Eilisen vuodatuksen jälkeen tässä ole oikein mitään sanottavaa tänään. Olin äärivihainen koko eilispäivän, ketutti kaikki. Oli tehoton, voimaton, jaksamaton olo. Vähiten ei vaikuttanut armas työ... sitähän taas oli ja tuli sekä meni(kin). Yritin myös vääntää asiallisen v*ttuilevaa kirjettä sukulaiselleni. Yhden version sain jo laadittua, mutta se on ehkä liian hienovaraisen v*ttuileva. En usko hänen ymmärtävän sitä, joten se mennee vielä uusiksi. Enhän minä nyt ketään ala sättimään, en toki. Kunhan kerron, mitä mieltä minä olen köyhyyttään valittelevista kapitalisteista!
Hah, kuinkas tuosta tulikin lekurit mieleen? Tänään siis omisarvis heti aamusta. Valittelen koipia ja käsiniveliä, ainakin. Sekä yleistä v*tutusta. Epäilen, että se ei riitä. Toisaalta tuo ortopedi, jota hän suositteli, ottaa vastaan Kanpissa ja vasta heinäkuun puolivälin tienoolla olisi ilta-aikoja vapaana. Prle, minen jaksa näitä hemmetin odotuksia ja vääntöjä jatkuvasti. Eikö olisi parasta pistää meikäläinen sairikselle tai suoraan jollekin toiselle hemmolle? Tätä pitää ainakin kysyä. Ja miksi ihmeessä Kanppiin, joka on minulle kehnoin mahdollinen etäisyys käydä? Miksei Pazila tahi Malmi? Tämä ei nyt taas jaksa ymmärtää – vai liekö heillä jonkinlainen sopimus keskenänsä... *foliopipo, äkkiä*
Joka tapauksessa, vaikkei sairista tulisikaan, olisi kaikenlaista puuhasteltavaa ihan hemmetisti joka illaksi! Täksikin illaksi, jos sairista irtoaa. Jos ei, en voi (enkä luultavasti jaksa) lähteä ehtoolla mihinkään. Asiaa kyllä olisi. Samoin huomenna – on nimittäin poikkeuksellinen roudauspäivä. Kirjat ja muonat on parempi hakea ajoissa, ennenkuin susilauma iskee ja joutuu jonottamaan joka hiivatin kaupassa. Toivottavasti ei siis vielä huomenna. Meikäläisen tuurilla jonoa on joka paikassa koko viikon, hmph. Kuulkaas nyt, kun minä oikeasti en millään aina jaksaisi kaikkea!
Jospa voisikin torjantaina tulla suoraan kotoon ja kor... tuota, siis, tehdä jotakin mukavaa. Vaikka keittää kaffet ja syödä jädelöä *wirn*.
Nyt menen kuitenkin syömään mömelöni kiltisti, hjuu!
Päivän slogan: Mieluummin hyvä kirja kuin huono rakastaja! =)
Päivän biisi: Rakkauden jälkeen
Luettua: Zaeef Abdul Salam – Elämäni Talebanin sisäpiirissä, omaelämäkerta. Oikein ei jaksanut innostuttaa, asian harrastajille ehkä. Jotenkin lievän asenteellista huttua, zorgen vaan. James Patterson ja Maxine Paetro – Kuudes kohde. Naisten murhakerho toimii taas. Joku kahjo saa ääneltä käskyn ampua lautalla ja ruumiita tulee. Samaan aikaan sieppaillaan pikkutyttöjä hoitajineen eikä lunnaita vaadita. Selvitettävää siis riittää. Ja toki, tiivis jännäri tuo selvityksen kaikkeen. Ei paha, kesälukemiseksi käypäisä. Donna Leon – Kasvot kuvassa. Brunetti tutkii jälleen, eräs leidi tekee vaikutuksen häneen, rekkafirman omistaja murhataan ja tutkijakin tapetaan. Brunetti on lievästi pississä, mutta tämäkin selviää erinomaisen muonan sekä rauhaisan perhehemmetin välissä ,D Leon tuntee Brunettinsa, joten hänen kavereilleen toki ehdoton – käypäisä tämäkin näin kesällä. Pekka Lempiäinen – Kaikkea se viina teettää. Ehh ja tuota, alku menee harakoille, koska nimet ja jutut ovat liian päättömiä (siis kehnoja!). Lopulta tarinasta saa jopa jotakin irti. Siis tosi vähän eli pientä skarppaamista, niin tämä olisi ollut jopa ihan hupikas tarina siitä, miten viinanmyyjä on tapettu ja kuinka muut juopot sen jälkeen käyttäytyvät. Nyt tämä ei oikein ansaitsisi kunnon mainintaa edes. Lisää yritystä, please! Tapani Bagge – Kasvot katuojassa. Kehnon onnen omaava asianajaja on korviaan myöten rakastunut naiseen... valitettavasti tämä murhataan ja Syrjänen on pääepäilty. Ei nyt paha, mutta ei oikein vedä vertoja Baggelle parhaimmillaan. Tämäkin semmoista hellelukemista enempi, kun ei mitään muuta jaksa! Megan K. Stack – Kaikki tässä kylässä valehtelevat. Naisreportterina maailman sotanäyttämöillä. Leidi lähetetään Afganistaniin pari vkoa WTC-iskujen jälkeen 25-vuotiaana ja siitä alkaa työ. Hän raportoi siviilien kohtalosta ja kärsimyksistä, ahdingosta sekä yrittää selvittää, mitä sodassa oikeasti tapahtuu. Sieltä leidi jatkaa Irakiin, Libanoniin ja muualle. Jokaisessa sodassa on oma totuutensa, millainen se ikinä onkin... Kriittinen(kin) kuvaus sotatoimista ja siitä, mitä oikeasti tapahtuu ja mitä ei aina myönnetä. Jusalaiselta hieno saavutus, suositan! Håkan Nesser – Sukujuhlat. 105-vuotisjuhlat, isän ja tyttären yhteiset siis. Perhe kokoontuu; ensin katoaa Robert, B-luokan torpso tosi-tv:n julkkis, joka mokasi kaiken. Sitten katoaa Henrik, nuori opiskelija. Asiaa tutkii Nesserin uusin hahmo, rikoskonstaapeli Gunnar Barbarotti, symppis kaveri... Omituinen tarina saa merkillisen selvityksensä! Taattua laadukasta Nesseriä. Pekka Railo – Valkoisten vankina, päiväkirja Kokkolan ja Tammisaaren punavankileireiltä 1918. Toimittajan alkusanat kannattaa lukea ennen muisteluksia. Itse muistelmat ovat objektiiviset ja kiihkottomat, ei propagandaa. Tosin Railo oli hyvässä asemassa, mutta raportinomainen selvitys leirin olosuhteista on tavallaan vielä koskettavampaa. Myös hienoa ajankuvaa sekä lopussa muutamia hyvin koottuja lehtiartikkeleita kommentaareineen. Tykkäsin kovasti ja suositan aiheesta kiinnostuneille! Ja ehdoton sokeri pohjalla (no ainakin melkein, minun mielestäni) eli Tuija Wuori-Tabermann – Carola, sydämeen jäi soimaan blues. Tätä on jo odotettukin eli milloin joku kertoo Carolan tarinan kuten se oikein on... Tässä siis oikea kunnon elämäkerta, mielestäni hyvin kirjoitettu, asiallinen, ei juoruileva. Hehkuttaa Carolan taitavuutta ja ääntä kuten pitääkin. Myös ajankuvana erinomainen! Tykkäsin täpöllä – ja hei, mukana myös diskografia! Keräilijöille ja faneille must, itsekin haluaisin tämän hyllyyni. Ehdottoman suositeltavaa luettavaa!
POLKA, JOKA HERMOSTUNEENA YRITTÄÄ OLLA SAIRAS!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti