Ihan lyhyesti vaan eilisestä org... siis ortopedikäynnistä rapoa. Ei siis yhtään mitään, käytännössä. Omisarvis olikin laittanut vain konsultaatiopyynnön leikkausmahdollisuudesta. Hemmon mielestä ei tarvetta, jollei caudaoireita tule tms. vakavampaa ja jos selviän muuten. Prle, pakko selvitä, siis itse tarkoitan. Selviämisestä muuten en aio puhua yhtään mitään *lajittelee täysiä tölkkejä ja pulloja*. Ei siis uutta saikkua, mutta sain puhuttua sen vanhan viikon, koska vieläkin akillesjänteiden tulehdusoireet ovat sen verran hankalat, että se näkyy ja tuntuu (varsinkin siis tuntuu!).
Hoito-ohjeina käydä kävelyllä kepin ja kaverin kanssa pehmoisilla hiekkateillä ja puistoissa *mitä vittua?* Voihan vee; ei ole kavereita, joiden kanssa ”kävellä”, ryömiä voisikin... Missä pehmoiset hiekkatiet? Puistokin on nyt kulahtanut, kun pintamaan vaihto-operaatio on käynnissä tuossa tarhan pihassa. Epäkiva ajatus, tseba kyllä on. Sitä käytti jo faija ja sen jälkeen V. Tuttua kauraa siis, mutta en tajua kaverin ajatuksia. Tämä siis sen jälkeen, kun juuri olin päässyt kertomasta, että en PYSTY kävelemään. Kun sattuu niin kovasti, sekä selkään että erityisesti koipiin. Emälän kevättä, sano. Toinen hienon hieno ajatus oli sitten fillarointi! Aivan, juurihan minä teillekin kerroin, että en uskalla fillarin päälle, koska nilkat lenuavat muutoinkin ihan itsekseen. Siis tämä hemmo ei kuunnellut meikäläistä lainkaan. Tuli itkuraivo. Sanoin, että taidankin mennä, tosin hyvin rauhallisesti käyttäydyin. En edes huutanut – en ainakaan lujaa, en mollannut myöhästymisestä (45 min. odotusta!). Kun hän ei myöskään hoida lääkitystä, jaksamista, sairaslomaa tms. ei minulla sitten mitään asiaa hänelle enää todellakaan ollut. Ne minä saan hoitaa omisarviksen kanssa, ne kuuluvat sinne. Eivät Herra Iso-Herralle...
Erinomaisen pettynyt olo, ei siis mitään uutta ainakaan minulle. Lausunnosta pyysin heti kopion itselleni. Samaa shittiä kuin aikaisemminkin, ei tod. mitään erinomaisen kummallista. Ei kivamömelöitäkään.... No, omisarvikselle on aika viikon päästä. Sitten on pakko iskeä ja lujaa. Minä en nimittäin jaksa.
Onnea oli kuitenkin se, että Varastolla on ollut tod. hiljaista nämä viikot. Töitäni oli tehty, jeeeeeeee! Ja pääsin suoraan tekemään pois ajankohtaisia ja jömmattuja asioita – siinä mielessä ei siis ollenkanas paha. Vähän jätin huomiseksikin, että totuttelisin töihin taas. Tosin olen taas äärijäykkä ja kipeä, heti tiistaina. Yhden työpäivän jälkeen. Koivet näyttävät todella omalaatuisilta, vasen on turvonnut aika pahasti (tämä holvasi kyllä hevoslinimenttiä illalla reippaasti). Mutta pakko se on jaksaa. Kyllä minut joku korjaa sieltä pois, jos vedän ketoon. Sen verran näytti kuitenkin olevan päivystysvalmiutta paikalla.
Joten – paska reissu, mutta tulipahan tehtyä eikä omisarvis voi väittää, että en suhtaudu vakavasti hoitoon ym. ohjeistuksiin! Silti vituttaa, suoraan sanoen. Mutta anti olla, kyllä minä vielä jotakin kehitän tässä. Vinkkejä hyvistä mömelöistä otetaan muuten aina vastaan.... Tämä menee nyt riipimään normikourallisensa ja keittelemään tosi vaffat aamukaffet. Kotomatkalla taidan poiketa Serkuissa sekä hakemassa kirjastosta jokusen tulleen varauksen. Ette varmaan usko, mutta minulla ei ole lukemattomia kirjoja *voi kamaluus ja kauheus*?!
POLKA, JOKA AINA PETTYY NS. ASIANTUNTIJALEKUREIHIN(KIN)....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti