Jahas, neljäs lomapäivä! Sanoisiko suoraan, että kyllä tämä muutto on yhtä kushelvettiä *anteeks*. Siis ihan omaa suunnittelemattomuuttani tässä kiroan. Tarvitsisin logistiikka-apua sekä työnjohtajan, any?
Eilen, kiitosta vaan, blogiystävä kävi avittamassa kirjojen pakkimisessa. Iso kiitos – nyt se on ainakin tehty ja auttoi jo tosi paljon. Sain myös taulut ja osan härpättimistä pakattua, jokunen juttu jäi. Väsy iski, raju väsy. Jossain vaiheessa tajusin, että en ole syönyt koko päivänä kuin aamuleivät ja vähän jugurttia sekä päiväkaffet. Join pari lonkeroa siinä hiljallensa ja alkoi itkettää. Vänisin sitten siinä loppuillan. On se, kun omaa kivaa kotoa joutuu purkamaan yhden napsurin takia!
Napsuri piti taas omaa paasaustaan alakerrassa. Aivan käsittämätöntä. Aloitti jo aamusta, tyyliin ”eikö täällä saa koskaan olla rauhassa, eikö se ***** lähde töihinkään enää, saastetta ja savua koko päivä”. Ikkunoiden rajua paiskimista, parveketavaroiden raapimista ja heittelyä. Tiedättekö, vetää mielen aika matalaksi tuo tuollainen. Eikä minusta ole yksin huutelemaan tuolle hyypälle. Mietin, soittaisiko Hörhön & Co häiriköimään tänne oikein viimosen päälle. Totesin, että se voi olla vaarallista. Sekä alakerralle (Hörhö menisi varmaan ns. oikaisemaan asioita!) että minulle (alakerta soittaisi poliisille). Ei, en minä todellakaan poliisia pelkää. Minusta se olisi lähinnä hupaisaa erinäisistä syistä, joita en tässä aio kertoa 
Belgalle soitin illalla ja ilmeisesti paniikki kuului äänestäni, koska hän yritti rauhoitella ja oli hyvinkin asiallinen. Lupasi tulla keskiviikkona katsomaan tilannetta. Onneksi Belga on melkoisen harkitseva ja hänellä on sitä logiikkaa, jota minulta puuttuu. Luulen, että pyydän häntä pistämään koko huushollin kasaan ja elän pari päivää salaatilla ja donarilla. Se ei ole mikään ongelma muutenkaan. Eli pakkaisi kaiken jo perjantaita varten, paitsi sängyn siis. Sänky on tärkeä! Se on oltava alla, koska nukun muutenkin äärihuonosti. Jep, tämä taitaa nyt olla lopullinen suunnitelma.
Prle, mömelöitä täytyisi saada jostakin lisää, mutta en pysty tällä viikolla edes lekuriin. Jospa ensi viikolla sitten. Soittamalla en niitä saa, minun on raahattava itseni ihan otille asti. Kai ne nyt jumankauta ymmärtävät, että tarvis on ollut nostaa lievästi annosta (oikeasti puolikkaalla vaan), että pysyisi jotenkin järjissään tämän härdellin keskellä. No, se on sen ajan murhe.
Tänään samainen blogiystävä lienee tulossa vielä noiden ylimääräisten kamppeiden takia, jotka asuntolan piti hakea. He eivät olekaan saaneet autoa ja leidi ehdotteli tulevansa fillarilla niitä hakemaan. Tuota, yritin selittää, että ei tule onnistumaan – ei mitenkään. Ne on nyt pakattu niin, että ei fillarikyyti taatusti onnistu. Joten jos kaverille sopii, käymme ne heittämässä tuohon lähelle. Olisivat nekin pois mielestä.
Ahittaa, tänään todella pahasti. Lisäksi särkee, otin äsken kipumömelöt. Jospa tämä tästä taas. Yritin nimittäin illalla ryömiä pesemään alakaappia. Ei olisi pitänyt, selkä jämähti totaalisesti. Siis siitäkään hommasta ei tullut mitään. Tämä tässä eniten ketuttaa: ennen olisin hoitanut koko muuton työn ohessa, suit-sait. Nyt en, täytyy vain myöntää, että en todellakaan ole kunnossa. Täytyy myös myöntää, että ei ole niitä ystäviä, joilta ennen sai apua. Ovat hävinneet tässä sairastamisen myötä. Ilmeisesti eivät edes usko minun sairastavan. Niinhän se on... kun käy töissä yms. *syvä huokaus*
Ja pirulauta, minun on tsempattava itseäni jollakin ainakin vielä viikon verran! Kertokaa oi lukijat, miten ja millä tavalla? Kovin mieluusti yrittäisin unohtaa maailman ympäriltäni ja tehdä jotakin, mutta kun en vain näköjään pysty. Yritän, enkä pysty – mihinkään! Kirottua.
POLGA, MIELI MAASSA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti