ahi-ahi, vali-vali... Mitä, ette kai te minulta nyt mitään positiivista sentään odottaneet? Nyt on hei maanantai ja aamu sekä pitäisi Varastolle tästä. Ei ole mitään hupaisaa tässä nyt, kuulkaas. Saa vaikka nauraa, ei haittaa. Tiedän, että olen naurettava. Tiedän, että monella on huonommin. Tiedän, että monella on myös aivan helvetin paljon paremmin!
En vain saa aikaiseksi kunnolla mitään! Pitäisi himppasen ryhdistäytyä edes tänään ja huomenna, siis kotona tarkoitan. Töissä tehdään töitä eikä humputella sen ihmeempiä. Kotona ne ongelmat muhivat eli olisi hiton paljon tekemistä, mutta tämä ei tiedä, mistä päästä aloittaisi. Ei, ei omasta päästään. Se saa olla rauhassa! Ensin pitäisi varmaan laitella useita eri paketteja menemään – se on pakko tehdä illalla ja huomenna. Roudata ne sitten torstaina tai perjantaina Itelliaanon kuljetettavaksi, jep. Jos EDES sen saisi aikaiseksi, voisi olla ihan tyytyväinen. Jos saisi korjattua edes käsin pari vaatetta, voisi olla myös tyytyväinen. Koko hommassa ei varmaan menisi, no pakkaamiseen ehkä korkeintaan tunti, ompeluskorjaamiseen vartti. Mutta kun – ei vaan jaksuja ole. Voisiko joku ystävällisesti tulla potkimaan meikäläistä persuuksille?! Ei se homma sinänsä mitään, se aloittaminen tässä hankalampaa on. Kaikki on toki hyvin suunniteltu etukäteen ja hommat siinä mielessä hanskassa... toki. Ähhh.
Kuulin taksolta viime viikolla, että HMPK tökki taas, eivät vaan kertoneet asiakkaille. Koko viikon oli ollut ”koneongelmia”.... Ei ihme, että meikäläinenkin sai siis palella ja odotella. Liekö sama vielä tällä viikolla? Seisominen tekee pahaa selälle ja koiville, jäätävä viima taas saa muut säryt ampaisemaan kivasti esille. Niin että se taas siitä upeasta palvelusta ja hienosta suunnittelusta. *huokaus* Olisi mukava, jos voisi luottaa taksojen tuloon ja oikeisiin annettuihin osoitteisiin. Taas niissäkin oli möhlitty eli noudon piti olla torilta, takso soitteli kotipihasta... tekstit olivat väärinpäin. Aivan – kaikki tekevät virheitä, mutta miten HMPK tekee samoja mokia jatkuvasti. Minä en jaksa enää edes 10 – 20 minuutin myöhästymisestä valittaa, en myöskään vääristä osoitteista. En vaan jaksa!
Jotakin positiivista? No vaikka se, että vain tämä päivä töitä ja huominen on vapaata. Sitten taas päivä töitä ja loppuviikko vapaata. Eiköhän se ole aivan riittävän positiivista meikäläiselle. En jaksa vänistä sen enempää turhautumistani, seuran puutteestani tahi olemattomasta sosiaalisesta elämästäni. Jos ei ole, ei ole. Eikä kukaan tule taatusti soittamaan ovikelloani, jos en itse lähde mihinkään. Mutta minnekäs minä muka? Jos päivän reitit kulkevat rataa posti-kirjasto-kaupat ei siinä paljon ihmissuhteita ehdi solmia – eikä ehkä toisaalta olisi varmasti halujakaan. Olen huomannut, että joitakin ihmisiä kestää vain tietyn ajan, sellaisen pakkoseurustelun ajan, n. 20 min kerrallansa. Sitten jo haluaisi kovasti, että toinen ymmärtäisi lähteä tai itse tekee jotakin asiaa johonkin. Eikä tämä nyt tarkoita ketään tämän blögin lukijaa, vaan noin yleensä ottaen lähistöllä pyörähtäviä puolituttuja ja työkavereita.
Että tästä se taas lähtee, tämäkin viikko. Kaffetta – henkilökuntaaaaaaaaaa! *tilaa*
TUO MUODOTON EPÄIHMINEN, JOKA EI OSAA KÄYTTÄYTYÄ SÄÄLLISESTI!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti