Sitä pienen ihmisen pieni pää ei enää kaikkea kestä. Sitä saa hillittömän hihityskohtauksen lukiessaan ns. johtavan kotomaisen sanomalehdykän nettisivuja, jossa uutisoitaan holtittomasta ulostamisesta Yyterissä! Ou ziis, mihin Suomi onkaan menossa? Karmea lama päällänsä, ihmiset köyhiä ja kipeitä, niin ja sitten vaan paskotaan mihin sattuu – ja toiset menevät vielä uutisoimaan sen *eheheehhhheh*. Ihan totta, tämä on Absurdistan! Tämä on kesän huippu (vielä on siis kesä, minun mielestäni). Nyt minua ei saa enää kirveelläkään pois netti-HS:n sivuilta. Aina on jotakin, mille hekottaa. Siis kaikkea tod. tapahtuu ja tämä on sitten uutisoinnin arvoista, kai.... Ou-ou-ou!
Jahas, normirapon aika. Taas tuli päikkäröityä ruuan päälle ainakin pari tuntia (kuolasta päätellen), en sen tarkemmin katsonut kelliä, jotakin sitä luokkaa kuitenkin. Juu, hyvin maistui uni ja ruoka. Paitsi yöllä ei kumpikaan. Lisäksi nukuin yöunet päälle =O Kauhistus, tällaistako on normi-ihmisen elo? Se minulle nyt kertokaa? Pitäisiköhän tunnustaa, näin seksiunia, ihan kaksikin, auuuuuuuts. Tiedän, olen outo, unetkin olivat äärimmäisen outoja. Koivetkin alkavat puolestaan näyttää melko normeilta, toinen vielä vähän vihloo ikävästi. Tänään voisi jo heittää roskiskeikan ja tulla vaikka talon toista laitaa takaisin. Ikäänkuin puolimaraton.
Ja sitten se tavallinen tarina; taas minä sairastan myös oikealla lomalla, joka siis alkaa maanantaina. Hammas tuossa pari päivää on muistutellut olemassaolostaan ja tarkistelin vähän tilannetta, prle, reikähän siellä ja ilmeisesti syvä sellainen! Soittamaan luottohammaslääkärille (se nuori komea mies, joka ajaa prätkällä – pitäähän hammaslääkäristä olla jotakin iloa, edes silmäniloa näin muorille nimittäin!) ja aika irtosi maanantaiksi! Ensimmäinen lomapäivä, keskellä päivää. Kiitti vaan ihan veetusti! Ei kellään muulla VOI käydä tällainen tuuri kuin meikäläisellä. Toivottavasti se on vain ja ainoastaan yksi paikka ja yksi käynti, muuten minä alan kiljua ja kovaa.
Omisarviskin vastasi viestiini – juu hän oli palannut lomalta ja kovin ylösotettu. Haluaisi nähdä minut loman jälkeen, just joo. Ans kattoo haluanko minä. Jos edelleen kovin kipeä, haluan toki, tietty. Jospa olisi jotakin järkeviä ehdotuksia tarjolla... muutakin kuin lääkitysvaihdoksia ja vesijumppaa, prle! Jotenkin en ole kovin kiinnostunut muusta kuin mahdollisuudesta joko erittäin radikaalisti vähentää kipuja ja päästä liikkumaan tahi sitten jäämisestä pois työstä kokonaan. Ensimmäinen vaihtoehto lienee mahdoton, käytännössä. Tähtään siis toiseen. Enhän minä muuten eläkkeelle edes ehtisi. En tod. usko olevani eläkeiässä enää edes hengissä! Saati sitten kykenevä nauttimaan niistä senteistä, jotka silloin käteeni saan, jonakin taskurahana jossain laitoshoidokkina. Ei, sellainen tulevaisuudenkuva ei pahemmin houkuttele!
Tänään tarjolla: lukemista, kirjoittamista ja ruuanlaittoa – mistäs arvasitte, muuten ;D Niin ja päikkäröintiä, ehkä jopa uusiounia kohtapuoliin. En minä aio mitään radikaalia tehdä tällä ns. lomalla. Elää, tai ainakin kokeilla elää, sellaista normieloa ilman töitä. Että kannattaisiko siihen pyrkiä? Sosiaalisuuteni ei tule lisääntymään sen enempää. Tosin minun on jälleen myönnettävä, että eräs leidi käväisi kaffella eilen. Hui – pelottavaa! Täällä alkaa suorastaan ravata ihmisiä, kun Belgarionkin tulee perjantaina. Hirveä trafiikki käy ovella ja naapuritkin jo ihmettelevät: ”Kun siellä jatkuvasti käy vieraitakin!?”
Vincent ei kuitenkaan kerro tätä, joten minun on pakko. Oletteko koskaan yrittäneet ravistaa hanttiinpistävää kissaa pois pussilakanan sisältä? Eilen armas karvatakamus oli apehtimisensa jälkeen ryöminyt pussilakanan ja peiton väliin, luulin hänen olevan vain päiväpeiton alla, kun petissä oli outo kuhmu. Noo, sieltä alkoi kuulua sen kaltaisia ääniä, että kohta on kiire laatikolle. Ja sitten Welhotar yrittämään saada karvakasaa pois sieltä sisältä. Erittäin hankaava tehtävä, jos kissa pitää kynsin kiinni sekä lakanasta että peitosta. Kun se lopulta onnistui, karvatakamus suuntasi suoraan laatikolle – onneksi ehdin siis. Muuten taas pesisin koko sänkyä ja kiroilisin. Juu, toisaalta minä ymmärrän: jos on päässyt kivaan ja mukavaan ahtaaseen tilaan, kuka sieltä jaksaa vääntäytyä kuuselle eli paashalle.... Niin että, tämmöinen paashajuttu tänään (tai siis eilen illalla)!
Taidan tästä välillä tupakalle, niin kauan kuin naapuri vielä nukkuu... Elämme vaarallisia aikoja. Nyt, kun olen kotona, ovea läimitään pitkin päivää – naapurikin siis on kotosalla. Voi ei!
------------------------------------------
Purrrrrrrrve, kissinkat! Juuei, siis ei niinku joka päivä sitt kummiskaa. Mutt omituist, meill kävi eile taas yks ihmine, semmone joll oli kans Laukku ja joku rätti. Ja tiätteks, mua kiällettii taas menemäst haisuttelee se tavaroit! En tajuu, miks aina tommottis. Siis niinku sehä on mun perusoikeus. Mami kyll o sanonu sata kertaa, ettei viaraitte tavaroihi eikä ainaskaa kasseill ja väskyill mennä... ett Poja Repull saa ja sen omill kasseill – ei muuall. Mutt ku ne on niiiiiiiiiiii miälenkiintosii, hianoi haisui ja kaikkee jänskää. Ja sitt jos niill o joku vaate, nii tottakai siihe pitäs päästä vähä kiärittelee ja jättää omii haisui. Mä en tajuu, miks ihmiset ei tajuu? Tajuutteks te? Eli sitt ei tullu muute heekkuikaa enempi, ei mitää. Tavissafkaa vaa. Ja sitt riapotettii toist iha hullulailla, toi kerto sen toss jo, mä huamasi. Ett missää ei saa olla rauhass, ku toi torpso on himass. Juu, on se kliffaaki. Emmä vaa taas muistanu, ett se kans hiffaa kaike, mitä mä meinaa tekee. Nii ett, en tiijä oonks mä tyytyväine vai en, ku se on mun kaa jatkuvast. On siin hyvät pualesa, ku se makoilee ja mä pääse viakkuu. Mutt toi muu kyyläämine...
Ei siis möhkö taaskaa jaksunu fotaa niinku mitää, ei! Piti vaa hakee tualt jostai, no tämmöne, täält.
No, kliffaa daagii kuiteskii kaikill, ainaskii kissinkoill!
---------------------------------------
Vincent, mitä ihmettä sinä teet kaiket päivät täällä yksinäsi *miettii rumia*?
Päivän slogan: Minun maailmani suuret odotukset toteutuvat vain kirjojen sivuilla.
Päivän biisi: Eilen hän kertoi
Luettua: Eräs opus, jota ei vielä ole lupa julkistaa – joten ei sitten julkisteta edes täällä! Yksi kauhuopus, joka meni jo ja joka on luettu aikaisemminkin. Kuten tiedätte, nimimuistini on olematon! Lisäksi Eila Kujala – Tuulenhalkoja, ilmeisesti ainakin osittain omaelämänkerrallinen kertomus siitä, miten hoitoalan ammattilainen löytää itsensä mielisairaalasta. Taistelusta takaisin elämään, kertomusta asiaan johtavista tilanteista lapsuusmuistoja myöten. Psykodraamasta ja muusta melko kärkevästikin asiaa – eikä tietääkseni syyttä. Koskettava, joskin hiukan sekava tarina. Käsittelee myös sos.ter.alan työpaikkojen työkulttuuria ja hierarkiaa, yhteistyötä jne. Erittäin sopivaa luettavaa olisi alan ammattilaisille – soisin siis ainakin jonkun teikä/meikäläisen alalla olleen tahi olevan tämän myös lukevan ja vaikka kommenteeraavan asiasta! Muille mielenkiintoinen ja rankka kertomus erään naisen elämästä.
KISSIKENKÄT OVAT JO PÖLYISET =O
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti