Ketuttaa. Rasittaa. Pelkkä ajatus lähteä tuonne palelemaan, odottamaan taksoa sekä kiusaamaan koipiaan Yli Esteiden – voihan vee. Ja Varasto – sekin vielä. Uskokaa nyt (itse taas unohdin hetkeksi asian), että edes työkavereihin EI kannata luottaa. Ei todellakaan. Jos kerran ei luota itseensäkään, ei kannata luottaa keneenkään muuhunkaan. Piste. Se on siinä!
Tällä viikolla olisi osaston j-sulkeiset eli pippalot. En osallistu. Muut osallistuvat. Hra H. kysyi, sainko viestin. Kerroin saaneeni, mutta en tule. Samoin myös, että en yksinkertaisesti jaksa, mikä onkin totta. Jos jään keskellä viikkoa illaksi johonkin istumaan, kunto on seuraavana päivänä kuin olisi puolimaratonin juossut. Enkä tarkoita alkoholia vaan sitä, että joutuu istumaan paikallaan. Koipiset eivät nimittäin pidä siitäkään, ei myöskään selkä. Eivätkä hartiat. Niin että terveydellisistä syistä en osallistu mihinkään ylimääräiseen.
Myös teille, jotka houkuttelette minua (tai joskus ehkä teitte vielä niin) johonkin – minun on oikeasti pakko aikatauluttaa lääkitys, menemiseni ja tulemiseni kipujen ym. mukaan. Että pystyisi olemaan jotenkin koossa seuraavana päivänä. Siksi perjantain roudausretki onkin varsinainen kestävyyslaji; lauantaina en pääse edes kylppäriin voihkimatta. Loppuviikosta eli viimeistään torstaina on pukeminen aamulla myös melkoisen vaikeaa ja vie noin 1.5 tuntia heräämisestä... Että riipikää siitä! Eikö olekin hupaisaa? Semmoinen naurettava tauti ja kapallinen irtodiagnooseja, eihän se mikään sairas ole – ei se edes näytä siltä: läski kuin sika, liikkuu kuin virtahepo, yrmeä kuin sarvikuono, reipas kuin laiskiainen, muisti kuni norsulla. Eläinhän se, perkele!
Kyllä, olen aika pahalla tuulella. En voi sille mitään. En pysty tekemään oikeastaan mitään, mitä todella haluasin. Kyllä se pistää riepomaan. Ei ole apuja, ei ystäviä vieressä – jos saan vaikka flunssan, ei kukaan minua hoivaa ei huolla, ei keittele mehua tms. Jos en pääse ylös sängystä, siellä saa maata ihan rauhassa! Katin prle vielä märisee, jos akka ei liikahda korjaamaan laatikoita puhtaaksi tai anna muonaa tarvittaessa. Joo, tiedän, hemmetinmoista itsesääliä. En vain jaksa enää... Kukaan ei kuuntele, kukaan ei välitä, mikään ei auta. Eikä sitä voi yksin ruveta lakkoonkaan – pitäisikö kylmästi irtisanoa itsensä?
Vetut – stanan vaffaa kaffetta ja kourallinen mömelöitä – matkaan Hopea! Että minä jaksan olla kateellinen ihmisille, joilla on jotakin mitä odottaa, jotka pystyvät kävelemään ilman kipuja (ja yleensä ovat kivuttomia), jotka... no taidan olla kateellinen kaikille. Sekin vielä! Kuolemansyntejä kaikki. Ahnekin olen, syön kohta kaksi kärtsättyä leipää, prle, teidän kiusaksenne nekin! Ja pirulauta kiipeän niiden stanan jäävuorien yli, vaikka henki menisi! Lähellä taitaa olla.
Päivän biisi: Haista vittu!
Päivän slogan: Kun demokratia ja sananvapaus on uhattuna, ne pitää siirtää turvaan. Ja kun niitä ei ole paikalla, voi tehdä kaikenlaista.
Luettua: Kitty Kelley – Oprah, mitä tämän naisen taustasta onkaan sanottavaa; motiiveista, käytöksestä jne. Ei nyt varsinainen juorukirja eikä kauhean pahantahtoinenkaan esitys. Sanoisinko, että leidin tietävät & kuvalaatikkoa tuijottavat saisivat myös lukea tämän tiiliskiven eli suositan heille sekä elämäkerroista kiinnostuneille. Charlaine Harris – Kylmäveristen klubi, Sookie on seurustellut Billin kanssa jo jonkin aikaa, kun Bill saa Tehtävän ja kidnapataan. Tästä seuraakin taas hupistelua ja hässäkkää kaikenmoista. Ei paha tämäkään, jos sarjaa on aloitellut eli suositan vampyristeille. Bernhard Schlink – Viikonloppu, RAF:n nimissä toimimisesta ja erinäisistä rötöksistä lusinut Jörg vapautuu vankilasta yli 20 vuoden jälkeen ja ystävät järjestävät hänelle viikonlopputapaamisen. Kaikki purkautuu tavalla tai toisella ja esiin tulee mielenkiintoisia asioita ja moraalisia näkökulmia. Suositan! Francesca Marciano – Matka kuvien taakse. Rankan taustan omaava valokuvaaja lähtee tekemään juttua Afganistanin naisten polttoitsemurhista, mutta maa itsessään ja tapahtumat jo järkyttävät. Hiukan kliseinen, mutta silti toimiva tarina. Candace Bushnell – Sinkkuelämää; Carrien nuoruusvuodet, apuva ja tunput käteen. Karmeaa, no sopivaa ehkä koululaiselle, muut voivat ohittaa koko jutun! Nicholas Rhea – Konstaapeli yövuorossa (Sydämen asialla 2.). Kaikenlaista kiinnostavaa, mihin aloitteleva konstaapeli voi yövuorossaan törmätä. Ihan kelpoisa, nostalginen, mutta ei niin hyvä kuin ensimmäinen osa. Jakson aloittaneille ja kuvalaatikkoa seuraaville ehkä sopivaa luettavaa. Ja tavan mukaan jätin pari kirjaa taas väliin, etteivät jotkut saa hepuleja... *härn*
POLKA LÄHTEE JA ITKEE – SITTEN SE TULEE JA ITKEE TAAS!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti