MINÄ OLEN NUKKUNUT O_O

Uauauuuuuuuh, joku on nukkunut vähän liikaa. Ja jätti vielä eilen puolet lääkityksestä pois =O On se kyllä mukavaa, täytyy myöntää. Nukuin eilen melkein koko päivän, välillä kävin syömässä ja taas lisää unta. Piristyin vähän illalla, tosi vähän siis. Jatkoin taas nukkumista. Nyt on siis uinuttu niin, että selkäkin on kipeä ;D No, ei se siitä ole – ihan muusta. Eilen tuli jossain nukkumisten välissä myös vähän pyihittyä niitä pölyjä, se selittää selkäkivut. Lihakset eivät tykkää omituisissa asennoissa kyykkimisestä ja samalla kurottelusta tai muusta. Argh. Tosin se olikin ainut järkevä juttu, minkä eilen sain aikaiseksi... 

En tiedä mikä väsytti ja miten kerrankin pystyin nukkumaan näin. Päättelin sitten, että nukun pois vielä viimevuotisia univelkoja. Niitä nimittäin varmasti on. No, tänäänkin on vielä lupa ottaa päikkäreitä, kunhan muistaa laittaa evästä pariksi päiväksi, katsastaa vaatteet ja palelluttaa itsensä ruiskussa. Hrrrr, meillä on sisällä taas ihan helkkarin kylmä! Ei ymmärrä tämä pieni pää, miten lämmitystä täällä säädellään. Välillä tuntuu, että samalla tavalla kuin liesituulentintakin – erittäin sattumanvaraisesti. Mitään aikataulua ei ole ja ainakin päivällä tuntuu tosi kylmältä. Niin siis meidän liesituulentin ei ole sellainen itse päälle napsaistava, se on ajastettu! Missään ei ole vain tiedossa aikoja, jolloin se pörähtää käyntiin. Jonkunlaiset oletusarvot siis ovat sellaiset, että jokainen laittaisi ruokaa samaan aikaan, voi äimän käpälät sentään, argh. Ei, tämä ei ole ensimmäinen talo, jossa näin on. Eräässä aikaisemmassa asunnossani oli samoin, mutta siinä oli sisäpinnalla tarra, jossa oli ne käyttöajat... hmph. 

Näyttää taas siltä, että kirjaan asioita miten sattuu. No, täällä ei tapahdu mitään, tämä on silkkaa kirjoittamista, että näppylät toimisivat sekä koneella että itsellä. Silkkaa tajunnanvirtaa, ei muuta. Mutta toki taas tiesitte sen, kun tänne tulitte. 

Edessä siis jälleen vajaa viikko, mukavaa! Tosin Varastolla tämä taas tarkoittaa sitä, että jotkut ovat vieläkin lomalla ja arvatkaas huviksenne kuka ei ole. Nih, just. Eli minua tullaan taatusti käyttämään hyväksi niin paljon kuin mahdollista. No, on meikäläiselläkin vielä joskus lomaa ja sitten minä kostan kaikille *muahahhahah*. Olen ilkeä ja veemäinen ihminen, tiedän sen. Mutta lomani pidän siten kuin merkitty on. Tosin täytyy huomauttaa Upolle joka ikinen kerta siitä,että varmistaisi sijaistuksen. Hän kun ei tunnu sitä oikein sisäistäneen. 

Hjuu, mitään ei ole tapahtunut eikä näemmä tapahdukaan. Kukaan ei ole soittanut, ei käynyt. Hiljaista, erittäin hiljaista. Äsken söin äärihyvää Belgan omatekemää roskaleipää. Siis leipää, joka on tehty sekojauhoista, lisätty leseitä ja erilaisia siemeniä (joita minä aina toimitan) sekä vähäsen pieneksi pilpottua taatelia. Tosi hyvää, vähän makeaa, ohuina viipsaleina paahdettuna ei tarvitse hunnuksi kuin vähän juustoa, njam. Suosittelen! Kaffen kanssa ihan herkkua. Ai, että mitä ruokaa tänään? Tuota, vihanneksia... ja evääksi taas toisenlaista vihannespataa, meksikolaiseen tapaan (-> papuja, maissia, paljon paprikaa, chiliä ja muita vihanneksia sekä mausteita) ,D Eli vaihdellaan vähän lisukkeita ja mausteita aina tarpeen mukaan, kyllä se nimi siitä sitten löytyy *ehheheh*. Kyllä sillä nyt pari päivää on pärjättävä. Sitten kun on taas vapaata, höh. 

Eniten tässä huolestutaa kirjojen kohtalo – ne ovat kohtapian loppu. Pari on tuossa odottamassa ja sitten on jo käännyttävä omien hyllyjen puoleen. On, kyllä siellä on luettavaa. Mutta silti, matkalukemista on ainakin otettava itseltä. Nuo kirjaston kirjat ovat mallia suuri ja mahtava, joten ne eivät käy taksolukemiseksi. Ai niin, taksot on tellittävä, juu ja IE:tä käyttäen, muistan kyllä, minä muistan! 

Eli menenkin tästä tarkistamaan säätilan, kylmä täällä ainakin on. Mittaria ei ole, meillä asteet ovat aina samat kuin Helsinki-Vantaalla – jostain syystä, hups - 17. Hrrr, paleltaa, sisäinen vilu!

---------------------------------------

 

Purrrrrrrrve, kavrut! No melkee ollaa jo väleis mamin kaa. Mä sain goisii sen kaa, mutt en viäl uskalla mennä itseksii tonne makkarii. Hyvei safkoi mä oon saanu, siin ei oo mitää. Mutt vähä tässä viäl joutuu olee varuillaa. Se meinaa huamenn taas sinne röihi, on pakko, se sano. Mä vähä pelkään, ku mun kuiteskii tekee miäli mennä tonne pönkii sänkyvaatteitte alle ja muuta. Ett jos ei nyt meniskää. Mä oisin paljo mialuummi hyvis väleis mamin kaa, ett se paijattais ja sillee. Hei – se paijatti eile, juuh, oikeest, iha kunnoll. Mutt samall se murpsutti taas, ettei tommone vetele. Siis mikä vetele? Mä mitää vedä? Ai nii, se tarkotti sitä pissijuttuu. Mutt ku mull oli kissihepulit – se on se ainuu syy. Eiks kukaa tajuu? Ei vissii.... kuin voi muka olla tajuumati. Yleensä mä otan ne hepulit vast illall, ku toi on himass. Mutt ku ne hepulit ei kysy kellii olleskaa, voi tulla vaiks keskell päivää. Nih, kerta. Mutt mä lupaan oikeest yrittää nyt ollaa sidest ja kiltist. Mamikii anto heekkukaakkii äskö, ja kotkotint ja uusii raksui, mmm. Tommose kuva se löys, joo...

 

Kliffaa loikomispäivää kaikill!

------------------------------------ 

Vincent, voisikohan sinuun luottaa edes yhdeksi päiväksi? 

Päivän slogan: Minä tiedän, mitä minä haluaisin. Toisaalta tiedän myös, että sitä minä en koskaan saa. Eikö silloin ole turha edes pyrkiä mihinkään? 

Päivän biisi: Acute Schizophrenia Paranoia Blues 

Luettua: Joyce Carol Oates – Syntipukki, nuorisokirja, tavallansa, sopii kaikkien luettavaksi. Kertomus siitä, miten pari väärää sanaa väärään aikaan lausuttuna saavat aikaan kammottavan tilanteen. Sivuaa myös koulukiusaamista erilaisista näkökulmista, syrjäytymistä sekä tällä hetkellä varsin akuuttia asiaa eli koulu-uhkauksia (mm. räjäyttämistä, tappamista jne.), joita suuri suu vahingossa päästää ja toinen kuulee vain asiayhteydestä irroitetun lauseen. Kuitenkin päähenkilöt löytävät toisensa, erilaiset erilaisen. Suosittelen nuorille ja aikuisille – lue tämä, luulet vähemmän. Aimo Ojanen – Ketä vaara vaanii, Lahdessa tapahtuu taas eli venäläinen rikollisliiga on asettautunut osaksi tännekin ja puuhastelee omiaan. Mukaan sotkeutuu tahtomattaan virolainen leidi, jonka vanha kiusaaja iskee kiinni välittömästi tämän tunnistettuaan. Sitten erinäistä sekoilua korujen, rahojen, huimeiden ja muun rikollisuuden parissa, mukana myös kotomaisia avustajia. Runsaasti sympaattisia ja älykkäitä poliiseja *köh*... Ojanen on tsempannut sitten viime opuksen ja tämä kirja menisi jo aivan kepoisasti erään tietyn kustantajan sarjaan – kannattaisi ottaa yhteyttä. Oikoluku ja painatuskin on kohtuullisessa kuosissa, itse vierastan tätä ”venäläiset ja virolaiset rikolliset”-buumia, joka nyt on jokusen vuoden ollut vallalla dekkareissa ja rikoskirjallisuudessa ylipäänsä. Se on niin helppoa syyttää... Juho Juntunen – Tuuliajolla, Suuri rock and roll –risteily, tämä on se viritys, jossa Hynysen loppupuhe ,D Oli pakko lainata hyllystä ihan nostalgian vuoksi ja kyllä tämä edelleen puolustaa paikkaansa. Kaikkea mukavaa tulee mieleen. Jokaiselle kotomaisen rockin kaverille ehdotonta luettavaa; sekoilua, konsertteja, sisäpiirin huumoria ja taustoja ihan asiallisestikin. Suosittelen! Henry Aho – Koivistonkylän karhubongarit, ns. huumoripläjäys eli huvittaviksi tarkoitettuja novelleja, joista yksi pidempi versuuni. No, nythän on niin, että tässä on pari hyvää juttua. Tuo pidempi ja ilmeisesti pääjutuksi tarkoitettu ei ole kovin hauska. Aiheesta on tehty lukuisia erilaisia versioita, paljonkin parempia. Itsekin olen yhden viritellyt. Joten kiittelen niitä paria muuta hauskaa ideaa. Sopii enempi äijäkirjaksi tai ihmiselle, joka ei paljoa ns. oikeita kirjoja lue. Sitä kohderyhmää tämä voisi enempi kiinnostaa... Eli ideaa on, mutta niitä voisi jalostaa ja keksiä uusia, vielä käyttämättömiä juttuja – mielikuvitusta kun tuntuu kyllä riittävän. Ei siis paha, mutta en kyllä kavereilleni suosittelisi... 

Ai niin, aivan lopuksi, Belgarionilla on syntymäpäivä ensi viikolla! Ihan vaan tiedoksi, lapsi (!) täyttää 22 vuotta. Ihan kamalaa... Welhotar tuntee olevansa nyt tosi wanha.

VIELÄ LEPUUTELLAAN AINAKIN VÄHÄN! 

 

VÄSYNYT JA SAAMATON

Huh, melkein 8 h unta *odottaa klapatusta*! Ei edes kissa saanut minua hereille, olin niin väsyrepopoikkikatki. Ei tuo työpäivä mitään, mutta on taas jäänyt niin paljon univelkaa. Tulihan nyt vähän kuitattua. Voi olla, että asiaan vaikuttaa se, että Welhotar on vähän puolikuntoinen. Siis tässä tarkoitetaan nyt tällä kertaa enempi sellaista arvuutteelua, iskeekö plunssa vaiko eikö. Ainakin se kovasti yrittää, mutta minä tappelen takaisin. Troppaan ja pysyttelen peiton alla. Silti on vähän toistaitoinen olo (ai siis minulla) ollut jo pidempään. Jättäisi edes se nyt minut rauhaan! Tässä kaikessa muussakin on ihan tarpeeksi kestämistä!

On niin hitsin kylmä, että ulkona alkaa särkeä joka ikistä paikkaa. Näitä fibron kivoja puolia minulla. Joillakin kylmä helpottaa, täällä säryt vasta oikein alkavat nostaa rumaa päätään. Eilen pääsin hätinään kävelemään ja olka ei oikein taipunut töissäkään enää hommiin. Onneksi Varastolla oli hiljaista. Todella hiljaista ,D Sentään P-P ja pari muuta ihmistä osastolla, mutta ei sen kummempaa. Sai rauhassa istuskella ja nettailla, melkein kyllästymiseen asti. No, ensi viikolla lähes kaikki palaavat töihin, viimeistään lompiaisen jälkeen. Odotettavissa P-P:n määräämät vuoden alkutahdit eli hillitöntä menoa...

Ei, ei mitään järkevää kerrottavaa, hienoja kannanottoja tai ajatuksia ei ole! Kunhan taas jaarittelen huvikseni ja muiden kyllästyttämiseksi. Täällä ei ole tapahtunut mitään järisyttävää, en ole edes saanut aikaiseksi mitään. Olen vain lukenut ja nettaillut kotonakin. Ja nyt sitten jopa nukkunut ,D

Tänään on normilauvantai eli se tarkoittaa myös normiroudausta. Kirjastossa näytti odottavan jo mukava määrä varauksia, semmoinen vajaan viikon tarve ainakin. Jotakin apettakin pitäisi kaupoista. Belgarionilta ei tänään kysytä ruokaa, otin sulamaan broiskuleikettä, jotka paistan. Kylkeen sienikastiketta ja riisiä sekä pieni wokkihässäkkä. Hän saa luvan tyytyä siihen sekä säästämääni suklaakakkuun, joka on edelleen erinomaisen hyvää. Jospa hän myös viitsisi imureerata, minen millään jaksa eikä käsikään tykkäisi. Kyllä varmaan, jos oikein nätisti pyydän.... Kissakin kun on taas näykkinyt itsestään karvakasoja ympäriinsä. Siinä ei paljon pikkusiivous viikolla harjan ja kihvelin kanssa auta.

Eli tässä vaan pitää yrittää jaksaa, kaikkea. Onneksi ensi viikkokin on vielä vajaa viikko. Lompiainen katkaisee sopivasti työt eikä häiritse meikäläistäkään, koska se on tiistaina. Vaisu jee-kuiskaus. Minä olen kuulkaas aika väsy, jostakin syystä. Aika kyllästynyt myös, juuri nyt, ainakin itseeni ja kaikenlaiseen saamattomuuteeni!

Käväisin parvekkeella – haa, parvekelasit on koristeltu jäällä nätisti eli kylmä on, hrrr. Pitääkö jo kaivaa tiikeriturkki esiin, se aito ja oikea?

---------------------------------------

Purrrrrrvinka, kaiffat! Kai teki ootte päivist selvill, ett tänää on niinku tavislauvantai. Meill se ainakii tarkottaa aina kauppakassei ja parempaa muanaa. Toivottavast teilläkii. Mami jo otti jotai tipuu sulaan tonne ja lupas mulle sitt biiti, ku se on tekeny sen. Mä muistan, viimeks mä sain valmist tipuu silt iteltää ja se oli ihan hurrrrrrrrjan hyvää. Äske mä sain oikee ison biiti kalkonii, ku se paketti niinko loppu, nii ni me syätii se loppuu. Eiks ookki hyvä selitys? Mäkää oo tehny mitää, ku goisinu vaa. Juu en oo tehny tyhmiikää enkä mitää. Eile vähä olin taas järjestelly mattoi, ett mamill on duunii. Mutt se on sill ihan oikee. Eihä se töiss mitää joudu duunaa, nii ni himass sitt. Tommost niinku tärkeempää asioitte hoitoo. Kissa-asiat on kuiteski kaikkein tärkeimpii, mun miälest ainakii. Vissiin vähä maminkii. Oli se vähä hualissaa tost mun öögastkii, vaiks ei siihe tullu siis hei yhtää mitää. Nytkää siin näy tosiaa enää mitää, ei rähmi eikä mitää. Nii ni eiks ton pidä kuiteski tsiigaa ja käännellä ja väännellä iha varmuuden vuaks. Jäks, en tykkää! Mutt se yritti selittää, ett son tärkee jutska. Ett jos tulee joku silmätulehdus tai muuta nii mennää vetskull. Ei muute mennä! Nyt ei oo se aika. Mä tiän, ett siäll käydää kerra vuades. Nyt mun pitäis kai mennä näyttää eriksee mun hampuleit! Enkä mee, onneks mami ei oo ehtiny tilata aikaa (tai sill ei oo ollu ylimääräsii rahuleit). Se on kamalaa, siin putsitaa hampaat, mutt ekaks nukutetaa! Enkä mä taho semmost. Mäki oon kärsiny ihan tarpeeks, ihan ku mamiki sanoo. Ei me tykätä kumpikaa! Eikä mun hampuleis oo vikaa, niis on vaa kivei. Ei se mua mitenkää haittaa. Jos mä venaisin viäl toho kevääsee, ku mull on sillo tavisaika kummiski. Jos se vois tekee samall kaikki? Mä pistän mamin kysyy. Ois helpompi sillee. Juu eikäku mä niinku aattelen vaa mamii, ku senki on hankaka liikkuu ja niit matkoi on vähä ja semmost... ai ei mee läpi vai. Kylläpäs aattelen – en mä vetskuu pelkää! Nih kerta! Mä oon hurja vahtikissi, niinku tästki näkyy.

Kliffaa löördaagii hei kaikill – toivottavast teilläki on viälä heekkui!

------------------------------------

Vincent, minusta tuntuu, että sinä et nyt kyllä mitenkään ajattele minun parastani? *kiero virn*

Päivän slogan: Tässä pirstaleisessa maailmassa ei voi luottaa edes itseensä.

Päivän biisi: Viiden sillan maa

Luettua: Jonathan Littell – Hyväntahtoiset, entinen SS-upseeri Aue toimii nykyisin pitsitehtailijana Ranskassa. Hän kertoo tässä hyytävän tarinansa sotakokemuksistaan Ukrainasta ja Stalingradista aina Hitlerin bunkkeriin. Romaani vaikuttaa hyvin realistiselta, välillä taas vain luettelonomaiselta kerronnalta. Tästä on kohuttu, mutta minä en näe tässä suuria kirjallisia arvoja. Ehkä asiaan vaikuttaa se, että olen lukenut ns. oikeita sotakirjoja eli elämänkertoja ja tositarinoita sota-ajalta niinkin paljon. Kyllä tämän lukea voi, varsinkin jos haluaa tutustua erääseen katsantokantaan eli siihen, että mies vain tottelee käskyjä. Aue kuitenkin osaa järjestää myös elämänsä rintamallakin välillä miellyttäväksi, vaikka toisinaan paheksuukin asetoveriensa toimintaa. Takana kulkee pieni homoseksuaalinen juonne, joka ei tunnu oikein johtavan pidemmälle. Suurin kysymys lienee se, voiko SS-mies kaiken tämän jälkeen toimia normaalisti yhteiskunnan jäsenenä. Toisaalta on keskusteltu myös siitä, voiko SS-miehen toimiin samaistua niin hyvin, kuin Littel tekee. Eli en nyt menisi suosittelemaan kuin alan harrastajille, ei tämä mikään kaunis kirja ole. Aivan luettava opus, mutta ei ansaitse tätä saamaansa huomiota. Jumpa Lahiri – Tuore maa, novelleja, jotka käsittelevät USA:n asettuneiden bengalilaisperheiden juurtumista uuteen maahan. Tuota, tästäkin on jostakin syystä kohuttu ja keskusteltu, kirja on saanut suuren novellipalkinnon jne. Minusta nyt tarinat ovat vain kohtalaisia, eivät mitenkään erikoisen hyviä, eivät huonojakaan. Lämmintä kerrontaa perheyhteisöstä ja keskinäisestä kiintymyksestä, pienemmistä ja isommista ongelmista. Valitettavasti tämä ei jaksa ainakaan minua innostaa tämän pidemmälle. Jos on kiinnostunut intilaisesta (tai intilaisperäisestä) kirjallisuudesta, parempaakin löytyy! Suosittelen etsijöille heti käteen vaikkapa Kiran Desai – Menetyksen perintö ja saman kirjoittajan Hulabaloo hedelmätarhassa Toki paljon muutakin löytyy, tässä vain esimerkki. Eli Lahirikaan ei minua innostanut, tällä kertaa. Kas ja kummaa, kumpikin kirja on kohuttu, keskusteltu ja arvosteltu huomattavan hyväksi tai kiinnostavaksi – ei vain maistu minulle! No, onneksi omat hyllyt ovat olemassa ja kirjastossa lisää taas tulossa ,D

                                          

                                                 LOKOSAA LAUVANTAITA!

MIINAN NIMIPÄIVÄT ELI KOVAN PÄIVÄN ILTA

Suoma-täti huomaa, että tänään on Miinan nimipäivä. Suoma päättää lähteä nimpparikaffelle. Pitää toki  hakea ainakin kukkia mukaan siinä mennessä ja vaikka jotakin pientä... No, ei kun tilaamaan reippaasti taksia. Se mainio palvelu kun on hänelläkin olemassa – huonojalkaisella vanhuksella. On se hienoa, että hänkin sen taksikortin sai. Vaikka eihän hänellä apuvälineitä, kepin kanssa kulkee. Keppi ei ole apuväline. Se on se kolmas jalka, mummolla. 

Ensin Suoma-täti odottaa melkein kolme varttia lankapuhelimessa, että Kalmion Matkapalvelukeskus vastaa ja hän saa tilauksen tehdyksi. Meno Suomalle siis. Mutta matkan varrella poikkeama. Mutta poikkeama on korkeintaan 10 minuuttia eikä Suoma-täti ehdi siinä ajassa edes hakea kukkia, kun jalat ovat niin huonoina. Suoma-täti siis varaa puoli tuntia ostosaikaa ja toinen taksi sitten hakemaan. Taksi luvataankin heti eli 40 minuutin päästä. 

Taksi on tällä kertaa myöhässä vain parikymmentä minuuttia, joten täysi tunti tulee täyteen odottelua ulkona kirpeässä pakkasessa. Ei Suoma saisi näin pitkään seisoskella. Niin se lääkärinplanttukin sanoi. Keppiin nojaa hän, raskaasti. Odottaa. Matka on yhdistetty,  mukana on ukkoa ja akkaa, niin ja yksi tiikeritakissa mököttävä keskiäkäinen mumiseva möhkö - koko auto täynnä, joten taksi kiertelee ympäri Tsadia ja Suoma pääsee kauppaan, jossa onkin enää asiointiaikaa jäljellä vain vartti.  Vaikea se on kepin kanssa lengottaa kaupallekin. Aulasta täti tempaisee äkkiä tulppaanipuketin ja ale-konvehdit mukaansa ja menee odottamaan noutavaa taksia, joka on myöhässä vain vartin. Tuonkin kun olisi tiennyt, olisi voinut rauhassa käydä ostoksilla. Mutta palvelu on hieno. Onhan? 

Kyyti on jälleen yhdistetty ja Suoma pääsee Miinalle kiertoteitä ja tutustuu uusiin miellyttäviin lähiöihin. Ei hän ole niitä kaikkia vielä ehtinytkään nähdä. Koko matka kotoa Miinalle on näin kestänyt yli kaksi ja puoli tuntia ja Miina itse on jo kovin väsynyt ja menossa päiväunille... Äkkiä siinä juodaan kaffet ja Suoma soittaa taas Kalmion Matkapalvelukeskukseen varatakseen noutotaksin. Hän soittaa Miinan kännykästä ja jonotus kestää tällä kertaa vain puoli tuntia. Taksi tuleekin 40 minuutin päästä ihan ajallaan ja hän pääsee suoraan kotoon – mikä voitto! 

Ikävä kyllä, Suoma-tädiltä menee tähän mukavaan nimipäiväreissuun koko päivä. Ajan lisäksi puhelinkuluja 37 minuutin ja 29 minuutin edestä, tosin Miinalle, sekä runsaasti seisoskelua kylmässä, pirteässä pakkaskelissä. Ulkoilmahan on terveellistä, mutta vanhoja jalkoja kolottaa ja särkee aivan mahdottomasti. Päivälääkkeetkin jäivät ottamatta. Ei hän niitä mukaansa ottanut. Luuli vain käväisevänsä kylässä. Huono olo velloo sisikunnassa. Maate tästä pitää. Tällä viikolla ei siis ole mitään asiaa enää ulos. Miinalla hän ehti olla vain puolisen tuntia. Muu aika meni puhelimessa jonottamiseen, matkustamiseen sekä taksien odottamiseen! 

Kovan päivän iltana Suoma kaipaa lusikallista konjakkia, päättääkin ottaa peräti kaksi – oli se sellainen nimipäiväkaffittelu tällä kertaa. Konjakin jälkeen sängyssä unta odotellessa Suoma miettii, milloin Miinan syntymäpäivät taas olivatkaan. Onneksi vasta loppukesällä – siihen on onneksi aikaa!

 

... MENNÄÄN TAKSILLA ... 

WELHOTAR LEPUUTTAA - VUOSI JATKUKOON MYÖS NÄIN =b

Kun nyt oli vuoden eka vapaapäivä, intouduin kodinhoidollisiin toimenpiteisiin *muahhaah*. Siivoilin kursorisesti, pyykkäsin, viitakkokin sai hoitoa. Ja – tadadaddaa – sain ripustettua hienon, upouuden, taiteilijan itsensä laatiman kalenterin kirjahyllyn sivuseinälle. Se on siinä muuten äärihieno. Iso ja kuvat ovat upeita. Tämä tykkää ja lähettää Isot Kiitokset vielä kerran! Kissikalenteri tuli sitten toisaalle. Kalentereita on oltava useita, että tietää mikä päivä on menossa. Ihan totta, minä joskus tarkistan päivän koneelta, kun en ole ihan varma ,D Vähänkö alkaa dementia painaa päälle? Luulen kyllä kyseessä olevan enempi sen, että erotan vain työpäivät vapaista. Päivien nimillä ei ole minulle merkitystä, jos vain kirjasto on auki. Silloin, kun se on talvisin kiinni, on sunnuntai ja ehdoton ällöpäivä kaikin puolin. 

Tein myös oikeaa tavisruokaa. Keitin pieniä kuoriperunoita. Paistoin pienen palan siikaa (kyllä, kahdella ii:llä!). Lisukkeena tsatsiki, jota oli vähän paranneltu. Normitsatsikiin lisäsin yhden fenkolin pilpottuna sekä pari lusikallista kurkkusalaattia sekä rutosti valkosipulia. Hirmuinen hinku kaikkeen tuoreeseen ja rapsakkaan juuri nyt. Ai että oli hyvää. Eikä tuo fisukaan niin hirmuisen kallista ole, jos tyytyy vain siihen pieneen palaan. Onneksi lähi-Rismassa on palvelutiski parantunut eli saa pieniä annoksia ihan mitä tahansa. Minä olen kuin mummot: kaksi viipaletta kylmäsavulohta jne ,D Mutta hyvää siellä on nykyisin palvelu, vaikka sitten ostaisikin vain vähän, tämä tykkää siittä. 

Ruokajutuista tuli mieleen se ällö possu-sivusto (johon en tod. linkkaa), jota jopa tuetaan valtion varoilla! Argh, saan näppylöitä, kun se on HS:n nettisivuilla bannerina tai ilmestyy jostain muualta äkkiä ja arvaamatta pop uppina. Argh. En ainakaan sen innoittamana tule ostamaan sikaa, kyllä varma on nih. 

Huomasitteko eilisen upean kelin ulkona; minähän sen teille tilasin. Itse pistin nokkani vain parvekkeelle. Koivet, erityisesti nilkat, olivat taas niin kipeät, ettei ole mitään asiaa edes roskikselle. Särkee ja juilii. Siis lepuutusta kaiken pikkupuuhastelun välillä, lääkitystä ja kaffetta tarpeen mukaan. Sekä välillä käynti parvekkeella katselemassa lumista Malmia ,D Naapurit – tuo nuoripari – jaksoi kavereineen bailata vielä toisenkin päivän. Äsken herrahenkilö lähti töihin, voi ressua, saattaapi olla rapuli! Ei haittaa, vaikka melua kuuluu, se on sellaista ystävällismielistä, jollaista varmaan kuuluu meiltäkin silloin kun pippalointia tässä residenssissä  harrastetaan. Ihan mielikseen sitä kuuntelee, varsinkin kun musiikkikin on meikäläiselle tuttua ja suht mieluista jopa. Enemmän ketuttaa ala- ja yläkerran naapurien salamyhkäviha tupakointia kohtaan, äärikavalaa ja veemäistä. 

Tänään vuorossa ehkä hyvin maltillista pölyjen pyihintää ja muuta semmoista, jos into ja jaksu riittävät. Kirjoittelua, samoin, jos noita vielä riittäisi siihenkin. Normiruokaa, osittain eilisistä jämistä. Ja lisää lepuuttelua ja ihania päikkäreitä – tarvittaessa vain hiljaiseloa peiton alla puoliunessa, sekin on mukavaa ja tervehdyttävää. Saisikin vain olla... se olisi sitä ihan parasta. Eräs The Suunnitelmakin on laadittava, tai oikeastaan kaksi. Hmph, miksi aina pitää organiseerata siten, että kaikki sujuu, missä olla mihinkin aikaan ja saada vielä taksot sopimaan *huoh*. Ei ihme, että minua ei saa lähtemään enää torpasta mihinkään. 

Josta tulikin mieleen, että tänään vuorossa Lauantaitarina tuossa myöhemmin. Tuli nukuttua niin äärihyvin, että ei tosikaan. Tarinakin sai aiheensa välillä ollessani hereillä – ei kylläkään lainkaan nukkumista sivuavan, mutta kuitenkin. Poiketkaahan lukaisemassa! Minä menen haistelemaan pakkasta... hrr, kylmä.

-------------------------------------------

 

Purrrve, kavrut! Mami on viäläkii vihaskana. Se ei anna mun tulla sen kaa sänkyy. Se ei antanu mun ees tulla makkarii olleskaa >o<  Mä tiijä oliks se sitt niiiiii paha jutska, tais olla. Ainaskii se oikeest miättii jotai omituisii jutskii. Mä en ala. Enks mä ikinä enää pääse paijatettavaks? Enks mä ikinä enää pääse sen ihana pehmosee viakkuu juttelee? *snif-snif* Mä tiijän, ett soli tyhmä juttu käydä siälä pissaas, mutt ku se nyt vaa tuli. Mä riahuin ja riahuin ja sillee. Ja sitt mua ottaa nii päähä ne paperit. Nii ni sen takii! (toim.huom. turha selittää!). On se muute iha kiltti, mä saanu mun heekkuruakaa ja kaakkii ja kaikkee. Mutt en vaa pääse makkarii. Äske se läppäs mua pyllyll, ku mä yritin mennä sinne nuuskuttaa ja semmost. Sanoin sitt sillekkii rumast ja menin baseen. Mutt siäll oli tylsää, ett mä tulinkii takas, tähä pikkusoffall. Täsä mä nyt sitt oon viättäny pari päivää. Ja möksötän. Eikä voi olla mun vika, mähä oon piän eläin, ei mun harteill voi kaikkee laittaa, nih. Jos mä lupaisin olla kilti, oikee kilti? Ai, ett ei auta, ku aina kummiskii jotai tapahtuu.... Tota, jos mä oikee nätist lupaisin? Ai, ett ei sekää enää auta... No voi rähmit. Otti se kummiskii foton tost, ku mä heräsin – sekää ei oo yhtää hyvä, ku just herätykse jälkee otetaa foto. Mä en oo mun näköne, muutenha mä oon nii kuvaukselline. Täss mä näytän joteskii mäntilt. Hei, ei oo oikee hyvä päivä tänää.

 

Kliffaa vapaat kuiteskii muille!

--------------------------------------- 

Vincent, en todellakaan tiedä, mitä kanssasi pitäisi tehdä... 

Päivän slogan: Antakaa minun olla aina kotona juuri näin – nyt on hyvä! 

Päivän biisi: Dream On 

Luettua: Heikki Turunen – Tulilintu, nuoruutemme kronikka. Selkeästi oman nuoruuden kuvausta, yksinäisen maalaispojan muutosta Joen kaupunkiin, pääsemisestä lehteen töihin, työkavereista, romaanien kirjoittamisesta ja niiden hylkäämisestä. Naisista, ahdistuksesta, hölmöilyistä, juopottelusta, lisäahista sekä lopulta kirjan saamisesta julki. Jos pitää Turusesta, tämän lukee mieluusti. Muuten, no jaa, näitähän on luettu muitakin. Kirjan kieli muuttuu alun yksityiskohtaisesta maalailusta lopun selkeämpään ilmaisuun, ilmeisen tarkoituksellisesti. Minä pidin, vaikka alkuosa oli jaanaamista ja maalailua pahimmoillaan turuslaisittain ,D Nuoren miehen kasvukertomus kirjailijaksi. Paljon tarinaa työkavereista, naisista, suvusta sekä viittauksia kirjoista myöhemmin tuttuihin ihmisiiin, paikkoihin ja asioihin. Sivussa myös pikkuisen painotekniikan kehittymisestä ja lehtityöstä maakunnan pienlehdessä – no, ei se siellä ehkä mikään pienlehti tuolloin ollut. Muutenkin mukavia historian havinoita välissä. Eli suosittelen, en ehkä kaikille, mutta herrahenkilöstä muutoin kiinnostuneille! Sari Rauvanto – Leikitäänkö kauppaa? Yrittäjän kokemuksia ja asiaa yrittäjyydestä. Konkurssin kokenut pien/mikroyrittäjä summaa tässä omia kokemuksiaan sekä ehdotuksia nimenomaan pien/mikroyrittäjien koulutukseen, tukemiseen jne. Osa on täyttä asiaa, toisaalta omat kokemukset tulevat ehkä vähän vahvasti läpi. Olisiko ollut parempi reilusti jakaa kirja kahteen osaan? Nyt asiat tulevat vähän omituisessa järjestyksessä esiin. Asiaa, kyllä. Varsinkin yrittäjien tämä kannattaisi lukaista. Kirjoittaja itse muuten mainitseekin esipuheessaan kirjan kiireellisen tekemisen, joka selittää ehkä osan rakenteesta. Sopivaa luettavaa pienyrittäjäksi aikovalle, yrittäjyyttä jo aloittavalle tai sellaisena jo toimivalle. Kannattaa muuten ottaa ainakin varoitukset vakavasti. Welhotar sanoo tämän siksi, että itsekin tuntee jokusen ns. mikroyrittäjän... eräs heistä kärsii vieläkin konkurssin jälkeisestä masennuksesta ja muista sairauksista, nyttemmin hän on päässyt eläkkeelle kantaen edelleen melkoista velkataakkaa.

 

NYT VIELÄ LEPUUTELLAAN ILMAN AHIA! 

 

RIISTÄJÄT, RAASTAJAT SELKÄÄMME SOITTAA

...pakko on painua Varastolle työhön, ei tässä muu auta. Kun on kerran tullut luvattua, minähän en näistä välipäivistä luista. Työtä ja vapaata kerrankin sopivasti vuorotellen. Eikä harmita yhtään. Minulle näemmä sopisi muutoinkin erilainen vuoro- tai periodityö. Juu-uh, taidan olla niitä harvoja, jotka aikanaan pitivät yövuoroista ja pyhätöistä ,D No, nyt niitä ei tipu, mutta tämäkin on ihan ok. Lomaa pidetään oikeasti sitten kun lomituttaa. Sen verran olen kuitenkin ikävä ihminen, että pidän yleensä lomani mahdollisimman eri aikaan kuin muut. Tahtoo olla aina erilainen, jos ei muussa, niin edes näissä pienemmissä asioissa. Saapahan porukka taas siitäkin puhuttavaa, että eivät unohda omituisuuttani *virn*. Siihen leimaan ei kuulkaas edes Varastolla paljoa tarvita!

En minä kyllä ala tämän nukkumisen kanssa enää. Enkä tuon karvatakamuksen kanssa. Karvatakamus tietää, millä minut saa hereille. Tänä aamuyöstä taas ponppimalla läppäriltä tulostimen päälle ja takaisin sekä siinä välissä vähän haukkaamaan kultaköynöstä – jo alkaa akka könyämään ylös ja huutelemaan rumia! Tosi tehokasta häneltä, väsyttävää minulle. No, illalla voi ottaa iltatirsat ja huomennakin uusiounet aamulla. Kai se yksi päivä tässä taas menee. HMPK:kin ystävällisesti ilmoitti, että tietoni ovat todella saapuneet ja kyllä, minulle on varattu täksikin päiväksi työmatkat. Wau, melkein alkaa muistuttaa palvelua!

Ja jotta normaali valitusosiokin käynnistyisi, olen varmaan unohtanut kertoilla silmäongelmista. Taas ne alkavat iskeä. Eli jos tässä vielä näkökin lähtee, vien itseni piikitettäväksi... kele. Täytynee käydä ensi viikolla työarvauksessa. Tämä ei enää kotikonstein tässä parane. Kun vielä istuu koneella täyden työpäivän ja kotona jokusen tunnin sekä muun hereilläoloajan lukee käytännössä koko ajan, ei ihme, jos öögatkin alkavat pistää jossakin välissä hiukka hanttiin. Epämiellyttävää, mutta totta. Ei, minä en tingi mistään lukemastani enkä koneajastanikaan. En, en....

Eilinen päiväkin meni taas haahuillessa. Ei kai sitä nyt vuoden ensimmäisenä päivänä mitään järkeväää voi aloittaa. Eihän? Siis semmoista pähkäilyä eri kirjojen välissä, kirjoittelua ja viestittelyä. Appelsiinitipua sain vängerrettyä ihan riisin kanssa – ei oikein minun muonaani, mutta taas pakko tyhjätä pakkasta ja vajaita paketteja. Juu, ihan syötävää ja hyvää, ei siinä mitään. Jälkkäriksi sitä ihanaa suklaakakkua pieni viipsale ja runsaasti kaffetta päivän aikana. Oli vähän pakkokin riipiä kaffetta, että jaksoi. Kuuntelin erään henkilön huolia puhelimessa melkein pari tuntia. Onneksi asiat selvisivät eli pari hänen ystäviään koskevaa hoitopuolen asiaa sekä hänen oma valitusasiansa. Päädyimme siihen, että hän poikkeaa täällä ja minä laadin valituksen tai ainakin käyn asiaa läpi niin pitkälle kuin voin ja katson, onko siinä valitukseen kunnon emmeitä. On siitä jotakin hyötyä, että on Varastolla töissä. Voi aina kysäistä ohimennen jotakin tai käyttää meillä avoinna olevia tietolähteitä hyödykseen – eikä se ole edes kiellettyä ,D Eli toivottavasti tämäkin poikii jotakin hyvää ystäville sekä henkilölle itselleen.

Hrrr... ulkona on kylmä, onneksi ei ainakaan juuri nyt tuule! Mikään ei ole inhottavampaa kuin palella ulkona odottamassa taksoa. Ei voi mennä sisälle, koska silloin takso ei näe ja häipyy. Ei pysty liikkumaankaan mihinkään, kun on kipeä ja vaatteissaankin jo muutenkin tönkkö. Siinä vain seisoo kirjaimellisesti tumput suorana ja odottelee pelastajaa, yleensä autokin on vielä tallin jäljiltä ensimmäisessä ajossa ja jääkylmä. Auts, lisää vaatetta tänään siis – muista tumput, torpso!

----------------------------

Purrrrrrrrrrrrmenta, kavrut! Ai ett, eilenkii oli nii kliffaa. Mami oli taas himass, oudo paljo se onkii nyt ollu taas täälä. Mä olin tosi kilti ja hertane, oikee sillee nätist. Kerra vähä näykkäsi kädest, ku se tuli liika lähell vääräss paikass. Ei se hiffannu, sitt se pyys anteeks, niinku orjan pitääki tiätty. Mä sain joo vähä tipulii, uutta tavismuanaa, raksui ja äske ison biitin kalkonii. Illaks se lupaili viäl lisää tipuu, jos ei jaksu itte syädä. Ei se jaksu, mä tiän, ett mä saan jotai. Ainaki maistiaisii. Eilenki tääll muute viäl paukku. Ja ku mami kävi ulkon viämäss roskat, siält tuli tosi omituine haisu, semmone ku sillo yälläki. Palaneen kärtsäys, niinku. Nyt ku mä sain ton orjan ylös, mä alanki itte goisiin (toim.huom. kuorsaus kuuluu jo!). On se kiva goisii, ku toine on hereill ja nakuttaa, mmmmm. Tulee oikee tyytyväinen olo *virn*. Ku eile oli ensmäine mun foto, laitetaa sitt vuade ensmäine kunno aurinkonlasku tähä, sano mami. Juu, laitetaa vaa.

