäänkö – pitää ainakin alustavasti puhua asiasta. Hänkään ei ole kauhean innostunut kaikista näistä ns. pakkohommista, jotka nyt vaan on jossain vaiheessa ihan pakko tehdä. Teettäisin kaiken jollain ammattilaisella, jos minulla olisi sellaiseen varaa: huushollin kevätsiivous sisältä ja ulkoa :) Olisi se kyllä aika hienoa... *unelmoi*

Tänään vedän varmaan taas lauvantaiseen tapaan päivän lötköksi eli en jaksa tehdä mitään radikaalia. Belga on tulossa tuttuun tapaan lounaalle; tarjolla erilaisia fisusia, tsatsikia jne. Saa luvan kelvata, koska kelpaa ainakin minulle. Omenatorttua ja jädelöä jälkkäriksi sekä kaffetta. Jospa vielä jaksaisi pari kirjoitusta viedä eteenpäin, neljä on tehty. Tavoitteena saada näinä ns. vapaapäivinä tehtyä vähintään kuusi kirjoitusta valmiiksi. On se aika hyvin pitänyt. Tekstiä näköjään tulee, kun päättää niin. Ei välttämättä sellaista kuin haluaisi, mutta eihän tämän ole tarkoituskaan olla mitään kustannusyhtiöiden taputtaen hyväksymää fiktiota vaan "kiva harrastus". Murrrrrisee edelleen!

Menenkin nauttimaan saavillisen kaffetta ja heittäydyn klaffisoffalle lueskelemaan! Eipä ole tänään ainakaan kiire mihinkään...

POLKA – HÄN JOKA SAI KERRANKIN NUKUTTUA!

 

JA TAAS PITÄISI MENNÄ – ASIOILLE,

enkä nukkunut viime yönä sitäkään vähää kuin tavallisesti. Ei vaan tullut kukaan tuomaan unihiekkaa, hain lääkitysavitustakin. Ei auttanut! Kolmen jälkeen alkoi kissa märisemään, piti nousta ja hoidella kaikki normaalikuviot. Ei väsyttänyt, joten keittelin kaffet ja riivin mömelöt. Painuin lukemaan ja eikös NYT sitten ala väsyttää – otin jo puolen tunnin tirsat ja heräsin unessa olleeseen ovikellon soittoon. Joka tietty tarkoitti sitä, että piti varmuuden vuoksi käydä myös ovella katsomassa. Josko olisi joku sattumalta oikeastikin soittanut, joskus on niinkin käynyt. Ei ollut! Pirulauta, minen jaksa!

Tässä pitäisi sinnitellä vielä, odottaa takso ja ruopaista itsensä kylille sekä posti-kirjasto-kaupoille. Kun ne on hoidettu ja pääsen kotiin, olen melko varma, että tarjotaan päikkäreitä. Ainakin jonkun kepoisan ruuan apehtimisen jälkeen.

En minä muuten jaksa nyt mitään edes ajatella, olen vain niin saakelin väsy monen yön huonoista unista, että ketuttaa. En kyllä siirrä taksoakaan, koska senkin tilaamisessa oli jo eilen ongelmia... Argh! Ei hyvä, ei mukava – ehkä se tästä kuitenkin.

Toiset kaffet ei ole mitenkään poissulettu ideo?

POLKA – HÄN JOTA VÄSYTTÄÄ AINA!

 

MINUA EI KYLLÄ KÄÄNN(YT)Ä KUKAAN!

Otsikon kaksimielisyys vaatii tietysti välitöntä selvitystä, vaikka te ette sitä taatusti haluaisikaan. On nimittäin niin, että meikäläiseltä kääntyy tällä hetkellä vain pää ja sekin vain oikealle n. 40 astetta, muuten ei käänny. Vyötäröstä ylöspäin ei käänny juuri mikään, se saamarin hartialihas (lienee iso pitkittäinen) veti sellaisen jumin koko alueelle, että sattuu aivan stanasti – lääkityksestä huolimatta. Annoinkin itselleni taas luvan vaihtaa perustroppausta, koska on ns. vapaapäivä ja voin hortelehtia kotona. Tai en voi, on pakko! Olen niin poikki fyysisesti ja väsynyt kuin olla ja voi. Sentään sain viime yönä unta, uusiountakin. Kävin kyllä hakemassa puolikkaan lisäuniavitetta aamuyöstä ja sen voimalla sitten. Särky lopulta kiskoi pakosti aamukaffelle ja riipimään tehostetun valikoiman mömelöitä. Jospa tämä tästä... mutta pirullista on, sano.

Käännyttämisestä päästään sitten eilisen kallonkutistamiseen ;) Onneksi työpsykopaatti on vaihtunut eli edellinen on jättäytynyt eläkkeelle ja nykyinen on nuorempi kottarainen. Ei kyllä oikein vakavasti otettava eli työnantajien talutusnuorassa tuntui olevan hyvinkin – mutta niinhän ne kaikki. Ei, emme puhaltaneet ongelmia käsistä (kts. eilisen kommentit! :D). Heti alussa saimme sentään kertoa odotuksia ja yllättäen lähes jokaisella oli sama: "ei mitään leikkejä, olemme aikuisia ihmisiä". Minä vastustin kiihkeästi kaikenlaisia leikkejä sekä psykodharmaa, joita inhoan yli kaiken. Koskettelusta jouduin myös sanomaan, että en kestä sitä. En vaan ehtinyt kertoa, että fyysisesti siis – se sattuu oikeasti. Nyt ne luulevat minua jotenkin oudoksi, no, eivät luule turhaan. Tarkoitus oli siis hitsata kahdesta aivan erityyppisestä osastosta ja niiden rotista yksi yhdessä toimiva kokonaisuus, joka tulisi olemaan kahta osastoa yhdessä palveleva yksikkö. Ohoh, sorry, ei tule onnistumaan!

Älkääkä heti sanoko, että se on minun muutosvastarintaani. Minä nimittäin suhtauduin ensin asiaan aivan tunteettomasti tyyliin kunhan työvälineet ovat kunnossa, minä teen omat hommani. Mutta jos käy näin (kuten vakavasti näyttää), että tulee lähiesimies, joka jakelee töitä jne. tietämättä mitään kenenkään edellisistä tekemisistä ja osaamisista – ei voi sanoa kuin että mettään menee! Ainut pelastus on se, että kuulin jo, ketkä ovat ilmoittautuneet em. hommaan. Siellä on yksi ainoa hyvä tyyppi ja jos hänet valitaan, on pientä toivoa... Jos nimittäin on jo kolme vuotta tehnyt töitä tietyille ihmisille osaa "lukea" jo lähes ajatuksia eli ei tarvitse käydä tsekkaamassa kaikkea, voi tehdä korjauksia sun muuta parannusta ihan omatoimisesti, joka tietty lisää myös tuottavuutta *eheheeh*. Ja nyt pitäisi tehdä ihan kenelle tahansa mitä tahansa, olen kyllä aikaisemmin lomittanut em. väkeä, joten osa on silleensä tuttuja ja kerrankin istutin yhden Korkeamman Virkanaisen korjaamaan tekstiään tunniksi luettavammaksi, koska hänen käsialastaan en ottanut edes minä selvää - minä nyt olen lähes kuuluisa siitä, että luen todella äärimmäisen kehnoakin käsialaa :D Lisäksi tämä huoneiden jakaminen, joo, en ole ainoa. Tuli ihan kivoja kommentteja; joidenkin mielestä ei saa haista valkosipuli, tupakka, elukat, parfyymi jne. Ei perkele, minähän käytän kaikkea ja paljon, joten minun pitäisi todellakin saada oma huone. Lisäksi kävi ilmi, että meidän on ulkoistettu ikäänkuin maailmojen rajalle omaan pieneen yhteisöön, tavallansa, ikävää sekin. Käytännössä tämä voi tarkoittaa sitä, että meikä joutuisi ravaamaan joka hemmetin paikkaan. Silloin tulee kyllä isoa asiaa työarvaushoitoon, koska koipeni eivät oikeasti kestä sitä. Kun oma rintteri viimeksi hajosi, se tiesi koipiturvotusta moneksi kuukaudeksi! Ei perkele, minä vaadin tältä osin kyllä erityiskohtelua tai kokoaikaeläkettä. Sen verran itsekäs olen, että en aio tahallani saada koipiani taas vielä huonompaan kuntoon pelkästään työn nimissä. Nimittäin (ja nyt saa koputtaa puuta) koivet ovat olleet kohtuullisen näköiset ja kokoiset aika pitkään, kun en ole joutunut ravaamaan ympäri-ämpäri töissä enkä pahemmin muutenkaan, kun olen järjestellyt aikataulut järkevästi.

Eli eipä kovin hyvältä näytä. Ensi viikolla on pari päivää aikaa koota loput romppeensa ja hilautua sitten seuraavalla viikolla uusille huudeille :O Rapoa toki seuraa silloinkin ja tulette saamaan varmaan mielenkiintoisia kannanottoja taksoista ja "työ""kavereista". Ja tietysti lisää sisustusvinkkejä, voipi jopa olla, että jonain aamuna muuton ohitettuamme laahaan kaameran mukanani todistamaan värien mudanväristä leikkiä ja ampuma-aukkojen kamaluuksia ;)

Muuten siis tämä päivä menee taas elukoille eli ketuille ja harakoille. Aion nimittäin painua tämän jälkeen sänkyyn lepäämään. Hartioita vihloo oikein vekkulisti lääkityksestä huolimatta. Huomenna pitäisi posti-kirjasto-kauppareissulle enkä tajua, miten minä pystyn mitään kantamaan, mutta pakkohan se vaan on. Siksi yritän levätä ja tropata tänään... toivottavasti hiukan virkistyisi illan mittaan. Olisi niin kamalan paljon tekemistä!!!

POLKA, JOTA AHITTAA TEKEMÄTÖN TYÖ VAPAAPÄIVÄNÄ!