HAMPAAT EIVÄT OLE TÄRKEIN ASIA - EIVÄTHÄN?

Eheeheh, ns. valtakunnan päälehti taas yllätti, OMG. No, nyt tiedetään todellakin, mistä on Jusalassa kyse ,D Jos Dylaniakaan eivät poijjaat tunnista... pitänee alkaa hoilata, ettei tolla Tylanillakaan ole helppoo!

Hjuu, tehtiin sitten vanhasta hampaasta uusi. Iso reikä täytetty, pieni päältä (kuten minä) suorastaan silkkoa sisältä eli monttu (kuten myös minä), vähän oli reunoja jäljellä (edelleen kuni minä). Eli paikattu on, toivottavasti kestää eikä tarvii muuta. Omituinen kynnys eli trappu siihen kuitenkin jäi =O Minä en nimittäin tahdo muuta tai sitten saapi kaveri repiä koko hoidon pois! Minua EI rassata kipeäksi, ei taatusti. Lisäksi kaveri katsoi minua sillä silmällä, että olisi syytä käydä ainakin tarkastuksessa ja poistattamassa hammaskiveä – en halua enkä jaksa, en sitten millään. Minua sattuu nimittäin muutenkin jatkuvasti, taas ja jälleen kerran. Että ihan kiva kesäloman eka päivä. 

Tosin kun tulin lekurilta, kävin jokusessa rättikaupassa. Melkein jo ostinkin jotain, kunnes totesin, että aivan turhaan. Kaapista löytyy aina ylläreitä, nykyisin ainakin. Mitä suotta tuhluuttaa hyvää juomarahaa vaatteisiin! Malmin Suurhörhöt, jotka tapasin kaikki liikkeellä, olivat samaa mieltä ,D Samaa mieltä ja harvinaisen ymmärtäväisiä ihmisiä jälleen kerran. Ajatelkaa, hyvää hyvyyttään poijjaat olisivat pienistä pulloistaan ja vähistäkin juomistaan tarjonneet lohtuhuikkaa Welhottarelle – kyllä on mukavaa ja ajattelevaista väkeä! En kuitenkaan ottanut, kiittelin kyllä. Jäin sitten juttelemaan ns. huonossa seurassa kun aikaa oli, oikein mukavia ihmisiähän ne kaikki... omalla tavallaan. Jääneet vain johonkin väärään rakoseen väärässä todellisuudessa. Hörhön itsekin tapasin, vuokra oli maksettu, mutta rahat nyt loppu. Annoin avaralainaa 10 rahaa, maksun tiedän kyllä aina saavani. Hyväkuntoiseltahan hänkin näytti, piti asunnosta, vaikka se yhteisasunto onkin. Parempi kuitenkin kuin asuntola ja tuosta on hyvä jatkaa. Tsemppasin ja patistin keskiviikon ruokajonoon hakemaan evästä... Hammaslääkärille hänelläkin oli paljon asioita ja silleensä. Hörhötärtä en tavannut, mutta soittelin asiaa ja illemmalla vängersin hakemuksia, selvityksiä, suosituksia jne. Ehkä se asuntokin löytyy tai sitten vaihto toimisi. Laitoin erilaisen vaihtoilmoituksen (paremman ja fiksumman), mitä asunnosta aikaisemmin oli ollut. Nätti ja hyväkuntoinen kotihan se olisi, ei siinä mitään. Toivottavasti jotakin tapahtuu nyt senkin asian osalta, minä olen ainakin taas parhaani tehnyt ja enempää en tähän hätään voi. Fatta on luvannut maksaa 2 kk:n takuuvuokran, jos muu asunto löytyy, joten sekin puoli on kunnossa (tarkistin senkin!).

Tuota, kun aikaisemminkin noista mainoksista jupisin, nyt luvattiin Se Oikea =O Tämä ei ymmärrä, mikä oikea? Oikea koti? Oikeat vaatteet? Oikea työpaikka? Voisivatkohan ne vähän täsmentää nuita mainoksiaan, en nimittäin avannut sitäkään – lisätietoja siis tarvitaan, ziitosta vaan! Samoin luvattiin ainakin kaksi tuumaa lisää – kyllä minä sitä pituutta tarvitsisin, ei silti. Mutta kun siinäkään ei kerrottu sen tarkemmin otsikossa asiasta... olisihan se kivaa olla vähän pidempi Welhotar. Jokin kuitenkin väittää sisimmässäni, että sillä ei ehkä tarkoitettu omaa pituuttani *köh*.

Muutoin sitten vain ihmettelin ja kirjoitin, vähän, tosi vähän. Ei ole jaksuja, väsyttää. Pitäisi tässä Itikseen ja Hakikseen, lauantaina roudata kaikkea ja hoitaa jättipyykki, ähhh. Mikään ei innosta, mutta kaikki olisi vähän pakko. Ruokapuolesta sen verran, että tänään vuorossa kesäkurmitsakeitto – ilmeisesti. Tuntuu vähän siltä, että se maistuisi. Eiliset ruuatkin menivät vähän hänekseen eli kun lekuriaika oli keskellä päivää, aamulla vetäisin vain jotakin pientä. Illalla pienen salaatin ja jäi hirmuinen nälkä, joten salaatin päälle söin pari pientä perunaa – erikseen. Että ei voinut ikäänkuin kerralla ajatella taas mitään, no ei. Suunnitelmallisuus ei ihan aina kuulu hyveisiini ja joskus tuo ruokapuoli yllättää, että ihan salaatti-salaatti ei ehkä pidä nälkää kovinkaan pitkään. Eikä muutakaan tullut juuri silloin mieleen, illalla ja nälkäisenä. Hmph – siirrymme nyt taas täsmäruokiin eli normaaliin menoon. Josta tulikin mieleen, että ostin sieltä tsioskista 1 rahalla omille chileille vähän mallia, prle! Kuva tuossa alempana, lehdet ovat tippuneet, mutta niillä niin väliä. Tuo on mietoa chiliä, mutta Vinski silti hiukka yllättyi! Annoin nääs kissan vapaasti käydä käsiksi ”kukkaan” ;D Ilme oli hiukkasen erikoinen. *hirnuaa*

----------------------------------

Purrrrrrrrve, kaiffat! Siis hei, tää on tosi epist. Mami meni kaupoill, tai nii mä luuli ku se kert oli lomill eikä niinku röihinkää. Nii ni ku se tuli takas, sill olikii kaks kassii. Toisess oli mull kuivamuanaa, raksui niinku oikee iso pussi, kilti joo! Ja sitt toises oli sen kirjoi ja sitt semmone kukkiainen, mä kävinkii heti nuuskuttaas. Sillo siin oli viäl lehtii. No mä tsiigasin sitä ja haisteli, ei yhtää vaarallise olone. Noo, mamiska siin jotai duunas ja sitt pisti sen tonne partsin pöydäll. Eikä hei ees kiältäny mua skruudaast sitä, niinku yleesä. Just joo, oisha se sitt pitäny arvat. Se on tiätteks kili kans, mä hullu meni puree yht semmost. Siis onneks toi on simmone iha onneto, sano mami, etei sill oo välii, ku oli nii hassun näköne vaa ja malliks ton omill kasvustoill. Eikä se mua polttanu, ku mä en ehtiny syädä ku iskin hampulit vaa yhtee tommosee punasee liarukkaa. Ett semmost. Sen jälkee toi kyll avas iha mua varte donaripuuki, sain kaikk. Otti se lusikallise itellee. Muute tuli massu tiätteks ähkytäytee ja oli taas nii kissimäine olo, ett pitiki lähtee goisii. Ett lopultas, iha hyvä päivä ja ainaskii ilta. Toivottavast mä nyt muistan, ett en purase mein omii kilei... En mä voi unohtaa tommost jutskaa. Täss on foto, mä ehdin onneks hanee, ku möhkö on nii hidas *tsihih ja pakoon* >o<

Kliffaa daagii kaikill!

---------------------------------

Kiitos, karvatakamus, ansiokas kuvaus tapahtuneesta =D

Päivän slogan: Joskus on pakko, mutta mielellään kuitenkaan ei!

Päivän biisi: Welcome To My Nightmare

Luettua: Antero Viinikainen – Orgo, satiirinomainen, dekkariksikin kelpaava, jännärin piirteitä saava opus kirjailijasta, joka kehittelee romaanin ja samalla muutaman murhankin. Lisäksi Helsinkiä sulostuttamaan saapuu hänen sivupersoonansa Orgo, joka on kaikkea muuta kuin kirjailija itse. Hulvaton, tragikoominen opus, jossa ei tiedä itkeä vaiko nauraa. Ja todella, ei tästä dekkarin piirteitäkään puutu. Parempi kuin odotin, suosittelen jopa! Per Petterson – Hevosvarkaat. Vanha mies muuttaa takaisin kotiseutunsa maisemiin, hieman erakoksi ja erilleen muista. Hän muistelee menneitä lapsuuden kesiä, jotka olivat sodan jälkeisiä, omalla tavallaan ainutlaatuisia – tuolloin hän kasvoi mieheksi, tai ainakin melkein. Kirja on melko eleetöntä kerrontaa, mutta silti tuntemukset aistii, metsän tuoksut ja muun. Minä pidin, kovastikin ja suosittelen, jos vastaan tulee! Erittäin hyvää norjalaista nykykirjallisuutta. Jaska Filppula – Me ei oltu valtaosaa, miten nuori löytääkään musiikin, keskellä karua Pohjanmaata, sattumalta. Moniulotteinen kertomus nuoruudesta punkin ja muunkin musiikin keskellä, sitä itsekin ainakin yrittäen tehdä – tietysti voimalla ja vimmalla. Hurjia viritelmiä lakeuden keskellä lannanhajun ja viinatehtaan vierellä, kavereita, reissuja, viritelmiä ja yritelmiä. Myöhemmin lähtö kotoa sentään jonnekin ja myöhemmin Helsinkiin asti. Tarve kokea on vahva, Interrail auttaa yhtenä lääkkeenä. Filppulalta vahva annos nuorisoangstia ja asiaa(kin). Minä pidin, suosittelen muillekin.

 

EI KISSIKENKIÄ TÄNÄÄN! 

TÄNÄÄN HAMMASLÄÄKÄRI JA ASUNTOJAANAUSTA

Eih, ei tästä tule mitään! Haahuillessa meni eilinenkin päivä sekä unta odotellessa. Kunnon päikkäreitäkään en oikein saanut otettua. Jostakin syystä ajatukset pyörivät taas päässä, turhat sellaiset vieläpä. Ei siis mitään kerrottavaa, ei rapottavaa – ei oikeastaan mitään. Äärettömän tylsä päivä, kuten sunnuntait aina. Että minä inhoan niitä. Inhoan minä tätäkin päivää. En ole masokisti, joten en hirveästi kuvittele nauttivani hampaan paikkauksesta, kele. Lisäksi on vähän kehno olo, ihan fyysisesti ja oli jo eilenkin, jäks.

No, siinä hampaan paikkauksen ennen tahi jälkeen käväisen kuitenkin kirjastossa ja katselen kerrankin kaupat sillä silmällä läpi – nyt kun on aikaa eikä Belgarion ole mukana. Josko jotakin muutakin kuin ruokaa kerrankin. Toisaalta, kirjakauppakin on auki.... pelottaa!

Jospa pitäydytään vielä eiliseen postaukseen ns. sosiaalisesta asuntotuotannosta. Se on kyllä Tsadissa pärsheellään. Vuokrat ovat nimittäin melkoiset karmivat ja kaupungin asuntoihin on turha yrittää – ainakaan meikäläisen. Aikoinaan jonotin useita vuosia, milloin häätö päällä, milloin kaverin nurkissa kyhjöttäen, ei mitään! Nykyään jotkut ovat sen saaneet, helpostikin =O Outoa, mutta kummallista. Tosin kaupungin asuntojenkin vuokrat vaihtelevat erinomaisen oudosti... Tästä ei sen enempää, kadehdin vain välillä niissä asuvia. Mutta, suurimmat ns. sosiaalisten asuntojen tuottajat eli VVO ja Sato, jotka nykyään ovat yhteistyössä osittain, riipivät sellaisia vuokria osasta asuntoja, että heikkopäistä hirvittää. Eli he voivat hyvinkin julkisesti todeta, että on, kyllä asuntoja on. Kellä prkeleellä vaan on varaa maksaa näitä summia. Tässä VVO:n kaikki  ja Saton  vapaana olevat yksiöt ja kaksiot Tsadissa, katsokaa, ihmetelkää, kyseenalaistakaa! 

Aikanaan itse pääsin VVO:n kämppään hirveän jaanauksen perästä, minua avittivat ay-liikenteen yhteydet (tuolloin ammattiliitoilla oli omat kiintiönsä...), lisäksi soitin itse joka aamu suoraan asunnonjakoon ja penäsin mitä tahansa luukun tynkää. Ja minne jouduin; Espooseen.... no, ei se ihan pahinta mahdollista ollut ja osin se oli mukavaa – oli metsää sienestää ja purkutaloja tutkia ja penskan kanssa joutomaalla temmeltää, ennenkuin nekin tienoot rakennettiin. Eli vieläkin toki kannattaa hakea em. asuntoja, mutta ei ehkä nuita vapaana olevia. Niitä halvempiakin on ja tulee vapaaksi, ne eivät vain yleensä ehdi edes listoille asti... Espoossa sain päähäni hakea aivan ensimmäisiä asumisoikeusasuntoja ja pääsin muuttamaan takaisin tänne, siis lähelle, missä Exä nyt asuu. Silloin se tuntui loddovoidolta – ja olihan se, halvalla rakennettu talo eli omaosuus tosi pieni. Vastikekin kohtuullinen ja paikka mitä paras. Tosin nyt talot ovat katkenneet (!) ja pohditaan, mitä niille pitäisi tehdä. Huolimaton rakennuttaja kun ei tiennyt (tai välittänyt), että Malmilla talot paalutetaan erittäin syvälle, täällä on tiivis savipohja! Sen jälkeen olen luuhannut asumisoikeusasunnosta toiseen ja nyt kolmanteen – välillä ehdimme asua W:n kanssa Saton kämpässä. Oikein mukava asunto, mutta alkuperäiskunnossa eli ei remppaa tehty. Meidän jälkeemme tehtiin remontti ja vuokra nousikin yli 100 juuroa! Vieläkin harmittaa. Jos asunto olisi ollut vähänkään halvempi ja talossa hissi, olisin jäänyt sinne ,D Tykkäsin.

No, kai tässä on asuttava, vaikka alkaa oikeasti ketuttaa tuo naapurien suhtautuminen. Tulisivat suoraan sanomaan, jos on jotakin sanomista – stana! Sen sijaan että kailotetaan muka-itsekseen parvekkeella kovaan ääneen, hyhhytellään ja läimitään ovia. Perkele, nih! Minä muuta halua kuin olla itse rauhassa. Enkä ole muuta pyytänytkään! Eikö se riitä, että olen maksanut asumisoikeusmaksuni sekä vastikkeeni joka kuukausi, olen suht hiljaa ja kiltisti? Elukkakaan ei hauku eikä aiheuta naapureille ongelmia (minulle ehkä, se on eri asia)... Antaisitte jo minun olla, jooko? En minäkään oikeasti ole puuttunut teidän mässäämäänne läskiin ja magaraan tai kovaääniseen kälätykseen sekä juhlimiseen keskellä yötä. Ei tämä kyllä ollut ainoa syy tähän postauksen aiheeseen. Aiheen antoi myös minulle soittanut Hörhötär, joka itki ääneen sitä, että sosiaalitoimisto kieltäytyy maksamasta osaa hänen vuokrastaan, koska hänellä on liian iso ja kallis asunto eikä hän saa vaihdettua sitä pienempään. Ystävällisesti sossu oli vain ilmoittanut, että hankkiipa siitä vain ihan itse vapailta markkinoilta pienen yksiön, kertonut vielä, että kyllä niitä Oikotieltä löytyy... Hörhötär kun on aivan minimituloilla hätäisesti toimeentuleva ikäiseni leidi. Että pisti vihaksi! Lupasin avittaa ihmistä, jos mahdollista ja tiedustella tuota tilannetta em. tuottajilta. Josko liian kalliista kaupungin asunnosta (!) voisi päästä halvempaan VVO:lle tai Satolle...

Siinä siis puuhaa loman ajaksi. No, voin edes kuvitella tekeväni jotakin hyödyllistä, jos uusi aika hammasta varten olisi varattava tms. Toivottavasti ei! Minä tästä menenkin taas yöparvekkeelle rauhoittumaan. Asunnot ovat arka asia meikäläiselle, joka on aina joutunut niitä metsästämään kissojen ja koirien kanssa, aina on ollut hankaluuksia, ongelmia ja vatvomista... argh.

-------------------------------------- 

Purrrrrrrrrrrmenta, kavrut! Juuhei, mult ei vissii oikeestaa mitää. Ei tullu heekkui ja eilise mä vaan goisin, tiätteks melkee koko päivä meni siin. Sitt reipastuin yäks ja rupesin leikkii ja mami väittää, ett mä herättelin sitä taas. No, vähä mä tsekkasin tota viitakkoo ja sen syätävii kasvei ja sitt mä leikin mun leikkitaravoill ja semmost. Nyt ku mä sain mun aamuheekut, mä ajattellin goisii viälä vähä lisää. Kyll toi mamikii tost tulee viäl goisii. Se näyttää vähä väsyneel >o< Eile silt oli iha veto vegs, tehny safkaakaa ku söi jotai jämii ja sano, ett on vähä paha olo. Ei mull vaa, mull on melkee aina hyvä olo. Jos on paha olo, sillo vedetää karvaoksu. Mä sanoinki siit, mutt orja väitti, etei niilt tuu karvaoksui. Ei sitt mikää ihme, jos on paha olo, ku on massu täynä oksuu! Nih kerta. Tais se onnistuu ottaa fotonkii, kerrankii, mein lötkö meinate.

 

Kliffaa viiko alkuu hei kaikill, mamilkii vaihteeks!

--------------------------------------

Kiitos Vincent, olet suorastaan ylitsevuotavaisen ystävällinen.

Päivän slogan: Tässä maassa sitä ihminen nyt vain tarvitsee katon päänsä päälle, mieluummin ihan vaan tavallisen asunnon!

Päivän biisi: Irwin ja Badding

Luettua: Leif GW Persson – Ken lohikäärmeen surmaa. Bäckström on jälleen toimissaan *huoh* ja Holt on saanut uuden työn. Myös muut edellisistä kirjoista tutut antisankarit toimivat edelleen poliisissa ja tässä revitellään aika muhkeasti ruotsinsuomalaisten poliisien(kin) toimista ja tavoista. On tapahtunut ns. tavanomainen juoppomurha tai siltä se ainakin vaikuttaa, mutta jotkut ovat näkevinään asiassa outoja piirteitä. Tutkimus etenee ja tosi on, ratkaisusta tulee merkillinen ja outojen tapahtumien jälkeen asia selviää. Välillä Bäckströmistä tulee sankari ,D Muutakin outoa ja ihmeellistä on tekeillä, toki.. Persson osaa, tämä on mainio ruotsalainen poliisiromaani, suositan. Suositan kyllä aikaisempien kirjojen lukemista, jotta hienoihin viittauksiin pääsee täpöllä mukaan. Eli poliisi- ja rikoskirjojen ystäville jälleen asiallista luettavaa! Jari Järvelä – Mistä on mustat tytöt tehty? Rööri Hämähäkki, siis oikeasti Katariina Hämäläinen on -62 syntynyt tyttö, josta isä kasvattaa nuohoojaa jo pienestä asti. Hän ei pelkää korkeita paikkoja, rakastaa kattoja ja bongaa hienoja piippuja kaupungilla. Hänellä on yksi isä, mutta useampia äitejä! Jännitystä ja ahdistustakin elämään tuo äidin murhaaja, joka aikoo tappaa hänetkin. Lisäksi Rööri elää punkkariaikoja, tappelee diinarien kanssa, käy Ruisrockissa sekä miettii kostoa murhaajalle, joka äkkiä onkin naimisissa hänen sisarensa kanssa. Lopulta ollaankin toden edessä... Myös paljon ns. oikeaa nuohoojaelämän kuvausta ennen ja nyt. Merkillinen, mutta miellyttävä lukukokemus – vaatii hieman asennoitumista tilanteisiin alkuun. Tästä myöhemmin myös siellä toisaalla. Minä pidin ja suositan, hulvatonta kerrontaa vakavien asioidenkin tiimoilta!

KISSIKENKILLÄ KESKUSTAAN - JÄKS!

HAJATUKSETONTA SUNNUNTAITA - MUKANA AINA MYÖS HAJUT

Uaah, minä on väsy! Vaihteeksi, juu, mutta nyt minä en valita. On hyvä syy, nimittäin ,D Eräs ystävä soitti iltasella ja jotenkin se meni puhelinmaratoniksi – kiitos, oli oikein tosi mukava jutella... Että siinä tuli vähän sitten valvottuakin, tavallista pidempään. En minä muuten, mutta kun Vinski herättelee aina klo 3 aikaan, joka ikinen päivä. Kissiraukka ei ole vielä oppinut kelloa *manailee*. Tai jos onkin, hän on sitä mieltä, että minun täytyy nousta ylös ainakin vähäksi aikaa. Niin pitkäksi, että otan aamumömelöt ja hän saa kalkoninsa ja hampulikarkkinsa. No, ne on nyt annettu! Kieltämättä minäkin olisin kohta noussut ottamaan kipulääkityksen, sen verran olin hereillä, koivissa ja lonkissa juili, että onhan se tarpeen. Ja tässä on se ihana tekosyy – pääsee taas uusiounille!

Eilinen haisutaistelu naapureiden kanssa päättyi edelleen ratkaisemattomana. Se alkoi todellakin jo aamupäivällä, jolloin inha kemikaalinen ”tunturien kukat very strong” -haisu tunki parvekkeelleni. Olin keittelemässä kukkakaalia, joten nokitin heti kakkakuulien kypsyttyä niiden haisulla. Illalla siellä (tai lähinaapurissa) paistettiin kuollutta elukkaa, magaran muodossa ilmeisesti. Ei sen kummempaa, kävin aivan normaalisti tupakalla. Ei tässä oikeasti ilmeisesti mitään taistelua käydä, minusta tämä vain on raivostuttavaa. Nyt tupakoija on täysin laillista riistaa – kaikkien halveksimana saapi tässä olla. Milloin karkotettuna mihinkin, seuraavaksi luultavasti keskelle pihaa. Ai, ei varmaan voikaan, siinähän on grillikatos ja lasten leikkipaikka. No, jospa tuonne torille sitten ja samalla häpeäpaaluun! Prle, etten minä muka omassa kotona saa tehdä mitä tahdon? Eikö asuntokin pysy siistimpänä ja paremmassa kuosissa, jos häippäsen parvekkeelle? Ei ole tarvis maalata tai remonteerata muutenkaan, kun tai jos minä muutan? Parvekkeen haisut näet häippäsevät, kun sen ja parvekelasit pesee kertaalleen ja tuulettaa kunnolla kaikki klasit auki! Pahempi minusta oli se, että Kummisedän kuoltua siellä rapussa haisi jo aika pian, oven edestä menivät portaat alakertaaan, portaat joita käytettiin jatkuvasti ja parin oven päässä asui talohallituksen puheenjohtaja – eikä kukaan muka huomannut mitään hajua? =O Sanon vaan, että hetihän se alakerrassa tuntui, kropan löyhkä, perkele. Olisikohan se naapureiden mielestä parempi – minä kysyn, jos minulle aletaan suoraan asiasta jotakin puhua. Mulle ei vettuilla!

Toisaalta, ASO tahkoaa melkoisesti ns. tyhjää eli ilmaista rahaa itsellensä seisottamalla asumisoikeusasuntoja tyhjillään, vaikka hakijoita on jonossa älytön määrä (arvio vaihtajineen ym. on 100 000 Tsadin alueella). Kummisedän asunto pistettiin ASOn määräyksestä täysremppaan, vaikka isännöitsijän mielestä olisi riittänyt makkarin lattian uudelleen päällystys ja ehkä pieni pintamaalaus. Tytöiltä siis laskutettiin koko remontti (johon sisältyi myös saunan remonteeraus =O), vaikka kaikki oli kunnossa, mitä nyt se ruumiin haisu. Se haisukin oli muuten häipynyt sen ensimmäisen kuukauden aikana, jolloin tytöt tyhjensivät, tuulettivat ja puunasivat erinomaisen huolekkaasti asunnon, kun heitä siihen kovasti käskytettiin ja hoputettiin. Remontin lisäksi heillä maksatettiin kolmen kuukauden vastike ja kerrrottiin, että seuraava asukas on valittu ja heti tulossa kovalla kiireellä. No, nyt on elokuu lopuillaan ja tämä tapahtui maaliskuun lopussa? Huhti-touko-kesä... luulisi, että sinne olisi viimeistään siis muutettu heinäkuun alusta. Eipä ole näkynyt ketään eikä mitään. Jos sinne nyt syyskuun ensimmäisenä joku muuttaa, hän on aivan varmasti maksanut heinä-elo-syyskuiden vuokran! Eli näin toimii sosiaalinen asunnontuottajavirma, kele! Käyttää hyväkseen toisten hädänalaista tilaa... Näinhän meillekin kävi, kun W:n kanssa muutimme – seuraava kaveri olisi heti ollut muuttamassa tilalle, mutta ei käynyt. Ei ASOlle, tekivät myös pintamaalauksen (no just ja sehän viekin 3 kk) – ja kaveri pääsi sitten muuttamaan 2 – 3 kk:n kuluttua, mutta me maksoimme 3 kk:n vastikkeet, samoin uusi asukas. Ihan kiva hei, näin sitä pitää toimia. Minä aina olen ajatellut, että asumisoikeusasunnoissa on järkeä. Olen vieläkin sitä mieltä, mutta tämä tällainen ylimääräinen 3 kk:n rahastusoikeus on vähän liikaa, kun oikeasti Tsadissakin pienasuntojen hakijoita ja asunnonvaihtajia olisi pilvin pimein. Nih kerta!

Eilen oli muutenkin kehnompi päivä. Ajatukset kiersivät taas omalla laillansa erilaisissa asioissa. Mistään ei tule edelleenkään tolkkua eikä muutakaan järkevää. Ehkä saan tänään sitten oltua jo rauhassa, puuhasteltuakin jotakin. Eilen pika-pikaa imureerasin, pesin pyykit, hoitin viitakon ja – tietysti – laitoin ruokaa ;D Kukkakaali meni siihen muhentamiseen, sen kanssa jokunen pieni ja nätti pottu, adjikaa jokunen lusikallinen, pari palasta silliä sekä irtovihanneksia. Hyvää oli, hjuu. Eikä tarvinnut syödä toista kertaa eilittäin. Eli tänään tarjolla samaa evästä, ehkä vängerrän taas kasvisspydärin, njam! Huominen ei kauheasti kiinnosta eli vuorossa se hammaslääkäri. Ymppään samaan reissuun kuitenkin käynnin kirjastossa ja ehkä kaupassakin, jos on tarpeen ja aikaa jää. Ketuttaa, oikeasti – kellään muulla ei voi käydä tällainen tuuri aina lomien kanssa! Mikäli uutta reissua hammaslääkärille ei tule, kietaisen jossain vaiheessa ne pikkarikännit näiden kahden viikon aikana – olen jo varustautunut siihen: minulla on neljä (4!) lomperoa jääkkärissä jömmassa sekä pienen pieni pullo Jekkua (ziitosta vaan, se on edelleen juomatta!).

Hmph, lähden tästä yöparvekkeelle, nyt siellä ehkä saa oleskella vielä rauhassa =I Juu, sai olla rauhassa, pimeää ja lämmintä. Taidan käväistä vähän torkahtamassa... Ei tule oikein uni, päätäkin särkee. Ihan kuin olisi krapula, vaikkei ole. tod. Ehkä sitten päikkärit ruuan jälkeen?

---------------------------------------------

Purrrrrrmenta, kissinkat! Ai, mami taas valittaa, juu, mähä vaa halusin sen ylös. Nyt mä jo goisin melkee täss, ku sain aamueväkset ja se sai sen mömelöt ja kaffet. En tajuu, miks se mulle murputti taas... hmph! Tommone... möhkö, nii. Puhuu pual yätä nii, ett piänet kissitkää saa goisittuu ja sitt ei nousta niit ees ruakkiin. Vaiks mä siis goisinki yälä, mutt silti. Välill ainaskii heräsin, varpist. Ja se eilinenki blodejutska oli iha flöittii. Emmä ku vaa nappasi vähä handuu kii, tuli pari snadii reikää. No vähä blodee siälä sun täälä, siit nyt mitää mekkalaa tarvii pitää – mun miälest. Ite se siivoski. Eikä ne nyt pahalt näytä, tavallinen kissinpurema vaa... Ett kaikest sitt tarvii pitää karmee mekkala, meinate. Yritti se ottaa must fotooki, möhkö missas senki. Ei taaskaa osunu, sano ett tärähti. Itte son tärähtäny, ainaki eile oli. No, hakittaa sitt toisen kuva ja alkaa fundeeraa, ett mitäs safkaa mulle tänää! Meinate mä tahon jotai heekkui, nyt on söndaagi ja mä tiän, ett joka paikas syädää heekkui. Mitä syä toi, jotai eilisii jättei... Mä mikää jätemylly oo, enkä syäkkää vihanneksei. Nii, ett sopii alkaa miätii, nih kerta.

 

Kliffaa söndaagii kaikill ja joka ikisell kissinkall – ihmiset voi tekee mitä lystää...

---------------------------------------

Kiitos vaan taas, Vincent, kiero, kavala ja katkero karvatakamus!

Päivän biisi: The Midnight Special

Päivän slogan: Kaikki on epäoikeudenmukaista - oikeudenmukaisuus on outo sairaus yhteiskunnassamme nykyään!

Luettua: Mikko Ylikangas – Unileipää, kuolonvettä, spiidiä, Huumeet Suomessa 1800 – 1950. Erinomaisen hyvä ja selkeä opus, jossa mm. näkyy selkeästi meitin melkoinen huimeidenkäyttö kautta aikojen ja mikäs ihme tuo... kylmää ja karua ,D No, itse asiassa, aika suuri osa oli itselle tuttua asiaa, mm. talvi- ja jatkosodan aikaiset huumeet ja niiden käyttö (faija kertoi aikanaan jo). Tässä ei sitä muistaakseni suoraan mainittu, mutta sodan jälkeen laillistettuja morfinisteja oli aivan hillitön määrä suhteessa muihin maihin. Ehdottoman luettava opus kaikille asiasta kiinnostuneille, selkeää kieltä ja perinpohjainen esitys. Welhotar suosittaa! Malin Persson Giolito – Molemmille poskille, miten kolmatta kertaa raskaana oleva juristiäiti selviää töistä ja kodinhoidosta sekä kollegan itsemurhasta ja selville saamistaan väärinkäytöksistä. Tämä hipoo hömpän rajaa eikä oikein innostanut meikäläistä, tämä oli niin kovin ruotsalainen opus kaikkinensa. Kyseessä on mm. laiton irtisanominen, nosta siitä siten juttu, jos on lakiasiaintoimistossa jne. Mutta – loppu on onnellinen. Enempi ehkä hömpän ystäville kuitenkin... Simon Beckett – Luihin kirjoitettu, kuolinsyyntutkija, oikeuslääkäri David Hunter joutuu Hebridien pienelle saarelle tutkimaan kummallista ruumiin polttoa, joka lopulta selviääkin murhaksi. Sitten saarella alkaakin tapahtua. Hyvää kuvausta ympäristöstä, erilaisista tyypeistä, saaren ongelmista jne. Loppuhuipennus on mahdottoman merkillinen – Welhotar piti ja suosittaa. Ei niin teknistä kuin monet muut asiaa sivuavat kirjailijat, tässä on enempi inhimillisyyttä ja vetoa. Suorastaan parhaasta päästä tätä laatua!

 

KISSIKENKÄT VALMIIKSI HUOMISEKSI, JÄKS! 

BLOGGAAJAN TRIFFIDIT

Jokunen aamu sitten istuin taas kirjoittamassa päivitystä blogiini. Täyttä tajunnanvirtaa jälleen, ei asiaa – tai jos, niin mahdollisimman vähän. Totesin kirjoituksessa, että viidakkoa pitäisi jälleen alkaa harventaa. Viherkasvit ovat jälleen ottamassa valtaa residenssissä.

Äkkiä jokin nipisti niskaani. Hieraisin. Oliko taas tullut laitettua päälle sellainen paita, jossa kokolappu ikävästi nipisteli? Kävin hakemassa sakset ja nipsaisin lapun pois. Miten se olikin unohtunut... Jatkoin päivityksen laatimista. Ei se aina niin helppoa ole kuin luulisi. Ihan piti miettiäkin.

Jokin nipsaisi taas niskaani. Ei helkkari, jättimäinen peikonlehtenihän se siinä. Yksi lehdistä sojotti suoraan niskaan terävällä kärjellään. Käväisin siirtämässä vähän lehtiä, yritin olla väkivallaton enkä hakenut edes sidontanarua. Jatkoin päivitykseni pähkäilyä: voiko noin sanoa vai ei, ymmärtääkö joku tämän taas tahallaan väärin. Bloggauksen ongelmia?

Nojauduin taakse ja huokasin – melkein valmista. Samalla tunsin jonkun hiljaa kiertyvän kurkkuuni. Työnsin sormeni väliin, niitä kiertyi useampia.... henki tuntui loppuvan, paine lisääntyi. Tunsin kuin jotakin elävää kiertyisi hiljaa mutta varmasti kurkun ympärille. Yritin tavoittaa puhelinta, turhaan...

****************************

Poika ei yleensä aamulla käynyt äitinsä luona. Nyt hänellä oli asiaa, hän oli unohtanut hakea kopiot yhdestä artikkelista. Oli pakko käydä, onneksi oli omat avaimet. Äitee voisi olla jopa vielä nukkumassa. Hän avasi oven varmuuden vuoksi hiljaa – aivan, hiljaista oli. Ei edes kahvin tuoksua. Äitee taisi vielä nukkua. Jotakin pientä korinaakin kuului. Poikaa hihitytti, kuorsasi vielä! Hän haki kopiot pöydältä, mutta päätti samalla kurkata makuuhuoneeseen.

Äiti istui koneella, haukkoi hädin tuskin henkeään, korisi. Poika toimi nopeasti ja katkoi keittiöveitsellä ison viherkasvin ilmajuuret Äiteen kaulan ympäriltä. Peikonlehden valkea veri vuoti ja tippui hiljalleen lattialle. Äiteenkin kasvot saivat väriä, oikeaa väriä. Hän kakisteli, köhi, yritti saada sanoja aikaiseksi. Kähisi hiljaa, josko Poika voisi keittää kahvit.

******************************

Kahvipöydässä piristyin. Kysyin, voisiko Poika jälleen kerran avustaa raskaimmissa hommissa. Tällä kertaa vain ihan pieni juttu. Halusin ehdottomasti siirtää peikonlehden parvekkeelle! Siitäs sai, sopii siellä kitua ainakin alkusyksy. Katsotaan sitten myöhemmin. Ilmajuuret tungin voimalla syvälle multaan! Poika raahasi ruukun parvekkeelle ja lähti Lipastolle. Itse jäin siirtelemään muita kasveja parempaan asentoon sekä poimimaan kuivuneita lehtiä pois. Poika muuten huomautti, että kultaköynnös näytti viime aikoina saaneen jostakin myös pontta kasvaa tavallista enemmän. Se kiemuroi jo kovin lähellä toimistotuolia. Kiersin hellävaroen köynnöksen kasvamaan ympäri tukeaan. Ei se vielä ainakaan näyttänyt pahastuneelta. Poika oli kuitenkin vakavissaan ehdottanut, että pitäisin sitä tarkemmin silmällä. Ei se minusta ainakaan mitenkään vaar......

 

POLGARA GOES HORROR... 

JAUHANTAA, LOPPUOSA VERISELLÄ LÄPPÄRILLÄ...

Se siitä, ns. taiteiden yöstä... Minä tietenkään mihinkään, ei, en edes Malmille. Ihan kotona vaan, äsken seurailin porukoiden paluuta joko normikapakoinnista tai sitten ao. yön puuhista ,D On se sitten ollut kivaa, koska lähes kaikki örvelsivät. Minä en edes örveltänyt, vaikka alkomahooliakin olisi ollut vain kädenojentaman päässä. Suunnittelin kyllä, mutta jätin sitten väliin. Ei huvituttanut, ei ollut syytä – ei hyvää eikä huonoa.

Naapuri teki eilisiltana hajutäsmävastaiskun, kääääääk! No, täytyy myöntää, että eilen iltapäivällä väkersin Belgarionille ja itselleni thai-tai-kalakeittoa, johon tuli kolmea erilaista sipulia, kappa erilaisia vihanneksia sekä neljä pientä turskafilettä ja sekalainen määrä tuhteja mausteita. Haisut olivat siis sen mukaiset. Eikä tietenkään juuri tuolloin liesituuletin päällä, itse asiassa minä en edes tiedä niitä aikoja, milloin se on päällä. Se on kuitenkin ajastettua mallia eli itse sitä ei voi säätää (erittäin älytön ajatus!). No, pakkohan sitä oli avata ovi parvekkeelle jo muutenkin, kun oli nätti päivä ja piti tuuletella. Illalla, alkuillasta lähtien, joko ylä- tahi alakerta tuhnuutti sellaista kammottavaa haisua. Ensin mietin, että joku on heittänyt salaa meille Krasnaja Moskvata – aivan kamala löyhkä, tai vanhaa partavettä, suihkutellut jotakin hirveää hiuskiinnettä tms. Lopulta päädyin siihen, että saattoi se olla jokin hirveistä hajukynttilöistäkin. Niistä jotkut todellakin haisevat, nimenomaan ne ulkokäyttöön sopivat! Yäks, se haju sai puolestaan minut pärskimään – ihan totta! Toivottavasti ovat nyt sitten tyytyväisiä...

Eilisellä oli puolensa ja puolensa. Sain mukavaa kirjapostia, ziitosta vaan. Varauksia oli tullut kymmenen ja lisäksi lainasin jokusen CD:n. Päättäväisesti erkanimme sitten ja Belgarion kävi puolestani Kittarissa hakemassa kissitavaraa ja muuta tarpeellista. Minä puolestani apteekissa hakemassa mömelöitä lisää-lisää-lisää. Vihannestsioskilta jälleen kassillinen muonaa: purjoa, kaksi isoa kukkakaalia eurolla, parsakaalia vähäsen, fenkolia, salaattia, tomangia, kesäkurmitsaa, pottujakin jokunen. Eikä muuten maksanut paljoa, koko kassillinen n. 7 rahaa. Muonaa viikoksi, no, kukkis pitää esim. syödä tänään pois, ehdottomasti. Kesäkurmitsat huomenna. Siksihän ne olivatkin niin halpiksia, että ovat vähän yliaikaisia ja heti syötäviä. Mutta minähän vängerrän toki ruokaa joka päivä, joten nou hätä. Muuten ei ihmeellisiä, Liiteristä normiruokaa eli näkkäriä ym. tavallista apetta, kaffetta ja sen semmoista. Ihmeesti tavaraa tuli, lasku oli kohtuupieni ja kaikkea löytyi, mitä itse katson tarvitsevani. Ei siis paha ollenkanas. Taksokin tuli ja meni aivan märisemättä... no ainakin niillä rajoilla!

Kotona pitikin heti väkertää se soppa lapselle, joka ei tietenkään ollut syönyt mitään. Jälkkäriksi riitti vielä õuna-kameli strideliä, hillon kanssa, se oli vähäsen kuivahkoa muuten. Ja pari kohuked. Vaffan kaffen kanssa tietysti. Kälätettiin joutavia, lueskelimme ja vaihdoimme muutaman kirjan viikoksi. Belgarionillakin sen verran menoja ja opintoja vielä, että Suuri Pyykkisessio siirtyy ensi viikon lauantaiksi. Ei optimia, mutta näin se nyt vaan menee. Jos hänelle ei sovi aikaisemmin, ei minusta ole rahtaamaan jumalattoman isoja mattoja ja jätesäkeittäin vaatteita edes tuohon naapuritaloon – sinne talopesulaan siis. Samalle päivälle siirtyy myös seuraava roudausretki. Auts, pelottaa jo etukäteen! Olin eilen jo nimittäin aivan poikki. Kun Belgarion lähti, painuin parin tunnin iltapäiväunille, tosi sikeille sellaisille vielä! Koipia jomotti armottomasti, viilteli ja puuduttikin välillä. Ei hyvä, ei kiva. Illalla en saanutkaan mitään aikaiseksi, makoilin ja lueskelin, istuskelin koneella... sellaista tavanomaista. Ei ollut kertakaikkiaan jaksuja mihinkään järkevään toimeen.

Tänään vuorossa jonkinlainen kissinkarvojen imureeraaminen, kun lääkitys toimii eli päivällä. Samoilla emmeillä ehtii laittaa ruuan ja pyykätä. Ja sitten lukemaan. Ehkäpä tänään tarjolla täällä myös Lauantaitarina, minulla on tuolla jömmassa jokunen juttu... voisin tarjota yhden sieltä – kiinnostaisikohan se? =D

Kaunis auringonnousun alkuhetki – täytyykin tästä parvekkeelle *köh*, nauttimaan maisemista ja raittiista ilmasta!

-----------------------------------------

Purrrrrrrmenta, kaiffat! Joohei, niinku mä sanoin: ku Poika tulee, tulee kans heekkui. Toi orja teki sitä fisusafkaa ja mä sain taas pualikkaa semmost jääfisuu. Tosi heekkuu, njamskista niinku. Ett mä olin tyytyväine. Sitt mä sain kaikkii kissitaravoit taas – Poika oli hakenu, mulle-mulle-mulle. Ihana Poika <3 Ja sitt sain olla Pojan viakus tosa soffall ja tsiigailla, mitä noi väsäilee kaikkee. No, emmä sitt jaksunu, painuin goisii masun viakkuu iteksii sänkyy. Ja goisin muute pitkää, mami väitti, ett mä kuarsinki iha hirveest. No, nii, no voi olla. Aatelkaa ny itte, hyvää safkaa ja seuraa ja sillee. Kyll siin uni tulee. Ja tuli mamikii sitt myähemmi goisii. Mutt niinku toi sano, oli hirvee dunkkis partsill. Mä en voinu olla siälä, mua alko aivastuttaa. Niist oli varmaa kliffaa kuunnella, ku kissi aivastelee. Mun miälest siin ei kyll ollu mitää hauskaa! Fisu haisuu paremmall, nih kerta. Ja melkee noi mami purvelitkii o parempii. Ett semmone tavalline päivä, muute meinate. Hah – mutt orja liikku sentäs sen verra, ett otti vaihteeks must foton. Son täsä, mä päivystän soffan selkämyksell! 

Kliffaa löördaagii kaikill, toivottavast tää on teill nyt heekkupäivä.

----------------------------------------

Vincent, huomaanko kerrankin, että sinäkin olet tyytyväinen?

Päivän slogan: Väitetään, että elämä ei anna toista tilaisuutta! Toisen tilaisuuden saavat ne, jotka eivät ole saaneet sitä ensimmäistäkään...

Päivän biisi: Blowin’ In The Wind

Luettua: Marko Hautala – Käärinliinat, tästä minä pidin. Vanha mies mielisairaalassa, jossa tarina muutenkin tapahtuu. Syy hänen sinne joutumiseensa on julma, selitys ehkä vielä julmempi. Myös omahoitaja, Mikael, on tärkeässä osassa tapahtumissa. Kyse onkin sitten siitä, mikä on totta ja mikä tarua. Mitä oikeasti tapahtuu, varsinkin kun johtajakin vaihtuu ja tilanteet ajautuvat omituisiin sfääreihin. Ehdottoman luettavaa tavaraa – suosittelen outojen tarinoiden, kauhun ja fantasian ystäville. Mikään kaunis tarina tämä ei kuitenkaan ole, eli ei herkkähermoisille! Juha Vuorinen – Unplogged – piuhat poikki päiväkirjaan. V. 2008 – 2009 tärkeimpiä kommentaareja eri yhteyksistä – blogista, lehdistä jne. Edelleen taattua Vuorista, PRLEEN KARVAKASA ISKI KIINNI RANNEVALTIMOIHIN! Hihityttävää, minä nauroin ääneen ainakin kahdesti eli hyvä homma. Lisäksi – kirjan tuotolla hankitaan kirjoja nuorille sairaaloihin ja laitoksiin eli ei paashempi idea, suosittelen siis. Elliot Tiber & Tom Monte – Taking Woodstock, rakkauden vallankumous. Odotin ehkä enemmän, no en minä silti pettynyt. Tämä on enempi Elliotin kertomusta itsestään, Woodstockin tulosta suurinpiirtein omalle takapihalle ja mitä siitä seurasi. Tosin ennen tätä puolet kirjasta menee hänen kertomuksiinsa perheestään, hotellitoiminnasta ja oman seksuaalisuutensa löytämisestä. Ei toki mitenkään ikävää luettavaa tämäkään. Mielenkiintoa olisi riittänyt mieluusti kahteen erilliseen kirjaan! No, mutta itse Woodstockista lähinnä kerrotaan järjestelyistä ja oloista, ei niinkään esiintyjistä tms. Taustoitusta siihen, mitä tapahtui, kun hipit vyöryvät punaniskapaikkakunnalle! Häkellyttävä omituisen hauska ja liikuttava(kin) yhtä aikaa. Suosittelen toki tätä, mutta en ainoaksi Woodstock-opukseksi vaan mieluusti muiden rinnalle. (Kirjoittelen näitä viimeisiä sanoja verisellä läppärillä...)

KISSIKENKÄT OLIVAT TAAS LIIKKEELLÄ!

PERJANTAIN PUPELLUSTA, MAINOKSISTA JA MUUSTAKIN

Kuulkaas nyt! Kaikkien minulle tulevien nettimainosten otsikoiden perusteella minun pitäisi päästä eläkkeelle; siellä tarjotaan kaikenmoista troppia (no en minä niitä troppeja tarkoita), ET-lehteä, tukisukkaa ja muuta semmoista. Mummokamaa, tarkoitan. Hei, enkä minä tietääkseni ole edes mummo. Enkä nyt ihan hirveän vanhakaan *köh*, no siis, hirveän ja hirveän... Voisikohan tuohon myös vedota, jos laatii KELAlle papereita. Että kun mainostajatkin ovat sitä mieltä. Ja pankit varsinkin haluavat minun senttiimini itsellensä talteen ja puhuvat eläkkeistä – ei, en avaa mainoksia, mutta siis otsikoissa. Prle, kun ihan kaikki roskaposti ei pysähdy ja jos pysähtyykin, kyllä ne otsikot kuitenkin näkee ,D Toisinaan kyllä huvituttaa aika karseasti.

Se siitä, vanhenemisesta. Vanhenee sitä jokainen, älkää yhtään naureskelko siellä. Minä aion tänään vanheta sillä, että roudaan kaksi säkillistä kirjoja ja taravaa tuonne Malmille ihan yksin, siis taksoon asti ainakin. Belgarion hoitaa siitä eteenpäin. On muuten läjä – huh. Ja kirjoja on odottamassa pino, hyllyssä puoli kassia lisää ja postistakin jotakin tulossa. Auts! Hyvä vaan. En minä ensi viikolla kuitenkaan taida pystyä mitään järkevää tekelehtimään. Taidan silloin hoitaa nuo pyykkäys- ja kodinhoitotoimet. Pakko ne on hoitaa ennen talven tuloa kuitenkin. Nyt on hyvää aikaa, illalla vielä valoisaa nimittäin. Pungertaa tuolla varastokomerossa, pyykkituvassa ja kuivaamoissa... Argh, ei kyllä huvittaisi, mutta on pakko.

En ole vieläkään saanut kauppalistaa ihan ajan tasalle. On elettävä vähän senkin mukaan, mitä vihannestsioski tarjoilee tänään. Parsakaalia ainakin, tahtoo taas sitä sössöä! Ja sitten kaikkea muutakin tuoretta vihannesta. Liiteristä sai parasta kesäkurmitsaa. Välillä vegetys on ihan kivaa, tähän aikaan vuodesta nimenomaan. Keksii kaikkea uutta ja omalaatuista, herkkuja jopa. Yhdistelee ja kokeilee, saa halvalla tai ainakin kohtuuhintaan melkein mitä tahansa. Lisäksi saladotkin ovat mielikuvituksekkaampia kuin keskellä talvea. Sitäpaitsi, minä en selviä aamupalasta ilman tuoretta tomangia tai kurkkua tai jotakin, nih! Eilen vetelin retikkaa leivän päällä, hyvää se oli sekin... ehkä ei kaikkien mieleen kuitenkaan. No, katsotaan, minä taas rapoan ja raivoan huomenna, jos on mennyt pieleen... Lisäksi ei ole aavistustakaan, mitä Belgarion toivoisi ruuaksi. Olen pyrkinyt siihen, että hän avituksen palkaksi saa edes kunnon lounaan tai iltapalan ja jotakin herkkua. No, on sille kaikki kyllä tähän asti kelvannut ,D

Kutsuja sinne sun tänne on sadellut nyt tiuhaan tahtiin – tarjolla olisi sitä väillä muka kaivattua sosiaalista elämää ainakin neljässä-viidessä eri tapahtumassa. En minä voi mihinkään mennä, on ollut pakko kieltäytyä. Jotkut harmittavat, toiset taas eivät niinkään. Kirottua! Ensin valittaa, että ei pääse mihinkään, sitten ei todellakaan fyysisesti pääse mihinkään. En minä halua mennä pilaamaan kenenkään pippaloita vänisemällä, jos satunkin olemaan tosi sairas – tämä kun vaihtelee melkein päivittäin. Joskus voi iskeä oikeasti tosi paha olokin, että sekin vielä. No, ei se haita. Kirjat ovat ihmisen paras kaveri – mitä useampi, sen parempi! Eivätkä ne vänise vastaan, ne voi heittää vaikka seinään (no ei sentäs!), jättää kesken ja jatkaa myöhemmin, lukea montaa yhtä aikaa. Vaihtaa toiseen jos haluaa, vaikka myy pois, jos siltä tuntuu. Vieläkö te ihmettelette, miksi kirjat ovat niin mukavia? *pus-pus-pus* Ainakin joihinkin ihmisiin verrattuna.

-------------------------------------

Purrrrrrrrmenta, kavrut! On joo toi mami aikas kilti kummiskii. Eilenkii se teki semmost jotai kummallist vihannessössöö, siin oli hei ainaskii korilline erilaisii judekoi! Nii ni sitt se silti sulatti mulle palan fisuliinii pakkasest ja söi ite vaa iha piäne biiti. Nii sitä pitää, palvelut paranee ku se on pidempää himass. Sais kyll toi aamupala joteskii vaihdella, mä alan kyllästyy kalkonii. Toi ei vaa tajuu vissii rahtaa jotai muuta, ku se ei osaa ostaa mitää. Mutt ku mä en syä magaraa, ei kyll mamikaa. Eikä kinkuu, ei mitää. Meill on onkelma nyt!!! Okei, kyll mä syän kalkonii, mutt pualikkaa biiti kerrallaa. Ja sitt pari hampulikaakkii. Hjuu. Muute mä olin eilen aika paljo partsill, oli sen verta kliffat kelit. Tsiigasin ton jotai kasvei, ne haisu pahall enkä uskaltanu purast. Ne on just sitä kilii, mitä toi tökkii jokasee safkaa jo muuteskii, jäks. Mä arvasin! Ett pitää pilaa viäl partsiki niill sitte. Nyt mä venaa, ett se koht ostais jonku syätävä kuka toho amppelii. Mä en tiädä, onks se jo hihvannu, ett nyt mä muute yletän safkaa siit, jos son syätävä kanervo tai jotai... tsihih, mä luulen, ett se ei viä tiijä. Oppiipaha sitte. Ne menee taas kaupoill ja Poika tulee, mmmm. Kliffaa – ja iha varpist saadaa heekkui! Mutt laiska toi on, mahottoma laiska. Muuta ku skrivaa ja lukee, makaa punkas ja lukee, syä ja lukee – tollast orjaa pitää sitt tsiigaa koko päivä... Eikästäs oo fotoikaa, tollane vaa tualt.

Kliffaa viikendi alkuu kaikill!

------------------------------------

Kiitos Vincent, luonnehdintasi minusta oli mielenkiintoisen täydellinen!

Päivän slogan: Kaikki raha on likaista. Jos se olisi puhdasta, kukaan ei haluaisi sitä!

Päivän biisi: Money

Luettua: Carlos Ruiz Zafón – Enkelipeli,  erikoinen jännäriksikin luokiteltu, salamyhkäinen tarina kirjailijasta, jolle alkaa tapahtua outoja asioita. Hän saa tarjouksen, josta on mahdoton kieltäytyä. Pääsee kirjoittamaan omalla nimellään, sen sijaan että kirjoittaisi tusinajännäriä lehden takasivulle. Mukaan astuu omalaatuinen kustantaja, viehättävä leidi, mainio kirjakauppias.... ja vaikka mitä. Kadonnut äiti heittää esikoisteoksen roskiin. Kuvankaunis nuori nainen ilmestyy ovelle... Tämä on siis pakko lukea itse, tästä en ainakaan minä pysty kertomaan loogisesti. Lukekaa lisää linkistä. Minä suosittelen! Tapani Bagge - Valkoinen hehku, tarina Suomesta v. 1938. Aiotaanko Kekkonen murhata? Valkoinen valta on voimissaan ja keneenkään ei voi luottaa. Melkoisen sekavaa kuvitelmaa lähihistoriasta siis. Joo, en pitänyt mitenkään erikoisemmin. Toisaalta, voisi tämän lukea parodianakin, aineksia ainakin on. Joku voipi tykätä..

 

KISSIKENKÄT ESIIN JA KAUPOILLE... 

KAKKAJUTTUJA - TAAS, SAIRAS RAPOTTAA

Sitä pienen ihmisen pieni pää ei enää kaikkea kestä. Sitä saa hillittömän hihityskohtauksen lukiessaan ns. johtavan kotomaisen sanomalehdykän nettisivuja, jossa uutisoitaan holtittomasta ulostamisesta  Yyterissä! Ou ziis, mihin Suomi onkaan menossa? Karmea lama päällänsä, ihmiset köyhiä ja kipeitä, niin ja sitten vaan paskotaan mihin sattuu – ja toiset menevät vielä uutisoimaan sen *eheheehhhheh*. Ihan totta, tämä on Absurdistan! Tämä on kesän huippu (vielä on siis kesä, minun mielestäni). Nyt minua ei saa enää kirveelläkään pois netti-HS:n sivuilta. Aina on jotakin, mille hekottaa. Siis kaikkea tod. tapahtuu ja tämä on sitten uutisoinnin arvoista, kai.... Ou-ou-ou!

