MAKIAA MAHAN TÄYDELTÄ - WELHOTAR MAKUSTELEE

Pakkohan makeaan meemilöön on heti vastata. Eli Ta-miit Raapimapölkkylästä heitti haasteen suosikkikarkeista kuvien kera – auuuuuuuuuts! Paha, tosi paha, makee haaste, kyllä! Minä rikon kyllä nyt sääntöjä lupia kyselemättä, koska en osta irtokarkkeja... Mutta osallistun, totta juutas kuitennii ,D

Welhotar ei nyt luokittele sen kummemmin, mutta ykkössijan jakavat niinkin eksoottiset asiat kuin salmiakki ja suklaa.

Salmiakkiin Welhotar tutustui jo Pikku-Polkana, heti kun osasi sanoa sanan salmiakki ja löysi lähimmän apteekin. Tuolloin sai vielä salmiakkijauhoa apteekista ja sitä sitten ostettiin, joskus useammankin kaverin kanssa kimppapussi. Nuolaistiin sormea ja sieltä pussista sitten vaan suuhun... montakin kaveria joskus ,D Aijai sitä basiliskojen määrää, njam. Ja hyvää oli, ihan parasta. Sittemmin tulivat apteekin plittanat salmiakit, Super-Salmiakki, irtosalmiakitkin joskus myöhemmin. Pantteri on aina ollut yksi suosikeistani, nyt myös Lumipantteri, arrrrrrrgh! Noitapillit, pääkallot, kaikki vahvat salmiakit maistuvat. Laivalta ostettiin pieninä aina niitä hollantilaisia salmiakkeja peltipurkissa ja sitten pyöreitä mustia kuulia, joissa oli jauhoa sisällä – kumpikaan nimi ei tässä tule juuri mieleen. Eli salmiakki maistuu. Ei usein, mutta kaikki aina kerralla!

Toinen suosikki on suklaa. Ei sitäkään nyt kauhean usein, mutta kun... Eestin Herkut asustaa Varaston lähellä, on toisinaan pakko! Minä niin pidän virolaisesta suklaasta, varsinkin tummasta. Uutuutena Serkun Herkkuihin on nyt tullut appelsiini-vihreä tee –suklaa, josta kuva. Toisessa kuvassa on tummaa suklaata, jossa on kuivattua kirsikkaa. Mmmmm. Pidän myös valkoisesta suklaasta, jonka tekemisen taidon Kalev myös osaa. Tavisvalkoista, tottakai. Kalevin erikoisuutena ovat valkoiset marjasuklaat, tässä karpalo-kookos –sukulaati, valkoista sukulaatia on myös mansikan ja mustikan kanssa. Marjat on siis kuivattu ja pilpottu suklaamassan sekaan, ei mitään esansseja tai höttöä. Njamm. Tämä tykkää ja ottaa tämän postauksen jälkeen palan tahi kaksi.

Vielä Serkkujen aatelia – Welhotar kun on muori ja lapsettaa, yksi herkkuantimista on ääripehmeä kinuski. Tuommoinen mitätön, lisäaineeton, kielelle sulava ihana mähnä.... aivan kotitekoisen makuista ja oloista. Ei sitä kyllä hirmuisen paljon pysty syömään, mutta sopivasti silloin tällöin!

Ja sitten jotakin, joka ei ole karkkia mutta makeaa ja jotka on pakko esitellä tässä. Ensiksikin Latvian lahja maailmalle eli jo 1800-luvulta peräisin olevat leivos-tyyppiset ratkaisut. Tämä on ikäänkuin pehmeää marenkia, joka on vähän liisteriä sisältä. Makuja on useita, tavis ei ole hyvää, ei myöskään suklaalla päällystetty. Tämä on kirsikkaa, jota useimmiten ostan. Puolikas riittää kahvin kanssa, oikein äkkimakeaa – tarvitaan siis mustaa ja vaffaa kaffetta.

Ja vielä toinen eteläinen lahja eli rahkakohukkeet, tässä latvialaiset versiot. Kohuke on kuohkeutettua rahkaa, joka on päällystetty ohuelti tummalla suklaalla. Nuo Bonot ovat kirsikkaa eli ohuen suklaakuoren sisällä on kuohkeaa makeaa kirsikkarahkaa ja oikeaa kirsikkaa (yksi tai enemmän), samaa on myös mansikkana. Nuo valkoiset ovat myös kirsikkarahkaa kuohkeutettuna, kirsikat siinä paloina ja päällys valkoista suklaata. Njammmmmmm. Näitä ostetaan vain viikonloppuherkuiksi – no tuota, kyllä se joskus maistuu inhottavana työpäivänäkin!

Siinä siis Welhottaren namiosasto. Gingeristä Ta-miit mainitsi jotakin. Minä en inkiväärikarkkeja löydä, kun niin vähän käyn missään kaupoissa. Sen sijaan flunssanestoteenä annan ohjeen seuraavaan (joka myös maistuu äärimmäisen hyvälle):

Keitetään vettä ja tehdään hyvää tavallista teetä (EI siis maustettua, Earl Grey käy!), lisätään rippunen sokeria ja ruokalusikallinen inkiväärisosetta (Vii Voanista) tai peukalon mittainen pätkä tuoretta raastettua inkivääriä. Annetaan tekeytyä hetki ja juodaan lämpimänä, ei tulikuumana (sanoo kiinalainen lääkärimme...). Joka voi käyttää hinajaa, lisää tietysti sitä. Itse en voi, joten unohdan sen aktiivisesti aina pois ohjeista.

Ja kun Ta-miit vielä mainitsi energiapatukat, Liiteristä ostamme Belgarionin kanssa yhtä laatua aina, jos se on tarjouksessa (makuina appelsiini-suklaa tai kirsikka-suklaa, kas kun arvasitte!). Edullista ja herkkua. Lisäksi vielä Eestin Herkuista vakiostos on kuivatut marjat, tässä marjasekoitus - yleensä ostan (kappas vaan, taas) kuivattuja kirsikoita tai karpaloita =D

Jotta asia ei jäisi naisvaltaiseksi, haastan meemilöön mukaan t:n, Zimbon ja Äijän – teidän on pakko osallistua ;D

Tässä meemin säännöt lyhykäisesti:
1. Valitse vähintään viisi irtokarkkilaatua, jotka valitsisit oikeastikin karkkipussiisi.
2. Ota karkeista joko itse kuvat tai nappaa ne netistä ja julkaise ne blogissasi.
3. Tämän jälkeen haasta vähintään vähintään kolme ihmistä tekemään tämä meemi, ja linkkaa heidän blogeihinsa. Voit haastaa myös useamman! Koita arvata, mistä nameista he tykkäävät.
4. Halutessasi voit vielä selvittää sanallisesti valintojasi...


Makeaa iltaa vaan kaikille!

MAKIAA MAHAN TÄYDELTÄ - WELHOTAR MAKUSTELEE

Pakkohan makeaan meemilöön on heti vastata. Eli Ta-miit Raapimapölkkylästä heitti haasteen suosikkikarkeista kuvien kera – auuuuuuuuuts! Paha, tosi paha, makee haaste, kyllä! Minä rikon kyllä nyt sääntöjä lupia kyselemättä, koska en osta irtokarkkeja... Mutta osallistun, totta juutas kuitennii ,D

Welhotar ei nyt luokittele sen kummemmin, mutta ykkössijan jakavat niinkin eksoottiset asiat kuin salmiakki ja suklaa.

Salmiakkiin Welhotar tutustui jo Pikku-Polkana, heti kun osasi sanoa sanan salmiakki ja löysi lähimmän apteekin. Tuolloin sai vielä salmiakkijauhoa apteekista ja sitä sitten ostettiin, joskus useammankin kaverin kanssa kimppapussi. Nuolaistiin sormea ja sieltä pussista sitten vaan suuhun... montakin kaveria joskus ,D Aijai sitä basiliskojen määrää, njam. Ja hyvää oli, ihan parasta. Sittemmin tulivat apteekin plittanat salmiakit, Super-Salmiakki, irtosalmiakitkin joskus myöhemmin. Pantteri on aina ollut yksi suosikeistani, nyt myös Lumipantteri, arrrrrrrgh! Noitapillit, pääkallot, kaikki vahvat salmiakit maistuvat. Laivalta ostettiin pieninä aina niitä hollantilaisia salmiakkeja peltipurkissa ja sitten pyöreitä mustia kuulia, joissa oli jauhoa sisällä – kumpikaan nimi ei tässä tule juuri mieleen. Eli salmiakki maistuu. Ei usein, mutta kaikki aina kerralla!

Toinen suosikki on suklaa. Ei sitäkään nyt kauhean usein, mutta kun... Eestin Herkut asustaa Varaston lähellä, on toisinaan pakko! Minä niin pidän virolaisesta suklaasta, varsinkin tummasta. Uutuutena Serkun Herkkuihin on nyt tullut appelsiini-vihreä tee –suklaa, josta kuva. Toisessa kuvassa on tummaa suklaata, jossa on kuivattua kirsikkaa. Mmmmm. Pidän myös valkoisesta suklaasta, jonka tekemisen taidon Kalev myös osaa. Tavisvalkoista, tottakai. Kalevin erikoisuutena ovat valkoiset marjasuklaat, tässä karpalo-kookos –sukulaati, valkoista sukulaatia on myös mansikan ja mustikan kanssa. Marjat on siis kuivattu ja pilpottu suklaamassan sekaan, ei mitään esansseja tai höttöä. Njamm. Tämä tykkää ja ottaa tämän postauksen jälkeen palan tahi kaksi.

Vielä Serkkujen aatelia – Welhotar kun on muori ja lapsettaa, yksi herkkuantimista on ääripehmeä kinuski. Tuommoinen mitätön, lisäaineeton, kielelle sulava ihana mähnä.... aivan kotitekoisen makuista ja oloista. Ei sitä kyllä hirmuisen paljon pysty syömään, mutta sopivasti silloin tällöin!

Ja sitten jotakin, joka ei ole karkkia mutta makeaa ja jotka on pakko esitellä tässä. Ensiksikin Latvian lahja maailmalle eli jo 1800-luvulta peräisin olevat leivos-tyyppiset ratkaisut. Tämä on ikäänkuin pehmeää marenkia, joka on vähän liisteriä sisältä. Makuja on useita, tavis ei ole hyvää, ei myöskään suklaalla päällystetty. Tämä on kirsikkaa, jota useimmiten ostan. Puolikas riittää kahvin kanssa, oikein äkkimakeaa – tarvitaan siis mustaa ja vaffaa kaffetta.

Ja vielä toinen eteläinen lahja eli rahkakohukkeet, tässä latvialaiset versiot. Kohuke on kuohkeutettua rahkaa, joka on päällystetty ohuelti tummalla suklaalla. Nuo Bonot ovat kirsikkaa eli ohuen suklaakuoren sisällä on kuohkeaa makeaa kirsikkarahkaa ja oikeaa kirsikkaa (yksi tai enemmän), samaa on myös mansikkana. Nuo valkoiset ovat myös kirsikkarahkaa kuohkeutettuna, kirsikat siinä paloina ja päällys valkoista suklaata. Njammmmmmm. Näitä ostetaan vain viikonloppuherkuiksi – no tuota, kyllä se joskus maistuu inhottavana työpäivänäkin!

Siinä siis Welhottaren namiosasto. Gingeristä Ta-miit mainitsi jotakin. Minä en inkiväärikarkkeja löydä, kun niin vähän käyn missään kaupoissa. Sen sijaan flunssanestoteenä annan ohjeen seuraavaan (joka myös maistuu äärimmäisen hyvälle):

Keitetään vettä ja tehdään hyvää tavallista teetä (EI siis maustettua, Earl Grey käy!), lisätään rippunen sokeria ja ruokalusikallinen inkiväärisosetta (Vii Voanista) tai peukalon mittainen pätkä tuoretta raastettua inkivääriä. Annetaan tekeytyä hetki ja juodaan lämpimänä, ei tulikuumana (sanoo kiinalainen lääkärimme...). Joka voi käyttää hinajaa, lisää tietysti sitä. Itse en voi, joten unohdan sen aktiivisesti aina pois ohjeista.

Ja kun Ta-miit vielä mainitsi energiapatukat, Liiteristä ostamme Belgarionin kanssa yhtä laatua aina, jos se on tarjouksessa (makuina appelsiini-suklaa tai kirsikka-suklaa, kas kun arvasitte!). Edullista ja herkkua. Lisäksi vielä Eestin Herkuista vakiostos on kuivatut marjat, tässä marjasekoitus - yleensä ostan (kappas vaan, taas) kuivattuja kirsikoita tai karpaloita =D

Jotta asia ei jäisi naisvaltaiseksi, haastan meemilöön mukaan t:n, Zimbon ja Äijän – teidän on pakko osallistua ;D Äh, alkoikin kaduttaa, pyydän saman tien mukaan Kantapöydän ja Sus & Sekundan sekä Shushun noin niinkuin asiantuntijoina!

Tässä meemin säännöt lyhykäisesti:
1. Valitse vähintään viisi irtokarkkilaatua, jotka valitsisit oikeastikin karkkipussiisi.
2. Ota karkeista joko itse kuvat tai nappaa ne netistä ja julkaise ne blogissasi.
3. Tämän jälkeen haasta vähintään vähintään kolme ihmistä tekemään tämä meemi, ja linkkaa heidän blogeihinsa. Voit haastaa myös useamman! Koita arvata, mistä nameista he tykkäävät.
4. Halutessasi voit vielä selvittää sanallisesti valintojasi...


Makeaa iltaa vaan kaikille!

                                             

            

                                                              MAGIAAAAA!

NORMIPÄIVITYS KAIKILLA EPÄHERKUILLA

Ihmetys eilisen päivityksen johdosta lienee ollut suuri (vai luulenko itsestäni liikoja) – hah – Welhotar ei märise eikä jorise. Eikö se olekin positiivista, kerrankin? Ei mitään turhan pitkiä yhdentekeviä sepustuksia. Ei väninää koivista, olemattomista unista, Varaston mitäänsanomattomuudesta tai Vincentin tekosista. Ei sloganeita, joita kukaan ei käytä tai lainaa. Ei päivän biisejä, jotka eivät ketään kiinnosta. Ei pikaisia kirja-arvioita, joihin kukaan ei linkkaa ja joita kukaan ei lue. Eikö se ole vain hyvä asia? MITÄH? Siinä oli nähkääs Welhottaren elo kiteytettynä lyhyesti, kerrankin.

Ja jos joku aikoo esittää jotakin kvasipsykologiaa, siitä vaan. Minuapa ei juuri kiinnosta.

Minä kirjoitan tänne tietääkseni mikä päivä on, mitä teen ja olen tekemässä. Omaksi huvikseni, ainakin kuvittelen niin. Tämä ei ole mikään kyldyyriblogi, tämä on vain Welhottaren omia omituisia sepustuksia omaksi ilokseen ja muistiin merkittäväksi, aamun ratoksi. Pitkän valvomisen aikana, kun en muutakaan saa aikaiseksi ja lukeminenkin käy joskus hiukka pitkästyttäväksi. Jospa minä ihan itse saan päättää mitä kirjoitan ja mitä en? Jooko? Ja laitan täsmälleen niin kehnoja kuvia kuin matolaatikollani saan aikaiseksi. Keksin tai lainaan typeriä sloganeita ja kehnoja biisejä. Luen kaikki kirjat, jotka käsiini saan. Usein tekisi mieli kirjoittaa niistä tänne kunnon arvostelu, mutta ei sitä kukaan jaksaisi lukea. Se olisi sitten vaikka toisen blogin perustamisen paikka, kirjoja varten siis. Mutta kuulkaas, kun minä en jaksa enkä ehdi.

Alkaa olla jaksaminen melko vaiheessaan tällä hetkellä. Työt Varastolla painavat päälle pahasti. Naapuriosasto tuo pinottain käsiteltävää omien töiden lisäksi. Ilman kiitosta vielä. En minä kiitosta sillänsä kaipaa, mutta onhan sellainen tapa, että kun palauttaa jollekin papereita työstettynä ja ojentaa ne käteen tai pöydälle, jotkut vaistomaisesti sanovat kiitos. Naapuriosastolla ei. Hmph, iloisaa tehdä töitä. Lisäksi osaston eräs leidi katselee minua kuin koiran oksennusta. Syynä se, että hän joutuu nyt myös tekemään töitä, joita ei haluaisi. Ei se minun vikani ole, jos olen nopea ja saan ne pois käsistäni edelleen jatkokäsittelyyn. 

Aamut ja iltapäivät taksojen odotteluineen vievät hirmuisen ison osan energiaa, ette arvaa miten ison. Kokeilkaapa joskus seistä hievahtamatta normaalit 10 – 20 min paikallansa, tuulen tuivertaessa ja kylmän hiipiessä varpaisiin ja sormiin. Että miksi en liiku tai mene suojaan? Ehh – minä kun en pysty juurikaan liikkumaan ja steppailemaan lämpimikseni! Suojaan ei voi mennä, koska jos takso tulee sillä aikaa eikä näe asiakasta, takso kuittaa jullikan ja häipyy huitsin viteliin – yleensä. Jotkut harvat soittavat ja kysyvät, olenko myöhässä tms. Tämä ei ole siis mikään yleinen käytäntö. Jos en ole oven ulkopuolella ja ulkona pusikoista kotipihalla eli käytännössä siis keskellä pihaa ajotiellä, takso ei löydä minua ja lähtee. Varastolla taas odottelen varaston edessä varsinaisessa tuulitunnelissa, sisään ei voi mennä. Sieltä ei näkisi takson nopeaa tuloa ja taas menettäisin kyydin. Usutan oikein, tehkää tämä vaikka viikon ajan jokaisena aamuna ja iltapäivänä, ihan omaksi huviksenne. Kuvitelkaa, että teillä on rankka työpäivä takana ja jokaista niveltä ja lihaksia särkee. Toivotte vain pääsevänne lämpimään kotoon. Kokeilkaa ja kertokaa sitten, miltä tuntui!

Kotona on yleensä aikomuksena heti vaatteet vaihdettua heittäytyä pitkällensä. Tämä tuskin koskaan onnistuu. Aina on jotakin pientä tekemistä, jotakin, joka on pakko tehdä. Kissa-asiat on kuitenkin aina hoidettava ensin, tarvittaessa kissaa on myös kurmuutettava kaiken keskellä. Ruokaakin pitää laittaa, vaikka ei nälättäisi, eväät seuraavaksi päiväksi on pakko tehdä. Minä en aio maksaa maltaita laitosruuasta, kasvisvaihtoehdot ovat lisäksi äärimmäisen surkeita ja sopimattomia ainakin minulle – tarkistettu on. Joten ihan kunnollisen ruuan laitto vähintään 2 – 3 kertaa viikossa kuuluu ohjelmaan. Käyhän se ihan pikaisesti, mutta se pakko ärsyttää. Välillä kuittaan lounaseväkset purkilla donaria ja raejuustoa mausteineen, onneksi en kovin usein. Eilen oli pakko tehdä sekin. Jaksu oli loppu.

Että sellaista on elämä! Ja jos joku sanoo, että muilla on vielä huonommin – no olkoon vaan, minua se ei jaksa nyt juuri kiinnostaa hevon humpan vertaa. Yritän selvitä päivän kerrallaan Varaston kurimuksessa, P-P:kin on taas talossa ja intoa riittää!

Ja sitten tunnuksia eli löysin Omituisten unettomien kerhon napin täältä ja täältä, tässä se on sitten minullakin käytössä ja tunnustaudun jäseneksi ,D (Anteeksi, ehkä hieman eri kriteerein kuin ao. henkilöt!) Tämä ei siis ole mikään saatu tunnustus, kunhan eräänä unettomana yönä *tsihih* löysin tämän omaksi ilokseni.

Äijä puolestaan ihastuttavasti palkitsi blogini tällä tunnustuksella.

Hmph, ainoa ongelma on sen jako eteenpäin. Sovittaisiinko niin, että tällä kertaa Vincent saa päättää? Hän päätti antaa sen kaikille sivupalkissa mainituille kissablogeille, erityisesti Pikku-Veikalle, Reetille, Mustalle ja Hössölle (sekä siis kaikille muillekinkin kissinkoille). Orjat hakekoot tästä siis tämä palkinnon kissiblogeihin. Ai niin, erityiskiinnostusta herättivät kuulema pentuliinit, jotka löytyivät Jimin poppoosta! Ottakaa, hei kissit, palkinto siis omaksenne, jookosta! 

----------------------------------

Purvisssska, kaiffarit, taas! Siis iha varpist orja ei eile päivittäny, ku se kert pahoinpiteli mua... siis hei mua. Se hakkas harjall. Oikeesti. (toim.huom. tökkäsin harjan harjapuolella karvaiseen takamukseen, jotta otus edes liikkuisi....) Ja mä vaan olin vähä merkannu yhe tyyny, siis niinku vahinkos tiätty. Tai oikeestaa haamitti, mutt silti soli vahinko. Me kyll ollaa goisittu kimpass ja mä sain just mun heekut ja kaikki. Arvatkaas, onks siäl muute galsa, ei kandee mennä ulos. Mä en ainaskaa mee, mun takamus jäätyy tuala partsill. Ei oo sitt kliffa olleskas. Orja puhu jotai, ett se meinaa viädä mutt lekurill ja päälääkärill, jos toi merkkaamine ei vähitelle lopu. Eikä viä! Mä paan hanttii sen verta, ett tulee verta ja reikii ja muuta. Ei onnaa. Ne on hei vahinkoi, emmä kipee oo. Mitä nyt joskus vähä ottaa tosiaa päähä, ku yks on vaa aina pois. Vaiks mä tiän, ett se on tianaas meill safkarahoi. Emmä silti voi sille mitää, ett mä oon niin input.... ipm... impulsiivine kissa – nih kerta! Eikä tähä tuu mun kuveikaa. Orja anto nimittäi luvan, ett mä saan jakaa noi lokitunnustukset ja ton plakaatin. Ja toss se on tosa ylhäällä. Nii ett kaikki mun kissafrendit siälä, keitä mä käyn lukemass, ottakaa toi tosta, pliizz – se on iha oikeest tarkotettu teille! Mä kun en jaksa linkat tähä kaikkii, mutt mun lukijat kyll hiffaa, jooko? Hei, ilmokaa sitt, ett ootte kans saanu ja ottanu sen!!! Toi orja mitää kummiskaa ala tekee. Tommone orja! Vaihtaisko joku orjaa mun kaa?

Kliffaa viiko melkee viimest päivää!

-----------------------------------

Ai, että orjat kiertoon – ei hullumpi ajatus minustakaan.

Päivän slogan: Vapauden saavuttaa vain tekemällä työtä sen eteen, sen voi säilyttää vain taistelemalla!

Päivän biisi: Tänä yönä taivaaseen

Luettua: Christopher Hope – Äidiltä pojalle. En ensin mitenkään saanut hetikohta tartuttua tähän opukseen, vaikutti vähän mielenkiinnottomalta ja kliseiseltä. Ylläri, iso ylläri, vaihteeksi. Johannesburgissa syntynyt poika palaa äitinsä kuollessa takaisin Afrikkaan, maahan jota äiti rakasti. Äiti oli omituinen, erilainen ja rakasti koko maanosaa (ja lisäksi useita miehiä ja muitakin ihmisiä ,D). Kirjassa käydään läpi äiti-poika –suhdetta, joka oli erikoisempi kuin tavallisesti. Lisäksi mielenkiintoinen esitys maasta apartheidin kestäessä ja sen jälkeen. Lopulta jäljelle jää haikean kaunis, traaginen ja hiukka koominen esitys perheestä ja myös kaupungista, ainoasta Kaupungista, Johannesburgista, sen kaikkine omituisuuksineen... Suosittelen – parempi kuin kuvittelinkaan!

                                            

                                                              TORSTAI?

NYT EI JAKSA!

VALKOINEN RAIVO

VIHA

KATKERUUS

KATEUS

VÄSYMYS

 

Normipäivitys ehkä huomenna...

 

 

EN MINÄ MITÄÄN PYYTÄNYT....

Unet kadoksissa, särkee ja juilii – niin että huomenta vaan kaikille ja kivat vaan teillekin täksi aamuksi tai päiväksi! Sopisiko, että joku ottaisi vaihteeksi kantaakseen itsellensä nämä minun pikkuiset vaivani, mielelläni vaihtaisin ne vaikka perinteiseen ihmissuhdesotkuun tai johonkin harvinaisempaan ongelmaan? Tulisi vaihtelua tähänkin elämään ja blogimärinään.

Nonnih, se alkoi taas! Kun P-P on poissa, naapuriosaston pomo nakitti taas Welhottarelle erään heidän työntekijänsä tehtävät viikon ajaksi – kiireelliset, vain. Tosiasia on, että osastolla lähes kaikki asiat ovat tosi kiireellisiä. Eräs henkilö sieltä on taas lomalla/sairaana/kieltäytyy töistä, tapansa mukaan. Tarina kertoo, että hän on tuskin koskaan työssä, ainakaan omassaan. Jotkut voivat, toiset sitten taas ei. Minähän kauniisti lupasin, toissijaisesti. Eli ensin omat hommat, sitten heidän kiireellisensä. Kerroin kuitenkin, että olen sopinut vapaan iltapäivän jo hyvissä ajoin ja sitä en peru. Vasta tästä päivästä alkaen siis. Pahoin pelkään, että Welhottaren pöydän nurkalla on kaatumaisillaan oleva läjä papereita... Joku ne työt kuitenkin tekee, se joku olen minä. Ilmosin asiasta myös osastolla niille, joille ehdin ja poistuin hyvässä järjestyksessä pitämään jokusen tunnin vapaata. Minä olen mielestäni ansainnut sen vapaan, talolle olen lahjoittanut jo ainakin 10 tuntia ylimääräistä, joten tästä pidin kiinni. Olin järjestänyt taksot sun muut ja pyytänyt myös Belgarionilta puutelistaa, joten pakkohan asiansa on hoitaa. Ne tärkeät asiat. Tärkeimpänä tietysti ruokakauppa, kuinkas muuten.

Mutta olikin taas kivaa! Aurinkoa, pikkupakkasta ja paljon ihmisiä =O Oli oikein mukava takso, joka tiesi mahdottoman hienon reitin Pazilan siimeksistä Hakikseen – uskomattoman nopeakulkuinen. Ajakaa vaan kuulkaas Söörnäisten rantatien kautta, se on päivisin nopein ja helpoin reitti. Ei kannata seikkailla Kalliossa ja tärisyttää munuaisiaan ja pähkäillä suljettujen katujen takia. Erinomainen vinkki jaettavaksi eteenpäin. Vii Voanista kahmin mukaani kaksi kassillista tavaraa – lasku 25 juuroa. Jaettavaksi siis Belgarionin kanssa, riittävät ainakin kuukauden ajaksi, ei paha ollenkanas. On 2.5 kg tofua, soijaa, chiliä, currya (juu, taas iso paketti), inkivääriä, sambal oelekia, kookoskermajauhetta, bambusiivuja chiliöljyssä ja kaikkea muutakin, tämä kaikki siis kahteen talouteen ,D Vii Voanissa on käynnissä siistiminen ja uudelleenjärjestely. Ilmeisesti kilpailu on niin kovaa nyt niillä tienoin, että on aika suunnitella kauppaa vähän järjestelmällisemmäksi. Ei paha asia tuokaan, välillä on joutunut etsimään tavaroita pitkään... Löysin myös tosi kauniita astioita – kunnes huomasin niiden olevan muovia =( Ei se muovikaan nyt niin, mutta silti. Niin kauniit värit, niin nätti malli ja vieressä tavallista sinivalkoista posliinia. Ähh, olisivatpa nekin olleet posliinia, olisin heti ostanut.

Sain asiat hoidettua turhankin nopsasti ja oli pakko häiriköidä Iisalamea. Olin lähes tunnin edellä aikataulua. pyysin nopeampaa hakua. Nopeampi haku olisi ollut 15 min ennen ilmoitettua aikaa. Kiroilutti! Pyysin ns. pikahakua (näitä voi käyttää vain kaksi kertaa kuukaudessa), sain auton 15 min sisällä soitosta, siisti normitakso. Muuten ok, mutta kaveri ei halunnut minun tuovan kassia autoon sisälle – jospa vaikka pohja on likainen! Sanoin pitäväni asiasta huolen, hitto, kassissa olivat myös kirja ja kamera, en minä niitä jätä vellomaan yksiksensä tavaratilaan! Ja siistiksi istuin jäi... huomautin myös, että tapanani on pitää huolta kaiken muun lisäksi myös kassista, ainoasta isosta marikassistani. Kuski tuntui pitävän minua jonkinlaisena idioottina, kun selvitin huolekkaasti marikassitilannetta....

                           

                            Terveiset Hakiksesta - aate ei ole kuollut!

Kotona olin taas ääriväsynyt, miten voi olla niin väsynyt! Hätinään sain tehtyä evääksi kasvisspydäriä vanhoista jämistä – löytyi juuri sopiva määrä. Sitten sänkyyn kirjan ja kissan kanssa. Eikä uni tule, vaikka väsy on järjetön. Alkoi melkein itkettää. Lähdin kaivelemaan taas mömelövarastoa ja tein pienen cocktailin, hyvin pienen. Sillä sain vähän unen alkua. Puolen yön jälkeen sitten alkoi taas särky häiritä, myös kissi esitteli vaatimattomia toiveitaan. Klo 3 oli aivan pakko nousta kaiken yhdistelmän vuoksi. No, nyt on kaffet keitetty, mömelöt riivitty ja kissa-asiat hoidettu. Huusholli on hiljainen ja olisi kiva painua sänkyyn, mutta enhän minä enää unta saa. Jos aikaa jää ennen takson tuloa, menen vain lötköttämään ja lukemaan. Että vali-valia pukkaa, mitä tässä muutakaan. Turha odottaa tältä blogilta mitään uudistumista, suurta kulttuurielämystä tai muutakaan järisyttävää!

---------------------------------------

Purrrrrrrrrrrrve, kaiffat! Vähäks mä olin öönä, ku mami tuliki eile nii aikaste himaa. Mä olin viäl päiväpeito all jömikses goisiis nii ni toi tulee ja alkaa rapisuttelee sen kassei. Joo, hirmust taravoi, eikä taaskaa mitää mulle. Mutt anto se sitt muit heekkui, niinku korvauksess, joo. Iha hyvä. Sitt se heittäyty sänkyy ja mä sain paijatus-rapsutust nii paljo ku halusi. Kerranki se jakso, se sano, ett se on ihan poikki. Ehjält se mun miälest näytti. Höh! No, kuiteski, me ollaa taas iha frendei. Sovittii, ett ku kerta molemmat tössii välill ja ollaa ittepäisii, nii ni sovitaa sitt kans asiat. Nyt on sitt sovittu ja oikee kunnoll, rapsutuste kanssa! Ja mä goisinki sitt mami viakus yälä, se oli vaa taas nii levotoine, ett häirii mua koko yän. Oli pakko lähtee liikkeell ja sitt mä heräti sen, ku se vaa pyäri ja semmost. Jotai se yritti selittää goisimiset. Jos goisittais illall mialuummi sitt uudestaa. Ku mun lodjuki oli täytetty ja kaikkee. Nii ni se kävi siistiis laatiko ja mä sain uutta muanaa ja napikoit ja kalkonii ja paijatuksii. Vaiks en mä mialuusti haluu tulla paijatuks toss lattiall. Mä otan hellyyksii vastaa vaa sänkyss! Ei julkisest eikä kenelt vaa – tätä voi kysyy muiltakii. Jotkut tiätää, mitä ne on yrittäny tehrä.... ja kosto on seurannu välittömäst, vaiks mä oonki kilti kissinka. Mun kuvatila meni johki mami omaa jutskaa eikä sen oikeestaa oo väliikää, ku must ei taaskaa oo lisää kuvei. Joku toine kerta sitt. Mä taidan nyt painuu basee ottaa vähä relaa, ku kert ruakakuppiki on täytetty >o<

Miälenkiintost päivää kaikill – keksitää hei jotai yllärei orjill, jooko *kiaro virn*!

------------------------------------

Vincent, ole kiltti, älä keksi mitään yllätyksiä illaksi!

Päivän slogan: Hendrix: dead, Cobain: dead, Welhotar: alive – WHY?

Päivän biisi: Marraskuu

Luettua: Mikko Karppi – Unkarilainen taulu. Kotimaista yliluonnollista kauhua ja fantasiaa pienimuotoisesti, parempi kuitenkin kuin edellinen opus, vaikka seuraakin hiukka samoja raiteita. Tällä kertaa löytyy kuivaksi valutettu ruumis Porista. Samat poliisit joutuvat taas selvittämään asiaa, tällä kertaa jo erityisryhmänä. Mutta miksi samaan aikaan katoaa myös kaksi nuorta naista? Mikä merkitys on unkarilaisella taululla ja päiväkirjoilla? Miksi eräs poliiseista kokee jälleen selittämättömiä ilmöitä? Ei ollenkaan kehno esitys Karpilta tälläkään kertaa. Welhotar melkein suosittelee, hiukan tässäkin on hajanaisuutta, joka häiritsi minua... korjaantunee kirjoittamisen myötä. Uskon Karpin jatkavan kyllä kirjoittamista, tämä on varsin sopivaa ja jopa suositeltavaa luettavaa perinteisen dekkarin ja eilen arvostellun opuksen rinnalle. Uusia elementtejä kotomaiseen kirjallisuuteen on mukava saada ja tämä tuo niitäkin esille. Loppu on tietysti yllätys. Lopussa seuraa myös muutakin mielenkiintoista arvoitusten ystäville! Mainittakoon kuitenkin, että jopa skeptinen toinen poliisihenkilö alkaa miettiä asioita erään tapahtuman johdosta. Welhotar suosittaa jotakin uutta kaipaaville kotimaisen kauhu- ja fantasiakirjan kavereille sekä dekkarien ystäville! Lue tämä, luulet taas enemmän ,D

                                           

                                                   

                                            TIUKKAA TIISTAITA!

SOPISIKO, ETTÄ JÄISIN TÄNÄÄN KOTIIN?

Voi ankeus tätä alkuviikkkoa! Tämän päivän pelastaa puoli päivää vapaata ja retki Hakikseen. Sitten on taas täysin tylsää, tiistai on mitääntekemätön ja olematon päivä. Keksiviikkona alkaa jo hiukan helpottaa. Argh! En minä tuosta ilmastakaan niin piittaa, mutta kolotukset liittyvät niihinkin. Mitä veemäisempi keli, sitä pahempi juilinta. Eniten pelkään niitä pikkupakkasia ja lumituiskuja, jotka jossain vaiheessa tulevat. Nyt on vain pienen pieni pakkanen, onhan? Welhottarella ei ole edes mittaria tuolla ulkona. Viime vuonna jo sormet ja muutkin pikkunivelet ottivat ns. talven kovin pahakseen eli jäytäviä särkyjä monen päivän ajan aina sään muuttuessa. Jotten jopa väittäisi viikkojen särkyjä. En jaksa enkä pystykään enää näiden kipujen ja särkyjen osalta miettimään ajankohtia tai aikaa – tiedän vain, että yli kolmeen vuoteen ei ole ollut täysin kivutonta päivää lainkaan! Repikää siitä.

 

Eilinen oli kyllä miellyttävä siinä mielessä, että pääsi pakoon lämpöisen peiton alle, jos palelsi. Minua palelee nykyisin usein! Huomattavan usein; olisikohan niin, että koska Welhotar on luonnonoikku muutoinkin, odotettavat kuumat aallot iskevät minuun jäisinä aaltoina?

                                                                                                                         

Ja taas taksoasiaa, olematonta sunnuntaista taksoasiaa. Klo 11.30 soitti Varaston edustalta takso, puhui hoonoa soomea ja kysyi, miksi minä ei tule taksi. Minä ei tule taksi, kun minä olla kotona eikä töissä. Minä ei myöskään ole tilannut koko prleen taksia (no tätä en sanonut), kehoitin vain soittamaan sinne, mistä tilaus oli tehty. Ja ei kun tekemään valitusta HMPK.:lle. Sitä ennen soitin vielä ja sain kuulla peräti outoja sanoja "minä otankin nämä sunnuntaitilaukset pois". Siis – onkohan näin, että siellä on ollut jokin ikuvanha sunnuntaitilaus, joka on jäänyt kummittelemaan listalle eikä ole poistettu! Voi jumaliste, minä sanon! Teen tilaukset viikottain netin kautta ja äärihuolellisesti. Mutta mitä tekee Iisalami, lähettelee autoja silloin, kun niitä ei tarvita ja panttaa niitä silloin kun tarvitsen! Jo jumaliste olisi kirveellä töitä! Eikö kenenkään järkeen ole edes käynyt ihmetellä outoa noutoaikaa työpaikalta sunnuntaina puoliltapäivin? Nimittäin minulle ei koskaan sellaisesta varauksesta kirjallista vahvistusta ole tullut – ihmetykseni on suuri! Ja ei – en ole koskaan ikinä tullut klo 11.30 tai 15.00 tienoolla sunnuntaina Varastolta kotoon! Minä haluan levätä sunnuntaisin ja pysyn erittäin vaffasti sängyn liepeillä, en jaksa edes lähteä viemään roskia... hädin tuskin parvekkeelle tupakalle.

 

Eli Varastolle tieni käy, jololadiduu, jololadidii, pomoa ei missään näy, jololadidaa..... P-P on lomalla ja palaakin vasta myöhemmin. Ei haita, ei todellakaan. Sitten onkin taas edessä kiihkeä työrupeama. Alan jo oppia. Toivottavasti se määräyskirja tulee piakkoin, muutoin sitä on lähdettävä anelemaan henkilöstöpuolelta. Ja voi voi, miten siellä aina ollaankaan niin kiireisiä ,D Luulen, että he siellä omassa rauhassaan kyllä tekevät vähiten oikeita töitä, anteeksi vaan. Että yksi määräyskirja Welhottarelle, ziitos ja allekirjoitukset kans! Sitten tämä voi taas suhtautua asiaan maltillisesti.

 

Lähden kirjoittamaan Vii Voanin ostoslistan loppuun, ei tästä muuten mitään tule!

 

-----------------------------------

 

 

Purrrve, kavrut! No nii hei, aatelkaa ett mä taas töppäsin. Tai  siis niinku, sillee kuiteski. Ett istuin sitt bases eilise päivä ja yänki. Ei, ei mami mua sinne laittanu, mä menin ihan itte. Ku kävi nimittäi sillee, ett mä juaksin-juaksin-juaksin ja jolisin hirveest ja mami jo ehdotti, ett jos mä menisin laatikolle, mutt en mä sitt ehtinykkää. Kävin hätäsee pissill ja menoks taas. Yhtäkkii aloinki sitt kakkii keske juaksun, juu, ja just mamin jalkopäähä. Onneks sentää lattiall ja ihan puhtaall lattiall, ettei edes matoill. Mutt se sano rumast ja sillo mua viätii. Sitt se keräs ne ihan puhtaat kakit, mitää ollu sotkottanu ees. Mutt ku mä meinasin tulla bases vegs, se sano mua kakkiskissiks ja mä otin vähä nokkaani ja päätin sitt jäädä sinne goisii koko yäks. Yritti toi houkutella vegs, en tullu! Mä oon yhtä ittepäine ku mamiki. Nyt aamull oli sitt pakko, ku nii teki miäli heekkui ja oikeetki muanaa. Kävinhä mä tiätty välill syämäss ja sillee. Mä en ollu arestis, mä möksötin siälä ihan ite *möks*. Ett semmost. Oli vähä tylsää, mutt ku se oli selkee vahinko. (toim.huom. olisit vaan mennyt ajoissa laatikolle) Emmä vaa ehtiny sinne laatikoll, ku piti juasta ja huutaa nii paljo yhtä aikaa. Ei sitä piän kissi kaikkee aina ehdi, nih kerta! Mami anto äske kalkonii, nyt mä meen ja pummin kaakit *kirjoittaja poistuu*. Hei, se anto kaakkii kaht plaatuu ja laitto kasan safkaa. Ja mä menin ja täppäsin sitä ja hyäkin sen koipii! Huh, onneks en osunu koipisii ku vaa yäkkäri helmaa. Sillo ois taas tullu rumei sanoi. Ei oo vissii hyvä päivä mull tänäänkää >o<

 

 

Mä oon vaankiin-mourrrh, ei oo ruakaa-rauuuuuuuuuuh, mouhhhhhhhhhhhhhhhhhhh!

 

Mutt hei, kliffaa viiko alkuu kuiteski!

 

-------------------------------------

 

Vincent, olet kiero ja kavala, mutta silti toisinaan ja vain toisinaan maailman rakastettavin karvatakamus.

 

Päivän slogan: Mitä joutilaampi nainen sitä varakkaampi mies.

 

Päivän biisi: Vapauden kaiho

 

Luettua: Ilkka Remes – Pyörre, tämän tempaisin pikalainoista nähdäkseni mitä taas myydään. Argh! Sekavaa juonen kääntelyä sekä niin uskomattomia tapahtumia, että niitä ei voi ottaa tosissaan. Spekulointia Estonian uppoamisesta ja muita salaliittoteorioita. Jep, ja kansa lukee. Minä en millään tahtonut jaksaa... todellakin, sotkuisia juonen pätkiä, sekavaista kerrontaa ja muutenkin epäuskottavaa tarinaa kaikkinensa. En siis suosittele kenellekään – no, vihamiehelle lahjaksi ehkä, sellaiselle, joka tätä lukee. Toisaalta, vihamiehelleni en antaisi edes kirjoja. Eli minä en pitänyt, ihmettelen miksi tämä kaveri myy niin hitosti! En siis suosita, en valitettavasti kenellekään. Simon Beckett – Kuoleman anatomia, oikeuslääkäri muuttaa pieneen kylään maaseudulle tavalliseksi yleislääkäriksi myöhemmin selviävistä henk.koht. syistä, kunnes joutuu sotkeentumaan murhaan ja kohta useampaankin. Murhat toki ratkeavat, kuten kirjoissa pitääkin. Mukana myös pikkuisen dharmatiikkaa ja rhomantiikkaa, joka pitää tietyt naislukijat varmasti myös tyytyväisenä ja päähenkilön inhimillisen oloisena. Kirja on ihan kohtuullisen hyvä, mutta ihan pikku juttu: kirjailija on myös esikuviansa lukenut. Tästä tunnistaa kovin hyvin Cornwellin, Gerritsenin, Boothin ja Rankinin vaikutuksen – heh, minä kun luin niitä urakalla viime kesänä, ne ovat hyvin muistissa. Kaikki ainekset ovat kyllä kohdallansa ja toki kirjailijaan vaikuttavat toistenkin teokset. Ei, ei mitään selkeää plagiaattia. Tunnistan vain sellaisen sopivat sotkun em. aineksista, tämä on nyt ensimmäinen suomennos kaverilta ja tästä lienee tulossa oikea sarja. Toivottavasti hän kehittyy enemmän omaan suuntaansa, hiukka se oma omituinen käsittely ja ote jää nyt tästä ainakin puuttumaan. Suosittelen kyllä jo mainittujen kirjailijoiden kavereille eli tässä on yksi yrittäjä lisää, eikä kehno ollenkaan! Ann Cleeves – Valoisat illat, Shetlandinsaarilla tapahtuu jälleen. Kesän valoisa aika saa ihmisetkin käyttäytymään oudosti, esim. murhaamaan toisia. Aikaisemmasta suomennoksesta tuttu Perez hoitaa ihmissuhdetta ja murhatutkintaa joviaalisti. Tapahtumat kiertyvät oudolla tavalla menneisyyteen, josta kukaan ei tunnu haluavan puhua, varsinkin eräästä kesästä. Taiteilijat ovat  myös hyvin esillä, sekä maalari- että näyttelijäpuolella. Lisämaustetta asiaan tuo erinomainen pienen, suljetun kylän tunnelma ja ihmisten tapa käyttäytyä. Cleeves osaa asiansa ja minä pidin tästä, vaikka kaava onkin hänelle tyypillinen. No, niin se kai on oltava... Suosittelen pienistä ympyröistä ja pähkäilystä pitäville, lisäbonuksena kuvauksia ja tietoa Shetlandinsaarista!

 

                                            

 

                                                 MAANANTAITA!

 

JORINAA, VÄNKÄÄMISTÄ JA ALKAVAA SUNNUNTAI-AHIA

Niinhän se kosto aina tulee! Kun nukkuu yhden yön suht kunnolla, joku kuvitteleekin sen riittävän koko viikoksi. Ähhh, viime yö meni ketuillensa. Miniunia illalla ja oli pakko hakea lisämömelö, että sain edes 4 h täyteen... Kelelauta, nyt kun olisi aikaa goisia rauhassa. Onneksi on luettavaa, ei tarvitse eikä ole halua kääntelehtiä  sängyssä ilman unta.

 

Teimme jälleen Belgarionin kanssa täsmäiskun keskustaan. Kirjastosta mukaan tarttui vain pari varausta, mutta lyhyiden lainojen uutuushyllystä sitten vielä jokunen, hmph. Eihän minun pitänyt, mutta kun tarttui vaan ,D Rismassa oli jotkut ihme synttärit, ärsyttävän pirtsakka leidi kuulutteli alennuksista ja jengiä oli... yritin saada Belgarionia odottamaan muumien ilmestymistä *tsihih*, ei hän kuitenkaan halunnut. Mitään järkevää ei alessa ollut, kamalia olmeja kananököttejä ja jauhista. No, jauhista otin pari pakettia pakkaseen – järkevä vaihtoehto kissahuushollissa. Muutoin kulutinkin rahani Liiterissä. Siellä kun oli laputettu aika paljon tavaraa oranssilla, meikäläisen ruuat kerrankin. Taksokin tuli juuri aikanaan, oikein selkeä ja nätti roudaus. Me olemme varsinainen tehokaksikko nykyisin, hyvä me! Siinä ei turhia heräteostoksia tehdä eikä pitkäksi aikaa jäädä kauppoihin haahuilemaan – ostetaan vain listaan merkityt tavarat ja painutaan pois. Lisäksi seurasimme hetken Malmin hörhöjen elämää, kaikki näyttivät olevan hengissä, yksi vain sairaalassa tällä kertaa.

 

Kotona laadin muka-kreikkalaista salaattia (eli ei oikeaa fetaa vaan salaattijuustoa, ei mustia oviileita vaan tavisvihreitä) ja Liiterin pakastekevätrullia. Hyvää tuli, outo ja kummallinen yhdistelmä, mutta sopii kuulkaas yhteen. Laadin vielä kastikkeen sekä salaatille että rullille maustamattomasta jugurtista, valkosipulista, yrteistä ja muutamasta mausteesta. Sitä kun vielä sopivasti lorotti päälle, kyllä maistui. Sen verran kevyttä ruokaa, että jälkkärillekin jäi tilaa. Belgarion siis teki vaihteeksi *tsihih* kirsikka-suklaa –muffareita, joissa hän on haka. Olivatpas taas hyviä (ja äärinopeita ja –helppoja tehdä)! Lisäksi saimme rahkakohukkeita Serkuista sekä appelsiini-vihreä tee –suklaata myös Serkuista. Belgarionkin malttoi tällä kertaa suklaan kanssa, yritin neuvoa tätä taktiikkaa tumman suklaan ja kaffen nauttimisessa. Nautimme siis ruuasta pitkän kaavan mukaan, tosin ilman juomia ,D

 

Josta pääsenkin taas vähän vänisemään ja ihmettelemään. Miksi pitäisi ostaa kotimaisia kasviksia? Miksi ihmeessä? Näyttivät olevan n. kolme kertaa kalliimpia ja kehnon näköisiä, salaattikin niljakasta kuin mikä. Kotomaan kasvikset ovat tietääkseni tällä hetkellä jo kasvihuoneessa kasvatettuja, kalliilla ja ilmakehäänkin tuhoavalla tavalla. Ja kun sitä aurinkoa nyt täällä ei vaan ole, sitä ei ole! Minä ostin nättiä epsanjalaista kurkkua, joka on tosi herkullista. Lisäksi muutaman hollandialaisen terttutomaatin, makeita ja hyviä. Salaattimaata en katsonut, mutta sekin oli tuoretta ja raikasta, yhtään lehden palaakaan ei tarvinnut heittää pois. Kyllä se on raa'asti tunnustettava, että Welhotar käy vieraissa eli ostaa muualla tuotettua tavaraa surutta. Jos sitä syö puoli Juuroopppaa, miksi en sitten minä?

 

Toiseksi ihmettelen tätä kotomaista jugurtti- ja rahkapolitiikkaa. Kotomainen jugurtti on pahaa, yksinkertaisesti pahaa. Tiedän vain yhden syötävän makuisen laadun. Mutta Liiteristä löytyy äärihyvejä, vähärasvaisia jugurtteja täynnä hedelmiä. Samoin rahka on pehmeää, hedelmäistä ja maukasta! Miksi meille yritetään väkisin tunkea Valion  monopolin tuotteita, kun ei kiinnosta. Eilinenkin maustamaton jugurtti Liiteristä ostettuna oli herkkua jo sillään ja siitä sai tosi hyvää kastiketta, njam. Samoin ostin rahkaa pari pakkausta, kun siinä nyt on niitä hyviä hedelmiäkin ihan kunnolla tungettuna mukaan. Samoin Serkkujen jugurtti hakee vertaistaan ja rahka on myös äärihyvää. Odotan kovasti, että Serkkuihin tulisi myyntiin enemmänkin virolaisia maitotuotteita, minä ainakin ostaisin! Hinta ja laatu ovat kohdallansa kummassakin paikassa.

 

Tarkan juuron pitäjänä on pakkokin ostaa mahdollisimman edukasta ruokaa, eikä se todellakaan ole suomalaista. Miksi täällä muuten pitää väkisin viljellä sitä, mikä ei täällä luonnnostaan kasva? Tämä ei ymmärrä, tällä on pieni pää! Lähiruokaa ja luomua, juu, mutta mikä on hinta ja laatu – ainakin eilen näytti huonolta, todella huonolta. Perunat sentään olivat hyviä...  No, se ruoka-asioista, ne nyt vaan ovat tärkeitä. Niin suuri osuus palkasta kuitenkin menee ruokaan, siihen ihan pakolliseen elämään.

 

Muuten oli taas oikein mukavaa, kun Belgarion oli käymässä ja juttelemassa omiaan. Meillä oli oikein hihityttävää ja viihdykästä, puhuimme myös vakavia. Lisäksi naureskelimme tehdessämme listaa Vii Voanin ostoksista. Huomenna on puoli päivää vapaata ja suuntaan suoraan sinne. Belgarionillekin kun on tuotava tofua ja muuta mukavaa. Ennen sitä poikkesi vain hakemassa chilikastiketta, nykyisin on tosiaan tehtävä lista mausteista, maustekastikkeista, erilaisista vihanneshommista ja tofun määrästä ,D  Pojan lähdettyä sain vielä intohepulin ja tein kosmeettisen pikasiivouksen samoilla säryillä, että tänään ei ole pakko tehdä mitään kovin ihmeellistä. Kunhan jaksan laitella ruokaa, käydä ruiskussa ja vähän hoidella viidakkoa sekä seurustella kissin kanssa – siinä sunnuntain pakkotoimet. Muun ajan aion makoilla, torkahdella ja lukea. Pahus, raatiosta lukevat juuri sääennustetta! Huomenna on kuulema pakkasta, toivottavasti ei kuitenkaan liukasta...

 

-------------------------------------

 

Purrrrrrrrrrrrmenta, kaiffat! Uaah, mä ainaski oon goisinu ihan hurjast, mull riittää tota unta kyll. Tiätteks, eile kävi iha hullust, iha erilailla ku piti *nolo kissivirn*. Orja tuli Pojan kaa kaupoist ja niill oli hurjan monta kassii ja mä jäin tiätty tsiigaa, mitä siält oli tuloss. Oli mulle puukkei ja kaakkei ja sitt hirmu iso kasa jauhist. Ja nää lykkäs ne pakkasee, siis niinku jauhikse. Mä aloin huutaa, ett mulle kans, mä haluun nyt. Mutt ku mull oli kupis safkaa, mä en sitt saanu mitää. Mä huusin vähä lisää ja sitt mä loukkaannui kamalast ja ryämin päiväpeiton alle goisii. Iha keskell sänkyy, vaa semmone pallukka näky eikä mua olleskaa. Nii ni mä sitt vaa goisin iha huamaamatta toooosi pitkää. Heräsin vast sitte, ku Poika oli lähteny, mami siivonnu ja kaikkee! Mä en tajuu... mä en sitt saanukkaa olla Pojan kans, en maistella mitää heekkui. Kaikki meni ihan piälee. Ois vaa pitäny jäädä noitte kaa jutskaa eikä alkaa huutaa *möks*. Taisin olla vähä tyhmä, en tee toiste tollee. Mull meni päivä ihan pilall. No, mami on mun kaa viäl tänää, jos me keksittäis jotai kliffaa sitt keskenää. Mua vaa haamittaa, ku Pojan kaa en sitt saanu makoilla enkä muut semmost ku yleesä. Sitt mami anto mulle semmose kurmeepuuki illall, ku se näki, ett mull oli vähä paha miäli. Se ei oikee maistunukkaa mulle, se oli lohta se safka. Nyt sitä on viäl vähä. Sitt se lupas avata mulle semmose uude tavispuuki, mitä mä nyt oon syäny. Se onki heekkuu. Mutt kyll mua silti vähä haamittaa koko eiline päivä. Mä taidan mennä goisiin viäl lisää,  jos harmi haihtuis niinku. Täss fotoski mä oo niin nätti ja kilti..... mmmm...

 

 

Kliffaa söndaagii kaikill!

 

----------------------------------

 

Vincent, oletkohan sinä ihan vähäsen itserakas kuitenkin?

 

Päivän slogan: Minultakin puuttuu tuo kauneuden tajun nimellä kulkeva kalleuden taju!

 

Päivän biisi: Pakko tehdä duunii

 

Luettua: Ilkka Remes – Draculan ratsu, muori erehtyy nuortenkirjoihin. Ei vaiskaan, välillä luen joitakin nuorisokirjoja, siis muutakin kuin fantasiaa. Ihan vain tietääkseni mitä on tarjolla ja mitä nuoriso mahdollisesti lukisi. Eli ei tämä ihan pahimmasta päästä ole. Hevosia, nörttejä, autoja ja jännitystä, sankarina tietysti Aaro Korpi. Sopivaa lukemista jokaiselle, sukupuoleen katsomatta vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ainakin tämä on parempi kuin muutama lukemani, joihinkin jenkkisarjoihin perustuvat kirjat. Eli kyllä minä tämän voisin tyrkätä tavisnuorelle luettavaksi, Belgarionille en olisi tupannut, hän on lukenut fantasiaa lapsesta lähtien. Tyhmä äitinsä kun luki eräänä kesänä Tarun sormusten herrasta hänelle ääneen *manailee*, siitä se lähti ;D Eli en sen kummemmin suosittele, ahmimisikäiselle aivan varmasti käypää kirjaelmaa. Sue Townsend – Adrian Mole ja järisyttävät joukkotuhoaseet. Kirjailija näköjään vieläkin pitää hengissä antisankariaan tai elää tämän kustannuksella ,D Päiväkirjat jatkuvat vanhalla tyylillä, vaikka Adrian on 34 ja ¾ vuotias. Nyt rakkaushuolet ovat vakavampia, toinen poikakin on joutunut Irakiin ja rahahuolet painavat raskaasti. Ei mitään suurta kirjallisuutta, hupia lievästi. Parempia olivat ne aivan ensimmäiset opukset Adrian Molesta, ne olivat jopa hauskoja. Tämä ei nyt enää yllätä millään, lähinnä romaanihenkilön surkuhupaisaa elossapitoa rahan takia... En siis voi suositella kuin erittäin kepoisaksi välipalaksi sellaista kaipaavalle. Joonas Konstig – Ahneet ja viattomat. Esikoisteos, jep, sen olisin arvannutkin. Novellit ovat hyviä, eivät aina loppuunkirjoitettuja, lievästi avoimia, oikein sujuvia kuitenkin. Selkeästi jostakin huomaa, että tämä on esikoinen, silti mietitty ja kohtuuhyvin kirjoitettu. Welhotar kaipaa hiukan tiiviimpää otetta. Hyvää yritystä, mutta kehittämisen varaakin on. Novelleissa on kuitenkin sitä jotakin - minä pidin.  En kuitenkaan aivan hirmuisen kovasti eli tämä ei varmaan meille tulisi asustamaan, mutta voisin lukea toistekin. Eli suosittelen varovasti novellien ystäville. Esikoiskirjailijaa pitää kuitenkin aina kannustaa...

 

                                                 

 

                                      SUNNUNTAI-AHI NOSTAA JO PÄÄTÄÄN!