TIISTAI ON TILAIHME...

 

 

Kun ei kulje – sitten ei kulje. Ei ajatus eikä mikään, yllättäen takso siis kulkee! Jotenkin saamaton ja turhaantunut olo. Työ ei ainakaan sitä paranna, tarkastan samat asiat sata kertaa. Varmuuden välttämiseksi. Kohta alan jo epäillä salaliittoja tms. No ei vaiskaan, olen vaan niuho ja perusteellinen. Vaihteeksi siis.

 

Säryt ovat taas melkoisen mittavat, uni ei myöskään kulje. Herään öisin vähän väliä. Sitten illalla taas väsyttää simona, eilen menin horroksille peittojen alle pariksi tunniksi heti töistä tultua – ei hyvä, ei tuotoksellinen. Laitoin eilen viestiä arvaushoitajalle, josko hän suosittelisi lekuria, joka suostuu myös lukemaan sairauskertomukset. Arvaushoitaja ei tietenkään ollut paikalla. No, odotan vastausta (jos sitä edes sitten tulee...) myöhemmin. Ans kattoo, miten hän kommentoi asiaa. Mielestäni kysymys oli täysin asiallinen ja jopa tahdikas. Siis minun tekstikseni tarkoitan.

 

Huomasin kammotuksekseni, että passini on vanhentunut vuosi sitten.  Jumaleissön, olen käyttänyt sitä henkkarina koko vuoden, eikä kukaan ole vielä huomannut! Nyt pitäisi laittaa sekin asia sitten kuntoon, kiirettä nyt ei tietenkään ole. Vai riittäisiköhän pelkkä henkkari? Täytyy selvittää vähän asioita ja ehkä jopa päätään, mitä minä oikein tarvitsen... Joku todistus kuitenkin olisi parasta olla. Hitto, miten minä sitä nyt aloinkin epäillä – muistini mukaan sen piti vanhentua vasta ensi vuoden puolella. Meneeköhän tuo taksokortti silloin sitten vanhaksi.... en jaksa nyt tarkistaa taas sitä. Ei jaksa, ei tahdo. Kaikkea sitä, vielä valokuvatkin tarvitaan ja kyytiä asemalle pariinkin otteeseen. Argh, ei huvita kuulkaas tuokaan juttu nyt yhtään tällä kertaa. Hmph!

 

Mitäkähän muuta minä olen unohtanut? No ainakin sen, että joka paikka on joka päivä täynnä ihmisiä. Tarkoitus oli Yulena syödä hyvin Belgan kanssa eli fisuliineja ja vähän erityisempiä herkkuja. Prle, milloin minä ne muka hankin, kun perstai on aatonaatto ja silloin ovat normihamstraajat liikenteessä? Jättäisikö kylmän rauhallisesti kaikki lauvantaiaamulle klo 8 avattaviin kauppoihin. Niin tein kerran V:n kanssa ja se kävi ihan näppärästi. Ei ollut pahemmin väkeä, sano. Hankalinta oli kauppareissun jälkeen löytää paikka (jopa Malmilta, hei!), josta olisi saanut alkoholipitoista janojuomaa pöytään tarjottuna.

 

Ehkä sitten niin ja mitäpä minä tuosta. Ei kiinnosta, ei jaksa eikä varsin huvita. Hmph sillekin.

 

Sen sijaan oli oikein mukavaa kirjapostia, semmoista vähän harvinaisempaa tällä kertaa eli kirjaltaja itse lähetti aikaisemman opuksensa luettavaksi! Kovasti kiitoksia, tämä on ilokas ja kertoo, että kirja joutuu nyt valitettavasti jonoon eli odottamaan vähäksi aikaa. Luen saapuneet opukset järjestyksessä ja tuossa nyt vielä 3 – 4 makoilee odottelemassa. Mutta luen ja perästä kuuluu, kuten lupasinkin.

 

Jahas,ei kai tässä kun kaffetta reilusti nassuun, mömelöitä vielä enemmän ja Varastolle. Ne karmeimmat ajat alkavat minä päivänä hyvänsä eli hemmetinmoinen kiirus. Lisäksi meillä riehuu lunssaepiteemia pahinta plaatua, kaatanut jo monta! Ei tahdo.... Tänään pitäisi muistaa vängertää pari asiaa illalla *muistiin!*.

 

 

 

POLKA MENEE TAAS – KAI SE SIELTÄ TULEEKIN!

 

 

 

 

 

 

MAANANTAI - JÄÄKAUSI ON ALKANUT!

 

 

Ketuttaa. Rasittaa. Pelkkä ajatus lähteä tuonne palelemaan, odottamaan taksoa sekä kiusaamaan koipiaan Yli Esteiden – voihan vee. Ja Varasto – sekin vielä. Uskokaa nyt (itse taas unohdin hetkeksi asian), että edes työkavereihin EI kannata luottaa. Ei todellakaan. Jos kerran ei luota itseensäkään, ei kannata luottaa keneenkään muuhunkaan. Piste. Se on siinä!

 

Tällä viikolla olisi osaston j-sulkeiset eli pippalot. En osallistu. Muut osallistuvat. Hra H. kysyi, sainko viestin. Kerroin saaneeni, mutta en tule. Samoin myös, että en yksinkertaisesti jaksa, mikä onkin totta. Jos jään keskellä viikkoa illaksi johonkin istumaan, kunto on seuraavana päivänä kuin olisi puolimaratonin juossut. Enkä tarkoita alkoholia vaan sitä, että joutuu istumaan paikallaan. Koipiset eivät nimittäin pidä siitäkään, ei myöskään selkä. Eivätkä hartiat. Niin että terveydellisistä syistä en osallistu mihinkään ylimääräiseen.

 

Myös teille, jotka houkuttelette minua (tai joskus ehkä teitte vielä niin) johonkin – minun on oikeasti pakko aikatauluttaa lääkitys, menemiseni ja tulemiseni kipujen ym. mukaan. Että pystyisi olemaan jotenkin koossa seuraavana päivänä. Siksi perjantain roudausretki onkin varsinainen kestävyyslaji; lauantaina en pääse edes kylppäriin voihkimatta. Loppuviikosta eli viimeistään torstaina on pukeminen aamulla myös melkoisen vaikeaa ja vie noin 1.5 tuntia heräämisestä... Että riipikää siitä! Eikö olekin hupaisaa? Semmoinen naurettava tauti ja kapallinen irtodiagnooseja, eihän se mikään sairas ole – ei se edes näytä siltä: läski kuin sika, liikkuu kuin virtahepo, yrmeä kuin sarvikuono, reipas kuin laiskiainen, muisti kuni norsulla. Eläinhän se, perkele!

 

Kyllä, olen aika pahalla tuulella. En voi sille mitään. En pysty tekemään oikeastaan mitään, mitä todella haluasin. Kyllä se pistää riepomaan. Ei ole apuja, ei ystäviä vieressä – jos saan vaikka flunssan, ei kukaan minua hoivaa ei huolla, ei keittele mehua tms. Jos en pääse ylös sängystä, siellä saa maata ihan rauhassa! Katin prle vielä märisee, jos akka ei liikahda korjaamaan laatikoita puhtaaksi tai anna muonaa tarvittaessa. Joo, tiedän, hemmetinmoista itsesääliä. En vain jaksa enää... Kukaan ei kuuntele, kukaan ei välitä, mikään ei auta. Eikä sitä voi yksin ruveta lakkoonkaan – pitäisikö kylmästi irtisanoa itsensä?

 

Vetut – stanan vaffaa kaffetta ja kourallinen mömelöitä – matkaan Hopea! Että minä jaksan olla kateellinen ihmisille, joilla on jotakin mitä odottaa, jotka pystyvät kävelemään ilman kipuja (ja yleensä ovat kivuttomia), jotka... no taidan olla kateellinen kaikille. Sekin vielä! Kuolemansyntejä kaikki. Ahnekin olen, syön kohta kaksi kärtsättyä leipää, prle, teidän kiusaksenne nekin! Ja pirulauta kiipeän niiden stanan jäävuorien yli, vaikka henki menisi! Lähellä taitaa olla.

 

 

 

 

 

 

Päivän biisi: Haista vittu! 

 

Päivän slogan: Kun demokratia ja sananvapaus on uhattuna, ne pitää siirtää turvaan. Ja kun niitä ei ole paikalla, voi tehdä kaikenlaista.

 

Luettua: Kitty Kelley – Oprah, mitä tämän naisen taustasta onkaan sanottavaa; motiiveista, käytöksestä jne. Ei nyt varsinainen juorukirja eikä kauhean pahantahtoinenkaan esitys. Sanoisinko, että leidin tietävät & kuvalaatikkoa tuijottavat saisivat myös lukea tämän tiiliskiven eli suositan heille sekä elämäkerroista kiinnostuneille. Charlaine Harris – Kylmäveristen klubi, Sookie on seurustellut Billin kanssa jo jonkin aikaa, kun Bill saa Tehtävän ja kidnapataan. Tästä seuraakin taas hupistelua ja hässäkkää kaikenmoista. Ei paha tämäkään, jos sarjaa on aloitellut eli suositan vampyristeille. Bernhard Schlink – Viikonloppu, RAF:n nimissä toimimisesta ja erinäisistä rötöksistä lusinut Jörg vapautuu vankilasta yli 20 vuoden jälkeen ja ystävät järjestävät hänelle viikonlopputapaamisen. Kaikki purkautuu tavalla tai toisella ja esiin tulee mielenkiintoisia asioita ja moraalisia näkökulmia. Suositan! Francesca Marciano – Matka kuvien taakse. Rankan taustan omaava valokuvaaja lähtee tekemään juttua Afganistanin naisten polttoitsemurhista, mutta maa itsessään ja tapahtumat jo järkyttävät. Hiukan kliseinen, mutta silti toimiva tarina. Candace Bushnell – Sinkkuelämää; Carrien nuoruusvuodet, apuva ja tunput käteen. Karmeaa, no sopivaa ehkä koululaiselle, muut voivat ohittaa koko jutun! Nicholas Rhea – Konstaapeli yövuorossa (Sydämen asialla 2.).  Kaikenlaista kiinnostavaa, mihin aloitteleva konstaapeli voi yövuorossaan törmätä. Ihan kelpoisa, nostalginen, mutta ei niin hyvä kuin ensimmäinen osa. Jakson aloittaneille ja kuvalaatikkoa seuraaville ehkä sopivaa luettavaa. Ja tavan mukaan jätin pari kirjaa taas väliin, etteivät jotkut saa hepuleja... *härn*

 

 

 

 

 

POLKA LÄHTEE JA ITKEE – SITTEN SE TULEE JA ITKEE TAAS!

 

 

 

 

SAAMATON SUUNNITTELEE HYÖDYTÖNTÄ =b

 

 

Eikä, taas on tullut lisää nököä! Miten minä pääsen täältä huomenna pois? Tilaanko Pekka-Niskan auttamaan? Mitä minä teen? Apua!

 

Tässä oikeasti alkaa pelottaa, miten selviän huomenna Varastolle – sekä kotopuolessa että siellä päässä. On tämä ihan tolkutonta. Korkuisiani valleja estämässä kulkua. Welhotar EI tod. ole mikään vuorikauris, joka ketterästi kiipiäisi valleja pitkin ylös-alas, vaikka joku muu siihen pystyykin. Minä en. Tai ehkä voisin yrittää ja sanoa samalla hyvästit koiville ja lonkille. Siihen sentään en ryhdy, pirulauta! Tellitään (kyllä, tilataan eikä helistetä, koskaan varaan kuljetukset netin kautta!) taksot ja ihmetellään sitten vaikka kuskin kanssa, mitä tehdä.

 

Eilinen meni ihan aamusta uusiounien merkeissä ja lueskellen sekä kaffitellen. Belga tuli lounaalle ja sai kevätkääryleitä, riisiä, tsatsikia ja vihanneksoja – hyvää oli taas vaihteeksi, njam. Minullekin jäi tämän päivän ruoka siinä sivussa, tuota siis piti jäädä. Itse asiassa söin sen iltanälkääni, ei ollut iso annos. Ähky tuli, mutta tuli unikin vaihteeksi. Voikin siis laatia eväsapetta taas pariksi päiväksi jo valmiiksi. Lisäksi kävimme keskustelua pumaagasta ja korjasimme erinäisiä kohtia, vähän oli toistoa ja häröä eli epäselvää ulosantia. Belga vielä kirjoittaa sen puhtaaksi ja kiikuttaa maanantaina ohjaajalleen ja sitten taas eteenpäin. Oli ihan tyytyväinen, että olin lukenut sen kuitenkin huolellisesti sekä kommentoinut myös ei-kieliopillisia kysymyksiä eli tyhmänkin (minun siis) piti se teksti ymmärtää.

 

Loppuilta menikin taas haahuillessa, pyykätessä ja vähän nettaillessa. Ei mitään ihmeellistä. Epämääräistä kurkkukipua taas, hmph. En tykkää, en tahdo olla lunssassa enkä varsinkaan kurkku kipeänä. Meikäläisellä kun angiina on jatkuvana mahdollisuutena jostakin syystä eli saan sen tosi helposti ja melkein aina ilman kunnon pilkkuja. Vaatii tuhdit antiloopit ja runsaasti lepoa. Eli ei kiitos sitä tällä kertaa, eihän?! Jospa se olikin vain äkillisen pitkän puhumisen seurausta.

 

Ja ei, edelleenkään ei mitään radikaalia kerrottavaa. Vinskilläkin on lievä flunssan alku. En päästä enää parvekkeelle, ainakaan nyt tod. kylmään aikaan. Parempi lämpöisessä patterin päällä... menisi tuokin nyt ohi, kele. Hrrr, täällä on kyllä taas aika viileää ja meikäläistä  paleltaa. Pitää mennä välillä makoilemaan puolihorrokseen parin peiton alle, että lämpiäisi taas. Kun ei ole semmoista lämmittävää troppiakaan yhtään tippaa talossa – hirmuinen häverikki päässyt tapahtumaan! *tunnustaa kaikille* Suklaata on, reilusti. Ei maistu.  

 

Nukuttua tuli kuitenkin vaihteeksi melkko hyvin, vaikka heräilinkin vähän väliä. Sain kuitenkin uudestaan Nukkuhiekkamiehen jormasta kiinni ja uni siis maistui.

 

Taidan keitellä vielä toiset kaffet ja alkaa suunnitella tämän päivän tekelehtimisiä. Ei huvittaisi, mutta lienee pakko.

 

 

 

POLKA MIETTII – SIITÄ TUO OMITUINEN ÄÄNI KUULUU...

 

 

 

NÖKÖTTÄÄ - TAAS JA AINA VAAN...

 

 

Katsokaa ulos! Siellä nököttää, taas. Ei tässä muuta, mutta koipiseni veisaavat jo jotakin omituista ulinaa. Arvatkaas, millaista on yrittää (paino sanalla yrittää) päästä yli metristen jäisten kinosten. Takso kyllä kulkee, jotenkin. Mutta ei se riitä, koska pitäisi vielä päästä todellakin kinosten yli mm. Varastolle ja takaisin kotoon. Eilen oli siis niin karmea päivä kuin olla ja voi, kun yritin ensin päästä taksoon Varaston edestä – se onnistui vain liikennemerkkiin tarrautuen ja hinaten itsensä yli toisen auton kuonossa riippuen. Juu, naurakaa vaan.

 

Nyt on joka paikka kipeä, sellaisetkin, joita ei tiedä olevan olemassakaan. Mrrhh. Ja lisää tulee, sitä nököä meinaan. Autotiet ja osa jalkakäytävistä on aurattu, joo. Mutta entäs se kulku muualle? Minä vaan kysyn, prle?

 

Tänään minä aion levätä, nukkua, lukea, syödä ja syöttää Belgan sekä käydä vielä sen pumaagan kertaalleen läpi hänen kanssaan. Siinä on muutamia korjausehdotuksia... Muuten haistatan huilut kaikelle järkevälle toiminnalle.

 

Ai niin, johan minä sanoin! Kissasta nimittäin. Eilen oli sitten kustalirautettu soffalle, läntti. Prle, etten paremmin sano siitäkään. Seurasi kurmuutusta, lyhyt aresti ja rankahkoa svinduilua. Opi, prle! Minä en jaksa kohta enää mitään. On väsy, nälkä ja luetuttaakin.

 

Lähden tekemään esivalmisteluja lounasta varten.

 

 

 

 

POLKA, HÄN JOKA ELÄÄ KIUKKUISENA...

TAATTUA PERJANTAIMENOA JÄLLEEN

 

 

Samat vinkeet kuin aina perjantaisin. Nyt ilona myös lumi, eikö olekin uutinen? Tässä on koko viikko jo seikkailtu erilaisia outoja reittejä outoihin paikkoihin oudolla tavalla. Hmph. Varastolla taas tiedossa miitti. Just ja aiheena tietysti minun töppäilyni - no ei vaiskaan, normimiitti, mutta aion kyllä sanoa, että jo katselin mollia sillä silmällä. Työkaveri oli muuten asiasta järkyttynyt, siis hän otti sen kontolleen, koska sähelsi liikaa (itseasiassa, aivan lievästi totta). Toisaalta, minusta meissä kummassakin on syynsä. Olisi pitänyt tarkistamisen jälkeenkin vielä tarkistaa ja silleensä. No, miitti joka tapauksessa. Ans kattoo, joudunko hakemaan hetioitis töitä. Juu, saa ottaa yhteyttä ja tarjouksia otetaan aina vastaan.
 
Lisäksi lievää matalalentoa ja isompia probleemoja atk-sysdemereiden kanssa. Ei kiva, huolestuttaa suuresti! Eräät asiat nyt eivät vaan... toimi. Kaikilla siis. Äkilllinen ongelma, jota ei ole ainakaan vielä korjattu. Ehh. Voi tulla vielä isompia ongelmia esiin, prle. No, ei maailma yhteen asiaan kaadu, sanoi samainen työkaveri ja toivottavasti näin on.
 
Sen verran vielä Varastolta, että muutkin tuntuvat käyvän vähän ylikierroksilla. Tunteet ovat pinnassa konttooriväen kesken ja eilen oli jo melkoinen sanasota naapuriosastolla. Lisäksi Upo haluaa nähdä minun tekevän joitakin juttuja. Hmmm, mielessä käy kaikenlaista. Haluaako hän siirtää ne muille, tarkistaa miten minä ne teen vai mistä oikein onkaan kyse? Kello-Kalle? Ihmetyttää kovasti, koska kyse on maailman rutiineimmasta hommasta. No, sekin selviää tänään ja huomennahan minä rapotan kaiken ulos. Jos homma oikein kusiseksi menee, rapotan jo tänään, nih!

 

Tavan mukaan myös vuorossa normaalit perstain kuviot: kirjastosta iso pino luettavaa, kaupoista muonaa ja kotoon pitkällensä. Luettavana vielä Belgan pumaaga. Tekstiä, jonka sisimmästä merkityksestä en ymmärrä juuri mitään. Kieliasusta sentään ja sitähän minua pyydettiinkin kommentoimaan.  Juuei, erilaiset laskentamallit sun muut kaaviot menevät täysin ohi hilseen. En minä tiennyt, että tuollaisia merkkejä on maailmassa edes olemassa.  Ja sitä riittää 30 sivua. Kerran jo luin, luen vielä uudelleen varmuuden vuoksi. On siinä vähäsen kielellisesti korjattavaa, mutta ei niin pahasti kun oletin. *phuuuuh* Saattaa mies jopa joskus valmistua.

 

 

 

 

 

Muutoin ihan hiljaiseloa, joka meikäläisille eli Vinskille ja minulle sopii. Kissakin on ollut ihan siedettävällä tuulella ja saanut palkkioksi runsaasti kehuja, paijatusta ja harjatusta sekä makupaloja. Lisäksi on lupa nukkua minun vieressäni öisin... hyvin, hyvin lähellä siis. Toivottavasti tilanne jatkuu yhtä hyvänä (ja tämän kun kirjoitan, varmasti on taas illalla jotakin garmiwaa tiedossa).

 

Päivän slogan: Synnymme märkinä, alastomina ja itkevinä. Sen jälkeen kaikki alkaa mennä vain huonompaan suuntaan...

 

Päivän biisi: Found A Job

 

Luettua: Mika Mäkeläinen – Villi Länsi; Kirjeenvaihtajan kanssa pitkin poikin Amerikkaa. Ihan luettava opus nyky-Jenkkilästä, ei nyt mitään spesiaalia ja vain lievää kriittisyyttä. Reissukirjana ja odotellessa ihan ok. Jane Austen & Seth Graham-Smith – Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit. ;D Romaanin laajennettu laitos, jossa mukana myös hurrrrrjia zombiekohtauksia.... Romansseja, sydänsuruja ja tuhansia mätäneviä zombeja. Suositan (niistä pitäville) – erilaista!!! *pus* Jesper Bengtsson – Aung San Suu Kyi, taistelu vapaudesta; Henkilökuva. Perusasiat leidistä, lievän asenteellista, mutta perusfaktat kunnossa eli ok. Mutta yksi juttu teille: KUKA PRLE on mennyt leikkaamaan kuvaliitteet pois? Ei, kuvat eivät minua kiinnosta, mutta miksi tehdä näin kirjaston kirjalle? Kysy tämä ja ihmettele nii maa kauhhiast! Veronica Pimenoff – Sankarin seisaus. Mies seuraa kuvalaatikosta kaksoistornien luhistumista sekä Pentagonin tilannetta majoittuneena lähellä olevaan hotelliin. Mukanaan suunnitelma, joka mullistaisi maailman peruuttamattomasti. Mutta hän muisteleekin vain menneitä – tai ei aivan. Silti jokin tässä ei jaksanut hirveästi innostaa, en tiedä mikä eli ei oikein kolahtanut täpöllä. Aineksia olisi enempäänkin. Ja tavan mukaan jokunen opus jätetään toistaiseksi esittelemättä tietyistä syistä *härn*.

 

 

 

 

PUNGERTAEN LÄPI METRISTEN KINOSTEN HÄN TAAS MENEE JA TULEE!

 

 

 

 

TARJOLLA EILINEN POSTAUS LÄMMITETTYNÄ ELI JÄTTEITÄ!

 

On edelleenkiin niin raivokas, lytätty olo kuin olla ja voi... ei, ei sen takia, että Upo sanoi asiasta kuten oikein onkin. Nyt siksi, että eräs taho svinduilee ikäänkuinmukamas huomaamatta ja on kuuleman mukaan tehnyt myyrintyötä jo pidemmän aikaa! Hmph – pitäisiköhän alkaa katsastaa taas mollin sivustoja, pirulauta!

 

 

 

Ähhhhhhhhhh – minä vain teen työni ja yritän olla reagoimatta mihinkään muuhun. Tosi on, että en ole sosiaalinen ja se ilmeisesti tässä kostautuu. En jaksa mitään small talkia, en puhu kuvalaatikosta, en julkkiksista, en istu tuntia-paria aamukaffella. Jep-jep, en siis kuulu joukkoon, oon toisenlainen. Ihmekös tuo. Mutta en suostu muuttumaan. En!

 

 

 

 

POLKA MENEE EDELLEEN – NYT TÄYSIN PIRUUTTAAN!

 

 

 

EILINEN – PÄIVÄ, JONKA VOISI POISTAA ELÄMÄSTÄNI!

 

 

 

Nyt nyppii... oikeasti. Tai kyllähän sen tietää, että joskus työkaveri hermostuu eikä muista, mitä on sanonut (ohjeistanut) joistakin asioista. Toinen sitten ohjeisti toisin ja minä tein niin. No, nyt tuli sitten Upolta haukut, että selviänkö minä kun olen näin väärin tehnyt nämäkin?  Ilmoitin vain, että olen varmaan sitten ymmärtänyt väärin. Asia ei ole kummoinen, lähinnä siis teen turhaan yhden työn ja paperit viipyvät kierroksella pikkuisen kauemmin. Väärin se ei ole, mitenkään siis. Mutta alkoi kyllä nypityttää, koska sama henkilö kertoi käsin kirjoittamieni numeroiden olevan epäselviä.  Asia tulee taatusti puheeksi tänään. Ei, en ole katkero, mitä nyt lievästi vittuuntunut! Olisi suoraan tullut minulle sanomaan viimeksi kun nähtiin. Mutta kun ei – ilmeisesti loman aikana oli joutunut tekemään jotakin ylimääräistä ja siitä sitten hermostunut. Perkeletto...

 

Ja että oloni olisi täydellisempi Upo vielä mainitsi, että joku / jotkut eivät uskalla tulla kommentoimaan minulle mitään.  Tuota ja joo, minulla on jatkuva kiire ja prleesti töitä. Ja jos näytän pahantuuliselta, minulla on edelleen kiire ja käyn töissä joka päivä vain ja ainoastaan särkylääkkeiden voimalla. Tämänkin kerroin, lisäksi ilmoitin, että en pure ketään – manailenkin vain itsekseni ja itselleni. Tästä lähtien pidän turpani joka paikassa tukossa enkä avaa enää ollenkaan lärviäni Varastolla! Pirulauta. Hymyilen hampaat irwessä... irwikissana!

 

Koska eilinen oli todellinen onnepäiväni, sain runsaasti ulkoilua. Mennen-tullen sain odottaa taksoa puoli tuntia eli tunti ulkona seisomista ja värjöttelemistä hädin tuskin koivillaan pysyen. Fain! Mii laik! Palmiallehan tämä EI ole vielä myöhästymistä eikä asiasta kannata edes valittaa mihinkään, kun on katsokaas lumi taas yllättänyt ja keli on tällainen – ei voi mitään! Tämän olen kuullut jo niin monta kertaa. Kun kotoonkin pääsee pisintä mahdollisinta kautta ja kalleimmalla laskulla taksokuskin edes avittamatta kiipeämään yli kinosten, menee Welhottarella aivan stanan hyvin. Koivet ovat siis paskana!

 

Vielä kun sain sen e-laskunkin kopion, että taatusti on laskuja maksettavana lisää. Murrr. Kaiken kivan lisäksi yksi parvekkeen lasien aukivetonaruista on lennähtänyt huut hiiteen eli jonnekin katolle asti enkä minä saa sitä millään ongittua sieltä pois. Taatusti se jäätyy sinne eikä irtoa ennenkuin kesällä, joten yksi klasi on jatkuvasti raollaan. Sopii vain toivoa, että sieltä ei sada aivan tuhottomasti tuota nököä lisää sisään. Argggggggggh.

 

Mitäpä vielä kertoisin, että mainittaisiin! Hjuu, se ainoa kone, jota en Varastolla osaa kunnolla käyttää eli yksi tulostimista (meillä on niitä huisin monenlaisia ja tämä on meikäläiselle oudompi tapaus, koska en itse käytä sitä koskaan) tilttasi. Heti oltiin vaatimassa apua ja tukea ja sitten ihmeteltiin, kun en osannut sen kummemmin auttaa. No, yhteistyössä kaverin kanssa se saatiin toimimaan, nuo prleen elektroniset ihmeet kun vaativat jokaisen lävikön avaamista, näköjään. Että tyhmäksi minut nyt on tuomittu ja siksi minä aionkin juuri kohtapuoliin taas heittäytyä. Umpityhmäksi ja puhumattomaksi! Sitä saa, mitä tilaa.

 

 

 

 

Kaiken muun lisäksi armas lokini joutui hirmuisen roskapostihyökkäyksen kohteeksi, osa iltaa meni niitäkin siivotessa. Grauh, jo riitti! Unetusta taas ei ole tullut pariin yöhön kuin yhteensä nelisen tuntia – siis yht. kahtena yönä!

 

Ja jotta täydellinen päivä illaksi muuttuisi, tuli Hörhö käymään. Aivan. Minulla OLI hänelle asiaa, perjantaina ja lauantaina, ehkä jopa sunnuntaina. Nyt hän sitten tulee, kun homma oli jo hoidettu ja valmis. Känisi ja märisi, tahtoi kaffetta ja kaulaliinan. Pyysi korjaamaan sukat (tuo myöhemmin), jotka on varkastanut minulta. Korjaanhan minä *huokaus*. Kiitosta oli tullut kyllä tohtorinnalta ja terkkarilta, jotka nyt hoitavat Hörhön koipea. Edelleen joka kolmas päivä. Antilooppi myös vielä menossa eli ei ihan helppo homma. No, pääsin hänestä eroon usuttamatta toisen tuttavamme luokse, joka on taatusti yksin. Olin niin pahantuulinen, että itseäkin hävetti.

 

Olen edelleen, joten en enää märise tässäkään enempää. Kunhan keittelen veemäisen vaffat kaffet ja riivin mömelöitä nassuuni kourallisen ja eikun menoks!

 

 

 

 

POLKA MENEE – LUNTA TULEE!