Jahas, normirapon aika. Taas tuli päikkäröityä ruuan päälle ainakin pari tuntia (kuolasta päätellen), en sen tarkemmin katsonut kelliä, jotakin sitä luokkaa kuitenkin. Juu, hyvin maistui uni ja ruoka. Paitsi yöllä ei kumpikaan. Lisäksi nukuin yöunet päälle =O Kauhistus, tällaistako on normi-ihmisen elo? Se minulle nyt kertokaa? Pitäisiköhän tunnustaa, näin seksiunia, ihan kaksikin, auuuuuuuts. Tiedän, olen outo, unetkin olivat äärimmäisen outoja. Koivetkin alkavat puolestaan näyttää melko normeilta, toinen vielä vähän vihloo ikävästi. Tänään voisi jo heittää roskiskeikan ja tulla vaikka talon toista laitaa takaisin. Ikäänkuin puolimaraton.

Ja sitten se tavallinen tarina; taas minä sairastan myös oikealla lomalla, joka siis alkaa maanantaina. Hammas tuossa pari päivää on muistutellut olemassaolostaan ja tarkistelin vähän tilannetta, prle, reikähän siellä ja ilmeisesti syvä sellainen! Soittamaan luottohammaslääkärille (se nuori komea mies, joka ajaa prätkällä – pitäähän hammaslääkäristä olla jotakin iloa, edes silmäniloa näin muorille nimittäin!) ja aika irtosi maanantaiksi! Ensimmäinen lomapäivä, keskellä päivää. Kiitti vaan ihan veetusti! Ei kellään muulla VOI käydä tällainen tuuri kuin meikäläisellä. Toivottavasti se on vain ja ainoastaan yksi paikka ja yksi käynti, muuten minä alan kiljua ja kovaa.

Omisarviskin vastasi viestiini – juu hän oli palannut lomalta ja kovin ylösotettu. Haluaisi nähdä minut loman jälkeen, just joo. Ans kattoo haluanko minä. Jos edelleen kovin kipeä, haluan toki, tietty. Jospa olisi jotakin järkeviä ehdotuksia tarjolla... muutakin kuin lääkitysvaihdoksia ja vesijumppaa, prle! Jotenkin en ole kovin kiinnostunut muusta kuin mahdollisuudesta joko erittäin radikaalisti vähentää kipuja ja päästä liikkumaan tahi sitten jäämisestä pois työstä kokonaan. Ensimmäinen vaihtoehto lienee mahdoton, käytännössä. Tähtään siis toiseen. Enhän minä muuten eläkkeelle edes ehtisi. En tod. usko olevani eläkeiässä enää edes hengissä! Saati sitten kykenevä nauttimaan niistä senteistä, jotka silloin käteeni saan, jonakin taskurahana jossain laitoshoidokkina. Ei, sellainen tulevaisuudenkuva ei pahemmin houkuttele!

Tänään tarjolla: lukemista, kirjoittamista ja ruuanlaittoa – mistäs arvasitte, muuten ;D Niin ja päikkäröintiä, ehkä jopa uusiounia kohtapuoliin. En minä aio mitään radikaalia tehdä tällä ns. lomalla. Elää, tai ainakin kokeilla elää, sellaista normieloa ilman töitä. Että kannattaisiko siihen pyrkiä? Sosiaalisuuteni ei tule lisääntymään sen enempää. Tosin minun on jälleen myönnettävä, että eräs leidi käväisi kaffella eilen. Hui – pelottavaa! Täällä alkaa suorastaan ravata ihmisiä, kun Belgarionkin tulee perjantaina. Hirveä trafiikki käy ovella ja naapuritkin jo ihmettelevät: ”Kun siellä jatkuvasti käy vieraitakin!?” 

Vincent ei kuitenkaan kerro tätä, joten minun on pakko. Oletteko koskaan yrittäneet ravistaa hanttiinpistävää kissaa pois pussilakanan sisältä? Eilen armas karvatakamus oli apehtimisensa jälkeen ryöminyt pussilakanan ja peiton väliin, luulin hänen olevan vain päiväpeiton alla, kun petissä oli outo kuhmu. Noo, sieltä alkoi kuulua sen kaltaisia ääniä, että kohta on kiire laatikolle. Ja sitten Welhotar yrittämään saada karvakasaa pois sieltä sisältä. Erittäin hankaava tehtävä, jos kissa pitää kynsin kiinni sekä lakanasta että peitosta. Kun se lopulta onnistui, karvatakamus suuntasi suoraan laatikolle – onneksi ehdin siis. Muuten taas pesisin koko sänkyä ja kiroilisin. Juu, toisaalta minä ymmärrän: jos on päässyt kivaan ja mukavaan ahtaaseen tilaan, kuka sieltä jaksaa vääntäytyä kuuselle eli paashalle.... Niin että, tämmöinen paashajuttu tänään (tai siis eilen illalla)!

Taidan tästä välillä tupakalle, niin kauan kuin naapuri vielä nukkuu... Elämme vaarallisia aikoja. Nyt, kun olen kotona, ovea läimitään pitkin päivää – naapurikin siis on kotosalla. Voi ei!

------------------------------------------

Purrrrrrrrve, kissinkat! Juuei, siis ei niinku joka päivä sitt kummiskaa. Mutt omituist, meill kävi eile taas yks ihmine, semmone joll oli kans Laukku ja joku rätti. Ja tiätteks, mua kiällettii taas menemäst haisuttelee se tavaroit! En tajuu, miks aina tommottis. Siis niinku sehä on mun perusoikeus. Mami kyll o sanonu sata kertaa, ettei viaraitte tavaroihi eikä ainaskaa kasseill ja väskyill mennä... ett Poja Repull saa ja sen omill kasseill – ei muuall. Mutt ku ne on niiiiiiiiiiii miälenkiintosii, hianoi haisui ja kaikkee jänskää. Ja sitt jos niill o joku vaate, nii tottakai siihe pitäs päästä vähä kiärittelee ja jättää omii haisui. Mä en tajuu, miks ihmiset ei tajuu? Tajuutteks te? Eli sitt ei tullu muute heekkuikaa enempi, ei mitää. Tavissafkaa vaa. Ja sitt riapotettii toist iha hullulailla, toi kerto sen toss jo, mä huamasi. Ett missää ei saa olla rauhass, ku toi torpso on himass. Juu, on se kliffaaki. Emmä vaa taas muistanu, ett se kans hiffaa kaike, mitä mä meinaa tekee. Nii ett, en tiijä oonks mä tyytyväine vai en, ku se on mun kaa jatkuvast. On siin hyvät pualesa, ku se makoilee ja mä pääse viakkuu. Mutt toi muu kyyläämine...
Ei siis möhkö taaskaa jaksunu fotaa niinku mitää, ei! Piti vaa hakee tualt jostai, no tämmöne, täält.

No, kliffaa daagii kuiteskii kaikill, ainaskii kissinkoill!

---------------------------------------

Vincent, mitä ihmettä sinä teet kaiket päivät täällä yksinäsi *miettii rumia*?

Päivän slogan: Minun maailmani suuret odotukset toteutuvat vain kirjojen sivuilla.

Päivän biisi: Eilen hän kertoi

Luettua: Eräs opus, jota ei vielä ole lupa julkistaa – joten ei sitten julkisteta edes täällä! Yksi kauhuopus, joka meni jo ja joka on luettu aikaisemminkin. Kuten tiedätte, nimimuistini on olematon! Lisäksi Eila Kujala – Tuulenhalkoja, ilmeisesti ainakin osittain omaelämänkerrallinen kertomus siitä, miten hoitoalan ammattilainen löytää itsensä mielisairaalasta. Taistelusta takaisin elämään, kertomusta asiaan johtavista tilanteista lapsuusmuistoja myöten. Psykodraamasta ja muusta melko kärkevästikin asiaa – eikä tietääkseni syyttä. Koskettava, joskin hiukan sekava tarina. Käsittelee myös sos.ter.alan työpaikkojen työkulttuuria ja hierarkiaa, yhteistyötä jne. Erittäin sopivaa luettavaa olisi alan ammattilaisille – soisin siis ainakin jonkun teikä/meikäläisen alalla olleen tahi olevan tämän myös lukevan ja vaikka kommenteeraavan asiasta! Muille mielenkiintoinen ja rankka kertomus erään naisen elämästä.

 

KISSIKENKÄT OVAT JO PÖLYISET  =O