Tänään ei avata ovea. Ei kenellekään, jollei tarkasta ajasta sekä soittokoodista ole sovittu hyvissä ajoin etukäteen. Minä en noille pikkupenteleille enää ikinä tarjoa mitään, kai muistatte miksi? Voin minä sen uudelleenkin kertoa, ihan vaan tiedoksi. Kun asuin vielä X:n kanssa, tapana oli varautua tähän invaasioon eli olin ostanut pariakin plaatua hetelmiä sekä ainakin kilon karkkia, pähkinöitä yms. Kun ensimmäisen kääpiöt ilmestyivät ovelle, ne tempaisivat karkkikipon lähes tyhjäksi ja seuraavat jäivät odottamaan. Kun sanoin, ettei ole enempää, vanhin ilmoitti kylmän rauhallisesti, että he kyllä ottaisivat mieluummin rahaa! Sarjassa ei tipu, ei todellakaan! En ymmärrä, en jaksa, enkä halua. Siispä en avaa ovea...
Ketuttaa, väsyttää armottomasti ja särkee. Siispä edessä normipäivän puuhat eikä taatusti yhtään sen enempää. Hyvä, jos selviäisi edes näistä rikkomatta itseään tahi mitään muuta. Lisäksi täällä on taas niin kylmä, ettei mitään rajaa, hrrrh. Eikä muuten mikään innosta, kaikkein vähiten paluu Varastolle huomisaamuna. Tuo muutto ja kaikki siihen liittyvä sai meikäläisen ainakin inhoamaan tavallista enemmän muutamia asioita. Mm. eräänlaista yksinvaltiutta, jota siellä selkeästi harrastetaan. No, ehkä minä sitten vaan näytän tyhmältä ja teen vain tasan sen, mitä vaaditaan. En sano mitään kysymättä, en tee mitään käskemättä, olen tahdoton vaikka näkymättömäksi minua ei – ikävä kyllä – saa. Annan toisten pitää minua tyhmänä, pitäkööt. Mitä välii.
Minä menen nyt riipimään pyykkejä alas narulta. Potkaisen kissaa takamukseen siinä mennessäni =E
POLKA, JOKA EI TÄNÄÄN MENE EDES ETEISEEN...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti