Eli kylmää on, ulkona ja sisällä. Eihän nyt viikonloppuna mitään tapahdu ja tänään pitäisi jo lauhtua... sitten ei enää tarvitsekaan tehdä mitään. Näin arvelisi hyvinkin rahaa säästävän isännöitsijämiehen ajattelevan. Paitsi, aika jännä juttu, meidän taloyhtiömme on ollut hyvinkin säästäväinen ja asioista on huolehdittu eli rahaa "olisi käytössä", mutta eihän se niin ole, kun kyse on asumisoikeusasunnoista. Tämän taloyhtiön "säästämiä" varoja voidaan käyttää muuhun (ei tämän taloyhtiön tarpeisiin, remontteihin, asumiskustannusten eli vastikkeiden alentamiseen) ilman sen kummempia selityksiä – tätä on sitten se asukasdemokratia ja hallinto. Jep, siitä voitte lukea lisää vaikka täältä. Ja vilkaista vaikka omat muuttokokemukseni (ei remonttia, kahden vuoden sisällä saatu jääkaappipakastin ja liesituulettimen suodatinosa!) elokuulta 2010. Räyh!
Minullakin on vilakka olo, siis särkee täpöllä eikä tämä viileys tietenkään varsin paranna tilannetta. Taas meni puoli yötä miettien, mistä sen lekurin tempaisi, jolta saisi oikeat tropit tai edes kokeiluun tietyt lääkkeet. Nyt en puhu kipulääkityksestä vaan muusta, josta tiettyjen tutkimusten mukaan saattaisi olla apua tähän tilanteeseen. No, met taas katsomma. Hitto, kun minä en vaan millään jaksaisi aloittaa tätä showta taas ja taas uudestaan, ties kuinka monetta kertaa!
No, mukavampaa se, että Belga kävi eilen lounastamassa ja kertomassa kuulumisia. Oli jo tehnyt vähän muuttoa eli vienyt jokusen kassin härpäkkeitään uudelle asunnolle ja loput kulkevat sitten hissukseen viikon aika, aina kun aikaa riittää. Onneksi bussit kulkevat melkein ovelta ovelle :) Lisäksi hän oli tehnyt järkevänä miehenä perusostoksia (saa nauraa!): vessaharja, verhon nipsut, suihkuverho ja pesuaineita! No, ehkä minulla oli omat vaikutukseni asiaan ja hän kun on sattunut olemaan mukana jokusessakin meikäläisen muutossa sekä nähnyt mitä aina ensin tarvitaan :D Fiksu poika meikäläisellä, vaikka itse kehunkin. Pahus, piti ottaa kuvakin, mutta se unohtui. Kuitenkin edelleen sanoin, että kysyisi aina ensin meikäläisen varastoista, jollei välttämättä halua upouutta tavaraa! Juu, hän sai myös tupaantuliaislahjan, koska en varmaan ole ensi sunnuntaina paikalla. Alla kuva, se on spagettikauha, dinosaurussemmoinen – oli oikein tyytyväinen. Belga vääntää usein spagettia tai nuudeleita soijarouhe- tai tomaatti-linssikastikkeen kanssa, joten käyttöäkin tälle oikeasti on :)
Asioita olisi, mutta säästetään jotakin huomiseksikin *härn*.
Päivän biisi: I Hate People
Päivän slogan: Päättömästä ilkivallasta systeemin vastaiseen toimintaan!
Luettua: Ozzy Osbourne – Tohtori Ozzyn omituiset ohjeet, ehkä omituista, mutta totta. Pimeyden Prinssi jakaa terveysvinkkejä! Ja vielä ihan järkeviä, hän on nimittäin itse ollut luulosairas lähes koko ikänsä, epäterveistä elintavoista hän myös tietänee kaiken ja varsinaiset vinkit ovatkin yllättäen aivan järkeviä. Lue ihmeessä, tämä on sekä hauska (ne kysymykset, uhhh) että informatiivinen opus kaikille vähän kaikesta! Marie Niittylä – Vain menolippu, aluksi ilahduin Finn-Kirjan taas tultua uudestaan esiin eli ruotsinsuomalaista kirjallisuutta, hiukan omakin lehmä siinä ojassa. Tämä ei ehkä vastaa kuitenkaan alkuaikojen parasta antia, vaikka onkin hyvin tyypillinen kuvaus siirtolaisuudesta Ruotsiin. Maalta lähdettiin, ilman mitään varsinaisia suunnitelmia ja ehkä jokin osoite taskussa, ei kielitaitoa, ei rahaa. Eli ei kirjallisesti ehkä maailman parasta antia, mutta arvattavasti elämänkertaromaanina puolustaa kyllä hyvin paikkaansa! Ken McClure – Luovuttaja, uusi lääketiedejännäreiden kirjoittaja eikä nyt niin hirmuisen paha tämäkään, jos tästä genrestä pitää. Lievää yökötystä voi kyllä tuntea sekä fyysisesti että henkisesti. Torey Hayden – Viattomat, ei jaksa tätä kirjoittajaa enää. Vaikka tämä lätinä nyt ei ole ihan perinteistä, silti... Leidi korjaa rahat sieltä, mistä helpoiten saa eli sympatialla ja myötäelämisellä, hieman nyyhkimistä ja siinä se. En ole pitänyt tästä hyypästä eikä tämäkään opus ole poikkeus. Tosin aihe on hiukan erilainen eli hän ei itse ole mukana, romaani kertoo sieppauksesta ja siitä, voiko lapsen menetyksestä selviytyä. Sekalainen soppa! Tunput! Torgny Lindgren – Muistissa. Pidin kovasti ja suositan. Iäkäs kirjoittaja muistelee, mutta ei kirjoita muistelmia! Hän kertoo palan sieltä, toisen täältä. Elämästä ja ihmisistä. Hieno, tasapainoinen kirja. Suosittelen kaikille, joilla ei ole tarvis kiirehtiä ja joilla on aikaa miettiä lukemaansa kuten kirjoittajakin on miettinyt kirjoittamaansa – vain oleellinen on tärkeää! Wexi Korhonen - Escape from Hemingway's way - Kujanjuoksu Keniassa, ei nyt niin paha kuin voisi kuvitella. Tarina suomalaisista miehistä, joista toisella on rahaa palkata kaveri hoitamaan suunniteltua loma- ja safariyritystä Keniassa. Tekijä on ilmeisesti viettänyt aikaa paikanpäällä, sillä kuvaukset ovat jopa uskottavia. Juoni ehkä vähän tökkii, samoin kielenkäyttö, mutta sehän ei ole kirjoittajan vika! Jännäreiden ystäville kohtuullinen uutuus. Eero Pasanen – Kononen käyttää järkeä. Koottuja selvityksiä Konosen taipaleelta eli novelleja – ja yllättävän hyviä! Minä pidin ja olen aina pitänyt Konosen hahmosta ;) Kannattaa tutustua ja lukea ainakin myös lopussa oleva Pasasen epilogi. Jani Matikka – Unelmatehdas, dystopia ja oudon vangitseva ainakin alkuun. Olisin toivonut kirjoittajan hieman miettivän loppuratkaisua. Mutta silti ihan lukemisen arvoinen, jos pitää epätoivoisesta tulevaisuudenkuvauksesta! Rain Mitchell – Tasapainoilua, Joogasalin naiset 1. Hömppää joogaan ja terveyteen liittyen eli nyt on nähty tämänkin, ziis. Aika karmeaa, tunput käteen. Hömppähömpän kavereille, mutta varoen tutustuttavaksi heillekin (ja tätähän siis ilm. on tulossa lisää, jos tuossa on 1.). Jäks. Ann Cleeves – VERA – Kuolonkukkia. Uusi päähenkilö, tutkija ja poliisi Vera ei ole klisee, hän on ylipainoinen, roteva ja hän juo ehkä vähän liikaa sekä ajattelee omin aivoin. Kuitenkin selvittämättömiä kuolemantapauksia hän ratkoo oudon pätevästi avoimin aistein. Cleevesiltä taas aika hemmetin hyvä opus, minä tykkäsin! Timo Sandberg – Dobermanni. Kelpo dekkari Keski-Uudenmaan poliisilaitoksen arjesta, jonka korkean tason murha katkaisee. Sandberg kuvaa hyvin myös poliisien omaa elämää (joka on nykyään niin muodikastakin), mutta myös murhan selvitystyötä ja erilaisia tyyppejä asiaan liittyen. Kotomaisena dekkarina oikeinkin hyvä, mutta pari asiavirhettä häiritsee meikäläistä, näitä ei ehkä jokainen huomaa sivuasioina, mutta kuitenkin... Ja sitten, itselleni sokerina pohjalla kirja, josta voisin kirjoittaa huoletta pari liuskaa eli Tuulikki Pekkalainen – Susinartut ja pienet immet, Sisällissodan tuntemattomat naiset. Hämeenlinnan entisöinnissä löytyi sellistä 7 runo, kronikka sellissä v. 1918 olleista 31 naisesta. Tutkija alkoi selvittää heidän taustaansa ja sitä, mikä heidät sai mukaan punakaartiin, vangituiksi ja tuomituiksi. Selvitystyö oli kuitenkin äärimmäisen hankalaa ja aikaavievää – oikeudenkäyntejä ei välttämättä ole kirjattu täydellisesti, nimet ovat muuttuneet ja vääntyneet ajan mittaan. Jo sodan aikana naisia katosi, heitä ammuttiin, raiskattiin ja häväistiin sekä lopulta vangittiin. On aika avata keskustelu naisten tuomioista v. 1918 sisällissodan tapahtumiin liittyen. Syyttömien naisten, muonittajina, sairaanhoitajina tai huoltojoukoissa toimineiden tyttöjen ja naisten mielivaltaisista tuomioista. Tuomioista, jotka jopa pantiin täytäntöön välittömästi eli ammuttiin. Koska tuomioistuinjärjestelmä oli valkoisten hallinnassa, myös todisteita pyydettiin usein kotikunnan suojeluskunnilta tai kirkonmiehiltä. Arvattavasti usein epätoivotut henkilöt saivat kummallisia lausuntoja; työpaikkaa vaihtanut nainen vietti kuljeskelevaa elämää, tuleva kansanedustaja oli kiihoittaja ja punaisten villitsijä, pahansuopaiset ja kostonhaluiset todistukset sekä valmiiksi esitäytetyt, johdattelevia kysymyksiä sisältävät kuulustelulomakkeet vaikuttivat tuomioihin selkeästi. Samoin oikeudenkäynteihin osallistuneiden henkilöiden (jotka eivät siis välttämättä aina edes olleet juridiikkaan perehtyneitä) omat mielipiteet. Tuomiot eivät olleet missään suhteessa tekoihin, jos teoista nyt tässä yhteydessä edes pystyy puhumaan. Raskaana olleille tai pienten lasten äideille ei osoitettu minkäänlaista armoa, kuten ei sairaillekaan. Etsiessään tietoja tekijä törmäsi edelleen – tällä vuosituhannella – häpeään, moni tietoja antanut ei halunnut nimeään julkisuuteen suvun maineen takia tai sukulaisten nimen takia. Moni ei ehkä uskaltanut edes ottaa yhteyttä, joku ei ehkä halua edes muistaa kuulemiaan tarinoita. Selvitys on karua luettavaa tuomioista, oikeudenkäynneistä, ihmiskohtaloista. Myös vankileirien sietämättömistä oloista, sairauksista ja kuolleisuudesta. Kaikesta ei vieläkään ole aivan tarkkaa tietoa, koska asiakirjoja on hävitetty myös tahallisesti. Suosittelen tutustumaan lähihistoriaan. Siihen, miten palveluskuntaan kuuluva, piika, koneenhoitaja, kutoja tai juuri työpaikkaansa vaihtanut tai sillä hetkellä työtön nainen lähti mukaan punakaartiin. Moni on kertonut myös syynsä, yleensä oli puute ruuasta, rahasta, työstä. Elämän perusasioista. Tutkija on esimerkillisesti perehtynyt asiaansa ja esittää sen tavalla, joka on kiihkottoman toteava eli faktojen ja kuulustelupöytäkirjojen sekä langetettujen tuomioiden voimalla. Kirjassa on myös kuolintilastoja, kadonneiden naisten nimiä, vankilan sairaalan tietoja ja muuta faktaa riittämiin. Itse arvostan tätä tutkimuksena ja merkittävänä työnä tuolloinkin unohdettujen naisten kohtalojen selvittämiseksi. Teksti on aineistostaan huolimatta kaiken aikaa asiallista, rauhallista ja objektiivista. Toivoisin tämän herättävän mielenkiintoa jo siksikin, että sadoilla sivuilla esiintyy lukematon määrä paikkakuntia ja henkilöitä, joihin varmasti monella nykyaikaa elävällä on jonkinasteinen omakohtainen side tai yhteys. Toivon, että jokainen voisi olla ylpeä ja kertoa, että sukumme tai tuttaviemme suvun naisia oli mukana myös 1918 punaisten puolella. Vanhan häpeän aika on todella ohi! Vaikka ei se oikeasti ole... Itse olen ylpeä isoisästäni, joka kärsi Fellmanin pellolla, Hennalassa, tuomittiin vankeuteen sekä kuokkimaan Konnunsuolle ja menettämään kansalaisluottamuksensa. Hänen kertomuksensa ovat lähtemättömänä mielessä – kuten taistelu keväällä kohoavista ruohonkorsista nälän taltuttamiseksi! Tämä aika ei unohdu, ei ainakaan vielä minulta...
POLKA – HÄN JOKA EI KOSKAAN UNOHDA.....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti