Muka viides lomapäivä – älkääs viitsikö! Tuhat kertaa mieluummin tekisin normityötä, jos joku hoitaisi nämä hommat. Oikeasti, antaisin jopa talolle lahjaksi nämä kolme viikkoa, jos vain saisin asettua valmiiseen uuteen residenssiin... Ja tämä on kuulkaas paljon luvattu Varaston työntekijältä, tämä.
Eilinen saldo jäi kovin vähäiseksi. Yhden kaapin säkittäminen. Yhden laatikoston tyhjäys. Molempien puunaus. Alakaapin (siis se roskisjudeka) alaosan puunaus, liukusysteemin putsaus ja muuta siihen liittyvää – tämä oli se, johon ulottuvuuteni ei riittänyt kuin mopin ja erinäisten apuvälineiden kanssa. No, tulivat kuitenkin hoidettua nekin. Eli eipä paljoa. Lisäksi blogiystävä – ja ziitosta taas kovasti – tuli autoineen apuun ja saimme kuin saimmekin vietyä useamman pakaasin vaatetta ja pari kassillista kirjoja sinne asuntolaan. Ne nyt ovat ainakin pois muutosta ja menevät ns. oikeaan käyttöön. Osa on nimittäin melkein tuliterää tavaraa vielä.
Muistin sentään syödä ja arvatkaas mitä koekeittiöni loihti? No tietysti jokaisen juutalaisäidin kaiken parantavaa apetta eli kanakeittoa, jossa oli rutosti vihanneksia J No, ainakin se oli äärimmäisen hyvää, tuli parempi mieli ja vatsa tykkäsi hyvää. Uskokaa vaan niitä kirjallisuusviitteitä kanakeiton hyvää tekevästä voimaan ja juutalaisäideistä – se pitää täysin paikkansa!
Tänään Belga on jossain vaiheessa luvannut tulla apustamaan. Kyllä – päätin, että hän saa, avullani toki, pistää pakettiin koko huushollin. En minä enää jaksa, oikeasti. Tämä käy hermoille niin, että ette varmaan osaa arvata. Tai ehkä osaatte, en minä sitä väheksy. En vain yhtään tykkää tästä, en tippaakaan.
Uudessa residenssissä kaapit ovat vielä kuuleman mukaan paashana ja korjaus tehdään ehkä vasta sitten, kun minä jo asustan siellä. Eli en pääse purkamaan osaa vaatteista ollenkaan. Hmmm... no, ehkä kaivelen vain pussukoita. Kunhan nyt saadaan tavarat sinne ja tämä pää jotenkin siivottua. Se minua ehkä eniten harmittaa. Olen kuitenkin tottunut siivoamaan jälkeni, vaikka hitaastikin – silti. Kaveri saa luvan tyytyä siihen, mitä saa. Enempää en uskalla luvata ja siitä häntä jo varoittelinkin. Tosin hän sanoo ymmärtävänsä, mutta ei ehkä tajua sitä, että todella kuuden vuoden aikana jotakin kerääntyy jonnekin ehkä arvaamattomia määriä. En minä itsekään tiedä, mitä kaikkea vielä paljastuu :o
Nukkuminen on äärikehnoa edelleen, jatkuvasti. Särkymömelöitä saisi syödä kuni karkkia vaan, mutta olen silti pitäytynyt normiannoksessa. Ihan piruuttaan. Taukoja on vain pakko pitää vähän väliä. Hiki virtaa ja ilma on oudon painostavaa. Vai kuvittelenko vain?
Napsurit jatkavat samaa rataa. Taas jäkätystä ja mäkätystä. Seinänaapuri tovereineen pakeni heti, kun minä menin parvekkeelle tupakalle. On tämä hienoa, voi laamasen lehmät sentään, kelelauta! Kuvassa Polka lähdössä visiteeraamaan napsureilla – kuva täältä.
Päivän slogan: Varo nestehukkaa! Se on jopa kosteuskettua pahempi vaara...
Päivän biisi: Kaljasta kaljaan
Luettua: Alexandra Marinina – Varastettu uni, tämä sarja se on yhtä kepoisa aina. Ei, aikaisemmat vielä jotenkin jaksoi, mutta nyt tämä on jo kehnoa toistoa. En suosittele edes dekkareiden kavereille, venäläisestä kulttuurista puhumattakaan. Kamenskaja ei ole oikein uskottava ikinä, saati sitten tässä opuksessa! Kirsti Ellilä – Usko, toivo ja kuolema, uusioluennassa ja löytyihän se, kaukokirjastosta kovin luetun oloisena ,D Piti nimittäin itse lukea se uudestaan, erinäisistä syistä. Kyllä, erittäin visto ja piinaava tunnelma, vaikka tätä ei nyt varsinaiseksi rikoskirjallisuudeksi ehkä luonnehtisikaan. Psykologinen jännäri voisi olla parempi, sitä tiheää pahaenteisyyttä, outoja ja pieniä, merkillisiä tapauksia sekä yhteensattumia nimittäin riittää loppuun asti. Suositan. Tiina Piilola – Mahdollisten maailmojen paikka, tykkäsin. Erilainen tarina naisesta, joka muistelee lapsuuttaan ja elää nykyisyyttään mm. tätinsä ja äitinsä kautta. Väliin muistoja pohjoisen kylästä ja sen oudoista tapahtumista. Omela juttu, suositan. Annukka Kyytinen – Diagnoosi: Rintasyöpä, blogimerkinnät kirjana. Asiaa ja muistan lukeneeni blogiakin (Hoidon tarpeessa, ei enää listalla). Suositellaan sairastuneen läheisille, työkavereille mm. Itse asiassa, suosittelisin jokaiselle ihan vain yleissivistyksen nimissä. Tyyliin mitä on sairastua, käydä hoidoissa sun muuta. Lue tästä, tiedät enemmän – omakohtaiset kokemukset ovat kuitenkin aina hyviä kuvauksia ja jokaisella ne ovat omanlaisensa. Eli jos et aikanaan lukenut blogia, tässä se kirjallisena ja editoituna. Markku Keisala – Aika ei anna anteeksi, en muuten minäkään niin että sori, mutta olipa kökkö muka-dekkari. Argh, luin loppuun, kyllä. Epäuskottava juoni, kehno harppailu sinne-sun-tänne ja heikko aikajatkumo jne. ei tuo kyllä tälle tulevaisuutta minun lähelleni. Tunput käteen!
JO KESKIVIIKKO – VIELÄ KAKSI PÄIVÄÄ, KOLME PITKÄN PITKÄÄ YÖTÄ!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti