Nyt se sitten alkoi. Kaikenlaiset vastoinkäymiset ja jumittaminen. Tätä tässä on vaan odotettu. Aikakin pysähtyi. Rannekellosta loppui patteri. Eihän se ole ehtinyt ollakaan kuin pari vuotta, olen taas äimänä käkenä. Hmph. Ja aivan, saan sen ehjättyä vasta perjantaina. Siis mikäli ehdin muilta riennoilta. Tulen kyllä toimeen ilmankin, kännikkäkellolla ja muutoin koneen kellolla, kotona isolla seinäkellolla. Silti ahdistaa, kun nyt vaan on tottunut vilkaisemaan siitä aikaa. Ei, eihän minulla kiire mihinkään. Ei toki, ei ainakaan kotoon.
Ihan kiva. Eilen iltapäivällä vaihtokaveri lopulta vastasi tekstariin – enhän minä ole yrittänytkään yhteyttä kuin maanantaista lähtien, jonkun kerran meilillä, soittaa paristakin eri puhelimesta jne. Että nyt sitten sopi ihan vastata, prle. Minä en nyt ymmärrä; välillä tulee viestejä, että on niiiin kiva, kun asia etenee nopeasti. Sitten härrasta ei taas kuulu yhtään mitään. Argh. Hoidettaisiin nyt nämä pakolliset asiat pois kuleksimasta, jooko? Jos hänellä onkin päivät tyhjiä (jotakin hän puuhaa, en tiedä mitä), valitettavasti ne eivät minulla ole. Yritin aikaisemmin jo selittää, että kaikki ei ole meikäläiselle ihan niin yksinkertaista kuin luulisi. Tarkoitan lähinnä kulkemista ja muuta fyysistä oleksintaa. Perkele, taas... Nyt tarvittaisiin - no, en ala taas valittamaan. Joku loukkaantuu kuitenkin tai ei ymmärrä, millaista oikeasti on kulkea ihanan Palmilon kyydeillä! Lopputulema on siis sellainen tahtotila, että tapaamme tänään juhlavassa allekirjoitustilaisuudessa Byrokratian tstolla klo 15.00! *saa taputtaa*
Ai niin, kaiken muun lisäksi härra tarkastushärra ei vastaa puhelimiinsa eikä soittopyyntöihin. Vettu ja vaakunat! Olisi asiaa, painavaa asiaa. Oikeastaan painokelvotonta sellaista. Hmph
Ylläreitä riittää. Kun eilen menin Varastolle, oli shishissä ilmoitus vesikatkosta klo 11 alkaen. No, ei kun suoraan keittämään aamukaffetta aikomuksena myös varata vettä pulloon ja jömmaan kannuihin muillekin. Mitä vielä, pah! Hanat vain korisivat - tiedotusmoka ja paha... joku oli sitten ehtinyt jo asiasta reklamoida, koska tunnin päästä tuli raikasta kylmää vettä. Saatiin sentään aamukaffet ja täytin useamman pänikän varmuuden vuoksi. Loppupäivän vesi olikin sitten poikki, myös vessasta =E Loppuviikon ajan ei sitten lämmintä vettä tule lainkaan, sillä nyt niinkään väliä. Kaffet ja juomavettä on kuitenkin työpaikalla saatava, eikö? Tai sitten on tuotava omansa mukanaan - otan muuten pullollisen vettä matkaani tänään :) Ei jää Pikku-Polka, reppana, pulaan *muahaahaah*. Vähänkö ärsytti, jumalattoman iso varastotalo, pirusti väkeä töissä eikä urakoitsija välitä informoida oikein esim. vesikatkoista (tähän liittyy muuten mm. WC:n käyttö!).
Ja kun pääsin odottamaan noutotaksoa, eräs työ”kavereista” oli ulkona tupakalla ja lausui eräänlaisen kohteliaisuuden tyyliin ”Herrajjumalasentäs...”. Siis olihan se kai tarkoitettu hyväksyväksi eleeksi, mutta toteutus vähäsen ontui, grauh. Herkkähipiäisempi olisi jopa saattanut loukkaantua.
Eikä tässä vielä kaikki; rakas karvakasa, jota jotkut myös kissaeläimeksi sanovat, oli paskantanut sängyn täyteen. Kyllä. Täyteen. Lirimässä oli ensin käyty pieni satsi ja eihän nyt samaan laatikkoon sitten, varsinkin kun käytössä on emon iiiiso tyhjä sänky. Sinne sitten koko pökälevarasto. Vaikka pökäleet olivat kuivia, meni sänky pyykkiin. Ehtihän se haisu jo tunkea läpi kaikkien petivaatteiden – voi elämän kevät. Paska haisee, najpurit vidhuilevat, vesi Varastolla poikki ja mitä vielä? Etten paremmin sano, millainen päivä oli. Kehno. Paha kyllä vielä äärimmäisen inha lonkkasärky, joka herätteli pitkin yötä kiljumaan ääneen eikä toennut edes mömelöillä. Sen saatteeksi sain vielä töissä päänsäryn. Ja kaikesta muustakin johtuen oikein megalomaanisen vetutuksen! Nih! Hah – huomenna perstai ja 13. päivä. Voisikohan tuon karvakasan värjätä mustaksi? Mieluusti sellaisella keittovärillä *erittäin ilkeä irw*. Nyt ei oikein jaksaisi enää. Minä haluan lomaa, ainakin pois, jotakin! En tiedä mitä, mutta alan olla melkoisen loppupuhkipoikki ja lisäksi äärikipeä. Murr.
Päivän slogan: Aah, mustaa kahvia. Mustaa päivää vaan, ottakaa mustat tuolit ja istukaa mustat perseenne alas. Nostetaan vähän mustia verhoja, niin että musta aurinko pääsee sisään...
Päivän biisi: Mustaa
Luettua: Rauno Tirri – Kirjeitä Naantalin luostarista, Sisar Kristinan elämä 1441 – 1500, yllättävän mielenkiintoinen kirjeromaani. Hyvin tutkittua faktaa mukana, tarina kulkee ja pysyy raiteillaan. Tykkäsin, ehkä siksi, että olen aina ollut kiinnostunut Naantalin luostarista, jo Pikku-Polka luki siittä ,D Suositan historiaan tykästyneille, kirjeistä nauttiville, lääkeyrteistäkin innostuneille lukijoille. Kristinan veli nimittäin on lääkäri ja tässä käydään läpi myös hänen eloaan ja ammattiaan Turussa. Mirkka Sihvo – Toipumistarina , Mustan auringon jatko-osa, tavallaan. Lievästi sekava, laitan sairauksien piikkiin. Sopivaa luettavaa psykoottisen / masentuneen / bipon / viinan / pedofilian uhrin ja muita em. kaltaisia häröjä sairastavan kavereille, perheille ja vertaistukena ok. Liikaa jesseilyä taas minun makuuni, mutta – no, joku jesseilee, toiset taas ei. Ja sen verran morbidia lisäystä, että joku näköjään toteuttaa Kuolema korjaa kokit –kirjan (joka meikäläiselläkin on hyllyssä eikä ole ollenkaan kehno opus) toimintaperiaatteita ainakin alun perusteella varsin menestyksekkäästi :o
TULKAA JA VIEKÄÄ MINUT POIS, JOOKO?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti