Huh, melkein 8 h unta *odottaa klapatusta*! Ei edes kissa saanut minua hereille, olin niin väsyrepopoikkikatki. Ei tuo työpäivä mitään, mutta on taas jäänyt niin paljon univelkaa. Tulihan nyt vähän kuitattua. Voi olla, että asiaan vaikuttaa se, että Welhotar on vähän puolikuntoinen. Siis tässä tarkoitetaan nyt tällä kertaa enempi sellaista arvuutteelua, iskeekö plunssa vaiko eikö. Ainakin se kovasti yrittää, mutta minä tappelen takaisin. Troppaan ja pysyttelen peiton alla. Silti on vähän toistaitoinen olo (ai siis minulla) ollut jo pidempään. Jättäisi edes se nyt minut rauhaan! Tässä kaikessa muussakin on ihan tarpeeksi kestämistä!
On niin hitsin kylmä, että ulkona alkaa särkeä joka ikistä paikkaa. Näitä fibron kivoja puolia minulla. Joillakin kylmä helpottaa, täällä säryt vasta oikein alkavat nostaa rumaa päätään. Eilen pääsin hätinään kävelemään ja olka ei oikein taipunut töissäkään enää hommiin. Onneksi Varastolla oli hiljaista. Todella hiljaista ,D Sentään P-P ja pari muuta ihmistä osastolla, mutta ei sen kummempaa. Sai rauhassa istuskella ja nettailla, melkein kyllästymiseen asti. No, ensi viikolla lähes kaikki palaavat töihin, viimeistään lompiaisen jälkeen. Odotettavissa P-P:n määräämät vuoden alkutahdit eli hillitöntä menoa...
Tänään on normilauvantai eli se tarkoittaa myös normiroudausta. Kirjastossa näytti odottavan jo mukava määrä varauksia, semmoinen vajaan viikon tarve ainakin. Jotakin apettakin pitäisi kaupoista. Belgarionilta ei tänään kysytä ruokaa, otin sulamaan broiskuleikettä, jotka paistan. Kylkeen sienikastiketta ja riisiä sekä pieni wokkihässäkkä. Hän saa luvan tyytyä siihen sekä säästämääni suklaakakkuun, joka on edelleen erinomaisen hyvää. Jospa hän myös viitsisi imureerata, minen millään jaksa eikä käsikään tykkäisi. Kyllä varmaan, jos oikein nätisti pyydän.... Kissakin kun on taas näykkinyt itsestään karvakasoja ympäriinsä. Siinä ei paljon pikkusiivous viikolla harjan ja kihvelin kanssa auta.
Eli tässä vaan pitää yrittää jaksaa, kaikkea. Onneksi ensi viikkokin on vielä vajaa viikko. Lompiainen katkaisee sopivasti työt eikä häiritse meikäläistäkään, koska se on tiistaina. Vaisu jee-kuiskaus. Minä olen kuulkaas aika väsy, jostakin syystä. Aika kyllästynyt myös, juuri nyt, ainakin itseeni ja kaikenlaiseen saamattomuuteeni!
Käväisin parvekkeella – haa, parvekelasit on koristeltu jäällä nätisti eli kylmä on, hrrr. Pitääkö jo kaivaa tiikeriturkki esiin, se aito ja oikea?
---------------------------------------
Purrrrrrvinka, kaiffat! Kai teki ootte päivist selvill, ett tänää on niinku tavislauvantai. Meill se ainakii tarkottaa aina kauppakassei ja parempaa muanaa. Toivottavast teilläkii. Mami jo otti jotai tipuu sulaan tonne ja lupas mulle sitt biiti, ku se on tekeny sen. Mä muistan, viimeks mä sain valmist tipuu silt iteltää ja se oli ihan hurrrrrrrrjan hyvää. Äske mä sain oikee ison biiti kalkonii, ku se paketti niinko loppu, nii ni me syätii se loppuu. Eiks ookki hyvä selitys? Mäkää oo tehny mitää, ku goisinu vaa. Juu en oo tehny tyhmiikää enkä mitää. Eile vähä olin taas järjestelly mattoi, ett mamill on duunii. Mutt se on sill ihan oikee. Eihä se töiss mitää joudu duunaa, nii ni himass sitt. Tommost niinku tärkeempää asioitte hoitoo. Kissa-asiat on kuiteski kaikkein tärkeimpii, mun miälest ainakii. Vissiin vähä maminkii. Oli se vähä hualissaa tost mun öögastkii, vaiks ei siihe tullu siis hei yhtää mitää. Nytkää siin näy tosiaa enää mitää, ei rähmi eikä mitää. Nii ni eiks ton pidä kuiteski tsiigaa ja käännellä ja väännellä iha varmuuden vuaks. Jäks, en tykkää! Mutt se yritti selittää, ett son tärkee jutska. Ett jos tulee joku silmätulehdus tai muuta nii mennää vetskull. Ei muute mennä! Nyt ei oo se aika. Mä tiän, ett siäll käydää kerra vuades. Nyt mun pitäis kai mennä näyttää eriksee mun hampuleit! Enkä mee, onneks mami ei oo ehtiny tilata aikaa (tai sill ei oo ollu ylimääräsii rahuleit). Se on kamalaa, siin putsitaa hampaat, mutt ekaks nukutetaa! Enkä mä taho semmost. Mäki oon kärsiny ihan tarpeeks, ihan ku mamiki sanoo. Ei me tykätä kumpikaa! Eikä mun hampuleis oo vikaa, niis on vaa kivei. Ei se mua mitenkää haittaa. Jos mä venaisin viäl toho kevääsee, ku mull on sillo tavisaika kummiski. Jos se vois tekee samall kaikki? Mä pistän mamin kysyy. Ois helpompi sillee. Juu eikäku mä niinku aattelen vaa mamii, ku senki on hankaka liikkuu ja niit matkoi on vähä ja semmost... ai ei mee läpi vai. Kylläpäs aattelen – en mä vetskuu pelkää! Nih kerta! Mä oon hurja vahtikissi, niinku tästki näkyy.
Kliffaa löördaagii hei kaikill – toivottavast teilläki on viälä heekkui!
------------------------------------
Vincent, minusta tuntuu, että sinä et nyt kyllä mitenkään ajattele minun parastani? *kiero virn*
Päivän slogan: Tässä pirstaleisessa maailmassa ei voi luottaa edes itseensä.
Päivän biisi: Viiden sillan maa
Luettua: Jonathan Littell – Hyväntahtoiset, entinen SS-upseeri Aue toimii nykyisin pitsitehtailijana Ranskassa. Hän kertoo tässä hyytävän tarinansa sotakokemuksistaan Ukrainasta ja Stalingradista aina Hitlerin bunkkeriin. Romaani vaikuttaa hyvin realistiselta, välillä taas vain luettelonomaiselta kerronnalta. Tästä on kohuttu, mutta minä en näe tässä suuria kirjallisia arvoja. Ehkä asiaan vaikuttaa se, että olen lukenut ns. oikeita sotakirjoja eli elämänkertoja ja tositarinoita sota-ajalta niinkin paljon. Kyllä tämän lukea voi, varsinkin jos haluaa tutustua erääseen katsantokantaan eli siihen, että mies vain tottelee käskyjä. Aue kuitenkin osaa järjestää myös elämänsä rintamallakin välillä miellyttäväksi, vaikka toisinaan paheksuukin asetoveriensa toimintaa. Takana kulkee pieni homoseksuaalinen juonne, joka ei tunnu oikein johtavan pidemmälle. Suurin kysymys lienee se, voiko SS-mies kaiken tämän jälkeen toimia normaalisti yhteiskunnan jäsenenä. Toisaalta on keskusteltu myös siitä, voiko SS-miehen toimiin samaistua niin hyvin, kuin Littel tekee. Eli en nyt menisi suosittelemaan kuin alan harrastajille, ei tämä mikään kaunis kirja ole. Aivan luettava opus, mutta ei ansaitse tätä saamaansa huomiota. Jumpa Lahiri – Tuore maa, novelleja, jotka käsittelevät USA:n asettuneiden bengalilaisperheiden juurtumista uuteen maahan. Tuota, tästäkin on jostakin syystä kohuttu ja keskusteltu, kirja on saanut suuren novellipalkinnon jne. Minusta nyt tarinat ovat vain kohtalaisia, eivät mitenkään erikoisen hyviä, eivät huonojakaan. Lämmintä kerrontaa perheyhteisöstä ja keskinäisestä kiintymyksestä, pienemmistä ja isommista ongelmista. Valitettavasti tämä ei jaksa ainakaan minua innostaa tämän pidemmälle. Jos on kiinnostunut intilaisesta (tai intilaisperäisestä) kirjallisuudesta, parempaakin löytyy! Suosittelen etsijöille heti käteen vaikkapa Kiran Desai – Menetyksen perintö ja saman kirjoittajan Hulabaloo hedelmätarhassa Toki paljon muutakin löytyy, tässä vain esimerkki. Eli Lahirikaan ei minua innostanut, tällä kertaa. Kas ja kummaa, kumpikin kirja on kohuttu, keskusteltu ja arvosteltu huomattavan hyväksi tai kiinnostavaksi – ei vain maistu minulle! No, onneksi omat hyllyt ovat olemassa ja kirjastossa lisää taas tulossa ,D
LOKOSAA LAUVANTAITA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti