Eilinen meni jo ahitellessa ja pähkäillessä. Mitä mukaan? Mitä päälle (se uusi pomo)? Mitä vettua siellä on taas odottamassa – iso vai vielä isompi pino röitä? Argh. Työnteko ei sovi meikäläiselle, ei sitten millään. Kolme viikkoa meni kuin vilaus, en tunne itseäni yhtään levänneeksi, en rentoutuneeksi enkä varsinkaan kivuttomaksi!
Ei tässä muuta. Ei todellakaan. Minä menen nyt – ehkä minä myöhemmin tulen!
ONNEKSI ON EDES KISSIKENKÄT!
Eilinen meni tosi vätystellessä, en siis tehnyt mitään. Tai tein ruokaa, semmoista omalaatuista kastiketta, jolla ei ole nimeä. Hyvää se oli rakuunaporganoiden ja pottujen kanssa kuitenkin. Tänään pitäisi sitten jo linjata normiruokiin eli saladoa, tofua, vihanneksia ja tehdä eväksiä. Lisäksi nukuin eilen niin paljon kuin vain sain unta. Kaffen jälkeen ainakin tunnin, ruuan jälkeen saman verran... aina kun vähänkin siltä tuntui, välillä jopa tuntuikin. Annoin koipien lepuuttaa. Hoidin vain kasvustoa, siis sitä vihreää, tämä tarkennuksena, siis viidakkoa, siis kasveja tarkoitan – taas kävi muutama tapaturma. Käsi kun ei kestä nostamista, jouduin sitten luuttuamaan aika paljon vettä plaattioilta. Prleen handu! No, kaikki perusjutut on hoidettu.
Tänään pitäisi taas tilata taksot ja toivoa, että ne tulevat. Ymmärrätteköhän te, että siinäkin on melkoinen stressi joka aamu, siinä odotuksessa nimittäin? Kun se todellakaan ei ole mitenkään varmaa, että mikään kuljetus tulee. Busseista sentään yleensä tietää, että jos joku vuoro on välistä pois, seuraava ainakin tulee. Taksopa ei tule ilman soittamista, joka maksaa melkoisesti. Ensimmäiset oliko se nyt 130 sekkaa on maksutonta jonotusta, sen jälkeen maksullista. Tyypillinen jonotusaika on 20 – 40 minuuttia päivästä ja ajankohdasta riippuen – ei siis ihan halpaa hupia. Ja soittaa kannnattaa vasta 20 min odottamisen jälkeen. Eli heti aamusta saa tarttua lisärauhoikkeeseen!
Huomenna on lisäksi aika omisarvikselle, ainakin lääkkeet on pakko uusia. Lisäksi saisi kyllä kirjoittaa vaikka lisääkin sairista tuosta kädestä. Ei se kunnossa ole eikä ikinä tulekaan. Eivät myöskään koivet. Minä en oikeasti ymmärrä, miksi minut pakotetaan käymään työssä? Pitäisikö minun alkaa hiljalleen juoda itseäni hengiltä tai jotain muuta, ennenkuin minut otettaisiin todesta? Nyt tuntuu, että olen todellakin vain valittava, märisevä akka, joka käy hakemassa sairista jostain kummista säryistään... liekö sillä edes mitään. Ei, tämä ei ole siis omisarviksen arvio, vaan niiden muiden, joiden puheilla joskus joutuu käymään. Omisarvis on asiallinen ja kun kysyin, hän kertoi, että hänellä on ollut ja on fibroja myös asiakkaana ja jos hän ei tiedä tai osaa, lupasi konsultoida muualta. Mutta kun, tässä on ideana se, että on useampi vaiva, jotka kaikki eivät liity fibroon millään tavoin. Enkä nyt ole ihan varma, ymmärtääkö hän sen. Onko vaivautunut lukemaan koko sairaskertomukseni läpi jne. Sitähän on pakko tiedustaa, samoin jonkinlaista uutta lääkitystä yöksi. En minä ala heräilemään joka yö moneen otteeseen sen 4 – 5 tunnin sisällä, eli valvomaan vielä öisin lyhyiden unijaksojen välillä (kuten taas viime yönä). Se kuulkaas syö ihmistä, oikein todella. Vali-vali, joo...zori, näin se vaan on.
Ei kyllä huvittaisi pätkääkään Varastolle. Kun miettii koko asiaa, näen vain silmissäni ne käytävät. Enkä muuten yhtään ihmistä. En minä siellä ketään tunne niin hyvin, ketään en voi kutsua ystäväksi tms. Aivan yhdentekeviä ihmisiä minulle, ei minulla ole heille muuta annettavaa kuin työni. Sinänsä asiantila on tyydyttävä, saan olla rauhassa, kunhan hoidan hommani. Saan tulla ja mennä liukuman puitteissa, kukaan ei ole siihen puuttunut. Saas nähdä, puuttuuko nyt uusi esinainen? Hän lienee aloittanut kuun alusta ja ei tiedä minusta tod.näk. mitään. Voihan vee, joudun selittämään taas kaikki taksot, horjumiset, oudot kompuroinnit, omat aikatauluni jne. Eipä paljon huvita sekään... Hitsi kun saisi tehdä töitä kotona! Ei pysty, ei kykene – ei nyt, kun muutenkin työmarkkinat ovat tuollaiset. Muutoin ehkä voisikin.
Juu, tänään ei siis tarjolla kuin valitusta ja märinää, jälleen kerran. Valitan, lukijat, että valitan! Tällaista se nyt vaan on tämä meikäläisen elämä. Minä oikein pelkään taas työn aloittamista; sitä että illalla kotiin tullessa kaadun sänkyyn ja itken kivusta, en pysty tekemään mitään, olen täysin repo. Siinä teille työniloa ja odotusta! Työelämän ihanuutta ja toveruutta ja muuta paashaa.
Nyt menenkin jo kiihtyneenä yötupakalle – joku tuolla kuului jo kutsuvan Georgea apuun ja samalla lannoittaa nurmikkoa, hassua.
------------------------------------
Purrrrrrrrrve, kissifrendit! Kyll se tiätteks nii on, ett noit orjii pitää lujast kovistella. Sitt alkaa tulla kunno safkaa. Niinku eilenkii, piti istuu nököttää jääkaapi edes ja joikast. Sitt toi möhkö tajus, ett jos vaiks safkaa ja sitä fisuliinisafkaa. Nii ni se otti koko fisuliini siält ja sulatti sen mulle >o< Siis koko pualikkaa, piän se oli, mutt sen verta iso, ett riitti viäl illaks ja mä olin iha ympyriäine ku soli nii hyvää ja goisinkii sitt ihan simona. Mami yritti herättää ja pönkii viäree päivätirsoill, eihä se saanu mua ylös, joutu nostaa toisee paikkaa. Mää sammusi siihe iha, pökr vaa. Soli se hyvä ruaka ja aamuhepulit, sen jälkee on ain nälkä ja tekee miäli goisiin. Ett näin tiätteks kävi. Toivottavast tänääki on muut safkaa ku tavismuanaa, ees vähä. Se puhu jostai saladost vaa ja eväksist. Sitt mä näin, ku se pilppo sitä valkost töhnää taas itellee tonne pussii... Hjuu, ei hyvält näytä. Mutt jos siihe saladoo vois ujuttaa vähä donarii vaiks, mä voisin ihan hyvin sitt syädä loput? Hei, mamiiiiiiiiiih, jooko?! Ai, taas se sano, ett katotaa. Hullu juttu, me mitää olla ennenkää katottu, ku syäty vaa kilpaa melkee, tsihih. Mami turpa salaattikaukalos ja mä nassu kissinkupiss. No, mä oon kummiskii ollu ihan kilti, vähä aamull toss riahaannui, ku toi ei millää heränny. Mä aloin sitt hyppii ja riapoo tosa soffall, joha se heräss. Se luuli, ett mä meinaan taas tuhoo jotai. Kyll mä sen arvasin, soli nimittäin hereill, mutt haluss viäl makoilla tuala peiton alla. Ei onnistu tääl, meinaan. Juu, otti se fotonkii. Täss mä oon jo saanu aamukalkoni ja kaakit, ett voi iha rauhas relaa ja meditoida, venaan vaan, ett toi tulee viakkuu!
Kliffaa söndaagii vaa kaikill- heh, huamenn saaki jo olla yksiksee >o<
------------------------------------
Vincent, miten minä pahaa pelkään huomisen suhteen...
Päivän slogan: Jos lopettaisin valittamisen, voisin samalla lopettaa koko bloginkin!
Päivän biisi: Come Away Melinda
Luettua: Danielle Steel – Siskokset, auts, niin karmeaa hömppää, että kirja meinasi jo lentää seinään. Ei sitten kuitenkaan. Dharmaa, upea siskosparvi, rhomantiikkaa, niin ylilyöntiä kaiken aikaa, että... ei tätä voi kuvata. Vain hömpän kavereille, muut voivat jättää sikseen. Steel kirjoittaa välillä ihan luettaviakin juttuja, mutta tämä on ihan pahimmasta päästä. Raivostuttavan epätodellista! Todella, argh. Roger Moore – Nimeni on Moore, Roger Moore. Ihan mukava, selkeä ja sujuva elämänkerta miehen työurasta, muutama hyvä anekdoottikin. Ei mitään suurta kirjallisuutta, mutta kohtuullisen pätevä omaelämänkerraksi, varsinkin itse kirjoitetuksi... Eli suosittelen kaverista pitäville, en luultavasti ottaisi omaan hyllyyni kuitenkaan.
VIELÄ SAAVAT KISSIKENKÄT LEVÄTÄ...
Jos on mielenterveyspotilaitten elämä Suomessakin ollut erikoista ns. suuren avohoitouudistuksen jälkeen, eli kaikki kynnelle kykenevät vaan avohoitoon. Niin on tämä sitten Enklannissakin saanut aikaan pienen hässäkän – ikävä vaan, että näin jälkikäteen! Suomessa pyrittiin mukamas hyvään (ja säästämään), mutta saatiin aikaan porukka, joka välillä tulee toimeen, välillä joutuu kuitenkin osastolle, koska unohtaa ottaa lääkkeensä ja sitten alkaa taas tuska ja vaiva. Osastojakso on lyhyt, lisää mömelöitä ja vähän erilaisia, asiakas passitetaan taas yksin kämpillensä. Tukena ehkä käynti kerran kuukaudessa (!) psykkalla. Voi hyväinen aika, sanoo tämä, joka on melko läheltä seurannut asioita muutamankin ihmisen osalta.
Mitä taas tulee tuohon uutiseen köyhyyden lisääntymisestä, ei se oikeastaan ollut uutinen. Se on jo näkynyt kaikessa, mm. leipäjonoissa, fattan käsittelyaikojen pidentymisenä jne. Eikä muuten ole kauaakaan siitä, kun olisin voinut itse laskea itseni köyhäksi tuon tulorajan mukaan! Keikkalaisena kiikuin hiinä-ja-hiinä tuossa nurkilla, välillä alempanakin. Että sekin on suhteellista. Ja mitä kenenkin pitää tuloillansa tehdä ja maksaa jne. Joka tapauksessa, tämä kannattaa kansalaispalkkaa kaikille. Osalle vastikkeetta, halukkaat voisivat tehdä jotakin ns. oikeaa työtä, jos tarvis ja halua on sekä saada siitä hyvästä vaikka ruokalapun päivän lounaalle tms. Siinä olisi edes jotakin ideaa. Ja sitten soisin myös KELAn päästävän ihmisiä helpommin eläkkeelle, ei työkyvyttömyyseläkkeen hakija ole huijari, jos todistuksia on vino pino eri lääkäreiltä! Esim. minä mieluusti näkisin tilallani nuoren ja pystyvän työntekijän, joka jaksaisi raataa Varastolla vielä kymmeniä vuosia. Minä kun lasken jaksamiseni päivä kerrallaan. Lisäksi pääomaverotusta on radikaalisti korotettava! Ohoh, näyttävät muutkin olevan samaa mieltä... Näin miettii Welhotar omassa pienessä päässään, jossa joskus jokin pieni raksutuskin kuuluu.
No, siinä ne tulivatkin, asialliset asiat. Asiattomiin en jaksa puuttua, kun HS:n digilehtikin alkaa muistuttaa iltapäivälehtien sivuja. Olenkin etsinyt erilaisia vaihtoehtoja tyytyttää uutistarpeita ja on niitä löytynytkin. Netti on hyviä(kin) ja asiallisia sivuja täynnä! Kunhan ei sitten sorru siihen, että huomaamattaan lukee jonkun lehden alla bloggaavan juttuja täytenä faktana ,D
Ai mitä minä kaahotan? No, en oikeastaan mitään. Tyydytin eilen nimittäin kaikki mahdolliset hinkuni, mitä on esiin tullut viime aikoina. Ensin söimme Belgarionin kanssa mozzarella-pizzaa pienellä lisämaustamisella, jälkkäriksi pala mähnäpullaa, viipale kirsikkatorttua ja päällä pallo jäätelöä ;D Siitä korjaantuivat kaikki ruokiin liittyvät hingut. Illemmalla otin parin tunnin mainiot tirsat ja näin oikein viihdyttävää unta, jossa W:n ja kavereiden kanssa istuimme vanhassa kotona suunnittelemassa juomien kanssa jotakin lauantain ohjelmaa ,D Uni ei ollut yhtään ahdistava, pikemminkin mukava. Sen jälkeen olikin kiva korkata illan lomperoita jokunen, ihan vaan sen takia, että sitä oli. Ja minusta tarvitsin rentoutusta päivän koettelemusten jälkeen! Jalat nimittäin olivat tosi-tosi kipeät tuon tunnin odottelun ja kävelyn jälkeen. Ovat vieläkin, tämä päivä on otettava siis aika rauhallisesti. Istuskelin parvekkeella, katselin ja kuuntelin Malmin hörhöjä ja huuhtelin aivoja. Ei tuo määrä kunnon unta tuonut. Tiedättehän, että joskus viina virkistää. Klo 1 jälkeen sain kunnon unen päästä kiinni ja kas, herättyä kello olikin jo aamu! *ihmettelee*
Eilinen alkoi mennä pieleen – taas – siitä, että Palmia ei suvainnut lähettää autoa klo 9.45. Kun lopulta sain 25 min. jonotuksen jälkeen jonkun puhelimeen, leidi lupasi tarkistaa asian ja soittaa minulle. Tavistaksi tuli klo 10.30 ja samaan aikaan leidi kuljetuspalvelusta soitti, sain sen käsityksen, että tilaus oli kirjattu, mutta ajaja – siis takso – ei ollut ottanut sitä omalta ajolistaltaan! Aika hävytöntä, tai siis olisihan hän voinut ilmoittaa siitä, ettei käy tms. Leidi väitti, että kyseessä lienee inhimillinen erehdys. Näitä inhimillisiä erehdyksiä on sattunut jo aika paljon parin kuukauden aikana, joista olen 3 vkoa ollut lomallakin jo. Joten selittelyksi menee. Ei kaikkea enää voida tunkea alkuhankaluuksien piikkiin eikä varsinkaan kuskien osaamattomuuteen. Eiväthän kuljettajat juurikaan ole vaihtuneet, samat kaverit tässä pyörivät koko ajan! Eli kerroin laittavani vastineen. Olin niin myöhässä, että paluuaikaa oli siiirrettävä, että ehdin taas koko repertuaarini käydä läpi.
Belgarion siellä sitten istui kirjastossa ja ihmetteli, olin kyllä jo soittanut, että myöhässä tullaan. Kirjasto tarjosi aika kivasti varauksia ja jokusen vanhan opuksen – ei riittävästi, mutta ensi viikolla voin käydä Pazilassa, jos tarpeen. Muutoin normiruuat, tsioskistakin jotakin apetta ja Liiteristä (siellä on muuten aika hyvä perusvihannesvalikoima, siis ovat ainakin tuoreita, tuoreempia kuin SS-kaupassa). Lisäksi siellä oli pizzatarjous, osta 3, maksa 2. Nauratti, mutta kun tarkistin, kahden pakastepizzan hinta oli yht. 1.99, sehän jo kannattaa. Ostimme siis neljän juuston pizzaa ja mozzarella-pizzaa jemmaan. Kun niitä pikkuisen avittaa omilla mausteilla, ne ovat oikeasti hyviä – tässä on hinta-laatusuhde kohdallansa, pohja on rapsakkaa eikä ole aivan yltiörasvaista kuitenkaan (no, juusto nyt on juustoa). Eikä näitä nyt joka päivä syödä! *puolustelee itseään* Mutta hyvää kuulkaas oli, kun lisäsin pizzamaustetta kunnolla, valkosipulia ja oliiveja pienittynä päälle.... njam ja lurpsis. Lisäksi ne ovat sopivan kokoisia, eivät liian isoja, eivät liian pieniä. Mukaan olisin tehnyt salaatin, mutta kun suunnitelmissa oli tuo jälkiruokien invaasio, ei Belgarionin tehnyt enää mieli. Joten näillä mennään! Itsellä eväänä tofua alkuviikosta, ihan vihannespataa sellaisenaan loppuviikosta. Muutoin saladoa ja aamuisin ruisleipää ja juustoa sekä tomangeja. Siinähän se meikäläisen ruokalista, aina muuttumaton, helppo varioida eikä ole vielä kyllästyttänyt ,D Ja yhtenä päivänä viikosta on ns. karkkipäivä eli parempaa ruokaa, jälkkäriä tai pullaa, jäätelöä tai muuta mukavaa. Käy se näinkin.
Belgarionillakin on taas menoa Lipastolle, neljä kurssia on alkamassa. Yhdestä ymmärsinkin jotakin, muista en. Ans kattoo taas, toivottavasti poika jaksaa ja viitsii – voi olla, että jossain vaiheessa joutuu ihan opiskelemaankin *hihittelee*. Tämä ei ole mitään tarkoituksellista, tietojenkäsittelyssä nyt vain aika paljon on tuota koneen kanssa ähräämistä, ohjelmointia ym. Katsotaan nyt luentopäiviä ja sitten, miten hänelle sopii ja sopiiko yleensäkin tulla avittamaan minua – lupasin soittaa loppuviikosta asiasta. Eilen ainakin oli avuntarvista! Saimme ne kaksi isoa triffidiä kasvamaan. Lisäksi hän puhdisti tuon keittiön ison valolampun, joka oikeasti on valkoinen kaiken mähnän alta. Minä en sinne yletä ja tiesin jo niiden prleen sälekaihtimien takia, mitä siellä on! Ja olihan siellä – nyt on komea lamppu siistittynä käytössä. Toisaalta, kai tällaiset asiat nyt pitää hoitaa kerran viidessä vuodessa, ehh? Lisäksi hän lähtiessään vei ison kassin lasipurkkeja kierrätykseen, toinen kassi vielä jäi. Ne ovat nimittäin helkkarin painavia eikä meillä ole tässä lähellä keräyspistettä. Millään minä en kehtaa heittää niitäkään roskiin, huuhtelen vain ja tungen kassiin, osan säilytän omia tarpeita varten. Aina toivoen, että joku ne joskus rahtaisi kierrätyspömpeliin...
Jahas, kaunis ja hiljainen aamu ainakin täällä! Piruuttaankin menen tupakalle just nyt. Voi, voi, siellä joku leidi itkee parvekkeella miehelleen ihmissuhteonkelmiaan, ei kuule kannata!
-----------------------------------
Purrrrrrrrrrrrmenta, kaiffat! Juuhei, oli mullakii eile kliffaa. Poika oli täälä ja Pojan kone ja Reppu, mmm. Ja mä sain oviileit ku noi söi sitä pistaa, vaiks se ei muute kissin ruakaa ookkaan. Mutt oviilit on, nih. Ja mä sain mulle ruakii ja kaakkei ja kalkonii ja semmost – juu, Poika toi. Ain se sanoo, ett mami osti, mutt Poika se on ku tua ja se on kivempi, nih kerta! Ett semmoset kissinpäivät oli eile, melkee ehtiny goisiikkaa. Ja sitt toi pönki illall viäl ylhääll ja joi sitä hihitysjuamaa, vaiks ei se kyll hihittäny yhtää. Pisti äkkii vaa konee kii ja sano, ett parempi nii. Ettei tee tyhmii. Laitto se puhelimittemensaki latauksee. Son nii vaikees paikas, se sano, ett ei iha äkkii tuu miälee alkaa soitella narun pääst jotai kummii puhelui. Aika viksuu, sano, mamilt meinaa *ei, ei saa läpsii*. No, mä sain äske jo kalkonii, nyt mä rupesin goisii. Ootan, jos päiväll sais jotai kivaa syätävää kans. On niinku viikonloppu, ett voisin kai mäki saada jotai. Vaiks jääfisuu, mami hei, heiiiii! Ai jaha, ett katotaa taas. Just joo, no katotaa sitt. Eikä se taaskaa ottanu fotoi, oikeestaa mä menin kaakuu, ku se kaivo kaamera esill, tsihih. Nii ett tämmöse soli jostai taas ettiny - niinko mä >o<
Kliffaa viikendii hei kaikill kavruil, orjill kaa!
------------------------------------
Voi Vincent, ihan orjillekin toivotukset, olet sinä sitten ajattelevainen...
Päivän slogan: Joskus on hyvä tyhjätä päänsä pienellä viinanjuonnin harjoittelulla...
Päivän biisi: Ei tippa tapa
Luettua: Outi Pakkanen – Kissa kuussa, tarttui palautetuista käsiini. En nimittäin muistanut koko kirjaa sen kummemmin, ilmeisesti olen lukenut sen pikalainana. Edes murhaajaa en alkusivuilta tunnistanut. Ihan normaalia Pakkasta, kepoista ja suht uskottavaakin dekkaria. Ei paha, sellaista välipalaluettavaaa kuitenkin. Erica Bauermeister – Elämän lempeät maut, tässä erikoinen kokkikurssi tekee ruokaa rakkaudella ja antaumuksella, ei niinkään reseptien mukaan. Mukana kulkevat jokaisen omat motivaatiot osallistua, menneisyyden kaiut sekä elämä sinänsä. Ei paha ollenkas, hiukan häiritsee lievä hömppämäinen osuus, joka punkeaa läpi joissain kohdin eikä sovi itse asiaan. Tällaisenaan melkoisen viihdyttävä esitys ruuanlaiton ja ruuan tärkeydestä ja siihen suhtautumisesta. Suosittelen kaikille ruuasta pitäville, lainatkaa tämä ennen ostamista – tarkistakaa siis kantanne tuohon ihmissuhdepuoleen. Itse en tätä välttämättä ehkä hyllyyn asti ostaisi.
ANTAKAA VAPAATA MUN KISSIKENKILLE!
Ei voi sanoa muuta kuin että osaa se köyhäkin nauttia olostaan, edes hetken! Tottapuhuen, olen nähnyt vastaavanlaista käyttäytymistä Tsadissakin, en kerro missä ja milloin. Ei, en ollut itse osallisena tapahtumissa. Ei tämä tavatonta ole – ehkä sen verran epätavallista, että hän jäi ne vaatteet päällään sinne koppiin ;D Toivottavasti leidi nautti joka ikisestä hetkestä, kaikkea hyvää vaan sinne. Ei, minä en ole ivallinen enkä myöskään naureskele. Olen verisen tosissani, nimittäin. Joskus tosiköyhän pitää pistää vähän ranttaliksi ja näin se esim. käy. Olisiko Härra Isorikas sitten parempi ihminen, kun rahallansa menee vaikkapa ulkolaisen vuokradaamin petiin, sen jälkeen syömään ankanmaksapalleroita sekä shamppakaljaa nimekkääseen ravinteliin ja lopulta taksilla, jossain vaikkapa nyt Kuusisaaressa, sijaitsevaan kultiveerattuun omakotitaloonsa armoisan frouvansa ja lastensa luokse? Tuskin! En usko, että hän nauttisi yhtä paljon...
Alkoi taas ketuttaa taas, mm. joidenkin asuntoasiat. Luin nimittäin erään opuksen. Siitä tuli mieleen yhtä jos toistakin. Esim. se, että nykyisin ao. alueella asuvat tuttuni halusivat nimenomaan sieltä asunnon, koska se on IN ja nyt siihen voi rakentaa ihan mitä haluaa.... ihan kolme kerrosta kaikkine hupeineen, luvan perästä. Kahdelle ihmiselle. Voihan vee, sanon minä. Siellä minä asuin vuonna kivi & keppi tuvan ja kamarin kopperossa, vesi oli ulkona, sen kun kantoi vaan, samoin puut jne. Vessat olivat ulkorakennuksessa, joka asunnossa sentään omansa. Ja tämä oli sentään 60 – 70 –luvulla aivan normaalia. Ihan kliffaa hei, sisällä välillä hiukset jäätyivät seinään kiinni eikä tilaa ollut missään eikä kellään – sellaista mitä omakseen sanoisi. Argggggggggh! No, on se sitten niin veetun hienoa. Ai, että minäkö kade, totta prleessä!
Ja tänään taas kirjasto-kaupparoudaus, Belgarionillekin vielä sopii. Voihan vee, en minä saa edes kauppalistaa aikaiseksi. Saati sitten jotakin parempaa muonaa esille täksi päiväksi. Olen saamatoinen ihminen. Enkä ole tyytyväinen itseeni, keliin, sosiaalisuuteeni, tekemisiini, työhöni enkä muuten mihinkään muuhunkaan, joka täten tietoksi saatettakoon. Ottakaa vaan Prozacia ja hymyilkää, prle. Minä en, kärsin, kärsin ja perustan kärsäkaupan – siitäs sitten saatte. Yhtään kärsäalennusta ei tipu, ei kelleen, nih kerta.
Ketuttaa työ. Ketuttaa se lekuri. Ketuttaa yleensä puoli maailmaa. Sekin, että HelMetin varauksissa on vain 6 – 7 opusta, helkkari nuita ihmisiä, kun jömmaavat opuksiaan monta viikkoa! Lisäksi epäilen, että kohta alkaa taas se aika, että tarjolla on sellaisia vihanneksia eli juurespuolta, mitä meikä enempi työpäivinä ainakin välttelee erinäisistä syistä *pröööööööööt*. Eli eväksien suunnittelunkin kanssa pitää taas olla tarkempana... voi tsioski, pelasta minut! Tai edes Liiteri... Minä siis kärsin tästäkin, taas. Selityksenä mainittakoon, että eräät tietyt kipulääkkeet sekoitettuna tiettyihin ilmaa tuottaviin juureksiin ja vihanneksiin aiheuttavat mielenkiintoisia ilmiöitä sisuskaluissa ruokailun jälkeen, vielä pitkään ruokailun jälkeen.
Ketutusta, kärsimystä ja kipua – siinä teille taas tarjontaa. Eilen sain sentään 1.5 h päikkärit, joiden aikana minulle roudattiin mm. laatikkotolkulla erilaisia juomia joitakin juhlia varten. Olin melkoisen yllättynyt! Oi, missä tuo kuljetus sitten viipyykään? Tosin en ole koskaan nähnyt enneunia, mutta jos edes tämän kerran. Eipä mitään ole tuotu. Sen sijaaan yöllä herätettiin ihan jalkeille asti kunnolla kaksi kertaa ja klo 2 pintaan tarjottiin niin kovaa käsikipua, että heräsin taas uikutukseeni ja hillittyyn kivunhuutooni. Oli pakko nousta lopullisesti, kaffetta ja mömelöitä siis kehiin. Olisin voinut nukkua vielä edes vähän. No, ei auta, ei mikään. Lisäksi minulla on se käsitys, että tuo omisarvis ei oikein ole tajunnut tätä käsihommaa. Täytyisi oikeastaan kirjata kaikki ylös, minä olisin parempi tuomaan asiat esille kirjallisesti kuin mutisemaan jotain sekavaa vastaanotilla. Toisaalta, kun tein sen kerran, eräs hemmo ei katsahtanutkaan kaksisivuiseen selvitykseeni vaan hautasi sen sairaskertomuksen alimmaiseen helvettiin. Helposti kun kaikki kivut laitetaan fibron piikkiin. Ihan kuin aikuinen ihminen ei tietäisi fibrokipujen ja täysin muiden kipujen välistä eroa – sen kyllä nimittäin tuntee ja tietää, jos on jonkunkin vuoden jo harjoitellut. Minä olen.
Ähhh, minä menen nyt ihan julkisesti parvekkeelle tupakalle – repikää siitä hupinne, prle.
------------------------------------
Purrrrrrviska, kaiffat! Nonnih, alkoha se palvelu sitt lopult pelaa, ku mä eile huamautteli koko päivä. Illall se avas tiätteks koko puukin donarii, en saanu kaikkee. Loput on jömmas. Mutt sain pualet ainaskii ja oli heekkuu, sitä oli yälläkii ja viäl aamulkii vähä. Ihan kaikki söin ja nualin viäl kupinkii. Nyt on tiätteks aika hyvä! Mä meinaan just koht alkaa goisii. Toi mami taas ravas ylhääl ja pelästytti mut hereill, ku se kilju tosa aamull. Sitä taas sattu, joo. Ei siihe auta kissihoito eikä mikää, mä tiän. Mä oon kokeillu. Joskus se vähä jeesaa, ett se saa pitää handuusa mun seläs, mutt ku ei sitä kukaa jaksa pitää pitkää – siis niinku sitä handuu, tajuutteks te. Ett nyt saa vaa sitt sattuu. Siin on pikkuse onkelmaa munki kannalt, ku sen taravat sitt alkaa tippuilee käsist ja semmost. Koskaa tipu mitää kivaa, mutt meinaa semmost, ku voi olla vaarallist. Kerranki tiputti yhte muki tualt ylhäält pirstaks alas, mä jäin melkee alle hei! Semmone on iha henkevaarallist piänell kissill >o< Mmmm, tänää Poika tulee taas käymää, mitäkähä heekkuu toi tekee? Mä saan ainaki kissitaravoit ja varpist Pojall on se minikone mukan, se on muute tosi kliffa. Paljo kliffempi ku tää mamin. Mamin rintteri on kyll viäl parempi, mä oon sen pääkäyttäjä! Mutt aatelkaas, ei jaksunu ottaa fotoi taaskaa... ihme möhkö ja laiska toi on, en muut viitti sanoo taaskaa. Tommose löys täält...
Kliffaa perstait ja viikendi alkuu kaikill!
--------------------------------------
Päivän slogan: Ne joilla jo on, niille annetaan aina vaan lisää!
Päivän biisi: Kipua ja tuskaa
Luettua: Kate Jacobs – Lankakaupan tyttö, jatkoa Pienelle lankakaupalle. Hömppää, mutta ei pahinta mahdollista. Jos oikein haluaa kovasti, tässä voi nähdä myös pikkuisen feminististä otetta, selviytymistä naisena miesten maailmassa ja silleensä. On se kylllä vähän vaikeaa, eli lukekaa vain tällaisenaan, sopivaa esim. muutenkin houruiseen kuumemaailmaan, jos olisi kipeänä. Neulelokittaja varmasti rrrakastaisi tätä, minä en, valitettavasti. Tämän lisäksi omasta hyllystä jokunen opus päivän aikana ja yölukemiseksi vähän muuta.
VOI PASKAT, KISSIKENKÄT LIIKKEELLE!
Ainut hyvä puoli siinä, että on hereillä sika-aikaisin aamuisin on se, että silloin voi tehdä kaiken heti aamusta. Eli siivota sänkyn, vaihtaa petivaatteet, pyyhkiä niitä prleen pölyjä ja muuta kivaa =E Juu, ei siis kuulu lempipuuhiin, mutta kun on itsellensä luvannut niin on pakko. Vielä pitäisi tänään vähän imuurerata ja hoitaa pari muuta pikkujuttua. Lisäksi huomasin kasvattaneeni pari uutta triffidiä istutuskuntoon, prle soikoon! Täytyy lisätä kauppalistalle multaa. Onneksi on Belgarion *huoh*. Ai niin, se kauppalistakin pitää taas laatia ajatellen koko perhanan työviikkoa ja eväksiä, arrrrrrrrrgggggggggh!
Muuten tuli taas tehtyä tofu-italiaanovihannes-tyyppistä ratkaisua, oli namskista, sellaista kirpsakampaa versiota tällä kertaa. Vihanneksina pääosin kesäkurmitsaa, porganaa, paprikaa, sipulia, purjoa, valkosipulia, lisäksi pieni keko herkkareita ja puoli kourallista oviileja ja tomangia kasa. Ja aikas paljon sitruunaa, yrttejä ja normimausteita (siis kili, kurri jne). Vihannekset erikseen kattilassa rapsakaksi, kun sitä wokkia edelleenkään ei ole. Siihen sekaan kärtsätyt marineeratut tofuukutiot. Kylkeen vähän keitettyä tattaria, joka sopi erinomaisesti sekoitukseen. Loppu appeesta jäi täksi päiväksi. Eipä tarvitse edes laittaa ruokaa – mitä hittoa minä sitten oikein teen? =O Makoilen lisää... ei hyvä, ei jaksa, ei pysty kykenemään edes.
Kustantaja muisti yhdellä hömpähtävällä opuksella, josta myöhemmin lisää. Ei niin paha, kuin kuvittelisi. Neulelokittajan pöksyt taatusti kastuisivat, meikäläisen ei (ehkä siitä syystä, että en käytä kotona pöksyjä ;D). Että sellaista. Tänään täytyy jo turvautua muihin kirjamuotoihin ja vääntää pari arvostelua puihinsa, kai se siitä. Jos oikein yrittää. Ketuttaa koko ajatus töihin menosta. Onneksi on omisarvikselle aika heti maanantaina, lääkkeiden uusinta ja yritän samalla todistaa sille hyypälle, että minua särkeesattuujomottaa koko ajan. Käsi varsinkin on ollut tosi pahana – heti kun nimittäin teen jotakin. Jos kävelen, ovat taas jalat pashana. Että sellainen yhtälö. Voi kun saisi edes nukuttua enemmän kuin 4 – 5 h kaikkinensa (hei, tässä ovat mukana JO päikkäritkin nykyään!). En minä muuta oikein toivoisi. Kivutonta kävelyä tietysti, sehän on selvä! Mutta muutoin... ei minulla ole enää edes toiveita eikä odotuksiakaan pahemmin mistään. Turhuus jne.
Tähän onkin pakko lisätä väliin pari unta, jotka ovat toistuneet tässä jonkun kerran – mietin, onko minulla jokin vaarallinen puutos? Olen nimittäin nähnyt parikin kertaa unta sellaisesta jättimäisestä krapulapizzasta, tehän tiedätte, jossa on mukana kaikkea suolaista ja rasvaista: metsua, chiliä, homejuustoa, etikkapaprikaa, anjovista, paaaljon juustoa, valkosipulia, yrttejä ja muuta. Örps =( Tähän on liittynyt myös hillittömät jäätelöorgiat suoraan purtilosta! Siis hei – tänä vuonna olemme kai kerran syöneet kolmen juuston pizzaa, jäätelöä on mennyt kesän aikana 3 l (yhdessä Belgarionin kanssa). Nyt vaan kysyn, mikähän puutostauti minua vaivaa?
Eipä tässä ihmeemmin nyt mikään innosta, oikeasti ja vaihteeksi. En edes jaksanut korkata eilen, kun väsytti vaan – ei nukuttanut. Näinhän se on aina. Että ketuttaa vaihteeksi taas, nouseminen puolen yön jälkeen ja silleensä. Säryt ovat jostakin syystä melkoisia – no, on tullut ”raadettua” eli tehtyä kotitöitä aika paljon. Sen siitä saa! Ei siis kannata siivoilla, pestä pyykkiä tms. Ei paljoa naurata. Katkonaiset unet eivät ole mukavia, lisäksi ne näytetyt kotivideotkaan eivät ole ikinä siitä parhaasta päästä. Pthyh. Ja kissakin vaan nukkuu päivät sekä märisee yöt! Kohta tulee muhvi- ja karvahattukelit, prle.
Eli kun työhön meno lähenee, myös ketutuskäyräni nousee huomattavasti. Minulla olisi vielä vaikka mitä tekemistä, voisin olla kotona hyvinkin esim. ensi alkuun loppuvuoden? Ei tekisi heikkoakaan, nimittäin. Joku tuttu lääkäri kirjoittaisi piiiiitkän sairiksen, any?
------------------------------------------
Purrrrrrrrrrve, kaiffat! Siis on tää kans, ollaa jo taatust yli pualviiko eikä fisuliinin fisuliinii oo näkyny! Tää on iha epist kaikill, siis kisseill ainaskii. Itte vaa möhkö mättää vihanneksii ja jotai epämääräst sössöhässäkkää nii, ett ruaka valuu pitki leukoi, nih. Mä saan vaa tavismuanaa, kalkonii ja hampulikaakkii. Siis eikä oo tasa-arvost, ei yhtää. Onneks se lähtee sinne röihi kohta taas. Mä saan olla päivisi rauhas – ja öisinkii. Nytki se herää jokasee risahduksee, ku mä häärin tuala viitakos ja pöydill ja sillee. Eikä missää sais muka olla, siis ainakaa rauhas. Kaikk kliffa on kiälletty. No, eile se vaihto ton sänkyn vaatteet, siäl on nyt kyll viäl mukavempi goisii, ainaski siäl päiväpeito alla. Hjuu, paitti ett eilenki se hiffast mut taas, vaiks mä olin ihan plittanan siälä. Sitt se viäl kehtas sanoo, ett mun pitäis tulla pois. Ettei niinku tee mitää asioi sinne. Hei, jos nyt joskus on vähä erehtyny... Aina ollaa syyttelemäs toist kaikest. Oon mun miälest ollu hei siis kolme viikkoo melkee ainaskii kilti. Oikestaa superkilti, iha vähä vaa joskus hepuloinu ja tehny semmost iha piänt jäynää. Melkee niinku ei olleskaa. Ai jaha, se lupas avaa joko donaripuuki tai sulattaa mulle jotai tänää. Muistaiskoha se lupauksesa edes täll kertaa? Ois kyll paree, meinate. Hei, se otti eile yälä must nukkumisfoto, mä goisin täpöll, ku se itte lähti yälä liikenteesee, tsiigatkaa hei nytte!
Kliffaa fisudaagii (tää on huamatus samall möhkölle!) kaikill!
--------------------------------------
Päivän slogan: Olen yksin, mutta en välttämättä aina yksinäinen – konehan on auki koko päivän!
Päivän biisi: I’m So Lonely
Luettua: Hannu Lauerma – Pahuuden anatomia; Pahuus, hulluus, poikkeavuus. Suositan kaikille. Härrälla on erinomainen ulosanti ja mielenkiintoinen, kohtuullisen maanläheinen lähestymistapa asioihin. Annesin aikaisempana ylilääkärinä (muistaakseni...) hän on nähnyt tapauksen jos toisenkin. Lisäksi tässä on paljon ns. pahuuden historiaa, kannattaa todella lukea. Lisäksi käsitellään mm. kotomaisia laajennettuja itsemurhia (Kauhajoki, Myyrmanni, Jokela...) sekä niiden taustoja. Olen tavannut kirjoittajan jokusen kerran työasioissa, ei aivan tavallinen päälääkäri hänkään ;D Joten – lainatkaa tai hankkikaa opus, jos asia kiinnostaa pätkänkään vertaa. Lukemisen arvoista tekstiä kaikille. Ja sitten aivan toista laitaa Nora Roberts – Enkelten putous, melkomoista perushömppää tiiliskivellisen verran. Jännitystä, dharmatiikkaa ja rhomantiikkaa. Hiukka jo tökkiikin välillä, kun juoni on jo selvä ja vielä vaan jahkutetaan. Mutta ei kuitenkaan pahimmasta päästä eli karrrrrrmeassa lukupulassa tästäkin selviää kohtuullisen kivuttomasti. Kesken on siis vielä eilen saatu opus... hömppää sekin.
KISSIKENKÄT VIELÄ VAAN RAUHASSA!
Jaa, kyllä se 100 000 on nyt laskurinkin mukaan täynnä – kiitosta vaan kaikille, jotka ovat väninäni kanssani jakaneet, kommentoineet, kannustaneet (ja muuta mukavaa...). Nyt on vaan niin, että kukaan ei ole vielä ilmoittautunut täysien tuhansien rikkojaksi. Ei, hän ei saa turpiinsa vaan lupasin sen kirjalahjan. Että jos sen haluaa, saapi todellakin lähettää sitä viestiä tuohon polgara.welhotar@gmail.com –osoitteeseen, pliiz. Jos ei halua esiintyä itsenään, voipi vuokrata vaikka postilokeron ja käyttää nimimerkkiä ,D No, eipä tästä sitten sen enempää. Ai niin, tuohon päivään asti, kun tämä laskuri asetettiin, vanhassa oli jotakin yli 20 000 käyntiä (olikohan 23 000 vai 26 000), joten ei tämä iso asia ole. Hassua vain laskeskella ja katsastaa vakoiluvälineestä, että todellakin, noin 100 ihmistä ja yleensä ylikin täällä on jaksanut ja jaksaa käydä *ihmettelee*!
Heräsin tänään tuossa puolen yön jälkeen stnalliseen käsi- ja lonkkasärkyyn. Ei kun ylös, kaffetta ja mömelöt nassuun. Se yhdistelmä auttaa tunnin-parin päästä. Sen ajan ilahdutankin teitä. Tämä on siis varoitus, ei mikään ilmoitus ,D
Kertoisinko olleeni muka-reipas eli tehneeni eilen pakon edestä kaikenlaista välttämätöntä, jonka luettelinkin jo eilen kommenttilootassa eli en viitsi enää kopioida ja kehua itseäni liikaa. Toki lukemisen, kamalan makoilun ja nettailun välissä. Kyllä, tein siis kaikkea, mikä on ollut vuoden tekemättä tai ainakin lähes. Joka on pakko jossain välissä tehdä kuitenkin, miksei sitten nyt... Lisäksi korjasin ensimmäisen chilisadon ,D Sain aikaiseksi neljä pitkää narullista, jotka nyt riippuvat nippuina keittiökaapin ovesta kuivumassa, josta ne kuivuttuaan joutuvat pieniin lasipurkkeihin. Saattaapi riittää maistiaisia muillekin. Kaikki tämä toiminta muuten onnistuu vain ja ainoastaan sinä aikana, kun lääkkeet vaikuttavat edes hiukan. Muuten ei. Sitten kirjoitellaan tällaista omituista väninää ja maanausta.
Lisäksi sain aivan ihanan postilähetyksen – toipa virneen Welhottarelle: Kinky Friedmanin When the Cat’s Away sekä upea kissikirjanmerkki, epyktiläinen sellainen, kaukaa vieläpä. No, ei siis ihan niin kaukaa, mutta minulle kaukaa. Taputtelin käsiäni hillitysti ja päätin nauttia Kinkystä iltalukemisena sänkyssä, atmosfäärin takia, tietysti, eihh, ei siis ”sillä tavalla” kinkystä! Vaikka – no joo – tuota, ei ole tullut kokeiltua sitäkään. Itse asiassa, ei kumpaakaan. Vielä! Eli kiitosta vaan, jollei viesti jo ole tullut perille...
Siivotessani sohvan alustaa löytyi taas kissille upouusia leluja. Leluja, jotka jossain vaiheessa ovat sinne joutuneet ja joita kukaan ei ole jaksanut hakea. Soffa on aika painava ja sitä joutuu työntämään hartiavoimin, jos yksin yrittää. Harvemmin siis edes yritän. Nyt on Vinskikin ollut lievästi tyytyväinen. Tosin sain huomautuksia mm. puhtaan maton laittamisesta – ei enää haisu kissalle eikä ykälle, selvää kettuilua minun puoleltani ja epämukavuutta hänelle! Lisäksi lelut olivat pölyisiä ja huuhtelin ne. Sitä ei olisi saanut tietenkään tehdä... ja vähän muutakin semmoista. Vinski vetäytyikin soffan irtopeitteen alle sitten meditoimaan muutamaksi tunniksi. Että saa raukka olla rauhassa edes jossakin.
Tänään vuorossa sängyn loppusiivous eli imureeraus ja puhtaat petivaatteet sekä päiväpeite. Sekä lisää pyykkiä tietty. Sitten alkaakin melkein kaikki olla tehty. Vielä jonkunmoinen perussiivous tuossa torstaina ja pölyjen pyyhintä, jo vain sitten kelpaa lähteä – argh – Varastolle röihin.
Ja Welhottaren Niksi-Narinkka toimii taas: Jos sinulla on parittomia ja/tai reikäisiä tennis- tms. nilkkasukkia, älä ihmeessä heitä pois pesun jälkeen! Säilytä, kostuta vedessä, jossa on vähän astianpesuainetta ja käytä sukkaa pölyjen pyyhkimiseen. Pehmoinen, halpa ja helppo pöly- tms. siivousrätti – käsikin mahtuu mukavasti sisään eikä nukkaa pahemmin. (Saako tästä rahaa – täh?). Että suosittelen. Homman jälkeen sukan voikin heittää suoraan roskikseen... Enkö olekin ovela? Tai en itse asiassa ovela, en vain kehtaa tuhluuttaa kamalasti ostettuja rättejä, nehän on kalliilla rahalla maksettuja, niin että...
Muuta – no tuota, tänään on tofupäivä! Laitoin eilen tofun marinoitumaan, tällä kertaa taas himppasen erilaisiin liemiin ja mausteisiin. Kääntelen ja vääntelen pussia ja avot, kohta saadaan persus...äh.. perusvihanneksia ja tofua! Njam, jotenkin siihen ei niin kovin helposti kyllästy, kun tekotapoja vaihtelee. Tulee apetta pariksi päiväksi, voisi vaikka juoda tänään... josko jossakin vaiheessa narauttaisi. Voisi helpottaa angstia ainakin hetkeksi. Minä en edes kuvittele juovani huvikseni, se on kuulkaas rankkaa työtä, juominen tarkoitan. Siitä selviäminen vielä rankempaa. Jos on ehtinyt vielä tössiä puhelimen tai koneensa kanssa, sitäkin inhompaa... Tästä rapoa ehkä myöhemmin.
Ulkona on harvinaisen lämmin yö – pimeää, mutta kaunista ja lämmintä. Welhottaren yö tämä tämmöinen.
------------------------------------
Purrrrrrrviska, kaiffat! Ei, ei se vaa usko toi möhkö. Ei tullunna fisuliinia, ei donarii, ei mitää. Kalkonii sain, enkä syä. Nyt heti ainaskaa. Ei siis mitää muuta. Mä en ala. Jos toi alkaa dokaa jotai, sillo mä ainaski vaatin mulle kans jotai heekkuu. Muute toi on taas kämähtäny kahjoks! Hei, eilenkii vaa murinakonett ja sitt iha ihmeellisii paikkoi se nuahos ku parempikii ihmine. Ei oo kaikki silläkää himas, meinaa. Juu, ja täks päiväks sitä valkost höttöö taas. Iha niinku mä sitä söisin, enkä syä. Uskois nyt jo! Oon sitt vetäny tavismuanaa ja kunnoll raksui. Onneks meill on hyvät raksut, semmosii sekoraksui meinate. Voi valkat vähä, mitä syä ekaks... ja mähä tiätty valkkaan >o< Emmä miteskää kronkeli oo, mutt pitää olla siis niinku, tota... laatutiatone, eiks? Ähh, mä yriti syädä noit kuivunei kukkei äske partsill – eiks toi hiffannu senki. Joo, kai se huamas, ku mä varpistin ja koko amppeli heilu ja kolisi *kollivirn*. Mutt ku ne ois maistunu niiiii hyveill, ois voinu oksukii tulla. Meinate meill o iha liia puhas ja karvato matto, ei käy. Ei näytä kissihuushollill sitt yhtää. Sill pitää tekee jotai. Täss o muute foto must ja Anskust, ku me goisitaa viärekkäi. Mami onnistunu ottaa kerranki foton!
Kliffaa keskimäist viiko päivää kaikill, ainaskii mun frendeill!
-------------------------------------
Vincent, kronkeli karvatakamus.
Päivän slogan: There’s something out there – ja vähä tääl....
Päivän biisi: Fools
Luettua: Eilinen meni sitten kokonaan Harjunpään parissa. Aika vinkeä lukea vain niitä peräkkäin ja vielä järjestyksessä. Suosittelen muillekin, jos lukemista uupuu. Kohta täälläkin uupuu ja pitää katsastella omia hyllyjä. Eli tarjolla oli Matti Yrjänä Joensuu ja Harjunpää ja ahdistelija, Harjunpää ja heimolaiset, Harjunpää ja kiusantekijät sekä Harjunpää ja rakkauden lait. Linkeistä lisää. Totean vaan saman kuin ennenkin, että Joensuu hallitsee syrjäytyneitten ja sairaidenkin ihmisten kuvaamisen, psykologiset taustat ja poliisien omat ongelmat. Harmi, että kaverilta ei ole tullut lisää materiaalia, vai liekö sitten itse leipääntynyt päähenkilöön ja aiheisiin... Jos et ole lukenut, kokeile!
KISSIKENKÄT HIPOHILJAA ETEISESSÄ!
Epäilen, että tällä viikolla rikkoutuu laskurissa 100 000 kävijän raja. Pitäisiköhän sitä ihan luvata arvoisalle lukijalle jotakin? Sovitaanko niin, että se, joka rajan rikkoo ilmoittaa oikean nimensä ja osoitteensa meiliini – lupaan palkkioksi kirjan (joko postitse, saa tulla myös käymään ja noutamaan sekä samalla tarjoan kaffet, tai hakea Varastolta sovitusti) oman valinnan mukaan. Siis uuden, kertaalleen luetun opuksen valikoimistani! Ei kehno tarjous, minusta. Jos vaan itse kehtaa ,D
Jahas, alkoakin olisi! Milloinkahan alkaisi juoda? Se minulle nyt kertokaa... Minähän olen aina suosinut viinan juontia, tässä vielä yksi asiaa tukeva tutkimus – hienoa, eikö? Kunnon känni on aina välillä tarpeen pään tyhjäämiseksi!
Niin, oikeastaan piti kertomani myös eräs syy, miksi olen lomalla tähän aikaan. Nämä elokuun viimeiset viikot ja syyskuun alku olivat aina minulle ja W:lle sellainen pariviikkoinen juhla – ikäänkuin. Molempien synttärit sattuivat tälle ajalle, samoin edellisen kissan (Ulf Anderssonin) taloon tuleminen ja monta monituista muuta asiaa – ei vähäisempänä parit muutkin syntymäpäivät... Tapana oli silloin siis kirjaimellisesti ottaa häppää ja syödä vähän paremmin. Viettää mukavia päiviä ja suunnitella jo seuraavaa koetusta. Sillä sellaisiahan ne olivat, aina vähän omituisia ja hulluja. Kuten mekin yhdessä. Nyt olen siis viettänyt aikaa täällä tehden asioita, joita ei muulloin ehdi. Pesten W:n kuolleen pikkuveljen vaatteita... ei olisi silloin voinut edes kuvitella mitään tällaista. Ja minä asumassa yksin toisen kissan kanssa – sekin vielä. Elämä on outoa ja kummallista! Suoraan sanoen ei ole ollut kauhean mukavaa, hammaslääkäreineen (saakelin torpso, tössi sen paikankin, asiaa on hänellekin vielä) kaikkineen. Pari päivää menee vielä näissä pyykkihommissa, omissakin nääs. Lisäksi sain eilen pestyä parvekkeen oven sälekaihtimet. Edellinen asukas on ollut erittäin epäkäytännöllinen, sälekaihtimet ovessa kun oikeasti tulevat saastaisiksi äärettömän nopeasti (rasvaa, pölyä, tupakansavua parvekkeen puolelta oven ollessa sinne auki). Arvatkaas oliko kivat käydä jokainen säle läpi ja paashaa kyllä irtosi, jäks. Nyt ne ovat suht puhtaat, täytyy vielä kertaalleen vetää ne ylös-alas rätillä roiskeiden poistamiseksi. Että näin Welhotar tyytyttää kotinhoitotarpeitaan, kele!
Ja Matkapalvelukeskus vastailee (lopultakin!) nootteihini: Tässä tämä, jossa peruutin matkat ja kuski hyppi silmille, koska peruutusta ei hänelle tullut.
Vastaus palautteeseen.
Annoitte palautetta 17.8.2009 tilatusta kuljetuspalvelumatkasta jonka olitte peruuttanut mutta matkaanne ei peruttu, vaan tuohtunut kuljettaja soitti peräänne ja tiedusteli missä viivytte.
Palmiasta saamamme selvityksen mukaan kyseisen välittäjän kanssa käydään
tilanne läpi ja häntä ohjeistetaan työtehtävissä.
Pahoittelemme virhettä.
Ja sitten se häslinki, jossa meitä oli kaksi työmatkalaista yhdistettynä (arvasinhan minä, ettei se väsynyt ja lytätty leidi uskaltanut valittaa! Ai niin – tosiasiassa MINÄ olin myöhässä 25 minuuttia ei siis 5 minuuttia, avustaja odotti!!!)
Vastaus palautteeseen.
Annoitte palautetta 14.8.2009 tehdystä työmatkasta joka oli sääntöjen vastaisesti yhdistelty kuljetus.
Palmian matkapalvelusta saamamme selvityksen mukaan kuljetusta ei merkitty yhdistellyksi matkaksi. Palmian näkemyksen mukaan kuljettajan olisi ehdottomasti pitänyt soittaa välityskeskukseen jotta häneltä olisi poistettu toinen tilaus. Palmian mukaan kuljettajat eivät saa itse yhdistellä kyytejä,
vaikka hänen tarkoituksensa on ollut hyvä.
Kuljettajan selvitys tapahtumaan: Palmiasta soitettiin autooni, pyydettiin vaihtamaan reittiä, koska tarvittiin Käpyläntie 1:een inva-auto. Suostuin toki, mutta sanoin välittäjälle, että minulla on juuri tulossa Panuntie 11:sta keikka Kanneltie 8 d:hen. Keikka tuli, vein asiakkaan rt-asemalle, koska hänellä oli kiire junaan, minkä jälkeen ajattelin vieväni Panuntien asiakkaan Kanneltielle.Sain kuitenkin uuden keikan Ratapihantie 9:stä. Tämä asiakas rupesi huutamaan minulle, että minä olen tehnyt väärin yhdistäessäni työmatkoja. Ehkä siinä tein väärin, mutta ajattelin, että TÄRKEINTÄ on saada asiakkaat vietyä kohdeosoitteisiinsa. Työmatkalainen asiakas oli perillä VIISI minuuttia myöhässä annetusta ajasta, mikä ei mielestäni ole kovin paljon. Kanneltien asiakas oli n. tunnin päästä kotona, eikä hän valittanut ainakaan minulle. Voisitte Palmiassa HIEMAN paremmin katsoa kun lähetätte keikkoja autoihin, ettei autolla ole muita keikkoja samaan aikaan. Aina ei ole aikaa autossa katsoa, mikä keikka tulee, jos on juuri avustamassa asiakasta pois autosta. Minä en ainakaan suostu ottamaan syitä niskoilleni edellä mainituista kyydeistä. Kaikki asiakkaani pääsivät kuitenkin kohtuuajassa perille.Pyydän siis tarkkuutta keikkojen välityksiin, jotta vastaavalta vältyttäisiin jatkossa.
Valitettavasti vuorovaikutus ei aina suju ongelmitta välityskeskuksen ja kuljettajan välillä, vaan väärinkäsityksiä voi syntyä.
Just joo – siis ihan täyttä potaskaa! Tämä ei lämmitä ketään, vähiten minua. Eilen Palmia taas kuljetteli minua läpi puolen Malmin, kun kuski oli hermostunut (keikkaa pukkaa liikaa =O) eikä tiennyt, millä puolella rataa ajella ja ajelikin kuin PPS (pullopärsheshika). Että tällaista vekkulia, minen jaksa enää. Oikeasti! Kipeänä odottaa ja ihmetellä, autossa istua ja ihmetellä outoja maisemia. Kellekään mikään myöhästyminen ei merkitse mitään – eihän palvelun käyttäjillä VOI olla sovittuja tapaamisia, treffejä tms. sovittua kellonaikaa millekään. Ei todellakaan. Voi kun olisin eläkkeellä tai voi kun olisi auto ja mies kuskina! Edes.
Taidan mennä hermotupakalle, kele! Mutta halusin tuoda nämä niille tiedoksi, jotka aina ihmettelevät valituksiani ja näitä vastauksia (joilla siis ei tod. ole yhtään mitään merkitystä)!
----------------------------------------------
Purrrrrrrrrrmenta, kissinkat! Hjuu ja hjoo, toi kävi sitt eile yksi kaupoill. Eikä hei siis tuanu mitää, ei yhtää mitää. Jotai ihme harjoi ja tököttei – siis ei hei ruakaa melkee olleskaa, ihan vähä itellee jotai. Mulle ei niinku mitää. Sopis ny vähä ajatella, mitä duunaa. Mutt mitä tekee mein möhkö? Kantaa kassillise kirjoi himaa ja ruttuuttaa murinakonett. Siis iha sikamaist, mä vaa sanon. Sitt vaa miälenosotuksellisest goisin koko päivän. Herättelin tota vähä välii yälä, meinaa ku nousin sitt ylös, ku toi painu goisii *tsihih*. Kissithä on yäeläimii, meinate. Päätin näyttää toll, mite kaikk hoituu ja mourusin ja touhusin vissii pual yätä. Välill kävin möngertääs sänkys, ett se varpist heräss ja taas takasi. Siitäs sai – mä tahon fisuu tänää! Ois paras niinku tekee mulle jotai semmost oikeet muanaa välill. Tai sitt avata donaripuukki, muute tääll on yks pahantahtone kissiki viäl ton mamin lisäks, nih meinaa. Eikä mitää fotoi, tiäteskää. Laitto se patterit, ku mä näin kaameran, painuin heti pakoo. Must ei kuvii oteta sillo, ku mä en kert haluu. En oo mäkää hyväll pääll, hei. Painun koht goisii lisää.... Tommose jutska se löys täält.
Kliffaa tiisdaagenii kaikill MUN kavruill!
----------------------------------------
Vincent, olet aika sietämätön karvatakamus.
Päivän slogan: Hyvästä teosta saa vain pahan palkakseen!
Päivän biisi: Rebel Rebel
Luettua: Michael Cricton – Saalistaja, ei paashempi opus. Voisi olla tulevaisuuden skenaariokin. Cricton välillä liioittelee, mutta tämä esim. olisi täysin mahdollista. Jännäri pahimmasta päästä (vaikkei nyt mitään suurta), vaatii ehkä vähäsen sitoutumista asiaan ja lukemiseen kuitenkin. Kelpoisaa välipalaa. Rake Tähtinen – Musta laulu, kotomainen poliisiromaani. Wicca-leidi on murhattu, kohta tapahtuu toinenkin murha. Mitä yhteistä naisilla on ja kuka on asialla. Psykologista asiaa, vinkeää poliisin ammatin kuvausta ja yksityiselämää ja vähän asiaakin. Kohtuullisen kelpoinen esikoinen, vähän saisi olla särmää enemmän. Liian lyhyt meikäläiselle! Sitten päätin muun lukemisen puutteessa lukea kaikki ei-omistamani Harjunpäät hyllystä eli otin koko setin. Matti Yrjänä Joensuu – Harjunpää ja poliisin poika, vähän samalla tasolla kuin edellinenkin – nimenomaan tuon psykologisen puolen osalta. Kaisiksessa ja Kontulassa on tapettu mies, omituisen samanlaisen väkivallan seurauksena. Samalla seurataan kahden nuoren pojan elämää... sekä tietysti Harjunpään omia edesottamuksia ja tunteita. Minä aikanaan pidin Harjunpää-opuksista enemmänkin. Jotenkin nyt ne eivät niin kolahda, hyviä kyllä, mutta jotakin tuntuu jäävän puuttumaan. Onkohan vika minussa vai siinä, että luen kirjoja toista kertaa? No, ihan parhaasta päästä kotimaista poliisiromaania ja rikostarinaa kuitenkin, ei sillä.
JA NYT KISSIKENKÄT TAAS LEVOLLE!