Kliffaa... juu perstait eli viikon loppuu kaikill!

------------------------------

Kiitos, Vincent on sentään perillä viikonpäivistä!

Päivän slogan: Vuoden ensimmäinen työpäivä – siitä voisi ennustaa vaikka sen, että samanlaista on jatkossa tarjolla runsaasti...

Päivän biisi: Kova maa

Luettua: Marko Partanen: Liekin varjossa.  Nuori palomies valmistuu pelastusopistosta juuri kesän kynnyksellä ja saa kesätyöpaikan eli pääsee kesukaksi kuvitteelliseen Mäntylän kuntaan. Kesämiestä jallitetaan kaikin tavoin, haukutaan ja käskytetään, mutta hänen on vain oltava kaveria kaikkien kanssa. Mies on kuitenkin tyytyväinen, on töitä joksikin aikaa ja jonkinlainen asuntokin järjestyy. Työn vastapainona ovat vain baarit ja tytöt. Päättynyt seurustelusuhdekin rassaa ja mies miettii myös omaa tulevaisuuttaan, tosin vain aika-ajoin. Raskas työ, jossa ei enää sankarina näyttäydytä, vaatii myös raskaat huvit. Kesämies onkin sitten kaikkien huvina ja herja lentää, erittäin rankastikin. Palo- ja pelastustoimi Suomessa on myös muutosten alla ja sekin koettelee miesten hermoja. Kukaan ei enää voi olla varma, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, eläkeikää on jo nostettu eikä miestä enää palkata töihin suoraan kadulta kaffekupin äärestä. Partanen on ensimmäisessä kirjassaan keskittynyt kuvaamaan tavallisen, pienen palolaitoksen arkea. Sen raadollisuutta ja raskautta rankimman jälkeen. Joku voisi paheksuakin kielenkäyttöä, kannattaa kuitenkin muistaa, että miesporukka on miesporukka ja mukana olevat naiset ovat suustaan vielä pahempia. Kirjailija on kuitenkin jo tässä ensimmäisessä kirjassaan tuonut terävästi esiin sen, miten palokunnan työ on muuttunut – liekkejä näkyy enää harvoin. Myös organisaatiomuutokset ja jatkuva viran odottaminen ovat työntekijälle eli palomiehelle raskasta aikaa. Suosittelen niille, joiden mielestä tässä työssä on vielä hohtoa ja sankaruutta, tämä kertoo ehkä tarinan toisen puolen. Ensimmäiseksi kirjaksi tekijältään aivan kohtalainen, ehkä tämän olisi voinut vielä kertaalleen lukea uudelleen ja pari kohtaa vaikka kirjoittaakin uudelleen. Hiukan jäi mieleen keskeneräisen työn maku. Kuitenkin ensimmäinen kertomus nuoren miehen kesästä palomiehenä ja sen jälkeisistä tunnelmista, kun virka on jo taskussa. Marko Partanen: Palava halu, Partasen toinen kirja keskittyy Keski-Uudenmaan Pelastuslaitoksen toimintaan, henkilöt ja tapahtumat ovat tosin fiktiota. Tässä kirjassa päähenkilönä on jo muutaman vuoden pelastuslaitoksella työskennellyt ja ammattilaiseksi kasvanut nuori mies. Organisaatiouudistukset on tehty ja homma on leviämässä käsiin. Palomiehen työnkuva on muuttumassa radikaalisti ja siihen on tullut paljon uutta ja erilaista. Työyhteisökin on saanut tästä osansa ja sekin näkyy henkilökemiana ja vastuiden ottamisena tai välttämisenä. Kirjassa tulee hyvin esiin ammattimainen ote työhön. Tässä kerrotaan, mitä palomies ja ensihoito oikeasti tekee ja mitä ehdottomasti ei tee. Mistä eri hälytykset tulevat ja millainen työvuoro yleensä on. Kaikkea voi tapahtua ja tapahtuu! Elvytyksestä ja intubaatiosta siilien pelastamiseen käy työvuoron miesten työ. Rinnakkain pelastuslaitoksen toiminnan ja muun kuvauksen rinnalla kulkee jännitystarina pyromaanista, joka yrittää polttaa mm. vanhan paloaseman, autiotalon sekä aiheuttaa muutakin vahinkoa. Jännäri on upotettu hyvin tarinaan ja ratkaisu on odottamaton, mutta looginen. Kirja on huomattavan asiapitoinen, vaikka kertookin todella ammattilaisten arkipäivästä. Mukana on paljon ns. mahdollisia tositapauksia selvityksineen eikä niidenkään parissa aika käy pitkäksi. Kiinnostavaa luettavaa maallikolle, joka ei tiedä tulipaloista eikä ensihoidosta mitään. Suosittelen tätä kaikille, jotka ovat kiinnostuneita em. asioista, alan opiskelijoille ja jo ammatissa toimivillekin. Kirjailija on itse kehittynyt edellisen kirjansa myötä melkoisen paljon, joka on aina mukava huomata. Seuraava kirja lienee jo työn alla. Mistä se sitten kertoo, ei ole vielä tiedossa. Odotan kuitenkin mielenkiinnolla. Partasen kirjat ovat olleet mielenkiintoisia ja jopa suoranaisia tietolähteitä, sen lisäksi niitä on ollut mukava lukea. Hyvä esitys nuorelta lupaukselta, joka itsekin toimii tässä samassa vaativassa ammatissa!

                                               

                                                           HEH - PERJANTAI =D

UUSI VUOSI, UUDET SÄRYT JA VÄNINÄT!

En suuremmin halua spekuloida eilisiä tapahtumia Espoon Sellossa. Totean vaan, että mitäpäs, jos kaveri sai tästä artikkelista välipäivinä itsekseen jossakin asioita miettiessään pienen kimmokkeen? Ei se ikää katso, eikä paikkaa - kun aggressiivinen alkaa oirehtia, se tapahtuu, mitä tapahtuu. Ikävä juttu kaikille. Tosin hän ei ratkaissut sitä miehen tavoin, oikein olisi tietysti ollut ottaa vastuu teoistaan eikä tehdä ns. lopullista ratkaisua. Hmph, mikä minä olen sanomaan mitään. Ketuttaa tuo älytön uutisointi asiasta ”ulkomaita myöten”, varmasti uhrien läheisiä vetuttaa. Samoin taas tämä kriisiapu, jestas. Ihmekös tuo, että meitin Rismassa oli äärihiljaista, ihan totta! Toivon kovasti, että kukaan maahanmuuttaja ei tullut pahoinpidellyksi tms. tämän takia. Ainakin nettikeskusteluissa eräät tahot olivat taas niin rasistia, väkivaltaisia ja pelottavia että... 

Tosin Welhottarena on pakko epäillä myös tuplatäysikuun (erinomaisen harvinaista) vaikutuksia - minä nukuin edellisyönä nimittäin aika hyvin =o Ei siis ihme, jos joku kajahtaa, kun minäkin nukuin! Nukuin jopa keskiyöllä, hah. Heräsin pariin kertaan jonkun tekstiviestin tullessa – muutoin silkkaa unta kaaliin, kerrankin. Lisäksi otin pari kertaa uusiounet tuossa, kun en päässyt päivittämään. No, heräsin tietysti taas omaan märinääni. Ääriväsy  vajaan viikon jälkeen. Tosin jouduin eilenkin tekemään kiireisiä juttujan naapuriosaston puolelle, ihan päivän loppuun asti. 

