Ai että olen nukkunut makeasti minulle mukavat 4.5 tuntia - upeaa. Mutta mistä tämä johtui ja mihin tämä johti, siitä onkin sitten jo omituista kerrottavaa.
Kummisetä on aina vakuuttanut minun olevan paras kaverinsa ja kaverina minäkin toki olen häntä aina pitänyt. Ja hän on autellut minua tarvittaessa varsinkin nyt työttömänä ollessaan ja minun sairastaessani - samoin minä olen jeesannut häntä tarvittaessa mm. ompeluskorjauksissa tms. Niin että. Mutta mitä sitten eilen tapahtuikaan?
Olin onneksi jo päivällä päässyt ottamaan tunnin torkut, joten en enää ollut aivan tolkuttoman raivoväsynyt. Kummisetäkin oli käynyt ja häipynyt, joten ajattelin lueskella loppuillan ja sitten tömäyttää yhden tajuttomuusnapin, että pääsisin ihan kunnolla nukkumaan muutamaksi tunniksi. Näissä mömmöissä on vaan se huono puoli, että ne todellakin vievät lähes tajuttomiksi, jolloin ei kovin helposti herää esim. tilanteiden omituisuuteen tahi erilaisiin pikkujuttuihin.
No, Kummisetä tulikin vielä iltasella takaisin. Muutama vino tietenkin mukanansa. No, olin ihan sikahirmusärkyinen ja kerroinkin, että pystyn liikkumaan vain seinistä ja huonekaluista kiinnipidellen ja että aioin ottaa illalla tajuttomuusmömmön myös tästä syystä. Kummisetä jorinoi, minä epämääräisesti kuuntelin ja samalla katselin idioottilaatikkoa. Siinä sitten aloin hankkiutua hiljallensa yöpuihin. Kun tajusin - Kummisetä oli taas vetänyt itsensä hissukseen aivan kaatokuntoon. Ja siinä on mies, joka aidosti kaatuilee. Tämä on pirullista, koska tuolloin hän joko särkee tahattomasti tavaroitani tahi itseänsä. No kilinpilu, ajattelin. Yritin rauhassa saada hänet lähtemään kotio. Ei onnistunut enää, ei sitten millään.
Hän totesi tuon itsekin ja pyysi lupaa öitseä klaffisoffalla, jossa on ennenkin öitsenyt. Hiukan ketutti, mutta annoin luvan. En halua, että kukaan toikkaroisi itsensä särki 10 m:n kotimatkalla ,/ No, tämä mies sitten hiissautui hiljallensa soffalle, mutta pari senttiä ennen romahtikin jo pitkällensä. Huoh. Tapansa mukaan siis. Minusta ei ollut ison miehen nostajaksi ja särkykin oli vain pahentunut. Kummisetä itse sanoi voivansa maata siinä lattiallakin, joten ok. Tekemään iltatoimia ja juuri kun olin nappaamassa iltamömmöä, Kummisetä halusikin "jotakin syötävää, kun on tuo diabetes". Olen aikaisemmin antanut tämän itsensä söhrätä jotakin, mutta kun se todella on mennyt söhräämiseksi eli puolet keittiöstä on muruina ja lähes kaikki ruokani syöty, tein pikaisesti pari täysjyväleipää. No, tästäpä tulikin sitten marinaa. Ensin puuttui herkkukurkku. Sitten sinappi. Sitten menikin minun pinnani. Huusin, raivosin, itkin. Iskin leiville tuuman omatekemää kurkkua sekä sentin sinappia. Kummisetä tyynesti aterioi ja totesi vain sinappia olevan hieman liikaa. Perkele. Annoin veitsen, jolla sen näppärästi poistaa. Kysyin vielä erittäin vittumaisella äänellä, voinko palvella jotenkin. En kuulema.
Mutta hän ei voikaan nyt nukkua klaffisoffassa, koska oli satuttanut olkapäänsä siinä kertaalleen kaatuessaan. Kysyi siis tilaa isossa sängyssä vieressäni. En kovin mielelläni nuku siinä kenenkään kanssa, jos minua särkee ja aion nukkua (eli ottaa sen tajuttomuusmömmön). No, lupasin kuitenkin, kun hän puolestaan lupasi olla hipohiljaa että saisin lopultakin nukuttua edes vähän aikaa sikeästi. Olin erittäin perusteellisesti nimittäin illan aikana selvittänyt tämän helvetillisen säryn sekä tarpeeni saada edes nukkua kunnolla. Sain Kummisedän rävellettyä sänkyyn, otettua itse tajuttomuusmömmöni sekä vaatiessani reilusti tilaa itselleni ja koivilleni. Tunsin jo tajuttomuusaaltojen lähenevän, mutta samalla jonkun kylmänhikinen käsi tekeytyi pimpsaani ja kuului jotakin sokellusta. Sain taas huutoraivarin eli iskin kyynärpäällä selkään ja huusin aikovani nukkua. Tähän Kummisetä totesi, että toista kertaa ei tarjota, könysi ylös ja alkoi käsittääkseni ja yllättäen melko kuosissa kangeta kotionsa. En edes noussut, koska en enää jaksanut. Se ihana tajuttomuus lähestyi. Kuuntelin vain tarkasti, menikö ovi todella kiinni. Meni. Ja minulta taju. Kunnes tuossa heräsin tunti sitten silmät melko turvoksissa huutoitkuraivon jälkeen, mutta muuten melko tyytyväisenä nukkuneena.
Eli mitä tästä voisi todeta tai oppia? Ei kai yhtään mitään, mutta pakko tämä oli lokittaa. Palvelukset saattavat loppua, mutta eivät kyllä minun kustannuksellani, perkele. Ja minun keittiössäni ei sohelleta, sörkitä ja syödä kaikkia ruokia diabeteksen nimissä, saatana. Ja että mies loukkaantuu suunnattomasti tyhjästä ja menettää jo olemattoman itsetuntonsa, jos ei minua huvitakaan puolitajuttomana antaa kenenkään koetella pimpsikkaani. Pirulauta. Minä halusin vain nukkua ja ilman särkyjä - ja se on saakeli soikoon oikeuteni, josta pidän kiinni! Räyh - nih!!!
--------------------------------
Purrrrrrrrrrrrrrrrrrr kaikille taas! Mamiska oli jo eilen raivoskana. Illalla se tosissaan itkihuusiraivosi ja mua vähän pelotti, vaikka mä tiesin, että ei se mulle ollu vihaskana. Mä vaan vaistosin jotakin ja menin pöydän alle, missä mä nyt en yleensä oleskele. Ei haittaa. Me nukuttiin oikeen hyvin. Ja mä sain heti aamuheekkuva ja aamuruokaa ;D Kyll toi Kummisetä joskus oikeesti käyttäytyy omituisesti. Se juo hihitysjuomaa ja jorisee. Ja sitten se kaatuilee. Sekin mua pelottaa, jos mä vaiks jäisin alle. Ei kiva, ei mukava! On se Kummisetä, mutt silti. Mun pitää nyt vähä kattoo, miten se taas toimii. Toi eiline nyt ei ainaskaa ollu reiluu, ei. Ei kissimielessäkään. Munkin unet meni aluks ihan häiriöks ja oli tuloa ja menoa ja hässäkkää. Semmone on mun mielestä tylsää. Musta ois kiva eläskellä mamiskan kaa rauhassa. Ilman, ett tarvii kenenkää raivoilla tai itkeskellä. Mä näin, ett mamiska itki nimittäin... No, ei se sillee oo mun asia, mutt kylhä se niinku vaikuttaa tiätty munki miälialoihi. Mä oon kuitenkin aika herkkä kolli ja sillee. Ett kyllä mutki pitäis ottaa ihan aina huomioo. Joka asiassa. Nih.
Nih, ett oikeestaan tänki takii tänään tämmönen kuva. Ett jo pennust asti kandee alkaa lukee. Se on hyvä jutska! Mutt mä lähen vielä aamu-unkoille. Terppuja kaikille kissafrendeille ympäri Lokistaniaa - luetaan, hei!
----------------------------------------
Oh yeah - lukeminen kannattaa aina *virn*! Onneksi Belgarionin tenttiviikot loppuvat tänään ja hän voi huomenissa olla apuna erinäisissä voimaa vaativissa sessioissa. Ihana lapseni Belgarion - Kiven kantaja! Apua aina, mikäli mahdollista. Mutta kun ei aina voi eikä haluakaan hänen yksityiselämäänsä rassata omilla pikkuasioillaan...,D
Koipirapo: Kävin eilen kaupassa yksin, siis 2 x 300 m. Seurauksena koko päivän helvetin kuumien sukkapuikkojen lokitus. Eikä mikään lääkitys auttanut. Nyt unien jälkeen jalat ovat lievästi kipeät, vähän turvoksissa, mutta pelittävät niin ettei tarvitse ihan seinistä pidellen tömistellä ympäri residenssiä. Mutta särkevät kuitenkin....
Päivän slogan: Siitä huolimatta, että eläminen on niin kallista, se on edelleen hyvin suosittua!
Lopetettavissa oleva kirja: Javier Sierra - Ehtoollisen salat ja kohta aloitan kirjan: Maarit Verronen - Osallisuuden tunto
Päivän biisi: Paskaa lapsille
SATEISTA PÄIVÄÄ LOKISTANIAN SATEENVARJOTTOMALLE VÄELLE!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti