Olisihan se pitänyt arvata! Varastolla ei kukaan ollut tehnyt mitään eli vastassa oli erilaisia sekavia pinoja tekemättömiä hommia. Erittäin sekavia ja paljon, hmph. Siinä se meni, koko päivä, ropottaen menemään. Että ketutti, ääneen manasin taas joidenkin idiotismia ja oppimattomuutta (tai sanonko ajattelemattomuutta ja välinpitämättömyyttä) tietyissä asioissa. Tähän kuuluu mm. suomen kielioppi, tietyt Varaston perusasiat jne. Yäks! Lisäksi eräässä miitissä oli käsittelyssä se paperi, jonka laatimiseen minäkin osallistuin. Onneksi nimeäni ei ollut laitettu siihen – se oli garmea. Sekä sisällöltään (harvinaisen epäselvä) että ulkoasultaan (kieli- ja oikeinkirjoitusvirheitä ohjeistuksessa!). *huokaus*
Antakaa minun kaikki kestää – ja tehän annatte. Arvatkaas, onko nyt hartiat jumissa? Jep, jep-jep. Vielä ei salapuikottaja kovasti töki, mutta hioo ja kuumentaa jo vekottimiaan. Lisäksi alaselän lihakset, ne olemattomat, iskivät totaalitilttiin. Että ihan kivat vaan tässä. Kaiken muun mukavan ohessa porukka katseli hyyyyyvin pitkään ja hitaasti sitä uutta harmaata riepuresuhamettani. Omituista, mutta niinhän minä olenkin. Ainut kommentti oli, että olen vaihtanut lyhyempään... no tuota, ei se ole lyhyempi! Sen helma on tarkoituksella prle soikoon epätasainen! *lisähuokaus*
Muutenkaan kukaan ei puhunut minulle mitään järkevää, tosin ei järjetöntäkään. Ihan kuin minua ei olisikaan tai en olisi ollut pois. Teinkin sitten näppärästi heti seuraavan loma-anomuksen, koska minua ei kaivata. Toisaalta minulta tivattiin, miksi jotakin oli tehty viime viikon perjantaina. Siis, minähän olin tuolloin kotona ja sairiksella, en minä voi tietää miksi! Voi pyhät pipanat sentään. Että näin työelämässä tällä viikolla. Kunhan Upo tulisi pian ja vahvistaisi lomaseni ensi viikoksi!
Kissa oli elänyt ihmisiksi, tosin ehkä hieman oudoksuen tilannetta. Varsinainen jööti pläsähti laatikkoon vasta oltuani kotosalla puolisen tuntia. *tärkeä tiedote* Niin sitä pitää! Jos tämän karvakasan saisi opetettua tuollaisille tavoille, ei olisi hätiä mitiä. Kun nyt kirjoitan tämän, vastassa on varmasti joku katastrof.
Ai että muuta – no ei todellakaan. Minua ei ihmeemmin kiinnosta kuvalaatikon tarjonta, josta sain selvityksiä oheispuheenaiheena. Ei myöskään tiettyjen virkojen täyttäminen eli kuka palkataan ja mihin. Minulle riittää tämä ns. työ, koska tähän edes jotakuinkin pystyn – ainakin toistaiseksi. Enkä sitten ole varannut mitään aikaa mihinkään terveysmiittiin kenellekään. Minua nyppii sen verran lahjakkaasti ja olen pahalla tuulella, joka varoituksena mainittakoon.
Päivän slogan: Meidän ei tarvitse katsoa kuin itseämme huomataksemme, että älykkäät elämänmuodot voivat kehittyä joksikin, mitä emme halua tavata!
Päivän biisi: Levanterin laulu
Luettua: Tarja Leinonen – Rakkaat pojat, merkillisen veljessarjan kohtalot täyttyvät samoihin aikoihin eräänä kesänä ja rötösteltyä tulee jokaisen. Ei kun pakosalle ja mami matkaan. Kunnes selviää, että ehkä äidilläkin on kontollaan jotakin menneisyydessä. Aika omela tarina, suositan, vaikka kerronta ei oikein aina toimi... Roslund & Hellström - Tyttö katujen alta. Omalaatuisen erilainen tarina katujen alla asuvista ruotsalaisista syrjäytyneistä sekä dumpatuista Romanian katulapsista, jätteistä. Lukemisen arvoinen ja mietityttäväkin, sosiaalisia kysymyksiä, eriarvoisuutta mm. tarjolla. Poliisiromaani parhaasta päästä! Mario Reading – Norstradamuksen aikakirjat. Voi huokaus, taas tavinskikoorin kopiointia. Ei jaksa, ei huvita, menee korkeintaan odottelukirjana ja silloinkin vain väkisin. Tämä aihepiiri on nyt jo kaluttu hei loppuun! Cecelia Ahern – Mitä huominen tuo tullessaan, kestohönppää ja moraliteetteja nuorille ja vanhemmillekin. Sitä ahernmaista samaa kuin ennenkin. Kuka pitää, minä oikein en jaksa tällaista. Tapani Ruokanen – Hauki salkussa. Suomen Kuvalehden päätoimittajan päiväkirjasta, jep. Muuten ok, mutta syökö tai juoko mies koskaan yksin, koska aina tarjotaan? Dropping names jatkuvasti sekä liikaa Hyvä Veli –järjestelmän asiaa. Tästä jos mistä huomaa, miten virat ja valta jaetaan, kuka saa ja mitä jne. Hassua, että kaveri kuitenkin mollaa mm. Eeroa. No, sujuvaa muistelusta, mutta ei – ei vakuuta! Rahaa vailla koko kaveri ja pisti kirjan tulemaan ulos! Pthyh. Heli Roiha & Fatbardhe Hetemaj – Matkalaukullinen aurinkoa. Kosovon albaaniperheen tarina Suomessa pakolaisina. Hyvin kirjoitettu, perhe on menestystarina kaikista pakolaisista jne. Eli kaikki meni vähän turhankin hienosti – ei silti, iloinenhan minä heidän puolestaan olen. Paitsi tyttären puoluevalinnasta, hrrh! Pakolaisasioista kiinnostuneille, kulttuuri- ym. asioita pohtiville mukavan raikas vaihtoehto. Ikävä vaan, että tämä selkeästi viittaa jo tuleviin vaaleihin, hmmm. Että silleensä. Ja mainitsematta jääpi tavan mukaan jokunen opus, ihan vaan kiusatakseni eräitä luonnottomia henkilöitä!
POLKA LUKEE, VAIKKA MUITA KUINKA KETUTTAISI!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti