Voi hemmetti, että on inhottava olla tässä kunnossa! Eilen mietin kaksi kertaa, soitin sitten Belgarionille. Kirjat olivat loppu, kirjastossa jokunen varaus ja postissa 4 kg kirjoja. Itketti, mutta soitin. Ei nähkääs ole ketään muuta enää, kelle soittaa. Onnistuin vielä häiriämään kesken luennon, onneksi hän lupasi... mutta ahdistavaa ja noloa. Itketti vielä lisää. Totesin, että tällä selällä en pysty huutamatta menemään edes taksoon (maanantaina siis kiljuin). Tosin kun kerroin ja demonstreerasin tapahtuman, ei Belgarion pistänyt hanttiin yhtään. Lisäksi hänelläkin olisi ollut asiaa Malmin keskustaan, joten ei aivan hirveää häirimää kuitenkaan lopulta. On se ihana laps, on. Annoin sen verran stipendiä mukaan, että sai tehtyä myös omat ruokaostoksensa samalla ja sovin lisäksi perstain keikasta paremmin.
Vammojen nykytila: mustelmat ovat saaneet syvänsinisen värin kauttaaltaan – nekin, jotka eivät aikaisemmin näkyneet. Yläselän pikkulihas on parempi, tai ei siis vaivaa niin pahasti. Tuo ison perslihaksen sisäpuolen pikkulihassäie on joissain asennoissa niin äärikipeä, että oikeasti huudattaa, esim. sängystä noustessa, tai siis yrittäessä nousta huutamatta. Nukuttua en saa edelleenkään kunnolla, kun sopivaa asentoa ei vain löydy. Mömelöt ovat ahkerassa käytössä, ohjeiden mukaan kuitenkin.
Sen verran ryhdistäydyin, että jotakin on saatava aikaan ja kirjoitin pari arvostelua. Eivät juuri kummoisiakaan, mutta ne on nyt kuitenkin tehty. Ikäänkuin luterilainen ”työ””moraali” häiritsee tässäkin asiassa, olisivat ne voineet hyvinkin maata kuukausia, kuten joillakin... ei minulla. Luen ne yleensä aika nopsasti pois, sekä mielenkiinnosta että ihan lukemisen puutteesta. Kirjatilanne kohentui huomattavasti saatuani 8 opusta postista ja 3 kirjastosta *virnuaa*. On jotakin tekemistä yölläkin. Mukana muuten ihan luettavaa tavaraa, ei paashaa ollenkas, tai no melkein ollenkas. Ziitosta vaan taas joka puolelle!
Ja nyt minulla on taas tunnustettavaa, rakas päiväkirja, söin eilen pizzaa... söin aamuappeeksi kesäkurmitsasosekeittoa, hyväähän se, mutta nälkä jäi. Joten iltapäivällä Liiterin tarjouspizzan olemassaolo pakkasessa ei enää tuntunut minusta hyvältä. Se ikäänkuin kutsui minua, suorastaan karjui ”Syö Minut!”. En kuitenkaan syönyt sitä jäisenä, puoliraakana mikrotettuna ja maustettuna kylläkin ja isoilla hotkaisuilla. Sen jälkeen tulikin ähky, iso ähky. (Ja tässä kohtaa varoitus: Älkää kokeilko tätä kotona! Siitä saa mahanpuruja, mikä näin totistettakoon) Sitä kun syö leipää muutenkin vähän... urps. Jotta syöty on, ei pääse ainakaan maatessa vahingossa laihtumaan! Se nyt vielä puuttuisi, että Welhotar kuihtuisi sairaslomalla, herttimajee sentäs. Toisen pizzan syötin Belgarionille palkkioksi, lisukkeina kaffetta ja sukulaatikeksiä, ei paha, ei.
Niin, tuota, mennääs tuonne hykieeniapuolelle. Kun minä nyt en hirveästi rakasta saunomista fibron takia, en myöskään karmeaa suihkussa läträämistä päivittäin monta kertaa (iho kuiva!), olen näemmä oikeassa. Josta pääsen kertomaan tositarinan Tbilisistä 80-luvulta, en sentään kerro hotlan nimeä. Joka tapauksessa, siellä oli helkatin pölyistä ja kuumaa, kaupungilta tullessa päätimme mennä sitten suihkuun. Vettä vain hiljalleen lorotteli sellaisesta vanhanaikaisesta suuttimesta, semmoisesta isosta. No tekniikan ihmisenä (eipäs naureta siellä, ei ainakaan ääneen!) otin sen, kiersin suuttimen auki ja.... arvatkaas, se koko suutinosa oli täpötäynnä pieniä matoja. Hiiskumatta Äiteelle, joka oli kämppiksenä, heitin madot vessaan, pesin suihkun suutinosan, huuhtelin madot huisin hittoon, pesin vielä sen suihkun ja suihkuttelin itse ensin tyytyväisenä ja päästin sitten vanhemman sukupolven kylppäriin. En kertonut koko juttua kuin vasta paluumatkalla, hänet tietäen kukaan ei olisi käynyt lähelläkään kylppäriä ilman klooria tai rikkivetyä koko kaksiviikkoisen reissun aikana ,D Ei se nyt niin karmeaa ollut, eihän? Tarkkailkaa siis suihkujanne, oi toverit! Muahhahaah, tässä olisi jollekulle nuorison edustajalle hyvä aihe jättää käymäti pesuilla...
No niin, katsastamma Malmin aamutoimet; kaikki paikallansa, lokit ja naakat mesoavat!
-----------------------------------------------
Purrrrrmenta, kaiffat! No nyt vissii toi mami jo vähä leppyny, mä sain uusii muaniiki. Mutt tiätteks, en tajuu, siis sitä uuttavanhaa muanaa tuli ja samoi raksui ku joskus. Hei, en syä, ne onkii pahoi. Miks piti taas vaihtaa, ai niinku vaihtelu vuaks. Mutt ku edelliset oli parempii, en tajuu. En syä. Ainaskaa just nyt. Mä muute hiivin mami viakkuu keskell yätä, soli hereill, mutt anto mun kummiskii sitt olla eikä häätäny mihkää pois. Mä sitt goisin siin oikee kunnoll. On tuall baseskii kivaa ja rauhallist, mutt pikkisen on kovat lauteet meinaa. Ett mamin sänky on paree. Josko jo tänää voitais muutenki olla enempi frendei. Katotaa nyt, Poika kävi eile, heti mä kiipesi sen viakkuu ja katteli vaa mamii siält turvast, tsihih. Se mitää sanonu, mutt näytti Pojall niit reikei sen koipisis. Mitä niist, son jo vanha juttu. Höh! Mä tajuu, miks tommosest pitää nostaa ain iso mekkala, jos mä nyt vähä häiriköin välill. Se tiätää sen, tai ainaskii sen pitäs jo tiätää, ett tota sattuu *virn* ain välill. Okei, mä oon pahoillaan! Oon oikeest, emmä tiänny, ett se sattu ja ett sitä blodee tulee nii äldest... se varmaa osu semmosee pahaa paikkaa, mun hampulit ja kynnet. Nii ett tsori mami, ollaa frendei? Joo, ollaa. Sain kalkonibiitin, sen mä muute söin kokonaa jo.... Tollase kuvanki löytäny, must ei oo fotoi. Toll on joku outo vamma, se ei oikee pysty liikkuu huutamatta >o<
Kliffaa keskimäist viiko päivää nyt kummiski kaikill!
--------------------------------------------
Päivän slogan: Jos minä saisin valita, jäisin kotiin kissan- ja kirjanhoitovapaalle!
Päivän biisi: Getting better (ehkä...)
Luettua: Hannu Mäkelä – Hyvä jätkä, Jätkäsaaren historiaan pojan silmin, kasvua nuoruuteen ja saaren muuttumiseen. Aika kliffa tarina, kertoo aikakauden muutoksista niin, että sen voi silmissään nähdä. Kertomus siis alkaa 1900-luvun alusta, jolloin poika on vielä pieni... Kyllä Mäkelä osaa, tämänkin. Mukana myös aikakauden valokuvia, hienoja. Lainatkaa ihmeessä, jos Helsingin historia tai yleensäkin historia kiinnostaa. Tämä on sitä työväenluokan, pienistä pienimmän ihmisen taistelua elämään ja elämästä. Suositan! Kumma sinänsä, Helsingin kaupunki todellakin tilasi tämän kirjan =O Kaupungilta yksikin viisas teko, ziitos! Jaakko Yli-Juonikas – Valvoja, v. 1964 haminalainen satamatyömies Toimi Silvo tekee valvomisen maailmanennätyksen. Tämä kertoo niistä parista viikosta, jotka hän kävelee ympäriinsä, valvoo ja ottaa lumikylpyjä, tapaa ihmisiä kaduilla eikä ummista silmiään miltään muutoinkaan. Hän tapaa myös Helise Leivon... rakkaus ja valvominen sekoittavat miehen pään ja tarinan loppu kerrotaankin osittain sairaskertomuksen tapaan... Metka tarina, ei nyt ihan mieleeni, mutta silti ihan lukemisen arvoinen, jos eteen sattuu. Lisäksi luettu omasta hyllystä yksi vanhempi opus puoliksi uudelleen ja aloitettu yksi hömppäopus, joka on vielä kesken. Lisää siis seuraa.
KISSIKENKÄT LEVÄTKÖÖN!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti