ei sekään muuta sitä karmeaa totuutta, että edessä on eräs sietämättömimmistä ns. juhlista. Onneksi ei tarvitse osallistua mihinkään. Hyvin olen päässyt kaikesta luistamaan. Mitä nyt Belgan kanssa riivittiin vähän raakaa piparitaikinaa lauvantaina välipalajälkkäriksi. Muuten olen erinomaisen hyvin pysynyt kuosissa! Ns. "Oikeita J-kortteja" ei ole lähtenyt, tosin kortteja ja kaikkea kivaa muutamallekin kaverille, mutta se on asia erikseen. Lähetän minä muutenkin etanapostia toisinaan, ei sen kummempaa.
Ja parillekin Toverittarelle on varattu vapaa pääsy Welhottaren Kirjawarastolle, vassokuu vaan. Siis kun poikkeatte, niin on lupa – toki ensin minulta kysyen *en minä nyt kaikkea anna pois*. En minä mikään jalo ihminen ole, minä olen vaan niin hemmetin käytännöllinen. Parempi hyvällä lukijalla kuin jumalattoman hyllyssä kerran luettuna ja pölyjä keräämässä...
Belga on tulossa syömään jossain vaiheessa viikonloppua. Sellaisena päivänä, kun bussit kulkevat jotenkin ihmismäisesti! Minä lupasin laittaa seisovaa fisua eli kylmän kalapöydän sekä saladoja, timjami-lohkopottuja sekä uunijuureksoja. Hyvää pitäisi tulla, ja tuleekin. On aina kelvannut, huonommillanikin olen parempi kuin monet parhaimmillaan *ehheeeeeeh*. Eikäs kun syy on siinä, että opiskelijalla ei ole varaa väheksyä ilmaista ruokaa, jota tungetaan kupu täyteen (ja yleensä hänen makuaan ajatellen) sekä plätkäytetään vielä vähän evästä mukaan. Kyllä minä ne motiivit varsin hyvin ymmärrän. Belga on vain sellaista salamaksettua seuraa.
Muuten töissä on edelleen kiirusta. Juuri kun luulin saaneeni pöydän lähes tyhjäksi (enkä nyt siis puhu hyllyistä, mapittamisesta yms. mitään), tultiin ja lojautettiin saakelinmoinen nivaska paperia turvan eteen. Jep, minä aloin heti tehdä lähtöä Serkkuin kautta kotoon... Ei sitä kukaan kestä. Varsinkin kun porukalla oli niiiiiiiiiiiiiiiiin hupaisaa pienessä sihneessä lounaan jälkeen. Voi kun olisi jotenkin voinut käpäyttää moiset epäkurantista käytöksestä virka-aikana – minä niin mielelläni olisin kyllä vasikoinut ihan jokaisen! Juu, paskamainen ihminen olen, sehän on selvä. Ali-ihminen suorastaan, tai oikeastaan anti-ihminen, koska olen anti-sosiaalinenkin.
Lisäksi olen vielä eloperäisellä jätteellä käyvä anti-ihminen; eilen vedin sunnuntaisen jämäsalaatin sekä jätskikipon pohjat ja kaivelin päälle tsinuskikastikkeen rippeet eli käänsin purkin kokonaan (leikkasin siis auki ja kaavin rääppeet). Örps, riitti kiitti ja taas mennään. Siksipä meillä ei koskaan mene ruokaa haaskioon eikä roskiin. Koska Minä olen olemassa. Kissakaan sitä söisi, mitä minä tipauttelen menemään kurkusta alas. Ei siis ihme, että – no jätetään kertomatta likaisimmat yksityiskohdat kaikesta.
Nukkuminen on edelleen yhtä kushelvettiä, herään ennen puolta yötä ja sen jälkeen horrostan vähän. Sillä pitäisi pärjätä, ei onnistu. En näe edes kunnolla, unohtelen asioita ja muuta kivaa. Lisäksi niskoja särkee edelleen täpöllä, terävällä veitsellä kaivellaan lapoja ja sen jälkeen puikotellaan eri kokoisilla sukkapuikoilla. Oikeaa jalkaa puolestaan piikitellään pienemmillä neuloilla, argh. Ole tässä sitten muka iloinen ja tyytyväinen – ja paskat, sanon minä! En ole. Enkä tule, jollei näistä kivuista pääse jotenkin eroon ja saa edes joskus kunnon unta. Kerran viikossa on liian vähän!
No, se taas väninästä ja marinasta. Kaffetta kehiin – Varasto, here I come *maastoutukaa*.
POLKA – TUO ÄITI AURINKOINEN!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti