Miten jotkut päivät voivatkin olla karmeita, joka tavalla? Eilinen nyt ihan esimerkkinä, jopa se, että oli maanantai. Aamu jo perheestä, en saanut nukuttua kuin pari tuntia kunnolla. Särki, juili oikein pahasti, herätytti vähän väliä. Jossakin vaiheessa huomasin kellinkin käyvän vikaisesti. Tarkistin asian – höh – patteri oli siivotessa lipsahtanut jotenkin vinksalleen. Juu, oma vika, toki. Kuten kaikki muukin.
Töissä erinomaisen ankeaa. Kukaan vähänkään järkevämpi ihminen ei ole töissä. He ovat sairaslomalla, ylläri-ylläri. Tunnen yhä vähemmän kuuluvani joukkoon. En jaksa kikattaa enkä mennä seurustelemaan päiväkaffille. En ole siellä käynyt ennenkään enkä vasiten ala sitä tehdä. Ei minua edes kiinnosta, mutta luulen kohta mykistyväni kokonaan. Taidan alkaa puhua kissalle sitten enemmän vastaavasti. Niin ja kerran viikossa Belgalle.
Töitäkään ei ollut oikein rasitteeksi asti, mutta kuitenkin sen verran, että välissä ei ehtinyt omia hommiakaan hoidella. Jotenkin puolinainen olo ja jumaleissönimäinen särky! Argh. Kaiken lisäksi liian pienet eväkset ja kehno lääkitys kruunasivat koko päivän.
Kun vielä kävin Itiksen ostoshelvetissä – ajatelkaa nyt, Polka ostoshelvetissä aivan vapaaehtoisesti - olikin päivä melkein saanut ansaitsemansa päätöksen. Sentään tuhluutin ihan omaan itseeni n. 8 juuroa sekä kissiin 7 juuroa. Onko suhde mielestänne oikea? Olisin tuhluuttanut yhteen kissijuttuun vielä, mutta aikaa ei riittänyt elukkakauppaan asti. No, toisen kerran. Mutta että oikein asiasta asiaa tehden vaivauduin tuonnekin lähtemään, hmph. Liikaa ihmisiä, liikaa kauppoja. Enkä minä tod. mitään erityistä edes hakenut, mutta jotakin ei vaan saa täältä... Onneksi noutotakso oli etuajassa!
Ja sitten satoi, satoi oikein rätväkästi kun tulin kotiin. Kuski jätti kauas ja jouduin taapertelemaan vesilätäköiden läpi kassit maata viistäen. Näytin gorillalta. Onneksi oli kissituliaisia, Vinski oli jo hepuleissaan, kun emulia ei kuulunutkaan heti kotoon. Eli herkkutikkuva ja märkäruokaa, jo loppui kissameteli. Itselle apetta ja lääkettä. Eikä vieläkään oikein hyvä olo. Kylmää ja kosteaa, sadetta ja tylsää.
Omisarviksen lausunnon olisi pitänyt tulla eilen, ei tullut! Toivottavasti tänään, aion postittaa sen mahd. pikaisesti eteenpäin. Olen täysin reporanka, uppopoikki, räyhäkipeä. Sovin ensi viikoksi lomaa, en minä tod. jaksa. En sitten millään. Pitäisi kaikenlaista muutakin, mutta kun ei vaan jaksa. Vaikka pari yötä saakin nukuttua vähän paremmin, eipä se paljon korjaa (... ei tuo se vartta norjaa, ei palauta se eilistä...). Ei myöskään parin päivän parempi lääkitys, kun töissä ei voi noita napikoita oikein käyttää. Tai voisi, mutta ne pitäisi ajoittaa taas eri tavalla enkä jaksa enää titrailla. Täytyy kysyä, jospa niistä saisi vastaavan normiversion eikä retardia, silloin olisi parempi.
No, pelkkää vali-valia taas. Mutta semmoista se nyt taas on. Mitään en saa aikaiseksi ja sekin ottaa päähän kuin pientä elukkata. Olen saamaton kaikin puolin. No, tänään on töissä kiirus, sen tiedän. Jospa ne endorfiinit alkaisivat laukata sitten. Nyt tämä laukkaa keittämään kaffet ja muihin aamutoimiin, kaffet kyllä sijalla yksi!
POLKA – HÄN JOKA EI SAA AIKAISEKSI MITÄÄN NÄKYVÄÄ!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti