UUDEN VUODEN ENSIMMÄINEN VANHA PÄIVITYS =b

Älkää edes luulko, että tämän vuoden ihkaensimmäinen päivitys onnistuisi ilman jotakin väninää. Vaikka kuinka yrittäisin, kyllä minä jostakin jotakin keksin – tai ei tarvitse mitenkään keksiä, se tulee ihan itsestään. Minä olen siinä äärettömän taitava, nimittäin vänisemään ja valittamaan. Vaikka aina ei niin isoa aihetta olisikaan.

 

Niin, vuosi vaihtui viime yönä. Täällä ainakin yhtä tulimyrskyä koko illan, eipä paljon haitannut. Sammahdin hetkeksi sänkyyn kirjan viereen ja heräsin sopivasti vähän ennen puolta yötä. Käväisin tupakalla ja katselin ne komeimmat ja säästellyt rakettimet. No juu, oli siellä aika uppeeta. Tuolla on ainakin pari porukkaa, jotka joka vuosi ampuilevat samoilta paikoilta ja heillä on varsin ollut rahaa ostaa upeita tulitteita – onhan niitä sitten kiva katsella, kyllä. Siinä kissin kanssa vahtasimme aikamme ja painuimme takaisin sänkyyn. Meidän osaltamme siis vuosi vaihtui näin! Ei kuperkeikkalimpparia, ei herkkuosastoa, ei edes hirveän hyviä kirjoja – blääh! (Sanoinhan minä, että jostakin voi vänistä!).

 

Kun eilen pääsin lähtemään Varastolta normiaikaan, olin jo vähän väsy etukäteen. Käväisin Serkuissa toivottamassa Head uut aastat ja ostamassa pari pikkujuttua. Takso oli myöhässä vain 20 min, vain ;> Olin jäätyä siihen tuuleen, hrrrr! Tönkköjäädytettyä Welhotarta. Kotona sitten peiton alle lämmittelemään, ei sitä muuten olisi kunnolla sulanut. Ja kissa viereen, kissa luovuttaa huomattavan hyvin lämpöä esim. kylmiin käsiin eikä pane pahakseen, vaikka työntäisi lapasensa kissin alle.... ei ainakaan Vinski. Hiukka lämmettyäni keittelin kaffet ja riivin pari kalaleipää. Ei taaskaan mitään aterian jämiä, joten päätinkin olla syömättä sitten sen enempää. Työkaveri nimittäin toi minulle puolikkaan mutakakkua. Ainakin siltä se näyttää ja maistuu. Täytyy tänään vielä tarkistaa asia ,D Hän on äärihyvä ja innokas leipoja, muuten ei pidä eikä välitä ruuanlaitosta, mutta leipoo mielellään usein ja kaikille! Kakku oli järkkyhyvää, tosin aika pieni viipsale riitti eli melko raskasta tavaraa. Hän kertoikin käyttäneensä kahta plaatua suklaata, oliko se yhteensä yli puoli kiloa! Tosin kakkukin oli aika iso. Minä tietysti kiittelin ja lupauduin vaikka maksamaan puolet kuluista tai jotakin. Täytyy katsoa, jos hän haluaisi vaihtarina vaikka vihannespiirakkaa tai sen tyyppistä mättöä. Minä kun en oikein ole koskaan ollut makean leipomisen ylin ystävä – meillä Belgarion hallitsee sen puolen paaaljon paremmin.

 

Ilta meni siis rauhallisesti, meilaillen ja tekstaillen parin kaverin kanssa, lukien ja kyllä, kävin syömässä vielä pari paffikorppua, mutta eiväthän ne ole ruokaa vaan melkein ilmaa, siis kalorittomia. No ainakin melkein *virn*. Kukaan ei siis halunnut tulla käymään eikä edes soitella, tiesinhän minä sen. Varastoltakin oli porukkaa lähdössä yhdessä johonkin – hah – nuorisoa! En olisi edes kelvannut mukaan. Olisin voinut mennä vaikka Kummisedälle tai lähikapakkiin, ei huvituttanut. Yksinkään ei huvituttanut ottaa mitään juomaa, joten siinä se meni. Amatöörien juhlaan ei kannata edes lähteä mukaan. Ja kun otetaan, otetaan vähän rätväkämmin! Meillä ei ole tapana pihtailla... siis silloin kun otetaan juomaa, tarkoitan ,D

 

En ole tehnyt mitään lupauksia tälle vuodelle, joten Welhottarella on edelleen lupa elää kuin pellossa. Siis jatkaa samoin kuin ennenkin. Huomenna on normityöpäivä, sitten normilauvantai. Eipä tässä sen ihmeempiä. Heh, huolestuttaa, miten Belgarion lipaston alkaessa pääsee taas paikalle. Hän on onnistunut taas kääntämään vuorokausirytminsä seljällensä eli viimeksi soittaessani hän oli juuri herännyt. Kello oli arki-iltana n. 18.15... että sellaista opiskelijaelämää. Äiteenä tietysti utelin, missä hän oli iltansa ja yönsä siveettömissä puuhissa viettänyt. Selvisi lopulta, että bittiavaruudessa, vääntänyt koodia eikä huomannut ajan kulua. Uhhh! Ilmeisesti tehnyt jotain lipastotehtävää, mutta tämä hiukka epäilee, että hänellä on mielessä myös jotakin omaa kehittelyä...

 

Eli Welhottarelassa ei tänäkään vuonna mitään erityistä – ei mitään! Ulkona tuulee, lähes myrskyää ja on kylmä, hrrrrrrrr. Tämä ei tykkää!

 

---------------------------------

 

 

Purrrrrviska, kissinkat! Hei, meill oli mun miälest ainaki eile iha kliffaa. Mä sain mun kissiheekkui, pussimuanaaki ja kaikkee, ylimääräst kalkonii ja illall kaakkei. Ja sitt mamikii valvo yälä ja me tsiigattii ulkon partsilt niit paukutuksei ja rakettei (sanoo toi), niit värillisii jutskei. Must se on jänskää! Mä oikee tuijottelin tost mun koritualist udena, ku snadit ihmispoikaset toss iha viäress teki semmosii jotaki. Eikä mua semmone yhtää pelota. Ne isot paukut vähä hätkähdyttää, se koskee niinku korvii, semmone. Sitt me melkee painuttiinki goisii. Ja sitt mä päätin herättää mamin, ku olin käyny kakill. Iha vaa, ett jos se haluis ihailla tuatost (ja viädä sen äkkii pois). Halusin mä kyll mun aamuheekutkii. Taas tuli vähä rumei sanoi, orja ois viäl  vissii vähä yrittäny goisii. Höh, goisikoo sitt päiväll ku mäki goisin. Vaiks safkan jälkee. Se lupas nimittäi jo mont päivää sitte, ett tänää tekee tipuu. Nih kerta! Viälä oo missää tipuu näkyny. Tota, safka-aikaan on kyll viäl mont tuntii, mä tiädän. Nii ett kai sitä sitt tulee, ku kerta mulle on luvattu mun osa! Ai niin, hei, ihan kliffaa – ne mun ylimääräset naksut ja kaakit menee jakeluu, semmosell kissill ku diggaa niit. Hyvä ettei mee tuhluusee kaikki, mä oon tarkka semmosest kans. Jos ne kerta käy jollekki, aina vaa hyvempi. Tais olla rouva Minnin äitee, ku lupas hakee ens viikoll ne muanat meilt. Ei se varmaa ota rouvaa mukaa *hmph*, vaiks ois kiva. Se on kyll vanhempi ku mä, mutt oikee nätti, rauhalline ja hianokäytöksine rouva >o< Mull on sen fotoki, tsihih! Täss fotos mä oon eile partsill, mun koritualis ja tsiigaan just udena, ett kuka mahtaa kävellä tuala ja mitä se oikee duunaa...

 

 

Kliffaa tätä vuatta, eletää kunno kissoiks!

 

-----------------------------------

 

Vincent, yritähän itse nyt ensin olla kunnon kissoiksi ,D

 

Päivän slogan: Uusi vuosi, samat vanhat jutut!

 

Päivän biisi: Elämän tarkoitus (se toinen versio, hei!) 

 

Luettua: Arne Nevanlinna – Marie, yksi Finlandia-ehdokkaista siis. Hieno romaani, jossa 100-vuotias Marie elää Helsingissä, herraskaisessa ruotsalaisessa vanhainkodissa elämänsä loppupäivää. Häntä ei juuri kiinnostaa muu kuin se, että selviää itse muutamasta jokapäiväisestä ja itselle tärkeästä intiiminä pitämästään asiasta. Pääosin hän torkahtelee ja muistelee lapsuuttaan Strasbourgissa sekä nuoruuttaan, avioitumistaan Suomeen sekä sukulaisiaan ja heidän kohtaloitaan. Minusta kirja on nevanlinnamaisen hieno, esteettisen hienostunutkin osittain ja ymmärrän kyllä, että tämä ei Finlandiaa saanut *katkero virn*. Jo aihe, sen käsittely sekä eräät tapahtumat ja suorasukaisuus ovat varmasti olleet esteinä. Minä pidin tästä, sekä nuoruuden kuvauksista että vanhainkodin kuvauksista sekä eräästä oudosta loppusattumuksesta. Ei sen enempää tästä, lukekaa pois, suosittelen. Fitz Hugh Ludlow – Hashiksenkäyttäjä eli katkelmia pythagoralaisen elämästä. Varsinainen klassikko, kirja on alkujaan julkaistu v. 1856! Nuorella kirjailijalla on tapana maistella apteekkariystävänsä huimepuolisia tuotteita eri määriä ja tällä kertaa näytteeksi on saapunut kunnon hashista, jota toki pitää kokeilla eri määriä. Eräänä iltana määrä on sopiva ja kokemukset alkavat ,D Ludlow kuvaa koristeellisesti näkyjään ja tuntemuksiaan, pientä pelkoaan ja muita sattumuksia. Kieli on välillä hienostuneen dekadenttia ja näyt tuntuvat menevän vähän kuvitelmien puolelle. Kuitenkin, erinomainen teos asiasta kiinnostuneille, myös historiaan ja tapakulttuuriin kiintyneille. Kirjassa on suomentajan hieno esipuhe, kirjailijan esipuhe ja johdanto, joten luettavaa ja pohjustusta on aivan tarpeeksi. Suositeltavaa luettavaa asiasta kiinnostuneille. Minä pidin tästä ja tulee varmasti hankittua, kunhan sopivan hintainen opus löytyy ,D

 

 

                                              

 

                                                 AHHH - VAPAATA!

 

ARMOTONTA KETUTUSTA - MONESTAKIN SYYSTÄ

Jooei, ei edelleenkään unta. Nyt tämä alkaa jo hiukka käydä hermoille, ei edes päikkäreitä eilen. Väsy oli armoton ja yritin sinnitellä. Sinnittelin ja otin jopa nukkuavitusmömelön – ei mitään! Ei se muuten niin ketuttaisi, mutta kun pitäisi töihinkin eli Varastolle huomenna. Ja varmaan jotakin siellä tehdäkin, ihan järkevää siis. Täytyy ottaa yhteys omisarvikseen, kun mikään ei auta. Tai tiedän minä, mikä auttaa: Kunnon känni, jo nukuttaa kummasti 12 h tai ylikin. Ikävä kyllä, sillä on sivuvaikutuksia myös töiden kannalta. Joka ilta vedettynä en usko senkään olevan kovin terveellistä. Noin pikaisesti tsekattuna olen vuoden aikana nukkunut 2 – 3 kertaa ihan 10 – 12 h ja 4 -5 kertaa semmoiset 6 h unet. Että joka toinen kuukausi olisi yksi yö kunnolla uinuttuna! Huvituttaako? Minua ei. Jos saisi olla jatkuvasti kotona, ei olisi mitään väliä. Kyllä sen kestäisi, kun voisi sitten nukkua halutessaan päivällä. Nyt alkaa olla pieniä paineita tosiaan tuon työksi kutsuttavan asian johdosta.

Muutoin ei Malmilla mitään uutta! Vai muka lama, höh. Tuo hemmetin rakettikauppa näytti käyvän kuin siimaa, isoja ja pieniä miehiä hakemassa pauketta, useammat näyttivät ostavan iiiisoja kassillisia tavaraa. Ja koko eilispäivän ja yön tässä on saanutkin sitten kuunnella pentujen söhräämistä rakettien kanssa ja niiden räjäyttelyä. Ei jummarra, tämä pieni pää. Aletkin alkoivat, niissä ei näkynyt tunkua – no ei ainakaan tuossa klo 10 kieppeillä. Olisi ollut itselläkin tarvetta, mutta ei jaksunut. Jos joku tietää, mistä löytyisi leveitä mustia hameita, ei vältt. ohutta neuletta tms. voipi jättää vinksua. Tehän tiedätte tyylin: leveää, pitkää ja mustaa tällaiselle viileämmälle kelille! Onneksi Risma tarjosi kuitenkin appeita alehintaan eli 50 %:lla. Ja nyt pitäisi sitten sanoa, että prle, ystävätär on koukuttanut minut nuihin paffikorppuihin ;D Niitähän oli pakko ostaa ja haukata vähän illalla saladon kanssa. Juu, hyviähän ne, äkkiä vaan menevät. Jostain syystä. Liiteri oli taas jättänyt vitamiinini tilaamatta, hitsi, ollaan sitten ilman. Muuta löytyi, leipä ja leikkeet sekä osa pakasteista myös alessa eli ei paha sekään.

Kotona laadin Belgarionille lounaan. Sienipiffejä (kiitosta vaan niistä sienistä, on ne mahtavia!), oikein jauhoisia perunoita, pienen wokkihässäkän kaikkine vivahteineen sekä sienisalaattia. Hyvin upposi, myös itselle. Oli hirmuinen nälkä, molemmilla. Loput piffit laitoin Pojalle evääksi muiden antimien sekaan. Samoilla uunin lämpimillä tein myös uutta ohra-porganaloodaa, hyvää tuli taas siitäkin. Belgarion ei halunnut sitä mukaansa, jotenkin kartellen onnistui välttämään. Epäilemättä se ei näytä kauniilta, lähinnä koiranoksennukselta, mutta maku on erinomainen. Lupasin jömmata pakkaseen pari lusikallista ja syöttää hänelle myöhemmin! Ei Belgarion ollutkaan syönyt sitä lihaa tuolloin pyhinä, oli reippaasti kieltäytynyt ja laitellut omia appeitaan. Exä oli tivannut ja tivannut syytä... Mutta liha oli ollut semmoinen valmiiksi maustettu pala jotakin epämääräistä, jossa on paistovahti valmiina jne. Minä tiedän, minäkin olen sellaisia joskus saanut ilmaiseksi. Niistä kun ei oikein ole syötäväksi, vaikka vahti väittäisi niitä valmiiksi. Aina pitää paistella vähän yli ja sitten vielä antaa levätä ja tasoittua. No eihän Exä semmoista, tietenkään. Eikä voi ymmärtää, että nuori mies ei syö lihaa ja ilmeisesti pistää senkin minun syykseni, tottakai ,D No jos minä nyt jonkin kassillisen tofua ja mausteita olen Pojalle raijannut ja opettanut käyttämään soijarouhetta, onko se nyt niin vaarallista. Pikemminkin terveellistä, luulisin. Varsinkin kun Exä aikoinaan vaati minua (hei siis minua) laittamaan enemmän ruokia vihanneksista sekä paljon salaattia *huoh* ,>

On taas vähän sellaiset fiilikset, että tekisi mieli heittää hohtimet kaivoon! Vincent ei, toistan EI saa tänään bloggausaika. Syy löytyy ulko-oven vieressä olevasta kassista, jossa on mm. yhdet Eccon kävelykengät. Toiset syyt ovat pestyinä kylppärissä. Kolmas syy on litra tömäkkää Tolu-vettä, jolla on hinkattu kenkätaso hyvin huolekkaasti! Kissa on nyt hyvin hyvin hiljainen. Ja ei, häntä ei ole pahoinpidelty fyysisesti, korkeintaan annettu kolmannen asteen hiljainen moite sanallisesti. Ja se on jo riittävän paha. Ei siitä tällä kertaa sen enempää.

Jahas eli mitäs tänään on vuorossa? Jonkinlaista residenssin ruokkoamista on pakko harrastaa, samoin viitakko kaipaa hoitoa. Pari vaatetta pitäisi korjata. Jokunen kirja lukea. Jotain ruokaa laatia, pariksi päiväksi nyt alkuun, että olisi huomiset eväätkin mukana. Jospa saisi jonkinlaiset unet jossakin välissä edes otettua vai sinnittelisikö vielä tämänkin päivän puolitehoisena. No, ans kattoo. Ketuttaa melkoisen rankasti nimittäin!

Päivän slogan: En minä paljoa ole pyytänyt, jos yhdet yöunet edes!

Päivän biisi: Arkunnaula

Luettua: Jeff Long – Helvetin piirit, olihan se luettava uudelleen. Luin tuon jatko-osan (Helvetin sydän) aivan äskettäin ja pari kohtaa jäi vaivaamaan. Kun lukee paljon pikalainoja, ne myös luetaan melko pikana. Ja kyllä, Helvetin piirit on sen arvoinen, että kestää toisenkin lukemisen. Riittävästi sopivaa kauhua ja vähän asiaakin, jännitystä ja kiinnostava ratkaisu. Että suosittelen, olen jo aikaisemminkin arvostellut ja tsekatkaa linkit, joten ei tässä sen enempää. Ostakaa (löytyy halpispokkarina) tai lainatkaa – jännäreiden ystävä ei varmasti kadu.

PS. Tässä kunnon päivitysaikaa odotellessa päätin kastella viitakon. Just, eipä sekään ilman ns. tilanteita. Pienehkö kastelukannu täynnä vettä Welhotar kurotteli ylös kastelemaan riippanoita, kas, oikean käden ote ei taaskaan pitänyt. Alas tuli 1.5 litraa vettä, joka leviiiiiiiiiiiiiiiiiisi erittäin laajalle alueelle. Prle. Siinä sitten konttimaan. Te varmaankin myös tiedätte, että en pysty olemaan polvillani, se tekee aivan hvtin kipeää. Pakko mikä pakko! Vedet on luututtu plaattialta. Mitä muuta tällä päivällä voikaan enää olla tarjottavana?!

                                               

                                                                     

                                                        ÄHHH!

NORMAALI LAUANTAI - WELHOTAR TYKKÄÄ!

Jahas, normipäivä – lopultakin, on tätä oikeasti jo odotettukin! Unetkin normitasoa eli ei juuri mitään. Ankeaa ja katkeraa. No, eipäs enää tänä aamuna soi ne j-laulut, onneksi. Mutta ojasta elliskoon eli se hemmetin paukuttelu alkaa taas, on jo Malmilla ainakin alkanut. Mistä ne pennut niitä pommeja oikein ovatkaan etukäteen saaneet? Ketuttaa. Juuri kun on nukahtamassa, jysähtää parvekkeen alla, huutoa ja juoksua. Ja kohta sama uudestaan vähän kauempana. Onneksi Vincent ei pelkää ilotulitusta, säntää vain ulos uteliaana tuolin selkänojalle tarkemmin seuraamaan tapahtumia – outo otus kissaksi. Edellinen kissani Uffe meni ukkosella ja ilotulituksen alkaessa piiloon kylppärin kaapin alle viimeiseen nurkkaan moneksi tunniksi ja piti väkisin aina houkutella sieltä pois.

Normiroudauskin tänään eli pino kirjoja takaisin kirjastoon, paljon siellä ei liene varauksia, mutta täytyy tsekata hyllyt. Noilla nyt viikon kyllä vielä pärjää, minulla on jömma-niminen kirjavarasto vielä kotona ,D Ruokaakin pitänee hakea, ensi viikolla on taas joku typerä pyhä ja sen mukaisesti on elettävä. Onneksi tuolloinkin lauantai on normilauantai – ei mene turhan hankalaksi. Jotakin apetta eli kaffemaitoa, kissille muonaa ja muuta on joka tapauksessa haettava nytkin. Ns. juhlaruuat on syöty jo, niitä ei paljoa ollut eli eilen mentiin jo tofun jämien kautta soijarouhemuhennokseen. Ja hyvää oli, taas.

Belgarionin kanssa kälättelin eilen puhelimessa, olin arvannut oikein. Yötä myöten koneella ja sitten lukemaan. Herätin hänet vahingossa klo 13 tienoolla eilen, voi voi. Vahinko, olisi pitänyt vielä odottaa päiväkaffeaikaan asti *virn*. Exä oli kuulemma vääntänyt jonkun lihapalan uuniin ja sitä oli sitten vähän pakotettuna syönyt pari päivää. Lisukkeina kaupan laatikoita ja herneitä purkista. Niimpä! Minulla sentään oli itse tehtyä ruokaa, oli se sitten mitä oli, aina ja yleensä. Erittäin harvoja poikkeuksia on, myönnetään. Siikanököttejä en voi vastustaa, jos niitä puoleen hintaan joskus saa. Samoin eräät Liiterin lihapullat saavat armon silmissäni ehkä kerran vuodessa – ne eivät ole niitä kotomaisia rustokumipullia. Muita eineksiä tms. meillä ei kyllä syödä... no salaatteja, jos ne ovat viiskymppisillä, voi joskus ostaa. Muuten ruoka väännetään omin pikku kätösin, joskus nopeammin, joskus taas pitkään ja hartaasti. Haa, tänään minä väännän uuden ohra-porganalaatikon illalla uuniin muhimaan, kun saan kaupasta lisäemmeet!

Mitään järkevää en siis vieläkään ole saanut aikaiseksi. Eipäs, pyykkäsinhän minä sentään eilen. Varasto odottaa jälleen maanantaina mahtavaa työpanostani, joten puhtaat vaatteet ovat tarpeen ,D Sain minä vähän kirjoitettuakin, siis vähän... Sen verran, että näyttöä on, tsihih!

Vitamiinijuomaa nassuun ja parvekkeelle. Siellä on edelleen kylmää ja raikasta, hmph. Minä tuosta kylmästä niin... aloitettaisiinko sitten kevät samantien, jooko?

---------------------------------------

Purrrrrrrve, kaiffat! Mä kans eile tehny mitää. Tai siis niinku goisin iha koko päivän ja vedin kunnon karvaykät, ett mamill oli jotai duunii sentäs. Ett ei jämähdä paikallee niinku. Sitt mä goisin taas. Sitt ku sen piti alkaa goisii, mä olinki taas pirtsakka ja herätin sen kolmelt, ku sen pitää herää viimestää kolmelt muuteskii. Ett se niinku ehtii kaikki sen aamuhommat. Skrivaa ja syädä ja laittaa mun taravat ja kaikki. Mä sain just kalkonii ja uutta muanaa, kupitki se pesi kaikki! On se nyt muka hualehtivaine... eikä ku onha se aina. Noi kupit on vaa kliffoi, ku ne on nii helppo hoitaa, se sano. Ett hyvä ostos, omat kupit kissill. Ku tähä asti mull oli ne Kummisedä antamat. Oli neki iha ok, mutt hepposii. Noi on oikeit elukkakuppei. Ne ei kaadu eikä mitää. Ja mulle sopivan isoi, vaiks mami väittää niit koiran kipoiks >o< Eikä oo, on vaan mun omat kuppit! Nih kerta! Poikaki on tänää tuloss taas käymää. Iha ku mä en oiskaa nähny sitä pitkää aikaa, vaiks ei siit oo ku viikko. Kummallist, mutt tää onki ollu hassu viikko. Mami ollu himass paljo ja sitt ollu muute hiljast ja kaikkee. Aika vaa vissii tuntuu sitt pidemmält. Hei – en mä yhtää valita! Mikää oo nii kivaa ku mennä mami viakkuu goisii, ku se lukee toss sänkyss. Se on ihan parasta eikä sitä saa koskaa liikaa. Välill mä käännyn ja käyn rapsutettavan ja paijattavan ja nykyää tunken itteni ihan kiini sen nassuu, ett se saa puhuu höpöjä, hassu mami... no mäki tykkään, joo! Tost safkast viälä, ett mä en koskaa syä mun kuppei iha tyhjäks, naksui on aina ja vähä tavismuanaaki. Sen tavismuanan lopun mä syän yälä tai sillo ku mami on töiss. Vettä on kans aina. Mä en oo ahne, mä mialuummi vähä jömmaan ruakaa. Se tulee kai siit, ett aina ei oo ollu tarpeeks safkaa. Ett niinku vähä pitää jättää. Joskus mä syän sitt vast, ku mami tulee ite kylppärii tsittaa ja sanoo, ett syä ny... Mutt nyt piänet aamu-unkot – täss mami tökkää mua sormell nenuu, hömppä >o<

Kliffaa löördaagii hei kaikill – se on iha tavallist löördaagii ny!

---------------------------------------

Vincent, kiitos seikkaperäisestä selvityksestä *virn* ;D Nöpönenä lutukka...

Päivän slogan: Normaali lauantai on parempi kuin monta pyhäpäivää peräkkäin!

Päivän biisi: Take It As It Comes

Luettua: David Baldacci – Pelurit, kaunis korttihuijari Annabelle valmistautuu tekemään elämänsä puhalluksen vihaamalleen miehelle ja kameliklubi saa hänestä uuden jäsenen. Samaan aikaan kongressin puhemies murhataan ja murhat jatkuvat. Kameliklubi alkaa selvittää asiaa omiin nimiinsä, koska heilläkin on oma lehmä ojassa. Mieletöntä valtapeliä Ameriikassa siis... Kirjasto ja vanhat kirjat ovat tärkeässä osassa, samoin kunnon huijaukset ja likaiset keinot. Lopulta kaikki ratkeaa, tavan mukaan hyvikset voittavat – vai voittavatko. Sujuvaa, hauskaakin kerrontaa, mielenkiinto pysyy vireillä eikä kirjassa mitään kovin kehnoa olekaan. Sellainen kertakäyttöjännäri, jota en ota meille asumaan, mutta voisin jopa hätäpäissäni lukea toisenkin kerran. Suosittelen kähminnän ja fiksujen ratkaisujen ystäville, uhkapeli on alkanut! Sisko Istanmäki – Yöntähti, kasikymppisten luokkakokous pidetään lapsuuden koulutalossa ja tunnistaminen alkaa heti. Vuodet ovat vierineet, mutta ihmisten perusluonne pysyy. Aina asioita järjestellyt Norma ilmoittaa kaikille mielenkiintoisen uutisen: Hän on ostanut talon, unelmien talon, jossa olisi tilaa kymmenelle vanhukselle, siis heille luokkatovereille. Ystävyyden talo, Rauhanmäki. Kaikki kiusaantuvat hieman eikä ajatus ole oikein mieluinen kellekään. Kaikilla on omat asuntonsa, kellä millainenkin eikä ajatustakaan muuttaa muualle. Parin viikon sisällä tilanne kuitenkin muuttuu: erään asuntoon muuttaa siskontyttö miehineen puolipakolla, pastori taas tuntee itsensä yksinäiseksi, erään leidin asuntoon taas tulee suuri remontti. Norman toive täyttyy – hän saa kaikki asukkaat, mutta mikään rauhan tyyssija talosta ei tule. Keittäjä pitää omituista käkätystään ja asukkaat riitelevät toistensa kanssa milloin mistäkin. Lopulta tulipalo järjestää asiat – ehkä parempaan suuntaan. Asukkaat joutuvat vanhainkoteihin, kukin omaan kuntaansa. Loppu kommuuniasumiselle tuli nopeammin kuin luultiinkaan. Istanmäki antaa aika selkeästi ymmärtää, että vanhuus ei ole mikään ihana olotila, autuus ja leppeys. Vanhus saa ja voi olla vihainen, kiukkuinen, yrmeä ja riitaisia – ihan syystäkin vielä. Ja vanhainkoti on vanhainkoti, se ei muutu nimeä vaihtamalla laitoksesta miksikään muuksi. Aika skeptinen, mutta todenmukaisen oloinen kuvaus vanhuudesta ja sen mukanaan tuomista "pikku ongelmista", joihin muilla ainakin on kova halu puuttua. Suositan – tämä kannattaa lukea jo tässä iässä ,D Taru Väyrynen – Tulimme tuosta, kirjailijan hyvin harkittu ja niukkakin elämänkerta. Varmasti ollut vaikea kirjoittaa kaikki kokemansa ja näkemänsä. Osa tekstistä on todella koskettavaa, liikuttavaa ja vahvaa. Vaikka itse olen lukenut paljonkin Väyrysen tekstiä, nyt vasta tajusin, kuinka tuottelias hän kaikkineen on ollut. Muutenkin osa hänen elämästään on jostakin syystä jäänyt minulta huomaamatta, ei hän kovin ole itseään esille kyllä tyrkkinytkään. Sanoisin ensiksi Tarulle kiitokset kirjasta, joka oli varmasti vaikea kirjoittaa! Toiseksi kiitokset koko elämäntyöstä... se on ollut mittava ja varmasti vieläkin jatkoa seuraa? Suosittelen luettavaksi kaikille elämänkerroista pitäville ja varsinkin Väyrysen kirjoja lukeneille, osahan kulkee Taru Miettisen nimellä, osa sekä Tarun että Tarmon nimellä. Muistan erityisen hyvin myös muutaman nuortenkirjan – lukekaa tämä, lisää tietoa siitä, millaista on olla rivikirjailija nykypäivän Suomessa (ja rivikirjailijalla tarkoitan tässä sellaista, joka ei esiinny Best Seller –listalla tai Finlandia-ehdokkaana, tämä ei siis ole mitään halveksuntaa!). Tiina Pystynen – Leskikuningattaren muistelmat, kertomuksia kuolemanjälkeisestä elämästä. Olisiko tämä kuvaromaani, no, en luokittele, on vain hiton hyvä. Mitä leski tekee miehen kuoleman jälkeen? Rakastettua ei voi olla, mutta puhelinmyyjän kanssa voi keskustella romanttisesti. Leski on arvokas nainen, pesänselvittäjä ja laskujen maksaja. Äiti lapsille. Paras ystävä on koira, joka on ihana kuolaava basiliskopesä. Leskellä ei voi olla miesystäviä, leskellä on yksinhuoltajanaisystävä, joka ei ymmärrä lapsia ja vihaa koiraa. Ja paljon muuta! Jestas – Pystynen on mainio – suosittelen ja tämä tulee meille vielä asumaan tämä opus, heti kun sen jostakin saan edukkaasti. Nih! Kehuja.

                                         

                                               VOI EI - UNOHDIN ALET  =E

KOLMAS PÄIVÄ MAKOILUA ALKAA JO KÄYDÄ HERMOILLE!

Voi ei, tämä vaan jatkuu! Sekä tämä vapaa että unettomuus.... Sanoisin tähän, että nämä vieraat ovat kuni kalat, jotka alkavat haista kolmantena päivänä. Lähtekää jo, huits nevadaan siittä. Pääsisi normaalieloon tästä. Siis jotenkin edes. Heräsin taas armottomaan särkyyn ja kissimärinään, oli aivan pakko nousta. Eilen vetelimmekin unia pitkin päivää. Vincent elämänsä ensimmäistä kertaa minun olkapäälläni ja osittain päälläni käpertyneenä ja rennosti nukkuen ,D En voinut liikahtaa, mutta saatoin hyvinkin lukea. Tosin korva aina vinksahti sivua kääntäessä ja yskiessä, sellaista ikävää häirintää makuupatjan tienoolta. Että Vincent se lähestyy taas lisää, toukokuussa tulee täyteen vasta 3 v. talossa. Pikkuhiljaa siis. Mukavalta se ainakin tuntuu, meistä molemmista, että jonkunlaista pientä luottamusta hiljallensa tulee lisää, mutta todella siis hiljallensa =D

Minulla on ikäänkuin ja mukamas pieni flunssanpoikanen. Sellainen, joka ei tiedä, onko menossa vai tulossa. Vähän nenä valuu, vähän on kurkku kipeä, vähän yskittää. Äsh tuotakin, iskisi edes kunnolla tai menisi sitten reilusti ohi. Olen tropannut inkiväärillä ja piparjuurella (chili ja valkosipuli kuuluvat oletusarvoihin!), kun normipiparjuuri loppui, tartuin wasabiin. Hah – sekoittelin tonnikalatahnan ja siihen rutosti wasabia, jo kelpasi apehtia paffikorppuja. Niihin tulee muuten himo, hitsi, ystävät! Taas jokin ruoka, johon meikä repsahti välittömästi.... ystävätär toi siis tuliaisina sellaisia mitä lie, kevytkorppuja, jotka näyttävät pahvilta, siitä nimitys. Ne ovat äärihyviä ja kestäviä levittelynkin osalta.

Nyt alkaa jo tämä makoileminen käydä vähän hermoille, johan tätä on kestänytkin. Eilen jo vaihdoin allakan uuteen ja siivoilin laukkua. Jospa tänään jo jotakin vaativampaa. Minä tarvitsen jotakin pientä tekemistä pienissä erissä päivän mittaan ja lukemisten välillä. Muuten tulee vain selkä kipeäksi! No, kyllä täällä tekemistä on, ei silti, kun vain viitsisi aloitella. Isompiakin rojekteja. Vähän tekstiäkin sain aikaiseksi, jospa tänään sitäkin lisää.

Varatut ruuat ovat onneksi jo lopuillansa. Tänään vielä vähän tofua ja ruokasalaattia, sitten pääsee taas käsiksi normaalimpiin aterioihin. Tai siis, normaaliahan tässä on syöty, mutta ehkä vähän paremmin tehtyä ja suurempi valikoima. Huomenna on normilauvantai eli Belgarionin kanssa kirjastoon ja kaupoille sekä lounas tietysti Pojalle. Tiedän jo, hän saa toista suurta herkkuaan eli sienipiffejä. Minulla on kalkonijauhelihaa pakasteessa, siihen lisätään vähän kuivattuja sieniä ja tehdään kunnon annos piffejä. Tarjotaan täytettyjen herkkusienien ja sienikastikkeen sekä kotitekoisen perunamuussin kanssa, saladoja unohtamatta. On muuten herkkua, vaikka joku voi vähän ihmetellä sienten määrää. Meillä ollaan perusteellisia – jos kerran syödään sieniä, niitä myös sitten syödään! Jälkkäriksi on jo kirsikkakeksejä sekä sukulaatia, halutessaan hän voi laatia itse muffareita. En ole tässä edes soitellut, täytyypä tänään kilauttaa. Tiedän, että hän on ollut avopilla syömässä ja muuten luultavasti lueskellut, kuten minäkin. Niin, ja istunut koneella, mutta sekin on oletusarvo.

Minulla on nyt juuri kohtuullisen tylsää! Särky vie ihmisestä jotenkin terän ja olen muutenkin aamuäreä hyyppä. Tarvitsisin varmaan toisen mukillisen kaffetta heti perään... vitamiinijuomat ovat vasta menossa, ehkä sitten sitä kaffettakin. Welhottaren residenssissä ei mitään erityistä. Toivoisin, että raatio jo lakkaisi soittamasta nuita j-lauluja! Minen jaksa enää kuunnella niitä, en, en sitten millään. Ulkona on edelleen kirkasta ja kylmää. Hmph, pitäisi viedä roskat ja sekin on rojekti, jos on vielä liukasta.

-----------------------------------------------

Purrrrrrrrrviska, kissinkat! Ai ett, toi mami on aikastas kekseliäväine kuiteskii. Eile mitää uutta muanaa itellee tehny, mutt ku se teki pahahaisust donaritahnaa, mä sain mun osan siit donarist. Siis niinku enne sitä kaikkee haisujudekaa. Njam, ja tavismuanaa viälä ja uusii raksui. Mutt yks jutska: Kavrut hei, oikeesti. Mull ois naksui, jois on fisuu (Bilaxia leikatuille kissoille) ja sitt hampulikaakkei (makua en muista, keskellä ruskeaa, päällä vaaleaa, sellaisia sitkaita), jotka mä mieluusti antasin jolleki kissill, jos joku haluis? Eiks kellekää kelpais? Mä kun en tosiaa syä niit. Niist fisujutskist mull tulee huano olo ja noi kisukaakit ei oo mun makuu yhtää. Ett jos joku muu tykkäis, vois hakee niit mamilt ens viikoll. Tai täält meilt himass, jos bunkkais täällä päin! Ett iha vaan tiadoks. Mami veis ne muute vaiks Hesyy tai johki, mutt ku se ei kerta voi. Ku se ei kerta kävele ja sen matkat on vissii iha finito. Ett laittakaa viästii tai jotai... Muute me tosiaa ollaa goisittu ja mä ihan oikeesti goisin mamin pääll, siis niinku käperryi sillee pualipuuhkaks sen olkapääll ja pisti pään siihen nätist ja tassunkat ja kaikki. Eikä yhtää pelottanu, vähä pidin kylpytakist varpin vuaks kynsill kii, sitt helpotin neki. Ja se pysy paikallaa, hei se pysy! Vähä se yski välill ja rapitseli kirjaa, mutt siin oli hyvä ja lämpöne olo. Oikee mukava, hei! Oon mä kyll rohkee. Ja yäll mä kuuli, ett iha ku joku rapistelis ovee auki. Mä säntäsi heti tsiigaa, mut se oliki mein naapuri, ku tuli himaa. Oli nii hiljast, ett se kuulosti ku oltais tultu meille. Mä oon tosi hyvä vahtikissa, heti oisin purru-raapittanu, jos joku ois tullu! Ei mullakaa mitää ihmeellist, niinku kuvast näkyy – kliffaa vaa, ku mami on koko aika himass >o<

Hei, kivoi vapait vaa kaikill ja vissii heekkuikii viälä riittää!

----------------------------------------

Vincent, meillä ei herkkuja enää ole, mutta jospa pärjättäisiin tavismuonalla jo?!

Päivän slogan: Maailma pyörii, toisinaan kyllä mielestäni väärinpäin!

Päivän biisi: Antakaa määkin huudan, määkin olen kännissä!

Luettua: Chapman ym. – Monty Pythonin maailma Monty Pythonin mukaan. Olipa pettymys, iso sellainen. Sekä Belgarionille että minulle. Odotimme hyvää, jopa hauskaa historiikkia ja tilanteita, kuvia - noup! Tämä on lähes toimittamaton haastattelukirja, jossa kaikki kertovat tapahtumat omalta kantiltaan, toistoa siis toiston perään. Kuvia oli pari aukeamaa, nekin kehnoja. En suosittele, jos ei ole aivan armoton friikki. Alkukielellä löytyy parempaakin luettavaa. Jotakin olisi pelastanut edes suomentajan vinksut tms. Mutta kun ei niin ei. Tästä ei paljon saa irti, ehdotan dissaamista. Ei tule meille toista kertaa, valitettavasti. Alastair Reynolds – Jäänpuskijat, aivan uskomaton scifi-romaani, tiiliskivi vielä. Ei petä kertaakaan, tarina on mahdoton ja looginen yhtä aikaa. Yllätyksiä toisensa perään. Tämän luki oikein mielellään, mutta scifi nyt ei ole minun paras ystäväni kuitenkaan. Eli ei tämäkään meille asumaan tule, jollei parilla juurolla divarista karkaa. Suosittelen kuitenkin kaikille vakavan scifin ystäville – aivan ehdottomasti koukuttava tarina! 

                                              

                                                     LOPETELLAAN TÄTÄ LEIKKIÄ?

SÄRKEE KOVASTI JA - JOKU VEI MIUN PORGANALOOTANI!

Nyt minä irtisanon suhteeni siihen kaveriin, siis Unihiekkamieheen! Ja nostan rosessin, ihan varmasti. Sain eilen päivällä nukkua mahdottoman mukavat päikkärit. Mutta yö (tämä hyvin lyhyt aika) on ollut yhtä hvttiä, ei unta, särkyä ja jomotusta, kaksi karmeaa painijaista ja yksi höpöuni. Nekin kaikki alle tunnin mittaisia. Tästä ei kuulkaas tule yhtään mitään. Minun pitää saada jotakin kunnon mömelöitä tai ottaa joka ilta sen verran alkoa, että uni tulee kunnolla enkä herää särkyihin – no sitten menee maksa, mutta menee se hermo ja maksa tällä lääkitykselläkin! Nih, kerta! Welhotar on hyvin kipeä ja odottaa, että särkylääke alkaisi vaikuttaa. Mitä minä eilen tein, että käsi heittäytyi tuollaiseksi, ja koipisetkin lievästi? No juu, siivosin eli imureerasin – oli pakko, kissankarvat ja ne minun leikatut hiukseni.... Niin tiesittehän, että Welhottaren hivuksista irtisanottiin ainakin 15 cm harvaa kasvustoa. Nyt on hyvä, sitä ei kukaan edes ole vielä huomannut ,D Materiaalia siis riittää. Niin ja toiseksi, raastoin niitä porkkanoita, sekin on sellaista ees-taas –hommaa, josta käsi ei pidä. No, turha jälkikäteen miettiä – joku teki vain pahaa ja nyt se yöllä sitten kostetaan. Ei kiva eikä mukavakaan!

Mutta eilisestä ateriasta. Laittakaapas silmät kiinni niin kuiskaan:”Minä söin sen porkkanalaatikon! Kokonaan!” Siitä tuli kuulkaas niin jumalaisen hyvää, mmmmm. Tein sen melkein pakkauksen ohjeen mukaan (siis rikottuja ohrasuurimoita), en lisännyt makeutta, koska porkkanat ovat mielestäni aivan tarpeeksi makeita, en lisännyt suolaakaan vaan laitoin tilalle ylimääräisen kasvisliemikuution. Hauduttelin ensin uunissa 200 asteessa 1.5 h, maistoin ja hyvää oli eli söin joulupuuroni tuossa muodossa tällä kertaa. Laitoin uunin pois päältä ja käväisin vähän uinumassa ja annoin puuron olla uunissa syömiseen asti. Siis.... en voi kuin sanoa, että olin jo aloittamassa uuden satsin tekoa, tajusin vain, että kananhävyttömiä ei ole eikä se nyt välttis niitä tarvitsekaan, mutta annetaan olla. Tuo on hyvä ruoka tehdä vaikka joku ilta. Kotoa tullessa laittaa appeen uuniin, voi touhuta omiaan ja kas, illalla se on valmiina. Eli pääruokana meni tätä laatikkoa ja joulutofut eli seesaminsiemen-appelsiini-tofua pari palasta, kyljessä yksi pieni peruna ja päällä piparjuuri-hapukooria! En minä kyllä mitään lisää kaivannut. Alkuruokana vetelin paria laatua oliivia, vähän kalaa, sienisalaattia, marinoituja valkosipulinkynsiä, suolakurkkua samaisen hapukoorin kanssa. Riitti ihan hyvin, ei turhan useaa laatua. Ja jälkkärinä parin tunnin päästä juustoja, pari tuoretta taatelia ja ananaskirsikkaa sekä kaffetta ja pari piparia. Kaikkinensa hyvää ruokaa, ei liikaa eikä liian vähän sekä kaikki mieluisia! Tälle päivälle onkin jo toisenlainen apehtiminen, kun se laatikkokin loppui. Tänään tarjolla sellaista intialaistyyppistä curryperunasipulimitälie-hässäkkää, tiedän, että sillä on oikeakin nimi! Lisäksi tofua ja yllättäen piparjuuuri-hapukooria. Onkohan minulla joku puutos, olen viikossa syönyt purkillisen piparjuurta? Lisänä vielä sienisalaattia ja ehkä jotakin muutakin, katsotaan nyt. Ei ole nälkä, söin äsken sen pakollisen leivän kaffen kanssa, että mömelöt eivät kärtsäytä vatsaa...

Minkäänlaista pukkiakaan ei ole näkynyt, en kyllä odottanutkaan *virn*. Malmilla on hiljaista, mitä nyt äsken taas äänekkäästi käveltiin ohitse ,D Se on tyypillistä, oli päivä tai yö mikä tahansa. Ei muuten edes juotatuttanut eilen. Jotenkin tuo ruoka ei kaivannut vodkaa kylkeensä, tsihih. Viini ehkä olisi maistunut, mutta en jaksanut käydä Oklassa riittävän ajoissa. Ei haittaa, kyllä tämä aika tässä kuluu muutenkin kuin juodessa ja syödessä! Syömisen jälkeen vain makoilin ja lueskelin sekä vähän nettailinkin siinä sivussa, että tuli liikuttua sängystä tähän piirongin tienoolle asti ,D Kissakin oli tyytyväinen ja uinuimme yhdessä kunnon ruuanpäällispäikkärit. Että Vincent muuten osaakin kuorsata, voi hyväinen aika! Mutta vietimme oikein nautinnollista ja rauhaisaa iltaa muutoin.

Tänäänkään ei ole tiedossa sen kummempaa eli sama jatkuu. Josko jotakin pientä asiallista saisi aikaiseksi, en tee siitä mitään pakkoa kuitenkaan. Kunhan pidän mielessä... Käympäs tässä taittamassa palan sukulaatia itselleni, tummaa kirsikkaa. Suklaat jäivät eilen aivan koskematta – vahinkoa pitää alkaa korjata välittömästi tämän vuorokauden puolella! Lisäksi minulla on paketti sitä herkkukinuskia, josta jo kerran päätin luopua *nolo virn*, mutta onhan nyt juhla ja silleensä. Parvekkeella on kylmää, täällä on kirkasta ja pakkasta, ähh!

-----------------------------------

Purrrrrrrrrrrmenta, kavrut! No hei, käviks teill pukit, tsihih? Meill ei ku mami vaa duunas safkoi. Ja juu, imureeras se, mutt mä goisin sill aikaa, ei pahast niinku häirinny! Sitt mä sain oikee ison biitin jauhelihaa, semmost hyvää. Söin sitä melkee koko päivän sitt. Ja vähä sain maistaa jotai muutki, en tiijä mitä oli (toim.huom. hapukooriapa tietenkin...), nualasin vaan, joo, voi sitäki syädä. Ja sitt ku kaikki oli valmist, mami istu toho ja alko syädä. Ja kyll se söiki, isolt lautaselt =O Tavallisest se syä semmosest kissinkupist, melkee ku mäki. Mutt nyt oli oikee jättilautane ja orja veteli menee. Fisuu en saanu, ku se oli sitä sualast semmost. Haisu kyll hyvält! Ett heekuteltii ja sitt mentii goisii oikee kunno päikkärit. Mä nukuin iha mami nassu viakus, melkee sen tyynyn niinku. Ja sitt mä söin vähä lisää ja mami kävi ruiskuss, ett mä pääsin vähä leikkiin ja sitt juatii kaffet. Haisujuustoi se söi, jäks, en ottanu! Mutt tänää se lupas jotai muuta kaivella taas kätköistää mullekki. Ett semmoset ruakajuhlat tääll enempi niinku on. Äskenki toi mussutti suklaata. Sitt se yskii vähä koko ajan. Ei kai se oo tulos kipeeks, mä joudun taas hoitaa sitt sitä. Toivottavast ei, se on nii raskast yksinhualtajakissall toi orjan hoitokii... Muute meill o rauhallist, kukaa ei käy, just kukaa ei soita eikä mitää häikkää niinku. Ollaa vaa ja maataa >o< Täss mä oon eilen safkan jälkee mamin kaa punkas, joulujen värit, eiks?!

Kliffaa toist vapaat ja lisää heekkui vaa kaikill!

---------------------------------

Vincent, olet ollutkin poikkeuksellisen kiltillä tuulella....

Päivän slogan: Jahas, se on kohta juhannuskiireiden aika – laidunkauden avajaisiin ainakin pitää alkaa valmistautua!

Päivän biisi: Ensimmäinen joulu selvinpäin (no eikä ole, mutta biisi tuli jostakin mieleen...)

Luettua: Ken Follet – Maailma vailla loppua, 1078 sivuinen järkäle tarinaa. Eikä kehno ollenkanas. Juonitteluja, luostareita ja niiden elämää, salamyhkäistä kähmintää sielläkin, sotaa ja ruttoa, rakkautta sun muuta eli elämää 1300-luvun Englannissa. Kohtalaisen kiinnostavaa eli aika ei käynyt pitkäksi, sopivasti kaikkea. Lyhentääkin olisi toki voinut. Suositan historiasta kiinnostuneille ja tämän tyyppilajin kirjoista muutenkin pitäville. Asiatiedotkin näyttäisivät olevan kohdallansa eli tavat, ruuat jne. eli tämähän on aina kiinnostavaa. Suosittelen tiiliskiviä harrastaville – itse jopa lievästi pidin tästä! Petri Laine – Taivaan kaikki värit, kahdeksan scifi-novellia, jotka on aikaisemmin julkaistu eri lehdissä. Lähinnä ns. kovaa scifiä eli sitä ihteänsä. Pari novellia erottui edukseen, muuten aika tavanomaista. Turbatorilta jälleen uusi kustanne siis. Suositan oikean scifin kavereille, mieluusti ei aloittelijoille! 

                                          

                                                SITÄ TOISTA VAPAATA!

SE ON SITTEN VAPAATA - JA JOKU AATTO, SANOVATTEN...

Unihiekkamiestä vedetään kohta turpiin ja kunnolla! Ei mitään rajaa enää, vain 4 h erittäin kehnoa unta. Heräsin klo 2 tienoolla, kissakin märisi ja metaanipäästöjen määrä torpassa oli pienen voimalan luokkaa. Mitenkähän sitäkin voisi käyttää hyväksi? No, riivin tuossa ensimmäisen kevytaamupalan kissin kanssa, ajoin koneen päivitykset (12 kpl!) ja sehän taas kestikin. Mistä se Mikronöfti kaikkea keksiikin. Ja ei, minä en edelleenkään halua niitä tiettyjä päivityksiä, vaikka niitä aina pakkotarjotaan (maksullinen tietoturva), minä luotan näihin ilmaisohjelmiin, jotka olen laittanut automaattisesti päivittyviksi. Että sellaista pientä aamupuuhaa!

Varastolla eilinen päivä oli silkkaa, raakaa työntekoa. Vuoden viimeiset kiireelliset ja pöydillä lojuneet jutut lähtivät. Lisäksi tein jo ensi vuoden puolelle päivättyjä pumakoja, höh, jotkut tulevat töihin vasta lompiaisen jälkeen.... Avitin työkaveria puolen aamua (hän, joka tekee osapäivätyötä), että saatiin myös hänen pöytänsä tyhjemmäksi. Ihan hyvä – tilanne rauhoittui ja jopa P-P pääsi omaksikin hämmästyksekseen lähtemään aikaisin kotiin meidän muiden jäädessä vielä vängertämään jotakin pientä. Oli kuulemma hänellekin ainutkertaista ,D Kyllä me ollaan hyviä *virn*!

Alakerrassa, onneksi tuolla viistosti oikealla, vietetään poikain kinkunpaistajaisia. Kuulostaa hauskalta, ihan oikeasti. Porukkaa on enemmänkin ja ilolientäkin näemmä sopivasti. Eivät ikävä kyllä ole niin tuttuja, että huikkaisin parvekkeelta, joko pääsisi kastamaan leipää liemeen. En minä siitä lihasta ,D Kummastakaan! Kuten sanoin, meillä ei ole lihan iloja, joulutofua on tulossa. Samoin laitan kohtapuoliin porkkana-ohralaatikon uuniin. Muusta ruokapolitiikasta: sienisalaattia, oviileja kahtakin plaatua, sekosaladoa, marinoituja sieniä, ruokasaladoa sekä suolakurkkuja, hapukooria ja tymäkkää piparjuurta. Pääruokana lienee seesami-appelsiini-tofu sekä se porkkanalaatikko ja osa ruokasalaatista. Tuossa on kuulkaas aika paljon syötävää. Onneksi kaikkea on vain vähän ;D Jälkkärinä on vielä juustoja ja valikoituja hetelmiä, suklaita (!) ja kaffetta. Jo on ihme, jos ei tuolla muka pärjää....

Vaikka eilen iski omituinen nälkä, iltanälkä! Kotoon tullessa riivin pari kalaleipää ja kaffetta. Hetken päästä tein pari juustoleipää (nämä kaikki siis paffikorpuilla). Kohta avasin donaripurkin, sekoitin sen raejuustoon, maustoin ja vedin kitusiin. Välillä heitin mukaan pari ananaskirsikkaa. Outoa, ei minulla yleensä ole iltanälkä tuollaisissa mittasuhteissa. Liekö jotain harmoniperäistä ,D Olin nimittäin päivällä syönyt ihan kunnolla soijarouhesoossia, salaattia ja tagliatellea, melkein ähkyyn asti. Ja pipareita, pari suklaata ja yhden vihreän kuulan... Juu, laitetaan se iän ja harmoonien piikkiin, sovitaan niin, eikö?

Täällä ei ole (vielä ainakaan) edes siivottu. Päätin kotoon tullessa, että en tee yhtään mitään järkevää. Nämä pari-kolme viimoista työviikkoa ovat olleet melko raskaita, oikeasti. Koivet huutelivat omiaan ja kellistyin suoraan sänkyyn kirjan kanssa, mitä nyt tosiaan söin välillä. Unta en saanut, en sitten millään. En edes unetusavitusnapeilla! Ei kiva, onneksi tänään voi ottaa uusiounia ja päikkäreitä ihan niin paljon kuin huvittaa. Kukaan ei tule käymään, minä käyn korkeintaan roskiksella! Kummisetä vaikuttaa tyytyväiseltä sairaslomalaiselta – jalkaa ei särje eikä ongelmia ole. Makoilee, syö ja katselee töllöä. Hmph! Lisäksi kaikki hänen sukulaisensa ovat luvanneet kuljetella tässä pyhien aikaan sinne sun tänne syömään ja juomaan. Soitin nimittäin eilen, että jos hän kaipailee juttu- tms. seuraa, olen normisti lomilla ja kotona. Lisäksi varmistelin erästä hankintaa jo etukäteen.

Eli – vietän tämän päivän varmaan puolittain sängyssä, ehkä siivoan, ehkä en. Laittelen vähän apetta esille ja viihdytän itseäni lisää kirjoilla. Siinä se on, se kaikkien odottama juhla, höh. Minä nyt vain olen saanut tästäkin hommasta tarpeekseni, anteeksi vaan nyt kaikille, jotka ovat j-ihmisiä. Minä en ole!

Malmilla vallitsee raikas ja kirpeä talviaamu – ihan oikeasti, kello on 3.31!

------------------------------------------

Purrrrrrrrrrrmenta, kavrut joka pualella! Hei, tänää on se päivä, ku saa ainaskii heekkui. Jotku saa jotai lahjoiki, mä oon saanu jo. Uusii naksui ja kaakkei ja muanaa. Eilenkii sain donarii heekuks ja äske taas kalkonii. Ja mami lupas jotai mulle eriksee päiväll, tualt pakkasest niinko. Se meni sitt kummiski joksku ihme vihanneslinjaks. Olkoo, emmä kinkuu syäkkää, mä oon kerra kokeillu, ei käy! Ett ei haamita. Muute me ollaa lötkötetty ja oltu hereill, mäki oli yälä hereill ku mamikii kerta. Ja sitt me naureskeltii toss aamull, ett tääll kyll haisuu. Tiätteks mikä, mä voin suaraa sanoo, ett kakit ja piarut. Molempiin, meinaa! Ett semmost kakkisjutskaa >o< Toivottavast kaikill on tänää kliffaa. Mulle mami sano, ett se on keksiny jotai uutta leluu tai jotai, lupas ite tekee. Näkis vaa taas, mitä seki väsää. Pahaa pelkään, nimittäi. Ja sitt se uhkas imureerat, no seki riippuu, jaksuuks se. En tykkää kyll, mutt ku meist molemmist irtoo kaavoi. Ja hei – mamin hiuksis on häipyny melkee 20 senttii johki! Joku vei ne? Itte se on tyytyväine, mutt must se on outoo. Ainaki ku makaa sen viakus... osa hivuksist on jossai jömmas. Laittais takasi! Ai nii, oisko jotai muuta... emmä muista. Mä oon riakkunu täss aamull hepuleit ja partsilkii käyny monta kertaa. Nyt mä alan ottaa relaa. Toi meinaa laittaa jotai uunii... ei lihaa kummiskaa, ett ei paljo kiinnosta! Mutt mä toivotan mun kaikill tutuill tosi kliffaa julee ja vapait ja heekkui ja lahjoi ja semmost, mitä teill normihuusholleis on tapan tehdä! Täss mä oon just tulos partsilt sisää – huamatkaa mun tosi siisti niskakuvio!

Kliffaa päivää kaikill – ei se pukinderi muute sitt oo vaaralline (se ei oo oikee, mä paljastan!)...

----------------------------------

Kas, päivän paljastus – älkää antako pikkukissojen kuitenkaan nähdä tätä, säilyttäkööt he vielä uskonsa kaikkiin ihmeisiin!

Päivän slogan: Joulujuhlista jaloin, muista ryömien!

Päivän biisi: Joulupukki puree ja lyö

Luettua: No, en minä voi kertoa. Olen vasta puolivälissä eli sivulla 574. Vähänkös on tiiliskivi menossa ,D Lisää siis huomenna tästä opuksesta...

Minä kiittelen kaikkia Lokistaniassa, ystäviäni muualta sekä muitakin viestejä lähettäneitä – on ollut mukava saada kaikenlaisia toivotuksia ,D Erityisesti ilahdutti toinen saamistani joulukorteista – juu, minä sain kaksi korttia ihan oikeasti, melkein itku tuli silmään....

                                           

                                                          PITÄKÄÄ KIVAA!

VIELÄ TÄMÄ PÄIVÄ - SITTEN VAPAATA...

Nonnih, se on sitten niin, että Unihiekkamies haastetaan oikeuteen vastaamaan velvollisuuksiensa laiminlyönneistä, toimitusten lyhyydestä tahi puuttumisesta kokonaan, epäsäännöllisistä elämäntavoista ja kaikesta muustakin epämääräisestä! Nih! Olin eilen supirepoväsypoikki, nukahdin kirjan ääreen illalla. No nousin uudestaan, teeskentelin sitä ja tätä ja sain uudet unet käsiini. Eikö jumankekka taas tarjottu maailman kamalinta painajaista, heräsin itkien. Olin nukkunut vajaan tunnin. Sen jälkeen ei uni tullut taas silmään oikein millään. Hmph, no kai sitä tämän päivän vielä jaksaa, vaikka päässä olisikin hieman heikompi miehitys...

Varastolla pyörii melko normaali myllytys, ei kummempia. Sentään saimme sukulaatia, vihreitä kuulia ja pipareita ,D Ei paha. Normieväät olivat aika vähäiset. P-P:tä lahjoimme valkealla amarylliksellä (kaunis!) sekä hyvällä pullolla punaviiniä. Ei P-P ole ollenkaan pahimmasta päästä kuitenkaan näistä meitin esihenkilöistä! Täällä on muutoin aika hyvä tapa: kerran vuodessa kerätään pieni summa jokaiselta, ikäänkuin jömmakassa, josta maksetaan erinäiset muistamiset vuoden aikana eli synttäri- ym. kukat sun muut. Asiaa – ei tarvitse aina olla jonkun kinuamassa euroa tahi paria. Kassa, josta menee se mikä menee ja loput jömmaan kaffekassaan. Omia pippaloita varten lasketaan omavastuuosuus, joka on myös suht. pieni, koska teemme lähes kaiken itse. Kätevää ja suositeltavaa! Eli Welhotar paiskii töitä kohtuullista vauhtia ja työkaveria jopa avittaen – lopultakin hän suostui siihen, että avustan ajankäyttöni mukaan tietysti. Hyvä, koska silloin mikään ei jää turhaan makaamaan hänellekään pöydälle ja saamme kaikki ajoissa liikenteeseen, myös talon sisällä. Eli Varastolla kohtuullinen rauha maassa, ihmisten tahdoista ei tietoja!

Sen verran vielä, että eilen oli outo olo – ei kankainen, vaan kuumeinen ja kehno olo, aivastelin ja nenäkin vuoti kuin kehnosti tiivistetty hana. En kai minä vaihteeksi taas ole tulossa kipeäksi pyhiksi? Ei olisi ensimmäinen kerta, olen ollut niin monta juulea kipeänä, että en edes muista. Milloin flunssassa, angiinassa, vatsataudissa tai jossakin muussa hilpeässä olotilassa. Näin tekee siis kunnon virkanainen eli sairastaa ns. pakollisilla lomilla, kele. Toivottavasti se oli väärä hälytys!

Takso haki ajoissa iltapäivälläkin – normitakso, mutta ei se odotettu *virn*. Oli kuitenkin kiva vanhempi kaveri, jonka kanssa jutustella. Oli ollut huono vuoro, kaveri oli ajanut 9 h, tänä aikana 10 keikkaa. Keskituntiansioksi oli tullut vähän yli 3 euroa – että se taksikuskeista huonona päivänä. Mies oli aikaisemmalta ammatiltaan kokki, oikea ravintolakokki, joten kumma kyllä, puhuimme ruuasta ja kunnioitimme toistemme näkemyksiä matkan ajan. Oli ihan mukavaa. Toivottavasti hänellekin vielä tuli jokunen keikka ja pääsi sitten kotoonsa laittelemaan omia herkkujaan – kuulostivat minunkin mieleeni oikein herkuilta, mm. lanttukuutiot (käristettynä, maustettuna, viimeksi tippa hinajaa...) sekä yhteiset ystävämme rakuunaporkkanat. Kyllä taksomiehissä ja –naisissa tapaa monenlaisia ihmisiä, oikein todella mukaviakin siis.

Oma ruualaitto supistui eilen vankkaan annokseen tummaa soijarouhetta eli laadin tömäkästi maustetun kastikkeen. Tuli muuten taas niin äärihyvää kuin olla ja voi. Ja kyllä, käristelin ensin mausteet, sipulin ja rouheen, sitten lisäsin vähän vettä ja purkin tomaattimurskaa... keittelin jonkun aikaa, avot, hyvää oli ja evääksikin tuli iso kasa. Tagliatellea vähän kylkeen, jo kelpaa tänäänkin apehtia! Illalla tai huomisaamuna laitan uuniin porkkana-ohralaatikon, se on jo päätetty. Lisäksi teen sienisalaatin ja vähän jotakin muuta pientä. En mitään ihmeempää kuitenkaan. Siinähän ne appeet sitten huomiseksi ovatkin. Juustojakin on vielä jäljellä, samoin pipperkakkuja ja kaffetta. Niillä minä pärjäilen hyvinkin ja jopa herkuttelenkin. Tänään käyn vielä Serkuissa toivottamassa vuoden jatkot ja pikkuostoksilla, onhan se sentään minun hovihankkijani. Ai niin ja vinksuna, että siellä on sitä kevythapukooria, siihen kun runttaa sekaan siellä myös myytävää piparjuurta, on muuten erinomainen juuston vastine myös soijarouhekastikkeen päällä! Njam!

Welhottarelassa ei siis taaskaan mitään uutta! Ulkona on melko viileää, taisivat luvata ihan pakkastakin. Mitään ei ainakaan nyt tule alas taivaalta, joten toivottavasti on kuiva keli. Mukavampi odotella taksoja ja muutenkin... Korjaan – tuulee aika rätväkästi!

---------------------------------------------

Purrrrrrrrrrrve, kaiffat! Mä herätin taas ton orjan nyt aamull. Tiätteks miksi – mä halusin sen mun kakkakummiks *kollivirn*. Ett ku mä tarpeeks jolisin ja toi vähä puheli rumei, jo tuliki laatikkoo täytettä, tsihih. Ja sitt sain heekkuu ja nyt makoilen täss ja ootan, ett mulle laitetaa päiväruuat. Mami lupas mulle huamena jauhist tai jotai jääkkärist, ku vissii sill ei oo semmost mulle sopivaa fisuruakaa. Jollei se sitt avaa donaripuukkii. Eikä kai se oo juhlaruakaa, vaiks toisaalt, meill se sopis hyvinki. Mä tiiän, ett mami tekee semmost jännää fisusekotust, mihi tulee donarii ja jotai muutaki (mä en sitä muuta syä), mutt hyvää se kuulemma on. Ett jänskää nähdä, mitä se keksii mulle sitt, niinko juhlasafkaks. Me ollaa iha kaksistee! Kaikes rauhas... eikä meill taatust oo tylsää, jotai keksitää varpist. Mull ei tosiaa oo mitää uutta kertomistkaa täll kertaa. Mä toivotan vaa kaikill mun kamuill ja koko Lokistanian kissikaartill oikee kliffaa Julee ja paljo heekkui ja muuta mukavaa!

Jaksakaa viälä ootella tää yks yä – huamenn on sitt kuulemma heekkupäivä >o<

-----------------------------------

Kiitos Vincent, alat olla oikein herrasmiestuulella jälleen!

Päivän slogan: Karjupukkia odotellessa on pakko tyytyä omaan hyvään seuraansa!

Päivän biisi: Ruokaa, ei aseita!

Luettua: Marina Lewycka – Muu maa mansikka, Kentin mansikkapelloille kokoontuu poimijoita eri puolilta maailmaa, lähinnä Itä-Euroopasta, Malesiasta, Afrikasta. Ei puhettakaan kunnon palkasta ja välittäjä ottaa omansa järjestelyistä, kehnosta ruuasta jne. Hilpeää väkeä, silti. Kaikilla on kuitenkin omat haaveensa jopa rikastua ja jatkaa vaikka opintoja tai auttaa vanhempia perheen elatuksessa siellä jossakin. Tilanne kuitenkin muuttuu radikaalisti ja väki joutuu erilleen etsimään elantoaan muualla. Suosittelen ehdottomasti, tämä on sellaista itkuhuutonaurun sekaista luettavaa, joka on pakko lukea kerralla loppuun. Aivan mahdotonta – hyvässä mielessä. Eli lukekaa ihmeessä, Welhotar suosittaa lämpimästi. Ja toki, tämä on sama kirjailija, jolta aikaisemmin ilmestyi Traktorien lyhyt historia ukrainaksi, josta myös kovasti pidin... 

                                           

                                                    VIELÄ TÄMÄ PÄIVÄ!