Erinäisistä sattumuksista johtuen mummot eivät eilen onnistuneet aikeissaan ryövätä Belgarionin omiin pippaloihinsa! Heh, toinen mummo oli kadottanut toisen kännikkänumeron ;D Ja tämä taas puolestaan oli remonteeraamassa suvun yhden jälkeläisen opiskelukämppää (tulevaa) jossain, jossain... Mainittakoon, että äitini ei ole koskaan avustanut minua tai meitä ainoassakaan remontissa tahi muutossa. No, ovathan ne kiltit sukulaiset tosi tärkeitä - me Mustat Lampaat pärjäämme omillamme! Kiltisti minäkin sitten etsin illemmalla Belgarionille numeron ja he sopivat tapaavansa tänään. Kiltti minä *taputtaa taas itseään päähän*!
Lakkiaiset olivat hienot - niinpä kai ne aina! Ja mukana oli Welhottaren lisäksi myös pienempiä kuuluisuuksia ministeri- ja kulttuuritasolta, siis sellaista valtavirtaa, ikäänkuin *virn*. Ja varmaankin toisen kerran aivan julkisesti puhuttiin (siis rehtori puhui) erityislahjakkaille suunnatusta koulutuksesta ja sen tarpeellisuudesta. Belgarionin kouluhan on mukana tässä projektissa ja sen on kyllä huomannutkin. Mm. Pojan omat kurssivalinnat sekä kurssitarjonta on melkoista huipputasoa. Samoin lakkiaisissa oli näitä nuoria, jotka olivat suorittaneet paljon ylimääräistä ja diplomeja erinäisissä aiheissa, saivat stipendejä jne. Belgarion itse suoritti paljon ylimääräistä fysiikkaa ja kemiaa, yllättäen latinan täpöllä (ei kuitenkaan kirjoittanut sitä), kaikki mahdolliset tietotekniikan kurssit jne. Ei, en pidä Belgarionia mitenkään erityislahjakkaana. Minusta on vain hienoa, että koulu pystyi tarjoamaan niin paljon häntä kiinnostavia kursseja, että koulunkäynti kai vielä vähän maistuikin. Ettei ollut ihan hirveää pakkopullaa. Ja mikä oli mukava huomata, koulussa oli paljon tosi Persoonia, vähän ns. erilaisia nuoria, eri kulttuureista tulevia, erilaisia asioita harrastavia jne.
Ja Belgarion oli niin komea! Tämä on siis Welhottaren subjektiivinen mielipide. Hänellä oli W:n lähes upouusi liivipuku, hieman liituraitaan vivahtavaa tummaa harmaata, oikein komea. Vähän jouduin lahkeita lyhentämään, mutta muuten puku istui kuin valettu. Belgarion itse jopa prässäsi housut uudelleen ohjeideni mukaan! Toki vitivalkoinen paita ja harmaa-sinertävä-valkoinen solmio, oikein tehdyllä solmulla vieläpä. Ja ponnari siististi tummanpunaisella tavislenksulla. Ja hieno vastaostettu pipa, tietty.
Lakkiaisissa olimme siis minä ja Kummisetä yhdessä. Yllättäen aulassa törmäsimme Exään, jota menin aivan ystävällisesti tervehtimään ja istuimmekin sitten yhdessä. Mutta se Exän pukeuminen, ziis... ruskeat housut, siniruskea villapaita (väärät sävyt!!!), alla sininen paita ja kainalossa urheilupusakka! No, rumat vaatteilla koreilee enkä minäkään hienostellut, mutta Exä on taas sortunut siihen, mistä hänet aikoinaan jo koulutin pois. Tuolloin kylmän rauhallisesti varkastin ja vein kirpparille vaatteet, jotka eivät sopineet keskenään...,D Kummisetä oli ilo silmälle ja itsellä oli sinistä loimusamettia (omatekemä hame), upea maripaita (EI raitaa, keisarinkruunutunika sini-mustana ja samettisena) sekä sininen levenevä kevyt takki - ei paha minusta, kun katsoin peiliin ja Belgarion + Kummisetäkin hyväksyivät. Juhlien loputtua kysäisin vielä HMPK:sta, pääseekö pari ylimääräistä kyytiin ja onnistuihan se. Pääsimme siis yhteisellä koppitaksolla kotio asti. Virittelin sitten kaffet, sen suklaamössö, manteli, Daijm -tortun ja muuta makeaa tarjolle. Oli hyvää, muuten, se torttu ja ihan itse ostettua. Sellaista äkkimakeaa, jota ei onneksi voi paljon syödäkään, mutta joka maistuu juuri tuollaisessa tilanteessa hurrrrrjan hyvälle. Istuimme sitten ihan ystävällismielisesti ja herjaa heittäen meillä useamman tunnin, otin Belgarionista lisää kuvia vielä toivoen, että edes osa onnistuu ja syötiin vielä vähän lisää. Lopulta Belgarion ja Exä häipyivät ja minä jäin yksin viettämään iltaa. Kävin ilmeisesti vähän ylikierroksilla, mömelöístä huolimatta valvoin puolilleöin.
Eli olihan se elämys, joka on ainakin minulle tarjolla vain kerran elämässä! Siksi varmaan näin seikkaperäinen rapo - yleensähän en rapoa vaatteista tms. Mutta nyt ainakin itse muistan, kun luen uudestaan... ;D No, mummot saavat Belgarion tänään lounaalle ja iltapäiväksi itselleen, viekää vaan! Minusta eiliset istujaiset olivat ihan mukavat ja yllättävän ystävällismieliset kaikin puolin. Eli ei mitään vihanpitoa Exän ja minun välillä, ei Kummisedän ja Exän välillä (Exä on joskus uhannut vetää Kummisetää turpiin, kapakassa tosin...) eikä mitään muuta, kuin älytöntä herjaa ja hauskoja juttuja. Eli oli ihan mukavaa! Oikeasti mukavaa... olisin tarjonnut kuohuviiniäkin, mutta kun aikaisemmin tiedustin Belgarionilta, hän ei sitä halunnut, joten totesin, että eivät silloin muutkaan! Kiitos, mukana olleet, Exä ei taida lukea tätä, muut siis vielä kerran: Welhotar on iloinen ja onnellinen läsnäolostanne!!!
Taidan vieläkin vähän puhkua ylpeydestä eli tämä nyt on tällainen rapo tällä kertaa - suottehan tämän minulle! Belgarion lupasi, että saan laittaa myöhemmin pari kuvaa myös tänne näytille. Ja kyllä, minä olen niin kamalan ylpeä hänestä, en voi sille mitään...
Tähän väliin vielä lisäys, että työkaveri N:n poika valmistui myös eilen ammattikoulusta. N. oli vähän huolissaan tuossa keväällä, kun poikansa oli aika paljon poissa. Mutta helpotuksen huokaus - sai paperit ja töitäkin on kuulema tarjolla intin jälkeen. Tämäkin maininta siksi, että N:n poika oli Belgarionin luokkakaveri yläasteella... Onnea siis sinnekin päin, hieno juttu!!!
Kipurapoa sen verran, että purukalustoa juilii edelleen. En ymmärrä - onko tämä enää normaalia? Toki siinä jouduttiin kiskomaan ja taltalla riipomaan, mutta vieläkin särkee kaulaan asti tietyissä asennoissa. Täysi kipulääkitys on päällä eli Panacodien lisäksi Lyrica. Ja ne auttavat vain vähäksi aikaa. Nukkuminen jäi 4 h, taidan mennä ottamaan aamutirsat päivityksen jälkeen
----------------------------------------
Huamenta kaiffat - mä se herätin mamin toss kolmen jälkee. Mull oli karmee nälkä. Eikä muuta ku kuivamuanaa ja vettä. Nii ett kalkonii ja kunnon ruakaa ja heti. Ja napikoita. Kyll mami vähä marisi, mutt nousi ja mä sain mun ruuat ja vähä paijatustaki. Mä istun täss vanhan koneen viäress ja tsiigaan, ett mami skrivaa kaikki oikeen. Nii, noi tuli sitt kaikki meille ja Pojall oli ihan omituiset kuteet. Eikä mitään Reppuu eikä Stifloi, mä olin vähä pettyny. Mutt sitt ne kaikki vähä paijatti ja kehu mua. Ja mä sain heekuks munuaisii, ku noi söi jotain muut. Mäki kävi sitt niide ruakii haistelees ja pummiis, niinku tavan vuaks. En mä kyll ois niit syäny. Mutt sitt ne vaa istu ja jutskas ja nauro. Mä olin niin uppoähkynä munuaisist, ett mä kiivin peiton alle goisii. Sitä se yks oudompi ihmine vähä ihmetteli. Ett mite mä muka voin nukkuu ja henkittää peiton alla. Höh, se tajuu mitää. Se vaan ihmetteli, ett kissaki on vähä muuttunu. Mitä villuu, ihan eri kissi, minkä se on joskus nähny. Se on nimittäi nähny sen mamin edellisen kissin kerran, ett niinku luuli mua siks! Ei, ei oo se miäs kissaihmine, ei. Mehän ollaa ihan eri näkösii ja muutenki ihan erilaisii, sanoo mamiskaki ja Poika ja Kummisetä ja muutki. Nih! Mutt oli mullaki kivaa, ku oli vierait ja neki tykkäs must. Ja kyll mä kävi vähä sitt karvastaas Pojan housui, niit omituisii, ja Kummisedän housui kaas. Ne vaan nauro... Ett hyvät oli juhlat, munki miälestä.
Täälläki sitte otettii lunkist loppuilta. Mä tajuu, mamiki valvo hurjan pitkää. Oli jo pimeet, ku se nukahti. Ei se yleensä. Se yritti kai välill nukkuu, mutt pyäri ja hyäri ja alko sitt uudestaa taas lukittaa. No se mua haitannu! Nyt mä meen täst sänkyn pualell. Mamiiiiiiiiiih - tuu goisii koht sitte! Se on sitt moi taas huamisee!
-------------------------------------
Juu, minä tulen kyllä sänkyyn ihan kohta, kirjan kanssa.
Päivän slogan: Elon siivekäs lintu lentää aina oikein päin!
Päivän biisi: Buffalo Soldier
Luettua: Ron Mc Larty - Polkupyörällä ajamisen taito, ai että - minä nautin. Ns. luuserin matka lähes USAn läpi, samalla hän muistelee elämäänsä, tragedioita ja hyviäkin hetkiä. Matkan tarkoituskin on tragedia jo sinänsä ja kirjan alkukin hätkähdyttää. Mutta minä pidin ehdottoman paljon ja suosittelen kaikille - menee omalle hankintalistalle! Leila Simonen - Suska, pitkästä aikaa Simoselta uusi dekkari. Pidin aikaisemmista ja pidän tästäkin. Tosin tässäkin tulee välillä itse niin vihaiseksi, alkaa pelottaa ja inhottaa, että... Siitä huolimatta suosittelen kaikille - erittäin hyvää ja kohtuullisen todenmukaista naisdekkaria! Susanna Teräsvuo on terästä, vieläkin. Kovin herkkähermoiset voivat varatua pitämään pari taukoa. Ei, kyse ei ole fyysisestä väkivallasta vaan henkisestä. Menee hankintaan, jos kävelee vastaan edukkaasti.
AURINKOMAISTA SUNNUNTAITA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti