enkä minä nyt oikeastaan haluakaan. Siis yhtään mitään muuta kuin pysytellä neljän seinän sisällä. Ulkona on taas synkkää, lumista ja jäistä, koleaa ainakin, jollei peräti kylmää. Sisällä edelleen helkkarin vilakkaa. Päällä on ympäri vuorokauden useampi kerros vaatetta. Olkoot vaan energiansäästötalo, mutta ei kai sen tarkoitus ole palelluttaa ihmisiä alkukesään asti. Silloin nimittäin aloitetaan taas hidas paahtaminen koko kesän ajaksi. Ei hjuva, ei. Ei kyllä koskaan, kyllähän te meikäläisen tiedätte!
Belga kävi eilen lounaalla. Viihdytimme itseämme epäperinteisesti itse tehtyjen pizzojen (sentään pienien ja terveellisten) ääressä, jälkkärinä jädeä. Jädeähän sopii syödä ympäri vuoden, toki. Se on aina hyvää, ainakin kaffen seuralaisena ja joskus vaihtoehtona parempi kuin pullat ja piiraat. Hyvää oli, kuitenkin. Pähkäiltiin siinä yhtä ja toista, ei mitään tähdellistä kuitenkaan. Asunnossaan hän on viihtynyt sen, minkä on ehtinyt siellä oleskella eli eipä kovinkaan pitkään. Opiskelijan päivät ovat yllättävän pitkiä, jollei iske etäpäivä. Silloin taas päivä koneen ääressä on pitkä. Häiriköitä ei talossa kuuleman mukaan ole, joka on aina tietty iso ilo.
Itse tässä pitäisi toimeentua normaaleihin söndaagin hommeleihin. Harrastaaa kursorista siivoamista eli karvat ja kissanhiekat imurointiin. Pakkoruisku sen todistamiseksi, että pystyy vielä edes menemään itsenäisesti suihkuun ja konttautumaan taksoon, ehkä. Niin tosiaan, taksot on tellittävä ja eräs omalaatuinen reissu ympättävä keskiviikolle. Pirulauta, minulla olisi mitään tekemistä sielläpäin kaupunkia, mutta nyt on pakko. Kehtaa aina Belgaakaan pyytää noutamaan jotakin typerää härpäkettä. No, tuhluutan loppukuun matkani kuun viimeisenä päivänä. Se onkin oikein ja sopivaa. Kun samalla reissulla hoidan vielä jokusenkin posti- ja kauppa-asian, saan matkat hyvinkin kulutettua. Niin tänään vielä, ainakin kolmeksi päiväksi pitäisi evästä laitella eli jotain vihannespataa muhituttaa. Tänäänkin olisi kiva varmaan syödä jotakin, en vaan vielä ole keksinyt, mitä se voisi olla. Kaalipiffejä ja lohkopottuja? Ehkäpä...
Eilisillan sainkin kulumaan lueskellen, kirjoitin ulos pari juttua sekä roilailin netissä loppuehtoon. Ihan asiatonta asiaa, ei siis mitään tärkeää. Kunhan ihmettelin taas kaikenlaista outoa, mitä eteen on tuotu. Ja kaikenlaisia kummallisia ihmisiä(kin). Unesta ei taaskaan tietoa, heräilin tuossa klo 1 tienoolla ja sen jälkeen pyöriskelin peittojen väleissä. Sitten oli pakko nousta, ei vaan jaksanut enää sitäkään. Tämä tietänee taas iltapäivätirsoja, kuten lähes joka päivä tuossa klo 15 – 16 kähmeessä. Tunti tai vähän toistakin, melkoisen sikeää unta, jo jaksaa taas hetken tehdä jotakin "tärkeää".
Sunnuntai-ahi iskee kyllä taas päälle! En minä tahtoisi lähteä taas kiusaamaan itseäni Varastolle, kun tietää hyvin tarkkaan, mitä on tuloksena. Huomenna puoliltapäivin olen jo aivan reporätti ja illalla hyvinkin krantusti puhuteltava ja kipeä. Ja sama jatkuu pari päivää, loppuviikko menee taas toipumiseen jne. Tästä alkaa muodostua myös omanlaisensa kaava. Uudempikaan lääkitys ei pure oikeastaan yhtään. Tekisi mieli alkaa yhdistellä näitä, mutta sisuskaluilla voi olla asiaan jotakin sanottavaa. Paskat minä lekureiden mielipiteistä, mutta maksa ja munuaiset ovat vähän eri asia!
Ei siis mitään tavanomaisesta poikkeavaa. Ei mitään odotettavaa. Ei mitään kivaa tiedossa. Ei mitään. Ehkäpä ihan hyvä niin, jos selviäisi edes tästä jokapäiväisestä helvetistä.
Päivän slogan: Elämä ei ole kilttiä – miksi minä olisin?!
Päivän biisi: Piss Factory
Luettua: Sari Järn – Hiirestä puumaksi. Ehkä tämä on olevinaan hauska, mutta jokin tässä mättää. Tee se, mitä haluat tehdä -asenne ehkä eli älä valita, vaan tee jotain tai tyydy siihen, mikä olet. Aapinen kirjaimellisesti A:sta Ö:hön, hauska ehkä "tyttöjen illassa" drinksujen välillä luettuna. Korhonen-Salmi – Ratkaisujen Suomi, Unelmista töitä. Kahdeksan itse menestynyttä johtajaa kovasti esittää innovaatioita, jotka minusta eivät toimi. Ei anna aihetta toimenpiteisiin, työttömiä tämä taatusti vain vituttaa (minuakin alkoi reilusti kyrsiä eräät asiat). Glenn Willstedt – Iran.Työtä ja seikkailuja ruusujen ja satakielten maassa. Kaksi vuotta Iranissa 1960-luvun puolivälin tienoolla. Kertomuksia työstä maatalouden parissa alankomaalaisen järjestön työntekijänä. Aika hyvää kuvausta sikäli, että herra vaivautui perehtymään kieleen, paikallisiin olosuhteisiin, historiaan jne. Ajankuvanakin hyvä, eli minä pidin. Teeskentelemätön, vaikka ihan pientä itsekehua on havaittavissa ;) Satu Grönroos – Lumen syli. Lapsen silmin kerrottua elämää Helsingissä, välipaloina elämää opettajan silmin... Ei paha ollenkanas, tästäkin meikäläinen taas piti ajankuvana, köyhän arjen kuvauksena sekä kovin tutunoloisen koulunkäynninkin selvittelynä. Emma Donoghue – Huone. Hurja tarina pojasta, joka eli ensimmäiset vuotensa huoneessa, siepatun äitinsä kanssa. Miten heidät vapautettiin ja mitä siitä seurasi. Tämän luki kyllä hievahtamatta, eläytyen ja – kumma kyllä – ei järkyttyen. Lähinnä ainakin itse elin Pojan ajatuksia ja maailmaa ajatellen. Suositan, todella erilainen erinomainen opus! Merja Mähkä – Ihanasti hukassa ja kuinka sieltä pääsee pois, 543 päivän reppumatka. Tämähän oli se Ehtoopulun blöginpitäjä ja suuri osa tarinasta onkin tuttua. Luin nyt kerralla, kun itse ei enää tällaiselle reissulle pääse. No, ei tässä kyllä oikein ihmeellistä mikään muuten ollut, sorry vaan. Åke Edwardson - Niin korkealla pääskyset, ettei niitä nähdä voi. Taas hieno opus kaverilta. Myrsky tuhoaa perheen metsän ja myöhemmin tavallaan myös perheen, kun poika loukkaantuu metsässä ja joutuu koomaan. Mitä tapahtuu pariskunnan suhteelle, ulkomaailmalle, miten aikakäsitys muuttuu, miten suru koetaan jo etukäteen ja miten etukäteen voidaan valmistautua lähes kaikkeen? Synkähkö, mutta kuitenkin toiveikas kirja, jossa paljon ajateltavaa. Suositan jokaiselle! Liisa Karvinen – Riisiä tiskin alta. Tarinoita nousevan auringon maasta. Onko Japani vain liikemiehiä, kiirettä ja omituisia hahmoja sekä teollisuutta? No ei sentään, tässä aika erilaistakin kuvausta nykypäivän kulttuurista, uskonnoista, juhlista, tavoista, paikoista – mukavasti metroasemia hyväksikäyttäen. Suositan Japani-friikeille, tässä on sitä jotakin! Rosamund Lupton – Sisar. Omelalla tavalla toteutettu dekkari, jossa sisko antaa lausunto asiasta. Tarina alkaa, kun Beatricen äiti soittaa pikkusiskon, Tessin, kadonneen. Ja Beatrice lähtee selvittämään, mistä oikein on kyse. Katoamiseen hän ei usko ja lopulta selviää, mistä on kyse – murhasta, mutta minkälaisesta! Sekin selviää aikanaan. Pidin ja suositan, sen verran oli mallikkaasti toteutettu. Ja tottakai osa näistä tulee esille siellä toisaalla (ja muuten muitakin, pysykää kaikilla sivustoilla siis). Lisäksi tietty jätin osan vielä mainitsematta, ettei kukaan taas väitä minun kehuskelevan jollakin.*härn & wirn*.
POLKA, JOKA ON JO ÄRSYYNTYNYT TÄHÄNKIN PÄIVÄÄN!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti