Juu, siis tuo tehopakkaus tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että sain suurinpiirtein tehtyä sen, mitä pitikin. Ainakin melkein! Se osoittaa minusta jo melkomoista tehokkuutta nykyään, kun melkein kaikki on tehtävä väkisin, itsensä pakottaen...siis suurimmalta osin fyysisistä syistä eli kirotuista säryistä ja kivuista johtuen. Niin mieluusti sitä lukisi ja kirjoittaisi, molempia vuorotellen ja ei-pakotetussa tahdissa, välillä mupeltaisi päärynän ja keittäisi kaffet ja eläisi rauhassa. Mutta kun ei.
Eli kursorisesti on imureerattu ja laitettu eväkset (hah, meksikolaista pataa – ylläri, ylläri!). Pakkoruisku olikin miellyttävä, kun aurinko lämmitti torppaa päivällä eikä palellut yhtään. Asiaa tosin avitti se taannoinen kirppariostokseni eli jätti-iso fleecetakki, joka ulottuu minua melkein polviin ja on siis aivan liian iso. En pidä fleecestä, mutta tuo nyt on ainakin lämmin ja se oli ihan iskemätön kappale, joten kai sitä jonkin aikaa voi käyttää. Ja se on kirkkaan, tosi kirkkaan punainen :D
Lisäksi sain pakattua lähtevän postin oikein fiksusti, hah, kekseliäs minä. Tein laatikosta pienemmän laatikon, jolloin eräskin tavara sai oikein hyvän paketin. Tiedätte kyllä paskartelutaitoni eli ne ovat täysin olemattomat ja pakkaukset siis myös sen näköisiä. Tosin ne ovat aina löytäneet ehjinä perille, joten ei siinä siis mitään moittimista. Ulkonäkö nyt ei ole täällä koskaan ollut pääasia *eheheheeeeh*! Lisäksi kirjoittelin peräjälkeen kolme juttua, kaikki erilaisia, kaikki vähän omalaatuisia, eli niissä oli yllättävän paljon hommaa. Sinne meni, hyvä näin. Olen taas osuuteni tehnyt, enempään en juuri nyt ehdi enkä pysty. Pari luettua kirjaa tuossa vielä olisi, mutta ne jaksavat odottaa. Ovat vielä kohtuuhelppoa materiaaliakin.
Nyt vain pelkäämään, millainen suma hommia on jätetty. Niitä jo keskiviikkona pinkattiin pöydälleni, kun lähdettiin katsastamaan uudelleensijoituspaikkaa... ei hemmetti, jos kaikki on siellä tekemättä, painun suoraan lekurille! Koipea särkee muuten edelleen aika vekkulisti sen viikon takaisen lumimyräkkäretken jälkeen. Siinä olisi jo yksi syy hakea sairista, ihan fyysinen siis. Toinen se, että minen vain jaksa, jollei sitä kunnon lomitusta hiljallensa ala kuulua. Tähän tietysti liittyy se, että ilmeisesti tarkoitus on, että neitokainen, joka sijoitetaan kanssani samaan huoneeseen, alkaisi myös lomittamaan meikäläistä. Auts ja voih... en puhu mitään sen enempää. Joillakin ei vaan ole tiettyjä kykyjä eikä niitä aina voi edes kovin helposti hankkia. Antaapas olla, te Varastolla, jotka kuitenkin salaa luette tätä! Tulkaa suoraan kysymään, mikä kangistaa – voin kyllä kertoa.
No, minulla ei siis taaskaan ole teille mitään kerrottavaa. Pluikasta näyttäisi olevan ja pitää lasketella alamäkeä jo roskikselle mennessä. Argh – kaffetta ja lääääkkkkeeeet!
POLKA, JONKA ON TAAS PAKKOMENEMINEN!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti