Pakkomaanantai, jäks! Eivätkö ne jo usko, että sunnuntait voisi kokonaan peruuttaa ja maanantait muuttaa tiistaiksi. Olisi vaikka kaksi tiistaita peräkkäin, se olisi jotenkin mielekkäämpää. Ei silti, en minä oikeastaan pidä muista viikonpäivistä kuin lauantaista. Syynä se, että yleensä silloin ei ole mitään ihan pakkotekemistä. Seuraavana viikonloppuna kyllä taas taitaa olla *huokaus*
Muutoin elämä on edelleen tapahtumaköyhää; särkee ja juilii ihan hitosti. Muuten ei ihmeempää eli hyllyt ovat edelleen koossa ja pystyssä ,D Siitä sentään voi olla iloisa. Sen sijaan eräs pino ei oikein vajene ja siitä voisi olla jopa vähän nolona eli olen luvannut sitä ja tätä, mutta kun ei aina vaan jaksa eikä pysty kykenemään. Jospa viikolla olisi jonakin päivänä aikaa. Eilen en vaan jaksanut enää.
Sain väkisin imureerattua ja värkättyä evästä. Sitten olikin jo niin lämmintä, että pakkoruisku oli melkein ilokas. Tosin näillä koivilla liukastumisvaara oli melkoinen. Varo-varo-vasti vaan, joka asiassa toistaiseksi. Hitto, jollei tämä tänään ala olla yhtään parempi, on pakko mennä omisarvikselle. En pidä asiantilasta yhtään.
Lisää ketutusta seurasi erään sukulaisen soittaessa. Arvaatte kai mistä – no hautojenhoitomaksuista; väninää, syyllistämistä ja RAHANTARVIS. Prle, asuvatten jumalattoman isossa omakotitalossa, omaisuutta on ties kuinka, aaaauuuutoja pareittain jne. Mutta 90 eeroa vuodessa ei ole heillä varaa. Ajjumankauta, pyysin kirjallisesti toimittamaan materiaalia asiasta. Aion samalla tietysti pyytää selvitystä, mihin faijan tavarat aikanaan ”hukattiin”. Minulle niitä ei nimittäin riittänyt! Sukulaisiaan valitettavasti ei voi valita *iso huokaus*....
Tänään pitää käydä hakemassa pari pakettia kotomatkalla, ihan kiva, hjoo. No, on se kiva, kyllä. Ei vaan jaksaisi sitäkään. Huomenna pitäisi päivystää Varastolla muiden humputellessa ja sehän meikäläiselle kyllä sopii. Jos ei mitään kiiruisaa tulisi, voisi tehdä pari omaa hommaansa pois kuleksimasta kerrankin. *toivoo kovasti*
Ei, minulla ei ole mitään järisyttävää kerrottavaa edelleenkään. Kukaan ei ole minusta kiinnostunut. Toisaalta, jos minä joskus vielä alkaisin suhteisiin jonkun miehen kanssa, odottaisin häneltä tietysti jotakin yhtä raflaavaa. Aika komeaa olisi olla vaikka kustantajakin, ei siinä mitään ;D Miehiä vaan puuttuu, eikä nyt niin väliäkään *happamia, sanoi Polka pameista*...
Rahaan ja tavallaan edelliseenkin liittyen: ymmärränhän minä, että joidenkin on pakko saada jokin tavara – siis tavallaan suostun ymmärtämään. Mutta tämä menee vähän liian pitkälle!
Päivän slogan: Ihmisten ikä on lyhyt, ja täynnä ikäviä käänteitä rauhankin aikana.
Päivän biisi: Paskaa lapsille
Luettua: Paul Sussman – Kätketty keidas, ei nyt niin paha, vaikka taas Tavinskikootia muistutteleekin. Sussmanilla on oma tapansa kirjoittaa ja se yllättäen kuitenkin toimii jollakin tasolla eli jännärinä ei nyt ihan perheestä kuitenkaan. Odottelukirjana käypäinen. Kati Tervo – Jääkaapin henki, Kertomuksia keittiöstä, ruuasta ja elämästä. Hmph, miehensä avulla ilm. kirjansa julki saanut leidi. Ei silti, tällaisia nyt jutustelisi melkein kuka tahansa omasta perheestään, normielosta, ostoksista, tottumuksista jne. Harmitonta tavisjorinaa, kirjoita itse parempaa omaksi huviksesi! Jonathan Tropper – Seitsemän sietämättömän pitkää päivää. Perheen isä on kuollut ja juutalaiseen tapaan kokoonnutaan viikoksi vainajan kotiin suremaan. Sisarukset ovat vieraantuneet toisistaan ja saman katon alla alkaa olla tunnelmaa jos jonkinlaista. Itse pidin tästä, vuosien patoutuneet tunteet kuohuvat yli, suhteita luodaan, naidaan, tapellaan, eletään ja surraan. Aika hieno tarina, valottaa jkv myös juutalaista kulttuuria, jos se puoli kiinnostaa. Suositan! Becca Fitzpatrick – Langennut enkeli, aha, tämä on nyt siis muotia vissiin. Enempi nuorisokirja eli Nora saa koulussa parikseen Patchin, joka ilmestyy yllättäen sinne jos tännekin. Aina Noran harmiksi, mutta oikeastaan pelastukseksi. Pelottavia ja selittämättömiä tapahtumia ja muuta. Ähh, ei oikein toimi. Ehkä sopisi oikein lukuhinkuiselle nuorelle, mutta jokin tässä vaan mättää. Eikä se ole tuo hyvä / paha enkeli, taistelu sieluista tms. Belinda Bauer – Hautanummi. 12-vuotias Steven haluaa vain tietää, mihin hänen lapsena kadonneen enonsa ruumis on haudattu. Hän tietysti kirjoittaa lastenmurhaajalle vankilaan ja ovelasti tiedustaa asiaa. Tästä alkaa pahaenteisyys, pelko, kauhu, himo, pako ja muuta mielenkiintoista. Melkoisen karmiva tarina, pidin tästä ja suositan kaikkien lievästi yököttävien ja todenoloisten tarinoiden kavereille. Ron Currie Jr - Juniorin erikoinen elämä. Vähän omalaatuinen ja erikoinen opus eli kaverille äänet ovat kertoneet jo kohdussa, milloin maailmanloppu tulee. Hänen pitäisi siis elää sen mukaan. Hän tietää myös muitakin asioita; toisten ihmisten menneisyydestä, mahd. tulevaisuudesta jne. Maailmanloppu ehkä tulee, ehkä ei. Mahdollisuuksia lopussa annetaan useita. Niistä voipi valita ehkä mieleisensä. Päivämäärä ei kuitenkaan ollut oikea – se meni jo! Jani Anttola – Allan Seppänen – Ohikulkijat. Tanskalainen toimittaja lähtee kesken töittensä reissulle Abhasiaan, etsimään kadonnutta entistä opettajaansa. Mutta maa on sodan runtelema, eletään kuin viimeistä päivää – kirjaimellisesti. Opettajakin löytyy, lopulta. Hullu, vodkanhuuruinen kierre naisineen ja omituisine tuttavineen päättyy lopulta... siihen, että Moltke lähtee toisaalle erään katastrofin kuvaajaksi. Täysin kahjoa meininkiä, voin jopa suosittaa. Ei ehkä sopiva herkkähipiäisille, sen verran rajua meininki osittain on.
TÄMÄ SE LÄHTEE KOIVET TÄYSIN TOIMIMATTOMINA TÖIHIN... PRLE!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti