Älkää edes luulko, että tämän vuoden ihkaensimmäinen päivitys onnistuisi ilman jotakin väninää. Vaikka kuinka yrittäisin, kyllä minä jostakin jotakin keksin – tai ei tarvitse mitenkään keksiä, se tulee ihan itsestään. Minä olen siinä äärettömän taitava, nimittäin vänisemään ja valittamaan. Vaikka aina ei niin isoa aihetta olisikaan.
Niin, vuosi vaihtui viime yönä. Täällä ainakin yhtä tulimyrskyä koko illan, eipä paljon haitannut. Sammahdin hetkeksi sänkyyn kirjan viereen ja heräsin sopivasti vähän ennen puolta yötä. Käväisin tupakalla ja katselin ne komeimmat ja säästellyt rakettimet. No juu, oli siellä aika uppeeta. Tuolla on ainakin pari porukkaa, jotka joka vuosi ampuilevat samoilta paikoilta ja heillä on varsin ollut rahaa ostaa upeita tulitteita – onhan niitä sitten kiva katsella, kyllä. Siinä kissin kanssa vahtasimme aikamme ja painuimme takaisin sänkyyn. Meidän osaltamme siis vuosi vaihtui näin! Ei kuperkeikkalimpparia, ei herkkuosastoa, ei edes hirveän hyviä kirjoja – blääh! (Sanoinhan minä, että jostakin voi vänistä!).
Kun eilen pääsin lähtemään Varastolta normiaikaan, olin jo vähän väsy etukäteen. Käväisin Serkuissa toivottamassa Head uut aastat ja ostamassa pari pikkujuttua. Takso oli myöhässä vain 20 min, vain ;> Olin jäätyä siihen tuuleen, hrrrr! Tönkköjäädytettyä Welhotarta. Kotona sitten peiton alle lämmittelemään, ei sitä muuten olisi kunnolla sulanut. Ja kissa viereen, kissa luovuttaa huomattavan hyvin lämpöä esim. kylmiin käsiin eikä pane pahakseen, vaikka työntäisi lapasensa kissin alle.... ei ainakaan Vinski. Hiukka lämmettyäni keittelin kaffet ja riivin pari kalaleipää. Ei taaskaan mitään aterian jämiä, joten päätinkin olla syömättä sitten sen enempää. Työkaveri nimittäin toi minulle puolikkaan mutakakkua. Ainakin siltä se näyttää ja maistuu. Täytyy tänään vielä tarkistaa asia ,D Hän on äärihyvä ja innokas leipoja, muuten ei pidä eikä välitä ruuanlaitosta, mutta leipoo mielellään usein ja kaikille! Kakku oli järkkyhyvää, tosin aika pieni viipsale riitti eli melko raskasta tavaraa. Hän kertoikin käyttäneensä kahta plaatua suklaata, oliko se yhteensä yli puoli kiloa! Tosin kakkukin oli aika iso. Minä tietysti kiittelin ja lupauduin vaikka maksamaan puolet kuluista tai jotakin. Täytyy katsoa, jos hän haluaisi vaihtarina vaikka vihannespiirakkaa tai sen tyyppistä mättöä. Minä kun en oikein ole koskaan ollut makean leipomisen ylin ystävä – meillä Belgarion hallitsee sen puolen paaaljon paremmin.
Ilta meni siis rauhallisesti, meilaillen ja tekstaillen parin kaverin kanssa, lukien ja kyllä, kävin syömässä vielä pari paffikorppua, mutta eiväthän ne ole ruokaa vaan melkein ilmaa, siis kalorittomia. No ainakin melkein *virn*. Kukaan ei siis halunnut tulla käymään eikä edes soitella, tiesinhän minä sen. Varastoltakin oli porukkaa lähdössä yhdessä johonkin – hah – nuorisoa! En olisi edes kelvannut mukaan. Olisin voinut mennä vaikka Kummisedälle tai lähikapakkiin, ei huvituttanut. Yksinkään ei huvituttanut ottaa mitään juomaa, joten siinä se meni. Amatöörien juhlaan ei kannata edes lähteä mukaan. Ja kun otetaan, otetaan vähän rätväkämmin! Meillä ei ole tapana pihtailla... siis silloin kun otetaan juomaa, tarkoitan ,D
En ole tehnyt mitään lupauksia tälle vuodelle, joten Welhottarella on edelleen lupa elää kuin pellossa. Siis jatkaa samoin kuin ennenkin. Huomenna on normityöpäivä, sitten normilauvantai. Eipä tässä sen ihmeempiä. Heh, huolestuttaa, miten Belgarion lipaston alkaessa pääsee taas paikalle. Hän on onnistunut taas kääntämään vuorokausirytminsä seljällensä eli viimeksi soittaessani hän oli juuri herännyt. Kello oli arki-iltana n. 18.15... että sellaista opiskelijaelämää. Äiteenä tietysti utelin, missä hän oli iltansa ja yönsä siveettömissä puuhissa viettänyt. Selvisi lopulta, että bittiavaruudessa, vääntänyt koodia eikä huomannut ajan kulua. Uhhh! Ilmeisesti tehnyt jotain lipastotehtävää, mutta tämä hiukka epäilee, että hänellä on mielessä myös jotakin omaa kehittelyä...
Eli Welhottarelassa ei tänäkään vuonna mitään erityistä – ei mitään! Ulkona tuulee, lähes myrskyää ja on kylmä, hrrrrrrrr. Tämä ei tykkää!
---------------------------------
Purrrrrviska, kissinkat! Hei, meill oli mun miälest ainaki eile iha kliffaa. Mä sain mun kissiheekkui, pussimuanaaki ja kaikkee, ylimääräst kalkonii ja illall kaakkei. Ja sitt mamikii valvo yälä ja me tsiigattii ulkon partsilt niit paukutuksei ja rakettei (sanoo toi), niit värillisii jutskei. Must se on jänskää! Mä oikee tuijottelin tost mun koritualist udena, ku snadit ihmispoikaset toss iha viäress teki semmosii jotaki. Eikä mua semmone yhtää pelota. Ne isot paukut vähä hätkähdyttää, se koskee niinku korvii, semmone. Sitt me melkee painuttiinki goisii. Ja sitt mä päätin herättää mamin, ku olin käyny kakill. Iha vaa, ett jos se haluis ihailla tuatost (ja viädä sen äkkii pois). Halusin mä kyll mun aamuheekutkii. Taas tuli vähä rumei sanoi, orja ois viäl vissii vähä yrittäny goisii. Höh, goisikoo sitt päiväll ku mäki goisin. Vaiks safkan jälkee. Se lupas nimittäi jo mont päivää sitte, ett tänää tekee tipuu. Nih kerta! Viälä oo missää tipuu näkyny. Tota, safka-aikaan on kyll viäl mont tuntii, mä tiädän. Nii ett kai sitä sitt tulee, ku kerta mulle on luvattu mun osa! Ai niin, hei, ihan kliffaa – ne mun ylimääräset naksut ja kaakit menee jakeluu, semmosell kissill ku diggaa niit. Hyvä ettei mee tuhluusee kaikki, mä oon tarkka semmosest kans. Jos ne kerta käy jollekki, aina vaa hyvempi. Tais olla rouva Minnin äitee, ku lupas hakee ens viikoll ne muanat meilt. Ei se varmaa ota rouvaa mukaa *hmph*, vaiks ois kiva. Se on kyll vanhempi ku mä, mutt oikee nätti, rauhalline ja hianokäytöksine rouva >o< Mull on sen fotoki, tsihih! Täss fotos mä oon eile partsill, mun koritualis ja tsiigaan just udena, ett kuka mahtaa kävellä tuala ja mitä se oikee duunaa...
Kliffaa tätä vuatta, eletää kunno kissoiks!
-----------------------------------
Vincent, yritähän itse nyt ensin olla kunnon kissoiksi ,D
Päivän slogan: Uusi vuosi, samat vanhat jutut!
Päivän biisi: Elämän tarkoitus (se toinen versio, hei!)
Luettua: Arne Nevanlinna – Marie, yksi Finlandia-ehdokkaista siis. Hieno romaani, jossa 100-vuotias Marie elää Helsingissä, herraskaisessa ruotsalaisessa vanhainkodissa elämänsä loppupäivää. Häntä ei juuri kiinnostaa muu kuin se, että selviää itse muutamasta jokapäiväisestä ja itselle tärkeästä intiiminä pitämästään asiasta. Pääosin hän torkahtelee ja muistelee lapsuuttaan Strasbourgissa sekä nuoruuttaan, avioitumistaan Suomeen sekä sukulaisiaan ja heidän kohtaloitaan. Minusta kirja on nevanlinnamaisen hieno, esteettisen hienostunutkin osittain ja ymmärrän kyllä, että tämä ei Finlandiaa saanut *katkero virn*. Jo aihe, sen käsittely sekä eräät tapahtumat ja suorasukaisuus ovat varmasti olleet esteinä. Minä pidin tästä, sekä nuoruuden kuvauksista että vanhainkodin kuvauksista sekä eräästä oudosta loppusattumuksesta. Ei sen enempää tästä, lukekaa pois, suosittelen. Fitz Hugh Ludlow – Hashiksenkäyttäjä eli katkelmia pythagoralaisen elämästä. Varsinainen klassikko, kirja on alkujaan julkaistu v. 1856! Nuorella kirjailijalla on tapana maistella apteekkariystävänsä huimepuolisia tuotteita eri määriä ja tällä kertaa näytteeksi on saapunut kunnon hashista, jota toki pitää kokeilla eri määriä. Eräänä iltana määrä on sopiva ja kokemukset alkavat ,D Ludlow kuvaa koristeellisesti näkyjään ja tuntemuksiaan, pientä pelkoaan ja muita sattumuksia. Kieli on välillä hienostuneen dekadenttia ja näyt tuntuvat menevän vähän kuvitelmien puolelle. Kuitenkin, erinomainen teos asiasta kiinnostuneille, myös historiaan ja tapakulttuuriin kiintyneille. Kirjassa on suomentajan hieno esipuhe, kirjailijan esipuhe ja johdanto, joten luettavaa ja pohjustusta on aivan tarpeeksi. Suositeltavaa luettavaa asiasta kiinnostuneille. Minä pidin tästä ja tulee varmasti hankittua, kunhan sopivan hintainen opus löytyy ,D
AHHH - VAPAATA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti