VÄHEMMÄN KUIN EILEN =b

 

Eilisen vuodatuksen jälkeen tässä ole oikein mitään sanottavaa tänään. Olin äärivihainen koko eilispäivän, ketutti kaikki. Oli tehoton, voimaton, jaksamaton olo. Vähiten ei vaikuttanut armas työ... sitähän taas oli ja tuli sekä meni(kin). Yritin myös vääntää asiallisen v*ttuilevaa kirjettä sukulaiselleni. Yhden version sain jo laadittua, mutta se on ehkä liian hienovaraisen v*ttuileva. En usko hänen ymmärtävän sitä, joten se mennee vielä uusiksi. Enhän minä nyt ketään ala sättimään, en toki. Kunhan kerron, mitä mieltä minä olen köyhyyttään valittelevista kapitalisteista!

 

Hah, kuinkas tuosta tulikin lekurit mieleen? Tänään siis omisarvis heti aamusta. Valittelen koipia ja käsiniveliä, ainakin. Sekä yleistä v*tutusta. Epäilen, että se ei riitä. Toisaalta tuo ortopedi, jota hän suositteli, ottaa vastaan Kanpissa ja vasta heinäkuun puolivälin tienoolla olisi ilta-aikoja vapaana. Prle, minen jaksa näitä hemmetin odotuksia ja vääntöjä jatkuvasti. Eikö olisi parasta pistää meikäläinen sairikselle tai suoraan jollekin toiselle hemmolle? Tätä pitää ainakin kysyä. Ja miksi ihmeessä Kanppiin, joka on minulle kehnoin mahdollinen etäisyys käydä? Miksei Pazila tahi Malmi? Tämä ei nyt taas jaksa ymmärtää – vai liekö heillä jonkinlainen sopimus keskenänsä... *foliopipo, äkkiä*

 

Joka tapauksessa, vaikkei sairista tulisikaan, olisi kaikenlaista puuhasteltavaa ihan hemmetisti joka illaksi! Täksikin illaksi, jos sairista irtoaa. Jos ei, en voi (enkä luultavasti jaksa) lähteä ehtoolla mihinkään. Asiaa kyllä olisi. Samoin huomenna – on nimittäin poikkeuksellinen roudauspäivä. Kirjat ja muonat on parempi hakea ajoissa, ennenkuin susilauma iskee ja joutuu jonottamaan joka hiivatin kaupassa. Toivottavasti ei siis vielä huomenna. Meikäläisen tuurilla jonoa on joka paikassa koko viikon, hmph. Kuulkaas nyt, kun minä oikeasti en millään aina jaksaisi kaikkea!

 

Jospa voisikin torjantaina tulla suoraan kotoon ja kor... tuota, siis, tehdä jotakin mukavaa. Vaikka keittää kaffet ja syödä jädelöä *wirn*.

 

Nyt menen kuitenkin syömään mömelöni kiltisti, hjuu!

 

 

 

Päivän slogan: Mieluummin hyvä kirja kuin huono rakastaja! =)

 

Päivän biisi: Rakkauden jälkeen 

 

Luettua: Zaeef Abdul Salam – Elämäni Talebanin sisäpiirissä, omaelämäkerta. Oikein ei jaksanut innostuttaa, asian harrastajille ehkä. Jotenkin lievän asenteellista huttua, zorgen vaan. James Patterson ja Maxine Paetro – Kuudes kohde. Naisten murhakerho toimii taas. Joku kahjo saa ääneltä käskyn ampua lautalla ja ruumiita tulee. Samaan aikaan sieppaillaan pikkutyttöjä hoitajineen eikä lunnaita vaadita. Selvitettävää siis riittää. Ja toki, tiivis jännäri tuo selvityksen kaikkeen. Ei paha, kesälukemiseksi käypäisä. Donna Leon – Kasvot kuvassa. Brunetti tutkii jälleen, eräs leidi tekee vaikutuksen häneen, rekkafirman omistaja murhataan ja tutkijakin tapetaan. Brunetti on lievästi pississä, mutta tämäkin selviää erinomaisen muonan sekä rauhaisan perhehemmetin välissä ,D Leon tuntee Brunettinsa, joten hänen kavereilleen toki ehdoton – käypäisä tämäkin näin kesällä. Pekka Lempiäinen – Kaikkea se viina teettää. Ehh ja tuota, alku menee harakoille, koska nimet ja jutut ovat liian päättömiä (siis kehnoja!). Lopulta tarinasta saa jopa jotakin irti. Siis tosi vähän eli pientä skarppaamista, niin tämä olisi ollut jopa ihan hupikas tarina siitä, miten viinanmyyjä on tapettu ja kuinka muut juopot sen jälkeen käyttäytyvät. Nyt tämä ei oikein ansaitsisi kunnon mainintaa edes. Lisää yritystä, please! Tapani Bagge – Kasvot katuojassa. Kehnon onnen omaava asianajaja on korviaan myöten rakastunut naiseen... valitettavasti tämä murhataan ja Syrjänen on pääepäilty. Ei nyt paha, mutta ei oikein vedä vertoja Baggelle parhaimmillaan. Tämäkin semmoista hellelukemista enempi, kun ei mitään muuta jaksa! Megan K. Stack – Kaikki tässä kylässä valehtelevat. Naisreportterina maailman sotanäyttämöillä. Leidi lähetetään Afganistaniin pari vkoa WTC-iskujen jälkeen 25-vuotiaana ja siitä alkaa työ. Hän raportoi siviilien kohtalosta ja kärsimyksistä, ahdingosta sekä yrittää selvittää, mitä sodassa oikeasti tapahtuu. Sieltä leidi jatkaa Irakiin, Libanoniin ja muualle. Jokaisessa sodassa on oma totuutensa, millainen se ikinä onkin... Kriittinen(kin) kuvaus sotatoimista ja siitä, mitä oikeasti tapahtuu ja mitä ei aina myönnetä. Jusalaiselta hieno saavutus, suositan! Håkan Nesser – Sukujuhlat. 105-vuotisjuhlat, isän ja tyttären yhteiset siis. Perhe kokoontuu; ensin katoaa Robert, B-luokan torpso tosi-tv:n julkkis, joka mokasi kaiken. Sitten katoaa Henrik, nuori opiskelija. Asiaa tutkii Nesserin uusin hahmo, rikoskonstaapeli Gunnar Barbarotti, symppis kaveri... Omituinen tarina saa merkillisen selvityksensä! Taattua laadukasta Nesseriä. Pekka Railo – Valkoisten vankina, päiväkirja Kokkolan ja Tammisaaren punavankileireiltä 1918. Toimittajan alkusanat kannattaa lukea ennen muisteluksia. Itse muistelmat ovat objektiiviset ja kiihkottomat, ei propagandaa. Tosin Railo oli hyvässä asemassa, mutta raportinomainen selvitys leirin olosuhteista on tavallaan vielä koskettavampaa. Myös hienoa ajankuvaa sekä lopussa muutamia hyvin koottuja lehtiartikkeleita kommentaareineen. Tykkäsin kovasti ja suositan aiheesta kiinnostuneille! Ja ehdoton sokeri pohjalla (no ainakin melkein, minun mielestäni) eli Tuija Wuori-Tabermann – Carola, sydämeen jäi soimaan blues. Tätä on jo odotettukin eli milloin joku kertoo Carolan tarinan kuten se oikein on... Tässä siis oikea kunnon elämäkerta, mielestäni hyvin kirjoitettu, asiallinen, ei juoruileva. Hehkuttaa Carolan taitavuutta ja ääntä kuten pitääkin. Myös ajankuvana erinomainen! Tykkäsin täpöllä – ja hei, mukana myös diskografia! Keräilijöille ja faneille must, itsekin haluaisin tämän hyllyyni. Ehdottoman suositeltavaa luettavaa!

 

 

 

 

 

 

POLKA, JOKA HERMOSTUNEENA YRITTÄÄ OLLA SAIRAS!

 

PÄÄSTÄ OTTAA: TYÖ, SUKULAISET, KAPITALISMI JA KAIKKI...

 

 

Viikonloppuna tuli tehtyä vain nimelliset päivitykset. Normipäiviä, normiväninöitä, normitekemisiä. Ei siis mitään erikoista. Mutta nyt viikolla olisi sitten meitin juhlakin. EI, ei juh annus. Kesäpäivänseisaus on nimittäin tiistaina 21.6.2011 - LITHA! Nyt kaikki pakanat mukaan - suosittelen juhlimaan sitä ja jättämään j  anuksen amatööreille!
 
Mistä tulikin mieleen, että tunteet ovat Varastolla käyneet ihan hiukkasen kuumina. Muistattehan kun kerroin, että jouduin yliesimiestahon puhutteluun. No, nyt on sitten yleisestikin joutunut työkavereita samaan tilanteeseen. Ja arvatkaas huviksenne, keitä kaikkia: no niitä, jotka  ihan  o i k e a s t i   tekevät töitä, syövät eväitä, eivät käytä päiväänsä juoruten puhelimessa tai muiden kanssa jne. Jumankauta, jo on aikoihin eletty. Nimittäin kollega, joka on myös sairas (erilaisia selkä-, sydän-, suolisto- ym. ongelmia), oli ollut yhden (lue -> 1) päivän pois ilman lääkärintodistusta, tosin maanantaina eli viikonlopun jälkeen. Hän kun oli saanut tuolloin täällä yleisenä riehuneen noron. No eikö jumalauta perätty todistusta, jota ei sitten ollut esittää eikä ole muuten edes tarviskaan esittää! Hermo meni, kuulema. Minä hermostuin myös ja sanoin, että aion kertoa omisarvikselle tiistaina tästäkin samalla kun valittelen muuta.
 
Tosiaan, kaiken huippu tässä onkin se, että toiset saavat olla pois ihan miten huvittaa (oikea diagnoosi, oikeat suhteet, oikea tapa nuolla pärshettä!) ja tehdä muutenkin mitä huvittaa, mm. käydä bissellä työaikana, tulla kännissä konttorille ja sitten häipyä etätöihin. Toisia taas kytätään näemmä jatkuvasti. Tosiasia on, että me kaikki olemme taatusti työmme (sekä näiden muidenkin työt) tehneet, lasketaan vaikka! Ai että nyt pistää niiiiiiiiiiiin vihaksi. Kuulin, että nyt masennuksen takia sairiksella oleva kaverimme oli jo aikaisemmin kertonut työarvaushuollosta tästä mentaliteetista. Samoin jotkut muutkin. Mutta - mitään EI tapahdu. Kaikki jatkuu kuten ennenkin. Toiset ovat vaan tasa-arvoisempia kuin toiset. Ei pirulauta mene meikäläisen kaaliin, ei sitten millään!!! Fyi fan, vilken fasan... yrjöttää oikein.
 
Kyllä, toki, ymmärrän osittain tilanteen. En vaan ymmärrä, miksi kolmea ihmistä eri osastoilta (minä, rva T ja rva M) ovat jonkinlaisen ihmeellisen silmälläpidon alaisena :O Ehkäpä juuri siksi, että me emme istuskele tuolla osoittamassa sosiaalisuutta ja puhumassa paskaa, koska meillä ei ole aikaa. Me teemme niitä perkeleen töitä! Nyt alkaa taas hiilestyttää. Mitäs neuvoisitte tekemään? Nimittäin varaluottariakin puhuteltiin jo... huipuksi on mennyt, sano.
 
Ja sitten nuo perkeleen sukulaiset. Etten siis pahemmin sano, muka kummisetäni. Kas kummaa, en tiennytkään – oikeasti. Perää hautainhoitomaksuja, väittää, että 10.5 v. sitten delannut faijani oli hänelle velkaa 30 donaa (markkoja!) ja kyselee, enkö nyt perinnöistäni voisi vähän maksella! Voi hevonhemmetinkuustoista! Tämä omistava luokka on ahnetta. Minä sain perinnöksi kuppaisen, puoliksi hajonneen kuvalaatikon sekä puhelinosakkeen, josta sai 1 200 markkaa myynnissä. Lisäksi n. 10 000 markkaa, josta meni hautuu- ja perukirjoituskulut päältä. Mitään tavaroita ei ollut säilytetty (tai ne oli osaavasti kuskattu pois jossain vaiheessa ulottuviltani, mm. koko kirjasto, faijan itse minulle tekemä kapioarkku jne.), sotamuistotkin jouduin anelemaan ja maksamaan postituksenkin (6.80 jeeroa) itse. Hah, piruuttanihan minä tuon 90 eeroa maksan. Mistään velasta en ole koskaan kuullutkaan ja jos sellaista olisikin ollut, vaatisin paperia totisteeksi, nih kerta! Sitäpaitsi, vaikka se olisikin kirjallisena eikä sitä olisi velottu tai esitetty kuolinpesän perukirjoituksessa, saanti olisi vanhentunut. Tosin voisin lähettää hänelle pienen muistuttelun siitä, miten kristilliset muistavat kummilastaan eri tavoin *muahhahahaah*. Tahtoo kummilusikan – HETI!!!! Tai jotakin muuta yhtä vekkulia. Jälkikäteen kaikki rippiäis- ja valmistujaislahjukset kans – korkoa korolle –periaatteella tietysti. Helvetin köyhät... pistää vihaksi. Minä tässä suvun taatusti persaukisimpana, mitään omistamattomana vasemmistolaisena sitten maksamaan heikäläisille jotakin :O Just! Ei ihme, että raha menee rahan luo. Kun on tarpeeksi härski, sitä näemmä saa ihan mitä vaan aikaiseksi. En minä kehtaisi, oikeasti. En.

 

Josta taas tuli aika ahittavasti mieleen se, kun V:n kuoleman jälkeen siskonsa heti seuraavana päivänä tuli hakemaan seinältämme ”perikunnan tauluja”, lisäksi lähti paljon muutakin yhteistä tavaraa. Eikä muuten tullut takaisin. Äitinsä antamat taulut sain sentään pitää ja lopulta V:n korut, koska tytöt eivät niitä halunneet. Siskonsa taas on maailman köyhin eläkeläinen *yök-wirn*, torppa on niin täynnä tavaraa, että siellä ei mahdu edes kääntymään kunnolla...

 

Näytin Belgallekin tuon kirjeen ja kerroin koko jutun. Kyllä ihmetteli hänkin. Ja totesimme samaa eli helkkarin kapitalistit, muka-köyhät. Että oikeasti kehtaavat! Fyi fan tällekin, on fasaanilla kysyntää.

 

Eikä se tähän lopu, tietenkään. Kyllä tässä jotain vielä taatusti tulee eteen. En varmasti saa sairaslomaa, vaikka nyt oikean koiven akilles on niin perkeleen kipeä, etten saa kunnolla käveltyä juuri lainkaan. Särkee levossakin pahasti. Näen kammottavia painijaisunia Exästä *hirveetä*! Ja vaihteeksi taas asuntounia, en ymmärrä. Asunnot ovat vakiuniani, olleet jo monta vuotta. En puhukaan asiasta sen enempää, pelottaa.

 

Ja jotta hässäkkä ja ongelmat olisivat täysimittaisia, PayPal tilini vahvistus meni jotenkin pieleen. Se on avattava uudestaan tai toisella kortilla tms. Odottelen siitäkin viestiä – onneksi ei ole mitään huudossa iiPeissä!

 

Jahas, hallituskin alkaa sitten olla vissiin kasassa. Sen kunniaksi siis...

 

Päivän biisi: Herrojen kanssa pellon laidassa  

 

Enempää ei jaksa jaaritella edes tänään. Olen aivan hemmetin väsy, jatkuvasti! Ei kun kaffetta ja mömelöitä sekä ropottamaan maailma valmiiksi.

 

 

 

 

 

POLKA, JOKA AINA VAAN YRITTÄÄ JAKSAA...

 

 

TÄMÄ PÄIVÄ ON JO PERUUTETTU!

Minähän olen jo kertonut kaiken näistä sunnuntaipäivistä! Antaa siis olla eli normihommia taas meneillänsä. Päivitys vain siksi, että tiedätte minun olevan pahalla tuulella. Taas.

Eilen sentään sain puoliväkisin Belgan houkuteltua viemään pari mattoa pesuun sekä vaihtamaan verhot. Huh - sekin oli vähän työn takana. Prkele, kun ei itse pysty eikä kykene!!! Niin mielelläni tekisin nuokin itse, oikeasti. Mutta kun ei niin ei.

Ketuttaa nuo lokitkin. Ne ilmeisesti ärsyttävät tahallaan kissaa ja sitten ruikkivat parvekelaseihin. Nyt parvekelasit ovat mielenkiintoisesti kuralla - enkä minä pysty niitäkään pesemään!

En minä pysty mihinkään, joten taidan lähteä katselemaan eväitä. Enkä siis pelkästään katselemaan, aion itsekin syödä jotakin. Muutakin kuin nappeja. Nih kerta!

ANTAA MENNÄ KUN ON SUNNUNTAKI TAAS...

 

KESÄSADE KASVATTAA - MUTTA KETÄ? :O

 

On niin mukavan viihdykäs sadekeli, että meikäläinen riipoi juuri mömelöt kera aamukaffien ja menee uudestaan sänkyyn kantamaan eli pitelemään sitä sadetta. Kirja tietty mukaan ja silleensä!

 

Pidempi postaus on tekeillä erinäisistä asioista, mutta lukijoita ei viikonloppuna pahemmin näy. Ehkä siis tuon sen framille vasta maanantaina. Etoasiaa tulossa; Varastolta, köyhistä (!) sukulaisista ja muusta veemäisestä tapahtuneesta.

 

Ai niin, omisarvis oli lähestynyt kirjeellä, jossa suosittelee ortopedin konsultaatiota ja lähete on taas tehty – sähköisesti, joo. Kun taas näkisi, onko sekin pelannut. Ja missä em. ortopedi majailee eli tuleeko Kanpin keikka ja taas lisäongelmia vai mikä on homman nimi. Pirulauta, minä mihinkään kaupungille jaksa.

 

En minä tänään aio jaksaa paljon muutakaan. Belga tulee lounaalle, tarjolle tuon kaalipiffejä, kakkakuulia ison läjän sekä muita vihanneksoja niin, että taatusti ei kaikki mene alas. Jälkkärinä on Serkkuin valtava keksikakku :D

 

Ehkä tässä taas jaksaa, tahtoisi nyt uusiounet!

 

 

 

 

 

 

POLKA, JOKA KIIPEÄÄ UUDESTAAN SÄNKYYN...

TYNPÄÄNNYS, KYLLÄÄNSTYNEISYYS JA VANUTUS

 

Yleinen tympääntyminen vaivaa eli samat vanhat tarinat. Valitettavasti uusia ei ole kerrottavana. Ehkäpä teidän riemuksenne ja onneksenne. Parempi vanha ja tuttu marina kuin Welhottaren uudet seikkailut, eikö? Ne nimittäin voisivat olla todella ahdistavia ja pelottavia: ”Welhottaren uudet kujeet”, ”Welhotar ja Hörhö Malmilla”, ”Polka panee parastaan”, ”Kasvattajan opas Polkan tapaan” ja näin.

 

Eli eilinen oli taas Varastolla yhtä kushemmettiä. Kiire ja vähän lisää kiirettä, joka jatkuu vielä tänään. Juh annus tulossa ja sen takia pitää saada asioita ulos. Juu, porukat jäävät lomille, mutta myös siksi, että näkyisi taas tulleen paljon töitä hoidetuksi. Eivät ne perkeleet ole vieläkään oppineet arvioimaan töitään oikein, taas eilen pähkittiin ja siirrettiin myöhemmäksi juttuja. Argh! Jos kaikki tekisivät siten kuin MINUSTA olisi hyvä, kaikki sujuisi tietenkin täydellisesti *wirn*. Valitettavasti minä olen kaikkein alhaisimmassa asemassa tässä nokkimisjärjestyksessä, hyvä jos sen aamumatonsa jostakin löytää! Miksi muuten luulette, että menen niin aikaisin töihin? No, koska aikainen lintu saa matoja ;D

 

Ja taksoista voisi taas vänistä vaikka kuinka pitkään. Ei jaksa ymmärtää tuota, että enää ei taksoja kouluteta ajamaan osoitteisiin. Kaikilla on navi, jonka saa näyttämään pisintä reittiä jne. Ja sitä sitten ajellaan saatana vaikka pallit ruvella. Ei osata mitään sivistyskieltä, ajetaan vaan... anteeks, nyt tuli pahasti, mutta kun minusta tuossa ammatissa nyt pitäisi olla vähän jo kielitaitoa. Ainakin jotkut tahot edellyttävät kuljettajilta 3. tason suorittamista. Toiset näemmä sitten eivät. Ikävä kyllä, eräiden kielien taitoni on varsin vajavainen joten en pysty kuin puhumaan rumia! Prletto eilen taas, kaveri ei voinut ymmärtää, että minä EN voi hypätä suoraan puskaan. En. Yritin selittää, että jos hän ajaa suoraan rapun eteen, en pääse ulos. No, hänhän ajoi. Ja sitten peruutti pois ja peruutti takaisin pöpelikön toiselle puolelle *voi huokaus*. No, anti olla. Eikö se ole pääasia, että näin hieno ja upea palvelu on meikäläisellekin suotu, Palmiaa kiittäkää ja polvistukaa heidän eteensä, niin saatte ehkä joskus oikean takson oikeaan aikaan!

 

Vaihteeksi tänään taas kirjastoon – vihannestsioskille – kaupoille ja onneksi suoraan kotoon! Puutelista on kuitenkin jälleen olemassa. Perhana kun vihanneksoja ei voi ostaa jömmaan kovin pitkäksi aikaa, ei muitakaan tuorekamoja. Joten kannettavaa taas löytyy ja se tietää kipeitä koipia, soimaavaa selkää sekä inhaa olkasärkyä illaksi ja yöksi. Jäks. No, pakko mikä pakko, pakoon ei pääse. Siis mikäli aikoo syödä ja minähän aion.

 

Btw. kukahan on tulossa päivälliselle? =)

 

 

 

Päivän slogan: Miksi tyytyä hyvin tehtyyn työhön, kun voi pilata sen yrittämällä vielä kerran parantaa vähän...

 

Päivän biisi: Kolme ja lisänumero  

 

Luettua: Marko Hautala – Torajyvät, melkoista tekstiä; erinomaisen pahaenteisiä tapahtumia ulkosaaristossa. Kummallinen kultti, outoja peilejä sekä uskonnon taustaa, noitia ja noitavainoja sekä niiden tutkimista, lisää linksussa. Tykkäsin, loppu kruunaa kaiken. Suositan – kotomaisen kauhun ja mystiikan parasta antia. Marianne Backlén – Tulilinnun tanssi. Hieno romaani baletin maailmasta; tanssijoista, koreografeista, säveltäjistä... Sivuaa myös homoja ja homofobiaa, toki. Tosin pitäisi tietää musiikista ja tanssista ainakin jkv ennen tämän lukemista. Minä pidin ja suositan kyllä, mukava aikajana sekä ovelat takautumat eri henkilöiden kautta menneisyyteen. Kaija Saarelma – Solmukohtia. Lekurin novelleja ihmisten kokemista pakollisista pysähtymisistä ja risteyksistä, kun terveys takkuaa tai jotakin sattuu. Aika kelpoisaa, mutta toisaalta myös aika simppeliä, ennalta arvattavaa tekstiä. Jos muuta ei ole tarjolla, tämäkin käy. Siri Hustsvedt – Kesä ilman miehiä. Mian mies haluaa pitää taukoa avioliitosta ja kesän aikana Mia oppii näkemään elämänsä kokonaan eri tavalla. Ensin leidi ottaa kunnon hermarit, sen jälkeen hän näkee taas äitinsä ja tämän ystävättärien hiljaa kuihtuvan pois. Lapsuuden kuvaukset julman todenmukaisia! Jumaleissön, Hustvedt osaa, tämä piti ja haluaa vielä lisää! Richard Morgan – Musta mies. Scifi-trilleri, muttei ollenkaan sellaista teknofraaseilua kuten toisinaan, ei myöskään maailmojen välistä sotaa. Pikemminkin puhetta geenimanipulaatiosta ja ennakkoluuloista, mutta myös kyvystä hitonmoiseen väkivaltaan. Tällä kertaa tarvitaan vain eräs mies hoitamaan eräs asia kuntoon. Se onkin sitten helpommin sanottu kuin tehty... Viihdyttäviä *köh* ajatuksia tulevaisuudesta, mm. Jusalan tilanteesta, uskonnoista ja muusta. Scifinä pidin kohtuullisesti, faneille suositan. Ja sitten luettu viisi-kuusi opusta, jotka ovat esillä siellä toisaalla. Uskokaa jo, en minä jaksa kaikkea tähän survoa, en edes teidän kiusaksenne!

 

 

 

 

 

POLKA ON TAAS MENO PÄÄLLÄNSÄ JA KASSEJA MUKANANSA!

 

 

VANTTUITA JA VIKUNJOITA!

 

Mitäs me silloin ennen tehtiin, kun ei ollut plokeja? No, kirjoitettiin päiväkirjaa, kirjeitä, ihan omaa tekstiä kaikenlaista siinä sivussa. Itsekritiikki oli paljon kovempaa ja raadollisempaa. Nyt ei mitää välii, hey! Kaikki paasha ulos vaan eli vuodatusta suoraan suolesta...

 

Eli en minäkään voi kellekään muulle valittaa kuin teikäläisille, jotka (raukat) täällä käytte. Joko tahallanne (olette kai tosi kipeitä) tai vahingossa (shääli-shääli). Totesin taas eilen töiden alkaessa, että ei minulla todellakaan ole siellä  ketään, kenen kanssa puhua edes joutavia. Tahi oikein keskustella, eihän nyt. Olisi se kyllä mukava, jos töissä voisi olla mukavaa. Nyt se on täysin yhdentekevää, noin niinkuin henkisellä tasolla. En minä kaipaa ketään enkä mitään, jos jäisin pois. Ainoastaan minulle kerran kuukaudessa maksettavaa, naurettavan alhaista valtionapua. Sekin menee isolta osin suoraan maksuihin, lääkkeisiin, matkoihin (on, meillä todellakin ON omavastuuosuus taksoon) jne.

 

Lisäksi totesin eilen jo vähän ennen ruokataukoa, että siinä meni neljän päivän lepuutus; alkoi särkeä ja juilia selkää aivan täpöllä. Kiirusta pukkasi päälle vähän turhaankin ja aloin sitten hätinään sitä siinä mättämään auki. Jep, jep-jep. Loppupäivän kävelinkin sitten hyvin varo-varo-vasti sekä noustessani ylös jouduin tasoittelemaan oloa hetken, ennen kävelemään lähtöä. Muuten olisin rojahtanut käytävälle. Se oikeastaan tässä vielä pitäisi tehdä. Uskoisivat, perkeleet!

 

Minä olen itse menettänyt uskoni lääkäreihin, lääkkeisiin (paitsi joihinkin) sekä ihmisiin noin yleisesti ottaen. Ei pidä uskoa keneenkään eikä mihinkään. Selviäisi paljon helpommalla. Ei kannata yrittää mitään. Mistään ei tule mitään, ei myöskään tule sitten paskaa tuulettimeen.

 

Ai, minäkö muka synkällä tuulella? Olisittepa nähneet minut eilen. Rise and shine, nyt menen riipimään kourallisen mömelöitä kaikkine mahdollisimman korkeine annostuksineen. En minä edes pääse ulos ovesta muutoin. Vttu!

 

 

 

 

 

POLKA, JOKA ALKAA HIEMAN JO HERMOONTUA!

 

 

LOMA OHI – RAIVOTUS ALKAA!

 

Siinä sitten meni se parin päivän loma. Ja aivan, nilkat näyttävät melkein tavallisilta ja olokin on aivan hituhimppasen parempi. Arvatkaas, näyttävätkö koivet miltä enää iltapäivällä? No ei tod! Arvatkaas myös, millainen olo on kotio tullessa? Hemmetin kipeä! Tulossa on siis älyttömästi työpitoista meininkiä. Miksi – oi miksi – minun ei anneta olla kotona, nukkua ja levätä tarpeeksi? *retorinen kysymys*

 

Neljän päivän aikana ehdin nukkua monen monta kertaa. Siis aamuisin nukuin uusiounia niin kauan kuin vaan riitti. Semmoisia lyhyitä pätkiä, kun sain aikaiseksi. Levättyä siis kuitenkin tuli. Ihan tarpeeksi asti, kun aina herää muuten siihen, että jotakin paikkaa vihloo / juilii / pistää / särkee. Siksi tällainen loikoilu aamuisin ja keskellä päivää onkin niin luksusta. Eli kun kirja alkaa painaa ja pienikin haukotus ilmenee, silmät kiinni ja pätkä unta. Kyllä kivut taas sitten herättävät, se on varma se!

 

Jotakin outoa taas tapahtuu koneessakin, prle. Minen ynmärrä nyt ollenkaan... tämä taitaa vedellä viimeisiään. Tai sitten kyse on tästä helteestä eli koska sitä jäähdytystä ei ole riittävästi, kone kuumenee (kuten minäkin) ja sitten tilttaa! Ei kiva, ei ainakaan kun on hösäämässä jotakin tärkeää kasaan. Tosin nykyään toimin kuten töissä, tallennan vähän väliä kirjoitetun tekstin ja säästän jo framillekin vietyjä tekstejä varmuuden välttämiseksi aika pitkään... Varmuuden maksimointia siis.

 

Inhottaa taas lähteä! Ihan siksi, että tietää taas jokaisen illan olevan kirotun kipeitä, saamattomia ja ankeita. Päivien olevan kipeitä, liian kiiruisia ja täyteen tungettuja.

 

Juu, juu – kyllä minä varasin sen ajan sinne omisarviksellekin, ensi viikon tiistaiksi, 20 minuuttia ihan sain. Tarvitsen häneltä vain lähetteen eteenpäin, en muuta. Tai lisää jotain kivamömelöitä. Josko hyyppä jo uskoisi, että tämä(kään) lääkitys ei suuremmin auta! *ja paskat se mitään usko, marinaa*

 

Ja ihan sitten tiedoksi, että minua EI leikata, en mene kuntoutukseen (tai jos pakotetaan, juopottelen senkin ajan aktiivisesti epäsosiaalisuuteni vuoksi) enkä aio ryhtyä mihinkään lisähivenaine- tai liikkumishömppiin. Tahtoo kunnon lääkkeet, perkele! Tai sitten alan lääkitä alkolla, sopivasti. Ensin tahdon pitkälle sairaslomalle, sitten vielä pidemmälle. Juu, saahan sitä toivoa. Taidan pitää työ”toverin” tavan mukaan joka perjantaisen sairaslomapäivän – joillakin se kun onnistuu. Lisäksi tahdon kolmipyöräisen fillarin (kaksipyöräisellä en oikeasti uskalla ajaa – ajaisitko itse, jos koipi pettäisi milloin sattuu?). Saahan sitä kaikkea tahtoa, hjuu. Ihan ensiksi tahtoisi laillisen luontaistuotelääkityksen!

 

Ei helvetissä, sitä on mentävä vaan odottamaan taksoa ja ropottamaan. Riivin tuosta ensin kunnon satsin mömelöitä. Ei, ne eivät auta kuin sen verran, että taksoon pääsee. Hätinään sinnekin, tilanne on pahentunutkin sen verran, että kiipeäminen tiettyihin malleihin on melkoisen hankalaa. No, sattumisiin vaan teillekin!

 

 

 

 

 

POLKA – EN OLE KATEELLINEN, OLEN VAIN KATKERA!