VÄÄRIN NUKUTTU - ONNEKSI KIRJOJA RIITTÄÄ!

No just, arvaahan sen. Kun yhden yön kerran vuodessa saa nukuttua, kyllä se heti muistetaan kostaa. Viime yö menikin sitten normikehnosti, heräillen, kipuillen ja osin valvoen. Koipia ja kättä särki, osaltaan eilisen reissailun takia. Reissailun, just, jos n. 500 m väittäisi jopa kävelleensä, argh. No, pakkohan se oli nousta, kun käsi ei antanut enää yhdenkään unenrippusen tulla eli mömelöt kehiin ja kaffetta. Nukutaan sitten vaikka myöhemmin, jos onnistuu.

Sen sijaan kyllä Welhotarta hellittiin postissa ja kirjastossa. Posti toi monta-monta kirjaa, ziitosta vaan. Erityisesti siitä lähetyksestä, joka oli pakittu hienosti kassiin valmiiksi ,D Jahka ehdin, lisää asiasta siellä toisaalla! Kirjastostakin sain alennusta 1 rahan verran varauksista, kun olen jatkuvasti vakiasiakas. Jäin taas juoruamaan tutun henkilökunnan kanssa ja jakelemaan eri sivujen osoitteita. Pitää kiikuttaa sinne yksi mainos, no, ensi viikolla sitten. Kyllä Malmin kirjasto vaan on erinomaisen hyvä, täytyy myöntää, on aina ollut!

Vihannestsioski lohdutteli kotomaisilla leikkopavuilla, jättimäisellä purjolla, kassillisella paprikaa sekä pussillisella jättiherkkareita ,D Njam, loput vihannekset hain Liiteristä, kuten muutkin viikon appeet. Belgarion haki Kittarista sen, mitä Liiterissä ei ole saatavissa. SS-kauppamme Rismahan on edelleen remontissa, saa pysyäkin... kele, ketuttaa vieläkin! Väänsin Belgarionille (no, söin minäkin ihan vähän) vihannes-juustopizzan, pienen, ja pellillisen täytettyjä herkkareita. Jäi vielä aamuksikin, siis herkkareita. Pizza upposi opiskelijaan välittömäksi *rousk-rousk-rousk-muruja*, ei ollut syönyt koko päivänä, siis iltapäivään mennessä. Jälkkäriksi kaffetta ja kirsikkapiirakkaa ,D Periaatteena on ollut, että hän ei syö siellä kuppilassa eikä osta kurssikirjoja. Tähän asti on selvitty ainakin ilman... ans kattoo nyt. Ei sillä, kuppilan ruuat olisivat varmaan ihan ok hinta-laatusuhteeltaan, mutta aukioloajat eivät juuri koskaan sovi luentojen tai varsinkaan harjoitusten aikoihin. Mikä on minusta outoa... mutta en ole sen kummemmin puuttunut asiaan. Tiedän, että Belgarion tekee oikeaa ruokaa, leipookin välillä (leipää, sämpylöitä ym.), joten turha huolestua. Ottaa jopa välillä pientä evästäkin mukaansa. Ei hän ilman ruokaa eikä liikuntaa jää, kun on vieläkin fillaroinut Malmilta Lipastolle ja takaisin, aikaa menee 30 – 45 min suuntaansa, reitistä riippuen ja kovaa. Hui.

Pyysin häntä myös tarkistamaan koneen tiettyjen omituisten juttujen osalta. Olin jo itse ajanut päivitykset ym. tarkistukset, mutta silti. Vista on vista on vista, argh. Tässä nimittäin eräänä päivä kone ihan itsekseen runksutteli tuossa kovalevyään =O Syitähän on monia, viattomiakin, mutta paree kumminkin, että hän sen katsoi. Minulta äkkiä jokin jää huomaamatta tai en osaa tarkistaa oikeita asioita. Ei löytynyt sen kummempaa, päättelimme koneen itse ajatelleen jotakin tärkeää ja käyttäneen muistitilaa jostain syystä omiin liikkeisiinsä ,D

Eli täällä Welhottarelassa ei sen kummempaa. Varustaudun töihinlähtöön jo mielessäni, ketuttaa. Se perslihas on vain edelleen kipeä ja selkä jäykkis, no jäykkishän minä olen muutoinkin. Mutta katsotaan sitten maanantaina, jos se päivän aikana kovasti pahenee, on arviksen vuoro. Soittopyynnön hänelle olen jo jättänyt, kuitenkin. Eli ei tässä nyt hätiä, sellaista tavanomaista jatkuvaa särkyä. Koivet eivät aivan järisyttävän kipeät ole, kun niitä viikon olen muutoin lepuuttanut. Nukkumisen puute taas saa vähän raivostuttamaan, aina, ihan aina käy näin... Eikä työpäivinä ole sitä uusiouni- tai päikkärimahdollisuutta! 

Jahas, käyn tarkistamassa säätilan alueellamme, hetki pieni...Viileää ja huomattavan hiljaista, outoa.

---------------------------------------

Purrrrrrrrve, kissinkat! Nonnih, heti alko Lyde skrivaa, ku Poika tuli megee. Meinaa sain uusii raksui, se toi kaakkii lisää, se toi määkäruakaa. Ett sillee, nyt on tiätteks kaikkee. Ja mami anto mun maistaa taas oviileit, ku se duunas Pojall pizzaa. Sitt se teki siänei uunis =O Haisu hurrrrrjan hyväll ja mä kärkyin maistiaisii, mutt en sitt saanu. Mami tiätää, ett mä en syä niit, mutt se haisu on kyll hyvä! Ett sain sitt kaikkee. Kävin yälä viäl syämäs yhe kuivan lehden tualt, löysin!!! Jee, vaiks mami käkätti jotai sänkyst, söin silti ja sitt kävin ykättääs, niinko pitääki. Saa sitt siivoo, ku löytää sen *tsihih*. Eikä ku mä kävin bases, se voi huuhtoo sen pois. Aika useen mä muute ykään sinne, son helppoo ku se kert on mun mesta ja mamin on helppo se siivoo. Joo, ei täss mitää. Jotai fisuuki Poika toi. Mä tahon sitt kans maistaa sitä! Mamiiiiiiiih? Ai ett joskus. Aina vaa on joskus, ei koskaa just sillo ku mä tahtosin. Kumma juttu, mua ihanku sorsitaa taas. Meinasi eile syädä jo noit kilin lehtiiki, kilit on majotettu mein ruakapöydäll, en sitt kummiskaa uskaltanu, haisteli vaan. Mä oon kerra vahinkoss purassu yht kilii, jäks! Onneks vaa niinku purasin.... ei se melkee ollenkaa ees maistunu, mutt silti. Nyt mä otan relaa ja koht mä meen mamin kaa maate. Se selväst haluu takas sänkyy. Eikä muute oo fotoi, se eile yritti nii tiätteks, möhkö oli unohtanu lataa kaikki patterit. Ei taaskaa mun kuvei, nii epist.

Mutt kliffaa löördaagii kaikill!

----------------------------------------

Vincent, herkkuperse melkein pahimmasta päästä!

Päivän slogan: Lukemattomia kirjoja ei koskaan voi olla liikaa!

Päivän biisi: Levoton lapsi 

Luettua: Einar Odd Mortensen – Turkiskauppiaana intiaanireservaatissa. Karun kiehtova elämäni Pohjois-Kanadan erämaassa 1925 – 1928. Mielenkiintoinen aikalaiskuvaus... mies lähtee Norjasta etsimään onneaan ja toteaa kaiken hieman toisenlaiseksi kuin on annettu ymmärtää. Intiaanit eivät ole jaloja, sulkapäähineessä komeilevia ryhdikkäitä miehiä, vaan surkeissa oloissa asuvia metsästäjiä, jotka elävät päivän kerrallaan. Kauppayhtiön edustajana ei ole helppo olla ja erämaa on vahvempi kuin luulisi. Suosittelen intiaaneista ja aikakaudesta kiinnostuneille, valokuvat kertovat oman rajun tarinansa siitä, miten valkoiset miehet levittäytyivät Cree-intiaanien alueelle. David Baldacci – Koston enkelit, tavanomaisen kelpoisaa Baldaccia. Kameliklubi toimii jälleen oikeudenmukaisuuden puolesta. Kohtuullinen juoni, vauhtia ja vaarallisia tilanteita sekä tyypillisiä jenkkispekulaatioita tietyistä asioista. Jännäreiden kavereille, itselle lukuvälipalaa. Yksi opus niin kesken, että siitä ei sen enempää vielä.

 

KISSIKENKILLE ANSAITTUA LEPOA VIELÄ HETKI...

MITÄÄNTEKEMÄTÖNTÄ JAANAUSTA, MÄRINÄÄ JA NUKKUMISTA

Uaah, nukuin eilen ja yöllä, ihan oikeasti ja kunnolla *odottaa suosionosoituksia*. Siis heräsin – huom. – klo 5.30 tienoolla! Söin, aika paljon ,D Luin, paljon. Häiriköin käymällä pakkoruiskussa ja imureeraamalla kissinkarvat *odottaa uusia suosionosoituksia*. Päivä meni oikeastaan ihan hänekseen, alkoi yksi kirja ketuttamaan. Turhaan, tietysti, mutta keskenhän en jättänyt, kuitenkaan. Arvioin joskus sitten erikseen, en taida raivoissani viitsiä nyt.

Muuten täällä ei erikoista, paitsi että DA-DAA, Hörhö sai sen tukiasunnon! Ei tarvitse viettää talvea kuusen alla tai rappukäytävissä. Ajatelkaas, miehen ensimmäinen vähän vakituisempi asunto vuosiin – sanoi itsekin, että on outo olo. Asuntolassa hän nyt on majaillut 1.5 kk, sekin on jo ennätys... Juteltiin tuossa edellispäivänä ihan vakavasti. Mm. siitä, että ei sitä enää tässä iässä jaksa, juu, Hörhö on minua parisen vuotta vanhempi ,D Että pitää saada edes katto pään päälle, eläkehän hänellä jo on. Mutta saisi vähän vakiinnutettua olonsa ja elonsa, hoidettua krempat jne. Nekin ovat nimittäin hoidossa. Pistin jo vähän plussaa omaan piikkiini, n. 10 v. olen rähissyt asioista, jospa jo vähän menee jotain perillekin, muahahahah. Joka tapauksessa, asunto ei ole edes kaukana Malmilta, kolmen hengen solukämppä, josta sitten aika pikaiseen voisi olla mahdollisuus saada kaupungin asunto, jollei tössi asioitaan siellä. Sossu puhui jopa minun kanssani, olen nimellisesti Hörhön tukihenkilö joissain papereissa.... Toivottavasti asiat lähtevät lutviutumaan! Peukkuja sinne vaan. 

Minä en sen sijaan ole saanut aikaiseksi yhtään mitään, liekö väliksikään. Se perslihas on edelleen kipeä tietyissä liikkeissä. Taidan jättää omisarvikselle soittopyynnön maanantaiksi. Minä jaksa sinne vastaanotille kuitenkaan, kun ei heikäläinen viitsi kuunnella – tai jotain. Eikä huvita, suoraan sanoen. On nyt niin mukavaa, kun on saanut vaihteeksi nukuttua.

Ei kyllä taas huvittaisi mikään muukaan. Ainut ilo oli postin itaalovastine, joka toi taas yhden opuksen ,D Jeah, niin sitä pitää. Korjaamme edelleen syksyn satoa kiitettävästi, ehkä se joskus jossain näkyykin sitten. Toki kovastipaljon ilahdutti myös iltapuhelu kirjoista ja muusta – toivottavasti sielläpäin ei olla nyt sitten kankkusessa *virn*?! Tosin olin hieman kateellinen, että jotakuta tullaan noutamaan ulos illalla =O Kyllä sitä minäkin, jos haettaisiin kotoa ja vietäisiin suoraan rimpsalle, nih!

Jahas ja poikkeuksellisesti tänään iltapäivällä roudausretki Belgarionin kanssa. Minen jaksaisi taas miettiä viikon appeita, argh. Tämä viikko on mennyt aika vähillä ruuilla, kotona haahuillessa, ei ole tarvinnut miettiä ja pakkasjömma on lähes koskematta. Mutta tuoretta apetta on saatava ja kissille muonaa. Kauppalistaa tässä sitten pitäisi laatia, en minä ilman listoja enää kauppaan mene. Puolet unohtuu pois ja sitten viikolla ei oikein ole täydennysmahdollisuutta. Täytynee kaivella tarjoukset esiin. 

Malmilla kylmää ja hiljaista, väki menossa sinne...sinne... juu, työhön!

----------------------------------------

Purrrrrrve, kavrut! Siis hei, ei viäläkää uusii raksui, mikää ei toimi. Mä sitt eile oli jo hirmuse nälkäne ja aloin vetää noit raksui täpöl, niini tiätty mä oksusin. Raksuje vika! (toim.huom. Oma vika, mitäs söit hotkien!) Mä tahon uusii raksui, Poika varmaa vois tänää tuada. Jos mä saisi joteskii viästitettyy sille tän judekan, se tajuis heti. No, sain mä äske kalkonii ja hampulikaakkii. Nyt mä venaan, ett mä saan ees määkäruakaa, ett mä en näänny nälkää. Aatelkaa, mä kuihtun olemattomii, tommoste pahoje raksuje kans. Tai, tota, siis kyll mä niit äske kävin vähä rouskuttaa, noin niinku mauks. Enkä oo ykänny. Eikä ne nyt sitt oikeestaa pahoi oo, eri makusii vaa ku ne toiset. Noi on niit, ku oli ennenkii monta pussukkaa. Miks ne ois muuttunu? Mun kultiveeratut makuaistit vaa vaatii hianompaa muanaa, ku mä kert oon hianompi kissikii >o< Ai, ett ei mee läpi? Ei toll möhköll nyt ainaskaa, se o selvä. Sen miälest mä voisin itte vaiks mettästää, jos se uskaltais päästää mut tonne pihaa. Tiätteks, mein pihall kasvaa kanei, siilei, kurrei, rottei, erilaisii tipuliinei ja kaikkii elukoit iha hirveest! Ei tulis kyll nälkä, siis mulle, mamill vois tulla ja se ois sille iha oikee, nih kerta. Ei ees fotoo must viäläkää, ei siis omast kissist! Vastalause!

 

Kliffaa viikendi alkuu kaikill MUN frendeill!

------------------------------------

Vincent, tietääkseni sinullakaan ei ole paljon ystäviä...

Päivän slogan: Jos ei ole ystäviä, kannattaa pitää kiinni edes vaikutusvallastaan ,D

Päivän biisi: All Work and No Play

Luettua: Anna-Lena Laurén – Vuorilla ei ole herroja, Kaukasiasta ja sen kansoista. Selvitys maista ja alueista, joista yleensä kuulemme vain uutisissa. Kuka teistä muuten tietää, missä tarkkaan ottaen on Kabardi-Balgaria? Helkatin hyvä tietopläjäys; jokaisen valtion kartta, sijainti, väkiluku ja pikkutiedot sekä lyhyt tietoisku aina esittelyn aluksi antavat jo käsityksen asiasta. Laurén kirjoittaa ihmisistä, niistä, jotka ovat kärsineet sodista, heidän tavoistaan, kielistä, kulttuurista, elinoloista, ajatuksista. Sekä tietysti islamista ja muustakin uskontokäsityksestä näillä alueilla – aika jännittäviä toteamuksia, muuten. Toki hän kertoo myös omista hankaluuksistaan matkoilla sekä siitä totuudesta, että mikään tiedonvälitys ei Venäjällä nykyään ole puolueetonta. Suosittelen yleissivistyksen nimissä jokaiselle luettavaksi. Hyvä käsikirja uutisten kuuntelun / katselun viereen! Jaana Kapari-Jatta – Vaarille pala haitaria, kokoelma eri lehdissä julkaistuista kolumneista / pakinoista / tunnelmapaloista muokattuna kirjaksi. Erinomaisen luettavaa tekstiä, tarinaa laidasta laitaan omasta pihasta Intian ja Afrikan öihin. Pähkäilyä kielestä, kirjoituksia kissoista, kääntäjän mietteitä työstä. Lapsuudesta, hyppynaruista, superpalloista ja koulumatkoista. Leppoisaa ja vähän ajattelemisen aihettakin antavaa luettavaa. Itse luin kerralla loppuun, sopisi ehkä paremmin luettavaksi lyhyinä pätkinä... Ja sitten se yksi kirja, josta joskus myöhemmin, en halua olla pahalla tuulella heti aamusta! Lisäksi uusioluennassa yksi oma kirja, ihan muuten vaan, omaksi huviksi ja välipalaksi ,D (Arvosteltu täällä äskettäin, joten siitä ei sen enempää.)

 

KISSIKENKÄT VALMIUTEEN... 

SAIRASLOMALAINEN NITISEE - KIRJOJA, KIRJOJA, KIRJOJA

Suhteellisen kivutonta, jos ei äidy steppailemaan liikaa -> linja ”Älä tee mitään, jos voit olla tekemättä!”. Istuminenkin sujuu jo paremmin, samoin pystyin viemään roskat *jihhaa-huutoja*. Parasta onkin, aion imureerata kissinkarvat tänään! Hurjia suorituspaineita, nähkääs. Ja huomenna valmistautua posti-kirjasto-kauppa –iltaroudaukseen. Ja sitten taas työviikkoon, arrrrrrrgh.

Mutta eilisen sain kulumaan huomattavan nopeasti, ei siinä tarvitse kuin pinon kirjoja ja tämän Black Beautyn. Eli lukemista ja erinäistä kirjoituspuuhaa, paljon. Välillä, itse asiassa vähän väliä, apehtimista. Eilen kunnostauduin jopa laatimalla alkupalat: pari kourallista keitettyjä vehreitä leikkopapuja. Ja jos joku prle sanoo, että luovu merisuolasta, saa köniinsä. Keittoveteen pitää lisätä merisuolaa, muuten maku ei ole oikea. Pavut tarjolle kuumina saviastiassa, päälle vain pieni biitti mitä tahansa kiinteää rasvaa, mitä kotona on. Vain vähän, mutta se tarvitsee sen – muuten maku ei ole oikea. Ja tässä EI käy mikään oviiliöljy, ei. Juu, hyviä olivat, oikein tosiherkkua. Sen jälkeen olikin sen verran nälkä, että käytin aikaa tehden donarisalaatin. Alussa oli vain iso salaattikerä ja säilykepurkki, kunnes etsintöjen jälkeen löytyi puolikas nahkeaa paprikaa, pätkä purjoa ja vähän sitä sun tätä. Hyvä salado siitä tuli, pesofatillisen verran, jo alkoi olla kupu täynnä. Ja päälle päiväkaffet, tietty. No niin – nyt voitte käydä tässä välissä sitten siellä jääkaapilla, mitään järkevää kerrottavaahan minulla ei ole.

Edelleen mietin jotakin kälmiä keinoa elättää itseni ilman varsinaista työntekoa tai suoranaista rikollista tai epämoraalista toimintaa. Ei ole vielä tullut mieleen, vinksuja kyllä otetaan vastaan. Siis nimenomaan kotona tehtävää työtä, korkeintaan kerran viikossa voisi käydä jossain pääkallonpaikalla. Korkeintaan, siis. Muuten minun pitäisi saada olla rauhassa ja hiljaa, mieluusti puhelinkin pois päältä. Olisikohan tällaista tarjolla? Epäilen. Siksi en ole selannutkaan mollin sivuja...

Lisää luettavaa materiaalia saapui ja saapuu. Kuten sanoin, tämä on erittäin satoisa kirjasyksy, suorastaan mieletön... ja yllättävän hyvä, mitä olen tässä nyt ehtinyt lukea! Tosin huomasin, että yhden saamani opuksen olen jo lukenut (missäkähän ihmeen välissä =O), mutta mitä siitä. Se sopii ihan hyvin myös uudelleenluentaan, ei se kehno ollut mitenkäs sekään. Tällaista vain sattuu, kun pitää 30 varausta HelMetissä, ruinaa kirjoja joka puolelta ja saa sitten vielä ylläreitäkin bonuksena =D En pistä hanttiin, en ollenkaan, enkä myöskään valita. Kun ei pääse metsään, ei kävelemään, korjaan syksyn sadon tällä tavalla *muahhahahaaaaah*. Jos tästä vielä jotain maksettaisiinkin, niin... no kaikkea ei sentään voi saada. Vaikka Minun kyllä pitäisi, tietysti! *minä-minä-minä-minä*

Eli oli melkein jopa mukava päivä, siis eilinen. En sentään hymyillyt, saati naureskellut ääneen. Se olisi ollut jo sopimatonta ja taatusti aiheuttanut taas jonkin onnettomuuden! Vielä se ison perslihaksen kipu tuntuu, muutoin jo parempi. Mustelmathan eivät ole kipeät, jos niitä ei ärsyttele. Koivet sinänsä ovat aika ok, mitä nyt välillä jossain asennoissa kipua ja pettämisen tunnetta – mutta siitä tässä on kärsitty jo useampi vuosi. Vettu sitä omisarvista, ei se ota kuuleviin korviinsa koipiasiaa. Nyt tänään minä otan asiakseni varata ajan ensi viikolle ja kysyä vain ja ainoastaan sitä tämän vammasession takia! Lupaan ja vannon, enkä edes risti sormiani, nih kerta. Sen verta alkanut ketuttaa tämä omituinen lääkärien suhtautuminen asiaan... Vai onko kyse sitten edelleenkin siitä, että diagnoosin on asettanut erikoislääkäri? Eikä muille tulkinnoille muka ole sikaa majatalossa eli lääkäriasemalla, täh?

Kas, itsensä saa aika äkkiä ärsytyksen partaalle – käyn tässä taas tsekkaamassa Malmin yöilman ,D Melko viileää, ovi on ollut koko yön kuitenkin raollaan.

-----------------------------------------

Purrrrrrrrve, kavrut! Nonnih, me ollaa ny mamin kaa sitt väleis. Mutt hei, tiätteks te, siis mä en tajuu, en sitt millää. Mulle tuatii uusii raksui, niit ku oli noi tota edellisetki, ei niinko viimeset, nii ni ne onkii huisin pahoi nyt mun miälest! Ei pitäis vaihdella mun raksui – jäks, en syä. En syä määkäruakaakaa. Mä alotan nyt semmose... mikä son... nälkälakon, nih. Takasi entiset raksut ja määkäruaka. Ai nii, toiha on sitä samaa... tota joo, kummiskii! Must toi on sitt ärsyttävää, yks-kaks vaa vaihdellaa toise ruakii. Mun pitäis ite päästä kaupoill, mutt ku se ei oikee käy. Mami vaa tos sanoo, ett mite nii ei käy, ku edellinenki pussi meni tosi äkkii. No nii meni joo, mutt ku nää viimeset oli mun miälest parempii! Ois sen pitäny se hihvaa. Mitää tajuu, mein möhkö. Kattelee vaa mustelmiisa ja märisee, höh. No sain mä kalkonii, mutt söin vaa osan, ihan miälenosotukseks. Etei se luulis, ett mä oon joteski helppo kolli. En nimittäi oo, iha vaa, jos se aikoo tunkee mutt teille jollekkii hoitoo tai muuta. Mä oon aika vaatelias kaveri, mutt sitt tosi ihana ja lutune *kehu-kehu*. Ai ett en vai, joo mami aukoo toss taas nassuusa. Voi olla, ett mä viäl joudun syämää noitkii raksui, mutt ei ehkä viäl tänää, katotaa. Tää on semmone hiljane sota. Muute ei mitää erikoist. Eile jo mami rapsu ja paijatti mua ja mä goisin sen viakus >o< Ja tollase foton se etti, ku ei jaksu ottaa must ees kuvei, omast kissist ei ees kuvei, aatelkaa, julmaa ja välinpitämätönt, meinaa... (toim.huom. kuva on kuin Vincent basessa!)

Kliffaa päivää kummiskii kaikill!

------------------------------------------

Vincent, sietämättömän kranttu jopa kissaksi!

Päivän slogan: Elämä on sellaista! Jotkut pääsevät helpolla elämän loppuun asti. Toiset, kuten minä, saavat enemmän kuin osansa. Paljon enemmän. Ja pahinta on, ettei se immunisoi ihmistä jatkossa vielä enemmältä.

Päivän biisi: A Day in the Life

Luettua: Harlan Coben – Kadonneet, eräs kesäleiri ja siellä tapahtuneet murhat nousevat uudelleen pinnalle. Tuomitun syyllisyys ei enää olekaan varma, ainakin yksi murhatuista onkin jäänyt henkiin, mutta murhataan myöhemmin. Sotku on valmis, ei vähiten siksi, että piirisyyttäjä Copeland on syyttäjänä oikeudenkäynnissä, jossa silmäätekevien pojat ovat syytettynä raiskauksesta. Lokaa lentää puolin jos toisinkin. Tunnelma on äärimmäisen tiheä ja tähän kirjaan koukuttuu nopeasti. Coben osaa, täytyy myöntää. Jännäri sieltä paremmasta päästä, suositan yllätysten takia aika monellekin ,D Mikään kaunis kirja tämä ei ole, jälki on sitä luokkaa. Paha kuitenkin saa palkkansa, ehkä... Maeve Binchy – Sydämenasia, tyypillistä tälle kirjailijalle. Tällä kertaa kaikki rhomantiikka ja dharmatiikka sijoittuu vain sairaalan sydänklinikalle. Ei tarvinne selitellä enempää – hömpän parhaille kavereille ja lisää linksusta. Jim Thompson – Lumienkelit, Kari Vaara toimii Kittilässä ylikomisariona. Joulu on tulossa, on vuoden pimein ja synkin aika, kun hangesta löydetään kohulehdistäkin tuttu somalikaunotar murhattuna ja raa’asti silvottuna. Syyllinen tuntuu löytyvän ällistyttävän nopeasti, mutta niin alkaa löytyä tietoja leidistäkin ja rumaa sellaista. Äkkiä syyllisehdokkaita onkin enemmän ja tilanteet muuttuvat hengästyttävän nopeasti. Nuori mies tekee itsemurhan, taloudenhoitaja tappaa yllättäen skitsofreenikon työnantajansa ja Kittilässä on vainajia enemmän kuin tarpeeksi. Vaara onkin hätää kärsimässä, kun vaimokin ilmoittaa olevansa raskaana ja katkoo koipensa rinteessä. Mutta ei hätää, sankari Vaara selviää ja selvittää. Loppu hyvin ja kaikki hanskassa. Tarina on lopulta suhteellisen ruma ja ankea, kovin suomalainen... eivätkä motiivitkaan outoja ole. Kelpo luettavaa vauhdikkaamman kotomaisen jännärin kavereille, pesee erään tietyn kustannustalon dekkarit kyllä mennen-tullen. Helena Sinervo – Tykistönkadun päiväperho, tiedän, tästä on kai kohkattu. En muuten ole lukenut ainuttakaan arvostelua, ihan tarkoituksella (no, tuon linkin luin ja se olikin ensimmäinen linkki, joka tuli vastaan...). Minä nimittäin itse pidin tästä. Keski-ikäinen nainen päättää aloittaa projektin, käyttää omaa seksuaalisuuttaan ja ulkonäköään sekä tyydyttää halunsa juuri siten kuin on tarpeen. Eli käyttäen miestä! Mette etsii seuraa mm. netistä, erilaisia miehiä, mikä tahansa käy, kunhan varusteet ovat kohdallansa. Kaikki myös kuvaillaan suht tarkasti. Rinnalla kulkee älykkö-Mette, joka tarkastelee asiaa toisissa puitteissa. Lisäksi on perhe-Mette, joka puolestaan seurustelee tyttärensä ja vätysmiehensä kanssa. Sivujuonteina kulkee mm. vanhustenhoito ja erilaiset terapiamuodot, masennuskin... Jos tämä olisi miehen kirjoittama kirja naisista, kukaan tuskin puuttuisi kirjan välittämiin sanomiin ja mielikuviin millään tavalla. Ehkä sitten se, että jo vakiintunut nainen etsii seksiä ja tyydytystä ja nauttii siitä, on jollain tavoin erilaista – en kyllä ymmärrä miksi =O Minusta kirja oli hihityttävän hauska välillä, jopa traaginen toisaalta, erittäin älykäs ja hitonmoisen hyvin kirjoitettu ja koottu! Suosittelen kaikille, älkää tuomitko ettei teitä jne. Lukekaa siis ja muodostakaa oma käsityksenne, älkää sulkeko kansia ensimmäisten sivujen jälkeen!

 

KISSIKENKÄT - HILJAA! 

VAMMOJEN NYKYTILA SEKÄ OUTO KIRJAINVAASIO

Voi hemmetti, että on inhottava olla tässä kunnossa! Eilen mietin kaksi kertaa, soitin sitten Belgarionille. Kirjat olivat loppu, kirjastossa jokunen varaus ja postissa 4 kg kirjoja. Itketti, mutta soitin. Ei nähkääs ole ketään muuta enää, kelle soittaa. Onnistuin vielä häiriämään kesken luennon, onneksi hän lupasi... mutta ahdistavaa ja noloa. Itketti vielä lisää. Totesin, että tällä selällä en pysty huutamatta menemään edes taksoon (maanantaina siis kiljuin). Tosin kun kerroin ja demonstreerasin tapahtuman, ei Belgarion pistänyt hanttiin yhtään. Lisäksi hänelläkin olisi ollut asiaa Malmin keskustaan, joten ei aivan hirveää häirimää kuitenkaan lopulta. On se ihana laps, on. Annoin sen verran stipendiä mukaan, että sai tehtyä myös omat ruokaostoksensa samalla ja sovin lisäksi perstain keikasta paremmin.

Vammojen nykytila: mustelmat ovat saaneet syvänsinisen värin kauttaaltaan – nekin, jotka eivät aikaisemmin näkyneet. Yläselän pikkulihas on parempi, tai ei siis vaivaa niin pahasti. Tuo ison perslihaksen sisäpuolen pikkulihassäie on joissain asennoissa niin äärikipeä, että oikeasti huudattaa, esim. sängystä noustessa, tai siis yrittäessä nousta huutamatta. Nukuttua en saa edelleenkään kunnolla, kun sopivaa asentoa ei vain löydy. Mömelöt ovat ahkerassa käytössä, ohjeiden mukaan kuitenkin.

Sen verran ryhdistäydyin, että jotakin on saatava aikaan ja kirjoitin pari arvostelua. Eivät juuri kummoisiakaan, mutta ne on nyt kuitenkin tehty. Ikäänkuin luterilainen ”työ””moraali” häiritsee tässäkin asiassa, olisivat ne voineet hyvinkin maata kuukausia, kuten joillakin... ei minulla. Luen ne yleensä aika nopsasti pois, sekä mielenkiinnosta että ihan lukemisen puutteesta. Kirjatilanne kohentui huomattavasti saatuani 8 opusta postista ja 3 kirjastosta *virnuaa*. On jotakin tekemistä yölläkin. Mukana muuten ihan luettavaa tavaraa, ei paashaa ollenkas, tai no melkein ollenkas. Ziitosta vaan taas joka puolelle!

Ja nyt minulla on taas tunnustettavaa, rakas päiväkirja, söin eilen pizzaa... söin aamuappeeksi kesäkurmitsasosekeittoa, hyväähän se, mutta nälkä jäi. Joten iltapäivällä Liiterin tarjouspizzan olemassaolo pakkasessa ei enää tuntunut minusta hyvältä. Se ikäänkuin kutsui minua, suorastaan karjui ”Syö Minut!”. En kuitenkaan syönyt sitä jäisenä, puoliraakana mikrotettuna ja maustettuna kylläkin ja isoilla hotkaisuilla. Sen jälkeen tulikin ähky, iso ähky. (Ja tässä kohtaa varoitus: Älkää kokeilko tätä kotona! Siitä saa mahanpuruja, mikä näin totistettakoon) Sitä kun syö leipää muutenkin vähän... urps. Jotta syöty on, ei pääse ainakaan maatessa vahingossa laihtumaan! Se nyt vielä puuttuisi, että Welhotar kuihtuisi sairaslomalla, herttimajee sentäs. Toisen pizzan syötin Belgarionille palkkioksi, lisukkeina kaffetta ja sukulaatikeksiä, ei paha, ei.

Niin, tuota, mennääs tuonne hykieeniapuolelle. Kun minä nyt en hirveästi rakasta saunomista fibron takia, en myöskään karmeaa suihkussa läträämistä päivittäin monta kertaa (iho kuiva!), olen näemmä oikeassa. Josta pääsen kertomaan tositarinan Tbilisistä 80-luvulta, en sentään kerro hotlan nimeä. Joka tapauksessa, siellä oli helkatin pölyistä ja kuumaa, kaupungilta tullessa päätimme mennä sitten suihkuun. Vettä vain hiljalleen lorotteli sellaisesta vanhanaikaisesta suuttimesta, semmoisesta isosta. No tekniikan ihmisenä (eipäs naureta siellä, ei ainakaan ääneen!) otin sen, kiersin suuttimen auki ja.... arvatkaas, se koko suutinosa oli täpötäynnä pieniä matoja. Hiiskumatta Äiteelle, joka oli kämppiksenä, heitin madot vessaan, pesin suihkun suutinosan, huuhtelin madot huisin hittoon, pesin vielä sen suihkun ja suihkuttelin itse ensin tyytyväisenä ja päästin sitten vanhemman sukupolven kylppäriin. En kertonut koko juttua kuin vasta paluumatkalla, hänet tietäen kukaan ei olisi käynyt lähelläkään kylppäriä ilman klooria tai rikkivetyä koko kaksiviikkoisen reissun aikana ,D Ei se nyt niin karmeaa ollut, eihän? Tarkkailkaa siis suihkujanne, oi toverit! Muahhahaah, tässä olisi jollekulle nuorison edustajalle hyvä aihe jättää käymäti pesuilla... 

No niin, katsastamma Malmin aamutoimet; kaikki paikallansa, lokit ja naakat mesoavat!

-----------------------------------------------

Purrrrrmenta, kaiffat! No nyt vissii toi mami jo vähä leppyny, mä sain uusii muaniiki. Mutt tiätteks, en tajuu, siis sitä uuttavanhaa muanaa tuli ja samoi raksui ku joskus. Hei, en syä, ne onkii pahoi. Miks piti taas vaihtaa, ai niinku vaihtelu vuaks. Mutt ku edelliset oli parempii, en tajuu. En syä. Ainaskaa just nyt. Mä muute hiivin mami viakkuu keskell yätä, soli hereill, mutt anto mun kummiskii sitt olla eikä häätäny mihkää pois. Mä sitt goisin siin oikee kunnoll. On tuall baseskii kivaa ja rauhallist, mutt pikkisen on kovat lauteet meinaa. Ett mamin sänky on paree. Josko jo tänää voitais muutenki olla enempi frendei. Katotaa nyt, Poika kävi eile, heti mä kiipesi sen viakkuu ja katteli vaa mamii siält turvast, tsihih. Se mitää sanonu, mutt näytti Pojall niit reikei sen koipisis. Mitä niist, son jo vanha juttu. Höh! Mä tajuu, miks tommosest pitää nostaa ain iso mekkala, jos mä nyt vähä häiriköin välill. Se tiätää sen, tai ainaskii sen pitäs jo tiätää, ett tota sattuu *virn* ain välill. Okei, mä oon pahoillaan! Oon oikeest, emmä tiänny, ett se sattu ja ett sitä blodee tulee nii äldest... se varmaa osu semmosee pahaa paikkaa, mun hampulit ja kynnet. Nii ett tsori mami, ollaa frendei? Joo, ollaa. Sain kalkonibiitin, sen mä muute söin kokonaa jo.... Tollase kuvanki löytäny, must ei oo fotoi. Toll on joku outo vamma, se ei oikee pysty liikkuu huutamatta >o<

Kliffaa keskimäist viiko päivää nyt kummiski kaikill!

--------------------------------------------

Päivän slogan: Jos minä saisin valita, jäisin kotiin kissan- ja kirjanhoitovapaalle!

Päivän biisi: Getting better (ehkä...)

Luettua: Hannu Mäkelä – Hyvä jätkä, Jätkäsaaren historiaan pojan silmin, kasvua nuoruuteen ja saaren muuttumiseen. Aika kliffa tarina, kertoo aikakauden muutoksista niin, että sen voi silmissään nähdä. Kertomus siis alkaa 1900-luvun alusta, jolloin poika on vielä pieni... Kyllä Mäkelä osaa, tämänkin. Mukana myös aikakauden valokuvia, hienoja. Lainatkaa ihmeessä, jos Helsingin historia tai yleensäkin historia kiinnostaa. Tämä on sitä työväenluokan, pienistä pienimmän ihmisen taistelua elämään ja elämästä. Suositan! Kumma sinänsä, Helsingin kaupunki todellakin tilasi tämän kirjan =O Kaupungilta yksikin viisas teko, ziitos! Jaakko Yli-Juonikas – Valvoja, v. 1964 haminalainen satamatyömies Toimi Silvo tekee valvomisen maailmanennätyksen. Tämä kertoo niistä parista viikosta, jotka hän kävelee ympäriinsä, valvoo ja ottaa lumikylpyjä, tapaa ihmisiä kaduilla eikä ummista silmiään miltään muutoinkaan. Hän tapaa myös Helise Leivon... rakkaus ja valvominen sekoittavat miehen pään ja tarinan loppu kerrotaankin osittain sairaskertomuksen tapaan... Metka tarina, ei nyt ihan mieleeni, mutta silti ihan lukemisen arvoinen, jos eteen sattuu. Lisäksi luettu omasta hyllystä yksi vanhempi opus puoliksi uudelleen ja aloitettu yksi hömppäopus, joka on vielä kesken. Lisää siis seuraa.

 

KISSIKENKÄT LEVÄTKÖÖN! 

TAPATURMAN JÄLKEEN SITTEN PAHOINPITELY!!!

Siis tämä viikko sairaslomaa, vammani voitte lukea eilisestä kommenttiloorasta. En mielelläni toista niitä tässä enää nähtäväksi, koska kyse ei tod. ole mistään eteerisestä ja hennosta, vienosta sairaudesta vaan raa’an väkivaltaisesta tahattomasta tapaturmasta. Olisi voinut käydä huonommin, sano -> viittaan edelleen parvekkeen lasioveen. Lekuri oli ok, päivystävä noorimees. Eikä ollut ehtinyt edes vilkaista vanhoja asiakirjoja... sai selittää – juu ja kiitos. Sentään löysi ne kipeät kohdat, ettei tarvinnut enempää huutaa. Kirjoitti pyytämättä viikon lepuutusta normaalilla aktiviiteetilla ,D Muahahhaah, siis sängyssä ja koneen ääressä.

No mutta, eikö tämä jo riittäisi? Retorinen kysymys, tietysti. Ei, ei riitä. Prhanan karvatakamus on jo pidempään ollut sillä mielellä (juu-uh, olen huomannut), että raateluvimma on kohta päällänsä. Eilen se sitten onnistui ja hyökki sekä tikkasi oikean jalkani rei’ille, verta lakanoilla, runsaasti. Ihan kiva, kollinprle, arestiin ovi auki, haukut ja manaukset päälle. Tuota ei voi puolustaa millään, hyökkiä nyt kipeän emännän koipeen ja vielä juuri ennen nukkumaanmenoa! Argh. Tämä tässä lisävammojen puolustuksena.

