Nyt ja juuri nyt: tekisi mieli muuttaa johonkin helvettiin! En tiedä mihin, mutta johonkin, jossa kukaan ei kälättäisi naapuristaan... Juokoot ja vaikka tapelkoot, saisiko ilmoittautua johonkin epäsosiaalisten jonoon? Mieluummin reilujen hörhöjen, juoppojen ja narkkien seurassa, ziitos! Olen luullut olevani suht siedettävä, siisti jne. Juuh, kaikkea sitä ihminen luulee. Eikö vaan, te kaverit, jotka täällä olette käyneet. Sikasiivotonta ja paskan hajua vähintään? Häiritsee olemisellaan ja ulkonäöllään kaikkia, takson päivittäinen tulo ja meno häiritsee normaali-ihmisiä! Etten taas paremmin sano, raivo on nousemaisillaan. Siis sehän nousee. Kuin ukonilma, joskus, toivottavasti.
Pähkin ja pähkin eri asioita – minkäänlaista ratkaisua en saa aikaiseksi. En sitten millään. Tiedän ja tunnen olevani hullu tai ainakin tulossa kohtapian. Vihaan tasapuolisesti lähes kaikkia ihmisiä, ainakin naapureita. Paitsi niitä kahta, joita ei koskaan edes näy.
Nyt inhottaakin koko ajatus muuttamisesta – se fyysinen työ tekee minut taas äärikipeäksi. Lääkityksestä (ai niin, mistä muka?) ei ole apua. Kännissä taas ei saa mitään aikaiseksi, sen tiedän jo ennestään. Perkele, etten paremmin sano.
No, ehkä olen vähän viisaampi puolilta päivin, kun Byrokratia on vastannut tai sitten ei. Jostain syystä nekin pyrkivät aina rokottamaan muutossa kaikkia osapuolia mahdollisimman reippaasti, on huomattu jo aikaisemmin. Eli mitäkähän tällä kertaa, sanktioita taatusti tulee jostakin...
Eilinenkin meni lähinnä ketuttaessa ja tehdessä pieniä kotihommia. Mitään isompaa en voi aloittaa eikä edes kannata. Enkä suurimpaan osaan yksin edes pysty. Että sekin ottaa päähän, ettei pysty enää juuri mihinkään. Vasemmankin olkani sain jo kipeäksi, kun yritin hiukkasen hingata hellaa ja liesituuletinosiota – ei siis voi tehdä EDES sitä. Itkettää oma saamattomuus, kipeys ja raihnaisuus. Kun ei vaan pysty, ei pysty, niin ei jumalauta pysty – uskokaa jo! Perkele taas sillekin.
Kissankarvoja imuurerasin ainakin ison kasan sängystä ja korituolista – kai siitäkin taas tuli jotakin sanomista. Että ulvottaa imuria pyhäpäivänä ja ihan julkisesti parvekkeella. Kammottavaa häirintää, muiden halveksuntaa sekin. Ja tein pahanhajuista ruokaa, tietysti. Evääksi asti, vielä, raskauttavien asianhaarojen vallitessa siis.
Voisiko joku sanoa minulle jotakin rauhoittavaa, muuten en tästä tokene moneen viikkoon. Ehkä en koskaan. Tai tokene mistä? Omasta mielestäni olen ollut aina tällainen :o
Kuva täältä!
Päivän slogan: Life is a bitch and then you die so fuck the world and lets get high!
Päivän biisi: I Hate Myself & Want to Die
Luettua: Wilma Wils – Pilviin ja potenssiin, auts, en muistanut, että tama oli Juuri Tämä leidi. Just, siis, puuma, joka haluaa miehen. Eihän siinä mitään, mutta kun tässä ei oikein sitä kantavaa tarinaa ole. Naimista, jos kiinnostaa, mutta ei silti erotiikan hiventäkään. Ilmeisesti omaksi ja ystävien hupiksi tehty painate – kuvat suoraan clip artista tai omia fotoja, joista ei sentään tunnista ketään. Ei suositella, eihh! Oma moka tämän valinta, zorry. Augusten Burroughs – Maagista ajattelua; Tositarinoita. Että minä tykkään tästä kaverista ja edellisistäkin opuksista. Niin tästäkin, tosi groteskia, hulvatonta ja älykästä tekstiä. Ja sattuman lakeja: kun Juoksee saksien kanssa oli ilmestynyt, mummo pysäytti hänet jalkakäytävällä ja alkoi kertoa itse saamistaan Dr. Pepper –peräruiskeista... jotka oli sitten pakotettu juomaan *eheeeeeeeeeeeeh, kipeetä!*. Lisäksi käsitellään homojen adoptio-oikeutta varsin kriittisesti eli verrataan aikaisempaan shar pei –koirien suosioon... Lisäksi varotaan jäteautoja, ihmetellään koiranpaskan varastamista, katolisten pappien suihinottoa (siis kirjailijalta) ja muuta mukavaa. Suosittelen kaikille, etenkin omituisuuteen, nälvimiseen, epäviihtyisyyteen ja paskaan tykästyneille – tykkäätte te tästäkin. Minä ainakin ja suositan kaikille, jep! Donna Leon – Unelmien tyttö. Komisario Brunetti joutuu ottamaan kantaa romanien oleskeluun Venetsiassa, kun tyttö löytyy hukkuneena kanavasta ja hänet tunnistetaan pikkurosvoksi, romaniyhteisön jäseneksi. Taustalla on kuitenkin voimia, joihin ei edes Brunetti voi vaikuttaa ja hänen vaimostaankin paljastuu yllättäviä puolia! Kaikin puolin taas kelpoisa Brunetti-kirja, jossa pohditaan yleisemminkin Venetsian ja Italian poliittista maailmaa, mafiaa, kytköksiä ”hyviin perheisiin” sekä muuhun. Donna Leonin kavereille sekä yhteiskuntakritiikkiin mieltyneille, tosin tässä se ei ole mitenkään päällekäyvää ja perheessä edelleenkin syödään hyvin! Hannu Väisänen – Kuperat ja koverat, taidelukio ja sen jälkeistä aikaa, opiskelua ja opiskelijaelämää. Väisänen on hyvä, mutta ehkä liian lähellä meikäläisen joitakin ajatuksia, jotta osaisin arvostaa häntä tarpeeksi? Luen vain kuin kuuntelisi jonkun (esim. korujentekijä, maalari-entisöijä-moniosaaja I:n) kertomusta omasta nuoruudestaan... Suositan kuitenkin, ahdistus tuottaa jotakin tai sitten ei. Ahdistus voi myös poistaa ahdistusta, vaiko?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti