PITKÄÄ, PÄÄMÄÄRÄTÖNTÄ TAVISJORINAA - ELÄMÄ?

 

 

Hyvää yötä ja huomenta, sano. Tässä jo ennen tämän kirjoittelun aloittamista ehdin keitellä kaffet, riipiä mömelöt, lueskella tärkeimmät blogit, kommenteerata niitä jne. Tämä on siis yleisluontoinen pohjustus siihen, että nukuin jälleen karmivan huonosti ja vähän. Nyt tälle voi kyllä osoittaa syynkin -> Iikkea. Eikö se riitä?

 

Blogitoveri Anita tarjoutui lähtemään kaveriksi Vandaan Iikkeaan, kun eilen sitä ruinasin täällä. No, matkalla kävimme lähikirpparilla eli Rälläkässä, josta mukaan tarttui uudenveroinen kissankoppa sekä sinivalkoinen räsymatto, jossa vinkeä (siis mattoon kudottu) tyylitelty kissa rusetteineen. Kärsin 27 rahaa yhteensä, ei minusta paha. Koppa on tarpeen, koska vanha korikoppa on raadeltu melkein siekaleiksi. Lisäksi torpassa on nyt tilaa ja tarvetta lisämatoille – tämä ON hauska, uudehko ja jälleen kerran vain pesua vailla. Tyytyväinen minä! Ei ollut siellä oikein sopivaa kalustinhärpäkettä, jota olin siis oikeasti etsimässä...

 

Iikkea sitten, niin – olihan minulla lista. Oli. En vain ollut mitannut paria ulottuvuutta eli väliseinän leveyttä sekä sitä, että kaluste voisi olla syvempi kuin n. 40 cm. Hmph, en siis saanut mukaani haluamaani, mutta valikoima supistui kuitenkin vain kolmeen vaihtoehtoon. Sekin on jo hyvin eli nyt voin mittailla, katsoa ja miettiä asiaa. Tilanteen salliessa sitten haen kalusteen pois kuleksimasta. Täytyy kyllä myöntää, että vaikka hyvin tiedän ja huomaan jopa itse tilanteessa ns. houkuttimet sekä niiden asettelut ym. olin hyvin, hyvin vähällä sortua useampaankin ostokseen, joita en tarvitse. Sanoin kylmästi ääneen itselleni, että ehdottomasti EN tarvitse sitä-enkä-tätä, en. Selvisin siis *köh* helpolla. Ylimääräisinä ostoksina kauan himoamani wokkipannu, jolle on nyt säilytystilaakin. Tähän asti olen wokannut tavispannulla, josta aina appeet pursuvat yli tai kattilassa, jossa kaikki helposti muhjuuntuu. Kauan olen himoinnut myös häntäkoukkuja, joille nyt myös on tilaus ja käyttötarkoitus. Kaksi sujahti kassiin ja loppusijoituspaikkana eteinen, funktio toimia kassikoukkuina. Mukaan tuli myös korkkisia lasinalusia jokunen kappale eikä varsinaiseen tarkoitukseensa tietenkään. Tarkoitus on peittää niillä sopivasti eteisen karmivat kolot ja suurimmat paashat – väri on täsmälleen siellä roikkuvaan raanuun sopiva (se on ripustettu peittämään lukuisia ruuvi- ym. koloja)! Mitäpä vielä – no, tietysti ruokaa tuli vähän siepottua mukaan ;D Myös varalamppuja halvennustarjouksesta, tonkallinen rasvaa, bambupätkä maljakkoon... Ai niin, Welhotar myös söi muistaakseni toisen tai kolmannen kerran tämän vuoden aikana ulkona eli Iikkean ravintelissa sen perinteisen.... Juu, siinä meidän kasvissyöjä veteli lihapullia ja ranskiksia hyvällä halulla! Vatsa kyllä huomautteli asiasta sitten illan ja yön mittaan, ei voi mitään.

 

Kotoon tullessa olinkin supirättipoikki. Sen verran paljon tuolla joutui kävelemään ja kökkimään, että en uskaltanut edes levätä välillä. En olisi enää päässyt liikkeelle. Keittelin tömäkät kaffet ja tein vielä iltapalaksi kapallisen lehteviä heiniä eli saladoa lounaan oltua varsin viherköyhä. Sitten alkoikin jäykistely ja kipuilu, ai että. Juili taas niin, että oikein ketutti. Lisäksi hetken lepuutettuani en millään meinannut päästä enää liikkeelle. Aika karmeaa – kaikesta toiminnasta saa aina maksaa tällä tavalla, ihan aina! Siksi minä en kovin mieluusti enää lähdekään liikenteeseen, jollei houkutus käy yli tämän koetun ja tiedetyn inhan. Samasta syystä nukkuminen oli hankalaa. Pari pätkää unta, sitten päätin nousta ja ottaa rauhassa kipulääkityksen ja juoda kaffet. Ehdin minä nukkua päivälläkin, jos tarvis iskee. Tai sinnittelen iltaan asti, josko sitten voisi jo tipahtaa ihan oikeaan uneen.

 

Muuten oli ihan veikeä käydä isoilla kaupoilla ,D Kiitos toverittarelle, joka jaksoi lähteä mukaan.

 

En siis saanut tehtyä kotona oikein mitään. Illalla piti kirjoittaa, paino sanalla piti. Puolivalmiina on yksi teksti, tarkennuksia vailla. Josko lupaisi itsellensä väkisin vääntää toisen ja laittaa molemmat illalla kuntoon. Jep, olisi vähän hyödykkäämpi olo. Lisäksi lupaan myös tehdä edes jotakin tämän residenssin hyväksi! Enkä muuten edes risti sormiani.

 

Huomaatte muuten varmaan, miten meikäläinen saa kirjoitettua mistä tahansa aiheesta sivukaupalla päämäärätöntä jorinaa *jäks*. Näin tapahtumaköyhää on siis Welhottaren taviselämä.

 

---------------------------------------

 

 

  

Purrrrrrrrrrmenta, kavrut! Hei siis, mä en kyll nyt taas tajuu. Toi möhkö on yht kummalline ko enneskii. Ponppii ylös keskell yätä, ku kunnon kissitkii goisii rauhass. Siis mä pistin sitt kans metaka pystyy, kävin laatikoll, vedin vähä rundii, jolisin ja halusin kunnon safkaa. Heh, kaikki toimi – toi vaa meni ja teki ja toi ja vei. Vähäks on hyvin koulutettu orja toiminnas! Niinkus muistatte, ett mä oon aina sanonu, ett kunnon orja on kissitalouden iso ilo >o< Juu, sen verra tost, mitä se jo skrivas. Mä en ees tajunnu, mitä se toi. Mulle semmone jännä koppa! Se hajotti sen ja pesi sitä ja jotakii. Sitt se duunas sen kylppärii niinku levällee. Ja tiätyst mä menin siihe sitt tsiigailee ja haistelee. Ja sitt se kasas sen viäl jossai vaiheess. Mä menin sinne sisälkii, se oli munst oikee kliffa. Side, semmone miähine niinku, harmaa ja jotai sinise tapast (tumma lila, toim.huom.). Mutt jossai vaiheess mä tajusin, ett juma, toi on vamaa semmone oikee kissakoppa, jäks. Ett meinataaks mut kuskaa niinku jonneskii? Ei, ei toi meinaa kuulemma. Mutt anto mun tutustuu rauhass siihe, ett mua ei sitt hirveest pelottas tai muut, ku jos tulee joku äkkilähtö tai muut. Mmmm, mä oikee nyt tiädä, mite toho pitäs sitt suhtautuu. Jos se vaiks olis viälä tosa yhden päivän, ett mä ehdin tutkii sen viäl tarkemmi ja koklat sitä. Aha, joo, toi sano ett saa se olla. Paha vissii sanoo, mutt must siäl oli kliffa käydä visiteeraamas ainaskii... Ja jotku kaipaili mun kuvei. Toi ottikii eile sitt muutama foto, mä laitan tähä yhde niist - ekat täss uudes himbes. Loput sitt yks kerrallaa myähemmi, sanokaa, ku teill tulee ikävä! Toi kummiskaa laita ku niit kummallisii judekoi, mitä se tahaltee ettii jostai.

 

 

 

 

Hei, kliffaa keskimmäist viiko päivää – pitkäst aikaa >o<

 

-------------------------------------- 

 

Vincent, hämmentynyt tykätessään kissakopasta ,D

 

Päivän slogan: Ostoshelvetissä voi olla hauskaa, kerran vuodessa ja hetken aikaa, hyvässä seurassa!

 

Päivän biisi: Radio Ga Ga

 

Luettua: Peter James – Kuoleman kanssa ei kujeilla. Harmittomalta kuulostava polttari-ilta ja suunniteltu –pila päättyy oudon kammottavalla tavalla. Tutkijat kuitenkin epäilevät takana olevan jotakin muutakin – sulhanen on ja pysyy kateissa. Ei enempää paljastuksia, sillä tämä on jokaisen dekkareiden ja jännäreiden kaverin ihan pakko lukea! Minä tykkäsin ja suositan; tarpeeksi kiero juoni, loppua ei aivan heti arvaa tai pysty päättelemään ja tarina kulkee hyvin. Mari Strachan – Hiljaisuus soi h-mollissa, omela opus. Perheen nuorempi tytär on erikoinen, kuvittelija, ymmärtää asioita hieman väärin, lentää unissaan sekä joskus valveillakin. Hän myös näkee erään murhan...Tietämättään hän tietää kuitenkin asioita, jotka saavat aikaan hämmennystä ja jopa raivoa. Pidin kirjasta, mutta tunnelma oli välillä suorastaan itkettävä... väärinymmärrykset ovat meikäläisellekin kovin tuttuja nimittäin. Suosittelen sekä jännityksen että outojen ja mystisten, maagisten tapahtumien ystäville. Samalla hieno ja koskettava perhetarina, monta ulottuvuutta tarjolla. Hyvä valinta! Molemmista lisää linksuista. Eli kovin paljon ei ehtinyt lueskella. Pari vanhaa lehteä luin illan mittaan ja kesken on scifi-opus.

 

 

 

POLKA VUODATTAA TAAS – TYHJÄÄ TÄYNNÄ KOKO POSTAUS!

 

 

TAVANOMAISTA JAANAUSTA WELHOTTARELASTA

 

Jos leikkisin oikein positiivista ihmistä (mikä minä EN siis ole) sanoisin, että 1/3 lomaa on vielä jäljellä. Argh. Tarkoitus on siis kertoa, että viikon päästä pitäisi olla into pinkeänä Varastossa puurtamassa. Hetkisen tuossa jo kävi mielessäni se kauhukuva. Tiedän, mitä siellä odottaa eli iso pino tekemättömiä töitä. Ne, joita on säästetty minua odottaessa. Osa odottaa valmiina pinoissa, osa tuodaan päivän aikana. No, se on ensi maanantaina se. Siihen asti siis vielä tiedossa kaikille lukijoilleni lähinnä kämppäjaanausta, luulisin.

 

Eilinen meni todellakin nukkuessa, otin unet heti kun siltä tuntui. Juu-juu, söin minä rivin suklaatakin kaffen kanssa (ja puoli pakettia taateleita). Piristyin vasta iltaa kohden, silloinkin vain tekemään muutaman pikkuhomman. Rätit jäivät viikkaamatta, mutta sain ”työpisteen” siivottua, puleerattua ja optimoitua. Lisäksi silitin *jäks* yhden kuvan seinälle sekä ns. lääkekaappiin kuuluvan – miksi sitä oikeasti sanotaan – pyyhepeitteen? Siis kaappi on sellainen uusvanha, jossa ennen pidettiin astioita tms. kaapissa ja alla roikkui astiapyyhkeitä, tiedättehän. Enoni tai hänen joku kauempi sukulaisensa (kuka niitä kaikkia muistaa...) tekee puhdetöinään kaikenlaista ja kerran ehdotin, että tekisi minulle tuommoisen. Parin kuukauden päästä tuli Pohjanmaalta iso paketti – siinähän se sitten. Vetimet eivät sovi tyyliin, mutta en ole jaksanut uusiakaan etsiä. Olkoon siis, ehkä joskus. Sitten kun todella mennään yksityiskohtiin... Niin, harhauduin taas sivupoluille. Paha tapani, tällainen minä nyt vaan olen. Että siinä siis eiliset puuhat, melkein-ei-mitään. Ai niin, toki upeat kalenterit pääsivät lopultakin oikeille paikoillensa – ihan tiedoksi vaan.

 

Illankähmeessä laitoin myös ensimmäistä kertaa pienen kynttilän parvekelyhtyyn. Nättiä ja lämmittääkin (ylläri!) mukavasti. Sisällä on muuten iltaisin ihan käsittämättömän kylmää, tai siis viileää. En valita, en. Mutta vaatetta saa olla melkoisen rätväkästi päällä, kahdet sukat jne. Voi olla, että palelemiseni johtuu osittain myös lääkityksestä ja sairauksista. Viimeiset pari-kolme vuotta olen palellut melkein jatkuvasti – paitsi tietysti viime kesänä *wirn*. Älkää siis valittako kuumista aalloista, nämä kylmät päivät ovat aika kipeitä myös!

 

Kaikesta tästä jorinasta voikin jo päätellä, että minulla ei ole tänäänkään mitään järkevää kerrottavaa. Ei myöskään minkäänlaista valmista suunnitelmaa mihinkään asiaan. Aion lueskella, tehdä näitä sisustuspuuhia ja loppusijoitusta tavaroille *köh*, sikäli kuin jaksan ja käsi antaa myöten. On se näin aamulla taas vähän parempi. En olekaan vielä kuin keittänyt kaffet ja riipinyt vitamiinot ja muut mömelöt sekä lukenut vähän erinomaista dekkaria, njam.

 

Josko tänään yrittäisi saada seuraa Iikkean reissulle? Ei kukaan olisi lähdössä kaveriksi? Tai olisiko jollakulla auto muutoin käytössä? Tekisi mieli käydä tuossa lähikirpparilla ja  Vandaan Iikkeassa. Tarvitsisin yhden uuden tavaran, jonka kuljetuksessa on pakko olla auto. Takso ei todellakaan ota kyytiin minun ja kassiin mahtuvien tavaroiden lisäksi mitään muuta kuin ehkä pienen lootan. Tämä on sitten tarkistettu fakta, btw! Ilmoittautua saa tänne kommenttilootaan tai privaan – voipi olla, että laitan suoraankin viestiä joillekin. Kuitenkin niin, että keskiviikkona olen ylösotettu. Silloin tulee upea ikkunanpesijätär käymään – äärettömän mukavaa. Niin siis, että muuten käy mikä päivä tahansa, mihin aikaan tahansa. No, ehkä ei lauantai kuitenkaan. Se on taas ainoa päivä, kun Belga on käytettävissä...

 

Vinski tuossa unien ja aamutoimiensa välissä lähettää terveisiä kissakamuille. Että tyhmä-pyhmä emo ei taaskaan ole ottanut kuveja. Että hänellä on ihan mukavaa olla täällä. Kaikki toimii taas ja ruokaa riittää, erilaisia hyvejä muonapaketteja on melkein enemmän kuin normiruokaa jääkaapissa >o<  Ja Vinski jatkaa aamu-unkkojaan.... *krooh-phyyh*. Miten muuten pienestä kissasta voi lähteä noin mahtava kuorsaus?

 

 

 

 

Jahas, jos sitten vahtimaan muita blogeja ja katsomaan viestejä. Kuvasta vaan sen verran, että jostain syystä jokunen biisi on taas pyörinyt tuolla pollajukeboxissa parikin päivää...

 

Päivän slogan: Ei Roomaakaan rakennettu päivässä, mutta kyllä Welhottaren residenssi nyt pitäisi parissa viikossa saada esittelykuntoon!

 

Päivän biisi: A Boy Named Sue

 

Luettua: Kate Thompson – Yön eläjä, nuortenkirja, jota itse suosittelen myös vanhemmille! 14-v. Bobby joutuu muuttamaan hieman holtittoman yksinhuoltajaäitinsä kanssa Dublinista maalle. Bobbylla on ollut jo hankaluuksia poliisin kanssa ja niitä tulee taas. Eihän hän malta maalla pysyä vaan karkaa takaisin kaupunkiin sekoilemaan entisiin kuvioihinsa. Surullinen, kovista leikkivän pikkukaverin tarina, joka kuitenkin päättyy optimistisemmin. Mukaan sekaantuu nimittäin lähinaapuri ja Bobby huomaa nauttivansa työn tekemisestä! Äitikin tuntuu vähän järkiintyvän, ehkä... Suosittelen kaikille, nopealukuinen, mutta omalla tavallaan miettimäänkin pakottava opus. Matti Larjavaara – Ketunmorsian. Jos rakastat kirjoja ja tarinoita, tämä on kirja sinulle. Tässä opiskelijatyttö ja professori leikittelevät kirjallisilla ajatuksilla, yhteisellä romaanilla, kirjoittavat fiktiota jota elävät sekä ajautuvat suhteeseen. Suhteeseen, jolla ei ehkä ole oikeaa tulevaisuutta. Ainakin eräs perhe rikkoontuu, uusi syntyy, erotiikkaa ja seksiäkin riittää ja asioilla leikitellään – ei kuitenkaan mässäillä tarkoituksellisesti. Paljolti pyöritään opiskelukuvioissa, kirjallisuudentutkimuksessa ja mielenkiintoisissa muissakin asioissa. Hienoa, että Larjavaara on 64-v. saanut esikoisromaaninsa julki, toki hänellä on meriittejä muista julkaisuista! Itse pidin tästä, paljonkin. Aikakausi on itse elettyä, tuttua... Näkökulma vinkeä ja veikeäkin, tavallaan. Suositan. Danielle Steel – Bungalow nro 2. Just, sitä sokeria sitten eli hömppää tuvan täydeltä. Kotirouva kirjoittaa saippuaoopperoita ja novelleja, kunnes saa tarjouksen elokuvakässärin teosta. Tämä vie hänet Hollywoodin pyörteisiin, mutta leidi on uskollinen ja raskastaa lapsiaan sekä miestään. Mies puolestaan – no, loput voitte arvata. Dharmaa, rhomantiikkaa, voittoja ja surua(kin), kunnes kaikki kääntyy parhain päin. Sokerinen välipala eli tyypillistä leidin tavaraa hömpän suurkuluttajille. Eikä vieläkään ole kaikkea luettua kirjattu esiin... uskokaa pois!

 

 

 

 

POLKA ALOITTAISI... JOITAKIN TOIMIA, EHKÄ

 

 

VÄHÄISTÄ KUVAHUPITUSTA MUUTEN APEANA PÄIVÄNÄ

 

 

Jahas, tuntuu ihan söndaagilta *wirn*. Innostuinkin eilen illalla vielä vähän imureeraamaan ja sen jälkeen vaivuin epätoivon syövereihin. Kämpän lattia on täpötäynnä röökillä poltettuja pieniä ja suurempia jälkiä – luulin niitä pieniä roskiksi. Seinät ovat myös paljastuneet täydessä kaameudessaan; osa siitä, mikä näyttää tarrajäljiltä tai paashalta onkin koko seinäpinnan puuttumista, viiltoja ja isoja raapeumia sekä koloja. Asia jäi kaivelemaan puoleksi yöksi. Aion soittaa vielä huomenna tarkastajalle, eikö hän huomannut koko asiaa. Ihan sen takia, että papereihin tulisi asiasta merkintä. En halua näitä ainakaan omaan piikkiini ja nuo on äärihankala saada mitenkään edes piiloon. Huh!

 

Belga oli eilen vähän avittamassa. Ensin syötiin runsaasti ja hyvin eli lohta, tsatsikia sun muuta. Opiskelija ahnehti kolme lautasellista, itse tyydyin kahteen.  Hyvä, että maistui. Sitten hän jo ymmärsikin kysyä, milloin käskytys alkaa. Pyrin olemaan maltillinen enkä hirveästi uskaltanut edes haluta. Verhot ripustettiin ja Belga tarkisti myös ikkunat – jep-jep, osa lukituksista oli auki! Ei ihme, että minusta on ollut kylmä ja ihmettelinkin räväkkää ilmanvaihtoa. Hän sanoi ikkunoista tulevan vetoa niin, että kädelläkin sen jo tuntee hyvin. Ei siis ihme, nyt on paljon mukavampi ja verhot pehmentävät myös kaikumista. Samoin jokunen kuva tuli seinälle sekä iso kello, tahtoo tietää ajan! En sitten uskaltanut kiusata häntä pidempään, että saan apua myös ensi viikolla. Jokunen isompi kassi ja muuta tarpeellista siirtyi varastoon eteisestä ja senkin koko kaameus paljastui.

 

Eteisen seiniä ei ole pesty varmaan vuosiin. Pashaa, kuraa sun muuta löytyi läjittäin. Samoin kylppärin peili- ja pyykkikaapin päälliset on pesty joskus 2004 tienoilla, koska sen aikuinen pesukoneen käyttöohje löytyi. Sekä sentti rasvaista kuonapölyä – aseena raakaa Tolua ja kunnon sieni ne kuitenkin saatiin lähtemään. Tosin sen jälkeen oli pakko imuroida taas kylppäri uudestaan. Rankkaa, sano. Meni taas huvitus tehdä yhtään mitään, joten pistin pyykkikoneen pyörimään ja otin kirjan käteen. Hmph. Käsikin ilmoittelee aina välillä olemassaolostaan eli ei tykkää hommista lainkaan. Tiskaaminenkin on vähän hankalaa. Sain sentään myöhemmin vielä matot laitettua peittämään pahimpia paikkoja ja lämmittämään meikäläisen kylmiä varpaita (on kahdet sukat – on!).

 

Taitaa olla niin, että tämä päivä menee rättejä viikatessa ja siirrellessä. En pysty kykenemään mihinkään siivoushommaan, olen sen verran kettuuntunut! Siirränkin siis muiden aiheiden käsittelyn jonnekin tuonnemmaksi ja saatte ”ihailla” jokusta kehnoa kuvaa muuton tiimoilta...

 

Vanhan residenssin makkari viittä vaille lähdössä

 

 

 

 

Vanhan residenssin tupakeittiö melkein lähdössä

 

 

 

 

Uuden residenssin olkkari seuraavana päivänä

 

 

 

 

Niin rajua touhua, että edes puutarhatonttu ja –sammakko eivät uskaltautuneet ulos kaa.. ei kun korista

 

 

 

 

Että näin meillä. Lisää kuveja joskus myöhemmin, nyt ei kaikki vielä ole oikein siinä kunnossa... ei siis vieläkään. Odotamma ja katsomma. Silti täällä on minusta mukavan valoisaa ja väljää. Kunnon keittiö on ehdoton aarre! Njam...

 

Päivän slogan: Sunnuntai – aina yhtä tyhjää täynnä, hmph!

 

Päivän biisi: Gloomy Sunday

 

Luettua: Ilkka Raitasuo & Terhi Siltala – Kellokosken Prinsessa, elämänmakuinen, kunnioittavakin kertomus kuulusta mielisairaalan potilaasta. Prinsessasta, joka oli hoidossa vuosikymmeniä ja suurimman osan aikaa Kellokoskella. Koskettava ja asiallinen dokumentti – suositan kaikille mielenterveyden osa-alueista ja historiasta kiinnostuneille! Tess Gerritsen – Jääkylmä, Maura Isles tuttavineen eksyy lomamatkan keskellä outoon syrjäiseen kylään, jonka asukkaat ovat salaperäisesti kadonneet kesken arkiaskareiden. Ei, ei mitään ufologiaa, tähän löytyy toki karmivampi selitys. Vinkkinä mm. erään lahkon toiminta ja sen johtajan karmeat toimet. Jännityksen kavereille hyytävää luettavaa! Meg Gardiner – Muistojenkerääjä, toinen Jo Beckett –romaani. Lentokentältä löytyy kaveri, jolla on outoja oireita. Hän kärsii osittaisesta muistinmenetyksestä, uudet muistot eivät tallennu mieleen lainkaan ja muutakin outoa on selkeästi tekeillä. Eteläafrikkalaisessa laboratoriossa on kehitetty veikeää ainetta ja Jo joutuu pelastamaan ainakin kotikaupunkinsa tunkeutumalla miehen mieleen... Suht jännittävä, joskin melko arvattava lopputulos. Edelleen jännärien kavereille kelpo tavaraa. Hong Ying – Hyvien kukkien lapset. Kirjailijan muistelmat, joissa hän joutuu palaamaan kotimaahansa äidin tehdessä kuolemaa. Hän saapuu kuitenkin liian myöhään ja hautausvalmistelujen aikana äidin vaiettu menneisyys alkaa ahdistaa häntä. Hän alkaa selvittää tarinaa ja isoja yllätyksiä seuraa. Hieno kuvaus Kiinasta ja erään tavallisen kiinalaisen elämänvaiheista, ratkaisuista ja uhrauksista. Auttanee ymmärtämään myös kiinalaista perhekäsitystä, ihmisten välisiä suhteita ja kulttuuria. Suositan! Linda Olsson – Sonaatti Miriamille. Adam Anker löytää kuistiltaan hiuspinnin ja hänen mieleensä palaavat muistot. Hän lähtee Eurooppaan, Krakovaan löytääkseen totuuden sukutaustastaan ja muistaakseen tyttärensä viimeiset sanat. Riipaiseva, hellyttävä tarina, täynnä muistoja ja kärsimystä, jos myös rakkautta ja kaipausta. Holokausti on myös tapahtuneen takana, toki... Kaikille ihmisyydestä, rakkaudesta ja kaipauksesta kiinnostuneille. Eikä lukeminen vielä tähänkään loppunut... Suurin osa edellisistä tulossa myös julki sinne toisaalle!

 

 

 

POLKAN SUNNUNTAI – LISÄÄ UNTA JA KIRJOJA, VÄLILLÄ RUOKAA, KAFFETTA, SUKLAATA JA TIRSOJA

 

 

SISUSTUSTA, ODOTTAMISTA JA PIENI TYÖVOITTO

 

Voitto! Kirjat on hyllytetty, tosin ne eivät vielä ole aivan oikeilla paikoillaan. Kyllä ne asiallisesti kuitenkin on jotenkin jaoteltu omaan päänsisäiseen järjestykseensä ja siirtyvät sitten hiljallensa täysin oikeisiin kohtiin. Oikeissa huoneissakin ne ovat, ainakin melkein. Ja uuteen pupuhyllyyn sijoitettiin tietysti lastenkirjat, niille se onkin juuri sopiva. Siinä se eilinen menikin, oikeastaan. Kättä särki niin julmetusti, että vasenkätisesti kirja-pari kerrallaan siirtelin niitä aina ohi mennessäni tai lukemisen muuten keskeytyessä. Tulee sitä näköjään valmista näinkin, pitkän kaavan kautta. Huusholli alkaa olla vain pientä säätöä vailla.

 

Belga lupautui hieman epäröiden tänään lounaalle.  Epäröiden siksi, että luuli joutuvansa vielä kovinkin paljon tekemään. Kerroin, mitä täällä on tehty viikon aikana ja enää hänelle jää verhojen ripustaminen sekä muutaman taulukoukun ja naulan iskeminen paikkoihin, joihin en uskalla kiipeillä. Eli minusta ei siis paljon. Huomattavan helpottuneelta poikakin kuulosti. Lisäksi ilmoitin laittaneeni hänen tilillensä opiskelurahulia ihan pikkuisen... Talvikelejä varten mies tarvitsee ainakin kengät ja ehkä muutakin kampetta, ruokarahojen lisäksi siis. Kaikkeen ei opintotukikaan riitä eikä meillä ole koskaan ollut tapana ruuasta tinkiä, pääasiassa ostetaan halpaa ja hyvää muutenkin. Niin, että siis hän on kuin onkin tulossa tänään vielä loppuavittamaan. Lupasi myös käydä kaupassa puolestani, en uskaltaudu tällä kädellä kanniskelemaan nyt yhtään mitään.

 

Eli kättä särkee edelleen aika tymäkästi, argh. Uni jäi taas katkonaiseksi, onneksi sain eilen otettua kunnon päivätirsat, jeee. Muutoin eilisessä ei todellakaan mainittavaa. Kaikki on enempi odottamista. Hmph. Tahtoisin, että tapahtuu – kun Minä kerran olen niin päättänyt.

 

Olin muuten äsken parvekkeella aamutupakalla ja ihmettelin, mikä kumma auto alhaalla pörisee tähän aikaan ja ovet käyvät. Ei HS:n jakelija jätä tuohon autoaan... Kurkkasin alas ja kas, poliisihan se maijassaan piti vahtia, katsasti pihan ja kokeili ainakin tämän talon oven. Katsoin vielä hetken ja koukkasivat myös naapuritalon pihan tarkistukseensa. Hyvä! En pidä ollenkaan kehnona, että täällä pidetään vahtia. Pihat ovat täynnänsä pyöriä, koska pyörävarasto on tosi pieni tarkoitukseensa. Moni viekin fillarinsa suoraan parvekkeelle, toiset taas eivät jaksa tai välitä. Eli ainakin fillarit olisi helppo tuosta noukkia talteen ja täältä on aikaisemminkin tavattu sisäänpyrkijöitä, outoja, illan ja yön aikana. Itsekin olen törmännyt alakerran lämpöpatterin vieressä nukkujaan. Hän näytti niin harmittomalta tuolloin, että en edes herättänyt. Welhotar on siis turvassa. Tai voipi olla, että minua vahditaan! Ai miten niin paranoidinen olo?

 

Sen verran vielä uudesta residenssistä eli kodosta, että seinät ovat täynnänsä ruuveja ja reikiä. Nyt onkin taitolaji sijoitella tauluja mieluusti niin, että pahimmat reikäjuustot peittyisivät. Tiedän, minulla on hirmupaljon kaikkea seinälle sijoitettavaa, mutta kun tahtoisi tietyt jutut aina ryhmäänsä, tilanne onkin hankalampi. Varsinkin kun täällä on ilmiselvästi ollut aika isoja hyllyjä myös seiniin kiinnitettynä. Daideellinen silmä on siis koetuksella, siinäkin saa Belga olla avuksi. Ihanaa on keittiön alakaappien erittäin runsas tyhjyys, toistaiseksi. Luulen, että keittiön pari alakaappia siirtyvät aivan muuhun käyttöön eli sinne sijoitetaan parissa laatikossa tietyt vaatteet. Ehkä. Nimittäin vaatekaapit ovat kivat, mutta – kaksi pitkää tankokaappia ovat aivan turhia minulle. Mieluummin olisin ottanut hyllyt, mutta sopivia leveitä hyllyjä ei ole vapaana. Joten tämä ratkaisu on helpompi, kotivaatteet käyvät hyvin laatikkosäilytykseen keittiön sivualakaappeihin! *suunnittelee ääneen*

 

Vinskillä on kirjaimellisesti kissanpäivät. Mukavat vieraat toivat herkkuja ja hyvän mielen kissille. Lisäksi emo on ollut kotona jo kohta pari viikkoa ja palvelu on pelannut erinomaisesti. Harmia näyttää tuottavan sään äkilliset muutokset – ei enää loikoilua parvekkeella kuin auringon suoraan räköttäessä. Kylmä tulee kissillekin äkkiä ja sisään on päästävä. Parvekeulkoilua toki harrastetaan muuten yhdessä päivän mittaan. Kun taas työt alkavat, en voi jättää ovea auki lainkaan. Tämä residenssi on tod. viileä, joten tulisi illaksi turhan kylmä. Kissiressu joutuu siis keksimään omaa kivaa (nukkumista!) työpäivän ajaksi joko sängyssä tai saunassa, kuten aina muutenkin viileämpänä aikana.

 

 

 

 

Mutta nyt on toisen kaffesaavillisen aika...

 

Päivän slogan: Toteuta aina se, mitä lupaat humalassa. Opit taatusti olemaan hiljaa!

 

Päivän biisi: Dark Fields Of Pain

 

Luettua: Eppu Nuotio – Peiton paikka, lapsen elämää ja tuntoja 60-luvulla. Tv:n tulo kotiin, ystävät ja koulu, perheen sisäiset kriisit sekä niihin suhtautuminen. Äidistä tulee lääkkeiden väärinkäyttäjä ja perhe ei ole muutoinkaan kovin onnellinen. Jotenkin tämä ei kuitenkaan ole vakuuttavaa tekstiä, en tiedä miksi. Jotakin puuttuu, lievän ulkokohtaista sekä osittain tunteetonta kirjoittamista. Silti suosittelen nostalgisointiin, Peiton paikka on tietysti muuten Peyton Place! Susanna Alakoski – Hyvää vangkilaa toivoo Jenna. Jahas, tätä moralisointia – siitä en pitänyt. Muuten lukukelpoisa opus ruotsinsuomalaisten elämästä siellä reuna-alueilla; alkoholista, huumeista, rikoksista, lusimisesta, hoitolaitoksista, perheiden ja lasten kohtalosta jne. Kovin on hyveellinen ote leidillä kerrontaan, jopa hieman alentuva ja moralisoiva. Ei kiva, alensi tasoa merkittävästi. Jaana Taponen – Unelmavaras, hauskan pirullinen tarina leidistä, joka haluaa vielä vaan parempaan asemaan yrityksessä. Työpaikan paskamaisimmasta tyypistä, joka piinaa kaikkia ja sanoo suorat sanat. Vaikka sitten ihmissuhteittensa ja muun elämän (?) kustannuksella. Loppu tosin vähän latisti koko jutun. Kiipijä pahimmoillaan eli tekee mitä tahansa saavuttaakseen tietyn aseman. Ei paha, ei. Suosittelen uranaisille, jos jää edes aikaa lukea *wirn*. Juu, siis tavallansa tykkäsin. Henry Aho – Tappamisen taide, mukavan vanhahtavalla tavalla kirjoitettu jännäri. Nuori taiteilija lähtee kaupunkiin ja elämä alkaa, umpiuskonnollisen isän hirmuvallan jälkeen. Viinaa ja naisia - ja sitten romahdus. Ja tehtävät alkavat... Toimiikin osittain, ei kaikkinensa. Jotkut pienet fibat käyvät silmille ja heikentävät kokonaisuuttakin. Silti kiva ylläri juuri tyylinsä takia. Petri Salin – Jäätynyt Kokytos, novellikokoelma. Jännitystä, kauhua, hieman scifimäistäkin otetta. Osan olen lukenut jo muualta, mutta ihan kelpoisa kokoelma. Historian havinaa vinkeästi mukana, suosittelen! Rebecca Stott – Korallivaras, historiallinen jännäri englantilaisesta opiskelijasta, joka lähtee Ranskaan. Tieteen teoriaa, evoluutiota, rakkautta ja vanhan Pariisin hienoa kuvausta. Alku toimii, mutta jossain vaiheessa kirja jää hiukan junnaamaan paikallansa. Rakkaus sotkee kuvioita eikä kirjoittaja oikein osaa päättää, mikä on tärkeää juonen kannalta. Tyylilajista pitäville ok, itsellä lähinnä ajankulua. Uskokaa pois, enemmänkin on luettu, mutta tässä palautukseen menevät.

 

 

 

POLKA – TULEVA(N) SISUSTUKSEN SUUNNITTELIJA

 

 

 

 

 

 

POLGA LEIKKI SOSIAALISTA HIRVIÖTÄ...

 

Ai että! Myönnän, että eilen oli ihan mukava ilta. Oli hyvää syötävää riittävästi, hyvää juotavaa myöskin riittävästi, mielenkiintoista seuraa ja seurattavaakin tarjolla. Kiitos ystävälle *kumartelee ja niiailee*, joka lähti mukaan ”avustajan” ominaisuudessa.  Myönnän myös olleeni liian pitkään vain omassa seurassani, sosiaaliset taidot ovat lähes unohtuneet. Seurustelu- ja keskustelutaidot olemattomat, koska niitä ei ole pidetty yllä millään tavalla. Meillä Malmilla kun ei ole tapana koreilla kaikenlaisilla pipertelykeskusteluilla vaan käydä suoraan asiaan.

 

Tämä kaikki siis tarkoittaa, että minulla ainakin oli kivaa! Taidan lähteä joskus toistekin täältä kammiostani taas liikkeelle. Siitä on aivan liian pitkä aika, kun olen ollut ihmisten ilmoilla ja varsinkaan en missään julkisesti framilla. Että sikälikin tekee ihan hyvää olemattomalle itsetunnolle ja pehmolle luonnolleni. Ja mitenkään tähän liittymättä, vaatevarastoa olisi hyvä inventoida etukäteen.

 

Lisäksi kuulin aivan uuden, älyttömän hauskan vitsin. Sain kivan kirjakassin. Juttelin tullessa mukavan taksikuskin kanssa ja loistin asiantuntemuksellani eräässä tilanteessa *muahahah*. Sain – hei – nukuttua ainakin 6 h. Loistavaa! Heräsin kyllä hiukan rapuliaisena (ne pari punaviiniä muun lisäksi sen saivat aikaan), vetelin tymäkät kaffet sekä mömelöarsenaalin ja painuin sänkyyn. Kas, nukuin vielä tunnin lisää. Mmmm, tämä tykkää. Käsikipu ei ole hellittänyt eli en taida tänäänkään kyetä kuin pieneen puuhasteluun. Koipia vähän juilii myös eilinen seisoskelu, mutta vain vähän ja se on normijuttua. Että kaikkinensa aika hyvähkö olo, jollei näitä taviskipuiluja lasketa.

 

 

 

 

 

 

Älkää nyt kuitenkaan luulko, että minusta on äkkiä sukeutunut jotenkin positiivinen ihminen! Fyi, pois se Polkasta, äkkiä. Residenssi kaipaa edelleen laittajaansa ja järjestelijää. Paljon on asioita vieläkin tekemättä ja hoitamatta. Ihan pientä sain eilenkin aikaiseksi, ei mainittavaa kuitenkaan. Mutta on tässä aikaa vielä viikko, lomaa siis jäljellä... Toisaalta vaikuttaa vähän siltä, että mikäli käsikipu ei tokene maanantaihin mennessä, on mentävä otille. Argh. Onneksi Parjaustalolla on täälläkin toimipiste, josko saisi jotakin troppia taas siihenkin (ainakin ennen on sellainen 5 pvän kuuri ollut tarpeen) ja jos vielä saisi samalla uusittua muutkin resetit. Katsomma ja odotamma.

 

Byrokratiakin ehti lähestyä eilen sillä odottamallani vastikeläpäreellä – hmph, ehdin maksaa sen ennen lähtöä, joten lupa asua on. Ainakin muodollisesti siis. Remonttikaveria puolestaan ei ole näkynyt eli liesituulettimen suodatin puuttuu edelleen, jääkaapin kunto on tsekkaamatta ja haluaisin kovasti tiedustaa häneltä paria muutakin asiaa. Ovessa on edelleen kaksi uppo-outoa nimeä, nimittäin vaihtokaverinkaan nimeä siinä ei ehtinyt välillä olla. Kun tulen kotoon, joudun hetken katsomaan ovea; asunko minä todella tuossa? Hupaisaa – on ikäänkuin itsellänsä kylässä. Oikeasti olen kyllä kotoutunut tänne varsin mainiosti, samoin Vinski. Hassuja tilanteita tulee siitä, että talot ovat periaatteessa täysin samanlaisia, mutta muutaman sentin heittoja esim. parvekekynnysten korkeudessa, ovien leveydessä ym. löytyy. Useamman kerran on tullut astuttua harhaan tai käännyttyä liian äkkinäisesti. Pari ovea avautuu väärinpäin ja silleensä. Oudosti sitä ehti vuosien aikana tottua tiettyihin asioihin, toimi automaattisesti tietyillä tavoilla. Nyt jotkut asiat ovat vähäsen hakusessa. Ei paha, toki.

 

Mutta taidan alkaa järjestellä jonkunlaista välipalaa itselleni eli jukurttia kera kuivahedelmien, njam. Josko paahtaisi vähän siemeniä sekaan – niitä ei eilen tarjottu (vitsi!).

 

Päivän slogan: Aion aloittaa uuden tavan: Lopetan jokaisen pidemmän lauseeni ”näin on ennustuksessa kirjoitettu”.

 

Päivän biisi: Worst Hangover Ever (no oikeasti, ei ole!)

 

Luettua: Joy Fielding – Pakoon et pääse, vähäsen ahdistava(kin) tarina, tyypillinen muutoin tältä leidiltä. Eli nainen pakenee entistä miestään niin kauas kuin mahdollista ja tätä on jatkunut jo jonkun aikaa. Nyt mies on vapautunut vankilasta ja tarina kehittyy pahemmaksi. Lisää paremmin linksusta. Viihteen kavereille sekä Fielding-faneille, sopiva välipala itsellekin. Arnaldur Indridason – Sameissa vesissä, tykkäsin jälleen kerran. Islanti on aina Islantia ja se näkyy myös tekijän kirjoissa. Ympäristö ja kulttuuri vaikuttavat, menneisyys antaa tapahtumille ja murhalle selityksen. Suositan! Paavo Rauskanen – Pakomatka, auts, jesseilyä liitettynä muutenkin ohuehkoon tarinaan. Ei minulle, toivottavasti ei sinullekaan eli tunput käteen! Diane Chamberlain – Liekkien varjo, ei paha... mutta miten kaikki ongelmat on saatu ympättyä samaan opukseen? Andy on FAS-lapsi, joka saa hetkeksi sankarin sädekehän, mutta kohta häntä jo epäillään murhapoltosta. Muitakin ongelmia löytyy lähipiiristä roppakaupalla. Loppu tietysti on onnellinen ;D Viihteen kavereille, ei paha ollenkas itsellekään muuttovälipalalukemisena *huh*. Ja vieläkin vaan lisää on luettu, listalle seuraa jatkoa huomenissa...

 

 

 

POLKA – VÄSYNYT, MUTTA VASTAAVASTI NÄLKÄINEN   

KODON LAITTOA JA JUHLAN TYNKÄÄ

 

Uaahh, taas väsyttää! Sen siitä saa, jos yhden yön sattuisikin nukkumaan vähän paremmin. Viime yö meni taas särkiessä, enkä nyt tarkoita pähkinöitä. Oikea käsi otti eiliset puunaamiset sun muut pikkuhommat tod. pahakseen ja heräsin kipu-voihkinaani useampaan kertaan. Argh.  On tämä kyllä prleellinen tauti! En toivo kenellekään, mutta olisi ihan vekkulia, jos jokainen kärsisi sitä vaikka parin-kolmen päivän ajan täydellisenä settinä. Tietäisi ainakin, mistä on kyse. Ettei sitä ihminen turhaa valita. Eikä todellakaan johdu omista luuloista, korvien välistä, elämäntavoista tms. Kuten ilmeisesti entiset ystäväni otaksuvat!

 

Mutta se taas siitä, ensimmäiset kaffet on nautittu ja kohta kietaisen mömelöt kehiin. Ehkäpä se siitä. Joko lisäunta tai ”pientä laittoa” kotona. Vaikka ystävät *heiluttaa terhakasti* eilen kävivätkin avittamassa eli poraamassa reikää seinään sekä saivat lääkekaapin, pupuhyllyn (!) ja jokusen taulun seinään – iso kiitos vaan vieläkin – on täällä paljon tekemistä vielä. Kirjoja järjestettävänä, samoin vaatetta pinkattavana sekä tauluja ym. seinälle suunniteltavana ja kiinnitettävänä. Ei tämä nopeasti järjesty, ei. Ikkunanpesijättärellä sattuu olemaan vapaata ensi keskiviikkona, ilo ja autuus! Hän oli kovasti innokas tulemaan ja lupasi taas hoitaa hommat.  Oikein mukava, saan sitten varmaan jo verhotkin kohta paikalleen ja näen jopa alaikkunoista ulos. Niissä kasvaa näköjään jo sammalta...

 

Edelleen vähän nyppii tuo siivoamattomuus eli pari seinänpätkää tuli eilenkin taas pestyä. Lisääkin olisi tarvis. En tiedä, josko tänään vai jättäisikö huomiseen tahi vielä myöhempään. Paasha ei äkkiä lopu. Tänään on nimittäin merkittävä päivä. Ette muuten usko, Welhotar aikoo poistua residenssistään ihan keskustan iloihin, kirjaimellisesti. Viettämään erään yhteistyötahon järjestämää syysjuhlaa!  Tämän vuoden ensimmäinen isompi The Meno. Nythän on siis syyskuun alku, että ehtii sitä vielä. On kerrankin aikaa (eli loma seuraavana päivänä) sekä haluja lähteä. Sain myös kaverin mukaan eli ystävä lähtee matkaan ”saattajan” ominaisuudessa, joka on ihan mukavaa molemmille. Taho toivotti molemmat tervetulleiksi. Lisää juhlista ehkä – ja vain ehkä – huomenna. Ei, ne eivät ole hirmuiset ryyppykinkerit kuitenkaan. Mutta ihan kiva itsellekin käydä kerran vuodessa jossakin. Seuraavana ovat varmaan vuorossa kynä- ja karkkimessut heti töihin palattua. Wau, elämä on yhtä juhlaa.

 

Vielä täytynee mainita, että en ole varmaan pariin vuoteen tavannut niin paljon ihmisiä kuin tähän muuttoon liittyen kaikkinensa. Mukavaa, ihmiskontaktien puute on todella kasvattanut meikäläisestä melkoisen erakon, joka ei enää osaa edes käyttäytyä luontevasti. Möhlii jopa tarjoiluissa ja muussa sosiaalisessa kanssakäymisessä, sanoo outoja asioita suoraan julki jne. Että vilskettä siis on ollut.

 

Juuri huomasin, että uudet vuokrakuitit (tai siis oikeastaan maksusopimus) ei ole ilmaantunut luukusta. Hmph, tänään olisi maksupäivä ja sen olisi  syytä tulla. Jos ei tule, soitan toimistolle. Muuten pahukset laskuttavat oikeasti sen viivästyskoron.... Eli ei kiva eikä mukava, lieventäviä asianhaaroja ei ole. Jollei siis ole etukäteen ilmoittanut asiasta Byrokratian konttorille.

 

Jahas – piti laittamani tähän kuvapostausta. Tuota, nythän on niin, että kaameran purkupiuha on paikassa nimeltä muuttojömma. Joten toiste sitten, kyllä kaikki vielä löytyy, uskoisin.

 

Muuta kuvahupitusta tulossa ehkä myöhempiin postauksiin. Kaamera on tilttaamassa ja uutta olisi tarvis, byääh. En tarvitsisi enkä haluaisi, mutta lienee pakko. Onhan noita edukkaita tarjouksia aika usein, ihan perustikikaamerasta siis on kyse.

 

Käväisin heittämässä tuossa vitamiinococktailin sekä mömelöt, joten tehoa odotellessa – tadaa – eläinten vuoro.

 

-----------------------------------------------------

 

 

Puuuuuuuuuuuuuurve, kaiffat! En muute oo skrivannukkaa tosi pitkää aikaa mitää. Meinaa ku mitää ei oo tapahtunukaa. Koko kesä meni oikeestaa siinä, ett mä makasin partsill ja otin suulist. Ja tiätteks, ei yhtää tullu värii. Tuukist vaa tuli karseen tuuhee ja siit lähtee viälkii hirmusii palleroit, ku mä oon antanu ton yhen harjattaakki jo vähäse. Nii ni mut pistettii siihe kammokoppaa. Mami kyll sano, etei siin tarvii olla ku vähä aikaa. Ihan naapurii asti vaa. Mutt mä kyll jouduin kökkii siin aika pitkää, ku tääll oli dörtsi auki. Kavrut meinaa roudas mein kamoi tänne hirmust vauhtii, ett mä en päässy ees heti kylppärii. No sitt mä aloin mouruu, ett pitää pääst kert ulos ja tsiigaa mestoi. Toi laitto mull omat taravat kylppärii ja päästi sitt sinne, jeee. Se onkii melkee samanlaine ku entinenkii, ihan vähä viäl isompi vaa. Tosi vähä. Ja kaikki mun omat taravat punki mukaa, mun koritualikii. Ei sinne kylppärii siis ku partsill. Ja mein kaikk muutkii taravat on tääll nyt sitte. Ja mull on hurrrrrrjast tilaa vetää rundii ynpäri-ynpäri-ynpäri. Pääsen meinaa tsögen kauttakii sellase snadin hullunympyrän, niinku toi yks sanoo >o< On tää tiätteks iha kliffaa. Ja partsilt mä näen taas kaikkee, mä näen kääpiöit ja koirulei toss sisäpihall ja sitt toss o semmone iso rakone, mist mä näjen kaikk ku kulkee siin samall kävelytiälä, ko ennenkii näki mein toisest paikast. Ett hyvät on meinaa näkymät! Ja ihmisiiki tääll on käyny. Eilenkii oikee kliffoi kissaihmisii, rapsu mua ja kehu ja kaikkee. Tommosii saa tulla aina lisääki, tää tykkää, hjuu. Mä en nyt saanu mun fotoo tähä, mä oon iha samis kyll ku ennekii – yht komee meinaa hei giltsit. Ett hurjast terkkui kaikill ja kaikkee semmost. *kissipus*

 

 

 

--------------------------------------------------

 

Vinski se jaksaa aina olla yhtä hurmaava...

 

Päivän slogan: Jos sä kerran muutat, muuta kunnolla.

 

Päivän biisi: Otteita syksystä 

 

Luettua: Taavi Soininvaara – Pakonopeus. Tämä on niiiiiiiiiiiin tyypillistä Soininvaaraa, ettei tarvitse kai sen enempää kertoa. Leo Kara salajärjestön jäljillä. Myös ihmiskauppaa, lapsenryöstö jne. Mausteena Karan muistinmenetys ja ehkä tapahtuneet asiat. Juu, en koskaan ole kaverista ihmeemmin piitannut eikä tämä sitä miksikään muuta. Machokohkaamisen markkinamies, sano. Anu Holopainen – Ilmeetön mies, tämäpäs olikin ovela kirja, tykkäsin! Irma on yksinäinen, yli nelikympinen nainen ja töissä sairaalassa. Hän tutustuu outoon, salamyhkäiseen naapuriinsa, joka ei puhu, makaa vain lattialla. Hänelle Irma käy tilittämässä elämäänsä ja kertomassa salaisuuksia. Irmaa vainoaa entinen mies, Mikael... Ja mitä pidemmälle lukee sitä oudommaksi tarina muuntuu. Suosittelen ehdottomasti! Rawi Hage – Torakka, mies tilittää köyhää elämäänsä sekä terapeutille että itselleen. Itsariyritys, joka meni naurettavasti pieleen. Oudot naapurit ja tuttavat. Kylmä talvi varkaan kiertää kaupunkia...  Juu, paljon enemmänkin olen lukenut, mutta ei tässä nyt ehdi kaikkea luetella, jos aikoo tämän vielä ennen Vuodatuksen päivitystä postata.

 

Näillä eväksillä taas eteenpäin. Huomenna lisää, mikäli vain pystyy kykenemään!

 

 

 

POLKA SE LÄHTEE REISSULLE...

 

 

 

WANHA WELHOTAR - UUSI RESIDENSSI

No niin, toverit! Lopultakin netti toimii. Aivan, yhteyden PITI toimia lauantaina ja asentaja soitteli torstaina nettiasioissa ja kyseli aika omituisia. Pitäisikö minun muka tietää jotakin seinän sisällä olevista piuhoista eli jakokeskuksesta? No ei tod. Muuton keskellähän tätä ei ehtinyt kukaan kokeilla ja illalla ei Sjonera enää vastannut... Arvaatte siis, että kännikkä kävi kuumana maanantai-aamuna ja Sjoneran aasiakaspalvelun poju sai kuulla erinäisiä asioita a) palvelusta, b) asentajista, c) puheella toimivasta uudesta valikosta sekä d) muista palveluntuottajista. Eli asentaja oli kytkenyt tämän johonkin viereiseen huoneustoon, koska pari bittiä poikittain päivässä näytti kyllä, että taloverkko on pystyssä. Ehh – raivoni oli suunnaton

 

Sen raivon purin suurimmalta osin purkamalla tavaraa! Uskokaa tai älkää, tavarat on purettu. Kaikki eivät ole tietenkään oikeilla paikoillaan, mutta purettu ne on. Pesukone on pyörinyt ahkerasti ja sitä jatketaan myös tuotapikaa. Sänky on pesty kissipissistä, seuraavana vuorossa klaffisoffan tekstiilit! Edelleen elämä on kuni leirissä. Tavara toistansa etsii ja vastaan tulee kaikenlaista *köh* mielenkiintoista. Kirjat ovat hyllyssä (vilkuttaa kiitokset toverittarelle eilisestä!), eivät kohdallansa, mutta ohimennessäni voin aina siirtää pari niistä oikeaan paikkaan. Ja Toveritar hei, unensieppaaja toimi – nukuin melkein 5 h (viisi tuntia!!!), enkka-enkka-enkka puoleentoista viikkoon. Koska olen myös välillä unohtanut syödä *ei voi olla totta*, olen kohta tällaisessa rantakunnossa.

 

 

 

 

 

 

Kuva täältä.

  

Muuten tämä residenssi on mukava, kyllä. Tykkään ja tästä tulee mukava, meikäläisen näköinen jopa. Tämä on taaskin sekä uhkaus että lupaus. Lisäneliöt olivat tarpeen – tuovat väljyyttä ja valoisuutta. Ylin kerros, ikkunat ja parveke noin etelään. Yli pihan, hallitsen U:n kulmasta koko pihaa ja osittain naapuriakin. Paljon parvekkeita, joita tuijotella, ehehheeh. Paljon on järjestämistä ja tekemistä, taidan yrittää liikaakin. Melkein viikko on ollut melkomoista särkyä, koivissa ja tuntemattomissa lihaksissa. Oudokseltaan kun ovat joutuneet rajuhkoon käyttöön tässä. Kaikkea muuta hommaa siis olen tehnyt, mutta muuton aikana en sentään kantanut tavaroita. Joku raja oli pakko vetää, mihin pystyä. Sisulla olisin ehkä saanut jotakin raijattuakin, mutta...

 

Kiitos siis kaikille avittajille, jotka mukana olivat! Ihanat te – ilman en olisi pärjännyt. Siis pakkaamassa, muuttamassa ja jälkitöissä mukana olleille ja vielä tuleville, niitäkin riittää. Hiukan harmitti vaihtokaverin muuttoporukka, joka raijasi tietysti minunkin kamojani. Niitä kohdeltiin kuni vierasta sikaa ainakin. Eli paljon lisävaurioita, yhden lipaston alalaatikoiden pettäminen, skraaduja siellä ja täällä yms. Eli eivät nuoret kaverit paljoa välittäneet meikäläisen jo ennestään vanhoista ja korjatuista härpäkkeistä...  Hmph, siitä jäi vähän ikävä mieli. Samoin siitä, että ei tätä asuntoa kyllä oikeasti siivottu ole! Joudun siis pesemään taas seiniä *huokaus*. Joko siisteyskäsityksemme on erilainen tai hän ei todellakaan ole nähnyt ”mitään”, mikä on mahdollista tietyssä valossa. Sen olen huomannut itsekin. Mutta syssy tulee ja valoissa kaikki näkyy. Eli täällä on eletty kuni pellossa. Minä sentään oikeasti sain siivottua ja puunattua edellisen huushollin.

 

Lisäksi vuoden tässä asuneet vuokralaiset ovat harrastaneet jotakin mielenkiintoista. Jäljet ovat tod.  nähtävissä. Kiinteitä tavaroita puuttuu, jääkaapin ovi menee hätinään kiinni ym. Taloyhtiön remppamies on vielä tulossa käymään tällä viikolla, mm. tuomassa liesituulettimen suodattimen – joka oli poistettu siis.  Ja sitä suoranaista paashaa löytyy kaikilta yläpinnoilta ja seinistä, jotka ovat myös täynnä reikiä. Parveke oli kuonainen, se on pesty. Laseista ei näe ulos, soitan tänään ikkunanpesijättärelle! Osa viemäreistä ei vetänyt, onneksi oli avaaja-räjäyttäjää jömmassa... Ja tätä vaihtokaveri ei siis ollut huomannut, hmph. No, hän ei ilmeisesti paljoakaan vietä aikaa kotona, joten lienee erinomainen uusi naapuri nakuttaja-napsureille, muahahahaaaaaaaaaaaaaaaaah!

 

Minä ehdin jo eilen kaupoillekin, kirjoja, ruokaa ja kirpparilta hylly ja keittiövalo. Niistä lisärapoa myöhemmin, vain Welhotar löytää tuollaista ja kehtaa mokoma laittaa ne vielä esille. Luettuakin olen saanut, koska on ollut välillä pakko ottaa lepotaukoja. Kirjalistaa en jaksa laittaa esille. Työt odottavat tekemistään, viestit lukijaansa ja blogit vahtijaansa.

 

Lisärapoa, jopa kuvien ja Vinskin kommenttien kanssa aivan lähiaikoina. Mainittakoon, että kissi sopeutui muuttoon erinomaisen hyvin; tutut tavarat ja näin. Isompi tila juosta ja oma emo kuitenkin eli no problem.

 

Ja vielä, privaa saapi laittaa ja tähänkin kommenteerata. Täällä ollaan ja pysytään, vaikka heidän takiaan mä jouduin outoon valoon...

 

 

 

 

SANOKAA VAIN REILUSTI YLEMPI WELHOTAR