Muutoinkin uutisointi on ollut veikeää eli on suorastaan yllytetty hankkimaan jemmaan isoja ilotulitteita, jotka nyt kielletään. Ja sitten joku natiainen niitä jemmaa vaikka sängyn alla, klitsussa tahi muualla – ja taas tapahtuu. Belgarion olisi varmasti pienenä tehnyt näin – myönsi itsekin! En pahemmin perusta koko juhlinnasta, minä näin ikkunasta melkoiset ilotulitukset kyllä – saiskun skutsista ja mäeltä, torilta, puistosta... Ja Vinski halusi myös katsomaan ;D  

Juu, ei syöty perunasalaattia, ei nakkeja, ei juotu kuin kaffetta. Syötiin thai-tai-kalaa, keiteltiin kaffet ja syötiin taigerkakkua. Hyvää oli, örps! Kirjoja tuli liian vähän, pari hyvääkin kyllä eli esittelemisen arvoista. Muuten vähän kehnoa valikoimaa. Appeista ei ole paljon lapsille kertomista. Perunaa ja silakkaa ,D Vihanneksia vihannesten perään. Ja jömmapizzat jollekin lauvantaille, sorrrrrrtuminen Liiterin halpistarjoukseen, se nyt vaan on joskus niin kirotun hyvää terveellisen elämän jälkeen. 

En spekuloi mennyttä vuotta. En myöskään tee mitään lupauksia. Lupaukset on tehty rikottavaksi ja jos jotakin taas päätän, voin tehdä sen milloin tahansa, nih! Ei siihen mitään uutta vuotta tarvita. Taikojakin teen juuri silloin kun huvittaa ja tarvis on. Että antaa olla niiden lupausten, samoin viime vuoden tilittämisen. Aika inha vuosi, suurimmalta osin. Kaikenlaista ikävää ja tylsää. 

Ei, ei minulla ole tänäänkään mitään raflaavaa kerrottavaa. Paitsi Vincent, kissan prle, meni ja kusi sänkyyn, ällöpapereiden päälle =O Laatikolla oli käyty ja rapsuteltu, ei oltu kuitenkaan viitsitty irrotella sinne vaan jäljistä päätellen vedetty täyslaidallinen hepulia ja lopuksi hypätty keskelle sänkyä kuselle! Noh – suurin osa oli paperilla, pyykkiin meni vain yksi peitto ja pussilakana. Arvatkaas sanoinko rumasti. Kissi onneksi ymmärsi sen kuullessaan pysytellä pois ja meni baseen möksöttämään. Syytä olikin, olin taas täysin raivoissani. Eihän tuolle kuspiälle mitään näköjään voi! Tarvis olisi kissikuiskaajalle, mitkään feromonit ja karkoitteet eivät tod. auta yhtään mitään, eivät haisut, paperit jne. Pitäisikö siis koko huusholli kääriä lainapeitteisiin päivän ajaksi? =E 

Argh, taidan mennä lepuuttamaan lisää. Vuodatus päivittyy eikä tähän aikaan voi lisätä yhtään mitään kirjoitusta, joten muhikoon ja korjaantukoon tämä painokelpoisemmaksi uusiounieni aikana! Ei se korjaantunut – anti olla.

----------------------------------------

 

Purrrrrrrrrrrrve, kavrut! Mami on taas vihaskana. Mä eile pistin vähä ranttaliks ja sitt mua otti nii kaalii ne paprut, ett käväsin kusasees niitte päälle. Arvatkaas tuliks vähä sanomist, hei. Viäläki se kattoo mua pahall silmäll. Ja sano eile ¤/&”#&!%#))??!&!#%¤”!=!!! Ett semmottos. Miks mä en muka sais olla sänkyss? (toim.huom. koska sinä saakeli paskit sinne!) Mä en ala, kert tää on mun hima. Toi sano, ett jos mä saisin kissilisää, niinku ihmispennuist saa – se ostais ain koko rahall pesuaineit. Vaik pitäs ostaa mulle safkaa. Siis hei, mitä tää tämmöne on? Yks piän virhe, ai nii, no on niit tullu muutama muuki. Emmä tajuu, joko mä oon innossaan tai sitt mä en jaksa mihkää. Ei vissii oo sitt heekkuikaa tulos. Eikä toi päästäny mua ees Pojan viakkuu, sano vaa, ett ei tarvii tulla olleskaa jutskaa ees. *snif* Mä oon mogannu, mä myännän. Mitenkähä ton sais hyväll pääll, se ku ei oikee helpost vissii nyt taida leppyykkää. Eilenkii tosi myähää pesi niit sänkyvaatteit ja muris melkee enempi ko se kone. Mä taijan mennä safkaa ja sitt basee goisiin. Ei täss oikee muutakaa voi, tai niinko siis uskalla nyt!

 

Kliffaa tosi uutta vuatta koko jengill!

--------------------------------------- 

Vincent, sinä taidat olla myös vähän kipeä pienestä päästäsi! 

Päivän slogan: Uusi vuosi, uudet vekkulit säryt ja sairaudet... 

Päivän biisi: Pirun nyrkki 

Luettua: Antti Halme – Metalliveljet, muori taas nuorisokirjojen kimpussa. Ei paskempi tarina, bändipuuhastelua, suvaitsevuutta ym. Mutta melkoisen epäuskottava biisi- ym. puuhien osalta. Toisaalta antaa toivoa ja uskoa itseensä. Että siinä mielessä, opettaa elämään erilaisten ihmisen kanssa sovussa ja muuta tärkeää. Eli lukukelpoinen, ehkä jopa suositeltava melko nuorelle kirjojen kaverille, sekä leideille että herroille sopivaa tekstiä. Kesken mittavampi opus, josta myöhemmin lisää.

 

PITÄISI JA PITÄISI - MINÄ LEPUUTAN NYT! 

UUDEN VUODEN ENSIMMÄINEN VANHA PÄIVITYS =b

Älkää edes luulko, että tämän vuoden ihkaensimmäinen päivitys onnistuisi ilman jotakin väninää. Vaikka kuinka yrittäisin, kyllä minä jostakin jotakin keksin – tai ei tarvitse mitenkään keksiä, se tulee ihan itsestään. Minä olen siinä äärettömän taitava, nimittäin vänisemään ja valittamaan. Vaikka aina ei niin isoa aihetta olisikaan.

 

Niin, vuosi vaihtui viime yönä. Täällä ainakin yhtä tulimyrskyä koko illan, eipä paljon haitannut. Sammahdin hetkeksi sänkyyn kirjan viereen ja heräsin sopivasti vähän ennen puolta yötä. Käväisin tupakalla ja katselin ne komeimmat ja säästellyt rakettimet. No juu, oli siellä aika uppeeta. Tuolla on ainakin pari porukkaa, jotka joka vuosi ampuilevat samoilta paikoilta ja heillä on varsin ollut rahaa ostaa upeita tulitteita – onhan niitä sitten kiva katsella, kyllä. Siinä kissin kanssa vahtasimme aikamme ja painuimme takaisin sänkyyn. Meidän osaltamme siis vuosi vaihtui näin! Ei kuperkeikkalimpparia, ei herkkuosastoa, ei edes hirveän hyviä kirjoja – blääh! (Sanoinhan minä, että jostakin voi vänistä!).

 

Kun eilen pääsin lähtemään Varastolta normiaikaan, olin jo vähän väsy etukäteen. Käväisin Serkuissa toivottamassa Head uut aastat ja ostamassa pari pikkujuttua. Takso oli myöhässä vain 20 min, vain ;> Olin jäätyä siihen tuuleen, hrrrr! Tönkköjäädytettyä Welhotarta. Kotona sitten peiton alle lämmittelemään, ei sitä muuten olisi kunnolla sulanut. Ja kissa viereen, kissa luovuttaa huomattavan hyvin lämpöä esim. kylmiin käsiin eikä pane pahakseen, vaikka työntäisi lapasensa kissin alle.... ei ainakaan Vinski. Hiukka lämmettyäni keittelin kaffet ja riivin pari kalaleipää. Ei taaskaan mitään aterian jämiä, joten päätinkin olla syömättä sitten sen enempää. Työkaveri nimittäin toi minulle puolikkaan mutakakkua. Ainakin siltä se näyttää ja maistuu. Täytyy tänään vielä tarkistaa asia ,D Hän on äärihyvä ja innokas leipoja, muuten ei pidä eikä välitä ruuanlaitosta, mutta leipoo mielellään usein ja kaikille! Kakku oli järkkyhyvää, tosin aika pieni viipsale riitti eli melko raskasta tavaraa. Hän kertoikin käyttäneensä kahta plaatua suklaata, oliko se yhteensä yli puoli kiloa! Tosin kakkukin oli aika iso. Minä tietysti kiittelin ja lupauduin vaikka maksamaan puolet kuluista tai jotakin. Täytyy katsoa, jos hän haluaisi vaihtarina vaikka vihannespiirakkaa tai sen tyyppistä mättöä. Minä kun en oikein ole koskaan ollut makean leipomisen ylin ystävä – meillä Belgarion hallitsee sen puolen paaaljon paremmin.

 

Ilta meni siis rauhallisesti, meilaillen ja tekstaillen parin kaverin kanssa, lukien ja kyllä, kävin syömässä vielä pari paffikorppua, mutta eiväthän ne ole ruokaa vaan melkein ilmaa, siis kalorittomia. No ainakin melkein *virn*. Kukaan ei siis halunnut tulla käymään eikä edes soitella, tiesinhän minä sen. Varastoltakin oli porukkaa lähdössä yhdessä johonkin – hah – nuorisoa! En olisi edes kelvannut mukaan. Olisin voinut mennä vaikka Kummisedälle tai lähikapakkiin, ei huvituttanut. Yksinkään ei huvituttanut ottaa mitään juomaa, joten siinä se meni. Amatöörien juhlaan ei kannata edes lähteä mukaan. Ja kun otetaan, otetaan vähän rätväkämmin! Meillä ei ole tapana pihtailla... siis silloin kun otetaan juomaa, tarkoitan ,D

 

En ole tehnyt mitään lupauksia tälle vuodelle, joten Welhottarella on edelleen lupa elää kuin pellossa. Siis jatkaa samoin kuin ennenkin. Huomenna on normityöpäivä, sitten normilauvantai. Eipä tässä sen ihmeempiä. Heh, huolestuttaa, miten Belgarion lipaston alkaessa pääsee taas paikalle. Hän on onnistunut taas kääntämään vuorokausirytminsä seljällensä eli viimeksi soittaessani hän oli juuri herännyt. Kello oli arki-iltana n. 18.15... että sellaista opiskelijaelämää. Äiteenä tietysti utelin, missä hän oli iltansa ja yönsä siveettömissä puuhissa viettänyt. Selvisi lopulta, että bittiavaruudessa, vääntänyt koodia eikä huomannut ajan kulua. Uhhh! Ilmeisesti tehnyt jotain lipastotehtävää, mutta tämä hiukka epäilee, että hänellä on mielessä myös jotakin omaa kehittelyä...

 

Eli Welhottarelassa ei tänäkään vuonna mitään erityistä – ei mitään! Ulkona tuulee, lähes myrskyää ja on kylmä, hrrrrrrrr. Tämä ei tykkää!

 

---------------------------------

 

 

Purrrrrviska, kissinkat! Hei, meill oli mun miälest ainaki eile iha kliffaa. Mä sain mun kissiheekkui, pussimuanaaki ja kaikkee, ylimääräst kalkonii ja illall kaakkei. Ja sitt mamikii valvo yälä ja me tsiigattii ulkon partsilt niit paukutuksei ja rakettei (sanoo toi), niit värillisii jutskei. Must se on jänskää! Mä oikee tuijottelin tost mun koritualist udena, ku snadit ihmispoikaset toss iha viäress teki semmosii jotaki. Eikä mua semmone yhtää pelota. Ne isot paukut vähä hätkähdyttää, se koskee niinku korvii, semmone. Sitt me melkee painuttiinki goisii. Ja sitt mä päätin herättää mamin, ku olin käyny kakill. Iha vaa, ett jos se haluis ihailla tuatost (ja viädä sen äkkii pois). Halusin mä kyll mun aamuheekutkii. Taas tuli vähä rumei sanoi, orja ois viäl  vissii vähä yrittäny goisii. Höh, goisikoo sitt päiväll ku mäki goisin. Vaiks safkan jälkee. Se lupas nimittäi jo mont päivää sitte, ett tänää tekee tipuu. Nih kerta! Viälä oo missää tipuu näkyny. Tota, safka-aikaan on kyll viäl mont tuntii, mä tiädän. Nii ett kai sitä sitt tulee, ku kerta mulle on luvattu mun osa! Ai niin, hei, ihan kliffaa – ne mun ylimääräset naksut ja kaakit menee jakeluu, semmosell kissill ku diggaa niit. Hyvä ettei mee tuhluusee kaikki, mä oon tarkka semmosest kans. Jos ne kerta käy jollekki, aina vaa hyvempi. Tais olla rouva Minnin äitee, ku lupas hakee ens viikoll ne muanat meilt. Ei se varmaa ota rouvaa mukaa *hmph*, vaiks ois kiva. Se on kyll vanhempi ku mä, mutt oikee nätti, rauhalline ja hianokäytöksine rouva >o< Mull on sen fotoki, tsihih! Täss fotos mä oon eile partsill, mun koritualis ja tsiigaan just udena, ett kuka mahtaa kävellä tuala ja mitä se oikee duunaa...

 

 

Kliffaa tätä vuatta, eletää kunno kissoiks!

 

-----------------------------------

 

Vincent, yritähän itse nyt ensin olla kunnon kissoiksi ,D

 

Päivän slogan: Uusi vuosi, samat vanhat jutut!

 

Päivän biisi: Elämän tarkoitus (se toinen versio, hei!) 

 

Luettua: Arne Nevanlinna – Marie, yksi Finlandia-ehdokkaista siis. Hieno romaani, jossa 100-vuotias Marie elää Helsingissä, herraskaisessa ruotsalaisessa vanhainkodissa elämänsä loppupäivää. Häntä ei juuri kiinnostaa muu kuin se, että selviää itse muutamasta jokapäiväisestä ja itselle tärkeästä intiiminä pitämästään asiasta. Pääosin hän torkahtelee ja muistelee lapsuuttaan Strasbourgissa sekä nuoruuttaan, avioitumistaan Suomeen sekä sukulaisiaan ja heidän kohtaloitaan. Minusta kirja on nevanlinnamaisen hieno, esteettisen hienostunutkin osittain ja ymmärrän kyllä, että tämä ei Finlandiaa saanut *katkero virn*. Jo aihe, sen käsittely sekä eräät tapahtumat ja suorasukaisuus ovat varmasti olleet esteinä. Minä pidin tästä, sekä nuoruuden kuvauksista että vanhainkodin kuvauksista sekä eräästä oudosta loppusattumuksesta. Ei sen enempää tästä, lukekaa pois, suosittelen. Fitz Hugh Ludlow – Hashiksenkäyttäjä eli katkelmia pythagoralaisen elämästä. Varsinainen klassikko, kirja on alkujaan julkaistu v. 1856! Nuorella kirjailijalla on tapana maistella apteekkariystävänsä huimepuolisia tuotteita eri määriä ja tällä kertaa näytteeksi on saapunut kunnon hashista, jota toki pitää kokeilla eri määriä. Eräänä iltana määrä on sopiva ja kokemukset alkavat ,D Ludlow kuvaa koristeellisesti näkyjään ja tuntemuksiaan, pientä pelkoaan ja muita sattumuksia. Kieli on välillä hienostuneen dekadenttia ja näyt tuntuvat menevän vähän kuvitelmien puolelle. Kuitenkin, erinomainen teos asiasta kiinnostuneille, myös historiaan ja tapakulttuuriin kiintyneille. Kirjassa on suomentajan hieno esipuhe, kirjailijan esipuhe ja johdanto, joten luettavaa ja pohjustusta on aivan tarpeeksi. Suositeltavaa luettavaa asiasta kiinnostuneille. Minä pidin tästä ja tulee varmasti hankittua, kunhan sopivan hintainen opus löytyy ,D

 

 

                                              

 

                                                 AHHH - VAPAATA!