Juuei, ei töistä olisi kyllä tullutkaan mitään. Ei pysty istumaan kunnolla työtuolissa, kotituoli vielä menettelee hetken kerrallansa. Näytin rva R:n mielestä masentuneelta, sanoinkin lähteväni sairikselle, hän sai viimeisen tekemäni homman. Näytti hiukan hölmistyneeltä, oli pakko kertoa totuus... Synkeä totuus. Pahoillaan oli myös pari työkaveria, lähinnä töiden takia, minusta mitään väliä. Tosi nimittäin on, että ei siellä kukaan meitä avita, vaikka minä avitan tarvittaessa kaikkia. Että näin. Mutta mitä se minulle kuuluu, nyt aion maata ja yrittää toipua. Sain eilen iltapäivällä nukuttua pari tuntia, aivan pahin jomotus yläselässä on melkein häipynyt – kaikki muu kipu on jäljellä. En silti piruuttaankaan nosta mömelöannosta, ei tämä vielä ole sen arvoista. Jos menee pahemmaksi, sitten ehkä. Kaipa se tästä, ehkä, kai...

Kävin myös postissa, upea opus, ziitosta vaan. Olisi kaksikin opusta arvosteltavana, ei vaan juuri nyt jaksaisi. Vaikka tiedän, että se on oikeasti alle puolen tunnin homma, mutta nyt ei into riittänyt illalla kuin kukkakaalikeiton syömiseen, kaffeen juomiseen ja lukemiseen. En ole siis vieläkään nukkunut tarpeeksi. Lisää unta, lisäksi tarvitsen jotakin makeaa! Onneksi on vähän suklaata jäljellä *virn*, jömma on aina oltava, kaikkea. Hah, söin jäätelön lopun (kaksi ruokalusikallista – hirveää irroittelua sairiksella, saako tästä jo moitteita?). Tänään siis vähän parempi olo, mutta toisaalta jotkut paikat särkevät enemmän... ei hyvä. Lisäksi tiedossa on ainakin kotihommaa eli pyykkäämistä tuon pahoinpitelyn seurauksena. Ruokaakin voisi ehkä laittaa, jos vaikka jossain välissä sattuisi nälättämään. Ei kyllä ole oikein nälkäkään, en tiedä miksi.

Saas muuten nähdä, uusitaanko työsopparia vaiko eikö? Uposta en osaa sanoa mitään, tuskin se hänelle paljoa kuuluukaan, enempi henkilöstöpuolen asioita. No, itse asiassa, juuri nyt ei kiinnosta pätkääkään edes se. Vaikka tietysti pitäisi, muiden mielestä. Minusta sen työn tarvitsisi joku terve ihminen – en minä! Minä oikeasti haluaisin jäädä pois normityöstä, minä en jaksa enää tätä kaikkea siihen liittyvää; hirveät järjestelyt lääkityksen, kuljetusten ja kaiken osalta. Ja palkakseen saa muutaman rahan sekä runsaan vitutuksen, ahin ja pahemmat kivut kuin ikinä kotona.

Juu, se on nyt just tupakan paikka, kuten yleensäkin tässä välissä. Kylmä!

-----------------------------------------

Purve, kavrut! Mä joudun oleen vähä lyhytsanasempi tänää. Mami on viäläkii vihane, on se. Mä ku hyäkin eilen sen koipisiin. Emmä tiädä, mikä muhun taas meni. Mä oon tsiigannu niit koipisii taas pitkää ja yrittänykkii hyäkkii, mutt se on ehtiny ain tekee jotai, ett ei oo onnannu. Nyt son nii kipee, ett ei ollu tarpeeks nopee, haaaaaaaaaaa. Mä iskin kynnet-hampaat sen koipee täpöllä, roikun siin vähän aikaa ja sitt hanee. Blodee oli joka paikas, tuli aika syvät jäljet meinaa. Ja mamilt tuli taas semmosii sanoi, ett melkee pelästysin. Karmee suustaa toi – ihan hirvee niinku. Mä opin viäl huanoi tapoi! Nii ni mä painuin basee koko yäks, toi viäl tuli peräs ja haukku mut. Jäin sitt sinne, vaiks ovi ei ollukkaa kii. Nytki vähä möksötän, ei sitä nyt tarvii henkilökohtasest ottaa, tää on vaa yks mun tapa. Mami kyll sano, ett varmaa ton tavan takii mutt on jätettykki heitteill, meinaa >o< Ett mä oon käyny yhe kerra liikaa johonkuhu kiine. Mutt mä tiädän, ett mami mua mihkää heitä! Ei varpist, me ollaa koht varmaa sovus (toim.huom. niinhän SINÄ luulet!) ja mä saan heekkui ja kaikkee. Ei se voi olla pitkää julma ja vihane, mä ainakaa usko. Tommose fotonkii se etti, mä en päässy kuvaa nähkääs.

Nii ett kliffaa viiko alkuu muille ainaskii.

---------------------------------------

Vincent, minä olen edelleen melkoisen vihainen otus.

Päivän slogan: Onnettomuuksia onnettomuuksien perään – Welhottaren normielämää.

Päivän biisi: Born Under a Bad Sign

Luettua: Marjo Heiskanen – Idiootin valinta, blogikirja ja kirjeitä sekä tunnustuksia ja tunteita. Tuota ja hmm, mitäkähän tästä sanoisi. Vähän sekava, ei kukaan usko kirjoittajaa 14-vuotiaaksi eikä todellakaan noin hullua ihmistä (äitiä siis) vapaalle jalalle.... No, tehokashan tämä, sopisi ehkä nuorisolle(kin) tai sitten ei. Vaatii lievää hulluutta myös jaksaa lukea tämä. Muoto on kiinnostava eli ei pelkästään blogia vaan muutakin. Voisi toimia, jos kirja olisi parempi. Hilkka Hämäläinen – Häpeään sidotut, avioeroromaani Tuulista, taistelua takaisin omaan elämään... Ilmeisesti tämä on jotenkin omakohtainen kirja, sekavaa äidin kuoleman jälkeistä sisarusten valtataistelua, avioeroon johtavien syiden ruotimista ja muuta. Kyllä tämän lukee, mutta ei tämä oikein anna mitään. Taiton olisi voinut tehdä kauniimminkin. Hannu Mäkelä – Mitä sanomatta jää, keski-ikäisen avioparin kesäpäiviä. Pariskunnalla on kaikkea, mitä toivoa voi. Tosin kumpikaan ei enää koe toista samanlaiseksi kuin ennen. Lisäksi molemmilla on suhde omalla tahollaan. Kertomus kuitenkin koskee vain yhtä viikonloppua ja sen tapahtumia, sisältää kyllä melkomoisen tunne- ja tapahtumakavalkadin kaikkinensa. Lukukelpoinen opus, ehkä vähän naivi joltain osin – tarkoituksella? Leif Davidsen – Kuubalaista verta, tanskalainen John seuraa Hemingwayn jalanjälkiä eli matkailee sairaslomansa aikana ja muistelee vaimoaan. John on sairaslomalla hermoromahduksen takia, joten on aikaa miettiä vaimoa ja tämän kuolemaa, heidän suhdettaan ja muuta. Tilanne kuitenkin muuttuu Key Westissä, kun mies tutustuu alunperin kuubalaiseen mieheen, joka saa hänet mukaansa eräisiin järjestelyihin ja tutustuttaa pariin tuttavaansa, jotka väittävät olevansa CIA:sta ja pyytävät miehen apua. John matkustaakin Helsingin kautta Kuubaan ja joutuu mukaan järjestelyihin ja hankaluuksiin, seikkailuun ja tekoihin, joita ei enää kukaan usko. Alku on ihan ok, mutta loppu, voi sentään, kuin poikain seikkailukirjasta.... Ei, ei näin! Pidin kaikesta muusta, mutta loppu on liian uskomaton enää mihinkään muuhun kuin ylivedettyyn seikkailukirjaan, miehiseen sellaiseen vieläpä.

 

KISSIKENKÄT KOTOSALLA! 

ONNETTOMUUKSIA, KIPUA JA SÄRKYÄ - EI UUTTA SIIS...

Sunnuntai ei saa aikaan kuin pahaa oloa. Ensin ei saa nukuttua aamusta. Kun nukkuu päikkäreitä, näkee vain unia kuolleista ihmisistä. Ei oikein mukava – toisaalta, kaikkihan ovat kuolleet, siis tutut ja ystävät. Niin, että, mitä kummallista siinä, toisaalta. Jos joku nyt onkin lähdössä punainen hattu päässään Haminaan (en kyllä ymmärrä miksi, mutta silti)! Tällaisista unista jää vain ikävä maku suuhun sekä kirjaimellisesti että ketutus päähän, myös kirjaimellisesti. Miksi minunkaan pitää enää olla hengissä? En nyt ihan heti keksi mitään järkevää saati sitten pätevää syytä siihen.

Töihin lähtö on yhtä saatanan kivirekeä. Tiedän kestäväni tämän päivän, jopa huomisen. Keskiviikosta en enää mene takuuseen, silloin alkavat järjettömät säryt ja tietysti maailmoja vihaava ketutus. Jokainen askel sattuu, jokainen liike sattuu. Viime perjantaina törmäilin jo käytävän seiniin ja henkilöstöpäällikkö nauroi ääneen minulle! Sanoin olevani vähän väsynyt ja kipeä... eipä aiheuttanut mitään reaktiota. Kerroin nimittäin siitä naapuriosaston temppuilusta samalla. Kuulin, että asia on ollut näin jo vuosia. Siellä ei vain juttu toimi, eikä se johdu suinkaan päälliköstä vaan aivan muusta. No – mitä sekään minulle kuuluu. Minusta se on työnjohdollinen asia, hoitaisivat hommansa niin, että muutkin voisivat tehdä töitä ihan kiusimatta. Kohta nimittäin menen työarvaukseen valittamaan kipuja ja väitän, että se johtuu työpaikkakiusaamisesta. Ottaisivatkohan sen sitten edes vakavasti? Minä olen jo nyt hyvin, hyvin vittuuntunut kaikkeen – noin maailmaan yleensä siis!

Huvikseni tuossa mietin, milloin puhelimeni viimeksi soi ihan asiasta ja onhan siitä kyllä aikaa. Voisin oikeastaan luopua siitäkin! Ei minua ole tarvis kenenkään tavoittaa. Turha maksaa siitäkään se muutama juuro. Voisin alkaa juoda itseäni rauhassa hengiltä, kukaan ei kaipaisi. Eikä huomaisi, saati sitten välittäisi. Ehkä naapurit lopulta alkaisivat valittaa muustakin kuin tupakat hajusta! Perkele!

Ai, minäkö muka pahalla päällä? Kuulkaas, te ette ole minua vielä sellaisena edes tavanneet. Toivotte varmasti vielä, että ette tapaakkaan. Nauttikaa elämästänne, vasikat... minä en. Lueskelin taas muutamaa blogia ja voi miten minä alankaan vihata ihmisiä aina vain enemmän – niin kateellinen, niin perusteellisen kateellinen! Liikkukaa, naurakaa, pitäkää hauskaa, tavatkaa muita ihmisiä, juhlikaa... minä todellakaan EN, en enää ikinä.

No niin, eipäs se kaukana ole: äsken jalka petti, olin menossa parvekkeelle, nippa-nappa ohitin lasioven (olisikin ollut valmista kauraa!), kaaduin ja löin pääni pöydänkulmaan, kyynärpääni kovaa kivilattiaan, samalla revähti jokin iso selkälihas – on muuten harvinaisen kipeä olo. Jos minusta ei kuulu, tiedätte ainakin sitten, jos nyt ehdin tätäkään postata. Perkele!!! Ei edes viinaa, lääkkeitä eikä kaffetta veressä, voi tapiirin tankomainen sukupuolielin! Siposelvänä, saatana! Joo, siis oikeanpuoleinen iso ja pitkä selkälihas ilmeisesti revähti, arvatkaas tuliko nukuttua? No ei, särky on helvetillinen, jos liikahtaa millinkin verran, yskii tms. Vähän ilmeisesti retkahti niskakin, päätä särkee... Eli kivat vaan teillekin. Se on saikun paikka, tai muuten teen sen uudestaan.

-----------------------------------------

Purrrrrrrrrrrve, kissit! Toi on ny pahall pääll, vaiks mä oon saanukki heekkuu. Eilenkii sain jauhist ja kaakkii ja kaikkee. Sitt mä sain viäl goisii sen kans päiväll iha liki ja semmost. Ei se mull oo vihane, mä tiän. Ei se oo ku vihane maailmall, mä tajuun – nii mäki olisin. Mutt mä pystyn loikkii ja vetää rundii ja semmost, mitä mami ei. Ett varmaa ottais päähä, mutt viätäis heti piikill. Ihmisii ei viädä, en tajuu miks eikä kyll mamikaa. Se ois vissii jo iha valmis, ku ei pääse mihkää ja sattuu vaa. Ei se eile vissii syänykkää mitää oikee, jotai eväst vaa duunas. Niit mömelöit vaa, eikä en auttanu, nii ni se heemostu sitt oikee kunnoll. Alko goisii ja näki vaa kaikkii omituisii judekoi. Ett oikeest niinku semmone juttu. Vissii mustkaa sen takii oo fotoo, tommose kuva se etti sitt kummiski.

Kliffaa viikon alkuu kaikill!

-----------------------------------------------------------

Vincent, pidä minua järjissäni edes tämä päivä!

Päivän slogan: Usko elämään on jo hiipunut – silti pitää vain jäädä henkiin...

Päivän biisi: Live Free Or Let Me Die

Luettua: Cassandra Clare – Luukaupunki,Varjojen kaupunki 1, nuorisofantasiaa, erotiikkaa ja niin edelleen. Aika kepoisaa luettavaa siis kunnon fantasian kavereille. Tosin tässä on muutamia mielenkiintoisia keksittyjä uutuuksia sekä vampyyreista että muista kavereista. Ihan senkin takia voipi lukaista tämän, jos tyylilaji muuten miellyttääpi. Jyrki Vainonen – Tornit, huh, tosi harhainen – vielä harhaisempi kuin minä ja elämäni, joten erittäin mukava tuttavuus. Suosittelen ja linkistä lisää. Juhani Laulajainen – Äärettömän Hyvä Nainen, mies muistelee äitiä ensin lapsena ja sitten vanhempana, isän pahoinpitelyä ja äidin käytöstä. Sekä muuttumista kuolema jälkeen ,D Tässäkin sen verran häröilyä, että uppoaa oikein metkasti! Murteella vielä, Ukista suoraan, suositan siis. Omituista, että nämä pari sattuivatkin näin peräkkäin...

  

KISSIKENKILLÄ JA VAIKEASTI... 

YHTÄ JA TOISTA ELI EI MITÄÄN KIINNOSTAVAA...

Hah – lauantai menee aivan liian nopeasti! Sitä ehti eilen vaikka mitä, yllättäen, vähän päikkäröidäkin. Eikä tehnyt pahaa ollenkaan, eivät uusiounetkaan aamulla. Tämä kostautui sitten viime yönä eli olin pariin otteeseen hereillä pidempään ja nousin 2.30 tienoolla. Ei auta, ei mikään. Parin-kolmen tunnin päästä voi taas yrittää uudelleen unen helmoihin. 

Kirjasto sitten tarjosi ihan mukavan pläjäyksen, 10 tuoretta opusta. Ei tuo nyt mihinkään viiikoksi riitä, mutta sovimme seuraavan roudauspäivän Belgarionin kanssa perjantai-illaksi. Saamme viikonlopun kokonaan vapaaksi tällä keinoin. Jos se nyt vaan aikataulujen puolesta muuten onnistuu, täytyy kuitenkin kokeilla. Soisin mieluusi pojallekin sitä vapaata enemmän, joka päivä näkyy olevan Lipastolla vähän sitä sun tätä ja kotitehtäviäkin riittää, tai miksi niitä nyt kutsuisi. Kuitenkin ylimääräistä tekemistä opiskelun tukemiseksi omalla ajallaan siis. Itse pitää sitten viikolla käydä hakemassa se toinen kirjapaketti ja ehkä myös asioimassa Itiksessä, kele.

Kun Belgarion kävi atteekissa hakemassa mömelökassini ja Kittarissa noutamassa kissinmuonaa ja tupakkaa, minä viihdytin itseäni vihannestsioskilla valiten Viikon Vihannekset. Olipas taas hyvä tarjonta! Päädyin kahteen jättimäiseen kukkakaaliin, pään kokoiseen salaattikerään, salotisipuleihin (n. 300 g, 1 rahaa/kg) sekä leikkopapuihin. Koko satsi maksoi vähän yli 3 rahaa, ei siis paha. Liiteristä sitten loput tuoretavaratkin (kesäkurmitsat, tomangit ym.) ja kaikki muu muona viikon ajaksi. Haa, Liiterissäkin on nyt kissoille puupellettejä. Ostin heti, vaikka ei välttis olisi tarvittukaan – niitä pitää kannattaa, että pysyvät valikoimassa! Mitään erityisempää sieltä ei tarttunut mukaan, eihän siellä erityisiä olekaan, mutta ne pakolliset tavarat kuitenkin vähän halvemmalla. Olen siis varustettu viikon ruualla, eväksillä ja ilmeisesti myös muulla =O

Ai että lounas, tiedän, tämähän teitä kiinnostaa! Vängersimme kevätrullia, riisiä ja tein aika omelaa sienikastiketta, johon tuli myös juustoa – Auraa vielä mausteeksikin, lisäksi oviileja ja sitruunaa. Juu, hyvää oli, kastike siis tietysti herkkareista, mistä muusta. Söimme ähkynä, ähky kesti vajaan tunnin. Sen jälkeen saimme vaffat kaffet kirsipiirakan ja jädelön kanssa, hyvää oli sekin. Belgarion sai lisäksi Serkkuin herkkuja pienen kassillisen mukaansa, noin niinkuin ensi viikkoa ajatellen. Eipä ollut pahoillaan hänkään. Hänellä oli soijarouheviikko männä viikolla... Silloin jo kaipaa jotakin piristystä välillä. Tuo tarkoittaa siis sitä, että poika on maanantaina tehnyt tomaatti-soijarouhekastikkeen, joka loppuviikkoa kohden on muuttunut appeita lisäillen keitoksi.

Ja asiasta kuudenteen, jos vielä näen kirjoituksia, joissa joku komentaa ihmisiä metsään ”keräämään ilmaisia sieniä ja marjoja, siellä ne miljoonat makaavat” alan huutaa ääneen! Perkele, minä sinne metsään pääse – uskokaa nyt jo. Arvatkaas, miten minä haluaisin sieneen ja vähemmän marjaan, mutta metsään kuitenkin. Kyllä vaan, mutta vetuttaa tuo komentelu ja hymistely. Eikö kellään tule mieleen, että se nyt vain ei ole mahdollista, monestakin syystä! Prle, etten paremmin sano. Ei, en edelleenkään osta sieniä, en edes pimeästi. Ostan kylmän rauhallisesti herkkareita Liiteristä purkissa (niitä viipsaleita, ovat muuten aika hyviä) tai sitten vihannestsioskista tuoreena. 

Ai niin, eilen pyykkikonetta ladatessa jäin ihmettelemään, miksi tavarat eivät todellakaan kestä mitään. Ostin eräät kylpypyihkeet n. 23 v. sitten, ulkomaiset juu ja jostain Kanttilasta muistaakseni halvalla. Ei olisi sitten kannattanut – jo nyt toinen pyyhe alkaa olla aivan jaksamisen rajoilla, on yhdestä paikkaa kaljuuntunut ja hieman revennytkin! Ajatelkaa nyt, noin vähän aikaa aktiivikäytössä... sen sijaan kotomainen Finnlaysonin käsipyyhe lähes samanlaisesta materiaalista sen kuin vain kestää. Ainoastaan alkuperäiset ripustimet ovat lahonneet jo vuosia sitten – pyyhkeiden väri on sama kuin ostaessa ja pesusta tullessa ne ovat kivan karheita! Että siinä teille taas kestoikää, sano =D

Josta pääsenkin mukavasti siihen, että voipi sitten kohta esitellä Matille itsellensä (hän sitä varmasti henk.koht. sitten vahtii!), miten vanhasta kännikästäni ei voi kuin soittaa ja vastata eikä muutenkaan TV:ta oikeasti voi katsella!  Mistä hemmetistä tuo mies näitä keksii? Siis oikeasti, monellako on muka sellainen kännikkä, josta seurata YLEn ohjelmia – täh? Omani on ainakin 11 v. vanha. Ei, eipä tässäkään nyt tunnu olevan yhtään mitään järkeä. Tai sitten tosityhmä Welhotar, joka sitä kuvalaatikkoa ei ole vuosiin katsellut, ei vaan enää ymmärrä mitään.

Taidan lähteä tupakalle, ei tässä nyt muu auta! Onneksi imureerasin jo eilen sekä toin chilit sisään. Taidan mennä nyt vähäksi aikaa maate ja odotella uusiounia hetken, jospa onnistuisi *toiveikas*. Ei, ei onnistu mitkään unet nyt taas...

------------------------------------------ 

Purrrrrrrrrrrrmenta, kavrut! Ai ei mami unet onnistu, mull ei kyll o mitää onkelmaa. Mä oon goisinu ja goisinu ja sitt välill ottanu iha snadei hepulei. Eilenkii yriti hirveest iltasell iskee mamin koipisii kii, mutt ei onnannu. Harmi, se on jostai opeinu, mite vältellä mun hyäkkimist. Sitt se hyppäs sänkyy – melkee ehin kii, en iha. Ai ett haamitti! Juu en eileskää saanu sitt heekkui, vihanneksei noi vaa söi. Sain kuiteskii makupaloi, niinku oviilii ja napikoit ja kalkonii. Ei menny iha turhaks. Ja ku Poika oli tääll kummiskii, mä sain sitt olla niinku sen kaa. Tai oikeestaa tsekkaa ja vahtii sen taravoit. Ja hirmust ne toi kissitavaroit, ruakapussei niinku ja purui iha uutta plaatuu ja semmost. Ja sitt mä näin, ett jääfisuu meni tonne kaappii, ett jotai toivoo on kummiskii. Jos toi nyt ottais sulaa jotai heekkuu, mä voisin safkaa sen päiväll jo – hei voisinks mää? Ai et katotaa, on se kumma juttu, ett aina vaa katotaa, vaiks mä oon varpist Malmi ainaskii melkein kiltein kissi, nih kerta. Tämmö side fotoki nyt on, miss mä vahdin Pojan pikkuläppärii ku se ite duunaa noil iltapäiväkaffet. Kattokaa ny, mä oon oikee vahtikissikii ja kaikkee. Heh, nyt toi möhkö menee kattelee pakkast, oisko mulle mitää, on siälä, on-on-on, mulle-mulle-mulle! Jee, jotai se otti sulaa, ei se varmaa itekkää tiädä mitä. Kliffa ylläri sitt, joo....

Kliffaa söndaagii hei kaikill ja vaiks ylläreit teillekkii!

------------------------------------------

Vincent, siinä on jauhelihaa, minä tiedän – toivottavasti se sopii?

Päivän slogan: Seksi on yhtä mielenkiintoista kuin kirjanpito...

Päivän biisi: Risainen elämä

Luettua: Jeff Lindsay – Dexter vailla varjoaan, miellyttävä sarjamurhaajamme Dexter on menossa naimisiin (!), saa samalla kaksi lasta mukana (joista tulee kouluttamaan seuraajat vakavasti ja harkiten, loistavaa), mutta jotakin on pielessä! Dexter menettää varjonsa ja elämä muuttuu täysin. Toisaalta, hänelle selviää, että joillakin on myös varjo tai jokin vastaava mukanaan. Ja vielä tulee sekin päivä, kun hänellä on uusi varjo. Sitä ennen kuitenkin ehtii tapahtua monta mielenkiintoista murhaa ja kirja onkin jälleen hulvattoman täynnä Dexterin – tällä kertaa hiukan pelokasta – pohdintaa ja etsintää. Dexterin kavereille aivan ehdoton lukuelämys jälleen kerran. Suosittelen!

KISSIKENKÄT LEPOVUOROSSA!