SÄÄ-, LIIKENNE- JA KISSARAPOTUSTA

Mistä sitä oikein aloittaisi? Sää Malmilla äsken klo 2.58; kuivaa, tuuletonta, raikasta. Mutta odottakaas vaan, sadetta sieltä tulee sitten jossakin vaiheessa. Liikenne alkoi sitten tökkiä sen mitättömän miitin takia jo eilen iltapäivällä. Takso oli myöhässä, oli joutunut poliisien pysäyttämäksi, että hra Tärkeät pääsevät kulkemaan. Lähdettäessä jouduimme myös ruuhkaan eli odotimme 20 min risteyksessä, että toiset hra Tärkeät pääsevät poliisien pii-paa –autojen saattamana jonnekin. Hmph, tämä ei tykkää! Tämän rutiineja häiritään nyt turhaan ja epämiellyttävästi. Ihmettelen muuten noita kuljetussysteemejä, jos joku haluaisi vaikka räiskiä jotakin, ei kai kukaan niin tyhmä ole, että autoja räiskisi. Ei, kai sitä muita tapoja keksisi. Luulisin sentään, näinä aikoina! Että jonkinmoista hätävarjelun liiottelua tuolta osin.Tavikselle ao. miitistä ole kuin haittaa!

 

Kissiuutisista puolestaan sen verran, että ei, mitään ei ole tapahtunut. Idioottikissani oli vain eilen tunkenut itsensä nukkumaan pussilakanan sisälle =O Siis peiton ja pussilakanan väliin, vielä sinne alapuolelle. Hiukka hankalaa oli ravistaa elukka sieltä ulos. Hyvin loukkaantunut kattiska sieltä sitten löytyikin, hänen uniaan näemmä häirittiin. Oli paikan keksinyt....

 

Varastolla lievähköä kiirusta! En puhunut kuin kerran muiden kanssa. Osaston väen kanssa juttelin ns. normaalisti. Levitän oudon mainetta ympärilleni, katsotaan kuinka kauan se vie. Eväksenä oli tomaatti-porkkana-sieni-sipulimättöä ja tagliatella, erinomaisen hyvää runsain maustein. Kaveri oli kade, hänellä oli jotakin juustoraviolia, joka näytti hyvältä, mutta oli kuulemma pahvin makuista. Tekisi vaan hänkin itse ruokansa, mutta eihän sitä ehdi. Kun pitää suorittaa ja pitää itsestään huolta ja viettää mukavaa aikaa. Niin ne jotkut. Minulla taas ei ole muuta tekemistä kuin lukeminen ja ruuanlaitto sekä kissasta huolehtiminen. Tai kai sitä olisi, jos välttis haluaisi, minä en vain taida haluta enkä jaksaa. Kaiken järjestäminen on niin vaikeaa taas. Pitääkö Itsepäisyyspäiväkin olla lauantaina? No tämä oli retorinen kysymys. Käytännössä Welhotar siis lähtee huomenna puolelta päivin, eikä suinkaan vapaalle vaan rahtaamaan kirjoja ja ruokaa viikoksi kotoon. Auts, särkee jo etukäteen!

 

Muutenkin on kipeä ja veemäinen olotila. Menisivätpä nämä pari päivää mahdollisimman nopeasti, että voisi lepuuttaa kunnolla!

 

------------------------------------

 

Purrrrrrrrrve, kaiffat! Hei siis, kavrut, toi mami on hömelö. Se tuli himaa illall ja herätti mutt iha keske parhaitte unie. Kattokaas ku se kerta oli riisunu sänky, ei siälä ollu ku yks peitto ja lakanat. No mihi sitä sitt kissi menis, muuta ku just sen ainoon peiton alle. En mä kyll tiädä, miten mä sinne lakana sisää onnistuin ujuttaa itteni >o< Mutt siält toi karisti mut pois, tiätteks, niinku kääns peiton ja yritti ravistella toista ulos. Hei, keske unie. Vähäks mä olin närkki! Ei tollasii tehdä kerta nih. Ku mä kuiteski oon ollu iha kilti, mitää oo tehny, rauhas goisinu. Syäny muanat ja semmost. Enkä lirunu tai mitää. Piti vaa päästä goisii. No sitt se laitto sen murinakonee taas pyärii. Hitsi, seki pyärii nyt sitte joka päivä, mä saa kunnoll goisittuu baseskaa. Enkä saanu kunno muanaa. Hei, tänää sen on pakko duunaa jotai safkaa illall. Josko jo alkois irtoo vaiks donarii? Mamiiih? Se sano, ett se vois vaiks tehdä donarileipää, jee. Mä saanki sitt paljo, ku se ite syä vaa vähä. Mä ootanki sitt kiltist iltaa – tai tota yritän ainaskii. On se välill vaikeet, ku tääll keksis kaikelaist kliffaa yksikseenki. Toi välill on hiffannu, ett päivisi mä steppailen tääll ruakapöydäll ja tän konee pääll ja tuala viitakoss. Se sano eile, ett jäljet näkyy. Voi hitsi, mä tajuu, mist se on huamannu. Vissii mun jälkii on jossai tai kaavoi tai jotakii sitte. Kyll se on aika kliffaa seikkailla tääll varovast iteksee. Sillee just varovast, ett mami ei huamais olleskaa. Pahus, ku se huamaa melkee kaikki. On se tarkka, höh. Ei löytyny kunno fotoi, nii tämmöne vaihteeks.

 

 

Kliffaa melkee loppuviikkoo, yritetää olla orjill miäliks!

 

------------------------------------

 

Vincent, kuulostaa vähän tarkoitukselliselta – varmisteletko donaripurkin ottamista esille?

 

Päivän slogan: Minä taidan tilata itselleni lohikäärmeen, se voisi olla kissaa helpompihoitoinen *huoh*!

 

Päivän biisi: Turn On Tune In Drop Out

 

Luettua: Seppo Jääskeläinen – Kaikki pelissä. Ismo Toukosta työ stressaa, eletään lamavuosia ja tehtaalla saneerataan, samalla "järjestellään työtehtäviä". Loputon stressi aiheuttaa Ismolle infarktin, josta hän kuitenkin hiljalleen toipuu ja palaa työpaikalle. Siellä ei enää olekaan hänelle huonetta eikä sijaa ja uusi ns. tittelikin on keksitty, eli  käytännössä hänet aiotaan hiljaksiin ulostaa töistä kokonaan. Työ on ollut Ismolle kaikki, koko elämä ja tehtaalle hän on myös antanut suuren osan itsestään vuosien aikana. Sairasloman  ja loman hän kuitenkin yrittää olla huolehtimatta asioista. Tekee mukavan matkan Viroon ja tapaa poikansa tämän kihlatun kanssa. Elämä siis tuntuu jatkuvan. Sillä aikaa vaimokin on ehtinyt hankkia rakastajan ja muuttaa kohta pois kotoa. Ikää on vasta vähän yli 50, mutta silti tulevaisuus näyttää huonolta. Lisää väkeä saneerataan ja vanha hyvä työntekijä tekee itsemurhan jäätyään työttömäksi. Isot pomot keksivät itselleen uudet nimikkeet ja yrittävät saada myös tehdasta pyörimään uusilla menetelmillä. Lopulta Ismokin saa lomalta palattuaan ruskean kirjekuoren. Kuoren, jossa hänet irtisanotaan taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Ismo lähtee eikä takaisin tule. Tai tulee, insinööriosaamisensa kanssa. Mukanaan hänellä on kotitekoinen pommi, mikäs insinöörismiehellä sellainen on väsätä ja mukaansa hän ottaisi uudet johtajat. Ikävä kyllä – maadoitusohjeet unohtuvat tehtaan ovea avatessa ja Ismo räjäyttääkin vain itsensä silpuksi keskustytön huutaessa hysteerisesti taustalla. Tämä on kertomus pienestä ihmisestä laman ajalta, siitä miten kaikki voi tapahtua ihan kenelle tahansa. Yleistäkää tämä ja miettikää, montako tällaista henkilöä tunnette (no, ihan tuota final solutionia lukuunottamatta)? Montako irtisanottua muistat heti? Kuka tuttusi kärsii työttömyydestä – siis oikeasti kärsii? Minä pidin tätä yhteiskunnallisena kannanottona, kirja ei sinällään ole erikoinen, mutta tässä se on. Suomalaisen pienen ihmisen todellisuus – vaikkapa minun – aivan kohta. Mitä kaikkea meille voidaan tehdä, ennenkuin se on viimeinen niitti ja päädytään äärimmäisiin ratkaisuihin! Suosittelen – karua kerrontaa, mutta niin todellista. Marko Hautala – Itsevalaisevat. Maaria saa terapiavastaanotollee pojan, joka puhuu outoja kalasta ja käyttäytyy kummallisesti. Samaan aikaan Maarian entisen rakastajan. Eliksen, tytär Iiris katoaa. Maaria yrittää selvittää pojan outoja puheita, mutta ne tuntuvat jäävän omien murheiden alle. Maaria on jäänyt kovin yksin, alkavan syystalven pimeässä loistavat vain katuvalot ja muiden perheiden onni ikkunoista. Eelis taas etsii tytärtään vimmalla ja voimalla, unohtaen kokonaan Maaritin. Takautumista selviää, että poika, Maunu, oli yhtä aikaa Iiriksen kanssa riparilla, jossa Iiris kertoi Opetuslapsesta ja kaloista. Riparilla tapahtui muutakin... epämiellyttävää. Kirja huipentuu siihen, että Maaria lähtee jäljittämään Maunua ja tietämättään ehkä myös Iiristä. Vinkkinä on vain vanhan teurastamon rakennus. Sieltä hän löytää kalat, huoneelliset fosforinhohteisia kaloja – sekä lähes lopullisen tuhonsa. Maaria selviää kuitenkin hengissä, ilman toista kättään, mutta selviää. Poliisi yrittää selvittää tapahtumia, paikalta löyty ainakin kahden henkilön ruumiinosia. Maaria kärsii muistinmenetyksestä eikä halua enää palata asiaan, vaikka pakko onkin. Melkoisen kammottava kirja siitä, mitä uskonnolliset kultit ja ihmisen kiero mieli voivat saada aikaan. Riittävä manipulaatio tuottaa yllättävän pelottavia tuloksia ja herkät ihmiset on helppo saada tekemään mitä tahansa. Minä pidin tästä, vaikka kammoankin tätä jollakin tavalla. Suosittelen kaikille – lukekaa tämä vaikka kauhuna ja ihmismielen pimeänä puolena. Minä näen tässä vähän muutakin, sen, että tämäkin voisi sattua melkein kenelle tahansa, joka ei enää jaksa ja joka on yksin.... Uskonnolliset kultit ja riitit tarjoavat kuitenkin turvaa kylmässä ja kovassa maailmassa, olkootkin sitten väkivaltaisia, rujoja ja omituisia!

 

                                            

 

                                             PUUUH - TORJANTAI!

 

ERITYS- JA ERISTYSASIAA...

Jospa minä kertoisin vaihteeksi, mitä säätietoilija kertoi seuraavan viiden päivän säästä. Vettä, vettä, räntää, vettä, räntää. Että uskokaa pois ,D Jotakin siis tulee ylhäältä alas jossakin muodossa, välillä voipi olla poutaa. Kuten Tipu kommentoi, ennen pouta tarkoitti kaunista ilmaa. Nyt se tarkoittaa sitä, että ei sada. No väliäkö hällä, pääasia ettei tule lunta tupaan eikä kulkuväylille. Eilen tosin kuski äitiyi iltapäivällä pelottelemaan minua, että en pääsisikään tänään iltapäivällä kunnolla kotiin sen pienen miitin alkupöhinöiden takia =O Voi hyväinen aika, jos joku miitti estää Welhotarta pääsemästä kotoon tänään ja loppuviikolla, nostan siitä ihan pienen metakan. Miten vammaisraukkoja sorsitaan, sano... Ai että, siinä saisivat kyytiä eri maiden johtajat. Minä aion oikeasti päästä oikeaan aikaan kotoon tai mörkö HMPK:n vieköön! Toisaalta, tuollaisesta mokasta voisikin märistä oikein olan takaa ja vielä vähän julkisemmillakin foorumeilla – minä odotan *uhkailee*.

 

Varastolla on kiire, minä teen minkä ehdin eli kaiken. Eilen onnistuin olemaan puhumatta melkein kaikille melkein koko päivän. No osaston kavereiden kanssa vaihdoin pari sanaa. Onkos nyt kivaa, täh? Kohta ne päättelevät, että olen joko tulossa hulluksi tai loukkaantunut jostakin, muahaahahah. No, päätelkööt ihan mitä huvittaa pienissä päissänsä ;D EVVK. Oikeasti. Minä pyrin evästämäänkin sellaiseen aikaan, että kaffetilassa on vain yksi työkaveri – se samainen, joka on myös kasvissyöjä. Eipä tarvitse ihmetellä toistensa appeita, hänellä kun punkevat vielä eri allergiat, joten ruokavalionsa onkin sitten hieman vielä krantumpi kuin minun. Lisäksi hän jopa osaa puhua, muustakin kuin kuvalaatikosta tai hömppälehdistä. Että jospa vain minun annettaisiin olla rauhassa, minäkin pitäisin turpani kiinni. Pitäisi alkaa vielä käydä ulkona tupakalla, en taatusti tapaisi ketään!

 

Jahas, se alkaa olla taas Eestin Herkkujen päivä! Tattari on lopuillansa ja muutkin emmeet, herkutkin. Belgarion kaipailee varmaan ensi viikolla taas kuivattuja marjoja jne. Minä ajattelin ostaa muiden appeiden lisäksi taas hirssiä, löysin ohjeen hirssipihveleistä ,D Kaikkea on kokeiltava, nääs. Sitäpaitsi, se kaupan komistus, tumma nuori poju, voi taas olla aamuvuorossa. On sitä sentään kiva katsella, vaikka tällainen muori ei edes tiedä mitä sellaisella voisi muutoin tehdä. Niin, juu, jugurttia tarviisin myös, kohukkeita ja sukulaatia. Saladoa ja adjikaa sekä juustoa. Ei, enhän minä nyt itselleni. Mutta kun Belgarionkin on taas tulossa lauantaina käymään *valehtelee kirkkain silmin*. Meillä on tapana jakaa nämä saaliit Serkuista ja Vii Voanista aina sopivasti puoliksi, hieman taidan tyrkätä Pojalle enemmän. Minähän pääsen Serkkuihin vaikka joka päivä!

 

Se oli muuten lähellä, että HeSy:n lakkoilevat eläintenhoitajat eivät eilen saaneet uutta hoidokkia – tai siis vanhaa takaisin. Armas karvatakamus oli täsmäoksunut aivan keskelle päiväpeittoa. Lisäksi oksu oli levitetty (olikohan sen päältä kieritty) tiukasti peittoon. Niin tiukasti, että jumalattoman iso päiväpeitto piti väkisin tunkea pesuun. No, ei meillä yleensä oksuista hermota. Mutta – sen jälkeen kissi oli punkenut peiton alle, melkein keskelle jälleen ja goisi siellä tullessani. Kun minä aioin heittäytyä sänkyyn, huomasin tuon läikän. Kun poistin sen peiton, tulvahti mukana myös haju. Peiton alla karvatakamus oli liruttanut rauhassa ison läikän silkkaa itseään eli kussut peiton alla! Aijjumankekka, silloin repesi. Siis täkit ja lakanat ja kaikki sekä kissa ihan omatoimisesti vonkuen baseen. Että jatkuva kuseskelu sitten jaksaa aina ottaa yhtä paljon päähän. Silkkaa laiskuutta tuo kyllä tällä kertaa on ollut! Prletto, käsi pikavalintanäppäimellä jo mietin mitä tehdä. Toisaalta, kukaan ei halua tuollaista epattoa huviksensa, se on varma se. Että turha se olisi HeSyynkin soitella. Kai se on vaan lusittava sitten Vinskin kanssa. Pyykkikone tulee siis pyörimään taas koko viikon. Hermo tässä menee! Toisinaan merkkaukset ovat silkkaa kiusantekoa ja ne ovat johdettavissa jostakin tapahtumasta tai ei-tapahtumasta. Mutta pari kertaa kissinderi on kussut suoraan laiskuuttaan johonkin. Ei, ei ole mitään sairautta – tämä on tarkistettu. Se on joko silkkaa vedhuilua tai todellakin laiskuutta. Luulisi vaan, että itsekin jo tajuaisi, ettei siitä ainakaan hyvää seuraa! Welhotar ei ole tänään kiva kaveri, ei yhtään.

 

Käyn taas tässä välissä vähän haistelemassa ilmaa – tuore rapo säätilasta klo 3.15. Säätila juuri nyt: pientä tihkua, muuten raikasta ja pimeää. Ei tuulta, hiljaista ja rauhallista. Malmilla siis kaikki hyvin – noin yleensä ottaen ja muilla ainakin.

 

--------------------------------------

 

 

Purve, kattiskat! Taas mä oon siis töpänny. Mä en voi tajuu, miten mull aina, ihan aina käy jotai. Mä oksuin, joo ei siinä mitää. Mutt ku mä olin väsy, mä vaa pyärähdin ja jatkoin goisimist. Eikä mami oksumisest ollu vihane. Se vaa otti sen sinne koneesee sen peito. Mutt sitt se huamass, ett sänkyss dunkkaa joku, niinku paha dunkkis. No ku mä olin siälä peiton alla goisiis. Se on paras paikka olla turvas, lämpöne ja pimee ja peitto tiukast päälä. Mä varmaa unissaa olin sitt pissiny alle. Juu, vahinkoss tai uness. En tahaltee. Tai jos tahaltee nii iha vähä vaa. Mutt taas lensi tiätteks te sänkyn kaikki vaatteet. Mä hiffasin mitä on tuloss, nii ni painuin suaraa basee. Mami päästi suustaa taas semmosii asioit, ett te ette ees haluu tiätää. Jessus, ett se osaaki tommosii sanoi. Mistäkähä se onki ne oppinu =o No, ei se mua kurmuuttanu tai mitää, en ollu arestis eikä mitää semmost. Toru vaa. Ja uhkas suihkutella koko huusholli sill haisull. Mutt ei se mitää auta, jos pissit tulee nii ni ne vaa tulee. Joskus kyll mua harmittaa ja sillo mä käyn vähä heittää snadit lirut johki. Jos on semmone fiilis, ett orja ei oo ollu tarpeeks kilti tai antanu tarpeeks hyvää muanaa tai jotai. Mutt mun pitäis muistaa, ett siit seuraa aina jotai. Ainaski mamill paha miäli ja sitt se suuttuuki viälä. Ja murinakoneell tulee hommii enkä mä diggaa siitäkää. Miks mull o nii piäni pää ja lyhyt muisti? Mami jo uhkas, ett se laittaa ton seinän kii, ett mä en pääsis enää makkarii. Siit kyll seurais vaa pahempaa, mä luulen, ett mä menisin soffill sitt. Ja niit soffii ei voi pestä! Ett muistais nyt ton edes. Nyt mä makoilen (kuorsaat, toim.huom.) jo täss sänkyss ja tsiigailen tätä skrivaamist. Oon saanu kalkonii ja napikoit, uutta puukkimuanaa ja raksui. Ett mikäs täss on makoilles. Ku nyt muistais taas, mutt ku päivä on pitkä ja mä oon yksin täälä. Hei, muute tämmöst ei ikinä, siis ikinä, tapahru sillo ku mami on himass. Ett voisiks orja hei päätellä täst jotai! Täss mä yritän taas pummii jotai, vähä ainaskii...

 

 

Hei, se on taas viiko keskimmäine päivä – kliffaa päivää kaikill. Älkää hei te sentää pissikö mihkää muuall ku omaa lodjuu!

 

----------------------------------

 

Vincent, tuo toivotus on erittäin järkevä edistysaskel.

 

Päivän slogan: Runot ovat juuria niille, joille ei ole maata tarjolla.

 

Päivän biisi: Tuhma hauva  (vai voisiko se olla kissa...)

 

Luettua: Simo Halinen – Lemmenomenia. Kolmeen eri aikaan, kolmen eri parin omituista, erilaista ja dramaattisen salamyhkäistä rakkaustarinaa. Tarinat kietoutuvat toisiinsa oudolla, mystisellä tavalla. Pääosissa ovat kuitenkin elokuvat, ajan käsite ja sen olemus sekä rakkaudella hoivatut erilaiset omenapuut. Mausteena mukana sienien loistoa, näyttelijän tarinaa, sukututkimuksen ja selvitysten tuloksia.Tarina on surullinen, hauska ja erilainen. Lukemista voi hankaloittaa eri henkilöiden siirtyminen ajasta toiseen hyvinkin pikaisesti. Noin yleensä ottaen, ihan luettava, ei kuitenkaan mitään kovin suurta kirjallisuutta. En ihmeemmin osaa suositellakaan, aika yhdentekevää. Kiinnosti sen verran, että luin kuitenkin yhdellä kertaa loppuun asti. Ei onneksi sentään hömppää vaan aivan reilua kotimaista dhraamaa kaikkine kliseineenkin, joita löytyy vähän mausteeksi. Eli ei pahimmasta päästä, ei kyllä tule meille toista kertaa käymään. Odotin Haliselta vähän parempaa esikoisen perusteella (Idänsydänsimpukka)...

 

                                          

 

                                           KESKIVIIKONTAITA!

 

 

KUKA ON VIENYT OMENAPÄÄRYNÄT?

Missä ne ovat? Minun omenapäärynäni, joilla tulin toimeen koko viime talven? Mihin ne ovat paenneet tänä vuonna? Minun on ikävä, edes niitä! Maailma on ankea paikka, joka ei tarjoa Welhottarelle enää edes sitä pientä nautintoa; omenapäärynän kirpeänrapeaa rapsahdusta aamulla.... Ihan totta, oletteko te nähneet Niitä halvalla jossakin?

 

Lueskelin nimittäin viime vuoden merkintöjä ;D Hupaisaa, samaa märinää hiukka aiheita vaihdellen. Mutta silloin oli edes omenapäärynöitä! Näihin aikoihin viime vuonna etsin töitä eli olin tulossa Varastolle haastatteluun ja tentin viimeisiä rippeitä siitä koulutuksesta, argh. En tajua, miten minä jaksoin. No, en minä oikein tainnut jaksaakaan. Siellä oli merkintä ainakin 1.5 vkon sairaslomasta sopivasti tässä joulukuussa. Taitaisin taaskin olla sen tarpeessa. Ketuttaa – ihan kaikki ketuttaa, on sellainen megalomaaninen perusketutus, jonka syytä en ole löytänyt. Suuri osa taitaa kuitenkin johtua ihmisistä ja heidän typeryydestään ja tekemistään päätöksistä... Ei, minä en tarkoita nyt ketään henkilökohtaisesti. Vain noin yleensä! Juu, tietysti syynä ovat aina muut. Ehei, en minä, en toki.

 

Varastolla pyörii peruskiire, ei mitään hälyttävää ainakaan vielä. P-P myönsi perstain puolipäivävapaan mitenkään kommentoimatta. Piru vie, minä olen lahjoittanut talolle urputtamatta jo toistakymmentä ylityötuntia... repikää siitä. Lisäksi sain kuulla pikkuj:sta erilaisia variaatioita. Ei kiinnostavaa. En tod. menettänyt yhtään mitään, näitä on jo nähty aivan riittävästi. Mutta yllärinä, ensi vkon koulutuspäivä ja pikkuj:t ovatkin samalla erään kaverimme syndärit. Ei paha, niistä tulee yllärisynttärit ,D Lupauduin sitten mukaan minäkin, koska kyseessä on tosi mukava ihminen.  Eli ensi viikolla Welhottarella on taas (!) menoa viikolla – hui kauhistus, mihin minä joudunkaan tämän kiirukseni kanssa. Kalenteri on täynnä, pölyä, *puhaltelee*. Lisäksi on Itsepäisyyspäivä, jolloin tavan mukaan tarjoan Belgarionille erityisherkullisen lounaan.

 

Kummisetä on jälleen loukkaantunut minuun, sukunsa tapoja noudattaen ,> Hän näet lupasi moneen otteeseen hommata Belgarionille vähän käytetyn, hyvän ja edullisen plittanan näytön työnsä kautta. No, sitten tulikin jotakin ongelmia työssä ja hän selitteli asiaa täällä käydessään pariin otteeseen. Viime viikolla eräänä myöhäisiltana puhelin jälleen soi ja jurrinen Kummisetä selitteli asiaa taas kerran, hiukan tarina oli vaihteeksi muuttunut. Kuuntelin ja sitten kerroin, että olen jo kuullut tuon selityksen nyt kolmatta kertaa – kyllä minä uskon vähemmälläkin! Päätimme sitten Belgarionin kanssa, että hän ostaa aivan uuden näytön hovitoimittajaltaan ja minä maksan sen yhdistettynä j- ja syntymäpäivälahjana, kun saan kuitenkin vähän veronpalautuksia ja ne kirjoituspalkkiot. Kyllä niillä nyt yhden näytön ostaa. No, joka tapauksessa setä siis loukkaantui verisesti ja eilen yrittäessäni soittaa, löi puhelimen korvaani. Olisin vain tiedustanut yhtä adapteriasiaa, joka sitten selvisi muutenkin. Soitin toiselle kaverille, joka tiesi heti oikean vastauksen. Minä kun olen tumpelo näissä asioissa.... Mutta herkkiä ovat miehet loukkaantumaan *virn*. Shääli, itse olisin mieluuummin väleissä myös Kummisedän kanssa.

 

Kehuin teille eilen sitä valmistamaani tofua, kehuin sitä myös töissä kasvissyöjäkaverille. Se oli ja on edelleen hyvää. Kuinkas ollakaan, tupakkatauolla parikin leidiä innostui kehumaan tehneensa aitoa ja oikeaa karjalanpaistia viikonloppuna, kävivät valmistusta läpi ja kehuivat mätön herkullisuutta. Minun oli ihan pakko mainita tämä appelsiinitofu siinä keskustelun lomassa. Ei olisi taas pitänyt! Ensin vallitsi outo hiljaisuus, jonka jälkeen kommentit olivat luokkaa "En ole maistanut, enkä maista", "Ei sitä voi syödä kuin yhdellä tavalla", sekä viimeisenä "Mitä hvttiä sekin oiken on?". Yritin nätisti selittää, että tofuhan yleensä marinoidaan ennen valmistusta tai sitten upotetaan hyvään kastikkeeseen jne. Johon eräs kaikkitietävä taas totesi, että sitähän saa valmiiksi marinoituna. No, en enää jaksanut selittää, että mieluummin teen itse, että tiedän mitä syön. Olisi pitänytkin alkaa ihmetellä sitä karjalanpaistia, nyt minä vasta tajuan.... Olen taas oudon kirjoissa – onneksi se on jo niin kovin tuttua =D

 

Ja ystävät – mitä tulee eiliseen lumimyräkkään – edelleen on totta, että aamulla klo 3 radiossa luvattiin Etelä-Suomeen lunta, mahdollisesti räntänä tai vesisateena! En minä omiani horissut, vaikka siltä vaikutti siinä hemmetinmoisessa vesisateessa. Älkää nyt Welhottarelle vedhuilko, vedhuilkaa ennusteiden laatijoille. Kun minä kuuntelen näitä ennusteita jo aamulla klo 3 lähtien, ne hyvinkin jo ehtivät muuttua muiden normiaamuun mennessä.

 

Jahas, ei kun tupakalle parvekkeelle ja haistelemaan sitä ilmaa! Nyt on kuivaa ja kirpakkaa, ei kuitenkaan pakkasta (arvelee tämä ja lähtee tauolle). Ei sada, on kuiva keli enkä ole tahallani kuunnellut säätiedotusta, nih.

 

------------------------------------

 

 

Purrrrrrrrrmenta, kaiffat! Vähäks oon väsy. Onks muutki kissit väsyi? Mami taas herätti mut, ku nousi nii aikasi. Mä oisi kyll illall ollu hereill, mutt se kömpi taas goisii. Epist tommone aikataulutus, ei sovi mulle. Ei se jaksunu leikkiikkää. Oli taas iha repo ja märisi jotai. Mullekaa mitää heekkui, söi taas sitä omaa möhnääsä, vaiks mä kuin yriti saada itellee jotai heekkuu. Niinku siis kunno heekkuu, jauhist tai donarii tai jotai. Ei vaa irronnu. Toss on joku foto, ku se tahallaa kiusi mua eikä sittekää antanu mitää! Son kamalaa ku piäntä kissii kiusitaa tommottis. Sitt mä meninki taas möksöttää, ei voinu kunnoll möksöttääkkää ku taas se hurinapyykityskone piti sitä kammoääntä. Ei voinu olla ees bases. Piti sitt vaa steppailla täällä ja jolista. Iha vähä mä sitt heiti piänt juaksuhepulii kehii. Kilti mä oon kyll ollu, iha tosi! Ett miks ei niinku irtoo mitää kivaa heekkuu? Jotenki toi orjien palvelu vaa huanonee entisestää. Oiskoha taas aika pistää se uudelleekoulutuksee? Oppis taas olemaa orjaks ja palvelualttiiks, niinku. Ei tämmösest tuu mitää, ett mennää goisii ja jätetää kissi yksi leikkii. Kuka sitä nyt yäl viittii leikkii, ainakaa paljo. No ihan vähä mä pelasin palloo yälä, toi kiälsi senki ku oli vissii vähä kova ääni. Se oli taas se kolffipalli.... Juu, vähä se kolisi. Nyt se uhkailee taas sill matolääkityksell. Sill ku laitetaa niskaa, en paljo välittäis. Puren ja raapitan. Se tarvii jonku avuks – en suastu muute.

 

 

Kliffaa päivää hei kaikill, goisitaa ja levätää, ett jaksetaa kiusii orjii illall!

 

---------------------------------

 

Vincent, onko pakko houkutella muitakin tuolle linjalle?

 

Päivän slogan: Eihän oo pakko, jos ei haluu... yhtään mitään.

 

Päivän biisi: Get Off My Cloud

 

Luettua: Thomas Bodström – Pakenija, entisen ministerin ja kovan luokan ruotsalaisen poliitikon kirjoittama trilleri. Tarina alkaa siitä, että eräs vanki tapetaan vankilassa eikä kukaan tietenkään suostu tietämään asiasta mitään eikä todistajia löydy. Tutkimus etenee kehnosti, mutta kun eräälle todistajalle salaa luvataan Ruotsin kansalaisuus, hän suostuu todistamaan nimettömänä. Asiaa tutkivat poliisit, asianomistajien asianajajat, poliitikot, oikeusministerikin sekaantuvat kukin tavallansa tapahtumiin ja esiin nousevat kytkykaupat, selkeä lahjonta ja poliittiset salaiset sopimukset. Mielenkiintoinen kirja sisäpiirin tapahtumista, perustuu tositapahtumiin. Juttu huipentuu joukkopakoon vankilasta, jonka tilaa yksi asianajajista ja toteuttaa hänen asiakkaansa, jonka toimet eivät nekään kestä päivänvaloa. Ei siis kehno opus, hiukka pitkästyttävää jaarittelua välillä, mutta se kuulunee tässä oikeusministerin luonteeseen. Suosittelen, jos on kiinnostunut rikoksen ohella sen selvittämisestä ja poliittisista vaikuttamista sekä yleensä Ruotsin poliittisesta järjestelmästä ja vankeinhoidosta. Kyllä tämän lukee ihan kerralla, mutta ei yllä Welhottaren suosikkeihin asti. Aivan kelpo kirja kuitenkin.

 

                                        

 

                                        PYH PIHKAA KUITENKIN!

 

 

MAANANTAI - LUNTA LUVASSA

Taas tökkii, ei ilma, mutta luvattu eli lunta taas tulossa, vai? Ihan kiva hei! Voisitteko peruuttaa sen ennustuksen, jookosta. Tämä voisi yrittää sitten olla vänisemättä ja märisemättä ja se on jo tosi paljon se. Muuten Ilmatieteenlaitokselle erittäin veemäiset terveiset, samoin muualle, mistä sitä lunta noin yleensä ottaen tulee ja luvataan: TÄMÄ EI TYKKÄÄ, eivät tämän koivet varsinkaan. Muuten mitään välii, nih kerta.

 

Kantapöytä oli käynyt myyjäisissä oikein olan takaa, vinkeitä vinksuja, käykääpäs katsomassa. Nyt  tiedän, mitä tehdä muinaisilla valokuvilla. Tällainenkin  tahmaräpylä, ehkä. Voi kun olisi kyytejä enempi ja tiedot kaikista myyjäisistä, vielä kaveri mukaan ja jos sitä rahaakin olisi – mutta kun ei niin sitten ei! Tyydyin kaivamaan Belgarionista pienenä otettuja kuveja esiin ja viemään ne Varastolle, ihan vaan huvikseni. Täytyy vaihtaa vähän kalustusta ja muuta ei voi vaihtaa kuin kuvia. Niitä onneksi riittää!

 

Vaihdoimme lauantaina Belgarionin kanssa residenssiin verhot (punaiset, joissa värikkäitä kuutioita mm. vihreää, oranssia, vaaleanpunaista, turkoosia), matot (tummat sammalenvihreät) sekä soffan päällisen (vaalea oviili). Nyt on vähän erinäköistä taas hetken aikaa. Ei kyllästytä niin helposti ja on lämpöisempi olo, kun matot ovat vielä pehmoisetkin. Josta tuli muuten taas mieleen, että jos olisi auto ja kaveri (sekä taas sitä rahaa) lähtisin huonekalu- & härpäkeostoksille Viroon. Muutama linkki, joissa on aika viihdykästä ja kaunista sekä erilaista tavaraa. Muitakin fiksuja ostospaikkoja löytyy. Suosittelen, jos joku on lähdössä siellä käymään. Voisi tuoda tällekin jotakin, jos ottaisi yhteyttä tämän meiliin, ziitos!

 

Eilen valvoskelin taas aamuyöllä ja otin mukavia mikrounia sitten toista tuntia aamusta. Sellaisia joissa tapahtui kaikkea vinkeää. Jos uni oli kehno, herätin itseni. Minä alan oppia tällaiset aamunautinnot, jotka toimivat vain viikonloppuisin. Vähän kuin Hauskat kotivideot, mutta tosi paljon parempaa viihdettä! Viime yönä taas uni ei ottanut tullakseen, maanantai-ahia selvästikin.

 

Olin kuitenkin jo puoleen päivään mennessä tehnyt ns. kotihommat. En jaksanut imureerata, kävin huushollia harjan ja kihvelin kanssa, vähän mopinkin. Saman asian se ajaa, minusta. Pääasia, että karvat ja pöly katoavat. Ja kissaoksut, jostakin syystä Vincent tähän aikaan vuodesta oksuaa mieluusti ja haluaisi syödä kukkia. Kumma juttu, karvanlähtöä ei ole, mutta tämä on jokavuotinen ongelma tähän aikaan talvea.

 

Sitten siirryin itsekin ruokapuolelle *eheeheh* eli minä, hedelmien ja erityisesti appelsiinien perivihollinen ruuanlaittoon käytettynä, tein appelsiini-seesaminsiemen -tofua, ohje Kurpitsamoskalta. On muuten aivan järisyttävän hyvää, vähän muuntelin totuutta. Koska en voi käsitellä oikeita apelsiinoja, ostin Liiteristä täysmehua. Samoin maustoin kastikkeen vähän rätväkämmin eli yleismausteeni curry ja tandoori tulivat mukaan. Kerrankin onnistuin paistamaan seesaminsiemenet (siis ne kuuluvat siihen tofun päällä olevaan sössöön, jossa tofu kieritellään ennen paistamista) niin, että ne olivat kauniin vaaleanruskeita ja herkkuja. En polttanut yhtäkään! Njam, ja tätä sitten hyvin haudutetun tattarin kanssa. Ei paljoa tarvinnut, olin ängeten täysi. Apetta riittää ainakin pariksi päiväksi – hyvää sellaista. Kastikkeen väri on hiukka omituinen, mutta ei haita. Maku on pääasia, kiitokset siis ohjeesta sinne Kallioon (taas)!

 

----------------------------------

 

 

Purrrrrrrve, kaiffat! Ai ett taas munta mollataan. Emmä sill mitää voi, jos kerta oksuttaa nii ni oksuttaa. Mä oksun paljo vähemmä karvalähdön aikaa ja sitt myähemmi taas enempi. Ei tätä tajuu, tää on outoo, mä tiän. Se on vaa mun kaavat vissii ku menee massuu, mä oon nii siisti kissi. Mami vaa sanoo, ett niit menis enempi sillo, ku kaavat lähtee. Mutt toisaalta, kuka sillo haluu ja viittii olla siisti, mä hinkkaan itteeni sillo soffall ja matoll, en mä siivoo tällee itteeni. Nyt ei tiätteks lähre yhtää ja karva kiiltää, oon nii nätti *huoh, toim. huoh*. Ja sitt mä oon ollu iha kilti kans. En oo tehny mitää. En vaa jaksanu goisii mami viakus, ku se vaa pyäri ja punki. Sitä ei goisittanu  taas viime yänä. Me kyll lojuttii aika lahjakkaast eile päiväll. Sitt mä en ala, se teki taas vaiks kui moneks päiväks sitä valkost, mitä kissit ei syä. Mä oon yrittäny kyll, mutt ku se ei maistu. Hmph. Saan sitt vaa tavismuanaa. Napikoitkaa ei oikee tee miäli. Mä tahtosin jotain vaihteluu, muutaki vaihteluu ku uutta puukkimuanaa ja raksui. Mamiih, uusii napikoit? No se lupas tsiigaa loppuviikost, jos se ostais jotai muut. Eikä sitt niit kissiminttui, niitkää mä en digannu. Joittenki miälest se on outoo, mutt ku ne oli semmosin kovin kaakkein, ne ei siis niinku maistunu yhtää miltää hei! Tänää mä meinasi ottaa iha lungist ja levon kannalt, ku mamikaa ei oo himass. Sen pitää taas mennä sinne töihi. En tykkää, mä haluisin sen olevan himass ja hoitavan munta. Kerta mä oon piäni ja viatoine kissi, mä tarviin hellää hoitoo *yrittää huijia*. Ähh, ku mami häipyy mä keksin jotai kliffaa. Se etti eile taas mulle mun lelut. Löyty taas pari hiiruloo ja pallii ja sitt mont mylpyrää, kaikki mä olin hukannu jonneski. Hyvä orja toi on löytää kaikkee! Laittais nyt jotai kunno syätävää vaa tälläki viikkoo. Meikäst ku ei oikee kasvissyäjää saa tekemälläkää. Jos hei vaiks donarileipii tehtäis, mulle ilma leipää? Ai ei *möks*. Mä alan sitt goisii. Täss mä etin mun piänt pallii taas uudestaa, ei oo helppoo löytää, eihä =O

 

 

Kliffaa viiko alkuu!

 

-----------------------------------

 

Vincent, itserakas karvatakamus, itsepäinen, kovakalloinen nuppuliini ,D

 

Päivän slogan: En minä ehkä hetairasta käy, mutta kävisinkö sentään lehmänketarasta?

 

Päivän biisi: Mama Weer All Crazee Now

 

Luettua: Jari Tervo – Troikka, no niin, se on täytetty eli luettu tämä kaiken kohun saattama opus, joka ei kelvannut Finlandia-ehdokkaaksi. Enkä ihmettele, ei tämä minusta ole ehdokkuuden arvoinen. Olen lukenut suurimman osan ehdokkaista ja vaikka en kaikista pidä, tästä pidän vielä vähemmän. Tervo väittää nojaavansa osittain tositapahtumiin. No, ehkäpä, mutta omat mielipiteet tulevat kovin vahvasti esiin, se on oikeus ja kohtuus. Tervo on kirjoittanut parempaa, jos kyllä huonompaakin ,> Minä arvioisin tämän lukukelpoiseksi, mutta en sen enempää kohkaisi asiasta. Tällaista sai aikanaan lukea alkuosan tarinana ainakin entisestä Karjala-lehdestä aivan tarpeeksi asti. Loppupuoli taas on niin ahdistavaa mannerheimiläisyyttä kuin olla ja voi. Ainut hyvä puoli on Pietarin ja Moskovan olojen kuvaus sodan aikana ja sen jälkeen, se on todellista inhorealismia, mitä se todella olikin. Sen siis lasken plussaksi. Muuten itselleni melko yhdentekevä kirja, ei liikuta puoleen eikä toiseen. Arvosteluja kirjasta voitte itse etsiä... En edes suosittele kuin Tervo-friikeille. Tämä antaisi korkeintaan kolme kissaa, ehkä kaksi. Eli kirja, jota voi lukea muuta odotellessa, ei mitään suurta kirjallisuutta siis!

 

                                        

 

                                   SE ON TAAS, SE MAANANTAI!

 

SYNKKÄ SUNNUNTAI - KUIN WELHOTTAREN MIELI

Hah! Lukijamäärät vain pienenevät märinän lisääntyessä... voitto! Toisaalta, kävijälaskuri näyttää olevan huolestuttavan lähellä 70 000:n rajaa. Mielenkiintoista. Eivät nämä asiat nyt kyllä hirveästi kiinnosta, minä kirjoitan kuitenkin juuri sitä, mitä kirjoitan. Menkää todellakin pois, jos ei teillä ole muutakaan tekemistä – täällä ei ole mitään uutta nähtävää!

 

Onkin taas ulkona mukava Welhottaren oloinen keli. Synkkää, erittäin synkkää ja pimeää. Kello on vähän yli kolme ja vielä Malmilla valvotaan. Minä taas nousin ylös, keitin kaffet ja heitin kipumömelöt. Tässä odottelen vaikutusta, särkee ja juilii aika lahjakkaasti. Koko viikon työt ja eilinen kävely ja touhuilu kotona saivat koivet äkkiä tähän kuntoon. Kirjastosta irtosi eilen vain 5 (siis viisi) varausta, hmph. Surkeaa, mutta totta. Oli pakko käväistä pikalainahyllyillä, mutta ei sieltäkään ihmeitä löytynyt. Belgarionilta lainasin yhden opuksen, Michael Moorea tietysti ,D Kohta pitää alkaa hankkia lomapäiviksi, niiksi pakollisiksi siis, jotakin luettavaa. Jospa kävisi jonakin päivänä sitten vaikka ihan  Pazilan kirjastossa. Lomapäivät ilman luettavaa ovat hirveitä, ahdistavia ja kammottavia. Saatan joutua silloin jopa tekemään jotakin muuta, jotakin järkevää ja kansantaloudellisesti kannattavampaa.

 

Muutoinkin Malmilla näytti pahalta. Ihmiset säntäilivät ympäriinsä erilaisten pakettien kanssa jo nyt. Kinkku oli tarjouksessa, jäks. Apuva, mikä on tilanne parin viikon päästä, kun yritän päästä ostamaan pakolliset ruokani? Minä en kestä. Olisikohan siirrettävä roudausta keskelle viikkoa? Mutta silloin Belgarion ei pääse apustamaan kuin vasta illalla ja minä en yksin pärjää. Voihan kikkare! Ja kyllä kai ne samat ihmiset ovat liikkeellä arkipäivisinkin ja iltaisin. Argh! No, sain minä Rismasta taas tipua ja Liiteristä halvennusleipää. Hyvinkin niillä tulee toimeen, osa appeista meni suoraan pakkaseen. Ensi viikolla kyllä joudun kaupoille yksin jo perjantaina ennen kirjaston sulkemista, Belgarion ei ehdi vielä tuolloin Malmille asti. Pakko pärjäillä. Mitä minä ruuista niinkään, kunhan saan lisää luettavaa!

 

Tein eilen erittäin mielenkiintoista thai-tyyppistä kanakeittoa. Mmmmm, oli hyvää! Paljon erilaisia vihanneksia,  sipulia ja valkosipulia, mausteita, sitä kanasuikulaa ja liemenä aluksi kanaliemi, aivan lopuksi sitten sopivassa määrin kookosmaitojauhetta. Väri oli pinkinoranssi (tandoori ja curry värjäävät sitten mukavasti) ja maku – himskatin hyvä ja tulinen. Vähän roiskahti sambal oelekia tavallista enemmän, kuten myös inkivääriä, currya, tandooria, garam masalaa.... Hiki valui, posket alkoivat punottaa ja soppa maistui ,D Lisäksi kaivoin pakkasesta pari niitä pieniä valkosipulipatonkeja ja paistoin ne vielä kaveriksi. Söimme melkein kaiken, jäljelle jäi vain Welhottaren iltapala eli puoli kissinkupillista soppaa ja kantapala patongista. Kerrankin ei tarvinnut lisäillä mitään mausteita pöydässä! Belgarion piti, niin minäkin. Tätä siis voi tehdä toistekin. Tänään aion käydä tofun kimppuun tavanomaisista poikkeavin asein, rapoa myöhemmin...  Ai niin, jälkkäri. Jälkkäriksi söimme leivarin per sierainpari, ne mitkä kuvasinkin. Ne ovat kuulkaas ihan suklaata, siis ei kokosuklaata vaan tiivistä suklaa-jotakin, ei mitään kakkua, ei mitään sisällä, vain suklaata, tummaa suklaata! Hyviä, mutta aika raskaita syötäviä. Ei kehno ostos, voin sortua toistekin. Pakko huomauttaa: jos luitte viimeistä Yhteishyvää eli SS-ketjun lehteä, ruokaliitteessä mainostettiin kovasti tattarin ominaisuuksia.... En mitenkään kehu, mutta minähän sanoin! Rikotut tattarisuurimot ovat meillä olleet nyt säännöllisesti käytössä jo pidempään, ei sentään joka päivä, mutta viikottain. En ole enää edes maininnut asiasta, kun alkuinnostus häipyi. Welhotar on taas edelläkävijä =D

 

Alkava viikko Varastolla alkaa oikeasti ahdistaa. Ensiksikin töitä tulee olemaan paljon, tosi paljon.  No, se ei niinkään haittaa. Mutta minun on kuunneltava eräiden leidien juttuja pikkujouluista, sattuneista mähläyksistä ja katastrofeista, kuka-lähti-kenen-kanssa-ja-minne –juttuja, jatkojuttuja jne. Oikeasti, ne eivät vähemmän jaksaisi kiinnostaa! Lisäksi tiedän, että pähkäily Linnan juhlista alkaa. Eräs henkilö on äärettömän kiinnostunut julkkiksista ja jakaa tietoaan mielellään kovaäänisesti kaikille, pari muutakin yltyy usein kuoroon. Hui, onko minun jotenkin siirrettävä aikataulujani? Mutta ei siltä silti voi välttyä mitenkään... Jospa ottaisi matkakirjansa mukaan aina mennessään syömään ja hakemaan kaffetta ym. Matkakirja on siis se kirja, joka kulkee mukana päivittäin väskyssä. Luen sitä taksoa odotellessa ja taksossa. Yleensä se on jokin kirjaston kevyempi, pienempi kirja, jota on helppo käsitellä ,D

 

Taidan käväistä tässä välissä tupakalla ja ihailemassa tuota synkkää keliä, se on melkein yhtä synkkä kuin Welhottaren mieli! No – kyllä onkin.

 

------------------------------------

 

 

Purrrrrrrrve, kissinkat! Mä en tajuu, mä vaan goisin päivisin taas – melkee kaikki päivät. Arvatkaas, harmittiks taas eile. Poika oli täälä ja mä heräsin ku noi tuli kaupoist. Sitt mä ootin, ett mä saisin tipuu, mutt mä sainki tavisruokaa. Ja menin safkaan ja sitt baseen ottaa piänet tirsat. Joo piänet hei. Mä heräsin vast mone tunni pääst. Noi oli jo tehny vaiks mitä, safkannukki ja kaikkee. Ja mä heräsin siihe, ett se hurinapyykkikone jyrisi sitä viimost kammojyrinää. Höh – sitt mä säntäsi tsiigaa, ett viäläks Poika on täälä ja oli se, ett mä ehdin vähä aikaa jolista sille ja semmost. Mutt sitt ne oli väsänny tälle himall jotakii. Tääll on taas iha eri näköst ja haisuu puhtaall. Mulle ei taas sopinu. Mä alotin hepulijutskat ja huusin parvekkeell ja juaksin ynpäri-ynpäri-ynpäri ja sillee. Ja sitt piti taas mennä goisii. Kumma jutska, heti ku mami menee lukee sänkyy, mull tulee uni. Mä meen sen ja kirjan viakkuu ja goisin kääröll siinä. Siin on nii hyvä, se lanppu kaikki ja mull on hyvä olo. Pitääks kissin sitt olla muute hereill enempi? Mä en tiijä, must on vaa kiva goisii, ku ulkon on pimeet ja galsaa. Ku on iso mami, on paljo mukavempi olla sen viakus. On lämpöst ja mukavaa. Harmitti taas vaa, ett mä en ehtiny paljo kiusii Poikaa. Siit oon vähä katkero. Mutt se lupas tulla taas safkaa ens viikoll. Noi toi mulle taas läjän safkaa ja niit naksui mull onkii ja napikoit. En mä muut oikeestaa tarvii! En mä kuiteskaa nii paljo safkaa ku toi kissi toss kuvass, minä mä löysin. Aika paha, eiks?

 

 

Kliffaa söndaagii hei kaikill – vedetää viäläki vaa relaa ja safkataa kunnoll!

 

---------------------------------------

 

Vincent, ei täällä mitään kummallista ole tapahtunut. Vain pientä kodinlaittopuuhastelua...

 

Päivän slogan: Elämä on paljaimmillaan, kun jäljellä on vain huonoja vaihtoehtoja!

 

Päivän biisi: Get It On

 

Luettua: Michael Moore – Mikä maa, mikä planeetta? Luin osan tästä jo aikoja sitten, mutta lainasin sen nyt uusiksi. Moore todistaa tässä, mikä kaikki yhdisti Bushin Ykää ja Osama Bin Ladenia, ketkä pakenivat ja miksi ennen 11.9. tai välittömästi sen jälkeen, miksi Bush tiesi asiasta jo etukäteen. Lisäksi hän puuttuu ns. terroristilakiin, ranskalaisvihaan (!), omituisiin selittelyihin maan tilasta ja perin yksinkertaisiin asioihin, joita jokainen voi tehdä. Kirja on julkaistu 2004, joten Moore lienee tyytyväinen. Itse pidän kovasti Mooren hurtista kritiikistä ja sanailusta. Lisää Mooresta kotisivuilla, josta voi tilata itselleen myös Mooren uutiskirjeen. Suosittelen kaikille – lue enemmän mitä Jusalassa todella tapahtui ja tapahtuu, luule jälleen vähemmän! Tilaa uutiskirje ja lue nykyiset arviot ,D Welhotar siis suosittaa ja meillähän nämä ovatkin jo hyllyssä, tosin Belgarionin puolella nykyään!

 

                                          

 

                                   SANO EI VÄRIKKÄILLE J-VALOILLE!

 

 

 

LAUANTAIN LÄTINÄÄ, MÄRINÄÄ JA VÄNINÄÄ

Jahas, moni pikkujoulun tai muun merkkitapahtuman (perjantain, tilipäivän?, muun maksupäivän, janon) juhlija kuuluu olevan liikkeellä tässä klo 3:n tienoilla. Meno ulkona on suorastaan railakkaampaa kuin töistä palatessa; ihmisiä on enemmän ja he ovat äänekkäämpiä. Naapurikin kotiutui juuri äsken, pitkän avaimen ja avaimenreiän etsinnän jälkeen ,D Ai että on kiva olla kotona! Olisi kiva olla kotona koko päivä, vatsa ei eilen tykännyt jostakin (se maito!) ja nyt on heittää pientä varpusparvea kehiin ja lievää kouristeluakin eli nukuinkin tod. huonosti, vielä tavallista huonommin. No kai se tästä, tuo Panacod kun tehoaa tähänkin. Ihmelääke ,D Koivet ovat työviikon jäljiltä äärikipeät, kelien takia tietysti myös. Vielä eilenkin oli pihassa perunapeltofiilistä ja piti pluikastella kotoon. Voisiko joku kertoa minulle, miksi navigaattorit ovat olemassa? Eilenkin takso ajoi taas pidempää reittiä sen osoittaman mukaan. Kun helpompi ja suorempi reitti on olemassa, kaksikin, miksi paikannin valitsee sen omituisimman vaihtoehdon? Tämä ei ymmärrä, teknisissä asioissa tällä on kovin pieni pää, tavallista pienempi. Minä kun luulin, että se antaisi sen helpoimmin ajettavan reitin =O Taidan olla vain tyhmä.

Tästä lähtien se onkin sitten tammikuun puoliväliin pientä matalalentoa Varastolla! Joutuu oikein tosissaan vääntämään töitä. Ei se muuten haittaa, mutta kun istuu pitkään paikallaan, ainakin Welhotar jäykistyy. Siis niin, että ei oikein pääse enää kävelemään ja pitää venytellä, lisäksi koipia alkaa koskea. Ihan totta! Varmasti se tuntuu kummalliselta, mutta tarkistelkaa itseänne, kun istutte koneen ääressä; ettekö vain pidäkin jalkoja jossakin, tuella tai lattialla tai vaikka vaan omituisessa asennossa? Minuun se ainakin vaikuttaa niin, että pitäisi vähintään kerran tunnissa lähteä kävelemään, vaikka kopieeraamaan tai tekemään jotakin muuta. Jos sitä ei tee, särky vaan jatkuu ja pahenee. Nytkin se on pahana. Oli pakko tehdä muutama kiirehomma eilen pois. Niihin juhliin osallistujat näet pakenivat saunaan jo työaikana hyvissä ajoin. Vähän ketutti, mutta vain vähän. Lähinnä se heidän poissaolonsa, eivät ne pippalot lainkaan! En sitten saanut paria juttua tarkistettua ja jätin ne suosiolla maanantaiksi. Päivä se on silloinkin. Onneksi välipäivinä on melkoinen joukkokato, monet pitävät pitkäänkin lomaa. Hyvä, minä ehdin ehkä tehdä jotakin ylimääräistä tuolloin. Uhkana on vain se, että joudun varmaankin taas apustamaan naapuriosastoa. Kukaan ei ole asiaa kysynyt – eivät ne koskaan kysykään, ne vain ilmoittavat tilanteen jo ollessa päällä. Hmph! Huonosti suunniteltua, sano.

Varaston suorittava porras (eli me toimistorotat) pidämme asiapalaverin vielä ennen joulua. Taidan ottaa esille sen, että olisi syytä sovitella vähän meidänkin lomalistojamme. Lähinnä tietysti niin, että kukaan ei joudu olemaan aivan yksin talossa, kuten minä viime kesänä vähän aikaa. Se oli aika prleellistä hommaa, yrittää vastata kuuden osaston töistä kerrallaan. Tiedän, että tästä ei pidetä. Jotkut kun ovat sitä mieltä, että heidän on ehdottomasti saatava pitää lomansa aina haluamaansa aikaan. Jostakin syystä nämä samat ihmiset myös voivat kieltäytyä töistä tai sälyttää ne muiden niskoille. Jos muu ei auta, he sairastuvat sopivasti kolmeksi päiväksi. Tämä ei hyväksy tuollaista lusmuilua. Kumma, että se menee täälläkin vielä läpi. Liian kilttejä nuo jotkut esihenkilöt, tai liian pelokkaita. Prle! Ei, minä en ole niinkään työnantajan puolella, minusta töiden vain pitäisi jakautua tasaisemmin meidän kesken. Minulla ei ole väliä, milloin lomani pidän. Kas kummaa, en ole lähdössä mihinkään enkä ole suunnitellut yhtään mitään. Mutta oletan, että kun tulen lomalta, joku on hoitanut tärkeimmät asiat pois pöydältä.

Lauantai, taas ja jälleen. Väsyttää eikä mikään huvita. Pakko se on kuitenkin lähteä liikkeelle, Belgarioninkin hälytin jo eilen valmiiksi kirjastolle. Kissa tarvitsee lisämuonaa ja kai sitä itsellekin olisi jotakin varastoon hankittava viikon ajaksi. Ja muistettava, että ensi viikon lauantaina on Itsepäisyyspäivä – muistakaa tekin! Argh, taas ne kiusaavat minua tuolla lauantailla.... Ainainen ongelma on jälleen se, mitä laittaa lounaaksi Pojalle. Tipupiirakkaa, thai-tai-kanakeittoa, tofua ei tällä kertaa... hän on viikon syönyt sitä jo. No, miettiköön itse tarjonnan mukaan, jospa siellä olisi jotakin kivaa fisua halvennustarjouksessa (ei siellä kyllä ikinä ole). Tekisi mieli fisua, muutakin kuin donaria ja silliä. Taidan lähteä tässä laatimaan kauppalistaa.

----------------------------------

Purrrrrrrviska, kaiffat! Hei, mä sainkii eile jo jauhist. Mami oli ottanu sitä sulaan mua varten, ihan semmose ison biiti ku oli kaikki mulle. Se on kyll ihan meikäläise heekkuu. Siis ne naksut on juu hyvei, mutt eihä nyt piän kissi pelkill kevytnaksuill elä - eihä?! Tarttee olla kunno muanaa välill ja jauhis on just mun makuun kunnon muanaa. Sitä on viäläki iha vähä siälä, mä koht käyn safkaas sen loppuu. Tiätteks, mami herätti tänää mut! Mä goisin bases iha rauhas, ku tää säntää kylppärii. Ja kohta taas uudestaa. Eikä ees laita valolamppui päälle. Sitt se jo heräski ja mäki nousin ylös. Mä pummin silt kalkonit ja napikat ja yritän nyt uudestaa goisii. Aika epist, ett orja herättää toise keskell yätä niinku. Vaiks oon mäki tiätty herättäny sen, mutt mull on sentää aina ollu asiaa! Toll ei ollu mulle mitää, kuha vaa hyppi tosa. Ja sitt se duunaskii jo kaffetta ja muut semmost ihmisjutskaa. Ja alko taas skrivailee tähä. Ja mun on pakko tsiigaa täss, ett se ei kirjota mitää semmost, mikä ei pidä niinku paikkaasa. Mä oon ollu hei iha kilti, mitä tyhmyyksii en oo tehny. Pari karvaoksuu vetäny, mutt se on ihan tavisjutskaa. Siit ei tuu ees mitää sanomist. Karvaoksut kuuluu kissihuushollii, sehä o iha selvä. Mmmm, Poika, Pojan Reppu ja Stiflat on tulos tänää taas, mä kuulin. Kiva! Mä voin taas makoilla sen viakus. Toivottavast mä en nukahda, niinku viimeks. Vähäks oli noloo. Ja mami vois sitt miättii tarkkaa, mitä safkaa tua mulle ja muutenkii, ett niinku jotai kliffaa ihmisruakaaki mä voisin syädä vaihteeks. Mutt ei jauhist sitt, ku sitä on tuala. Mutt fisu kelpais mullekki kyll tosi hyvin ja Pojall kans, me tiijetää kyll. Mä melkee jo goisin... pää nuakkuu alas sänkyst *tsihih*, tarttee ryhdistäytyy. Täss mä muute oon safkaas mun uusi naksui.

 

Kliffaa löördaagii kaikill – syädää hyvi ja makoillaa tarpeeks, eiks?

----------------------------------------

Vincent, minusta on turhaa maanitella toisiakin syömään hyvin ja makoilemaan, minusta kaikki kissat osaavat sen luonnostaan!

Päivän slogan: Joskus kannattaisi miettiä, onko koskaan tavannut sen suuren rakkauden. Jos ei ole, vielä on siis toivoa ,D

Päivän biisi: Ghost Riders In The Sky

Luettua: Tittamari Marttinen – Tuulensuoja, muori taas nuorisokirjojen kimpussa. Tessa asuu nuorisokodissa äitinsä kuoleman ja isänsä sekoamisen takia huostaanotettuna. Hän on kuitenkin talossa kiltin maineessa, viihtyy eikä välitä muiden jutuista. Hän lenkkeilee rankasti, viihtyy yksinkin hyvin ja miettii asioita. Paras ystävä Kassu on luottohenkilö. Kavereitakin on koulussa ja hän löytää uuden ystävän, Lindan, jonka kotona on oikea iso perhe ja luottomummo. Tessan sisko taas asuu uudessa perheessä eikä halua tietää entisestä elämästä mitään. Ei muistaa edes äitiä, joka kuoli vähintään epäselvissä olosuhteissa. Kirja keskittyy Tessan tuntemuksiin, hänen mietteisiinsä äidistä ja äidin kuolemasta. Halusta selvittää taustaansa enemmänkin. Hän haluaa myös tavata isoveljensä ja tämän vaimon. Joulu on tulossa, mutta siitä Tessa ei välitä – hänkään ei pidä joulusta. Uutenavuotena siskokset kuitenkin lähtevät tapaamaan veljeään ja tällöin Tessalle hiukan selviää jo äidinkin tilanne. Myöhemmin hän pääsee myös Kassun ja kavereidensa kanssa Kittilään, jossa hänen mummonsa asuu hoitokodissa. Mummo ei enää tunnu ymmärtävän mitään, mutta Tessa kokee kuitenkin saavansa voimaa siitä, että sukulaisia yleensä on. Aivan siedettävää nuorisokirjaksi, varsinkin Tessan sisäisen maailman kuvaus on hyvää. Samoin nuorisokodin, joka ei ole pahimmasta päästä. Eli nuorisokodissa voidaan asua monesta eri syystä. En pidä tätä mitenkään erikoisena kirjana, voisin suositella kaikille lukuhinkuisille nuorille. Plussana myös se, että tässä ei brassailla ystävillä, meikeillä, bändeillä jne. vaan keskitytään muihin asioihin. Juu, muori on nyt taas niin muoria että ,D Tuula-Liina Varis – Irma, Irman elämää kerrottuna neljässä eri elämänvaiheessa. Kirja alkaa matkalla entisessä Neuvostoliitossa, juuri vapautuneessa Baltiassa. Matkalla mikään ei oikein mene nappiin ja matkan loppu on helpotus. Järkytys tulee vasta Irman palatessa kotiin. Ursula – kuka lieneekin – on nukkunut isin vieressä monta yötä ja ripustanut myös pyykit kuivumaan. Tästä Irma saa lopulliset kilarit ja heittää miehensä ulos... asiaa ovat toki edesauttaneet jo aikaisemmat tapahtumat ja pettämiset. Toiseksi Irma on lomalla ystävänsä kanssa ja tapaa rakastajan, suhteen, jonka ei pitäisi jatkua. Suhde kuitenkin tihenee, Irma on hullaantunut eikä mieskään pane tapaamisia pahakseen, varoo kuitenkin esiintymästä julkisesti naisen kanssa ja kertoo kotonaan mitä omituisempia selityksiä menoilleen. Irma rakastaa – kunnes miehen loman jälkeen kertoo jättävänsä tämän. Mies jää vain ihmettelemään miksi ja Irma tietysti kertoo. Kolmanneksi Irma tapaa entisen miehensä, joka on jäänyt leskeksi ja elää ns. armovuotta. Mies tulee käymään Helsingissä, mutta Irma ei enää tunne miestä samaksi eikä mieskään tunnu olevan kiinnostunut Irmasta. Lapsetkin kohtelevat miestä oudosti. Tässä tilannetta kuvataan enemmän miehen näkökulmasta. Lopulta Irma on jo vanha, mutta katselee peilistä itseään, joogaa ja ihmettelee, miksi hänen ikäisensä naiset vielä vaivautuvat laittautumaan – ja vain miesten takia. Irma on jo hyväksynyt itsensä sellaisena kuin on, omat rajansa ja oman ruumiinsa, omat ajatuksensa ja mielipiteensä. Hän on tyytyväinen elämäänsä nyt ja juuri tässä, vanhana. Hän muistelee oudohkoa lapsuuttaan hellästi ja ymmärtäväisesti. Nyt lopulta hän hallitsee omaa elämäänsä. Suosittelen – erinomaista elämän ja eri ikäkausien kuvausta yhden henkilön kokemuksien kautta. Ei hömppää lainkaan, Welhotar piti tästä, mutta tod.näk. ei kuitenkaan hankkiudu hyllyihin asti. Voisin myöhemmin kyllä lukea tämän vielä uudelleen. Kaikille naisen elämästä kiinnostuneille erinomaisen suositeltavaa luettavaa.

          

                                           

 

                                                     LAUANTAIN LÖÖPERIÄ!

VÄHÄN MÄRINÄÄ, VÄHÄN MUKAVAA - TASAPAINO SÄILYY!

Tänään taas näyttää kohtuullisen hyvältä aamukeliltä, eikö suomalaisten ole aina tapana aloittaa puhumalla säästä? Ulkona ripisee ja ropisee, räystäät tippuvat, mmmm, suloääniä Welhottaren korville ja kipeille nilkoille. Jospa pääsisi ihan nätisti tänään Varastolle ja kotoon takaisin. Kaikki (ne olemattomatkin) lihakseni ovat kipeät, kun on pitänyt jännittää kävellessä niin kovasti jokaista paikkaa, päätä myöten ,> Eilisestä iltapäivänoudosta voisikin sitten märistä lisää. Tuli kohtelias ja kiva mamu, joka ei sitten osannut edes Malmille, vaikka oli paikannin päällä. Ei tiennyt, mistä rampista Kehää ylös ja mihin suuntaan siitä. No, kyllähän minä taas neuvoin ja ihan asiallisesti, en suuttunut enkä närkästynyt. Nyt vaan tässä ihmettelen kovasti, miten nämä kaverit ovat läpäisseet taksikokeensa. Se on kyllä nykyisin helpompi kuin aikanaan, silloin kun W. ajoi taksiliitteen, piti tuntea kaupunki todella hyvin. Nyt ilmeisesti ei. Kuulin, että vain aivan tärkeimmät eli isot hotellit, rautatie- ja bussiasema, reitti lentokentälle. Tämän kertoi toveri L-v, joka ajoi melko vastikään taksiliitteen ja pääsi helposti läpi. OMG, siis eihän paikanninkaan aina voi toimia oikein, pitäähän sitä ainakin minun mielestäni osata ajaa Tsadissa ihan itsekseenkin ja eri reittejä, vaihtoehtoisia sellaisia, jos on jostakin syystä katu poikki tai muuten poikkeusreittejä katutöiden, onnettomuuksien tms. takia. Tämä jo hetken harkitsi soittoa Taksiliittoon (jonne muuten kerran hain töihinkin – olisivatpa vain ottaneet minut, tämäkin asia olisi järjestyksessä *kikattaa*). Että kotiin päästiin, omalla opastuksella! Ai niin – varokaa niitä putoavia räystäitä myös. Pihassamme on jo odottamassa kuutio lunta, joka taatusti aamulla putoaa lipan päältä niskaani. Varastolla sain jo katolta päälleni hitusia eilen ,D Ei mukava, onneksi ei tullut jäätä... tuli pehmolunta, vaikka märkää sekin.

Jospa sitten jotakin hyvääkin, vaihteeksi, älkää peljätkö – ei tämä tavaksi tule. Saan ylimääräistä rahaa, en muistanut, että pari julkaistua kirjoitusta on laskuttamatta eli ei siitä paljoa tule, mutta vähän kuitenkin. Sopivasti Talvipäivänseisauksen juhlimiseen ,D Jihhaa *hyvin hiljaisesti*! Lisäksi YLE oli pyytänyt toista niistä jutuistani taustamateriaaliksi johonkin omaan rojektiinsa. Ei paha, ei ollenkanas. Eikä tässä vielä kaikki, sain eilen kolme kirjaa arvosteltavaksi, kaksi on vielä tulossa. Viikonlopuksi on siis lukemista ja oikeaa kirjoittamista – muutakin kuin tätä lokin ylläpitoa. Tämä on oikein ilokas. Käy se joskus tuuri meikäläiselläkin, edes semmoinen pieni. Oikeastaan ihan sopiva. En minä ikinä ole paljoa pyytänytkään.

Tänään Varastolla on sitten ne talon pikkujoulut. Tai ei siis Varastolla vaan kaupungilla. Kaiken tämän kiiren keskellä. Nyt nimittäin se loppuvuoden kiirus töissä oikeasti on alkanut! Pippaloiden alkuriennot ovat työpaikalla – ei, en aio osallistua. Tulen mieluummin kotiin lukemaan ja syömään jotakin kivaa. Minä en edelleenkään ymmärrä koko järjestelyä. Vuoden pahin pikkujouluviikonloppu, ravintelissa eksoottinen, mutta ei liian tulinen kotiruokaa tarjoava seisova pöytä ja vähän ruokajuomaa =O Nauraisin ääneen, jos kehtaisin. Etelämaalaista musiikkia lisänä. Voihan kettu, sanoo tämä ja vilkuilee eilisiin ostoksiinsa Serkuista. Tosiaan pysyn mieluummin sitten kotona! Minulle asiasta mitään kertomatta näin listalle merkityn, että osastollammekin on tuossa parin viikon päästä koulutuspäivä ja pikkujoulut. Hmph. Ans kattoo taas. En tiedä, missä ne ovat, mitään viestiä en ainakaan tiedä saaneeni asiasta. Erittäin mielenkiintoista siis ja tosi salamyhkäistä. Kertokaa edes aika ja paikka, en minä muuten, mutta Iisalami voisi olla kiinnostunut asiasta etukäteenkin ,D

Ja ei, minä en edelleenkään aio juhlia sitä j-a. Minä juhlin mieluummin Talvipäivänseisausta. Palaan tähän asiaan tarkemmin myöhemmin. Siis riitteihin ja tapoihin *ehheeh*, ei, aikomus ei ole tehdä taikoja tai juoksennella alasti jossakin. Se ei kuulu tähän juhlaan. Valo toki kuuluu eli kyntteleitä pitääkin muistaa ostaa jo tällä viikolla. Samoin tietysti hyvää ruokaa! Juu, kävin eilen Serkuissa hakemassa normiherkkuja eli salaatteja ja sukulaatia, ähhh, unohdin jugurtin. Serkut ovat käyneet vähän huolimattomaksi päivämäärien osalta. Nytkin myynnissä oli juuri viimeistään veteleviä tarpeita, ei oikein kivaa, tekee hiukan huolimattoman vaikutelman. Mutta löysin aivan mielettömän herkun näköisiä pieniä leivareita, taatusti makeita ja kalorisia, joten pakkohan ne oli ostaa pois. Tällaisia siis. (Niissä on aivan varmasti jotakin sisällä, mutta mitä?)

Jahas, huomenna normiroudaus Belgarionin kanssa. Kirjastossa ei näyttäisi olevan paljon varauksia tulossa, kovasti ovat muutkin samoja kirjoja varanneet – kumma kyllä. Ruokaakin pitäisi, kun vaan keksisi jotakin kivaa ja erilaista. Belgarion päättäköön lauantain lounaasta, viikolla taidan tehdä ensin tofua ja sitten siirtyä vaikka tipulinjalle. Tipua on pakkasessa, köh, jossakin määrin... olen aina ottanut, jos sitä on 50 %:n alella ollut. Jotakin pitäisi kotonakin tehdä, jospa saisin apustusta ja vaihdettua nuo verhot ja matot vähän värikkäämpiin vaihteeksi. Poika voisi virittää valot myös partsille, semmoiset pienenpienet valkoiset tiplukat vain kiertämään kaidetta ja ehkä The Tuijaankin. Pitääpä yrittää puhua hänet ympäri tässä asiassa. Olemme yhtä laiskoja molemmat joissakin asioissa...

No niin, nyt vähän vitamiinijuomaa ja käynti parvekkeella!

---------------------------------

Purrrrrrrve, kaiffat! Ai, ett niinku kelleskää ei maistu naksut, vaiks mä ihan oikeest lähettäisin kirjees. Semmoset pikkupussit nimittäi mahtuu kirjeesee! Viäl voi ilmottautuu eli laittaa meill meilii toho osotteesee, ku mami o laittanu. Kyll mult oikeest riittää niit ja tarkotus oiski, ett mä jakelen niit näytiks teill muillekkii. Ett jos joku ei oo noit koklannu, nyt sais. Mutt jos ei kerta, nii ni ei sitt *möks*. Mull on aika harvon mitää tarjot kellee, nimittäi. Meill ku ei elellä kauhee leveest. Mulle mami ostaa melkee kaikkee ku mä tahon ja tarviin, ei nyt ihan, mutt melkee. Tänääki se lupas, ett kyll se ottaa jauhist taas sulaa viimestää huamiseks. Poikaki on tuloss taas, kliffaa. Mutt sitä mä en ala, jos noi pistää taas koko huusholli iha sekosi. Miks niitte tarvii, tai siis mamin tarvii? Poikaki sitä välill ihmettelee! Sitt taas himppe haisuu ihan liika puhtaalt ja hyvält. Pitää alkaa merkkailee ja semmost. Ai nii, mä tössin taas eile. Ihan vähä vaa. Siis tosi vähä, kävin vaa pikkuse ruapimas tota yht kumipuun puukkii, sitä multaa. Jeesasi mamii taas puutarhurin, se ei vaa hiffannu sitä ja sano vähä rumast, ett siin ei tarvii apuu. Eikä ollu ku vähä multaa lattioilkaa... Mä sain äsken kalkonii ja kaakkei. Sitt mä sain lisää niit uusii naksui, ne on kyll hyvei. Ja pehmoruakaa mull on viälä tuala. Sain eile meinaa donarii, ku mami duunas eväksii. Me jaettii se taas fifti-siksti, ett ei sill paljoo jääny. Mutt se tunkiki siihe sekaa rakeist juustoo ja jotai vihanneksei ja purveleit ja siblarii ja kaikkee. Hyvän donarin tuhlaus toiki. Sitt se viäl syä sen kaikki – arvatkaas, haisuuks se illall, ku pitäis mennä sen viakkuu >o< Huh! Must ei oo fotoo, ku en halunnu. Mami otti leivarifoton *virn*.

Hei, tosi kliffaa viikendii kaikill komeill kolleill ja kliffoill friiduill tääll Lokistanias!

-----------------------------------

Vincent, sinä olet vain mahdoton, kertakaikkiaan mahdoton karvatakamus.

Päivän slogan: Jos ei kovin paljoa pyydä, saattaa joskus jopa jotakin saada.

Päivän biisi: A Whiter Shade Of Pale

Luettua: Chelsea Cain – Suoraan sydämeen. Aika tehokas jännäri. Hyytävän kaunis naispuolinen sarjamurhaaja vaivaa edelleen Archien mieltä. Hän käy tapaamassa vangittua Gretcheniä viikottain, jopa oman avioliittonsa kustannuksella, saadakseen selville kaikkien murhattujen henkilöllisyyden. Ongelmaksi ovat tulleet Archien jatkuvat kivut ja särkynyt mieli sekä rakkaus Gretcheniin... Arpia on, kaunein niistä sydän, pahin poistetun pernan aiheuttama arpikudos. Arpikudosta on myös miehen mielessä. Nyt löydetään jälleen uusi murhattu nuori nainen ja kaksi vanhempaa ruumista ja Archie palaa työhönsä särkylääkkeiden ja alkon voimalla. Murhalla näyttäisi olevan yhteys senaattoriin, joka on juuri kuollut arvellussa itsemurhasyöksyssä sillalta alas autolla. Seuraa runsaasti tutkimuksia ja mukana hääräilee myös toimittaja Susan, joka on lievästi rakastunut Archieen. Hänellä on kuitenkin hyviä tutkimusideoita ja taustatietoja. Juttu alkaakin ratketa, mutta lopulta Gretchen pakenee vankilasta. Archie tapaa vapaaehtoisesti Grechenin ja lähtee hänen mukaansa, viimeistä kertaa, koska tietää olevansa kuolemaisillaan. Piinaavien vaiheiden jälkeen hän onnistuu vangitsemaan Gretchenin, mutta metsäpalo ja poliisien sekä taustajoukkojen saapumisen aikaan hän on jo lähes onnistunut tekemään itsemurhan. Lopputulos jää edelleen avoimeksi; Gretchen soittaa vielä Archielle olevansa hengissä kuten yllättäen itse Archiekin. Senaattorin ja muiden tappaja kyllä löytyy ja ampuu itsensä hengiltä. Eli – vauhtia ja vaarallisia tilanteita aivan riittävästi. Ihan luettava jännäri, mielenkiintoista pähkäilyä tappajan ja poliisin suhteesta, mitä kenenkin päässä liikkuu ja kuka manipuloi ketäkin vuorotellen. Itsenäinen jatko Sydänverellä-kirjalle. Sopivaa luettavaa trillereistä ja mielentiloista kiinnostuneille, jos yökötys, veri ja viiltely eivät pelota. Welhotar piti suht. luettavana, mutta ei välttämättä haluaisi hyllyynsä. Ehkä tässä on vähän liikaa tavaraa yksiin kansiin eli toimisi paremmin hiukan vähemmälläkin vauhdilla ja tutkimuslinjoilla. Tämä on muuten viime aikoina julkaistujen kirjojen, erityisesti jännärien, suurin virhe. Yritetään väkisin ängetä mahdollisimman paljon tapahtumia lyhyimpään mahdolliseen muotoon. Väittäisin tämän olevan kuvalaatikon vaikutusta eli toimintaa, toimintaa... Welhotar ei pidä ajatuksesta!

                                    

                                             

                                                    SE ON SITTEN PERJANTAI!

PS. Tuli vilkaistua tuossa HS:n aamu-uutisia – Pekka Pohjola on menehtynyt. Kepoisat mullat, eiköhän se basso soi sielläkin, minne ikinä sitten poistuitkin!