Eli älkää tulko sanomaan sitä klisheetä, että päivä paistaa jne. Ei se paista, prle. Korkeintaan tulee sadetta, räntää, myrskyä jne. Sitä tässä vain nytkin katsellaan - tuuli rämistelee parvekeklaseja ja huutolaulaa hormeissa.
Eilinen meni kyllä ihan ketuillensa. Ei muuta kuin syötiin, luettiin ja maattiin, keitettiin kaffetta ja syötiin vähän lisää. Örps. Fisu alkaa sentään olla jo loppu, onneksi. Ei jaksa sitäkään nyt ihan joka päivä. Oikein odotan siirtymistä vanhakantaiseen vihannesmössö-salado -ruokailuun. Lisäksi pitäisi keksiä jostakin jotakin puhtia itsellensä, että saisi jotakin aikaan. Mutta kun ei vaan jaksa eikä huvita!
Tänään vuorossa kursorinen imureeraus, pientä pyykkäystä ja pakkoruisku sekä Varastopäivien aiheuttamat toimenpiteet eli taksot ja eväkset. Siinäpä se sitten onkin. Postiin pääsen kai keskiviikkona, en taida uskaltaa muina päivinä vielä yrittää. Siellä on taas yhtä ja toista noudettavaa, jos on kyllä vietävääkin. Kuulostaa reippaalta, ei ole sitä.
Belga viihtyi eilen kyllä hyvin sekä ruokapöydässä että kirjojen parissa... eipä siinä mitään. Hihiteltiin muutamallekin hyvälle jutulle ja silleensä. Lisäksi epäilemme, että ensi viikonloppunakaan emme turvaudu nakkeihin ja perunasaladoon... ;) Tai ehkä Liiterin perunasaldon toiseen versioon ja siihenkin näkkileivän päällä makean chilikastikkeen kanssa. Juu, onneksi lapsella on todellakin yhtä outo maku ja tavat sekä muutkin tottumukset. Tosin hän pukeutuu ehkä hieman siistimmin kuin minä. Nörtihkösti. Toisaalta, minulla on taas vuosien uusrahvaanomainen wanhan hipin tyyli, josta ei enää voi luopua. Kotona taas kuljeskelen vermeissä, jotka eivät enää kelpaa edes kierrätykseen, hädin tuskin siivousräteiksi... Vinski on muuten kamalan tykästynyt Belgaan. Belga ei vaan ymmärrä, miten suuri luottamuksenosoitus on, kun kissan punkeaa väkisin syliin ja pökkii päällään leukaan ;) Nauratti katsella poikien käpertymistä sitten pienelle soffalle – siinä nuori mies antoi tilaa vanhemmalle kissalle ja runsaasti. Kuitenkin niin, että läheinen lämpö säilyi.
Yöt ovat menneet kehnosti; kivut herättävät säännöllisesti ensimmäisen kerran 1 -2 h päästä nukkumaanmenosta. Sen jälkeen uinuminen on äärihankalaa ja lähinnä horrostamista. Onneksi olen saanut otettua uusiounet joka aamu, aamukaffen ja mömelöiden jälkeen. Yksi huono puoli niissä on; näen tuolloin harvinaisen eläviä unia. Äskenkin heräsin itkien – olin vanhan ystävättäreni kanssa liikkeellä. Kuten joskus oli tapana, kiertelimme ilman mitään tarkoitusta ympäriinsä kävellen merenrantoja ja joutomaita. Pieni pullo juomaa mukana ja sitten poikkesimme syömään jonnekin. Ystävätär sai aivoinfarktin vuosia sitten, juuri Tapaninpäivänä. Liekö siitä tullut niin hyvin mieleen. Toisaalta, hänen uutta osoitettaan ja puhelinnumeroakaan ei ole, mutta äkkiähän minä ne selvitän. Ensi viikolla laitan viestiä – varmasti laitan. Viimeksi kun tapasimme em. sairastumisen jälkeen, hän oli vielä heikossa kunnossa. Samoihin aikoihin V:n kunto alkoi heikentyä ja yhteytemme katkesi, syyttä suotta. Ikävä on niitä vanhoja aikoja... pakko siis tehdä jotakin!
Samoin huomenna olisi paljon muutakin tehtävää ns. virkatyön lisäksi; pitää kirjeet kuntoutustuen maksusta, fysioterpan kotokäynnistä ja apuvälineistä laittaa menemään. Jep, jos minä ne tähän kirjaan, ehkä jopa muistan kaikki!
TAPANINA E I SITTEN TANSSATA – EI TÄÄLLÄ AINAKAAN!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti