maanantai 10. heinäkuuta 2006

MASENTAVA MAANANTAI


jälleen. Mihin ne kaksi päivää hävisivät? No - jos on ihan pakko kertoa, taisin nukkua molempina päivinä useampaan kertaan kunnon päikkärit. Eli siis käytin vapaa-aikaani nukkumiseen, lukemiseen ja nettailuun. En edes viitsinyt siivota kunnolla...täysin vastoin tapojani, mutta kun ei jaksanut. Jo tiskatessa tuli hemmetinmoinen hiki. Eli kotityöt lojukoot nyt sitten hoitamatta tämän viikon, mikäli ei kunnon viileä sadekeli iske, että saisi jotain aikaan iltaisin.


Ikävä - Satujatar-tätsyn ystävän kissa ei pystynyt kasvattamaan siipiä - rauha Epun muistolle siis! Mutta lupasin kertoa tarinan, jossa käy hieman paremmin, tai oikeastaan kerronkin kaksi tarinaa, jossa siivet kasvoivat tai kissasuojelusenkuli oli lähellä.


Työkaverini otti tuossa keväällä pikkukissan. Muuttivat sitten ja kissa viihtyy hyvin uudessa kodossa. Kun kodossa on kuitenkin pari teinaria, jotka unohtelevat asioita, sattui tässä jokunen viikko sitten seuraavaa: Perheen teinaripoika oli tuuletellut kuumassa huoneessaan tavallisen tuuletusikkunan kautta, joka oli sitten teinaripoikatapaan unohtunut sepposen selälleen. Kissa oli tietysti jossain vaiheessa kaikkien ollessa pois tutkinut paikkoja, huomannut ikkunan ja kurkistanut sieltä - ja uuups. Kaveri asuu 2. (oikeasti 3.) kerroksessa. Kissa oli pudonnut ikkunasta ulko-oven päällä olevan pienenpienen sadekatoksen päällä, jossa oli sitten huudellut hätäänsä. Mutta eihän pikkukissasta lähde iso ääni. Äititäti, joka oli ollut kylässä, sitten kotiin tultuaan etsiskeli pikkulutukkaa vaikka mistä: kävi läpi jopa kaikki kaapit, varmuuden vuoksi. Huomasi sitten pojan huoneessa auki olevan ikkunan ja kurkisti - ja kas, siellä lutukka huusi pikku kurkku suorana hätäänsä. Pikainen soitto huoltoyhtiöön, josta tuli sitten iso raavas mies tikkaiden kanssa. Tikkaat olivat kuitenkin heppoisat ja mies niin raamikas, ettei hän voinutkaan kiivetä niitä. Ei myöskään kaverini. Joten tarvittiin vielä soitto ystävälle, joka notkeana ja hoikkana kiipesi tikkaat, tunki kissin muovikassiin ja tuli alas kassi hampaissa. Kissi äkkiä kotiin ja iso purkki ruokaa meni hups-vaan. Ei mitään vammoja, ei naarmuakaan. Syötyään kissi oli pirteä kuin mikä ja tie kävi - arvaatte varmaan - tutkimaan olisikohan mikään ikkuna unohtunut auki...;D Eli tässä tapauksessa kaikki päättyi onnellisesti!


Kuin myös takavuosina, kun ystättäreni oli juuri ottanut kissanpentusiskokset. Hän asui 7. krs:ssa. Pennut olivat niin pieniä, etteivät pystyneet kunnolla loikkaamaan edes tuolille ja parvekkeella oli tosi korkeat kaiteet, joten hän kuvitteli voivansa turvallisesti jättää kissat kotiin työssäoloajaksi ja partsin ovenkin vielä auki. Eipä ollut tullut tarkistaneeksi parvekkeen kaiteiden ja laatan (siis sen parvekkeen "lattian") väliä, josta pikkukissa sitten uteliaana luiskahti ja putosi 7 krs. alas, ilmeisesti kuitenkin alhaalla oleviin pensaisiin. Talonmies oli löytänyt Mintun sitten samana iltapäivänä, vienyt kotiinsa ja tuli sitten kertomaan ystävättärelleni, että hänpä löysi vissiinkin tämän kissan. Kaverini oli juuri tullut kotiin, eikä ollut ehtinyt vielä edes tarkistaa kissojen olinpaikkaa: No, siinäpä Minttu pirtsakkana talonmiessedän käsivarsilla...hiukan sattui johonkin. Eli eläinlääkäriin; dianoosina hännän murtuma sekä toisen tassun lievä nyrjähdys. Olipa siis onnea matkassa. Eläinlääkäri oli selvitellyt, että kun kissa oli niin pieni ja kevyt ja pudotusmatka pitkä, kissa ehtii sinä aikana heittäytyä laajaksi (!) ja tulla alas laskuvarjon tavoin ja kun putoaa pensaikkoon, se antaa hyvin periksi.


Eli tässä molemmilla oli onnea - ikävä kyllä Epulla ei! Kaikki osanottoni hänen mamillensa, koska itselläni on vielä niin kovin hyvin mielessä tuo päivä, kun jouduin viemään Uffen piikille!


Eli en osaa nyt tänä aamuna kirjoittaa mitään hauskaa.


-----------------------------------


Purrrrrrrrrrrrr - kaikille kissoille ja kissojen mammoille, iskille, kavereille ja ihan kaikille! Kyll mä muuten luulen, että mamma sitteski on oikeessa, kun se ei avaa noita meidän partsi-ikkunoita...mä luulen, ett kyllä mäki voisin olla sen verran utelias, että menisin tsiigaan, voiks tossa kapeimmalla kaiteella kävellä. Ja ainaski sillon, kun noi isot lokit kiertelee tossa. Nii, ett ehkä se on parempi, että mä vaan vaklaan täss korituolissa. Musta oli ikävä kuulla, ett jolleki kanssakissalle kävi noin. Mamiskaki täällä vähän itki, kun se kerto ensin siit Uffesta ja sitte tästä toisesta kissasta. Sitte se otti mut olalle ja rutisti mua ihan hiiveesti - nii, ett mä melkeen menin rusinaks. Sitte se anto pyytämättä mulle raps-kinkkuu ja hali vielä uudestaa! Mulleki tuli vähä kiemurteleva olo, kertokaa hei sen Epun mamille multa kaa terkkuja!


               


Tällee sitä voi kans lohduttautuu *kissavirn*. Mutt mä toivon, ett muilla kaikilla mun kavruilla ois kaikki hyvin eikä kelleskää tapahtuis mitään ikävää!!!


-------------------------------------


Eli - alan hukuttaa myös murheitani työn sumuun. Toivottavasti huomenna ei ole niin ankea olo...


Päivän slogan: Kyllä koiralla pitää silloin tällöin olla kirppuja, ettei se koko ajan ajattelisi koiranelämäänsä!


Päivän lekurimoka: Lääkäri tarkastaa potilaan korvia ja kirjoittaa seuraavasti: Tympanometrillä tarkistettu - negatiivinen paino keskikorvassa. (Tosi laihtunut korva! Olisikohan kuitenkin paine...)  


Päivän linkki ja menköön samalla biisinä ja bändinä: Miljoonasade - kotisivut....

         PYSYKÄÄ PIRTEINÄ - KAIKEN VARALTA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti